Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, December 15, 1945

              BON^'IE alkoi Alice Stonen kirju­rina
toitniniaan sentahdeh, että
hän halusi päästä paikkaan, jossa
voisi toteuttaa elämänsä suurinta u-nelmaä:
elää huoleritonta elämää, lä­hellä
rikkautta, loistoa ja yiellisyyttä.
Elää erillään puutteesta ja ainaisesta
köyhyydestä.
Tätnä unelma oli ainoastaan osit­tain
loteutettu kun hän pääsi iVlice
Stonen palvelukseen. Alice Stone oli
huomattu seuraelämässä ja otti kiin-
- -teäs^ti osaa seuraelämän kaikkiin toi-minnoihin.
Stonen järjestämät tilai­suudet
olivat niin monet ja paljon
Bonnielta työtä vaalivia, että näissä
palvelustehtävissä meni häneltä niin
kaikki aika, että hänelle ei todelli­suudessa
jäänyt aikaa nähkä ^eikä
seurata yläluokan elämää, jota hän
oli toivonut täällä heidän lähellään
voivansa nähdä.
Mutta Bonnie oli kuitenkin onnel­linen,
ja sitten eräänä iltana kun Ali­ce
Stone oli heittäytv-nyt väsyneenä
sohvalle ja sanoi hänelle, että Bon­nien
täytyy ottaa Alicen paikka tänä
iltana emäntänä, kasvoi hänen mie-sitten
lähtisimme - yhdessä Ameri-kaan.
Eikö niin?» teki Kinttunen
julkean esityksensä puna^umatta.
Salme varustautui hyökkäysasen­toon.
Malagias vapisi vihasta kas-vrsmaalla
ja hänellä oli täysi työ hil-litessään
itseään. Mutta malttoi
kuitenkin mielensä ja kuunteli. Kint­tunen
nousi seisomaan (ja aikoi, tart­tua
Salmen käteen, kun luiili hänen
myöntyvän, koska ei ollut sanonut
mitään vastaan.
"Siinäkö on kalkki, mitä on sanot­tavaa?"
kysyi Sahne jääkylmällä ää­nellä.
Mutta Kinttunen ei ymmär­tänyt
äänensävyä, vaan aikoi kietoa
käsivartensa Salmen ympärille.
Molskisi Kinttunen oli järvessä,
josta kuului: "Ui, ui, ui." Nallihattu
Ikellui vedenpinnalla keveästi ja lai­neet
lähtivät kuljettamaan sitä jär­ven
selälle päin. '
"Sinä kirottu, minkä teit!" huusi
Kinttunen järvessä, ollen vedessä
melkein kaulaa myöten. "Kyllä tä-niän
vielä saat nialtsaa!"
Mutta Sahne vastasi:
"Sinä kavala käärme! Luuletko
Triinua .\atämin aikuiseksi Eevaksi,
joka otti käärmeen tarjoaman hedel­män,
ja lankesi syntiin. Sinä ilkenet.
palkita vieraanvaraisuutemme tällä
tavalla, tulemalla vieikottelemaan
vaimoa, joka rakastaa ja kunnioittaa'
elämäntoveriaan. Minkälainen raa­kalainen
oletkaan, kun uskallat sen
tehdä. — Mies, jota on kohdannut
onnettomuus, tar\'itsee moninverroin
vaimonsa apua ja huolta. Jättää a- •
vuton oman onnensa nojaan on ri­kos,
jolle ei löydy vertoja. Nj^t me­ne
l''. Salme tyrkkäsi veneen vesille
kovalla vauhdilla, niin että vene kiiti
ohi Kinttusen. Vaivoin ui Kinttunen
\*eneen perässä, saadakseen sen kiin­ni.
Mutta kun hän sai kiinni veneen
reunasta, kallistui se ja tuli vettä
täyteen, erkä hän niinollen päässyt
\-eneeseen,_ vaan piti kiinni reunasta
jä toisella kädellään tetci uimaliJkkei-"
tä ja niin luo\'i rannäHe. -
iNTallEhattu oli njennyt menpjasm.:
Kintluneo kiroili kohtaloaan, istuen
r^ta^*vellär ja7katsellen*.ra^hoijaaJi.
HuQäiUsi^
teli. setelit auringotipaiste^seen kui-'
Jatkuu. . - ^
lenkiintonsa sitä suuremmaksi.
"Sinä olet kaunis ja miellyttävä, ja
olen varma, että vieraani tulevat pi­tämään
sinulta ja. samalla sijaisesta­ni,
ja saavathan vieraanikin samalla
vaihtelua siinä suhteessa", lisäsi häh
h3'mylIen.'-No^älähän nyt lainkaan
näytä peljästyneeltä. Tiedän kyllä
mitä ajattelet. Ajattelet, että sinulla
ei ole minkäänlaista sopivaa pukua
.panna sellaiseen tilaisuuteen päällesi.
Naiset ovat_ny^ sellais^^^^^ si--
nä voit valita mitä haluat minun vaa-
* tevarastostani."
Ja niinpä tuntia myöhemmin oli­kin
Bonnie täysin pukeutuneena ja
kaikessa asianmukaisessa loistossaan
valmiina odottamassa vieraita, Alice
Stonen vieraita. Nyt tässä uudessa
asemassaan tunsi Bonnie, että tämä
oli sitä mitä hän oli elämänsä iän toi­vonut.
Kun hän laskeutui alas rappusia,
muistui hänen mieleensä Barry Kress.
Barry Kress rakasti häntä. Barry
teki työtä autokorjaamossa ja hän
oli yhtä luotettava kuin aurmko eikä
koskaan antanut aihetta vähäiselle­kään
epäilylle etteikö Kress tekisi
hänen elämäänsä onnelliseksi. Nä­mä
suloiset mielikuvat toivat hymyn
Bonnien huulille. Olihan Barry muu­tenkin
kaikin puolin huvittava. Bon­nie
toivoi,, että Barry saisi nähdä hä­net
nyt tässä asussaan. Kun hän nä­kisikin,
ajatteli Bonnie, saisi hän to­dellakin
nähdä kuinka suuri'ero hei­dän
välillään on olemassa, ^
NiiVri iriies, käl^rrettyine hiuksi­neen,-
oli *?äntä alakerrassa rappusten
juuressa vastassa. Nuori mies siirsi
levottomasti jalkojaan nähdessään
Bonnien. Hän luuli todellakin nä­kevänsä
aaveen.
"Kuulkaahan, emmekö me ole ta­vanneet
joskus aikaisemin toisemme?
— Tarkoitan'— niin — tarkoitan
luullakseni tunnen kaikki Alicen ys­tävät."
•
Bonnie tunsi hämmästyneensä ja
tunsi kuinka kasvonsa kuumenivat.
Bonnie tunsi tämän nuoren midhen.
Hän oli Donald Strong. Hänen
isänsä oli öljykuningas. Jonain päi­vänä
Donald tulisi perimään isänsä
suunnattoman omaisuuden.
"Olen Bonnie Robbins", sanoi
Bonnie ojentaen nuorelle miefhelle kä-ten"
sä. "Olen neiti Stonen sihteeri.
Neiti Stone on tällä kertaa sairas.
Hän ei halunnut kuitenkaan, että il­lanvietto
jäisi pitämättä ja sen takia
tuottaisi vieraille petfj-mystä, siksi
hän pyysi minua tilalleen edusta­maan
häntä.,''
"Suurenmoista! Ja mikä iloinen
yllätys tämä olikaan. Kuinka mai-
• niota Alicelta, että hän on pitänyt
teidät salassa täällä kaiken aikaa nä-mä
useat, kuukaudet. Tule, lähte­käämme
tanssiin."
Bonnie tunsi ikäänkuin hän olisi
siirretty \-htäkkiä satumaailmaan.
Maailmaan, johon hän aina oli halun­nut
tutustua.
Ennenkuin hän ehti ottaa monta­kaan
askelta tanssissa, oli Jieidän \-ni-pärillään
useita nuoria miehiä, jotka
kaikki halusivat ttilla Bonnielle esite­tyksi.
Donald esitteli hänet heille
kaikille, multa pidätti itselleen täy­den
oikeuden Bonnien omistamiseen
siliä iltana. ' Ainoastaan kerran, sai
eräs. töinen tiupritnieS' tÄöäia :JI5<>I^^
nien kanssa, mutta sen jälkmLiDö-nald
tanssi Jkolto" loJapuajaR, liänen
kanssaan,
Se oli suurenmoinen Ilta. Kerras­saan
mainio! Hje tanssivat ja
tanssivat, ja hetken päästä löy­si
Bonnie itsensä Donaldin seurassa
ulkona puutarhassa. Oli himmeä
kuutamo ja tuuli hengitti leppoisasti.
Donald yhtäkkiä tempasi Bonnien
syleilyynsä ja suuteli häntä. Bonnie
myöntyi ja samalla hän kuuli Donai-
Tinkimisen liuippu
Eräs unkarilainen ratsuväen upsee.
ri oli joutunut rahapulaan menetetty,
ään rahansa uhkapelissä. Hänellä ei
ollut muuta keinoa kuin yrft tää pan-tata
vanhan perihesormuksen. Hän
lähetti sormuksen tunnetulle buda-pestilaiselie
panttilamaajaJle, jonka
hän tiesi maailman suurimmaksi ki-din
kuiskailevan joitain sanoja kor- tupiikiksi ja tinkijäksi. Saadaksm
vaansa. Mutta liän kiiuli myöskm tarvitsemansa! summan
«samalla jotain mieletöntä, loukkaa­vaa.
','Kultani, kuinka suuresti rakastan
sinua. Sinä olet ihmeellisin ihamn
- tytttx mitä köskam olen tavannuti
Sinun ei pitäisi kuluttaa aikaasi tääl­lä
Alicen sihteerinä. Sinä olet luotu
suurempia, ihanimpia kutsumuksia
varten, j Tule, lähtekäänmie" . . .
Nuo olivat sanoja joita Bonnie oli
aina halunnut kuulla. Nuo olivat sa­noja,
joista hän oli aina uneksinut.
Siitä huolimatta ei han ollut niin nar-rimainen,
että olisi uskonut niihin.
. "Pelkäänpä. että olette ottanut
jonkun ry\^yn liikaa", sanoi Bonnie
• hymyillen: "Tulkaa, menemme ta­kaisin
saliin."
"Ei," sanoi Donald ja tarttui lu­jasti
Bonnien kädestä, "tiedän, että
pidätte minua hupsuna. Mutta mi­nä
olen aivan vakavissani. Aivan
kuolemaan aSti vakavissani. Olkaa
hyvä ja uskokaa minua."
Himmeässä valossa katsoi Bonnie
3,000 kruu­nua
hän asetti ehdoksi, että lainaa­jan
on siitä annettava tuo summa
taikka jollei sitä tule niin palautetta­va-
sormus • takaisin-.Kaiken" kes^^^^
ielun ja tinkimisen välttämiseksi hän
liitti kirjeensä loppuun, että tinkimi­nen
ei tule kysymykseenkään, sillä
hän^ei suostu ottamaan penniäkään
väJhempää, Kirjeen ja sormuksen
hän sulki - pieneen punaiseen lauk-kuun
ja lähetti sen panttilainaajalle.
Mutta välittämättä välhääkään an­netuista
ohjeista, panttilainaaja vas­tasi:
"Sormus ei ole kolmentuhannen
arvoinen. Minä annan siitä kaksitu­hatta;"
Upseeri vihapäissään sähkötti vas­taan:
"Hinta..on kolmetuhatta. Tin­kiminen
ei auta."v
Seuraavana päivänä hän sai vasta-sähkeen,
jossa sanottiin: "Tarjous on
kaksituhatta viisisataa, eikä yhtään
enempää."
Upseeri qnenetti viimeiseirkin
malttinsa ja sähkötti: "Sormus taik-häntä
suoraan silmiin ja samalla hän ka kolmetuhatta palautettava heti."
tunsi kuinka sydämensä alkoi sykkiä
rajusti. "Tarkoitatteko — tarkoitat­teko,
että haluatte mennä kanssani
naimisiin?"
"Kanssanne naimisiin?" hän nau­roi
lyhyesti. "Oh, tule, ethän sinä käärittynä. Kipjeesk 'lyhyesti'sa
I^"^iset jotka tahto- nottiin: "Asiantuntijat ovat tarkas-
Mutta sitäyastoin, että olisi saanut
vastauksen, kului useita päiviä ettei
kuulunut mitään. Vihdoin toi posti
paketin, joka sisälsi kirjeen ja sen
punaisen laukun sinetmty^nä ja hyvin
ole niin naivi.
vat olla onnellisia eivät mene nyky­aikana
naimisiin." Ja häni yritti ot­taa
Bonniea syleilyynsä, mutta Bon­nie
tempaisi itsensä vapaaksi raijulla
tempauksella.
."Eivätkö?" sanoi hän. "Ihmiset
taneet sormuksen ja kaikki sanovat,
että se ei ole kolmentuhannen arvoi­nen.
Mutta minä kun pidän sinusta,
niin hyvänä ystävänä kohotan tar­joustani
kahteentuhanteen kahdek­saansataan
kruunuun. Se on minun
jotka tahtovat olla. onnellisia, eivät lopullinen- tarjoukseni. Jos haluat
haaudoo hullllujiaa atrjfaiattunkt.sinia nm,iiPellPe«s^sJäHänn ^^^^^ sormuksesi sillä hinnalla, niin
myöskään."
Bonnie jätti hänet siihen ja juoksi
suoraapää^ä puutaivasta rakennusta
kohden. Donald huusi jotain (hänen
jälkeensä, mutta hän ei halunnut
kuullakaan häntä enempää. Hän tu­li
takaovesta sisälle ja juoksi suoraa­päätä
yläkertaan, Jossa kuumat kyy­neleet
alkoivat virrata hänen poskil­leen.
"Ihmiset jotka haluavat olla
onnellisia, eivät myöskään haudo
tuhmia ajattlksia mielessään," kertasi
hän vielä itsekseen. "Oh, mikä narri .
minä olenkaan!" Nopeasti hän otti
hienon pukunsa päältään ja ripusti
sen kannattimeen ja asetti takaisin
vaatesäiliöön. Sitten htän istui pöy-,
dän ääreen ja tarkasti itseään peilis­tä.
"Taikka, olenko, minä narri?"
Se-hän oli juuri sitä jota halusinkin.
Minähän halusinkin hauskuutta. O-len
iloinen, että tapahtui mitä on ta­pahtunut.
Nythän tiedän. Nythän
tiedän senkin, että minua ei ole tar- •
koitettu'sellaiseksi. Enhän minä oli­si
mitenkään voinut tulla onnellisek­si
elämällä sellaista elämää jota he
elävät. Olen niin kuin Barrykin.
Barryn kanssa vioin saavuttaa todel­lisen
onnellisuuden.»' Hän nojasi
älä avaa laiikkua, vaan lähetä se si­netöitynä
takaisin. Jbllet, niin pidä
sormuksesi."
Upseeri, joka oli päättänyt ettei
niyy sormustaan sen alle, arveli että
hän mahdollisesti voi sen myydä jol­lekin
toiselle tuolla hinnalla ja kun
uskoi sormuksen olevan, siinä punai­sessa
laukussa, avasi sen. Mutta
sormusta" ei ollutkaan siellä, vaan
sensjaan siellä oli kolme f tuhatta
kruunua ja kirjelappunen, jossa sa­nottiin:
"Ali ri^t, ali right, älkäi
ölkö hermostunut. Minä annan siitä
sen kolmetuhatta kruunua."
KOLMEN ja puoleji vuoden kulu­essa
on Yhdysvalloista lähetetty so­tilaille
1,250,000 "V Mail" kirjettä.
Nämä filmatut kirjeet ottivat kaik­kiaan
140 tonnin tilan lentokoneissa,
mutta JOS ne olisi lähetetty taval­lisina
kirjeinä, olisivat ne ottaneet
14,000 tonnin ti'an.
K O K E ILUPpMMITUSKOXE
Douglas XB-42 lensi Jauantaina
Long Beachilla, Cal., Bollin Fieldin
. lentokentäKe, Wash., 5 tunnissa 17
minuutissa ja 34. sekunnissa, rikkoen
• • ' ' - • -v • ^ -• ten kcmeen.kesitnnäar
~~~^~ri~ '• ——r-—' .452 inailia tunnissa. - •
öA.\OTAAN, että sotarintamilta' - -
tuotu ja Jackson kauntin(Ohios5a>-- .'«ÄUKÄÄN käiisakunta ei ole lu^V
^'jn^JJ^an. j ^ ^ papuiiaij^ pifio«; t e t ( a i ^ 4 , i t ö m i w i e r ^ -
mm hirvittäviä-asioita, että vättxjaksiV^ ^yö-lap
vangit kuuntelevat nutä käuhis: :cA^p{M>lu^