Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, January 3, 1948

              Toisin siellä, toisin täällä. — Ryhmä "viehätyskoulun" oppila ita St. Peterburgissa Floridassa tekemässä opetusalaan kuulu­via
käsiliikkeitä.
Rouva Kiitos
K i r j . LEaXID L E N T Z H.
Työskentelen raitiovaunun konduk­töörinä,
nimeni on Avdotja Sergejevna
Prohoro\'a, mutta raitio\'aunulaiset kut­suvat
minua lempinimellä. Lempinimi
• on hj^-in mielenkiintoinen. Mutta se
on koko historia.
Haluatteko — kerron? ^
Työ meillä, konduktööreillä on ras-kaSj
erikoisesti talviseen aikaan. No,
seisokaapa koko päivä pakkasessa . . .
Sanotaan, että on olemassa sellainen
maa, jonka nimi on Afrikka. Se, missä
apinat juoksevat kadulla kuten meillä
Köirai: jä~lffmisn^~KinKevar"Tjiimapu-vuissa.
Me konduktöörit, suoraan sanoen o-lemme
hieman karkeata väkeä. Kylmä
vaikuttaa meihin, raskas t>'ö myöskin,
niin eivätkä raitiovaunun matkustajat­kaan
mitään Sokeri Hunajaisia ole!
Itsestäni minun täytj-y sanoa, että
kolmannellakymmenennellätoisella lin-jclla
olin yksi kiukkuisemmista. Sat­tui,
että kun matkustaja sanoi sanan,
minä annoin hänelle kymmenen ta­kaisin.
Hän viisitoista minulle, minä
kaksikx^mmentäviisi hänelle I
Yksi jo sanoi minulle: - Te ette ole
nainen, \-aan tulenbeittäjä. Teidän suus­tanne
leimahtav^at l i e k i t i ' ' Mutta mi­nä
en kiinnittänyt siihea mitään huo­miota.
Minulle matkustajat oliN-at sa­moja
kuin tiikerit tai jaguarit! . . .
Mutta sitten kerran vapaapäivänäni
tuli luokseni Gratshevan mummo, jota
talossamme kutsutaan Gratsihaksi. Hän
on hy\-in mainio mummo, tietää kaiken
kaikista, sekaantuu kaikkeen ja kaikes­ta
osaa saada hyötyä itselleen.
Hiin tulee luokseni ja puhuu:
— .Avdoljushka. minulla on sinulle
eräs mielenkiintoinen ehdotus.
— Et kai naittajaksi aio ru\*eta?
— Miten haluat sitä sitten nimittää.
Jos haluat, sano naittajaksi tai sano re­kisteritoimiston
sydänosaston auttajak--
si. Et ole \nelä vanha nainen, sinun pi-titä
mennä naimisiin.
— Sinulla kai sitten on sulhanen tie­dossa?
— On! Minulla on criis tuttava, .Af­rikan
Iljitsh — oppinut mies. Tx^ös-kontelee
museon \*ahtina. sen museon,
missä on luurankoja: ihmLsten, koiran,
hevosen ja kaikenlaisia. Mies on tosin
iäkäs, multa palkka hänellä on kohta­lainen
ja lisäksi f?aa inraliidieläkeltä.
Haluatko niin tuttistutan sinut hänen
kanssaan? Hitto vieköön, voi olla, että
toisianne miellytätte ja xiiliJlcnne s\-n-tyy
rakkaus! . . .
Mietin asiaa:
•*\Tc5in ei ole mukava eliiä. Jospa
tuo luurankomies olisikin kohtaloni. N i ­mikin
hänellä on sellainen läjnmin —
Afrikan".
— Suostun. Tutustuta minut luu­rankoosi.
— Hyvä. Seuraavana. vapaapäivä­nä
tulen hänen kanssaan luoksesi vierai­sille.
Valmista teetä ja osta makeisia.
Mutta yksi asia vielä: -Afrikan Iljitsh on
hyvnn kohtelias j a lempeä mies, hän ei
voi sietää minkäänlaisia karkeuksia;
olen havaiimut, että hän saa hermoniko-tuksen,
Jos hän kuulee karkean sanan,
rs linpa smaMn juttele hänen kanssaan
\'ähän ^ niinkuin kev>'empään tyyliini
J ä t ä raitiovaunulottumuksesi. Niin,
taitaa olla parasta, että et aluksi puhu
mitään, että työskentelet konduktööri-nii,
niin hän ei pelästy.
— Mitä sitten hänelle sanon?
— Ajattele itsellesi joku hienompi
työ}iaikka. No, sano hänelle vaikkapa,
e t t ä työskentelet hajuvesiiehtaassa. Ja
sitten kun asia järjestyy, sitten tunnus­tat
. . .
Tuli vapaapäi\-äni. Ostin suklaaka-ramelleja
kaupasta, pukeuduin. Otin
pois huopatossut ja laitoin jalkaani ken­gät,
sie\*ät, vieniläisellä korolla. Istun,
odotan Gratsihaa ja luurankomiestä
mutta sj*dämessä aivan kuin.lintu hyp-pelisi:
tuk, tuk, tuk!
Tulevat. Ja hän miellytti minua heti.
Afrikan Iljitsh. Sellainen kuivanpuo­leinen,
kalju loistaa kuin hiottuna, pos­ket
ovat punaiset, puettu huolellisesti:
musta takki, kauluksessa kultaiset nau­hat,
napit kirkkaat- Niissä, on kaunis
muoto.
Gratsiha tutustutti i^ieidät, istui kym­menisen
minuuttia, söi viisi karamellia
j.i lähti.
Me aloimme juoda teetä ja keskus­tella.
Ja hän miellytti miima yhä eneni-iiiän
kohteliaisuudellaan.
Jokaisen kahden sanan ikenistä hän
sanoo "kiitos". .Annan teetä, sanoo ' k i i ­tos".
Maistaa — taas '"kiitos", juo ja
tcas '^kiitos''.
Kun katsoin häntä aloin itsekin kii­tellä.
Hän kj-sj-A":
— Missä olette työssä .Avdotja Serge-jt\-
na?
Minä vastaan:
— Kiitos kx-symykscstä .Afrikan Il­jitsh.
Minä . . . teen hajuvesiä teh­taassa.
— Kiitos \-astauksesta. .Avdotja Ser­gejevna.
Teilläpä on kovin 'henkevä"
työ.
— Oikein, sanon, ' h e n k e r ä " on tj-ö.
Joskus tuppautuu kansaa, ettei tahdo
hengittää voida.
— -Anteeksi, mihin tuppautuu kan­saa?
Oh, olin melkein palaa häpeästä!
- '-Jouduin k i i n n i ! " — ajattelin.
'— Työosasto oh meillä h3r\in ahdas,
-Afrikan Iljitsh, sanoin.
— Ymmärrän, Avdotja Sergejevna.
Kiitos selvityksestänne.
— Olkaa hy\^, Afrikan Iljitsh. K i i ­tos
ipielenkiinnostanne.
Istuin hänen kanssaan, joimme tee­tä-
Hän lähti tyytj-väisenä sanoen, et­t
ä tulee seuraavana vapaapäiränäni
taas.
J a hän alkoi käydä. Juo teetä, katse­lee
minua lempeästi, "kiitos" sanoo ja
hengittää sy^vään-
Hän miellyttää minua niin, että sy­dän
aivan palaa. Ja minitkin häntä
kaikesta päättäen miell>län. Mutta
elämästä, oikein vakavasta hän ei mai­nitse
puolella sanallakaan.
* * *
Erään kerran olen taas tyiissä raitio­vaunussani.
Kansaa on kauheasti. Ja
minä joudun sanakiistaan erään r. .-t-kustajan
kanssa. Hän vaati ruplasta
takaisin. Mutta minä muistin, että olin
sntanut hänelle takaisin.
Matkustaja sattui olemaan hermos­tunut
ja kiukkuinen. Hän oli aivan si­ninen
huutamisesta:
—• Konduktööri, missä ovat minun
rahani? . . . Sinä et konduktööri on­nistu
kähveltämään minun nihojani . . .
Hän huutaa, mutta en minäkään
kurkkuani säästä. Ja äkkiä kuulen tu­tun
äänen:
— -A\'dotja Sergejevna! . . .
Käännyn ja näen . . . Afrikan II-jitshin.
Hän seisoo käytävällä litteänä, rauk­ka,
käsi lujasti pidikkeessä ja hänen
silmbtään, niin minusta ainakui näytti,
kuvastui kauhu.
Minä a i \ ^ jähmelyin. Haluan sa­noa:
"Afrikan Iljitsh". Mutta sanon:
'\Af, .Af . . ." nmtta enempää en voi.
J a hän myös haluaa sanoa jotain, ei
myöskään voi — saa herntonikotuksen.
Katsomme toinen toisiamme ja taas
sanon hänelle: ".Af, Af- .
Ja hän minulle: ".Av, -Av. ,
Siinä onkin juuri pysäkki- Niinpä
hän ei minulle mitäiin sanonut. Her­mostuneesti
nikolti vielä kerran, hei­lautti
kättään ja meni vaunusta.
-Aimoin lähtömerkin, mutta itse itkin.
Ihmiset luulevat, että itken sen mat­kustajan
loukkausten tähden, joka \'aa-ti
minulta rahaa takaisin ja kaikki al­kavat
I(^duttaa, miitta minä vain ul­von
ääneen. No nyt meni minulta
Afrikan, ajattelen. Mitä hän tällaisel-
11 tyhm>Tillä tekisi!
Vapaapäi\'aani asti elin kuin sumiis-sa.
Tuli vapaapäivä. Istun, cn kuolleena
enkä elävänä. - Tuleeko vai eikö tule?
Oveen koputetaan. Avaan! Hän^
jollakin tavalla juhlallisen iloinen, ija,
dessään kallis torttulaatikko.
Hän asettaa tortun pöyidälle ja saiioo^
minulle:
— Avdotja Sergejevna, minulla QQ-kunnia
tarjota feille kuten vanhaan ai,
kaän sanottiin, käteni ja sydämeni. Olen '
kauan ajatellut, mutta raitiovaunussa
tapahtuneen jälkeen epäilykseni läy.
deilisesti haihtuivat. Minä en tiedä
niiksi te silmälasini hajuvedellä pyyhit­te,
mutta minä tarvitsen juuri tuollaista
voimakasta ja miehekästä elänläntov^
ria, joka on kykenevä sekä itsestään
huolta pitämään että minua puolusta­maan,
sillä minä itse olen liian heikko
ihminen j a kohteliaisuudestani olen saa.
nut elämässä hyvin paljon kärsiä.
Menin hänen kanssaan naimisiin.
Gratsihalle/bstimme leningin niinkuin''
kuuluu.' Elämme hyvin- ja sovussa,'
Mutta siitä asti, kuvitelkaa, olen lakaa^
nut haukkumasta työssäni.
Kun matkustaja haukkuu minua, ha-luan
hänelle vastata, mutta silloin mms--
tan sen tapauksen enkä voi. Kieli e
käänny.
Sanon: " K i i t o s " j a j ä t ä n siihen. ;
Matkustaja sanoo minulle:
— Senkin akka!
Mutta minä vaan sanon hänelle:
— Kiitos! . . .
Hänkin jo j ä t t ä ä siihen! . . .
Afrikan Iljitsh selitti minulle, että
heillä s.o. tieteessä sellaista sanotaan
le-fleksiksi . . .
N i i n ja tuon saman re-fleksin vuoksi
työtoverini ovatkin nimittäneet minut
rouva Kiitokseksi.
Ihmispetoja tuomittu
kuolemaan
Puolan suurimman sotarikosjutun
käsittely on päättynyt Krakowassa.
Saksan SS-joukkojen 23 korkeaa upsee-.
ria tuomittiin kuolemaan, heidän jou­kossaan
eräs nainen,- jonka sanottiin
toimittaneen kuolemaan 10,000 naista
Os^iecimin keskitysleirissä, joka sijait­si
50 mailin päässä Krakowasta. Kaikki
kuolemaantuomitut kuuluivat mainitun
tapf>oleirin hallintokuntaan. Syyttäjän
arvion mukaan mainitussa leirissä tu­hottiin
sodan aikana 4.500,000 ihmis­tä.
Toimet tapettiin nälälUi, toiset kidu­tettiin
kuoliaaksi, osa hirtettiin ja osa
tapettiin kaasukammioissa.
Tuomiot antoi valtakimnan korkein
tuomioistuin, eikä tuomioista voida ve­dota
mihinkään, mutta tuomitut voi-
\'at kuitenkin esittää valtakunnan pre­sidentille
armonanomuksejj.
Kuolemaantuomittujen lisäksi tuo­mittiin
viisi syytettyä, niiden joukossa
kaksi naista, elinkaudeksi vankeuteen.
Kuusi syytettyä sai 15 vuoden, kaksi
sai 10 vuoden ja kolme sai \nidcn vuo­den
vankeustuomion.
Yksi 40 syytetystä, tri Hans Munch,
vapautettiin oikeudessa.
Kuolemaantuomittu nainen on 35-
vuotas Maria Mandel, jota syytettiin
10.000 naisen tappamisesta. Hiinen
pääapulaisensa joukkomurhissa •^•
v-uotias Olarissa Brandel ja 27-\'UOtias
Hildegard Martha Louise Lechert sai­vat
elinkautisen tuomion, -Alisc OrlowskJ
niminen nainen sai 15 vuoden tuomion.
Jutun käsittely alkoi oikeudessa mar­raskuun
24 pnä. Sen yhteydessii i)aljas-tettiin
naLs!cn "mestarisuunnitclma ,
jonka mukaan aiottiin tuhota kaikki
ji<utalaiset ja slaavila'set sekä kaikki
hitlerlsmin vastustajat kaikissa maissa-
Oikeus sanoi todisteiden osoittaneen,
e t t ä natsit aikoivat tappaa 10,ÖOO.CWO
eurooppalaista joka vuasi kaasukamnu-ossa
ja poltlplaitoksLssa.
JOH.ANNES on yksi enimmän käy­tetyistä
Raamatusta saaduista nimista
ja merkitsee se "Jumalan lahja".
SIVU 8 LAUANTAINA, TAMMIKUUN 3 PÄIVÄNÄ, 1^