Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, February 20, 1937

              Min Iris Kirj. Pontti Haanpää
] I UIN juuri Espanjan ^kafi^ olisi elossa... ei, se olisi kauheaa^Lse ENSIMÄINEN «ihensavu.pöllysi 4olme kiveä joka laariin."
**teutastuksfesta jä jobt-d UÖe- on mahdotonta, että hän olisi ruu- poutaiseen iimaaitjä sängilla seisoivat Sitten tietäjä näytti mnista\^ii> että
ni eräätl ystäväni'tarina öbin f 9 miina..." kuhilaat kuten .keltaiset tontut. -tässä oli sa&puvilla tuo vieraskin^
lOtta taaksepäin, Jolloin Suomen 'Rauhoitu Hulda, me emme voi Sokea tietäjä isturtuolissaän levein epäilfemattär uudenaikaiseen a jätte
'kansa dli sattiahlaiseh teurasttik- muuta kuin ottaa asiat sellaisitta kuin ja liikkumattomin kasvoin. ; Hän oli -kallistuva mies, järkeen luottava,
n alaisena. ne ovat. Sinä tiedät yhtä h3rvin kuin Vaienaut ja näytti kaukaiselta^ omaan herrasuskoinen.
Olimme molemmat %mpcreen teh- minäkin, että ei olisi ollenkaan mah- hämärään maailmaansa \^jonneelta/ **Sen luulisi, ettäse on tai^
alaistyttöjä, -Kuuluininiö samaan dotonta, vaikka emme itselsään eläisi. , Vieras ajatteli, että onkohan ihmisen tietäjä,
äytelmäseuraan^ 'ihUtla sitteti kun Oletko jo käyn3rt hautausmaalla? tavannut suuri köyhyys silloin kun .^'Niinluulinkin", virkkoi vieras.
ulivatSuomen'=luokkasodan ajat ja Olen kuullut, että siellä on kasoittain hän on menettänyt päivän kirkkau- ^^Mikä sesittignon?" v
auheatjälkiteurästufeset- vetivät* rie ruuniiita. Emme mekään tädin käns- den. llnieettömihä sufkean ilmeettö- "Luonnollinen >juttu, luonnollinen
okaisen vielä henkiin jääneeU ihthi- sa ole siellä käyneet, sillä vahdit mihäkätsöivatnuokaihisetsilmät.^j^^
en ajatukset ja huoMioh puoleensa -kuuluvat olevan kovin virkaintoisia. Tietäjän apulainen tuli huoneeseen.-kalahtdevat laarien pohjallaj niin hii>
iin, ettei tietänyt, kuka entisistä * vähän pelottaa mennä sinne." Hän oli ollut aittaa puhdistamassa «retsäikkyvät,r^pdkäävät ja ^^^^'^
uttavista^taähdoUisesti on elossa. "Sinnepä minä menenkin vielä tä- vUoden tuloksia vastaanottamaan. vät..;"
Kuljin tätini kanssa yitifärifcau- nään. Minä^^n pelkää! Olen mo- "Panitko ne kivet laarien pohjalle?" ^'MiBtä
unkia. Kääntelimme ja vääntelim- nelle vahdille sanonut suorat sanat tiedusteli tietäjä.
me ruumiita, joita ei. "aikaisesta ja jos Toivo on kaatunut, niin on
keväästä huolimatta oltu vielä kor- yhdeiitekevää kuinka minun käy."
'attu pois. Tätini!hakiimiestääii.:Hän "£i niin, Hulda. Ei Toivokaan
i tietänyt, oliko miehensä kaatunut pitäisi tuosta'puheesta jos hän elää
"ampereen valloituksessa, tai •oliko ja on vankina. Olen varma, että hän
hän joutunut Vangiksi; Kumöiallis- vapaaksi päästyään on valmis taas
'a, kuihkaihnrineh silloin, kUtt' hän taisteluun köyhälistön oikeuksien
'outuu katsomaan sOniästäsiiniään puolesta. Jos taas hän on kaatunut,
järkyttäviä.tapauksia, voi-olla k^^ niin sinun velvollisuutesi on taistella
mäverinen, tai olisiko se ollut jonkiti-» meidän toisten jälkeenjääneiden kans-lainen
tylsyydett; tila. i f i f t ainakaan sa — hänen muistonsakin sinua sii-nähnytkenehkääri
naisen.pyoftj^n, hen velvoittaa. Hujda, katso noita
vaikka näkivät kuinka silvottuja iruu- kymmeniä raunioita. Ne ovat olleet
miita. -' • työläisten asuntoja" kaikki tyyni. Nuo
Eräällä tällaisellaJretkfellä- tapasin velvoittavat, meidän täyt30^ nousta
hyvän ystä\^ni iHuldäh,; jökä oli savusta ja tuhkasta noilta savuavilta
myöskin satifJällä asiallaV raunioilta!"
''Onko siiiUfläkin jöku kadöksis- "Sinkillä oh vielä noin paljon jä-sa?"
kysjriti. ^ - lellä tempperamenttiasi. Minulla ei
'^Kenelföpä d öUsi;^käikilla ole. Mutta miksi sinä piet noin laih-na
jökju. ^MihuHäy6ll sulhäsehij^^ tunut? Oik kuin ; kuUyalo- entises-
•täsi."
"Nälkä. Ajattele; joka päivä suo­let
kurisevat. Mitä ne ovat tuollai­set
korttiannokset ja leipäkin, sekiii
vähä mitä lie jotain jäkälän sekoi­tusta.
Välistä heikottaa niin, ettei
eteensä näe."
"Ei meidän ole juuri tarvinnut olla
yksinomaan korttiravinnon_ varassa.
A^eljerii on aina liikkeellä maalla ha­kemassa
ruokaa. Meillä on varak­kaita
sukulaisia maaseudulla. Tulen
joku päivä hakemaan sinua kotiini.
Niin minäkm luulen,, sillä hän pitää että saat niäistaa oikein ruisleipää ja
paljon mmusta jä niinä^ voita. Samalla kuulet, olenko saa-usko,
kuinka me rakaistimmetoisiam- nut mitään tietoa Toivosta. Näke­mä
. . . ja n3^hättvatigit saavat il- miin!"
moiteMa itsestään,, niin. etiä;j^^^ "Näkemiin, mutta [jahinmiahkin
"Tietysti. Määräyksen jnukaan:
tathan Töivöft, t johoti tutuskiin^^^;^^^
metallimiesten rekiir^tkdlä^olithäh
sinäkin siellä. =Meöteriitniile kihloi­hin
juuri ennen luokkasotaa ja h^
tiesi paikkansa töverifeftsaTitiftäila.
Nyt olen etsinyt hänen ruumistaan
joka paikasta, mutta ei vain löydy."
"Mutta jos hari ori dossa, mahdol­lisesti
jossain vänkinä. Oletko sitä
ajatellut?"
"Olen kyllä, mutta äiti sanoo, että
jos Toivo olisi elossa, olisi hän jol­lain
neuvoin ahtanut tietoa itsestään.
liike?" meinotteli vieras
kysyä,.; mutta vaikeni kumminkin.
Ehkä hän tiesi, että jokaisen kysy­myksen
takana on aina uusi kysym3rs,
kuten ovi, johon saamme iskeä kol-varalta
sanon: ole urhoollinen!" - kuttavan nyrkkimme.
Kolmen päivän perästä Hulda tufi **Taika! "huudahti tietäjä kiireesti,
luokseni ja kertoi löytäneehsä Toi- "Mikäpä se on? Ei mikään! En
von ruumiin hautausmaalta. Hän oli minä niihin usko, vaikka minun oU
käynyt senkin seitsemässä virastossa niitä tehtävä sellaisille, jotka niihin
saadakseen luvan itse haudata sul- uskovat. Heille ne ovatkin etään-hasensa
ja saikin lopuksi. lainen voima, mutta uskomattomalle
Ihmettelin, miksi Hulda oli niinkin -vain lapsellinen temppu..."
rauhallinen kertoessaan, vaikka näin Keinutuoli narahteli, ja tietäjän
että hänen silmissään oli pohjaton sormet täyttivät toimekkaasti suurta
tuska; Minä sain sinä päivänä oikeaa, ViSakoppaä.
hyvää voileipää. Ei ikinä ole ruoka "Ja turhaan tämä nykyinen aika
maistunut: niin hyvältä! Perunatkin puhuu niin halveksien vanhasta tai-söin
kuorineen ja ajattelin, että jos kauskosta > ja taikatempuista^ vidäpä
vielä joskus maailmassa saan tar- ;pyrkii• ne kitkemään kansasta. Ei
peekseni perunoita, niin en niitä kuo- taika ole kuitenkaan kuollut. Keskel-ri.
Mutta tuo päätös on unohtu- lä päivää ja viranomaisten voimalla
nut... -sitä yhäkin harjoitetaan. On raken-
Sitten myöhemmin tapasin Huldan nettu esimerkiksi; puinen ja korkea
kerran työstä-palatessani vähän suo- torni; jossa mies kiskoo kaikin voi-tuisatnmissa
olosuhteissa. min hihnasta^ että vaskikello moikuisi
"Onko sinulla kiire?" kysyi hän. ja kaiken ymmärryksen mukaan la-
"Ei erittäin", vastasin. ventaisi hyvää-ja pienentäisi pahaa.
"No, käänny sitten ympäri ja tule \^oi, taikuus on vielä suurta ja suvait-kotiani
katsomaan. Mieheni tulee tua! Nuo toiset velhot, taikurit ja
vasta myöhällä, sillä hän on joka tietäjät vain 'sortavat toisia, ennen
ilta ylitöissä kolme tuntia." '• sorretuita. Se minua toisinaan tym-
"Miehesi, mikä miehesi? Et suin- päsee
kaan . . . tarkoitatko sinä . . ."
"Sitä, että olen naimisissa,
juuri tarkoitan."
Tietäjän silmäkulmat rypistyivät:
sitä "Olen nähn3rt nykyajan viisaan,
josta näytti hullulta ja naurettavalta
Samassa olimmekin saapuneet hä- kun • neljättäkyynäräinen l ukönkölsu
nen kotiinsa. Hulda teki tulen ja suoritti taikamenoja, mutta kun^ hän
laittoi kahvipannun tulelle, jutellen käärisi selkänsä ja näki toisen - voi-kahvin
kiehuessa: - mansa kukoistuksessa olevan taika-
"Minun. niieherii nimi on Kasper järjestelmän, niin ei hym)^ häivää-
Koskinen.- Öän on hyvä mies. Hän kään. Sellainen oli hänen viisauten-osasi
silloin kun olin nääntyä suruu- sa kirkkaus. Rikkaiden ja mahtavien
ni, niin kauniisti minua lohduttaa, taikuus näytti asiaan kuuluvalta^
Siksi kiinnyin lianeen: Oletko sitä- mutta toiseen, vanhaan ja sorrettuun,
kään kuullut, että pien ollut keuhko- köyhään ja kumppaniksi kelpaamat-tautiparantolassa
? Sain taudin su- tomaan lankesi viisauden paljastava,
riista. Kasper kävi joka päivä mi- armoton valo koko räikeydessään..."
nua katsomassa jä Vakuutti^: että; mi- /IMäjäpcHäjrttdi piippua^
: nuri täytyy: parantua ja elää häntä harso hänen päänsä ympärillä loisteli
varten. Jä miiiä. paraninj niin aiha- omituisesti auringon säteissä.
. kin lääkäri vakuutti. Vaikka riiiriä "Taisi tässä nyt tulla liikaakin",
-eri rakastakaan : Kasperia riiinkuifa sanoi hän. "Mutta onhan kuitenkin ,
Toivoa, niin minä kuitenkin kunnioi- ^imriioitettavaa, etten ole puhunut
tari häntä ja liiulen, ,että me tulemme pahaa itsestäni..."
edelleenkin toiirieeri töiStemirife- kabs- Mutta vieras mietiskeli, etta mitä
sa..." oikeastaan tapahtui tuon laajan ot-
Samassa alkoivat ky3rfteleet tipipuk san takana. Miksi ukko julisti, että
äuldan silniistä. ; > taikoihin hän ei usko, vaikka kuiten-
*'Hulda, älä iriuistele meririei^^^ kin käytti niitä suuressa mittakaa>
lä tiedäthän, kuinka vahingollisia vassa parantaja- jä amriaattitöiminr
kaikki iiriifelebliik^
taudille,- jota i^et säifaisiariuti Sinuh iaankin. MitenvX>mitui»eh. poltin Jä-
*{iitää: kö^ta Jiaikklaäni uridhtaä-kaikki. vitse kuului karjakin laskettavan lal-ikävä
ja olla ioimeUirien
•rfiytÄife^Ä^^^
| r ^ ^ i vetan oingila^
niille atolli :Ä älitsie ja
hänen leipoxsaansarrlxidlaa; ; ttatihlomostaän. Oliko.kaikkr tämä
han^ie^ham^l^ :;«»tilii tultiiöiii;a|ätj|«iitt^3?^^ «tetp0paäu"ÄiÄdaMaan; i h m i ^
5i hammasta; suussaati^mehm^ \cse^a^ä äkim McKe^poriiA,.Pa,, vielä monta tuntia ja nyt iiäiÄtBä§, .4m? Halusiko /sokea ^^ahää^ nties
diltäänpy^t^asenrnsiurmm' ^aifodasm. - >^olaeni7j^slä,.iiniisteiK^ verhoamalla taloudeöpitnasäkitirtai-
V
5li
m
m m