Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, October 17, 1942

              Siru 8
oli kadottaaut i^Jdkauden
josta syystä ian ei caaaä toivdimt-kaan
paranevänsä.
Ktm featoteä iääpdte o3i lo^^
laivaiiikkeen, joten luotsit olivat
kä bäo aioa öU täyttänyt ja fcäntaniit
lantaan. S^iike^ baom^,- että
i än aSioi lionsta yiös \i30teelta. —
E , nyt saat itse -calmistaa ev^i. äl­lä
nilmista ei l ö y olevan mihinkään.
tarpeettomia, oH itsestään selvää, et- bän \.alittaensajiöi pään painaessa
tä Risto sai boitaa sairaan.
- Monet taistelut elän^etä ja kuo­lemasta
iian oli taistdlut merellä,
j o i ^ panoksen oli oUirt h ä n ^ oma
jbenkensä. Mutta vaikka nuo taiae-
Int olivat olleetkin ankaria; niin a-sat
ötivat-kuitenkinkjniimei^n ker­taa
pabemmin nyt, joQbui 1 ^ oli
tohnettomana kJatseU^inä^ j(&a y l ä
sidvemmin alkoi huomata vaimonsa
taksan pidu^een:
Nyt vEBta Ristolle selvisi täjrddli-sestiv
mfetakafcesta Mn sai kiittää
\^aimaänsä ja mitä kaikkea hän tälle
oli viökäa. Siööin pato muttuL
— Sao aiheeksi, Risto sopersi ja
i>TpH könipeK^ hänen tt&kaansa
j a ^ ' j p ^ e a ä ^ anoa mämne an­t
e l i ^ : ettapr^oöiÄ^^^^^ä^ niin
pdba . . . jaennenkaikkea anna an-hetki
hetkeltä muuttavan yhä kau- teeksi, että poika hukkuL
emmaksi hänestä «^ifhpn valtakrai-taan,
jonka rajat-ja laajuus, valot ja
varjot olivat Ristolle aivan kokonaan
tuntemattomat.
Pysjrttääkseen vaimonsa luonaan
— jonka hän oli tehnyt useammalle
kuin yhdeOe hukkuvalle ~ hän otti
Liisan käden omaaBsa. Mutta n>t
näytti Liisa käyvän levottomaksi ja
kääntelehti tuskissaan ja veti käten­sä
pois" Riston kädestä.
Jotain samantapaista oli joku niis­täkin
tehnyt, jotka olivat olleet va-joaraaisillaan
meren syvyyteen. Sfeti
Ristonyt muisti ja hän-tarttui-«itis-tä
lujemmin ja heilemmin voimatto­maan,
kuölemankalpeaan käti^i.
Silloin sairas avasi silmänsä kuin
saadakseen vastauksen johonkin ^y^
syroykseen tai oikaistakseen erdi-dyksen.
—Jts sairas -vaqiuu terveelliseen
ja luonnolliseni uneen, hän on pe­lastettu
eSmälle^ tohtori oli sanonut,
mutta houreet ja levottomuus sm oli­vat-
taion:, asti-estäi^et:
Jääpeite, ndkä vidä-oli uloiUmut
sihnäri kantamattomiin • mei£lle^:piin,
alkoi nyt murtua ja: rakoilla vinku­van
luoteistuulen kasisi. Mutta
Risto ei siitä tiennyt v ä i ä mitään,
sillä hänen vaimonsa heikko hengi­tys
oU ainoaääm,.jonka 1ÖJ3 huonoon
aivan samoin hänen aimraaa huole­naan
oli JSäkkeen antaminen vai­molleen
siten, ettei se oifei Jäikähdd-iyt
maahan itänen jäjrkissä Ja kömj»-
sormissaanl Hänen suurim­pana
surunaan olikin sc; ettei läfifin
vaimollaan ollut pärmipaa jä käC^
vämpää hoitajaa.
Eräänä kevätpäivänä, joUoih
myrsky uhkasi heittää tMojen katot
alas ja meren kohina tuntui tunkeu­tuvan
kamariin, Ri^to sai ilmolti&-
sen että hjotsiveneen oli lÄdettävä
viemään reixnareita vä3^iax varsille
ja että Riston tulisi olla; veneen pe­rämiehenä.
Mutta nyt hän kidtäy-tv-
i ensi kerran tottelemasta esimie­hen.^
kä5k>'ä.
— Minun paikkani on nyt täällä.
Lähettätioot nyt toisia miehiä, tai
tehkööt raitaa tahansa. Minulle on
tällä hetkellä tärkeintä vaimoni pa­raneminen.
Silloin sairas jännitti kaikki voi­mansa
ja sai kohotetuksi vai\x>in
päänsä ylös pidukse<ta.
— Hän kjHlä tulee kohta; Liisa
sai .«anotuksi hellcolla äänellä ja nyo-käviti
päätään sanantuojalle.
Mutta Risto ei tahtonut eikä \-oi-nut
lähteä.
— Minä en \ioi jättää sinua, hän
parahti kyynelten alkaessa \Teriä
poskdle.
Nyt Liisa ktski kätensä mtehttBä
käddle.
— ^Elämäntehtäväsi veJvoHisuak-sista
sinä et saa tinkiä,'Liisa vastasi
katseen iieu\T>ttomana tuskallisesti
siirt>-eÄ?5 oven\Tterusnaulassa riippu­vasta
öljytakista eväsreppuun, min-
1?Cyt:L!fea ava^
jijissMJi ja-ikirmjäHnnieheneen, ja sil­loin
Risto sanaalla muisti, nullaisdta
Liisa oli .näyttänyt nuoniusvnosi
naan.
—-Palasithan kuitenkin sidtä itse
— jatsina meititsit sentään enem-n
^ kuin kaJsi^poikaa.
Tuiili^saä ulvoi .nujkissa ia heitti
hiekkaa ikkunaroutuihin, mutta Ris­to-
ei huomannut sitä.
Kiiruhda nyt pian toisten mu­kaan,
he- odottavat jo sxnna, Liisa
pyysi: - -
— 3Iinä en in^t välitä kenestä­kään
muusta kuin sinusta, Risto vas­tasi,
sHIa hänen rintaansa jrnsutti
uusi ja suuri onnentunne.
— Entä eEmäntditäväsi? Liisa
sanoi
— Mutta kuinka mini voisin jät­tää
sinut tänne yksin . Risto vai­keroi.
— En ole koskaan yksin — enkä
ole koskaan ennenkään yksin oOut,
Näki sdvästu ettei Riston^Sta
\TniMrtanyt.
—Sinua on sanottu saaren röh-
Tmvjiton boy-scottiU ovat osallistuneet jStetavaran keräykseen
painiistafatäla Täät&iliikkeen tilkku jätevarastot, yämä pojat
sahaa mitä'eräästäfdn-liikkeestä kolme säkillisiä.
Kiri. .ANNI KASTE
keimmaksi purjditijaksi, mutta mi­nun
mielestäni et sinä ole juuri toi­sia
kummerapi- Ja vaikka ihmisen ma tapasi päämäaliinsa, Iditöri • Tel-
Koteinen •tai\'as-öii^ emusta-asti
mojottanut ukkosen painilta- ja -päi-väffi^
poydässä-^puhkesi jyrisemään.
Rouvan aiimistä - singahtava säla-purjehdus
täällä maan. päalla näyt­täisi
ylipaähS onhisluvaiöun, min
kant pistäjiyvät" joka' tapäuksssa
esille-missä tahansa— sellaiseäsakin
paikassa, niissä niitä kaikkein vähi­ten
luulisi olevan olemassa,
— Olen itsekseni ajatdlut aivan
samoin, Risto vastasi nöyrästi, —
enkä enää usko olevani toisia uriie-ampi.
— Ja nyt minä nukahdan virkistä­vään
ime«t, kcKka tieään - simm sitä :
töi\x>van, silfe misäkin kmilm, mitl
tohtori sanoi, Lika s^toi bjmyiBei)
harvinaista, sakp^äisfä hymyäni,
mikä Ristossa herätti ihastusta ja loi
luUiesi kasvoilleen si^i^n riemun
heloäi
Kun Risto oli pukenut öljypuvtm
yUeen ja meni vuoteen luo hyvästiä
sanomaan, laii huomasi jo Liisansa
nukkuvan niin syvästi ja rauhallises­ti
kuin vain se voi nukkua, joka vai­keasta
sairaudestaan palaa jälleen e-lämään.
,
PÖRSSI (saks. B«rse; ransk.
Bourse, engl. Excirange) on raken-nusv
johon liikemiehet säänhSilisesri,
enimmäkseen {äivittäin erityisen
pörssitunnin ajalla • kokoontuvat te­kemään
kauppoja y.m. liikesopimuk-sia.
My*Stskin sanotaan säännöllises­ti
pidettyjä kokoukaa, joissa mää­rättyjen
normien pmistedia tdidään
kauppoja, pörssiksi. Ja joskus an-j<
m rauhalliseen'sieluun'; psniien tä­män
taas kerran"' pohtimaan heika-^
Iäisiä ristiriitaisia tilan^tsu ffimel-lä
oli "3?hä' vieläkin —• vuosikansfen
pinvastaisiäta -kokemuksista huoli­matta
— heikko toivo saada "vaimon­sa
käsittämään, ettei mies,' joka an­saitsi
perheensä .datuisen kouhrtyol^
lä ja joka barrastusteiisa takia oli
kiiiicHt^^ty ralaä^^yhöaöe^ ja toiselle
yhtdskiiBinällfedfe t^mäalla, voinut
ilta^iÖi^täHstiiai^onäJa'hääriä ala­ti
väimön3a;;i^{nriHa^
oli jaettava aäämsaniiökuin järki-ihmiset
y t e ^ t^Vat,. harrastus-tenää
ja vdvoUismiksieäiäa kesken.
iiuttaMällä kertaa hänen ei olisi
pitänyt sanoa sitä ääneen. Ei aina­kaan
niin topakasti. Sfllä se aiheut­ti
jälleen uuden salaman jä jyrähdy^k-sen.
'•'Ymmärrän: Harrastuksesi, kas
ne asustavat ympäri kaupunkia, erit­täin
huoldlisesti jialvottuina, kun
taas kotiin kuuluva annetaan \-ain
•-Kyllä te Summaset olette sitfen
hirvdtä-. .
"'Hifveitäj Anita ?
"Niin-, äitL Pentti-eno un mi
samanlainen kuin sinäkin. Hänen-kin-
päivittäiset purkauksenfa tulen:
kuin-sanxan käsikirjan mukaan."
'•'Ettet ^inä edes häpeä I '
""Niin, anteeksi, mutta ei kai mi-
.nim sirä yksin tar\nt5e tehdä . ..'
Anitan jjTkkä puuttuminen kes­kusteluun
oli itse asiassa yliätys, JL-hocf
kimipikin vanhemmista suhtau­tui
omalla tavallaan. Katsahtaessaan
nopteasti vaimonsa kiukustuneisiia
kasvoihin v-ältti lehtori sanallakaan
tiukoittamasta tilannetta. Omasta
puolestaan hän otti tstärensä saiut
hieman jakautunein tuntein vastaan,
aivankuin kahtena eri olentona, joi­ta
toisöi, isän, ilmeet ei\-at halun­neetkaan
pidättää pientä nuhdetta,
toisen, ihmisen, tuntiessa hiljaista-kätkettyä
iloa saadessaan lausua ter­vetulleeksi
epäämättömän hensent^-*
mcilaisen. Jotakin sellaisia hän ?'i
jo kauan haaveillut yksinäisellä var­tiopaikallaan
seistessään.
Lehtorin ennakkolaskelmien ff^-
kaan olisi ukkosen juuri siinä bei-pdiäst^
kui\'asta x^lvoUisuudesta, kessä pitänyt iskeä -'alas-, niinenä
mikäli anhetaan . . . Minun pitäisi
vielä dxkäkiittääkin moisesta oikeu­denmukaisesta
jaosta . .
"Mitoa \'ain haluat."
"Ja sen sinä sanot tuollaisella ää-neDä!
Tietenkin. . . . Mutta salli
minunkin sanoa, että omantunnon-midien
nimeä et ansaitse. Muuten
netaan harvemminkin järjcstetyflle alunpitäen antanut tietää,
markkinantapaisiUe kauppatäacuuk- säänkin v:ain \^i\raisen toisen
sille pörssin nimitys. Porssintapai- ^^^^ elämässäsi, jos sitäkään . . / '
äa kanppakokouksia on jo keskia­jalla
pidetty- Mutta vanhin pörssi-rakennus
on -'Vntverpenin pörssi v:lta
1531. Pbhjoismaisa on KöpcDfaa-minan
1619 rakennettu pörssi N-an-hin.
Kohnas pöydäsä istuja. Anita,
jonka seitsenöntoista vuotiset kas­vot
imltänähden olivat tuskin vielä
muöta kuin'lapsen, kääri ^nopeasti
ruokaliinansa-kökoon ja §itä tehdes­sään
murahti tympeytyneenä:
säröt jostakin murskautuneesta olisi­vat
sinkoutuneet yltympäri kotobeJ^
horisontin, mutta sen sijaan kuului­kin
kaukainen pitkäisenjylinä. kun^-
sev^a ja loittoneva, rouvan eraanii.-
sella kummastelevalla >lonkats€t:J
kysyessä pitikö nyt juuri hänen K'^
hensä häärätä kaikkialla . • ? ^lik-^
hän niin-\-älttämätön joka asiassa, ^•
tei yhteiskuntakoneisto pyörinjt t)v-dyttävästi
ilman hänen läsnäoloaii^
. . .? Oli kai niitä nyt. herra no:".-
ivöön, muitakin yhtä hynä aikaan­saajia
kuin Janne Teljo . -
'•Äiti, voin sanoa sinulle, että
, . . että juuri isänlaiset ihmL^ ovat
x-älttämätlömiä monissa asioissa-