Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, March 9, 1946

              Sivu 8 LAU.\!XTArNA, M.AALISKUUN 9 PÄIVÄNÄ
"Miettikäämme- Hän on suuri
mies. H£(nellä <m hirmuiset ruumiin-voimat
ja laaja, jalo^sydän. Milkaan
neropatti hän ei ole, rehellinen, Tebti
mies hän sehs^*aan on. Missä ja mi-len
hänen pitäisi siis iknoUa? Kuolla
hänen täytyy, sillä muuten emme
pääse tä^tä" leikrstä kosfkaan. ^Miten
sellainen mies.kuolee?'*^
"Putoaa vahingossa mereen!', mon­sieur
Maquet ehdotti. .
"Hän joisi meren tyhjäksi, mon­sieur.
Ei se käy. Sen^ tulee olla |)uh-lallista.
Jouikkofeohtausta siinä
tarvita, hänen- on nujerruttava yfesi-
•nään, vielä • viime het^kenäänkin
Ikamppafllen itsensä ja ikumppaneit-tensa
puolestai. Mmä hän- nyt vii­meksi
on oUutkaant? Katsokaamme."
Isäntä ojentautui tutkimaan kir-jollfuspöydällään
olevia kortteja, joi­ta
oli siinä eri pinoissa. „
"Hän oli siis linnoistusinsinöörinä
Belle ilellä. Mutta Colbert on saa­nut
kirotun tahtonsa läpi, vastapuo-lueen
täytyy hävitä. SankaTimmehan
pääsevät livistämään, —^muut, paitsi
hän, joka meidän on surmattava.
Kas, nyt minä tiedän. Siellä tapah­tuu
hirmuinen räjähdys. Kaatuvien
kalliopaasien„ ^rtuvien lohkareitten
kedellä hän taistelee yksinään, tais­telee
siihen saakka, kunnes ne vih­doin
hänet painollaan musertavat ja
hän löytää hautansa niitten alta.
Jättiläismäinen hautamerkki jätti-
J ä i s e l l e . . .» '
"Todella^vin,. källionlohkareet^ hir­muiset
paadet-, .räjähdys", monsieur
Maquet toisteli. "Se op, jotakin. Se
sopii tuolle ylväälle jättiläiselle."
"Cest tro> lourd — liian.ra^sl^
mestari virtskoi. "Ne ovat hänen
viimeiset sanan?a. Vain kalliopaasi,
•kaatuva jättiläisien saattaa toisen
jättiläisen tappaa. Kirjoittakaa siitä
jonkinlainen lihptjipps, monsieur M a ­quet.
Sen pitä^. viimeistään, huo­menna
olla valmi?, 'Minä otan sen
sitten käsiteltäväkseni."
Niin päätettiin kplmen. suuren ro­maanisarjan
erääp henKilönj kuole-uiuiinitnnniniiitiimuiiuuiiuiiiuiuiuiiMUiiimuuuiiiimimuiuiiUiuumuiiiiiiiii^
uiiiiiuumiiaiiMiHiuiuiininf(««»»t>ui<Ming
g
= •
5 .
Kuikapa lukijoistamme ei olisi
lukenut Alexandre Dumasin kirjo­ja
ja eri^koisesti hänen (kuolema­tonta
teostaan "Kolme musskettiso
turia". Tässä kirjoituksessa se­lostetaan
mielenkiintoisesti, kuin­ka
Pumäs apulaisineen suunnit­teli
kuuluisan teoiksensa päättä­mistä.
Jotkut oyat, väittäneet; että Du-
I mas olisi muka antanut toisten
I kirjoittaa . suurimman osan leok-
I sistaan, kirjoittaen niöiin vain o-
1 man nimens^k Tämä on Ikyiten-
1 kin tuulesta,-t^nmoattua, ijäneljä
j oli apulaisia, kuten esimerkiksi
I tässä kir|&itidMes§a tmainUtUvip^
sieur Maquet, mutta heidän teh-tävinään
oli (vain keksiä juonia,
jotka sitten hyväksyttiin korjat­tuina
tai korjaamattomina, hyl­jättiin
tai joista mestarin itsensä
päähän tarttui. joku uusi aate,
jonka hän' itse kehitti juoneiksi.
Apulaiset -'laativat myös!kin. luon­noksia,
mutta itse hän. paisutti 4ie,
moninkertaisiksi Hänen sujuvaa
käsialaansa, ne olivat jok^. mieles­sä,
ja hän itse puhalsi, tarinoittenr
sa. ihmisiin, seii;.hengen) joka elää
niissä vieläkin.
Seuraavassa on mielenkintoi- |
nen hetki suuren ker^ojamestarin |
ja hänen apulaistensa tjröstä. |
^iimi}itunuuinuuitiiti|uuii2nipiiiup<iip
mattoman Porthök^en eläinä. Möii-sieur
Maquet' kirjoitti jönkiih' lius­kan.
. Mestari, Alexandre Dumas
vanhempi, otti nuo liuäkat tafkastet-tavikseen,
tarttui kfnäänsä, nosti e-teensä
kimpun puhdasta .paperia ja
työskenteli illan, yqn^ seuraavan aa­mun
ja sitten hän oli muuttanut nuo
muutamat liuskat muutamiksi kyhi-meniksi
liuskoiksi.
Mutta hyppäsimme tapahtumain
edelle. s
"Entä d'Artagrian, miten hänen
käy?" monsieur Maquet. öimetteli.
'•Olen miettinyt yhtä ja tqista, mut­ta,
en ole keksinyt mitään varmasti
sopivaa, Katumellaikka,, jossa; hän
puolustaa, kuninkaallisia vaunuja
vanhaan tapaansa .
iauininuitnuiiiniuiiuinnHnauiminiiiiiuiniumiuMiiiuiiiniuniiiniiiramiuminiitwttumimw^
_ ^ . . . ;ir:Hv>n..s.r:
keastaapole-rtapj^tpnta tajuaahä^^
tä. Hänhän haaveili aina siitä, mi­ten
hän tulee rikkaaksi .joskus ja os­taa
joi takkj fcymnaeniä aurai^aloja
maata perintölinnansa ympäriltä,
^asettuen sitten/vanhuuden leyossa a-sustelemaan
.
"Jos d'Artagnan on puolustamassa
kuinkaallisia vaunuja >ja kaatuu siinä
hepakassa, menevät kuninkaalliset
vaunut ja kaikki kuninkaallisuus, mi­tä
niissä on, mäsäksi. Ei kävele. Jos
d^Artagnan olisi elänyt Ludvig-XVI
aikana, olisi vallankumous vielä ta-pahtAimaton
juttu. Olen suunnitellut
astaa. Niihin aikoihin, jolloin san­karimme
^koi olla kypsä kuolemaan
käytiin- sotaa Flanderissa. Hän tie­tenkin
joutuu myöskin sinne . . ."
"Mutta monsieur Duma^ eikö oi-
"Mähdotonta", Aleksandre Dumas
naurahtii "Knvitelkaa hänen kal­taistaan
vanhaa huovia, joka on ko­ko
elämänsä viettänyt vartiotuvissa,
välillä hovin liukkaissa juonissa, vä­lillä
taisteluissa. Kuvitelkaa häntä
maalaisherrasmiehenä. vHän on liian
kauan ollut satulassa pysyäkseen e-nää
nojatuolissa. .Sitäpaitsi hän tap­paisi
kaikki ympäristön aateliset
kaksintaisteluissa sukupuuttoon 'ja
sen homman me säästämme johonkin
tulevaan romaanisarjaan, giljotiinille
ja rahvaalle huviksi. Ei,; juttu on jo
selvä. Käytin Porth<Sselle. suunnitte­lemaanne
joukkokohtausta, tai ofke-astaan
se antoi minulle idean. Sellai­nen
mies kuin d'ArWgnan, mies, joka
on monesti pelastanut kuninkuuden
häpeästä, joka on vienyi kenraali
Mtonkin kuusrpuisessa arkussa Hol­lantiin
ja tehnyt siten Kaarlo Hrsta
En^annin kuninkaan, sellainen mies
kaatuu taistelutantereella. Hän joh^
taa jonkun linnoituksen pinitystä.
Tunteeko kukaan kuvassa olevia ficitosia?'He ovat syntymästään saakka olleet koko maailman
huomion kohteena. No sittenhän heidJt jokainen tuntee. He ovat Dionncn viitoset kotiporttinsa
edustalla Callanderissa, Ont. Vasemmalta oikealle Cecile, Marie, Emilie, Annette ja Yvonne
Saapuu lähetystö, jolla on kuniakaaa
määräys tehdä oranhasta uskollisesta i
muskettiyägn kapiteenista, kth-y ,j<.l
Artagnanista j o t ^ n mahtavaaipai ^
jotakin suurempaa. He. tulevat^
Artagnan jaijcelee määräyksiään, d
heitä huomaa. Sitten vihdoin ht pää-sevät,
hänen kanssaan juttusiile. o- ^
jentavat juhlallisesti hänelle kariste.
tun lippaan.. Hän, saa sen käsiinsä.i
Linakkeesta papialljtaa jälleen ^kevyen ^
tykin lauk^ps,. luoti murskaa där-tagnanin
rinnap, halkaisee lippaan, 7
d'Artagnanin, haparoivat kädet saa- •
vat lippaasta riistetyksi sauvan, joj,3
ka muodon hän hyvin tuntee. Se-kunnip,;
murtQrOsan hän. tiet^ ole.f
vansa Ranskan marsalkka. Sitten on 1
hän jo ;vain^^ Sitep päättyy ääna^
elämänsä, ystäväni. Marsalkka, vai-riajä
; J .• Yaijh^n, huovin elämL"
Monsjeur Duniaa pyyhkäisi silmi-;
'ään pitsinenäliinalla.
"Kelpo d'Artagnan on tuottanut
minulle ja teille myöhin paljon koli­koita,
ja kunniaa hän on myös tuot-
" tanut minulle; Kevyet mullat ihänen
haudalleen Flanderin vetisessä maas­sa.
Teidän ei tarvitse kirjoittaa tä­hän
luonnosta-. Luulen, että kunni­oituksesta
-vanhaa muskettisoturia
kohtaan teen koko jutun yksin. A-lusta
loppuun saakka. Se kuluttaa
tosin aikaamme ja voimme olk var­moja
siitä, ettei- meille tule enää ko­likkoakaan
. etumaksOa, ennenkuin
koko juttu on painossa, mutta d'Ai-tagnanin
takia voin kärsiä pari päi­vää
vaikka nälkää."
Hetkisen hän tuijotti synkkänä t- •
teensä. Mahdollisesti hän mietti
jättiläismäisiä tulojaan ja jättiläis­mäisiä
menojaan ja keinoja, joilla
saisi tulot vieläkin suuremmiksi. SiJ-lä
menojen pienentäminen oli osoit­tautunut
mahdottomaksi.
"Athos??' hän sitten äänäht:.
"Jalo mies, hieno mies, kaanein
sielu niistä neljästä", Maquet haastoi
kunnioitusta äänessään. "Olen aja­tellut,
että hänen linnansa läietty-villä
tapahtuu tuhotulva. Joki nou­see
yli äyräittensä. Hän saa sur­mansa
koettaessaan pelastaa munat­ta'
pientä lasta veden vallassa öfe-vasta
talosta. Minulla on siitä pieni
luonnoskin jo valmiina. Haluattd»
vilkaista, monsieur . . ."
. "Liian halpahintaista", hän sitten
Virkahti. "Majesteetillisen Afcc&scn^
(kuoleman on oltava majesteetillinen.
Harien synnjnrinäinen ylevä
. kuutensa katoaisi L vedessä, jossa; häfl
näyttäisi hullurikuriselta >Tittä23säan
uida. Vesi ei sovi, ei köysi, ?i My
jy, ei myrkky, ei teräs, ei tuli. Kaikki
liian halpahintaista . . ."
"Mutta miten . . ."
"Oh, hänen poikansa surLiiiinen
tarina. Pojan rakastama nei-onen
kuninkaan, alttiina rakastajattaren.
Poikahan lähtee. Afrikaan ja kaatuu
siellä. Sitten tulee isän vuoro kado­ta,
— elää hän ei voi. Mutta otta­kaa
huomioon, Maquet, ettei At-i^'
sen ole koskaan tarvinnut kijttaa
mitään ulkonaisia keinoja. Han oa
aina ollut ylevä ja ylhäinen iim^n
muuta. Se on hänen perusoTnir.i:^""'
tensa. Hän kuolee yhtä ylevi?ti ja
ylhäisesti kuin on elänytkin.
"Kuningasko hänet mestautua . • •
" E i , ystäväni, vaan Kuolema, nu-jesteetillinen
Kuolema tulee r^'^^'
maan majesteetiilisen Ath>:^en.