Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, May 8, 1937

              KIRJ, ELISA Kirj, Katri L.
O] X J E I Pekka! Minne tuollainen
kiire? Onko akkasi kuollut
ja oletkö menossa uutta etsimpn,
kun noin autuaallisesti itseksesi hy­myilet
ja muutenkin koko olemuksesi
muistuttaa keväistä metsoa — et näe
edes vastaasi tulevia tuttuja?"
*'Kah, Jussiko siinä! Terve mie­heen.
Enhän minä minridcään uuden
akan hakuun mene. Terveeksi se ak­ka
jäi vielä kun minä kotoa lähdin,
jos ei nyt sitten ole joku jumalan
tauti tappanut. Jaa-a, olen menossa
kirkonkylään. Näyttää kohta tule­van
kiire kevätkyvöjen kanssa ja nyt
pitäisi käydä tilaamassa hankmo-äes.
Kehuvat sen olevan kovin käyvän
pellonmuokkauksessa ja kuten tie-
.dät, kaipaa se meidän maanviljelys-kalustomme
perinpohjaisen uudistuk­sen,
että sillä saisi näin kiireen sat­tuessa
pellot kunnolliseen kuntoon."
"Vai hankmo-äes, vai hankmo-äes.
Hm! No, jokohan sinäkin alat vähän
uudenaikaistua. Kovin oletkin pitä­nyt
kiinni niistä vanhanaikaisista ta­voista.
Mutta kesken kaiken, minul­la
on niitäi hänkmoja kaksikin ja hy­viä
ovatkin. Kuulehan, veli! Kun
minulla kerran on kaksi hankmoa,
niin enköhän minä vanhan toveruu­den
nimessä auta miestä mäessä ja
myy toisen hankmoistani sinulle. Saat
sen pikemmin kuin tilaamalla."
. "Enpä tuota tiedä, miten sen asian
laita oikein lienee. Eihän sinulla vain
ole taas koirankujeet mielessäsi?"
" E i , kyllä se on varmasti hankmo."
"Paljonko tahtoisit siitä?"
''Itse maksoin hankmosta tuhatvii-sisataa,
mutta annan sen sinulle tu­hannella,
kun olen sitä jo yhden työ­kauden
käyttänyt."
"No, olkoon menneeksi! Maksan
sen nyt heti, tässä ovat rahat. Lähetä
huomenna renki tuomaan meille se
hankmo."
"Hyvä on, huomenna saat sen var­masti."
Seuraavana päivänä rientää Pekka
muhoilevana pihalle, nähdessään tu­tun*
hevosen käänt3rvän tieltä piha­tielle.
Mutta suuri oli Pekan ällis­tys,
kun kärryillä olikin hankmo-niminen
karbiidilyhty, joita viime tai-"
vena öljypulan aikana käytettiin.
"No voi sen tulen tulimmainen!
Petit kuin petitkin minua! No, Onpa
Pekalla rahaa ostaa vielä oikea hank-mokin.
Kyllä Jussi tämän vielä ta­kaisin
maksaa, siihen minä olen Pek­ka!"
Pekka nostaa "hankmon" työkalu-
Vajan orrelle ja käskee rengin viedä
isännälleen terveiset, että Pekka oli
tyytyväinen kauppaansa.
nätÖn, eikä täällä ole muilla kuin
sinulla, rotusonnia — tai joko sinä­kin
olet hävittänyt sonnin?"
"En vielä. Minulla onkin niitä
useampia, isompia ja pienempiä."
"On niin pitkästi matkaa, ettei^ oi­kein
kävele teillekään tuoda . . ."
*'Mutta kuules, Jussi! Osta mi­nulta
sonni, saat halvalla. Tuhat-kuusisataa
markkaa."
"En tiedä, taidat muistella vielä
sitä hankmokauppaa ja meinaat jy­mäyttää
minua."
"Mitä vielä, kauppa kuin kauppa.
Eihän se ole hullu joka narraa, vaan
se joka antaa itseään narrata. Saat
tulla katsomaan jos haluat."
"Enpä tuota viitsi lähteä, kun on
niin pitkästi matkaakin. No, olkoon
menneeksi, tehdään kaupat. Minul­la
ei tosin ole käteistä rahaa mukana,
mutta kirjoitan shekin, saat sillä nos­taa
rahat pankista."
"Se sopii mainiosti. Olenkin juuri
menossa kirkonkylään ja saman tien
voin muuttaa pankissa rahat tililleni.
Huomenna sitten lähetän rengin tuo­maan
sonnia. Voi kyllä mennä myö­häiseen,
ennenkuin se saapuu teille..."
Seuraavan päivän iltana rientää
Jussi karjakartanolle katsomaan uut­ta
karjan isäntää. Olihan se siellä.
Kärryjen lavalla makasi jalat yhteen
köytettyinä viikon vanha sonniva-sikka.
*'Voi saakurin sappermentti! noitui
Jussi. "Olisihan minun pitänyt arva­ta,
että kostaa se kanalja! Nostakaa
pojat vasikka varovaisesti karsinaan.
Se maksaa minulle kuusisataa mark­kaa.
Sitä tuhatlappusta en laske mi­hinkään,
kun sen keväällä Pekalta
petkutin, mutta se kuusisataa! Voi
helkutin kolmatta..."
O] T ESKI-ANTTI oU mökkiläinen
i - ' kylän syrjässä, omistaen
pienen perunamaatilkun, sekä saman
verran ohramaata. Perunan ja ohran-siemenet
hän otti kylän taloUisilU
kesätyötä vastaan ja näistä siemenis­tä
tuli suorittaa maksu kiireimpäi^
työaikana. Usein varisi oma ohra
peltoon, koska juuri leikkuuaikana
piti mennä leikkaamaan talojen tu­leentunutta
viljaa.
Antti oli jäänyt leskeksi. Hänellä
oli kaksi poikaa, jotka olivat lähte­neet
maailmalle siipiään koettele­maan.
Antin elämä oli hyvin yksi­näistä.
; ^;
Rakkaus alkoikin siinä yksinäisyy­dessä
jomottaa Antin jäsenissä ja hän
alkoi katsella erästä vanhaapiikaa
toisesta kylästä siinä mielessä, että
saisi tuosta Liisasta mökkiinsä emän­nän.
Leikkaisihan se Liisa edes oh­ran,
ettei se joka kerta peltoon va­risisi,
kun itse täytyy mennä talol-lollisille
työhön.
Antin rakkaus oli läheisessä yh­teydessä
taloudellisen aseman kanssa,
kuten avioliitto nykypäivinä on. Nai­nen
haaveilee kodista, elättäjästä ja
mies paidanpesijästä ja leipojasta sii­nä
rakkauden lomassa.
Monta ivanauruä siitä syntyi, kun
Antti nähtiin läuantai-iltaisin puke­van
parhaisiinsa ja astelevan Liisan
luhtia kohti. Liisalla olikin varsin
hyvin puettu luhti. Liinakangasta oli
laskoksilla seinillä, hameita ja suk­kia
riippui nauloissa. Jälkeenpäin
sanottiin:
"Oli kumma, ettei Liisa saanut
muuta miestä kuin tuon vääräsääri-
Antin!"
Tuntuu, että ihmiset tarvitsevat
tällaisia ihmisiä, voidakseen näyttää
On kulunut joku aika edelläkerro-tusta,
kun kaverukset tapaavat taas
toisensa.
*'Terve, Pekk^! Mitä uutta tie­dät?"
"Ter\'e, terve, Jussi! Enpä tiedä mi-tään
uutta. Mitä itse tietänet?"
"No, eipä muuta niin kummaa kuin
sen, että meidän piti tappaa se rotu-sonni.
Tuli köriläs niin vihaiseksi,
etteivät akat saaneet sitä edes ruo­kituksi.
N\'t olen pahemmassa kuin
pulassa, kun sarvikarjani on -isän-
M.\AILMASSA lähetetään joka
tunti keskimäärin 1,141,600,000 kir­jettä
ja 114,000 sähkösanomaa.
—— 000———
LONTOOSSA oli viime vuoden ai­kana
kaikkiaan 4,372 tulipaloa.
Mr. Pryzinskin valis-faminen
Minneapolisista kerrotaan seuraa­va
tapaus:
Mr. Joe Pryzinski omistaa trokin.
Hän haki työtä WPA:sta. Häntä ke-hoitettiin
hakemaan ajurintyötä U.S.
Standard Form No. 694 viiva 283
puolipiste A viiva R parenteesi 23
T. Mr. Joe Pryzinski teki niin, teki
paljon työtä ja kaiken lopuksi kir-jotti
nimensä kaavakkeen alareunaan.
Pryzinskin tarjous hyväksyttiin.
Että kaikki saataisiin muistiinpanoi­hin
hyvin ja oikeaan järjestykseen,
täytyi hänen kirjoittaa nimensä 201
liuskaan ja paperiin ensimäisen kah­den
viikon ajalla. Hän tuskin ehti
ajamaan trokiaan ollenkaan, sillä ni­mien
kirjoittaminen vei niin paljon
aikaa, mutta se kaikki todisti, että
mitään juonta ei ollut Mr. Pryzinskin
liittymisessä Official Project No. 43
viiva 96 viiva 395 J. County-Wide
Highway Supplement S viiva 2386-
492-B.
Mutta ennenkuin sai ensimäisen ti­linsä
oli Mr. Pryzinski entisten lisäk­si
kirjoittanut nimensä 36 muuhun
kaavakkeeseen yhdeksän eri pöydän
luona ja luuli pääsevänsä eteenpäin
hy\'ällä vauhdilla. Mutta kaiken tä­män
allekirjoittamisen kautta oli
Pryzinskin kääiala parantunut siinä-määrin,
että palkanmaksaja Washing-tonissa
alkoi epäillä petosta, vertail­lessaan
Joen alkuperäistä allekirjoi­tusta
näihin myöhempiin allekirjoi­tuksiin.
Niin jouduttiin nimittämään
erikoinen komitea tutkimaan tätä
a^iaa. SUlä välin Pryzmski jatkaa ni-
Eurooppalaiset ja
kiinalaiset tavat
Eurooppalaisten ja kiinalaisten ta­poja
voidaan verrata lähinnä "taka­peroiseen
maailmaan". Eurooppa­laiset
kirjoittavat paperiarkille var
semmalta oikealle, mutta kiinalaiset
kirjoittavat oikeita vasemmalle. Eu­rooppalainen
pitää arvossa tuuheaa
tukkaa, mutta kiinalaiset, lukuunot­tamatta
hiuspiiskaa, joka sekin ny­kyään
on suurelta osalta poistettu
käytännöstä, ovat melkein kaijupäitä.
Kesällä eurooppalainen juo tavallises­ti
kylmiä juomia, mutta kiinalainen
juo mahdollisimman kuumaa teetä.
Eurooppalainen lääkäri kieltää poti­lastaan
syömästä liian paljon, muttar
kiinalainen lääkäri kehoittaa syö­mään
kaikkea ja mahdollisimman
paljon. \
Eurooppalainen osoittaa kunnioi­tustaan
muille ottamalla hatun pääs­tään,
mutta kiinalainen pitää sen
päässään. Euroopassa bn vieraan kun­niapaikka
isänhän oikella puolella,
kiinassa taas vasemmalla. E.-läiset
käyttävät mustaa surupukua, kiina­laiset
valkeaa. Musta puku on Kii­nassa
juhlapuku. Eurooppalaiset
ajattelevat mahdollisimman harvoin
kuolemaa, mutta kiinalaiset tulevat
Uoiseksi nähdessään ruumisarkun.
Ruumisarkkujen lahjoittaminen K i i -
nassa on hyvin yleinen tapa ja lah-joitettuja
ruumisarkku ja näytellään'
sieUä jonkinlaisma yleellisyysesihei.
nä.
omaa paremmuuttaan. Näille flinjj.
siUe, jotka nauravat, ei johdu W
leen tutkia syitä, eikä sitäkään, etfi
oliko totta, ettei Liisa oUut kciaaa
tavannut miestä, jota olisi raiasta-nut,
tai joka olisi halunnut Liisan vai-mokseen,
sillä sanotaanhan, että vak-ka
kantensa valitsee.
Liisa oli hyvä työihminen, eikä h i
lumman näköinenkään. Olihan sel­laisia
ihmisiä, jotka sanoivat, ettS
siinä bn vakka kantensa valinhutj kun
Antti myöhään syksyllä osti halvan
' sormuksen ja vei Liisan vihille.
^^^^^^^^^^^ N ^ oli Liisa emäntänä mökissä ja
ainakin loppuivat palvelustytön pai-vät/
Kaksi kansan lasta pani ryy.
synsä yhteen ja naurukin hetkeksi
lakkasi.
Usein osuivat palvelustyttöjen as­keleet
kylän syrjässä olevaan mök-
. Itiin Liisan vieraiksi. Kahvipanna
pantiin tulelle ja Liisan mökissä sai
olla kuin kotonaan ikään. Emännät
teettivät Liisalla työtä, maksaen jy­villä,
ryjmeillä, villoilla, maidolla jne,
Joskus piiat veivät salaa näitä pusse»
ja Liisalle ja olivat emäntien kanssa
liitossa isäntien tietämättä. Emän-nkt
siis varastivat omaa tavaraansa,
Olivatko 'hekin orjia omissa kodeis­saan,
orjia, joiden olisi pitänyt ehtiä
kutomaan ja kehräämään kotitarvik-keet?
Olivatpa tietenkin.
Ei ollut suuri ero köyhällä ja pie­nellä
talonpojalla, jolla myöskin oli-vat
omat riistäjänsä — herräsluofcka,
mikä imi elinvoimansa talonpojan
suonista. =
Liisan kangaspuut paukkuivat
emännille ja rukki pyöri kuin vihas­sa^
valmistaen hienoa liinaa-tai vil­lalankaa,
Liisa neuloi, koniompeli,
kutoi sukkia — suoraanj sanoen, teki
kaikkia. Hän oli yksi niistä tyo-läistaiteilijoista,
joita ori niin paljon
ja joille ei koskaan anneta arvoa. He
juuri käyttävät aivojaan uuden luo­miseksi
ja vanhan uudeksi tekemisek-si.
He tekevät ''isän vanhasta ta­kista
hienon puvun pikku-JussiHe",
y.m., mutta heille ei anneta Edisonin
arvoa keksinnöistään.
Liisan muisto on mielessäni tuol­laisena
tuntemattomana taiteiUjana.
Liisan näppärien sormien avulla py­syi
nälkä hetkeksi poissa moista.
Mutta Liisan kangas alkoi hävitä vä­hitellen
ties minne.
Alitti el olhit selittänyt liisaBe.
että hänellä oli velkoja entisen vai­monsa
ajoUta saakka ja hän vei^sa-laa
Liisan liinakankaat näiden velKo-jen
maksuksi: Liisa oli luullut kau­kaisempia
varkaita liikkuvan. ^
Kerran Liisa oli ottanut sonnui-spnsa
taikinaa sotkiessaan ja pannui
sen tyhjään kahvikuppiin. Sekmin
ni saman tien ja Liisa uskoi senjout^
neen varkaan kynsiin. Lieköhaa^
tään uskonutkaan, "^"^U tou^
•maineen säilyttämiseksi han sai*»
asian. • -atna-
Kylällä sentään tiedetään a^^^
remmin kuin kotona. ^y^^Z
pias juorusi, etta sormus oh hanei^^
ja taas^saivat ihmiset nauraa,
kiMat olivat menneet t^ikina-^^
Kenties tuo halpa sormus di^^,
l i l s ä U e y h t ä ^ r ^^
jnus varakkaaUe naiselle, siUa se ,
koUUsaiiaa, vaikka olikon haft^^t
Ei kukaan kuitenkaan Lusaue
mikirjoitusmaratooniaan ja toivoo
joskus saavansa palkankin.
honuti^^^ttä tiesivät sor ^
Kenties vaistosivat, että neu»
joskus käydä samoin.
Elämä on sellaista.