Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, July 27, 1957

              UIK tinihean pöifeakmisen tuke-valla
oksalla ja 1lBlp>äbmieD kirjaa*
l^j^ ei ollut sunnimtalsaaroaksrja,
rakkausromaani, joka IMH
^väkeni mielestä oUut ter««Ata
siettavaa kakaraDCj^jpnka-lusikte iJOr
istä vielä i M p p i^
^g]^ veteli sunnuntairilt^^iahätnua^
n;0:abnnn kirjaam B n ^
paikkani ilmitulosta.- • Henkeäni pidä­tellen
lensivät sifanäni kftjän. sivuill^^
joissa tyttö ja poika, inoh|!^_^ikk3ilu-jeQ
jä&een alkoivat i^doixikin^ saada
toisensa Riks! Sydämeni me&ein py-sähtyi,
sillä kuusen lähettyvillä oli var­masti
joku.
Sujautin nopeasti kirjan ylempänä
- flksajla riippm^n pussiin, mutta pidin
• -kädessäni kynän ja kirjoitusviljkon, joi­ta
raahasin ainamatkassani näillä lu­vattomilla
retkiliäni yllätyksien varalta.
Kurkistin varovaisesti otsien lomasta
ja lastaani vimisteii pojan kesakoinen
naama. .
—- Nopeaan pois, senkin otus! sähi­sin
oksaltani kuin villikissa.
rr- En mene pois ennenkuin tulet
ajas, julisti poika. .
~ Ei minulla ole aikaa t ä y ^ lopet­taa
aloittamani kirje.
. —; Kirje, ilkkui poika. — Luvatonta
kirjaa luet siellä piilossa. Mitähän
joamma ja pappa tuumivat^ jos menen
, .ja .vihjaise heille? -
i^^^ muu.el auttanut, vaik­ka
siammässäni kiehpi jä^ pihisi Ja ^ili-
' an nautinnolla uppttlanut kyjiteni ru«
kiinolkeamuistuttavasm tukkaan pyö^
rittaeh. niin, että poj^ siljoiiiisä lentäisi
mijjopna tähteä yhtäaikaa. Poika oK
^jiaaipyrin Tauno, pan ^ vuotta, noinua
-, Yaphempi ja mielestään aikamies. >
Kouluaikana hän oli palmikoista nyki­vä,
lumipalloilla pommittava kiusanhen-
^ kenija oli hänessä vieläkin jälellä mon­ta
nulikkavuosien helmasyntiä, vaikka
^än viimeaikoina olikin koettanut näy­tellä
ritarillisuutta. Kerran hän vih-jaib',
että kun saavutamme naimaiän
niin meistä tulc^e.pari, mutta annoin hä­nen
ehti ymmärtää, ettei minusta tiile
köyiiän vaimoa, vaan herra miljoneerin
rom. Mutta Tauno A^in-nauroi
ilkkui: -— Kuuseen kurkoitat, miljdnee-
; ri ei ole kättesi ulottuvilla. Ellet tule
minuiie vaimoksi joudut mökin akaksi,
hoitelemaan laihaa lehmänkantturaa
ja suurta kakaralaumaa.
Sinä iltana Tauno jpiti huolen, etten
saanut lopettaa k i r jm lukemista. Hän
vaani ympärilläni kuin siehirivihollinen
ja vasta myöhällä, kotiväkeni purjehti-essa
unten höyhensaarilla, sain lopulli­sesti
selville saivatko kirjan poika ja
tyttö elää onnellisesti elämänsä loppuim
•asti,- •' •
Kä\in rippikoulun ja pääsin lailli­sesti
aikuisten kirjoihin jä saniana Ke­sänä
tuli eläniääniensiiimiäineh todelli­nen
rakkaus, joka sytfyi ja sammu? kuin
tähdenlento. Poikaa ollutmiljoneeri,
mutta sydämeni hän särki kuiri lasipal­lon
ja uskoin vahvasti, että se on särky-ny
IÄKSI. Mutta^ onneksi tieUöni i l ­maantui
nim taitava niekanikkOjv joka
osasi aseteUa sirpaleiksi särkyneen
<Jämeni osat paikoilleen justiin prikiU-leeh
niinkuin ne kuuluvat ja rakkaus
leimusi siellä yhtä tulisena kUiri ennen-
_ Olin täyttänyt jö kaksikymmentäyk-
«ikä vasemmankäden nimettömät
kiiltänyt vielä edes kihlaäorniusta. Toi-
^ päästä miljoneerin rouvaksi asusti
niielesisäni yhtä voimakkaana kuin en­nenkin,
mutta rakas synnyinmaa nä3rtti
olevan miljoneereistä köyhä. Tielleni ei
""itä tähän mennessä ollut sattunut ja •
maa
olin alkanut vahvasti 4^)äillä,^ttei sa­tukaan,
ellen pyyhi^^nnylnInaan toinu-ja
jaloistani c ja siiny iraltamocn 4aak-sei
josta tarinat kertoivat, että^miljcK
necrejä syntyy kuin aeniä sateella.
Kaitpa sieÖä -on synnyt,: tai syntyy
"yksi;nwmunkin osaHemr^ •
- Rantoibm saavuttua t>li ensimmäinen'
tehtävä katsella'työmaa, jonka sainCa-nadan
ranskalaisen pediepah^jaksi;
rusalanin suutari ja etsin Ihanneftiini»
Enhän tosin tullut tänne perbö>alvdi-jaksi,
vaan **miestä uljasta tavoitta*
maan", mutta tiesin, että vatsan lOi&a
on paljon kidutt&vampi kuin onnen näl­kä
ja siksi ouoim oli iehtavätyo^ tyy*
dyttääkseni vatsan vaatimukset onnea
"^tdessäni. Aikoja sitten olin jö pudot*
tanut mieahannettani joitakin' asteita
hiellä on täällä^n leipä ^ansaittava.
Mutta täytyi yrittää oppia maan >Evat
ja kielen, sillä ilmian niitä ovat mah-
Ktmensimäisenkerran vihjailinkoti- . dollisuudet pienet saada,hyv^.naimis-^
'väelle nierenyh menosta syntyi aika kauppa. PaKelin pari kuukautta oi-meteU.
Tie näytti nousevan^ heti lu- sinmiäistä rouvaani ja sitten otin loppu-jasti
pystyyn; mutta en hdlittähyt ja Kiitellen puristi roiiya k ä t ^i
lopulta kai väsyivät kuimtdemaan ma- hyvästiksi.
rinaani, koska isä-pappa, tosin murheel- Seuraava paikka oli juutalainen,
lisena, työnsi matkarahat, mutta ,va- Rouva oli tavallista tukevanipi mamma
roitti: — Tyttöi sinä Inulet, että amerir ja va^i jokaisen askeleeni;" Lieneekö
koissa on taivas, mutta vaivansa ne ovat pelännyt, että lihotan laihan olemukse-sielläkin,
ei kaikki ole kultaa, mikä kiU- talon kustannuksella* Siinä talossa
tää. ei työ loppunut tekemällä. Aamirvarr
Kun olin viimeistä iltaa isynnyinko-dissani,
tuli naapurin Tauno pyytä­mään
kävelylle. Kävelimme verkkai­sesti
karjakaan polkua vaiti kuin hauta­jaissaatossa.
Vaikuttiko äänettömyy­teemme
lähestyvä eronhetki tai oliko
se varhaiskesän lumoava iltia, mutta' -
puutkin seisoivat hiljaa, ei edes haavan­lehti
lipattanut Mieleeni tuli laulun.,
sanat: "Ei lintu liiku :ei^1€!htii ei puu
. .~v'^mutta-ky]lä^ainakin linnut l a ^
vat ja kauempana kuusikossaikuki^eli
käki. Herkistyin ^ ja stliniim kSbosi^t .
Tulin sen.heU näkenaääni etta o ^ ak»nmaksi, sUIä vuodet menivät ku-vaassa
teoipossa ja: pelkät, <ittä mi»
-nustar^lllp i ) ^ ^
^ teikf^^ miniilS^v^^
mutta, niiden .tekijät eivätöllc^t und-mieni
prinssejä. ^^^^^^
^ Eräänä kesäi^ tutustuin länii^ kar»
jafartriariu^ hai^I^^ k ^ ^
ja ihdkdn ihanteeni kaltaii)|en, ^ i l ^ bl*
lut vidä kertaakaan solniiim^
toa. Kaiken kukkuraksi hän ÖU vielä
rahami^. Yritä nyt ty ttö, tiiUmin ja
kyllä pidin rauida^^
sain kuin sainikih - 1^
; jmisen viik^^ häh viipyi ja s i t ^ mat-haisesta
iltamyöhään uurastin lepää- kusti farmiUeen, m^
mättä lukemattomissa eri tehtävissä jä' nieen^^
rouva komenteli kintereilläni, kuin ali- sen^ että parin Viikon kulUttuia tuleh
upseeri alokasta.^ Eräänä.päivänä hän .1 Mnhe kuukauden kesälomalle jä sitten
papatti lakkaamatta, sanoja en tosin vedämme umpisolmun,
ymmärtänyt -mutta^ Menin sovittuna aikana ja^ kyllä siU
päättäen hän oli erikoisen ^nläinen mäni aukenivat suuriksi ^amen tdi*
nuUe.» Lopuksi jo luontoni kuohahti . dessä kuperkeikkoja. Talo^^^^^b^^^
ja sanoin: — Ellet lopeta justiin teen ' maat laajat ja eläin^n lukum
sinusta romutavaraa;. . . Yes, yes, tarkalleen;ti P^U^^ lujasti, et-kirkui
rouva huitoen käsillään vinuna- - ten^ lähde t^^
tusti. Ymmätsin jo senverran, "englis- Vmasti vihitty^^^^M^
koo", että tiesin sanan .tarkoittavan viikon päästä^^^p
suolaiset kyyneleet Rakas kaunis syn- »myöntämistä. Tarkastelin tuokion rpu- ja lähdm vapaaehtoisesti. Näin on^in
nyinmaa,<koskahan jället astden kum.""^^^'»^*^ ^^^^^ lomuuttMniaa aloitan, «ij™» V^*^ ^^.'^.J!.!?'*'"!*?..^^^!'
muillasiv palajanko koskaan ; . ;
Tauno pysähtyi ja ra^ti minua bl-kapäistäl
— Tyttö, ^ larfe, tule va^
mökseni. Minä rakk&i ikinm jä v^^
makkaat' käsivarteni kantavat sinut
suojaavasti läpi elämän myrskyjenkini
Katsoin voimakasta vaaleatukkaista A-polloa^
jonka kasvoilta olivat hävinneet
poikavuosien teerenpilkut Sinisten sil­mien
pyytävä-katse sai päätökseni het-keksi
horjiunaan,mutU vain hetkeksi.
Atlannin valtameren takaa kurkoittivat
satujen prinssin voimakkaat käsivarret
kiehtovina . . . v
— Rakas lapsuuden leikkitbveril On
murheellista särkeä sydämesi, mutta mi­nun
täytyy mennä, Tauno. En voisi olla
onnellinen rinnallasi, sillä tulevaisuuteni
valtameren takana hohtaa ruusuisena
ja minun on matkustettava katsomaan
jöyxlänkö sieltä sateenkaareni. Ehkä
palaan joskus siipirikkona, tai en palaa
koskaan, mutta siriiiä iöQuistan aina hy­vänä
ystävänä . . . sopertelin karvas pa­la
kurkussani.
— Minä en imhoita sinua koskaan,
en koskaan ja ainaj toivon, että kerran
palaat luokseni. Toivossa on helpompi
elää," kuiskasi Tauno ääni väristen.
Xähdin Suomesta kesän herkimpänä
aikana, juuri kuri luonto alkoi saavuttaa
täysimmän kukkeutensa. Valkoiset yöt
ja tuhatäämset lintukonsertit kuiskivat
Kjn^ästejään lähtijälle. Karjahaan kuu­sikossa
kukahfeli käki onnea ja rik­kautta.
Ei hyvästi vaan näkemiin, ra­kas
synnyinmäaJ Joskus tulen prins­sini
kanssa kultaisilla vaunuilla, tulen
näytt^ään prinssilleni hurmaavat ke­vääsi
jä valkoiset kesäyösi . . .kuiskin
kun sxdjin kodin pörtm viimeisen ker-ran.
• ^ /.
Keinuinome valtameren aalloilla ja
vaalea pohjola fäi taaksemme. Haikein
mieim oli alettava tottua etelän tuna-miin
öihin. En minä niissä nähnyt mi­tään
runollisuutta, vaikka kirjoissa ylis­tetään,
kumka hurmaavia ovat etelän
tummat yöt»
mutta annoin kuitenkin raukan olla ja. halu myydä vapauttani työjuhdan
ojensin käteni sanoen: — Anna ','moni, osaan ja kotiorjan titteliin. > Kohta tu«
moni" ja viittasin vielä varmuudeksi Ioni jälkeisenä i^väm^ minulle annet*
ovelle, että tuosta mennään, kun rahat tiin määrättyjä tehtäviä päivittäin, jot-
^on saatu. Kyllä rouva ymmärsi tar­koituksen
heti ja hänelle tuli hirmuinen
hätä, ihan suli kyyneliin asti, mutta
lopputilini minä otin ja hyvästiä sano­matta
erkanimme. .
^uljes^lin paikasta toiseen kuin je«
ka oli suoritettava. No, en moittinut
heitä, ei heidän ollut pakollista elättää
, vierasta ilmaiseksi. Sitten kuulin vih­jauksia,
etteh ollut ensimmäinen vai-
' mbkkeen kokelas farmilla ja että kaikki
: edeltäjänikin olivat' poistuneet omasta
'l^fT'- Dumigan ja hänen poikansa David näyttävät
fUä köyttä, jota ke kertoivat naamioituneiden ryövärien
käyttäneen sitoakseen' keldät sen jälkeen kun he olivat
ryotlänneet $2jS00 heidän jarnukodistaan laheUä Ted-fordic,
Ontariossa. Mr. Dumigan oli ottanut yhteen ryö^
värien kanssa, mutta hänet oU lyöty ta:nnoksiin kiväärin
tuma.
Laoamainiu MiMUnni^ 27.pShriii% 19S7 Sivu 3