1951-07-14-10 |
Previous | 10 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
Kirj. Paula
M
ARJA oli mennyt järkiaviolxittoon.
Tosin tuon päätöksen toteuttaminen
oli vaatinut aikoinaan ankaria sisäisiä
taisteluja, salassa vuodatettuja
kyyneleitä ja viiltävää tuskaa hetkellä,
jolloin hän tunsi ikuisesti jättäneensä
taakseen menneisyyden ja sen mukana
eräät rakkaat, turvalliset käsivarret,
miehen, joka olisi ollut valmis valloittamaan
hänelle koko maailman . . .Päättäväisesti
oli Marja tukahduttanut sydämensä
äänen ja antanut kylmän järjen
ohjata.
Oli seurannut joukko seremonioita,
joiden jälkeen aivan lyhyessä ajassa hänestä
oli tullut kuuluisan pankkiirin
puoliso.
Marja oli saanut kaikkea sitä, mitä
hän naisellisessa turhamaisuudessaan oli
osannut toivoa: ylellisyyttä, huomiota
ja ihailua.
.Marja istui toalettipöytänsä ääressä
ja viimeisteli make uppMaan. Hän tunsi
miehensä arvostelevan katseen suuntautuvan
itseensä. Hän kyllä tiesi kestävänsä
arvostelun. Hänellä oli yllään
ihastuttava, "herttuattarensininen" iltapuku,
jonka klassilliset linjat korostivat
hänen viehättävää olemustaan.
Hetkistä myöhemmin heidän autonsa
kiisi kohti suurkaupungin valoja..Marja
istui vaiti ja mietti . . . Oliko hän
nyt onnellinen, kun oli saanut kaikkea
sitä, mitä niin monasti ^'pankkiorjatar-aikoinaan''
oli haaveillut, rahaa, kauniita
pukuja, ylellisyyttä? Onnellinenko?
Marja sytytti savukkeen. Hän ei tahtonut
nyt ajatella sitä.
Mies istui vaiti. Marjan ei tarvinnut
vitkaistakaan häneen, tietääkseen, miltä
tämä nytkin näytti . . . Kylmät, jäänsiniset
silmät, ilmeettömät kasvot. Aina
moitteettoman kohtelias, täsmällinen,
kylmän asiallinen kuin pankkiholvi.
Marjalle hän edelleenkin oli kuin esimies,
ero oli vain siinä, että he nyt sinuttelivat
toisiaan, asuivat samassa
huoneistossa, käyttivät samaa nimeä —
ja kylpyhuonetta. Heidän avioliittonsa
oli vain pelkkä muodollisuus; he tarvitsivat
toisiaan täydentämään oman persoonansa
ulkonaisia puitteita. Ja he
täydensivät — onnistuneesti. Mutta
viame aikoina Marja oli alkanut tuntea
omituista tyhjyyttä -r- hän tunsi olevansa
väsynyt kaikkeen.
Auto pysähtyi. He olivat periUä. Ennenkuin
he astuivat simren kutsuvieras-ryhmän
pariin. Marja vilkaisi vielä kertyneet
hänestä syrjään hetkeksikään:
— Kun oikein ajatellaan. Tipu, sanoi
hän hitaasti, nin liikaahan me ehkä olisimme
toivoneetkin, emmekö olisikin?
Kuinka hän vo'si palatakaan tällaisen
ryysyläisprinsessan luo enää, kun tuollainen
kaunis jalokivin koristautunut tyttö
odottaa häntä? Ja vakka Tipu sirkut-telikin
kieltävästi, pudisti Pats päätään
ja alkoi pestä astioita.
— Sellaista saattaa ehkä tapahtua teidän
lintujen joukossa. Tipu, mutisi hän,
— mutta ei meidän ihmisten kesken juuri
maloinkaan.
Jatkuu
Kaksi Iloista ja toimelliasta Etelä-
Pohjanmaan tytärtä etsu kirjeenvaihto-tovereita
Olympialaisiin aiko\ista Amerikan
suomalaisista,
Axv. vastaukset os.
"MELsnNKUN, 22 vr
ran peiliin ja tot^i sieltä katselevan ilman
naamiota väsyneen silmäparin.
Vilkas puheensorina salongissa keskeytyi
heidän astuessaan sisään. Ennen
Marja nautti tällaisista hetkistä tuntiessaan
kymmenien sUmäparien ihailevien
katseitten kohdistuvan itseensä. Nyt
hän vain toivoi, että k a i ^ olisi jo ohi
ja hän saisi paeta jonnekin yksinäisyyteen,
tarvitsematta ajatella mitään . . •
Marja tunsi niin sanomattoman yksinäiseksi
itsensä kaiken keskellä. Hän
kaipasi jotakin . . . Niin, miksi ei hän
sitä kerran tunnustaisi itselleen: rakkautta
hän kaipasi, rakkautta, jota hän
oli paennut viisi vuotta sitten . . . Viisikö
vuotta sitten, Erkki?
Ilta kului. Yllättäen talon isäntä ilmoitti:
"Hyvät naiset ja herrat! Juuri
ulkomailta palannut ja siellä laakereita
niittänyt säveltäjäpianistimme Erkki
Paatsalo on lupautunut johdattamaan
meidät musiikin maailmoihin. Saamme
kuulla säveltäfää itseään: 'Elegian yksi-näisy>'
destä\''
Vieraat osoittivat suosiotaan. Marja
oli äkkiä kalvennut . . . Sehän oli
Erkki — viiden vuoden takaa! Silloin
lahjakas, köyhä, vähemmän tunnettu
pianisti, nyt kuuluisuus, kyky . . .
Marja muisti illan vuosia sitten, jolloin
hän oli viimeisen kerran tavannut
Erkin. K^uinka vaikea hänen olikaan
ollut selittää, miksi hän niin äkkiä oli
päättänyt suostua johtaja K : n kosintaan.
Mutta Erkki oli ymmärtänyt sanoittakin,
ettei Marjan kaltainen nainen
ollut häntä varten, ei kieltäymyksiin ja
köyhyyteen, vaan loistoon ja ylellisyyteen.
Niin heidän tiensä erkanivat . . .
Ensimmäiset akordit kaikuivat huoneessa.
Marja tunsi elävänsä säveltäjän
mukana, saavansa kosketuksen hänen
sieluunsa . . . Musiikin säveleet
veivät hänet mukanaan. Marja vaeltaa
suuressa metsässä, jossa vain puiden humina
rikkoo hiljaisuutta. Yksinäinen
laululintu virittää säveleensä, mutta sekin
on kuin valitus — ja hukkuu metsän
hiljaisuuteen. Yksinäisen vaeltajan
sydämessä asuu suru . . . Mutta pilven
raosta pilkahtaa pieni säkenöivä auringonsäde
ja jamassa hetkessä suru loittonee
ja pakenee. Iloinen metsäpuro
alkaa solista, linnut visertävät ja vaeltaja
tuntee elämän läheis3vden. häp
tuntee, «ttä yksinäisyyskin voi olla onnea,
suurta onnea sille, joka on oppinut
sitä rakastamaan. Loppuakordit. Hiljaisuus.:
V Vieraat puhkeavat myrskyisiin
suosionosoituksiin. Säveltäjä tuntee
valloittaneensa kotimaankin hitaasti
lämpenevät sydämet.
Vieraat alkavat hyvästellä. Marja
huomaa jääneensä viimeiseksi. Hän
kulkee kuin unessa, havahtuen kohdatessaan
erään sinisen, lämpimän silmäparin.
^ Marja —Sinäkö?"
Marja hymyilee, keskustelee kuin ainakin
vanhan hy\'än tuttavan kanssa,
mutta sisinmiässään hän koko ajan toistaa:
Hän ei saa huomata mitään, minun
on näyteltä\^, näyteltävä millä hinnalla
hjn^änsäj hän ei saa huomata, että
olen surrut, pettynyt . . .
Mutta Erkin tutki\'a katse on jo ehti-njt
huonfata naamion. 'Hän tarttuu äkkiä
Marjan käteen,, pakottaen katseellaan
tämän kohottamaan katseensa.
Marjan on äkkiä pakko heittää pois
naamio, hän ei enää voi näj^ellä. Kirkas
kyynel putoaa miehen kädelle.
"Marja! Sinä olet onneton", kuiskaa
mies. -^larjan suupielet n\-tkähtele-x^
ät, hän nyökkää äänettömästi ja tuntee
taas, kuten kauan sitten. Erkin lähei-sjyäessärolevansa
pikku tyttö, joka kaipaa
hellyttä ja turvaa . . . Voimakkaat
käsivarret ovat tuossa aivan lähellä,
mutta hän ei saa heittäytyä niiden suojaan,
hänen on muistettava paikkansa ja
asemansa toisen miehen vaimona. -
Miehensä ilmestyessä oviaukkoon.
Marja nopeasti puristaa aniehen ^ t t ä ja
poistuu sitten miehensä saattamana.
Yöllä vuoteessaan Marja valvoo kauan
ja miettii . . . Kun aamun ensimmäinen
kajastus lankeaa huoneeseen, on
hänen mielessään kypsynjrt päätös, vakava
ja peruuttamaton.
Ilmekään ei värähdä miehen kasvoilla
Marjan esittäessä varovasti asiaansa,
'luonnollisestikaan en tahdo pidättää
Sinua", mies lausuu ••^mutta hiii^
että tulet vielä katumaan päätöstS]
_-.'\sia oli käsitelty loppuua or-tmyönsi
avioeron kaksi vuotta myöQj
min.
Marja vietti kolmatta ke^itJ,
Ranskassa. Eräänä iltana oli hanenV'
tävättärensä järjestän>t kutsut m£
mille "valituiUe", 'toalla" oK m-siikkieläman
johtavia nimiä, Marjai
tunsi olonsa kumman rauhattomaksi;
Hän läksi ulos mennäkseen puutarliaaa^
kävelemään. Saavuttuaan ulkoportaik-koon
hän huomasi jonkun myohästj',
neen vieraan ajavan pihaan. Marij
kiirehti askeleitaan ehtiäkseen puutarJ
pyydän lausua sydämelliset laitokset kaikille tuttavilleni, jotka niin suuri,
lukuisena yllätitte minut tä3nttäessäni 50 vuotta.
Kiitos illan emäxmille, mrs. Ostebladille, imrs. Palmille ja mrs. Skvtille. Kiitos
mrs. ^Hintsalle hauskoista'lauluista ja erityinen kiitos homiman "alkuunpanijoille,
mrs. Hakalle ja mxs. Palmille. Kiitos myös kaikille jotka syystä tai
toisesta ette voineet saapua, vaan silti olitte mukana kauniissa lahjassa. joEia
sain teiltä muistoksi.
Säilyköön toveruus. Tuhansin kiitoksin.
SYLVIA LUND
348 HOSPITAL ST. NEW WESTMINSTER, B. C.
f i m i i i i i i i m m i i i i n i m i i i i m i i i i i i i n m i i m i i u i i M i i M i i M i i n i i i i n i i i M i n i i i i n i i M i i i i i i n i i i n i i i i i i i i M i n i i u i M i M i i M i i i^
I Vilpitön kiitos, teille toverit siitä arvaamattoonasta yllätyksestä jonka olitte I
I järjestänsrt meille syntymäpäivämme ja Vancouverista poismuuttamiseimme f
I johdosta, toukokuun 10 p. 1951. f
I Sydämellinen kiitos siitä rahasta, joUa ostimme muistoksi teiltä kahvipöydän, i
I sekä kukista ja kaikesta hyvästä tarjoilusta. Kiitos illan emännille ja niille f
I tovereille, jotka tämän kaiken järjesti, sekä niille tovereille jotka ottrvat osaa I
I lahjaan vaan eivät voineet olla läsnä. f
I Toivomme että kun syksyn tuUen kotiinnuimme Sointulaan, oUsi suuri ilo i
I nähdä teitä kodissamme, että saataisiin uudistaa se kaunis kahvipöytä. f
I Tositoveruus sitokoon meitä edelleenkin yhteen, 1
I sillä toveruutta emme imhoittaa voi. f
I AINI JA JOHN Y U N E N I
1 1
SiiiiiniiumimiimuitiiiirimsniiuuiiniiimuuinuuuiiiiuiuniiiiuraiiiimiiuiiiiiinuiiiiiiuiiiiinHiiiiiiiiumuiiiuiuiui^
Surulla ja Isaipaiiksella ilmoitamme e^fiä roJkas potkamme
hnkkoi Alert Bayssa kesäkuun 1 p. 1951. MolkTt iM syntynyt Sointulassa kesäkumi
7 p. 1925. ^joitä surulla muistelemaan jäimme, isä, äiti, neljä veljeä
ja yksi sisko peiiteineem, isoäiti ja paljon sukiolaisia Ja ystäviä täällä Soln-tulassa.
Mereltä leipäsi hajit, meri lauloi kuolin lauluasi.
Meren tuulet ja myrs^ soittaa nyt haudallasi,
mutta häiritä ei ne voi untasi syvää.
Kaipaus niin katkera sydämemme täyttää.
^ ja äiti, veljet ja sis&o.
Muistan sinua Robertti pikkusena pellava päänä,
nuorimpana viidestä kun. juoksitte mununua
katsoanaan. Nyt on yksi joukosta pois.
'EsoäitL
,KI1 T OS
Kiitämme kaikkia jotka olivat saattamassa Roberttia viimeiseen lepoon'. Kiitos
puheseta ja laulusta ja niistä kauniista seppeleistä Kalasta jäin Umolta ja
kaupan henkilökunnalta. Kiitos myös sukulaisille ja ystäville niistä kauniista
kukista millä kocristitt» hautakummim ja kaikesta osanotosta suruunune.
INGRID J A W I L J AM WILJAMS
SOINTULA B R i n S H COLtMBIA
Surulla ilmoitamme, että salsas t^mme
I-nukkui
kuolon uneen kesäkuun 13 päivä Port ^hurin sairaalassa, 1^1^^
sairauden jälkeen. Vainaja oli syntynyt Suomessa, lliaa|oella kesäk. 3 p. loll-
I^äbintä häntä suremaan jäimme me, neljä tytärtä ja kaksi poikaa perheineeDr
ja paljon tuttavia Nolalussa.
Me muistamme isää kaivaten,
muistamme hymyäsi niin hyvää.
Elit plosi iltpan meif neuvorai,
tmesi olkoon kaunista, syvää.
Tomi, Svante. Blsry, Tyyne, ILempi ja Eniu.
K I I T O S -
Haluamme lausua sydämelliset kutokset mr. ja anxs. John MäeUe. sairauden
aikana antamasta avusta, sekä kaikille tuomistaan kukista ja korteista, petämme
kantajia ja kaikkia jotka auttoivat haalilla vainajan hautajaiassa.
tavalla tai toisella. Erikoinen kiitos mrs. Ida lahtiselle, mrs. Alli NoTgordiue,
mrs. Meimi VälimaaUe, mxs. Rauha MaijaJaUe, tmrs. liaina MäeUe. mrs. Vappu
Mäelle, mrs. Mari Lehdolle ja mr. ja onrs. Victor Mäelle. .Kiitokset mj-os toven
A. T. Hiilille kauniista puheesta. Ysrävyytenne ja apiume "pysyy aina muistissamme.
Tomi Satani
Tyyne Erickson Svante Salmi'
l^mpi MäM
Sivut 10
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, July 14, 1951 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1951-07-14 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki510714 |
Description
| Title | 1951-07-14-10 |
| OCR text | Kirj. Paula M ARJA oli mennyt järkiaviolxittoon. Tosin tuon päätöksen toteuttaminen oli vaatinut aikoinaan ankaria sisäisiä taisteluja, salassa vuodatettuja kyyneleitä ja viiltävää tuskaa hetkellä, jolloin hän tunsi ikuisesti jättäneensä taakseen menneisyyden ja sen mukana eräät rakkaat, turvalliset käsivarret, miehen, joka olisi ollut valmis valloittamaan hänelle koko maailman . . .Päättäväisesti oli Marja tukahduttanut sydämensä äänen ja antanut kylmän järjen ohjata. Oli seurannut joukko seremonioita, joiden jälkeen aivan lyhyessä ajassa hänestä oli tullut kuuluisan pankkiirin puoliso. Marja oli saanut kaikkea sitä, mitä hän naisellisessa turhamaisuudessaan oli osannut toivoa: ylellisyyttä, huomiota ja ihailua. .Marja istui toalettipöytänsä ääressä ja viimeisteli make uppMaan. Hän tunsi miehensä arvostelevan katseen suuntautuvan itseensä. Hän kyllä tiesi kestävänsä arvostelun. Hänellä oli yllään ihastuttava, "herttuattarensininen" iltapuku, jonka klassilliset linjat korostivat hänen viehättävää olemustaan. Hetkistä myöhemmin heidän autonsa kiisi kohti suurkaupungin valoja..Marja istui vaiti ja mietti . . . Oliko hän nyt onnellinen, kun oli saanut kaikkea sitä, mitä niin monasti ^'pankkiorjatar-aikoinaan'' oli haaveillut, rahaa, kauniita pukuja, ylellisyyttä? Onnellinenko? Marja sytytti savukkeen. Hän ei tahtonut nyt ajatella sitä. Mies istui vaiti. Marjan ei tarvinnut vitkaistakaan häneen, tietääkseen, miltä tämä nytkin näytti . . . Kylmät, jäänsiniset silmät, ilmeettömät kasvot. Aina moitteettoman kohtelias, täsmällinen, kylmän asiallinen kuin pankkiholvi. Marjalle hän edelleenkin oli kuin esimies, ero oli vain siinä, että he nyt sinuttelivat toisiaan, asuivat samassa huoneistossa, käyttivät samaa nimeä — ja kylpyhuonetta. Heidän avioliittonsa oli vain pelkkä muodollisuus; he tarvitsivat toisiaan täydentämään oman persoonansa ulkonaisia puitteita. Ja he täydensivät — onnistuneesti. Mutta viame aikoina Marja oli alkanut tuntea omituista tyhjyyttä -r- hän tunsi olevansa väsynyt kaikkeen. Auto pysähtyi. He olivat periUä. Ennenkuin he astuivat simren kutsuvieras-ryhmän pariin. Marja vilkaisi vielä kertyneet hänestä syrjään hetkeksikään: — Kun oikein ajatellaan. Tipu, sanoi hän hitaasti, nin liikaahan me ehkä olisimme toivoneetkin, emmekö olisikin? Kuinka hän vo'si palatakaan tällaisen ryysyläisprinsessan luo enää, kun tuollainen kaunis jalokivin koristautunut tyttö odottaa häntä? Ja vakka Tipu sirkut-telikin kieltävästi, pudisti Pats päätään ja alkoi pestä astioita. — Sellaista saattaa ehkä tapahtua teidän lintujen joukossa. Tipu, mutisi hän, — mutta ei meidän ihmisten kesken juuri maloinkaan. Jatkuu Kaksi Iloista ja toimelliasta Etelä- Pohjanmaan tytärtä etsu kirjeenvaihto-tovereita Olympialaisiin aiko\ista Amerikan suomalaisista, Axv. vastaukset os. "MELsnNKUN, 22 vr ran peiliin ja tot^i sieltä katselevan ilman naamiota väsyneen silmäparin. Vilkas puheensorina salongissa keskeytyi heidän astuessaan sisään. Ennen Marja nautti tällaisista hetkistä tuntiessaan kymmenien sUmäparien ihailevien katseitten kohdistuvan itseensä. Nyt hän vain toivoi, että k a i ^ olisi jo ohi ja hän saisi paeta jonnekin yksinäisyyteen, tarvitsematta ajatella mitään . . • Marja tunsi niin sanomattoman yksinäiseksi itsensä kaiken keskellä. Hän kaipasi jotakin . . . Niin, miksi ei hän sitä kerran tunnustaisi itselleen: rakkautta hän kaipasi, rakkautta, jota hän oli paennut viisi vuotta sitten . . . Viisikö vuotta sitten, Erkki? Ilta kului. Yllättäen talon isäntä ilmoitti: "Hyvät naiset ja herrat! Juuri ulkomailta palannut ja siellä laakereita niittänyt säveltäjäpianistimme Erkki Paatsalo on lupautunut johdattamaan meidät musiikin maailmoihin. Saamme kuulla säveltäfää itseään: 'Elegian yksi-näisy>' destä\'' Vieraat osoittivat suosiotaan. Marja oli äkkiä kalvennut . . . Sehän oli Erkki — viiden vuoden takaa! Silloin lahjakas, köyhä, vähemmän tunnettu pianisti, nyt kuuluisuus, kyky . . . Marja muisti illan vuosia sitten, jolloin hän oli viimeisen kerran tavannut Erkin. K^uinka vaikea hänen olikaan ollut selittää, miksi hän niin äkkiä oli päättänyt suostua johtaja K : n kosintaan. Mutta Erkki oli ymmärtänyt sanoittakin, ettei Marjan kaltainen nainen ollut häntä varten, ei kieltäymyksiin ja köyhyyteen, vaan loistoon ja ylellisyyteen. Niin heidän tiensä erkanivat . . . Ensimmäiset akordit kaikuivat huoneessa. Marja tunsi elävänsä säveltäjän mukana, saavansa kosketuksen hänen sieluunsa . . . Musiikin säveleet veivät hänet mukanaan. Marja vaeltaa suuressa metsässä, jossa vain puiden humina rikkoo hiljaisuutta. Yksinäinen laululintu virittää säveleensä, mutta sekin on kuin valitus — ja hukkuu metsän hiljaisuuteen. Yksinäisen vaeltajan sydämessä asuu suru . . . Mutta pilven raosta pilkahtaa pieni säkenöivä auringonsäde ja jamassa hetkessä suru loittonee ja pakenee. Iloinen metsäpuro alkaa solista, linnut visertävät ja vaeltaja tuntee elämän läheis3vden. häp tuntee, «ttä yksinäisyyskin voi olla onnea, suurta onnea sille, joka on oppinut sitä rakastamaan. Loppuakordit. Hiljaisuus.: V Vieraat puhkeavat myrskyisiin suosionosoituksiin. Säveltäjä tuntee valloittaneensa kotimaankin hitaasti lämpenevät sydämet. Vieraat alkavat hyvästellä. Marja huomaa jääneensä viimeiseksi. Hän kulkee kuin unessa, havahtuen kohdatessaan erään sinisen, lämpimän silmäparin. ^ Marja —Sinäkö?" Marja hymyilee, keskustelee kuin ainakin vanhan hy\'än tuttavan kanssa, mutta sisinmiässään hän koko ajan toistaa: Hän ei saa huomata mitään, minun on näyteltä\^, näyteltävä millä hinnalla hjn^änsäj hän ei saa huomata, että olen surrut, pettynyt . . . Mutta Erkin tutki\'a katse on jo ehti-njt huonfata naamion. 'Hän tarttuu äkkiä Marjan käteen,, pakottaen katseellaan tämän kohottamaan katseensa. Marjan on äkkiä pakko heittää pois naamio, hän ei enää voi näj^ellä. Kirkas kyynel putoaa miehen kädelle. "Marja! Sinä olet onneton", kuiskaa mies. -^larjan suupielet n\-tkähtele-x^ ät, hän nyökkää äänettömästi ja tuntee taas, kuten kauan sitten. Erkin lähei-sjyäessärolevansa pikku tyttö, joka kaipaa hellyttä ja turvaa . . . Voimakkaat käsivarret ovat tuossa aivan lähellä, mutta hän ei saa heittäytyä niiden suojaan, hänen on muistettava paikkansa ja asemansa toisen miehen vaimona. - Miehensä ilmestyessä oviaukkoon. Marja nopeasti puristaa aniehen ^ t t ä ja poistuu sitten miehensä saattamana. Yöllä vuoteessaan Marja valvoo kauan ja miettii . . . Kun aamun ensimmäinen kajastus lankeaa huoneeseen, on hänen mielessään kypsynjrt päätös, vakava ja peruuttamaton. Ilmekään ei värähdä miehen kasvoilla Marjan esittäessä varovasti asiaansa, 'luonnollisestikaan en tahdo pidättää Sinua", mies lausuu ••^mutta hiii^ että tulet vielä katumaan päätöstS] _-.'\sia oli käsitelty loppuua or-tmyönsi avioeron kaksi vuotta myöQj min. Marja vietti kolmatta ke^itJ, Ranskassa. Eräänä iltana oli hanenV' tävättärensä järjestän>t kutsut m£ mille "valituiUe", 'toalla" oK m-siikkieläman johtavia nimiä, Marjai tunsi olonsa kumman rauhattomaksi; Hän läksi ulos mennäkseen puutarliaaa^ kävelemään. Saavuttuaan ulkoportaik-koon hän huomasi jonkun myohästj', neen vieraan ajavan pihaan. Marij kiirehti askeleitaan ehtiäkseen puutarJ pyydän lausua sydämelliset laitokset kaikille tuttavilleni, jotka niin suuri, lukuisena yllätitte minut tä3nttäessäni 50 vuotta. Kiitos illan emäxmille, mrs. Ostebladille, imrs. Palmille ja mrs. Skvtille. Kiitos mrs. ^Hintsalle hauskoista'lauluista ja erityinen kiitos homiman "alkuunpanijoille, mrs. Hakalle ja mxs. Palmille. Kiitos myös kaikille jotka syystä tai toisesta ette voineet saapua, vaan silti olitte mukana kauniissa lahjassa. joEia sain teiltä muistoksi. Säilyköön toveruus. Tuhansin kiitoksin. SYLVIA LUND 348 HOSPITAL ST. NEW WESTMINSTER, B. C. f i m i i i i i i i m m i i i i n i m i i i i m i i i i i i i n m i i m i i u i i M i i M i i M i i n i i i i n i i i M i n i i i i n i i M i i i i i i n i i i n i i i i i i i i M i n i i u i M i M i i M i i i^ I Vilpitön kiitos, teille toverit siitä arvaamattoonasta yllätyksestä jonka olitte I I järjestänsrt meille syntymäpäivämme ja Vancouverista poismuuttamiseimme f I johdosta, toukokuun 10 p. 1951. f I Sydämellinen kiitos siitä rahasta, joUa ostimme muistoksi teiltä kahvipöydän, i I sekä kukista ja kaikesta hyvästä tarjoilusta. Kiitos illan emännille ja niille f I tovereille, jotka tämän kaiken järjesti, sekä niille tovereille jotka ottrvat osaa I I lahjaan vaan eivät voineet olla läsnä. f I Toivomme että kun syksyn tuUen kotiinnuimme Sointulaan, oUsi suuri ilo i I nähdä teitä kodissamme, että saataisiin uudistaa se kaunis kahvipöytä. f I Tositoveruus sitokoon meitä edelleenkin yhteen, 1 I sillä toveruutta emme imhoittaa voi. f I AINI JA JOHN Y U N E N I 1 1 SiiiiiniiumimiimuitiiiirimsniiuuiiniiimuuinuuuiiiiuiuniiiiuraiiiimiiuiiiiiinuiiiiiiuiiiiinHiiiiiiiiumuiiiuiuiui^ Surulla ja Isaipaiiksella ilmoitamme e^fiä roJkas potkamme hnkkoi Alert Bayssa kesäkuun 1 p. 1951. MolkTt iM syntynyt Sointulassa kesäkumi 7 p. 1925. ^joitä surulla muistelemaan jäimme, isä, äiti, neljä veljeä ja yksi sisko peiiteineem, isoäiti ja paljon sukiolaisia Ja ystäviä täällä Soln-tulassa. Mereltä leipäsi hajit, meri lauloi kuolin lauluasi. Meren tuulet ja myrs^ soittaa nyt haudallasi, mutta häiritä ei ne voi untasi syvää. Kaipaus niin katkera sydämemme täyttää. ^ ja äiti, veljet ja sis&o. Muistan sinua Robertti pikkusena pellava päänä, nuorimpana viidestä kun. juoksitte mununua katsoanaan. Nyt on yksi joukosta pois. 'EsoäitL ,KI1 T OS Kiitämme kaikkia jotka olivat saattamassa Roberttia viimeiseen lepoon'. Kiitos puheseta ja laulusta ja niistä kauniista seppeleistä Kalasta jäin Umolta ja kaupan henkilökunnalta. Kiitos myös sukulaisille ja ystäville niistä kauniista kukista millä kocristitt» hautakummim ja kaikesta osanotosta suruunune. INGRID J A W I L J AM WILJAMS SOINTULA B R i n S H COLtMBIA Surulla ilmoitamme, että salsas t^mme I-nukkui kuolon uneen kesäkuun 13 päivä Port ^hurin sairaalassa, 1^1^^ sairauden jälkeen. Vainaja oli syntynyt Suomessa, lliaa|oella kesäk. 3 p. loll- I^äbintä häntä suremaan jäimme me, neljä tytärtä ja kaksi poikaa perheineeDr ja paljon tuttavia Nolalussa. Me muistamme isää kaivaten, muistamme hymyäsi niin hyvää. Elit plosi iltpan meif neuvorai, tmesi olkoon kaunista, syvää. Tomi, Svante. Blsry, Tyyne, ILempi ja Eniu. K I I T O S - Haluamme lausua sydämelliset kutokset mr. ja anxs. John MäeUe. sairauden aikana antamasta avusta, sekä kaikille tuomistaan kukista ja korteista, petämme kantajia ja kaikkia jotka auttoivat haalilla vainajan hautajaiassa. tavalla tai toisella. Erikoinen kiitos mrs. Ida lahtiselle, mrs. Alli NoTgordiue, mrs. Meimi VälimaaUe, mxs. Rauha MaijaJaUe, tmrs. liaina MäeUe. mrs. Vappu Mäelle, mrs. Mari Lehdolle ja mr. ja onrs. Victor Mäelle. .Kiitokset mj-os toven A. T. Hiilille kauniista puheesta. Ysrävyytenne ja apiume "pysyy aina muistissamme. Tomi Satani Tyyne Erickson Svante Salmi' l^mpi MäM Sivut 10 |
Tags
Comments
Post a Comment for 1951-07-14-10
