1942-06-06-09 |
Previous | 9 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
Ktm 130 japanilaista mellastajaa siirtolaisrakennuksessa Vsncouverissa kuulivat, että heidän pääsynsä
erääUe Ontarion tiekämpäUe peruutetaan, pahoittelivat he sitä kovasti. Heille ilmoitettiin, että hei^
dät pidätetään ja heidän on puhdistettava sekasotkunsa. Oikealla muuan japanilainen nainen huiskuttaa
kättään ikkunoita kohden, joiden takana japanilaiset ovat.
metsiin
TOIMITUKSESSA oli ruttänjrt
työtä m^hään yöhön asti, jote|i
;Esko Valta, filosofian maisteli, toimitussihteeri,
näytti kailikea muuta
kujp aurinkoiselta l;uullessaan;seuraa-vana
aamuna kello 9 poikamieskak-sionsa
ovikellon soivan kiivaasti. So-
.pifljatanta häiritä säädyllisten työtä-tekev^
sten sunnuntairauhaa! Valta
•sucirastaan lausui muutamia ajattele-
,m4U9roia sanoja, mikä .ei tietenkään
ole erittäin suositeltava tapa .pyhäpäivää
vastaanotettaessa, mutta me,
•joille aamuhetki — vuoteessa nimittäin
— on kullankallis, ymmärräm-
Kirj. LEILA R ^ ' A MA
me hänen sekavat tunteensa ja am-namrae
anteeksi. Ovikello soi yhä
kiivaammin, ja Valta alkoi unisissa
aivoissaan pohtia tulipalon mahdollisuutta
'työntäessään jalkojaan aamu-tohveleihin
ja painellessaan eteiseen
päästääkseen iimokkaan sisäänpyrkijän,
"kuka pakana se nyt sitten lieneekin",
sisälle. Hetken perästä, ^liin
uskomattomalta kuin se kuulostaakin,
Esko Vallan kasvoille oli irvistyksen
sijaan levinnyt hymy, jollei nyt vallan
aurinkoinen, niin kuitenkin hymy.
hnas Jaapani soras, ja vaik siäl am-putti
vahvaste puukanunotten kans,
ti simmost paukkina senttä oUu, ku
tosa riihes.
topultas mentti hakema pitäjän
pro\-asti manama stä vanha vihta-pöksy.'
Kirkherra ja apulaine tuUva yhres.
• Toises hjooses oi viäl unilukkar, kesk-
»sari-isänt, pitäjän paarmurska . ja
feiivilline prankkori. Mul ja Eetvar-Ö
oi ;:anha takkalarattava tussari ja
>täjäämmä, ku oliva tällätty vara-
*rtaTitrova sirpei, koukkärei ja
P^nkanssi, et olis saanu jotta rä-
^ pittä paha henke poisajami-sds.
Kirkherra vet ensi koval äänel:
Annon Hiton engel, poista päältäm
ja apulaine luk "ätanasiuk-
^ kertta vastonpäi.
Hurja huikkaus ja kolina tul rii-
^^a^nvaahullumaks.
lopultas suuttusi. Meni tus-
^^fcires riihe sisäl. Etvartti.ol vJi-
5^-^ haräs saanu kynssis fallesman-j^
J^re kaupunkilaisen pölisi ja po-
/^ra, ku oliva kuvernöörin pua-
J lähetetty. Pitäjän kantturin
Z r f Plakkarlamppu ku
^'5.ke sähkön kans.
^^Jn,hesse päästi sisäl,.nähti sei-
J^reaki,e (äes) hyppelevä eres
^"fae oi piru ajanu ittes, ka-
^^^mtaii-muu, ku pitkäUe,se.ipat-
^-nosta se ales seiftäst-ja ku
narun päähä oi saattu koukku, ru-vetti
stä äest venuttama 2 kilomeet-teri
päähä jokke.
Kirkherra ja apulaine kävelivä
erel ja veisasiva: "Hän on se ku meidät
teki".
Ku lopultas päästi jokirantta, ot
kirkherra ja kaupunkilaine pölisi yh-ren
pitkä seippä ja lennättivä se äkke
jokke. .
Muija laulova: "Kyrie eleeson'",
ja menivä jokirantta polvilas.
Kätilö oi kumminki luiskattanu
. jokk&ja ny tul vähä kauhia elämä.
Ei kukka uskaltanu men ylös auttama,
ku pelkäsivä jos se piru tule
siält äkkest.
Mä veri vähä äkist pairan pois
päähän, muu vaatte sentä jäi, ku mä
pelkäsi saavan kalpranti.
•Ja vähä äkist jokke. Sain kumminki
kolm syittä sy\'äst paikast ve-retyks
paarmurska ylös.
Rullatti ja häälytetti vesi ulos ja
musteri oi nii kirkka näköne, niinko
uurestsyntyny. Karas mun kaulas-sen
ja lupas ittes ja sialus mul pal-kinoks
elämäks ijäksi.
Täti oi kumminki nii kryppästynny.
ku vanha omena, ja ku mul oi jo
flikka kerra reeran praakat^, viäl
lehmä ku poe vast kolmane kerra
ja ne vaatten paljoure, ku mä erel
praakasi, nii mää hylkäsi koko hen-
»enpelastustiploomi.
Pirukual ijankaikkisest jokke ja
pitäjä sai rauha.
Sillä tulija oli haen hyvä jrstäväqsä,
''maamme oloihin tutustumaan säa«
punut amerikkalainen sanomalehtimies
William A. Hartnett, kuuluisan
lehtikuninkaan poika", niinkuin lehtien
juhlalliset otsikot joitakin viikkoja
sitten olivat kertoneet. Mutta Eskolle
tulija oli yksinkertaisesti ja lyhyesti
vain Bill, reilu .kaveri, jonka
rehellisen ja hyvätuulisen jenkkinaa-man
näkeminen pakostakin pani hymyilemään
iloisen odottavasti, että
mitähän uutta se Bill nyt taas on keksinyt.
Sillä Billin keksimiskyky oli
rajaton, sen Esko oli tullut huomaamaan
heti tuttavuuden alkuaikoina.
Ja tällä kertaa Bill oli tavallistakin
hyvätuulisemman näköinen, suorastaan
innoissaan.
"Halloo, halloo, halloo! Pahoillani,
että ajoin sinut sängystä hieman
aikaisin, vanha kaveri, mutta eihän
mikään estä sinua painumasta takaisin
pehkuillesi. Pääasia vain, että
kuuntelet, mitä minulla on sanomista,
sillä se on hirvittävän tärkeätä, se on^
mullistavaa kerrassaan —'*
Bill puheli amerikkalaisella vauhdilla
,niinkuin aina, jotenka Esko katsoi
parhaaksi keskeyttää saadakseen
suunvuoron.
"Mullistavaa, niinhän se ajna on,
eikähän siitä muuten hyvää arUitkelia
syntyisikääni Mutta selitähän nyt
vähän tarkemmin, mitä juttu koskee."
Esko oli seurannut Billin neuvoa,
paneutunut takaisin vuoteeseen ja
poltteli nyt tyytyväisen näköisenä toisen
tarjoamaa savuketta. Bill tuijotti
häneen hetken suu auki ja purskahti
sitten raikuvaan nauruun paljastaen
tasaisen, valkoisen hammasrivin.
"Artikkelin, hyvä mies, mitä sinä
puhut sanomalehtiartikkeleista, kun
on kysymyksessä minun elämäni onni!
Ei se ole mikään palstantäyte,
se on tyttö, ymmärrätkö, puupää, tyttö!
Sellaiset hymykuopat ja sellainen
iho kuin persikka, kuule, kaikkien
aikojen tyttö. Sitä vartenhan
tulin sinun luoksesi, sinun, joka olet
aina yhtä uskollinen ystävä sej!;ä hy-
•vänä että pahana päivänä,..ainoa koko
tässä kaupungissa, joka voi auttaa
minua nyt.. Niie,sn>ktä raina
saan sen tytön käsiini, kun hän pääsi
h\^tamaan?"
^'Maailma on täynnä tyttöjä, niitii
' on enemmän kuin mies kestää nähdä
" silmiensä edes^'^ Esko Valta huokasi.
'*Mitäsirfä tällä erikoisella tytöllä?
Jos hän li\isti, niin anna l i vistää,
toinen tulee, ennenkuin ehdit
päätäsi kääntää." ,
"^Mitäkö minä tekisin, niinä - f idiootti,
minä naisin hänet tietysti."
"Niin, siinä tapauksessa totisesti
olisit idiootti. Valitan,"
^" "Sanoin, että sinä olet idiootti! Etkö
sinä voi paiyia järkeäsi liikkeelle
ja ymmärtää, että tätft^^^ minä
olen odottanut \iisikoimalta vuotta,
olen nähnyt häne unelmissani, sieluni
silmillä, hän on minun elämäni aurinko."*
"Lopeta jo, vanhan ystävyytemme
nimessä, minä en käsitä tunteenpurkauksia
sunnuntaiaamuna ennen aamukahvia."
Eskon iiäni kuullosti jossain
määrin kärsimättömältä^ mutta
sitten heräsi luontainen miehinen^ja
"neekerimäinen" uteliaisuus. "Kerro
mieluummin, missä tapasit tämän ih-meotuksen,
ja kuka hän on ja niin
edespäin!"
"Kuka ja kuka, luuletko, että tulisin
kysymään neuvoasi, jos tietäisin,
kuka hän onl" Bill näytti suorastaan
loukkaantuneelta, mutta muistelles-saan
uutta löytöään levisi hänen huu-lilleen
jälleen autuas hymy, ja hän
jatkoi: ".\jattele, että minun sitten
piti löytää hänet täältä kaukaa napapiiristä,
hänet, jota en mistään ole
löytänyt, en Californian aurinkoisilta
rannoilta, en New Yorkin hälinästä,
en Monte Carlon pelisaleista enkä Pariisin
enkä Cannesin seurapiireistä!
Että isäukko sai kumman päähänpis-
. ton lähettää minut tänne, ja että minä
täällä kohtasin Dorritin. Sano sitä
sattumaksi, jos tahdot, ihme se on.
Ihmeitten aika ei ole vieläkään ohitse!"
"Dorrit?" Esko katsoi hämmästyneenä
toveriinsa sapuvilven takaa,
"Sinä siis kuitenkin tiedät * hänen
ristimänimensä."
"Mielikuvituksesi ei ole erittäin
lennokkaalla tuulella tänään, hyvä
mies! Dorrit on nimi, jonka olen
antanut unelmieni tytölle joskus aikojen
alussa, silloin kun koulukirjojen
sijasta ahmittiin 'David Copperfiel-dia'
ja Tikku Dorritia'. Ja tämä tyttö
on ilmetty unelmieni Dorrit. Kuule,
hän on kaiken kukkuraksi musikaalinenkin,
hän täyttää kaikki vaatimukseni.
Olisitpa nähnyt hänen
kuuntelevan, kun Grace Moore lauloi
sitä aariaa 'Bohemesta'! Me, näes,
tapasimme elokuvissa eilen illalla, tai
oikeastaan me emme tavanneet, se
on: me siis tapasimme "
"Te tapasitte ja te ette tavanneet,
kuule, koeta nyt lyhyesti ja omin
sanoin kertoa, kuinka päin se oli",
Valta ehdotti.
"No niin, minä aloitan alusta. Se
oli niin, että minä istuin itsekseni
Capitolissa kello 7 aavistamatta mitään,
niin vähän sitä ihminen tietää
tulevaisuudestaan. Juuri kun ääni-katsaus
oli alkanut, niin vieressäni
olevaan tyhjään tuoliin ilmestyi joku,
josta siinä pimeydessä en nähnyt paljon
mitään, mutta vetovoiman tunsin
heti alusta lähtien. Sellainen pieni
ja hento olento ruskeassa puolitur-kissa,
päässään joku pieni ruskea ha-tuntapainen,
Joka jätti kiharat paljaaksi.
J^ sellaiset kiharat, voi taivas!
L^SArssa ei ole ainuttakaan tyt^
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, June 6, 1942 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1942-06-06 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki420606 |
Description
| Title | 1942-06-06-09 |
| OCR text | Ktm 130 japanilaista mellastajaa siirtolaisrakennuksessa Vsncouverissa kuulivat, että heidän pääsynsä erääUe Ontarion tiekämpäUe peruutetaan, pahoittelivat he sitä kovasti. Heille ilmoitettiin, että hei^ dät pidätetään ja heidän on puhdistettava sekasotkunsa. Oikealla muuan japanilainen nainen huiskuttaa kättään ikkunoita kohden, joiden takana japanilaiset ovat. metsiin TOIMITUKSESSA oli ruttänjrt työtä m^hään yöhön asti, jote|i ;Esko Valta, filosofian maisteli, toimitussihteeri, näytti kailikea muuta kujp aurinkoiselta l;uullessaan;seuraa-vana aamuna kello 9 poikamieskak-sionsa ovikellon soivan kiivaasti. So- .pifljatanta häiritä säädyllisten työtä-tekev^ sten sunnuntairauhaa! Valta •sucirastaan lausui muutamia ajattele- ,m4U9roia sanoja, mikä .ei tietenkään ole erittäin suositeltava tapa .pyhäpäivää vastaanotettaessa, mutta me, •joille aamuhetki — vuoteessa nimittäin — on kullankallis, ymmärräm- Kirj. LEILA R ^ ' A MA me hänen sekavat tunteensa ja am-namrae anteeksi. Ovikello soi yhä kiivaammin, ja Valta alkoi unisissa aivoissaan pohtia tulipalon mahdollisuutta 'työntäessään jalkojaan aamu-tohveleihin ja painellessaan eteiseen päästääkseen iimokkaan sisäänpyrkijän, "kuka pakana se nyt sitten lieneekin", sisälle. Hetken perästä, ^liin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, Esko Vallan kasvoille oli irvistyksen sijaan levinnyt hymy, jollei nyt vallan aurinkoinen, niin kuitenkin hymy. hnas Jaapani soras, ja vaik siäl am-putti vahvaste puukanunotten kans, ti simmost paukkina senttä oUu, ku tosa riihes. topultas mentti hakema pitäjän pro\-asti manama stä vanha vihta-pöksy.' Kirkherra ja apulaine tuUva yhres. • Toises hjooses oi viäl unilukkar, kesk- »sari-isänt, pitäjän paarmurska . ja feiivilline prankkori. Mul ja Eetvar-Ö oi ;:anha takkalarattava tussari ja >täjäämmä, ku oliva tällätty vara- *rtaTitrova sirpei, koukkärei ja P^nkanssi, et olis saanu jotta rä- ^ pittä paha henke poisajami-sds. Kirkherra vet ensi koval äänel: Annon Hiton engel, poista päältäm ja apulaine luk "ätanasiuk- ^ kertta vastonpäi. Hurja huikkaus ja kolina tul rii- ^^a^nvaahullumaks. lopultas suuttusi. Meni tus- ^^fcires riihe sisäl. Etvartti.ol vJi- 5^-^ haräs saanu kynssis fallesman-j^ J^re kaupunkilaisen pölisi ja po- /^ra, ku oliva kuvernöörin pua- J lähetetty. Pitäjän kantturin Z r f Plakkarlamppu ku ^'5.ke sähkön kans. ^^Jn,hesse päästi sisäl,.nähti sei- J^reaki,e (äes) hyppelevä eres ^"fae oi piru ajanu ittes, ka- ^^^mtaii-muu, ku pitkäUe,se.ipat- ^-nosta se ales seiftäst-ja ku narun päähä oi saattu koukku, ru-vetti stä äest venuttama 2 kilomeet-teri päähä jokke. Kirkherra ja apulaine kävelivä erel ja veisasiva: "Hän on se ku meidät teki". Ku lopultas päästi jokirantta, ot kirkherra ja kaupunkilaine pölisi yh-ren pitkä seippä ja lennättivä se äkke jokke. . Muija laulova: "Kyrie eleeson'", ja menivä jokirantta polvilas. Kätilö oi kumminki luiskattanu . jokk&ja ny tul vähä kauhia elämä. Ei kukka uskaltanu men ylös auttama, ku pelkäsivä jos se piru tule siält äkkest. Mä veri vähä äkist pairan pois päähän, muu vaatte sentä jäi, ku mä pelkäsi saavan kalpranti. •Ja vähä äkist jokke. Sain kumminki kolm syittä sy\'äst paikast ve-retyks paarmurska ylös. Rullatti ja häälytetti vesi ulos ja musteri oi nii kirkka näköne, niinko uurestsyntyny. Karas mun kaulas-sen ja lupas ittes ja sialus mul pal-kinoks elämäks ijäksi. Täti oi kumminki nii kryppästynny. ku vanha omena, ja ku mul oi jo flikka kerra reeran praakat^, viäl lehmä ku poe vast kolmane kerra ja ne vaatten paljoure, ku mä erel praakasi, nii mää hylkäsi koko hen- »enpelastustiploomi. Pirukual ijankaikkisest jokke ja pitäjä sai rauha. Sillä tulija oli haen hyvä jrstäväqsä, ''maamme oloihin tutustumaan säa« punut amerikkalainen sanomalehtimies William A. Hartnett, kuuluisan lehtikuninkaan poika", niinkuin lehtien juhlalliset otsikot joitakin viikkoja sitten olivat kertoneet. Mutta Eskolle tulija oli yksinkertaisesti ja lyhyesti vain Bill, reilu .kaveri, jonka rehellisen ja hyvätuulisen jenkkinaa-man näkeminen pakostakin pani hymyilemään iloisen odottavasti, että mitähän uutta se Bill nyt taas on keksinyt. Sillä Billin keksimiskyky oli rajaton, sen Esko oli tullut huomaamaan heti tuttavuuden alkuaikoina. Ja tällä kertaa Bill oli tavallistakin hyvätuulisemman näköinen, suorastaan innoissaan. "Halloo, halloo, halloo! Pahoillani, että ajoin sinut sängystä hieman aikaisin, vanha kaveri, mutta eihän mikään estä sinua painumasta takaisin pehkuillesi. Pääasia vain, että kuuntelet, mitä minulla on sanomista, sillä se on hirvittävän tärkeätä, se on^ mullistavaa kerrassaan —'* Bill puheli amerikkalaisella vauhdilla ,niinkuin aina, jotenka Esko katsoi parhaaksi keskeyttää saadakseen suunvuoron. "Mullistavaa, niinhän se ajna on, eikähän siitä muuten hyvää arUitkelia syntyisikääni Mutta selitähän nyt vähän tarkemmin, mitä juttu koskee." Esko oli seurannut Billin neuvoa, paneutunut takaisin vuoteeseen ja poltteli nyt tyytyväisen näköisenä toisen tarjoamaa savuketta. Bill tuijotti häneen hetken suu auki ja purskahti sitten raikuvaan nauruun paljastaen tasaisen, valkoisen hammasrivin. "Artikkelin, hyvä mies, mitä sinä puhut sanomalehtiartikkeleista, kun on kysymyksessä minun elämäni onni! Ei se ole mikään palstantäyte, se on tyttö, ymmärrätkö, puupää, tyttö! Sellaiset hymykuopat ja sellainen iho kuin persikka, kuule, kaikkien aikojen tyttö. Sitä vartenhan tulin sinun luoksesi, sinun, joka olet aina yhtä uskollinen ystävä sej!;ä hy- •vänä että pahana päivänä,..ainoa koko tässä kaupungissa, joka voi auttaa minua nyt.. Niie,sn>ktä raina saan sen tytön käsiini, kun hän pääsi h\^tamaan?" ^'Maailma on täynnä tyttöjä, niitii ' on enemmän kuin mies kestää nähdä " silmiensä edes^'^ Esko Valta huokasi. '*Mitäsirfä tällä erikoisella tytöllä? Jos hän li\isti, niin anna l i vistää, toinen tulee, ennenkuin ehdit päätäsi kääntää." , "^Mitäkö minä tekisin, niinä - f idiootti, minä naisin hänet tietysti." "Niin, siinä tapauksessa totisesti olisit idiootti. Valitan," ^" "Sanoin, että sinä olet idiootti! Etkö sinä voi paiyia järkeäsi liikkeelle ja ymmärtää, että tätft^^^ minä olen odottanut \iisikoimalta vuotta, olen nähnyt häne unelmissani, sieluni silmillä, hän on minun elämäni aurinko."* "Lopeta jo, vanhan ystävyytemme nimessä, minä en käsitä tunteenpurkauksia sunnuntaiaamuna ennen aamukahvia." Eskon iiäni kuullosti jossain määrin kärsimättömältä^ mutta sitten heräsi luontainen miehinen^ja "neekerimäinen" uteliaisuus. "Kerro mieluummin, missä tapasit tämän ih-meotuksen, ja kuka hän on ja niin edespäin!" "Kuka ja kuka, luuletko, että tulisin kysymään neuvoasi, jos tietäisin, kuka hän onl" Bill näytti suorastaan loukkaantuneelta, mutta muistelles-saan uutta löytöään levisi hänen huu-lilleen jälleen autuas hymy, ja hän jatkoi: ".\jattele, että minun sitten piti löytää hänet täältä kaukaa napapiiristä, hänet, jota en mistään ole löytänyt, en Californian aurinkoisilta rannoilta, en New Yorkin hälinästä, en Monte Carlon pelisaleista enkä Pariisin enkä Cannesin seurapiireistä! Että isäukko sai kumman päähänpis- . ton lähettää minut tänne, ja että minä täällä kohtasin Dorritin. Sano sitä sattumaksi, jos tahdot, ihme se on. Ihmeitten aika ei ole vieläkään ohitse!" "Dorrit?" Esko katsoi hämmästyneenä toveriinsa sapuvilven takaa, "Sinä siis kuitenkin tiedät * hänen ristimänimensä." "Mielikuvituksesi ei ole erittäin lennokkaalla tuulella tänään, hyvä mies! Dorrit on nimi, jonka olen antanut unelmieni tytölle joskus aikojen alussa, silloin kun koulukirjojen sijasta ahmittiin 'David Copperfiel-dia' ja Tikku Dorritia'. Ja tämä tyttö on ilmetty unelmieni Dorrit. Kuule, hän on kaiken kukkuraksi musikaalinenkin, hän täyttää kaikki vaatimukseni. Olisitpa nähnyt hänen kuuntelevan, kun Grace Moore lauloi sitä aariaa 'Bohemesta'! Me, näes, tapasimme elokuvissa eilen illalla, tai oikeastaan me emme tavanneet, se on: me siis tapasimme " "Te tapasitte ja te ette tavanneet, kuule, koeta nyt lyhyesti ja omin sanoin kertoa, kuinka päin se oli", Valta ehdotti. "No niin, minä aloitan alusta. Se oli niin, että minä istuin itsekseni Capitolissa kello 7 aavistamatta mitään, niin vähän sitä ihminen tietää tulevaisuudestaan. Juuri kun ääni-katsaus oli alkanut, niin vieressäni olevaan tyhjään tuoliin ilmestyi joku, josta siinä pimeydessä en nähnyt paljon mitään, mutta vetovoiman tunsin heti alusta lähtien. Sellainen pieni ja hento olento ruskeassa puolitur-kissa, päässään joku pieni ruskea ha-tuntapainen, Joka jätti kiharat paljaaksi. J^ sellaiset kiharat, voi taivas! L^SArssa ei ole ainuttakaan tyt^ |
Tags
Comments
Post a Comment for 1942-06-06-09
