Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, August 10, 1957

              Eislainen tyttö, 15-vuotias ^
oi Sorjonen, oli mukana L o n -
ssa äskettäin pidetyssä tennis-ailussa.
Hän ei s e l v i n n y t voit-mutta
pysyi mukana lop-tteluun
saakka. Rene Donphue,
on myöskin Sarniasta^ v o i t ti
^auksen.
arol on pelannut tennistä vas­aahan
aikaa, m u t t a o n k u i t e n -
edistjmyt niin h y v i n / e t t ä pää- >
ähän turnaiikseeri. ~ E l o k u u s s a
pääsee Torontossa pidettäviin '
rten t e n n i s k i l p a i l u i h i n.
arol harrastaa myöskin mon- *
uuta '^laa, soittaa pianoa, h a r -
elee kaunoluistelua j a b a l e t t i -
sia ja luistelua- K a i k i l l a har-amillaan
aloilla on hän etu-ä
olevien joukossa. Hän käy
eakoulua ja pääsi nyt j n u u t -
aan luokkaa kunniamainin-a.
•
Sai sonnin uistimella
inskassa Oise-joen r a n n a l l a s ai
heittouistinkalastaja sonnin,
iin tarttui nimittäin matalassa
tavedesä seisoskelleen sonnin
noon. Mies ei k u i t e n k a a n k y e n -
Tetämään sonnia luokseen,
ni tempaisi siiniäh p o i k k i ja
1 cmia menojaan;^ ; •
henkeä.
G U Y D E MAUPASSANT:
Karhunkaataja
anhan Suomen k u u l u i s i n k a r -
taataja oli M a r t t i * K i t u n e n,
nykyä se on Väinö H e i k k i n e n ,
ch ampunut k a i k k i a a n ; 22. k a r -
v^imeksi. heinäkuussa kaksi.,,
isen aikana k a r h u n kaataminen
kuitenkin toista k u i n iiyky^än,
silloin oteltiin " m i e s miestä
taan" keihäin j a k y n s i n.
Maailman pienin mutta tehokkain
alaitos on — naisen kyyneleet.
onnea. Uskotko sen,, ystäväni?
olisimme löytäneet toisemme suo-tieä,
tuskin nyt osaisfmme antaa
suurta arvoa Iahjane,j>nka Olemme
eet omistaa. .Nyt käsitämme sen.
jatkoi vielä vakavana: Kun
elen viinieksi kulueita vuosia^ on
nyt olis'n herännyt pallasta paina-sesta.
Se oU vame^elämää. Se oH;
harhaamista, Anna-Liisa. Nyt on
minulla päivä. ^ -. ..
m-Liisaa ffikuttl kuulla Ifarryn
päivästä ja kuitenkin- hänen
rillään ulkonäisföti oli synkeä yö.
Vstäväni, puhui vaimomiehdleen.
j^ä näet paljon ^ryenunäUekUin
Minä tunnen autuaan onnen
röivän olemustani, mutta en voi
eutua s'nun valoisaan elämänkatso-äi.
kuten sinä^itse. Näen sinut
ÄTÄ juttua ette varmastikaan usko.
— Kertokaa se kuitenkin!
—^ Mielelläni. Mutta kateon tarpeel-"
lisefesi-heti alussa vakiiuttaa;^^^e^
paus oh joka suhteessa tosi, niin vähän
uskottavalta kuin se tuntuukin. Väin
taidemaalarit kuuntelevat äitä hämmäs-tjrmättä,
varsihkiii vanhat, jotka tunte­vat
tuon hullutteluihin halukkaan aika-luja,
merkillisiä ja eriskummanisia esi-netä.
Sorieui sanoi meille:
— Nimitän-itseni kenraaliksi.^ 0
käämme sotaneuyotteiua, ;^nä, kyraus-sieerijoukko,
suljet vihollisen paluutien,
toisin sanoen kierrät oven lukkoon. S i -
natöoriksi: Kuri tämä vastusteli, niin nä, krenatöörjoukko, seuraat minua,
nujers-mme hänet nyrkeillämme, rii- Suoritin komennuksen mukaisen liik-suimmehänet
ja työnsimme sitten hänet keen ja liityin sitten 't>ääjoukkoon, joka
tavattoman väljään univoinh^ tieidusteluja.
napitimme hänen ylleen. ^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^y^^^^^S^ kuin pääsin sen luo
Minä taas pukeuduin^k kulissiseihän taakse^ kuului hirveä jy.-
Sorieul komensi meidät tekemään mo- sähdys. Syöksähdin esiin kynttilä kä-nimutkaisia
sotilasliikkeitä. Sitten hän dessäni. Le Poittevin oli lävistänyt pis-huudahti:
— Koska olemnie tänä iltana jermii-kauden
jolloin ilveilyn henki oli yhtä ja, hiin juokaamme kuten jermut aina-kovasti
vallalla kuin se nyt olojen muu- kin!
tuttua tukaliksi, on lamassa. Lämmitimme punssia jäkaasimme
Ja vanha taiteilija istuu tuolille, vai- sen kurkkuihimme, minkä jälkeen l a i -
miina aloittamaan. Olimme erään ho­tellin
ruokasalissa.
-Näin hän jutteli:
Sinä iltana olimme aterio-massa jouk­komme
pahirnman hulivilin, Sorieul-pa-ran
luotia. Han on jp vainaja. Meitä
oli vain kolme henkeä, Sorieui, minä ja
•tomme rommibbolin. Hoilasimme täyt­tä
kurkkua vanhoja veisuja, jommoisia
ennenaikaan vetelivät Napoleonin ar­meijan
sotilaat.
timellääh erään mallinuken rinnan, sa­malla
kuin Sorieui halkaisi tapparallaan
sen pään. Kun erehdys todettiin, niin
kenraali komensi: '^Olkaamme järke-viäl"
ja sotatoimet alkoivat uudelleen.
Olimme ainakin kahdenkymmenen
minuutin ajan tuloksetta . penkoneet
ateljeen kaikk'a nurkkia ja soppia, kun
Le Poittevinin päähän pälkähti avata
tavattoman iso seinäkaappi. Se oli p i ­meä
ja S3rvä. Ojensin sen sisään käteni.
tarim^le^na^^
sytytti puppunsa^^ ja^^^m
luullakseni Le Poittevm; en tohdi kui­tenkaan:
vaimoa, että hän oli mukana.
Puh^n. tietenkin , merimaalari Eugene
Le Poittevihistav joka myös on j o kuol- ateljeessa.
lut, enkä-saraanniinisestä maamaisemien.
5tan jokaista solua sinussa. S i r i i kuvaajasta, joka on hyvissä voimissa ja
nähdä edes hyrnyäni sinulle.
Rakkaani, Harry silitti.kä^eUäan
-Liisan vaaleita kiharoita. ~ Sie-on
kuvasi kirkkaampana kuin
a luonnoirnen auringon valo voisi
parhaassa juomiskaudessaan.
.Kun sanoin, että olimme syöneet i l ­lallisen-
Sorieulin luona, niin se inerkit-see,.
että olimme hutikassa. Vain Poit­tevin
o l i pysynyt jotenkin täyspäisenä;
Jjastaa. Näen nämä ^ t ä i s e t kt::. nousutpulellahänkm kyllä oh n ^
näen siUniesi syvän• sinen{pleyan kykeni sentään ajattelemaan selvästi.
3a ylleni .kohdistettuna. Näen. Olimme siihen aikaan nuoria, Lojuimr
i»ipiän ja tumieiL annaan äänesi me.rateljeen viereisen pienen huoneen
" n . Ystäväni, m j k p n ei ole mi^ lattiamatoUa j a juttermme remseitä.
pimeätä sinussa. J a muusta en vä- Sorieui,' joka. inakasi selällään. Jalat pistoolin, jonka han työnsi vyöhönsä,
^inä olet sieluiiiryado, j a s i i i ^ tuolilla, paasasi-taisteluista ja arvosteU sekä tapparan, jota hän heflutteU kädes-
Ue kylliksi. valtakiumanarineipan univormuja. Äk-
1-Li'sa jäi miettimään HaiTj^n kiärhännQusi, avasi ison kaappinsa,
nojaten päätänsä hänen rintaan- jossa M n säilytti malliensa tarvitsemia
KesätuuU soitu heidän korviinsa^ p i ^ j a / o t t i sieltä husaariumvonnun ja
rakkauden suloisiadäveliä. . . puki sen ylleen. Sitten hän alkoi pa-
(Jatkuu)' MtaaLcPxiittevinia pukeutumaan kre-Äkkiä
Le Poittevin, joka kaikesta
huolimatta pystyi vielä miltei hallitse- joka piteU kynttilää, ja vetäydyin ällis-maan
ajatuksiaan, käski meitä vaikene- tyneenä takaisin. Siellä oli mies, elävä
^^^^^^^^^^ m^
' K i e r s in heti kaapinoven kaht^^ luk­koon
j a nyt. pidettän uusi sotaneuvot»
teiu.^^•
M i e l i p i ^ So­rieui
tahtoi savustaa varkaan esiiil kät-k
ö s ^ ^ j a L ^ Poittevm pjiheli,- että pa­ras
olisi karkoittaa hänet-sieltä -n^
Minä ehdotin kaapin räjäyttämistä rik­ki
mudilla.
, «Le Poittednm ehdotus voitti. Hän
ja me menimme noatamäan punssin
jäännökset j a piippumme; sitten ase-tuiinme
i s t u m a , suljetun kaaphiöven
eteen Ji^joinime vangin naäljoja.
Pubien tumiin päästä Sorien! sanoi:
— r O l i miten oliy^kislpä mieleni näh«>;
maan. Kun oli oltu hiljaa muutamia
sekunteja, niin hän sanoi puoliääneen:
— Olen varma, että j(^u li-kkuu
^ r i e u l vuovautui pystyyn ja huu­dahti:
—- Varas! Olipa onnenpotku!
Sitten hän äkkiä viritti ^Ma^seljeesin:
AseUun tarttukaa!
Rientäen asekokoelmansa luo hän
aseisti kunkin meistä oman vormunsa
mukaisesti. Minä sain jonkinlaisen dä hänet läheltä* Jospa valtaisimme hä-musketin
ja sapelin. Le Poittevin jätti- net väkiiynnäköUä?
läismäisen, pistlnicllä varustetun kivää- Huudahdin: "Hyvä! " j a kukin siep­oin
j a Sorieui, jt>ka ei> löytänyt Oikein pasiaseensa; kaapinovi avattiin, ja So-itselleen
sopivaa asetta, tempasi satula-saan.
Sitten hän avasi varovasti atel­jeen
oven, ja armeija astui epäilyttäväl­le
alueelle.
Kun olimme ehtineet keskelle sangen
avaraa ateljeehuonetta^ joka p i i täynnä
hyvin isoja maalauskankaita, huoneka*
rietil joka viritti lataamattortoan pistoo­linsa
hanan, hyökkäsi ensimmäisehä s i -
sään. - • - • ' ' • K . ; . ; : -:.--^:r,-; -
JMle seurasimme ulvoen. Pimeässä
kaapissa syntyi hirveä mylläkkä; ja
oteltuamme -^komattoman viiden m i ­nuutin
ajan- vedimme sieltä esiin van­han
valkohapsisen likaisen j a cyysyisen
roikaleen.