Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, October 4, 1952

              Jatkoa
SyJyis^ sanoi Jerry työntäen tytön
lempeästi kauemmaksi. — psitän, että
olet oppinut tuntemaan sisaresi, !^7yt
sinun täytyy kuunnella minua tarkasti
ja pysyä rauhallisena. Lupaatko?
— Kyllä. i*j^is Jäykistyi, mutta
hänen sydämensä takoi niin, että koko
rinta tuntui halkeavan. — ^Mitä aiot
sanoa? Kerro totuus.
-~ Se kuulostaa raajalta, mutta to-tyus
i)n usein raaka. Olen huomannut,
että Phyllis on mielisairas. Se on hy­vin
luiivinaista laatua, jota tavataan ai*
noastaan täydellisten kaksosten keskuu­dessa.
Se on eräänla4sta jakoa, toinen
k^ksosis^ — tässä tapauksessa sinä
on saanut kmkki hyvät taipumukset ja
ommsdsMudet^ kun taas toinen on saanut
icilkkiji^^
J ö ^ tyttö hänen vierel­l
ä p^ol:^^^ il­m
e i s i
~ Se i i voi olla totte. Jerry, sinun
. on; t ^
-li. väitettä^ asia on niin, sanoi
Jerry. ~ j E n olisi halunnut puhua tästä,
mutta minun täytyi. 'Sinun turvallisuu­tesi
on vaarassa.
J ^ f e t^
hutt liassaj niinkuin Jerrystä näytti:
Mmta ku^^^^ tytössä oU jotakin elo­tonta
ja jäykkää. Jerry tuli ajatel­leeksi
jaiianiläisiai näyttelijättäriä, jotka
ilmaisevat kaikki tunteensa eleillä.
Miksi Sylvia oli äsken viittaillut tie­tävän:
» jotakin sisarestaan ? Mitä tyt­tö
oikeastaan tiesi? Jerry tunsi äkkiä
itsensä oudon kylmäveriseksi, aavistus
kohosi hänen mieleensä. Aavistus. 'Epäi­lys.
Sylvia pH ruskettunut. >Hänen
vierellään oleva tyttö oli kasvoiltaan
ruskea> mutta käsivarret olivat valkoi­set.
Mihin Sylvian rusketus oli kadon-nut?
Jerryn ääni oli käheä hänen alkaes­saan
uudelleen puhua. 'Mutta vaiil aluk­si,
sitten hänen äänensä tuli jälleen sel­väksi.
Jerry huomasi ^hyllisin silmien
ilmeen, sitä tyttö ei j^inut muuttaa. Ero
Phyllisiri ja Sylvian katseen välillä oli
sama kuin uhkaavan pilvisen syyspäi­vän
ja keväisen riemukkaan taivaan vä­lillä.
Tyttö hänen vierellään oli Phyl­lis!
Äkkiä käsitti Jerry sen peloittavan
varmasti. Tytön suudelmat olivat polt­tavat
kuin tuli. Miten taitava näytteli­jätär
Phyllis olikin, ei hän kyennyt jäl­jittelemään
Sylvian tervettä luonnolli­suutta.
Mikä ajattelematon hullu hän
oli ollutkaan antaessaan pettää itsensä.
'Miten hänen nyt pitäisi menetellä?
— Niin, hiljalleen tauti puhkeaa, sie­lun
hämärä vaihtuu pimeäksi yöksi, ^sa­noi
Jerry hiljaa. — Luulisin, ettei siihen
voi kulua pitkääkään aikaa. Phyllis ei
enää oikein ole tekojensa herra. Hän
syöksyy kohti tuhoaan, kukaan ei voi
estää häntä.
— Ei, huusi tyttö. — Älä sano niin.
£n lisko V . .
•Fhyllis keskeytti, Jerry huomasi,
kuinkai
ja iutistuivat.^^^ J^ tunsi pdaavansa
juljma^ i^iä^^ Habien
4»5aiisa loppuun. "Mitä pokemmin hän
saisi PhyUisin houkutdluksi ^paljasta-majui
iisen», sitä parempia
: lei^ln^iddlisuu^ 1>iändlä oli^ pelas­taa
Sij^yia:^^^^^!^ kjltenisi vartioi­maan^
^ylviaa joka hetki. Jerry ei voi-
, nut erehtyä sisaruksista, niin selvästi^
näytti hänen mielestään julkeus ja her­mostuneisuus
loistavan PhyUisin kas­voilta.
^ Ymmärrän hyvin, kuinka ikävältä
sinusta tuntuu. SyMa, Jerry sanoi eikä
värekään hänen äänessään kavaltanut
hänen tietävän puhuttelevansa Phylli-siä.
—'Mutta itsehän sanoit pitäväsi
häintä kununallisena. Parasta on lähet­tää
Phyllis johonkin parantolaan. Eikö
niin?
— Kyllä, vastasi Phyllis. — Olen
vaistonnut, että jokin on hullusti. On.
kauhei^ ajatella sitä, mutta ehkä se on
J A T K O K E R T O M U S
välttämätöntä. Voi, Jerry...
Phyllis kätki kasvonsa Jerryn takin
rintamusta vasten ja sai kuuluvflle pari
nyyhkytystä. Tytön silmät diivat kiin­ni
eikä hän voinut nähdä Jerryn kasvo­jen
kovaa ihnettä. Itse hän iloitsi si­simmässään.
Kuinkataitavasti hän oli­kaan
kaiken järjestänyt!
— Tee, kuten haluat, Jerry, kuiskasi
hän myöntyväisenä. — Luotan sinuun!
Minulle tämä öli kova isku, sillä pidän
niin paljon sisarestani. Mutta" meidän
täytyy äjateflä hänen pärästäah. Ehkä
häh vielä paranee?
Jerry oletti PhyUisin yiimeisellä ky­symyksellä
tarkoittavan itseään ja
käänsi tytön kasvot puoleensa kat?oen
tätä tiukasti ^miin.
Sitä en usko, ystäväiseni; vast^^^
Jerry. ^ Hän kuolee pMa^^e^äMn».
Phj&^N^i
men Ö t ä ä ^
nettää puhiäykyhsä Luultavasti hän
on kyvytön hoitamiaah itsesäin, hsmtä
täytyy auttaa käikeisa^ Vain väsynyt
liekki, joka lepattaa puoliksi kuollessa
ruumiissa.
— Lopeta! Lopeta! Rukoilen si­nua!
PhyUisin huuto pii epätoivoinen, ja
hänen kasvoiltaan kuvastuva kauhu ei
tällä kerralla ollut näyteltyä. Hän pai­noi
vavisten kyntensä Jeriy^n käsivar­teen,
olisiko hänen kohtalonsa todella­kin
sellainen, eikö Jerry vaiii liioitellut?
Ei, hän ei uskonut, ei saanut uskoa sitä!
'Eikö hänen sittenkin pitäisi pyytää /
apua, ennenkuin oli liian myöhäistä?
Jos hän kertoisi kaiken ja polvillaan
kerjäisi Jerryltä apua, ehkä häh voisi
autläa. Ei! Hän «i koskaan nöyrtyi­si!
Tuo kaikki koski Sylviaa . . . Syl-,
viaa! Hänen täytyi uskoa niin. Ja
kohta Sylvia kuöjiisi päästen riutumasta ,
koko jäljellä olevaa elämäänsä jossakin
parantolassa.. Niin, Phyllis lupasi it­selleen,
ettei Sylviaa koskaan vietäisi
parantolaan. Olisi kauheaa olla suljet­tuna
sairaalaan ja tuntea sielunsa yön
yhä pimenevän Ja pimenevän.
— Juuri näinä päivinä olen saanut
valmiiksi erään tieteellisen työn, joka
muun muassa käsittelee tällaisen mieli­sairauden
kehitystä, sanoi Jerry. — Se
on tuolla pöydällä. Olen antanut sille
nimen: 'Sairaalloinen kilpailu kaksosten
ja sisarusten välillä.' Oletko koskaan
lukenut mitään tästä aiheesta?
— En. Ei puhuta enää siitä. En kes­tä
enempää!
Pelko oli vähäUä saada Phyllism val­taansa.
Hän näki silmiensä edessä Jer­ryn
loihtiman kuvan. '
— Peter auttoi mmua-eläessään itut-nuuksissani,
kuuli Phyllis Jerryn sääli­mättömän
kylmän äänen j sanovan.
Hän oli nähtävästi huomannut: Pljylli-sin
sairauden. £ i ^ £ ^ ^
lantolahpitoa. Varmaankin juuri Tsen
tähden...
Jerry ei heti lopettanut lausettaan,
hän käsitti PhyUisin kokoavan kaiken
voimansa. Tyttö istui suorana ja kal­peana
katsoen Jerryyn laajentanein sU-min.
— Sutä syystä PhyUis murhasi Pete­rin,
sanoi Jerry painostaen jokaista sa­naa
erikseen. — Luulen,«että sisaresi on
murhaaja, Sylvia.
Ei edes tällä hetkellä tuo kurja näyt-telemis-
ja mukautumiskyky pettänyt
Phyllisiä. Hänen kasvoistaan kuvastu­va
inho ja kauhu näytti täysin luonnol­liselta.
— Se on hirvittävä syytös, sanoi
Phyllis väristen. — Sisareni ,joten olen
rakastanut ja rakastan vieläkin .
sanoi Jerry irroittautuen
tytöstä. — Koeta rauhoitta
mitä tapahtuu, sen täy^y
onelämnlaki. PhyUiseivoi'
jollei han tunnusta itse. r
saisit hänet kertomaan...
PJiyllis katsoi Jerryyn hL
tämä ei muuttanut ihnettäfe
miehen sanoissa sivutarkoitus?
Minun pitäisi vihata sinua sanojesi — Koetan, vastasi
vuoksi, Jerry. Mutta en voi vihata si­nua.
Onko sinulla mitään todisteita?
— Phyllis itse tulee antamaan tarvit­tavat
todisteet.
- Ä - Vai niin, uskot hänen lopulta mur­tuvan.
Luuletko hänen tietävän sai­raudestaan?
— Kyllä, luulen niin. HäneUe Itsel­leen,
«c^isi parasta, että hän tulisi luok-,
' seni ja tunnustaisi kaiken . . . Sillom
hän voisi välttää poliisin. Tämia lähel-lä
on hyvä parantola, joka voi ottaa hä­net
vastaan. Jos !PhyUis vain voisi var
pautua nä,yttdemästään o^stä . . . Ön.
aina olemassa paranemiisi mäfadolii-suiis,
luonnph lääkitsemiskyky on ih*
meellinen ja^^sittämätön.
'Nyt puhui; nieuypja antava lääkäri. •.
Jerrjm silmät olivat.^jm^tl^
jä
keän riikcnUenl^
taan? ajatteli' P%BÖs hiirjahä. Ei, ei>
hänen piti (irjanlkpitp ajan udc^,';^tä'
tiiö kaikki koski Sylyiaia. HäneUe It­selleen
ei vouiut tapahtua ihitaäh hiin
— Tulemme noutamaan W
Haen jonkun parantolan laä
kaani- Ehkä jo huomenna,.
lista odottaa kauenunin. o
neUe ibyviä, hänen ei tarvitse
saan. - Poliisia ei sekoiteta
Hänhän-on sairas . . .
Jerryn sanat kuulostivat j
vöin 1ahjonmttomihä,^ii^^^^
tato it§eV|f^ijtf Phyll^ kui^
^ ' kbht^^^ ^
a ^ f e i i v a j ä Ä e t h a ^ ^
Eikö Jerry todella epäillyt, ettei
liit Sylyia?. Ei,rlmn;oUoButlg
sa& HuörtifennäSiis . . . Siihe '
hiyt aika. Sitä ennen täytyi
luiöilä, ettei hän itse joutuisi
; Phyllis nousi. Sen täytyi;
tönä iltana. Mutta kuinka? He^
ta isiksi; ' '-'^-im-r-^^.^
Minun täytyy mennä i
Ph3ä|is.,^.<^ nuhista ja<g
vinJ:^S3myt. Emnie nät^'
kasm^didi ravintoloilmk
kauheaa. T ^ piiko Jerry j p l f ä s i i ^ f;$h3^jlis-raukka on saanut rauhaiii
ni^ttlään^tuiid<OT : lÄeille enemmän a i^
uskonut
Nyt v^ta^ käsitän, miksr I^hyllis
väittämättömäsU tahtoi ihimm irij^e-vän
puolestaan kuulusteluun, sanoi^^^^t^
tö suhillis^ti. —-iMiöä hankin hänelle
Saanut rauhan? Jerry
alibin, hetkeäkään epäilen^ttähäfttä.
Jerry nyökkäsi. Tj^nnkaiAeat^-
meni ovea kohden,
oljisi^htonut estää tyttöä
-~ IMitä^^^te
—• Eivätkö parantolat
j-auhallisia paikkoja vastasi
•hieman ivallisesti. — Voi,
heet saivat hänet melkem voimaa pa- pjihu^p enää tänä iltana siitä.
hPin.
Oi, kuinka kauheata kaikki on!
Minua on koko äjajr petetty. Peter-raukka
.
Avonaisesta ovesta näki Phyllis työ­huoneeseen.
Siellä «Peter oU maannut
veitsi selässään. Phyllis uskalsi vain
vilkuUla sinne päin peläten näkevänsä
päätäni särkee.
I^jdlis kiiruhti ovesta ulos ja f
kuiali hj^in äänen. Tietysti han i
lut - t ^ Ä hullu uskoessaan Ph^
vieiä viime hetkellä palaavan ja"
nitstavah. Luultavasti tyttö ei de,
lut Huomannut, että hän tiesi.
^itten kun Phyllis-raukka on
haamun pimeydessä. Hänen täytyisi räiihan . . . Mitä hän oli tarkoitt;
keksiä jokm sj^ ja lähtea pois. JHäh phyJHs oli kokonaan eläytynyt S
olr väsynyt, suunnattoman väsynyt, hä- Qsaan. Oikeaa Sylviaa tyttö ehM
nen oli täyt3myt'ponnisteUa hirvittä­västi
salatakseen tunteensa.
—'• Niin,^uomasin kyllä aika pian si-isirtä.
Siinä tapauksessa s^^
vian piti saada rauha.
Jerry siveli kauhistuneena
Sehän ei voinut merkitä kuin yhtä
Phyllis aikoi murhata sisarensa
murhata! Kuin salaman valossa^
ry käsitti antaneensa jutun kei
liian pitkälle. Hänen täytyi heö^
ruhtaa Devine Halliin. Hän
hyt.kaiken selvästi. PhyUis aitt»;
tysti elää Sylviana. Kävisikö?
Sylvian kimppuun tämän nukkuö?^
-Jeiriy>amnmtti valon ja ryntää,
ilissi ei ollut vapaa ja hän ""^'^
.taat^älas.
lililutämaa minuuttia fflj
nun esiintyneen sisarenasi kuulustelus­sa,
sanoi Jerry miettiväisesti. —• Sinä,
joka olet niin tottumaton teeskentele-mään,
olit pari kertaa paljastaa itsesi.
Nyt häämöitti jotakin viereisen huo­neen
pimeydessä. PhyUis ei tahtonut
katsoa sinne, ei tahtonut.. .Siellä nou­si
varjojen ympäröimä olehto lattialta.
Phyllis tunsi, että jpku seisoi sieUä tui­jottaen
häneen. ^ Oliko se hänen mur­haamansa
mies? Hän kietoi käsivartensa
Jerryn kaulaan epätoivoissaan yoid^r
seeh un(^itaa.v>H^n -pc^k^uisa^^ppltti^:
vat l^ii^isina^; vjCTry 5^ ^?x^^^Wfy
jko t£did<^;v^inftan2»^e iipn alla ^olevaSör
t3ruöä jiihpten luo^ian
init^:it|€^än,
— ieriy,:,^ikytti .
tuo 4;ei^bpma£^ >p«umgau$^^
^ n / v ^ -TOis^^ """
se tuk^iittaa
smua! T ^ onneUisiksi^vsit^ oiiul:^^
ten kun kaadon ohi. Sen täytyy, tay- . si^lätjuh viimeinen rengas! Jo^
tyy tapahtua, ei ole miuutakeuioa.PJiyl- . vain ehtisi ajoissa perille. ^
lis kuuluu pimeyteen, mmä valoon. Lu- PhyUis ajoi koko matkan häfli^
paa minulle, että tulemme onnellisiksii vauhtia pakottaen pari F "
Lupaa! Teen kaikkeni tehdäkseni sinut tukäytävälje. Aamulla he noi
maaUman onnellisimmaksi Uuniseksi. hänet! Tämä yö oli bä
Jerry ajatteli, että PhyUisin rakkau- raadollisuutensa. Heti
dessa oli sittenkin jotakm aitoa. PhyUis maaseudulle otti PhyUis suuresu
säälitti häntä tällä hetkeUä niin sano- - * minkäsau.
k, etterolisi tyon^fcau^^: täipn alla oievasw
aan-Jasiten^ia^ite.;;;^
PhyUis, ^ ^ . i a ä d u / - - ^ i ^ ; ^ ^
Sivu 4
. 4 « f •
Lamnialna. l^caMmim 4 päivänä. 1952
mattomasU. Hänen täytyi toteUa koh-talon
määräystä, ei oUut muuta mahdol-lisuutta.
PhyUis kulki kukistumistaan
kohti. Jospa hän sittenkin voisi paran­taa
tytön.
— Järkytyit kaikeste kertomastani.
diUacistaan irti kaiken, r^^.
ei oHut mikään taitava #3^^^,
olisi tavaUisissa oloissa usk^tanHv^
näin kovaa. Mutta nyt b ^ .
uskaltaa. Hän piti tarkasU
käänteitä ja merkkejä,
kun hänen aivonsa koko ajan 1^