Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, January 3, 1948

              (KAUNOKIRJALLINEN VIIKKOLEHTI)
Published and printed by the Vapaus Publishing Company
Limited, lCO-102 Elm Street West, Sudbury, Ontario.
Registered at the Post Office Department, Ottawa-, as second
class matter.
Liekki ilmestyy jokaisen viikon lauantaina 12-sivuisena, sisäl-täeri
parasta kaunokirjallista luettavaa kaikilta aloilta.
TILAUSHINNAT: YHDYSVALTOIHIN:
1 vuosikerta $2.50 1 vuosikerta .$3.10
6 kuukautta" 1.40 6 kuukautta 1.80
3 kuukautta 75
SUOMEEN JA MUUALLE ULKOMAILLE
1 vuosikerta $3.75 6 kuukautta 2.00
ILMOITUSHINNAT:
50 senttiä palstatuumalta. Halvin kiitosilmoitus $2.00. Eri­koishinnat
pysyvistä ilmoituksista. Tilapäisilmoittajien on
lähetettävä maksu etukäteen.
Asiamiehille myönnetään 20 prosentin jialkkio.
Kaikki Liekille tarkoitetut maksuosoitukset on ostettava kus­tantajan
nimeen: Vapaus Publishing Company Limited.
Kustantaja ja painaja: Vapaus Publishing Company Limited,
100-102 Elm Street West, Sudbury, Ontario.
Toimittaja: A. Päiviö. '
Liekkiii; aiotut kirjoitukset osoitettava:
P, O. BÖX 69 L I E K K I SUDBURY, ONT.
ylma
Kolmannella sivulla..olavd "Alistiivaistmdcn evankeli­umi
johtaa ajatuksen kaikkeen ympärillämme olevaan elä­mään.
Kjtinka paljon sitä alistuvaisuuden evankettumia oi­keastaan
saarnataankaan! Puhumattakaan kirkoista, joi­den
pyhä tarkoitus on sen saarnaaminen ja joiden vaikutuk­sen
alla oleva kansa pyrkii sitä noudattamaan ja neuvomaan
lapsilleen ja muillekin, ilmenee se monin tavoin tääHa'maalli­sessa
vaelluksessamme. Kuinka paljon onkaan sanomaleh­tiä
ja julkisuusvälineitä, joissa se ilmenee varsinkin työväen
leipä- ja oikeustaistelujen yhteydessä, milloin selvemmin,
milloin peitctymmin. Ja niinpä sen vaikutus tuntuu niitä
lehtiä ia julkisuusvälineitä seuraavien ihmisten ja ihmisryh-mten
clamassa ja Jjanssafiuymiscssvr.—TTT-VVUI, uinu vuzTnm -
saarnaamaan sitä ''evankeliumia" ja vastustamaan vapaam­paa,
tosielämän' pohjin a kulkevaa Valistustoimintaakin. Sen
johdosta on meidänkin keskuudessamme niin erilaisia, kar­saasti
katselevia ja ennakkoluuloisia taantumusryhmiä, joi­den
kanssa on vaikea ^aada aikaan yhteistoimintaa parhaim-inissakaan
pyrkimyksissä.
Näissä asioissa olisi ihmisillämme paljon ajattelemisen
ja keskustelun aihetta — uutena vuotena. Ei todellinen va­listus,
vapaus ja onni ole ryhmiin jaettavaa tavaraa, eikä —
siitähän nyt onkin kysytnys — alistuvaisuuden evankeliumil­la
maailmaa paranneta, työväenmaailmaa ainakaan.
Mainitsimme äskettäin hiihtäjiemme Lauri Nuukin ja
Bill Johnsonin kochiihdoista olympialaisia varten. Eivät
pojat onnistuneet pääsemään olyjupialaisjoukkueesccn. Mut­ta
kunnialla he näissä hiihdoissa edustivat maanmiehiään,
kysy kysy my s oli vain sekunneista. Ensimmäisissä koekil­pailuissa
Johnson oli vain 9 sekuntia ja toisissa kilpailuissa
Huuki 24 sekuntia jälessä voittajasta, nuoresta Tom Denni-estä,
näiden kilpailujen parhaasta miehestä. Denniellä kai
oli etuna sekin, että hän hiihti "omalla maallaan'' ja ehkäpä
jonkun verran tutulla ladulla. Mutta joka tapauksessa Deil-nic
on hyvä hiihtäjä ja toivotamme hänelle onnea canada-laistcn
edustajana olympialaiskisoissa.
Niin — hiihto, kansallinen talviurheilumme. Nyt se
alkaa jo käydä laatuun täälläkin, on jo sen verran lunta —
kunhan ci mene järven jäälle, siellä on lumen alla vettä. Siis
ladulle, murtomaalle. Talvi onkin näihin asti paremmin
niinkuin leikitellyt kanssamme ja tehnyt kiusaa varsinkin
majava Järveläisille, mutta nyt vuoden jamassa näyttää tart­tuvan
tehtäväänsä täysin kourin. Parasta onkin, sillä päivä
pitenee, hitaasti näin alussa kyllä, mutta niin varmasti, että
huhtikuun loppupuolella ollaan samassa missä viime vuon­nakin
•— ja silloin on lumen ja jään lähdettävä.
Viime lauantaina ostimme paunan voita ja maksoimme
siitä vähän enemmän kuin edellisellä kerralla. 74 senttiä oli
mielestämme aika hyvä voin hinta. Mutta kun tänään tar­vitsimme
taas voita, niin siitä oli maksettava 75 senttiä, ja
kun seuraavan kerran tarvitsemme, niin siitä on luultavasti
maksettava 77 senttiä, ja niin edespäin. Voi näkyy olevan­kin
erinomainen hintakiskonnan tai hienommin sanoen kor­kean
elintasomme puntari. Ei muuta kun katsoo siihen, niin
näkee missä mennään.
Mitähän jos me kuluttajat tekisimme samalla tavalla.
Sanoisimme isännillemme: eilen saimme 500 senttiä, tänään
on saatava kymmenen enemmän, huomenna taas kymmenen
enemmän ja niin edrUccn päivä päivältä, muuten emme py­sy
iivcniss<i. Se olisi johdonmukaisesti oikein. Mutta ty­kättäisiinkö
siitä, onko siitä koskaan tykätty? Ei sinnepäin­kään^
Me olemme siioin niin väärässä, että pyrimme ihan
kaatamaan hyvän yhteiskuntajärjestelmän. — AP.
Sinä lähdit kesän mukaan
eikä mikään estänyt. .
Minne, ei tiedä kukaan,
liekö kenkään kysynyt.
"Minä lähden; enkä palaa.
Xrin vercui levoton on."
Minä tiesin, jotain salaat,
mutta nyökkäsin, olkohon.
Et voinut vuottaa päivää,
yön selkään kiirehdit.
Vaan luulen, tuskan häivää
•sun ilmeni silmiisi, i
Sade pieksi ja riepotti tuuli
sun halpaa nuttuas;
ja huokaus, oikeinko kuulin,
sun pursusi rinnastas.
IRIS.
5c lähti, ensin löntystäin,
noin hissukseen,
noin hiljalleen,
ja ''ystävälle" kuiski näin:
Juu, totta, juuri näin.
Vaan älä sano kellekään,
ei kellekään!
— Kas sitä! . . .
Ja se lähti taas,
nyt kovemmin,
ja kovemmin,
Juu, totta, juuri niin.
Vaan älä sano kellekään, .
ei kellekään!
Vaan siitäkös se siivei sai,
se lensi, huhki huristain
naapurista naapuriin,
ja ovessa jo huusi se:
— Voi, kuulkaahan nyt te ja te,
nyt nähkääs asiat on niin —
juu, aivan totta, juuri niin!
Ja siipiänsä levittäin
se mennä huhki eteenpäin,
eteenpäin, ^
su pottain ja säpättäin,
lipattain ja läpättäin,
rääkkyen ja räkättäin.
Ja kun se tuli, mistä läks'
se oli tullut pyöreäks
K ja suureksi ja kamalaks,
kauheaks,
ja oudoks ettei tunnettu.
MutV eteenpäin vaan — huh ja huh!
Ja niinkuin lumivyörytnä
se yhä paisui vyöryissä,
MutV vihoviimein suuruuttaan
jo väsyi — ha jos kokonaan. •
Ja paistoi siihen aurinko
ja vetenä .jc valui jo.
Ja sieltä — totta tosiaan,,
tuo, tuoko se nyt oli vaan! —
asia jo paljastuu,
mokomakin ivasuu,
pienenä kuin hyttynen,
kuin hyttynen! . . .
Sc oli lorun loppu sen.
A. P. 11910)
JOS .VURIXKO olisi meloni, pari*
jalkaa läpimitaltaan, olisi Jupiter ap- ^
pelsimi. .Saturnus picnoisomona. Xcj)-
lunus iso kirsikka, Uranus pienempi
kirsikka, maapallo papu, Venus vihreä
herne, Mars iso neulannuppi, Mcrkurias
sinapinsiemen ja Juno, Cercs, Vesta ja
Pallas vain pikkuruisia hickkajyväisiä.
SIVU2 LAUANTAINA. TAMMIKUUN 3 PÄIVÄNÄ, 1948
, Sairaalan pikku lintu
Viikon, niin. toistakin, olin maannut sairaalassa elämän
ja kuoleman välillä. Olin jo kuitenkin senverran taipunut,
crtä ruijeshi katselemaan ympärilleni. Silloin, eräänä aa­muna
tuotiin meidän osastolle jouklco aivan nuoria sairaan-hoit.^
ja-oppilaita. Oli aivankuin olisivat tuoneet raikkaam­man,
ulkoilman tuulahduksen tullessaan. Touhukkaina, sil­mät
pyöreänä/katselivat he ympärilleen odottaen johtajan­sa
määräystä, minkä sairaan luokse saisivat mennä. Ja niin
tuli minunk!r\.luokseni yksi, sellainen'pieni, melkein lapselta
näyttävä tyttönen. Hänen pyrähteleväin liikkeitensä vuoksi
.minil nimitin hänet pikkulinnuksi.
•\Iinua oli siihen asti hoitanut vanhemmat, kokeneem­mat
sairaanhoitajat. Hyvinhän niiltä työ käy, mutta ystä- <
vallista puhetta heiltä tuskin riittää, ainakaan tällaiselle ''ikä-miehdle".
-Mutta pikkulintu alkpi minulle visertää, työnsä
oliella. — Mihin on sattunut? Mistä ottaa kipeää? Nyt
Joestaan kädet, nyt kasvot. Ja antakaa minulle tekoham­paan
ne, minä pesen ne . . . Toista viikkoa olivat ne olleet
suussani eikä. kukaan ollut vaivautunut niitä pesemään,
niutta pikkulintu pesi ne ja toi takaisin raikkaana j ^ puh­taana.
Sittjen toi hän minulle aamiaisen. Jostakin^syystä
olin melkein kokonaan kadottanut halun ruokaan. Lusikal­lisen,
pari, saivat suuhuni ja ehkä tilkan maitoa. En nyt­kään
halunnut'syödä, miitta uusi ystäväni ei hellittänytkään
niin vähällä. — Tämä pyuro on hyvää, tässä on kermaakin
joukossa. Kun nyt syötte vähän, niin päivällä jo.enempi ja
huomena vielä enempi. Ja tulette terveeksi. "You going to
be stn)ngest ever."
Ja minä todellakin aloin syödä, vähän vaan, miitta hil­jalleen
sitten enempi. Samalla aloin itsekin uskoa, että vielä
voin paraotua, tulla terveeksi. Ja siihen ehdottomasti oli
suurena tekijänä pikkulinnun ystävällinen, rohkaiseva vi-s.
Seuraavina aamuina hän aina tuli luokseni, korjaamaan
vuoteeni, pesemään kuumeisen ruumiini, antamaan ruokaa
yms. Mutta aina oli hällä jotakin iloista kerrottavaa. Ja
minä aloin vastata, kysyäkin häneltä^ Ja hän kertoi mi­nulle
kcflistaan, veljistään, sisaristaan. Ja kun miitä kehöi-tin,
niin hän kertoi itsestään. Mitenkä hän jo kohta kolme
kuukautta oli ollut sairaanhoitajan opissa. Heidän pitää olla
neljä tuntia päivässä sairaalatyössä, kaksi aamulla, kaksi i l ­lalla.
\'Iisi tuntia päivässä he ovat Juokalla ja heille opete­taan
kaikki mahdolliset tiedot. Ihmis ruumiista, taudeista ja
lääkkeistä. Aivan kuten lääkäreille. Sairaalasta he saavat
asunnon, ruuan ja työvaatteet. Sitäpaitsi saavat he neljä
dollaria kuussa taskurahaa. Se ei ole paljon, mutta ei hän
paljon tarvitsekaan. Ei jaksa mennä iltasin ulos, kun pitää
olla aamulla kuudelta ylhäällä. Ensi vuonna koulutunnit
vähenee, nuitta sairaalatyötä tulee sitten enempi. Silloin
saavat he jo hiukan enempi palkkaakin. Kolmen vuoden
harjotteluii ja opiskelun jälkeen, jos sitten läpäisee tutkinnon,
saa täyden Xurse-diploman. Silloin voi mennä mihin ha­luaa.
"Ja minä otan työn matkustajailmalaivaan. Saan näh­dä
Lontoon, Pariisin ja vaikka Helsingin." Ja pikku lintu
nauroi ja minä nauroin mukana.
Taas kun tuli aamu niin minä huomasin odottavani
häntä. Sitten kerran ei hän enää tullutkaan. Mutta tulipas
sittenkin — tuli sanomaan, että hänet, on määrätty aivan
toiselle lattialle, ei voikaan enää tulla tänne. Mutta te tulet­te
terveeksi. "You going to be strongest ever."
Pyräys vain ja hän oli poissa. Ja minä ajattelin: jos enke­leitä
on olemassa, niin. sinä olet yksi. Mene hyvä hengetär,
ehkäpä juuri siellä on joku, joka kaipaa sinun ystävällistä,
rohkaisevaa viserrystäsi.
LEHTI VIKKI.
Valistuksemme vainiolta
Me sointulaiset olemme ympäri maailman kuuluisia sii­tä,
että meill-i ei ole kirkkoa eikä pappia. Lapset ovat sillä
kastamisella, minkä äiti on heitä paatitampussa kastellut.
•Siitä on johtunut, että pajiit ovat pitkin aikaa koettaneet teh­dä
tänne lähotysrctkiä. Ensiaikoina kävi tiiiillä usein pap­peja
naajmrikylästä. Mutta kerran siellä oli nuori i)appi.
joka ajatteli, että hän ainakin kääptää nämä ihmiset. Oli-l;
in oikfin mioUyttävii persoonallisuus. Hän kävi-meilläkin
u^ei^. vaikka ci voitu paljon puhella, mutta lasten kanssa
li in jutteli. Täiillä kiiydossään hän joutui väettelyyn kiellä
taitavien kanssa yhteiskunnallisista kysymyksistä (siihen
aikaan meillä harra^stettiin niitä suuresti). Mutta siitä oli
-seuraus, että hän vihdoin omaksui meidän ajatuskantamtnc
ja alkoi naapurikyläs.sä niitä levittää. Siitä taas oli se seu­raus,
että siellä sanottiin papin tulleen hulluksi ja hän joutui i'
Jatkuu kuudennella sivulla '
V
'4
•vt
-rs
TM
Av i