Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, June 4, 1949

              toinen taas sanoi olevansa nimeltään
Pietari Paavali -Portius, ja^^otoisin Bon­nin
kaupungista; hän sanoi lukeneensa
Oöttingenin yliopistossa filologiaa ja f i ­losofiaa
ja nyt, kotimatkalla, joutuneen­sa
samalla tavalla kuin Andreaskin hä­nen
korkeutensa Hessin maakreivin kyn­siin.
"Mutta mitä ne njeistä tahtovat?^
Miksi ne ovat ottaneet meidät kiinni?"
"Aivan selvästä syystä", vastasi Pie*
tari Paavali Portius. "Hänen kunin­kaallinen
korkeutensa Hessin maakreivi
tarvitsee rahaa, hyvin paljon rahaa, ja
kun hän ei saata hankkia sitä rehellisten
ihmisten tavalla, niin otattaa hän kiinni
nuorta, rotevia miehiä, olkoot sitten hä­nen
alamaisiansa tai muiden, ja myö
heidät sitten hänen majesteetillensa Ison
Britannian kuninkaalle, joka Hannove­rin
suuriruhtinaana on hänen naapurin­sa."
•
'Kuinka! Myö heidät, niinkö?" ky­syi
Andreas kauhistuen.
"Niinpä niinkin; ja ottaa rieljäkym-mentä
taaleria kappaleesta. Monta tu­hatta
nuorukaista on hän ottanut kiinni
aivan samalla lailla kuin meidätkin.
Ison Britannian kuningas lähettää nä­mä
onnettomat laivoilla Amerikkaan ja
pakottaa heidät siellä raivaamaan iki­vanhoja
metsiä tai tappelemaan julmia,
villejä asukkaita vastaan, joita Ranskan
siirtolaiset Kanadassa yhä vain yllyttele-vät
Englannin siirtolaisia vastaan. Ja
kovin on kauhea olo tuolla puolen At­lantin
valtamerta, punaihoisten inti«ia-nien
keskellä."
• Milloinkas sieltä pois pääsee?"
' E i milloinkaan."
"Kauheata!" huudahti Andreas, ja
oikem hänen selkäänsä karmi. Sinne­kö?
meidätkin lähetetään?"
"Sinne."
"Mutta miten saatatte olla noin le­vollinen?"
"Minä näet olen Göttingenissä tutki­nut
filosofiaa. Zeiio, stoalaisen koulun
päämies, sanoo, ettei ihmisen pidä mii-*
loinkaan epäillä, sillä kaikki onnetto­muudet
ovat sellaisia, että ihminen joko
jaksaa ne kärsiä tahi ei jaksa; edelli­sessä
tapauksessa on epäileminoti turhaa,
jälkimmäisessä ei siitä kumminkaan ole
mitään hyötyä, epäileminen On siis kum-ma.<:
sakin tapauksessa aivan tarpeeton­ta."
•
Andreas pudisteli vain päätään vas­taukseksi
saksalaisen filosofiaan; hän ei
saattanut siihen suostua.
''Minun mielestäni", virkkoi hän vii­mein,
"sopisi meidän paremminkin aja-'
telia, miten pääsisimme täältä pois."
"Auta itseäsi, niin pyhä Iisakkikin
auttaa sinua, sanoo venäläinen sanan­lasku",
vastasi kieliä, taitava Pietari Paa-'
vali Portius, "eikä minulla ole mitään
sitä vastaan."
'Meidän täytyy paeta sotamiesten
kynsistä", jatkoi Andreas.
•' Paetako? " sanoi toinen filosofillisesti
epäillen; "mutta turkkilaisten koraani
sanoo, ettei ihrifunen voi paeta kohta­loansa."
•'Sanokoon turkkilainen koraani mitä
hyvänsä", keskeytti Andreas; "jmehän
olemme kristittyjä ihmisiä emmekä turk­kilaisia,
eikä koraanilla siis ole meidän
kanssamme mitään tekemistä."
"Hm, no, se on totta se", myönsi;Pie^
tari Paavali Portius, pantuaan ensin etu­sormensa
nenän päähän ja ajateltuansa
hetkisen.
' M e pakenemme siis, niin pian kuin
se on mahdollista", kertasi Andreas.
Liitto solmittiin käden iyönnilläv^!^,
hän heidän keskustelunsa lbppuikin,^sil-lä
oven lukko ritisi ja ratisi jälleen kau­heasti,
ja sisään astui herra komissariU^y
onukanäan kasannin päällikkö, vartija.
Ja jalkaväen luutnantti.
Komissarius veti mustan nuttunsa
povitaskusta kyynärän pituisen listaii ja
rupesi lukemaan vanUen nunia. • l^iin* -
Idn p i t i ilmoittautua nimeasa;knulCttittSi.
"Yiiteen^ 59 kapIla]etta^V sam» k<K
missarius^ lopetettuaan -luettelemisen.
'^Hen^-luutoantti, jätän tämän listan
teifie.'^^^ ^
"Ja minä", lisäsi kasarmin päällikkö,
"jätän teille ja teidän vastattavaksenne
tässä listassa luetellut 59miestä."»
"Kaikki ö n ktumossa", sanoi- luut-*
nantti, asettui sitten ovelle ja komensi;
"Asentooni"
Vahgit asettuivat sanaakaan sanomat^
., ta-, j-ivj^ihin. Useimmat eivät tienneet,
minne heitä^^^^ Mutta ki&aan ei
riivennut kysymään, hyvin tietäen, ettei
vastausta kumniinkaan tulisi.
"Eteenpäih, mars!" kiljaisi luutnantti
ja läksi astumaan edellä; muut seurasi­vat
pakollisen tyynesti.
Ulkona käytävässä odotti iso joukko
sotamiehiä, ladatut pyssyt olalla. Nämä
asettuivat vankien ympärille, rumpali
löi rumpuansa ja niin läksi synkkä jouk­ko
ulos kasarmin pihalta.
Ihmiset kaduilla katselivat heitä lii­kutuksen
ja säälin ilmein; sieltä täältä
kuului sana "Amerikka". ^
• •'.;'v.
Oli kaunis kuutamoyö. Hänen kunin­kaallinen
korkeutensa Hessin maakireivi
kuljetutti elävää tavaraansa mieluim­min
yön aikaan. Silloinhan ihmiset ei­vät
nähneet senmioista, mikä kenties
olisi saattanut herättää heissä mieK-^
karvautta.
Syvän hiljaisuuden vaHitessa, sanaa­kaan
hiiskumatta, astui joukko pohjoi­sesta
tulliportista ulos.
Parin tunnin perästä saavuttiin sjmk-kään
metsään, jossa vallitsi mitä syvin
pimeys. Kuun kalpea valo virisi vain
siellä täällä tuuheitten puitten lomitse
himmeästi valaisten pientä polkua.
Rekryytit olivat ääneti ja vartijat oli­vat
kahta valppäampia, jottei kukaan
pääsisi karkaamaan metsään.
''Tämä pimeys on meille edullista",
kuiskasi Andreas hänen vieressään kul­kevalle
Pietari Paavali Portiukselle niin
hiljaa, ettei kukaan rriuu voinut sitä
kuulla,
"Niin", sanoi Pietari Paavali Portius,
"pyhä Augustinus sanoo, että ihmisen
kohtalo on vaeltaa pimeydessä."
"Eiköhän sopisi koettaa paeta tässä
pimeydessä?" huomautti .Andreas.
"Hm, hm", vastasi toinen pudistellen
kaiketi päätänsä, vaikkei sitä kummin­kaan
pimeyden tähden voinut nähdä^
"Pyhä Augustinus", jatkoi Andreas,
"olisi tämmöisessä tilanteessa varmaan­kin
sanonut, että ihmisen kohtalona on
pimeydessä— paeta."
"Entä jos saavat meidät kiinm ja
ampuvat?" kysyi filosofi.
"Ampumisesta ei ole suinkaan pel­koa",
vakuutti Andreas. "Kumpikin
meistä maksaa 40 taaleria, eikä Hessin
kreivi kuuna kullan päivänä salli ampiia
80 taaleria kuoliaaksi."
"Se on totta se", sanoi Portius, "40
taatetisr on slevonen summa, vahingok­sihan
olisi, jos semmoinen summa lähe­tettäisiin
toiseen maailmaan! Mutta
miten me pakenemme? Minkä elemen­tin
otamme avuksemme: maan, ilman,
tulen v^iko veden?" <
Samassa huomasivat liittolaiset met^
säri .rupeavan harvenemaan. Pian olivat
he tulleet ulos metsästä ja seisoivat nyt
joen-jannaira.
"\^den", sanoi Andreas vastaukseksi
toverinsa Viimeiseen kysymykseen,
-iiAivsin^ein", sanoi klassillisesti si-visfynj^
t Portius, "lauloihan jo Pindaros,
kuuluisa tebalainen laulaja, eräässä voit-tolr^
ii|n A''aan paras sittenkin on
i^iJc^'-^'^^^^^^ :
"Kysymys ori vain siitä, osaatteko
:uida^^ kttfe^i Andre^^
* " "kysymys! Olen-ihan
kotoisin Boämistai ja syntynyt Rein
virran varrella; miks^enka^ silloin uida
• osaisi?»*v^r: - •
"Ja xmna oJen syntynyt Tonavan var-kuin
B ^ a n . sorsat." ^" - ^
KinpälHemeii^iiyt
Kerron tässä yhdest^i kamppä-reisusta
vertaiilim vuoksi Jiyk^seen.
Se oli noin 25 vuotta sitten kun
saiii "sipin'^ ja läksin äamuUa kiellö kuusi
astumaan Pine Streettiä. uskonut
että tuo latu oli niin pitkä, että ^^40
mailia, joten en osannut ottaa evästä
niin paljon. Kuljin hoin puoU^
jossa tapasin-toisen matkalaisen. Hän
pii tienvieressä käristämässä lihaa ti-
^ kussa, jä oli siinä teetä myös kiehu­massa.
Hän arvasi minne minä olin
menossa ja sanoi olevansa samalla mat-
• kalla.;'
Jaoimme eväät ja jatkoimme .matkaa,
kunnes ruplesi häämöittämään kämppä,
josta savti nousi pakkasilmaan, ja pian
ilmestyi eteemme lauma, koiria, jotka oli­vat
syödä muukalaiset paasin kiellosta
huolimatta. Hän tervehti meitä taval^
lisen miehen tapaan ja vei kokkikämpr.
päänsanoen:
"Antakaahan pojille purtavaa". Ja
jatkoi meille: "Olette myöhästynyt i l -
-4alliselta. Muttakun-nytsaatte-jotakin
suuhunne, niin menkää lämmittäjän pu­heille,
hän neuvoo teille vuoteen."
Menimme kämppään, jossa oli sata
miestä. Kaksinkertaiset laverit. Villa­peitteet',
jotka olivat kosketuksissa tois­tensa
kanssa, kun ei välillä ollut mitään
estettä. Ihmettelimme, kxm ei puhtaita
vuodevaatteita annettu.
Nousin minulle osoitettuun laveriin ja
oijoin peitteitä, jotka pölisivät hirveästi.
Siinä maatessani kuulin puhuttavan suo­mea
ja se tuli pojilta, jotka siinä vie­rellä
kirvestä laskivat, sillä tahko ja
pesusirikki olivat minusta seuraavat. En
jaksanut puhua heille, sillä olin väsynyt
ulkoilmassa ja täällä oli lämmin. Pian
olinkin unten mailla. Heräsin aaniii-puolella
lämmittäjän kolinaan ja sil­loin
tunsin että jokin eli jotkut haluavat
purra vieraan kaulav^ältimoh poikki.
Katselin vieruskavereita niin pitkälle
kuin heikon öljylampun valossa näin ja
jokainen raaputti vatsaansa, josta syntyi
Andreaan ja Pietari Paavalin keskus­tellessa
tällaisista asioista oli Juutnantin
huudosta tullut toiselta rahnalta iso
lautta, jolla koko joiikka oli saatettava
joen poikki.
Muutaman minuutin perästä olivat
kaikki käyneet lautalle, ja verkalleen*
kulki kömpelö alus paisunutta jokea
; myöten. ; . - ' v ^ ' - - -
- '^un minä nykäisen t eM
kuiskasi Andreas toverilleen, "niin loS-kis
silloin jokeen, ja uikaamme hetken
aikaa veden alla."
Kun oli tultu keskelle jokea, nykäisi
Andreas f ilosof illis-filologillista nuoru­kaista
kyljestä. Kohta senjälkeen kuu­lui
kova pulahdus; hyppäys oli onnis­tunut.
Sotamiehet tosin laukasiyat pys­syjänsä
ja luutnantti kiroili ankarasti,
mutta kaikki turhaan. Vedenpinta oli
tyynen tyjmi, ei kohonnut missään ih-mispäätä
sen alta, ja niinpä oli Hessin
maakreivi yht'äkkiä tullut 80 taaleria
köyhemmäksi entistänsä. ^
, Siinä tuokiossa, jolloin rohkeat nuoru­kaiset
uskalsivat tehdä huiman hyp-päyksensäT^
oli Andreas"^^^ puoleksi i l ­massa—
kysäissyt toveriltansa, mikä
tämän joen nimi oli. Vastausta hän ei
kumminkaan heti paikalla saanut, sillä
seuraavassa silmänräpäyksessä olivat he
jo veden alla j a läksivät viilettämään
myötävirtaa. Kolmenkymnienen jalan:
(^ässä nousivat he veden p veti^
vät pari kertaa henkrä ja stikelsivat uu-
•ddleen; Puolen mmuutin kiduttua oli
kova ^rta vienyt bädät^^^^^^^
. vain sotamiesten
Jatkuu;.
k u o i ^ m ^ n kanssa omituine
sointtata musiikki;.Nukuin u
heräsin vasta kokkikdlon räi
Se oli / kuhmaa, kun kait
-pesseet ^ y Ä aikaa;. Pal^
kin, jotka eivät: pesemään
kaan, ja lienevätkö pesseet
pällä. Ruokakellon kilahdu
sen suuren hälinän, silloin tu]
ku paikoista. Pääsin kuin
ruokaflu^cämppään, mutta i
varttoa tilaa, j a jäihän sinne
paikka. Katselin, että mitä
ei ollut paljon ottamista. V
sanoi: "Past eg^s, please". J
päri joka kuppia enkä huon
nia, joten sahoin seuraavalle:
pleaise", johon hän sanoi: "Ei
pällä kanat niuni.. Olen ollu
kö talven enkä ole nähnyt ]
naa." Katsoin kysyjää. I
jä ahtoi sisäänsä "Blakjäk
hän kutsui palaneita pannuka
Hetkeä perästä niieskämp
tyämm#paasi d i isäntä po
auki ja, huusi k ö ^ ^ ä äänellä:
Jokainwi rupesi katselemaar
ja alkoi solua ulos,, minä muk
ei niin kiireesti kuin ruokak
taessa. Isäntä käski minun ^
taa oven ulkopuolella, missä
mies näytti suomalaiselta,
jällä oli tarkoitus tehdä mei
sillä suomalaisia oli ennestäi
ten nyt tuli täydet parit tu
Silmäsin kaveria ja ajattelin,
se ison sahan vetäminen käy
On heikompi. Nähkääs jos
voimaÄfet miehet, el saha 1
vahvempi saa sen nykäistyl
malta pois.
Yksi pari tuli vielä kän
olivat riidelleet ja sanoivat i
he mene yhdessä kaatamaan
dät suomalaiset jaettiin heill<
Illalla tulin kämppään m3
meidän hakkuu oli kaukana,
malaisten jo istuvan laver
tukat kammattuna korvan t
piti ohittaa heidät, jolloin k
sanovan: -'Tuo mies on r
puhunut mitään, ajattelin^ etl
kien arvostella, ja kyllä he J
kin., ^ 1 . . .
Noin viikkoa myöheinmij
kalainen^ huutelirkorttipelur€
seen. - IVIiriäkin menin. ^ Här
oli rsuomaiaisten vastapääti
voivat. seurata pelin kulku
joiikossaan^pli vanha ^mies,
jille: kuin y , sillä hänyösas
kieltä ja siis kjfkeni heitä
kieliasioissa; No niin, peli
mutta niinuUa oli hirveä pe
mein vanhamies sanoi poj
jukuliste: tuo on ryssä, kun
kauhea onni! En saättanul
tää nauruani, jolloin- yksi
ymmärsi meidän puheen", j
maan vierelleni kysyeh, pi
mea.. Myönsin puhuvan
Kaikki olivat kohta minuc
vanha mies, sanoi, että he o
leei, mitä kansallisuutta mir
ta ieivät ole'päässeet varm
tuimme jutteleinaan, jolloi
että minä. pien tämän vi
saanut kiusallisia sänkykavf
ha mies tuumi: '^Ei se ole -
Pojat niitä öv^ts tappaneet
satoja, mutta minä kun en
meällä valolia}BaIidä^^
«Eikö täaUlä öte^^^^s^^
- ^ "Mit|i^viÖä.f K M
pata, i Ä t ä ' ö l e
pesukupit.?
-Eräanä^fltana: istuimme ]
. nuUä sattui tarttiBffiöfikak
.tä^yhta^mkaa .sonnien väli
N': •