Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, February 18, 1939

              Yön rauha
(Jatkoa)
Tänään taas pitkästä aikaa oli ti­laisuus
ihailla sitä. Seisoin ulkona
p i t e ä ja unölidin kaikeii katsellfe-sani
alas lahdfellfe, ylös vuorilfe, ym-pärillerti
käikkialler tuot^ liionnön
suurta kauneutta.- En kykene sa-ööiilaiii
kuvaäniaan sitäi mutta tunsin
sen ja olin aina tuntfeUut^eitta täällä
niieli laajeni, avartui, ^mmärry^
elämään Ja ihmisiin kasvoi. Täällä ei
liuntenut mitään pikkumaista. Kaik­ki
oli ihanaa, suurta!
En ollut hudmannut rouva Här-dingia
verannalla. Vasta kun Bän
liikahti, näin hänet. Hän katsoi
minuun ja hänen huulillaan leikitteli
pieniy hellä hymy. Samalla keittiön
oveha keittäjätär huusi kiukkuisena
minulle, etta hän tarvitsee minua. Oli
hetki etttt en osattmit edfes liikahtaa.
Ja silloin rouva sanoi: "Yminärräö,
Nina. Älaailma- on ihana, eikö ole­kin?"
Katsoimme toisiamme silmiin pit­kän
hetken. Tunsin, että jokin veti'
minuuhyvinr lähelle rouvaani. Mutta
taas keittijättären kiukkuinieh ääni.
Olit. herättävä jokapäiväiseen elä­mään..
**Elämä on ihanaaj rouva ttarding",
. sanom> liymyillfin ja Jcäännyin keittiö­tä'kohti;
Kuulin rouvan huvitetun naurah­duksen.
Ja vaikka keittäjätär uhka­si
ilmoittaa' rouvalle että minä- työ­tunneilla
laiskottelen pihassa j hymyi­lin
minä vaan! '
Kun- illalla tulin kotiin oli kaunis
ilma vaikuttanut täälläkin.- Xiti oli
melkeinpä iloinen ja isä leikki pikku
Maryn kanssa piilosilla, ja Dannie
ylpeili sillä että hän saa Muurikaista
enemmän maitoa kuin Henry sail
Hyvä^ tulee, ajattielin, heittäessäni
päällysvaatteeni pois.
Mary aina odotti minua laittamaan
hänet nukkumaan iltaisin. Toisinaan,
vaikka viivyiii" myöhäänkin, odotti
hän. Hän piti minustaj kuten minä­kin
hänestä, .\amuisin hän herätti
minut hy\'äilyillään, iltaisin hän nu­kahti
minun istuessa hänen xieressään
ja pidellen häntä -kädestä. Veljeni
kiusasivat minua huonoksi lapsenhoi­tajaksi,
että minä hemmoittelen IMa-ryn
pilalle'ja lUuuta^ sellaista. Mutta
Nick katsoi^^mihuun tällöin^ niin-kii­tollisena^
että' en'perttstanut edes vas­tata
v«lj>Ufeni^Tiföift;Aettä^^>^
ibinen kuulapsi sai minulta niihnäy-delHsen
rakkaude«i eltävhän ei pitä­nyt
vtihingqittävana' \^ikka minS tä­ten
lasta Kenimoittfelinfcih:
**Nina — tSti^V KUud^hti' Mary
nytj kii\'etes^än syliini, "sattuu niin
pian sataa; lumarv
"Sattuu-vnftyonsin minäs f
*'Iso»isatefeee^niinulle^ kelkan t -
^^Tekeefe)?'^ i h m ö tÄ
"Jä^ hän vetää'- minuÄ^ lumessa sii­nä.
Ja^^hän laitti^ munimbnkin istu­maan
kelkkaan javetää lian
Nauroin • ja katSMn' vanhempiini.
Ja sjfxlämeni^iäaQjtol ja kevehj
näin^ heidfiit i Ä s t J hyn^^
katsdevan^pikl^tt' MIurya:
Otme)lisä(iav odotan It^^
sinmiäistä^|nU«3a$^tttta s a^
nen ikSvaäfcini: Oft vaikea^ jättää
tämä kotini^ i^^ ^ti vja ]^ku^ Märy.
-Mitähän Nide sitten tekee? Äiti ei
jakäa^hoitaataloutta ja las
- Joulukmm 2 py-r- ^äl^asct^iä^
väl^jain^sataa lunta! isäUe oli tul*
lot kiire laittam«uinMätyäeitdkfcaai
IltaqfKaväHä hän^>]^ jo antanut^
l«>^^^ti% rslllavJtoita) on^.ja maassa
aika lailla. ':^tiidn oli istunutv kdkv
Kirj. Della
kaan Maryn suurekisi riemuksi ja
: isä oli vetänyt fiäntä aivan portiUe
saakka!
Kun tulin kotia tuli Nick minuä
vastaan rantapolulla. flaU usein tu­lee
minua noutamaan kun hän-on ko­tona
eikä Philip ole. Mutta useim­min
hän \aime talvenakin saattoi mi­nut
aamulla työhön. Hän on kiltti!
Kysyin, miten Henry oli tullut toi­meen
tällä ensimmäisellä viikollaan ja
Nick sanoi, että hänestä tulee hyvä,
mutta on vielä tottumaton. "Kyllä
hän nytkin jo olisi tavalliseen työhön
hyvä, mutta metsässä pidetään aika­laista
kiirettä näinä päivinä. Pomo
haluaa sahatut tukit kaikki alas myl­lyyn
ennenkuin joulu tulee ja n3rt-tämä
lumi hätyyttää sitäkin enem­män."
Nick puhui kevyesti, mutta tunsin
että häntä huolestutti.
Katselin sjmkälle taivaalle. Het­keksi
oii lumisade lakannut, mutta se
voi alkaa taas hyvinkin pian. fihkä
maanantaina olisi niin paljon lunta
että ei töitä metsissä enää aloitettaisi.
Ja tuon ajatuksen virkistämanä Ku­marruin
ja Otin lunta käsiini ja heitin
sen Nickin niskaan.. •.
Mutta' sitä eirtiittun olisi pitänyt
tehdä. Nick innoistui antamaan mi^
* nulle aikamoisen lumipeSiirti En
Iq^ennyf pitämään puoliani lainkaan.
Hän säälittä työnsi minut lumeefi ja
hieroi lumipallolla poskiani ja kaUläa-nij
jä' vaikka minä kfljUiri kUfkUn
täydeltäy ei hän lakannut^ ennenkuin^
itse tahtoi. Makasin siinä läähättäen
sitten kun hän vihdoin nauraen hel­litti
kiusauksensa. Mutta lumi'alkoi
sulaa katilukseni alla joten täytyi
nousta. Nick auttoi minut ylös ja
pyyhki lunta pois hatteiltani^^ Silläai­kaa
kurt minä sitä kaivoin niskastani.
"Vanha äijä ja noin viitsii kiu­sata!-
V mutisin minä. '
"Vanhako?" Nick naurahti. "Olen
juuri siinä iässä että parhaiten pys­tyn'
sinun ikäisiä kurissa pitämään,
.^lä unohda sitä!"
Jatkoimme sitten matkaa lahden
perän ympäri kotiimme. Kotipihal­la
Henry ja' Dannie yllättivät meidät
lumipalloilla. Nyt jouduimme Nick
ja'minä pitämään yhtä pUoltav Sää^
litta veljeni meitä lumittivat, mutta
Sälittä osuivat Nickinkin. lumipalr
lot maaliinsa. Minusta ei hänelle
suurta apua ollut. Tein vain sodan
\illimmäksi kirkumisellani, Hosuin
luntakin sinne ja tänne minkä ennä-tin.
Väsyin ensunmäisenä.
"Piisaa jo, pojat!" huusi Nick.
"Nina on jo yhd«i sodan käynyt läpi
ejmen tätä, hän ei jaksa enempää.''-
Mutta koskapa pojat ensi käskyä
tottele\'at. Heidän sodanhalu vain
yltyi. Sain kolnie palloa perattiin
kasvoilleni. Se oli liikaa; Vaivuin
maahan ja aloin itkeä kuin lapsi,
huomasin sen itsekin.
Sota loppui ja kaikki Oli hiljaista;
Kuulin vain oman nyyhkytykseni.
Sitten oli Nick siinä auttamassa
niinua taas ylös lumesta. Voi miten
minua haetti itkuni, mutta se ei sitä
suinkaan saanut loppumaan. Nyyh-kytyksaii
kiihtyi A^aan.
Nidr kietoi käsivart^sa ympäFille-ni
ja pHäi minua kunnes vihdoin it^>
kunl oli itketty. Odotin hänen las^
kmn leikkiä lapseMisuuddieniMuti
t a i h ä n d puhunut sanaakaan.^ Wbk
dtomie liitaa^ taMe
päu»; Rappusten > edessä hän pysäh*
tyii veti minut rintaansa vasten ja
suuteli minUä! Sitteni nousimme kii­reesti
tupaan.
£n tiedä miten ilta on kulunut tä­hän
asti. Olen ollut kummallisesti
ymmällä koko ajan. En ole uskal­tanut
katsoa Nickiin. Olen höpissyt
yhlä jä töistä hiin että Olen varma,'
että sitä kaikki toiset ovat ihmetel­leet.
Nyt täällä huoneeni turvissa us­kallan-
ajatella tuota — suudelmaa.
JVlitä' se merkitsi? Nick ei ole. mil­loinkaan
ennen suudellut minua. Hän
on aina ollut kuin hyVä, rakas veH.
Hän tietää, että rakastan häntä sel-_^
laisena. Siskona hänkin minua ra­kastaa.
Ja kuitenkin, tuo suudelma...
En ajattele siitä enempää! Ajat­telen
Philipista. Ja huomenaamuna
lähden työhöni tavallista aikaisem­min
ettei Nick vaan ehdi mukaani, jä
illalla tulen niin myöhään kotiin että
hän on jo ehtinyt lähtemään ntet-sään.
Joulukuun 8 p. — Henry kuoli
neljäntenä päivänä. Tukkia lasta­tessa
kuörma-äutoon purkautui kasa.
Henry jäi alle; Hänet haudattiin ei­len.
En voi kirjoittaa enempää.
Joulukuun 16 p. — Olin toista
viikkoa kotona. Mutta isä pyysi mi­nua
» menemään^ takaisin Hardingille:
Sanoi, ettei elämämme sillä parane
että minä annan äidin surun murtaa
itseni. Sillä todellakin äiti • on puoli
sekaisin, ja vaikka me kaikki surem-me
Henryä, tiedämme kuitenkin että
hän ei enää kärsi mitään. Mutta
ä i t i . ..
"Aloin siis työhöni uudelleen. Kos­tona
eivät minua erikoisemmin tärvit'^
se, sillä Nick ort siellä. Ön satanut
lunta niin ettei metsissä voi teiltä työ­tä:
Jos ei lunta olisi ollutkaan, niin
Henry vielä eläisi. Lumi aiheutti
hänen kaatumisensa purkautuvan
kuorman ääreen.
Rouva Harding on erikoisen hyvä
miriulle. Antaa minulle outoja teh­täviä,
jotka vaativat kaiken huomio­ni;
Huomenna tulee Hardingin tytär
Marcia kaupungista tänne vanhem­piensa
luo joululomalleen. Hän käy
nyt viimeistä vuotta yliopistossa.
Huomenna myös odotetaan "Aamu­ruskon"
palaavan. Oi Philip! Tule
pian!
Metsän laidassa on tölli valkohai
ympäröimä Imnetipuhfoisen.
Timanteissa m$isa^t^ r
ja ylla lepää rauka yön.
Kylässä onvtdot ^Sam^itm^et. •
Ma-hiljaa^ pi(d€i^Qn^^fW^ hiivh
ja sanatonriii^vlpsMjot
katseeni kera ^lös^ köhoati '
ja lennän kuipaUksenr suvin.
Kauniit, ,kirkkäat tähtöset,
te nähdyt, tutut siellä, tuhannet,
vilkutatte mulle kiehtoen.
En voi lentää sinne, en,
mutta toivokkaammin, kirkkaavimm
lepattaa taas liekki sydämen.,
fumiÄ onvöKKi.
äidin seU^-assa kuin voij mutta Dan­nie
ei tahtoisi. Ja kuitenkin hän
haluaisi tehdä niikä äidille olisi pa:
rästa. Mix on- niin onnellineh hänen
seurassaan.. Mutta; Dannielle tletj-sti
ort vaikeata^ nähdä äiti^no^
lisenai
Voii miksi meidän perheelle piti
kaikki nämä tulla!
Joulukuun 19 p. — Tänä iltana,
kun tuliii köUin; odM^ mi-,
nua myllyn luona. Kaksi päivää hän
oli ollut jo kotoja ja nyt minä ensi­kerran
vasta saan puhutella häntä.
"Oletko vihainen, Nina?" kysyi
hän, kun olimme sivuuttaneet mx-lly-työläisten
asunnot ja päässeet hiljai­selle
rantapolulle. -
"Miksi" kysyin/.
"Kun en ole käynyt luonasi. Mut­ta
katsohan, Marcia Harding tarnt-see
seuralaisen tässä häiielle oudossa
elämässä. Ja sattui niin että hän
mieltyi juuri minuun enemmän kuin
toisiiuv Ajattelin että yinmärrät, että
minun kuuluu seurustella nyt hänen
kanssaan." '
"Olisithan kuitenkin voinut käydä
minua tervehtimässä jo ennen. Philip.
Olen kaivannut sinua niin."
Hän ei vastannut siihen mitään.
Mutta hetken äänettöinj^den jälkeen
hän sanoi: "Olen suruissani kun teil­le
on tapahtunut sellainen onnetto­muus.
Öenry oli hauska
(Jatkuu)
mm •'11' il^tf
Joulukuun 18 p. — Philip tuli ei­len,
juuri kun höyrylaiva töi myös
Martia Hardingin. Odottelin Phili-piä
luokseni. Hän ainä^täpaa hieti
rientää Hardingin keittiöön minuä
tervehtimään kun hän päläa matkoil­ta;
Mutta odotin turhaan. Hari tu­likin
Marcian setirassä eikä käynnyt-kään
keitticSa!^ En tiedä mitä aja­tella.
Tulin yksin kotia nyt illalla.
Räntapoiulla, lähellä kotia, tapasin
Nickin. Hän ei sanonut mitään,
kääfntyi vaan kotia rinnallani^ mutta
tunsin että hän ihmetteli kun Philip
ei ollut Seuranani:
Toivoin saavani lohdutusta Phili-piitä
tähän surulliseen eläiimän. Mik-si
ei häii tullut luokseni, miksi?
: Äiti ott^surussaan tyyntynyt. Hän
kulkee rauhallisetta töissään. Mutta
kun Dannie tUlee tupaan, muuttuu
äiti heti. Hän hy\'äilee^ikaa, kuis­kailee
hänelle kaikenlaisia lapsdlisia
hyväilysanoja, silittää hänen tuk­kaansa,
ja joka hetki on niin lähellä
Danttiä kuin mahdollistä. Kun Dan­nie^
poistuu, muuttuu äiti taas' aivan
rauhailiäj^si: Mutta hyvin harvoin
äiti puhtm meille kenellekään.
Dannie parka ei tiedä mitä tehttö.
Reititin hSntä olemaan^«iin iialjon
ii-j"
lapsi, joka: di pmlitmttia
sä jttlkeen-itmtetöttnä fä sittett ^
kasi^Jaknm mmhamnia k€:'^\
vän fekohm^ksen avtdla.
on nyt tefve ja eloisa.