Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, November 8, 1947

              1 loppuun ja n\t
oksista."
nkin uaimisiin \Valtt,y
a pelotti tuo kysjTjj,
tyi tehdä sen c
ionjan tähden.
lu minulle ja Waltenlle«
ttämätön \'astaas.
tin saapui Hugon m
luton luo ja istuutui
reen.
Je heti, olen jo ah-a
odottamisesta", lau
ittivasti.
sitten teille molc___
ä", toivotti Walter jai]
askin toivottivat h)-v
:yi vain heilautt
:un auto^oli jo lii
ydestä huolimatta k-,
3n kaipauksen ia iki.
nen mies'', ajatteli _
1, mitä kaikkea siBo
liikkui.
. täytyi Elsin sehitti
lyhkäioen ja si
Iman mitään Mykäi
«tettuaan tarinansa.
auon kääntyen Waltf
ri py.säyttänyt.aut
en voinut antaa sinu
min, sillä halusin
minut paremmin. ^)\
en.'
, paljonpa olet ehtiiiy
ta, vaikka et ok
, sanoi Walter kietc
npärille. "Mutta
omistat nyt paljon ji|
rtäväisemmän sydä
esinkerran menit m\
.ärsimykset ja viri
i ja siksi minäkin tt
Lista entisiä ener
nyt siitä, että sinä
tmielinen t>tönheitiii|
ikin •minunlaisen
aisoissa."
hyvä minulle, Walter'
nkyyneleiden kinund
'^Olisikin katkeraa,
yt minua. Sellaisia^
että erAdyksista ^^
ihinsuhlaodutaanj-3
,n jos meitä soh-at
in me painumme i
s, olet viisain ja
lani
ina ajattelisit miau
kun olemme jo
; minun omani aina?'
ii Elsi vastaten
(laansa.
IValter hänet rapa
\vää yötä suud
, -Mt-' virkkoi Hugo muutta- lista — sittenhän saisin pitää lapse-rtheenaiheiia.
kuulu olevan. Aiotko mennä?" "TääUä te .vain istutte kaikessa rau-haluaako
Orvokki lähteä, hassa ja me tanssimme hiki hatussa",
\jcle.unn£.efntkk öötsise d5ain ä - ja Elsi myös? "heläytti Orvokki saavuttuaan Hugon
^Xietj^sti. Pitäähän sitä käydä pyö-ahtelemassa."
Tansseista ei puhuttu sen enempää,
jjä ollut Hugon puolesta tarpeellista-laasi,
hän oli jo saanut tietää mitä halu-luo.
Kohta VValterikin löysi heidät. Kuin­ka
Elsi nyt tunsikaan sääliä häntä koh­taan.
Seuraavaan tanssiin sai Walter
Elsin ja Hugo morsiamensa. Sen jälkeen
suoritettiin palkintojen jako ja Hugo nu-nieroUaan
sai pöytäkellon.
TuU sitten tuo tanssi-ilta suomalaisel-
Elsin piti heti päästä katsomaan tuo-bhaalilla,
ja tanssijoiden joukossa pyo- kelloa. Ei*hän itsekään ymmärtänyt,
il Waiter Elsin ja Hugo onoraamensa joiksi hän oU niin utelias ja miksi hän nyt
XXV
SI.
lanssa vilkasta valssia. Sen loputtua
iDeni Hugo VValteria tapaamaan, jolloin
Elsi näytti taas synkkenevän. Seuraa-
^•aD soiton alkaessa aikoi Walter - taas
ottaa Elsin, mutta Hugo oli nopeampi
ja sieppasi hänet tanssin pyörteeseen,
eikä Elsi arvannut oikein vastustella-kaan.
Walter hymähti ja sihnättyään
ympärilleen haki Hugon morsiamen
(anssitoverikseen,
Hugo tanssi mainosti ja piteli Elsiä
niin hellästi että Elsiltä haihtui vas-tennuelisyys.
"Eikö menä tämän tanssin loputtua
kahÄ, haluaisin puhella sinun kans­sasi
jotakin?" kysyi Hugo.
entisen karttelemisen sijasta tahtoi pääs­tä
niin lähelle Hugoa kuin mahdollista
Herfnostuneena hän kuitenkin tahtoi
Walterin lähtemään pois, kun hänen
muka piti aamulla mennä työhön. Wal­ter
hiukan vastusteli, sillä eihän vielä
ollut niin myöhä ja sitäpaitsi hänellä
oli vielä jäleliä lomapäyiä, mutta hän
lehti kuitenkin. Ennenkuin he erosivat
sinä iltana, täytyi ELsin tunnustaa, että
hän rakasti vielä Hugoa.
''Miksi turhaa vaivaat sillä itseäsi.
Opit varmaan rakastamaan minua koko
sydämelläsi, ainakin sitten kun Hugo
ei enää ole sinun saatavissa. Hän sanoi
ensi kuussa viettävänsä Orvokin kans-takin,
se työnsi kuonollaan kysyvästi
isäntäänsä. Kuin~varjot etenivät he suu­ren
valaistun fiirsirakemiuksen vieritse,
mistä kuului soittoa, nauninrä^Uvkää,
jalkojentöminää» laululoilotustaT ja ko-
N^aäänistä puhetta. 0\'i aukeni ja ulos
tuli mies ja nainen. Mies kiroili ja niu-nen
nauroi hänelle ärsyttäen pilkallises­t
i , ja Jan pidätti henkeään kuullakseen.
Toisia seurasi Jäljessä. Muutamat meni-
A i i t rauhallisesti ohi. Kahden mi^en
\'älis^ ku]ke\'a nainen kirkui iloisena-lennättäen
häntä kohti esineeny mikä ka­lahtaen
sattui rekeen. Se oli pullo. Ka­zan
murisi. Valjakkokoirat painautui­vat
johtajansa kintereille. Hiljaa puhel­len
Jan ohjasi ne eteenpäin. -
Aivan virran, varrelta, siitä missä
Saskachewan tekee puolikuunmuotoisen
mutkan etelää ja länttä kohti,^ hän löysi
matalan rakennuksen, jonka oven ylä-
Elsi ei kieltänyt» joten Hugo tanssin sa häitään ja sitten on meidän vuoro",
loputtua vei hänet iravintolaan. Tar-jffllija
toi kahvit heidän pöydälleen.
Hugo joi kahvinsa "nopeasti ja sitten
hänen kätensä hermostuneena kopeloi
taskua, josta veti Elsin eteen lapsen
valokuvan.
"Katsohan minkälainen Sonja nyt on.
sanoi W'alter niin lämpimästi kuin osasi.
JElsi oli vaiti. Hän ei tiennyt mitä olisi
sanonut ;Hetk6ä myöhemmin, kun Wal-
-ter oli poistunut, hiipi hän hiljaa huo­neestaan
kadulle ja asteli katuvaunua
odottamaan. Kohta saapui vatmu kolis­ten
ja Elsi työntyi toisten myöhäisten
Eikö hän olekin herttainen lapsi?-Otin matkastajain sekaan. Niin kolisti vau-kuvan
pari päivää sitten ja ajattelin
että sinäkin haluat sitä nähdä." .
Elsi työsi heti kuvan edestään ja
sanoi: ^
"En perusta hänen kuvaansa nähdä,
liän ei tiedä minusta mitään, hän . . .
"Mutta lähtekäämme toisten luo."
Synkällä mielellä pisti Hugo kuvan
taskuunsa. Hänestä tuntui, ettei Elsin
tunteita enää liikuta mikään. Mutta sii-cä
hän erehtyi. Kuva oli tehnyt tehtä­vänsä,
äidin rakkaus oli herännyt ^ Niin
nopeasti ei Elsi oUut sysännyt kuvaa
nut-halki suurkaupungin ja koko ajan
oli Elsi suuren jännityksen vallassa.
"Kohta, — kohta!" takoi hänen aivois­saan
ja sydän pammpaili sitä rajummin
Sinä iltana oi Le Pasissa soittoa. Jan
kuuli sen jon ennenkuin saapui ensim­mäisen
kohdalle hajallaan-olevista va­loista
ja koirat höristis^ät korviaan. Sn-mäpuoli
Kazan vinga^^ti ja nosti täh­tien
N-aldssa kuononsa häneen päin. Soit­te
oli omituista. Jan ei ollut koskaan
kuullut sellaista. Outoa se oli Kazanis-myöntämässä
eikä kieltämässä.
'Miksikä sinä tulit nyt, vaikka et
ennemmin ?"*kysyi Hugo.
"Siksi kun sinä näytit sitä kuvaa."
*'Mutta ethän sinä katsonutkaan si­tä/'
•'Ehdin nähdä senverran kuin tar­vitaankin
— äidin rakkauden herättä­miseksi."
•Se olikin tarkoitukseni, ja nyt sinä
ehkä suhtaudut minuun suopeammin?" puolella riippjiii lamppu valaisten leikki-
Elsi ei vastannut mitään. Hän tunsi sää nimikilpeä ''Kuningas Edvardin
olonsa niin raskaaksi ja tukalaksi. Hän Majatalo." Matalaa pensaikkoa kasvoi
seisoi kuin oikeuden tutkittavana. satakunnan jardin päässä talosta, ja
"Yhden asian haluaisin teitää, miksi sinne Jan sitoi koiransa ja jätti reken-et
ole ennen kä>myt lastasi katsomas- sä. Hän ei tullut ajatelleeksi, että hän
sa?" nyt astuessaan sivistyksen seuduille sa-
Elsi kokosi ajatuksiaan ja sanoja, maila tuli lukkojen ja telkien madhan,
sitten virkkoi hiljaa: rosvojen ja varkaitten pariin. Ei epä-
"Miltä sinusta tuntui kun sinä en- luulo, vaan yksinäisyyden ttune sai hä-sikerran
näit lapsesi? Sinä tahdoit tulla net palaamaan, irroittaroaan Kazanin
hänen luokseen uudestaan, eikö niin?" ja ottamaan sen mukaansa.
''Niin juuri." He menivät majataloon, Kazan varo-
**Ja sitten loppujen lopuksi halusit vaisena ja pälyillen. Ovi aukeni suu-omistaa
hänet?" reen himmeänä palavan öljylampun va-
"Tietysti niin." laisemaan,-h'uoneeseen. Siellä istui yk-
"Mutta minun asemani oli toinen, sinäinen olento laajan, pohjoiseen viet-
Kun mmä luulin että sinä et koskaan tävän ikkunan ääressä. Ääneti, ollakseen
mitä lähemmäksi hä» saapui määränsä palaisi minun luo, ajattelin että ea saisi häiritsemättä huoneessa olijaa, istuutui
päätä. 'Talot on päällä» he siis valvo­vat
vielä 1" ajatteli Elsi sykkivin sy­dämin
noustessaan Renlundin takarap-puja.
Kätensä vapisi kun hän koputti
ovelle. Hugon äiti tuli yöpaitasillaan
o\^lle, luullen että poikansa siellä ko­puttaa.
'*Elsi!" huudahti hän ihmeissään huo-iDotaan
ettei olisi nälinyt ^iii»-Mura- ^^natessaan kuka hänen edessään sel­vän
lapsensa pitävän kisaripoikaa sylis- .
myöskään omistaa lastani, joten monta Jan myöskin ikkunan luo. Kazan laski
sydäntuskaa säästin itseltiini kun en - sudenpäänsä isäntänsä polville katsel-n^
nyt häntä. Jos olisin kerrankaan Ien häntä kysyvästi silmiin. Jan katsah-nähnyt
hänen kasvonsa, olisivat ne oi- ti ikkunasta ulos, ja suunnaton kolk-leet
aina silmiehi edessä. Unohtanut kouden tunne, jollaista hän ei ollut ikinä
cn ole häntä hetkeksikään, vaikka niin tuntenut, valtasi hänen mielensä. Ikku-olette
luulleet. Toivon että ymmärrät." nan edessä lepäsi Saskatchewan valkoi-
''Luulen ymmärtäväni. Tule syliini, sena ja liikkumattomana. Sen takaa nä-sään.
Äkkiä hänet oli. .vallanntit > ikä-
-väntunne ja halu jMiristaa.tuo l a ^ rin^
taasa vasten ja kuiskata hänen.koryaan-i
sa: "Minä olen smun.^tisil-*
"No. lähdetääi^ sitten. Mutta- min
sj-dämettömäksi äid&§i en smua kos­kaan
luullut", sanoi Hiigo hieman kii-hoittuneena.
"Sinä vaan et minua ymmärrä", puo­lusti
Elsi. ,
"En ymmärrä! Ymmärrän liiankin hy­vin
ja siksi onkin mieleni katkera ^ u a
kohtaan. Menkäämme 1"
Sali oli niin täynnä tanssijoita, että
k katsoivat parhaaksi istua. Eikä Hu­goa
huvittanutkaan niin S3mkällä mie­lellä
tanssia. Elsillä oli päinvastoin her­mostuttavan
hyvä olo. Hän öli nätnjrt
lapsensa — ensi kerran!
Todellisuudessa oli asia niin, vaikka
Hugolle oli joskus vähän toisin selitetty,
että hänen äitinsä haki lapsen heti
synyttyä, koska se oli,hänen kaipaa-
"Niin. Ettehän tykkää huonoa jos
tulen näin -^sopimattomana aikana. Hu-
-i^o näytti minulle Sonjan kuvaa ja
.päätin että tulen häntä katsomaan."
**Tule sisälle. Olen monasti ihmetel­lyt
kun -et ole ennemmin tullut, vaan
dikäpä sinulla on ollut omat syysi."
Elsi seurasi äitiä sänkykamariin, sii­hen
samaan, joka hänen ja Hugon halus­sa
ennen oli. Nyt siinä oli yksi sänky
jos voit antaa minulle anteeksi» kun en
ole ennemmin tullut luoksesi."
Itkien vaipui Elsi Hugon rintaa vas­ten.
Hugo koetti lohduttaa häntä par­haansa
mukaan.
Tiedän kuinka vaikea sinun olisi ollut
luopua Sonjasta. Äitini kertoi jotakin.
kyi metsänreunan tumma juova, ja kau­kana;
kaukana sen hakana tuikki alhaal­la
taivaanrannalla pohjantähti. Se välk­kyi
laimeana satojen - muitten tähtien
kaltaisena, ja revontulten fadikukin oli
himm^i " i
Jan tunsi henkeänsä, salpaavan ja
ja me molemmat olemme täällä ihmetel- sulki silmänsä puristaen Kazanin pää-leet
kun et sinä ole käynyt edes lasta
katsomassa. Olemme glleet aika tomp­peleita,
kun emme ole syytä ymmärtä­neet.
Älä nyt kuitenkaan enää itke, en
emäntää varten ja toisella seinällä oli minä teitä enää-koskaan jätä."
tyttölapsi, ajatellen että Elsi rakkautensa.
pieni lapsensänky. Elsi hiipi sängyn
vierelle ja katsoi henkeään pidätellen
lapsejisa kiharaista päätä, pyöreitä pos­kia
ja uneen painuneita silmäluomia.
•'Hän on niin suloisen kaunis", kuis­kasi
hän kyyneleet silmissä ja kääntyi
uudelleen katsomaan nukkuvaa pieno­kaista.
Vanha nainen katseli liikutettuna
äidin rakkaudella lumottua nuorta äitiä.
Elsi tunsi itsensä niin sanomattoman
ylpeäksi nyt, ja rikaskin hän olisi jos
saisi omistaa lapsensa tai edes hänen
''Entäs Orvokki?" kysyi Elsi pyyh­kien
silmiään.
"Hän ei todellisuudessa merkitse mi-nulle
mitään. Sinua olen ikävöinyt aina
ja kärsin kovasti kun sinä olit unohta­nut
pikku tyttömme, meidän ainoan
tä. Hänen ajatuksensa kulkivat loput-tomiin,
hiljaisten lakeuksien läpi, vuor­ten
yli ja metsien halki nopeina, leväh­tämättä
niin kauas» että pohjantähti
näkyi jälleen täydessä loistossaan pään
päällä, ja hän oli Lac Bainissa. Hän ei
huomannut, että hän oli nälissään ja
uupumaisillaan kolnietoista vuorokaut­ta
kestäneen vaelluksensa vaivoihin.
Hän oli jälleen Meli.ssen luona, vanhan
viulunsa luona, kaiken sen parissa, mikä
yhdyssiteen. Ajattelin sinua maailman hänelle oli rakasta. Hän unohti, ettei
sydämettömimmäksi ihmiseksi ja hain ollut yksin huoneessa. Hän ei huomaur r
sairaalasta päästyään tulee kotiin ama-kin
joksikin aikaa. Mutta Elsi ei tullut.
Hänellä oli omat syynsä kartUa tuota
kolia.
Siinä istuessaan Hugon rinnalla askar­teli
hänen ajatukset yhtämittaa lapses- •
ssan, ja ensimmäisen tilaisuuden sattu­essa
aikoi hän käydä häntä katsomas­sa.
Mutta miksi hän oikeastaan menisi
sinne enää, ei hän kuitenkaan kos­kaan
saisi lastaan takaisin, kun oli siten
^net jättänyt; lisää tuskaa vain itsel-
Ifen tuottaisi. . . Hugo menee pian uu­siin
naimisiin ja ehkä ottaa Sonjan
Iäkseen — heidän hoitoonsa. . . Mut-
^- eniä jos yhtyisin Hugon kanssa uu­destaan,
jos se vaan olLsi enää mahdol-
.^iskeleita kuului ovella ja hc havah­tuivat
ja kiiruhtivat keittiöön.
"Elsi, sinä täälläJ" ihmetteli Hugo
kun huomasi ELsin seisovan peremmällä.
"Niin, Hugo, tulin juuri tärme."
"Juotteko kahvia niin kiehautan, en
minä siinä kauan viivy?" kysyn äiti.
"Älkää toki vaivautuko ainakaan mi­nun
tähteni", esti Elsi. "Olemme kum-pilcin
juoneet kaupungilla."
"Jääthän kuitenkin yöksi?"
"En tiedä. Se riippuu — Hugosta",
vastasi Elsi arasti.
"No, hyvää yötä sitten"» sanoi äiti
J3 hipsutteli sänkjynsä. Hänestä tun­tui
että hän oli nuorten seurassa lii­kaa.
Sopikoot keskenään, hän ei ole
Orvokin seuraa siinä mielessä että hä­nestä
tulisi äiti Sonjalle."
"Sinä suuri tyhmyri", sanoi Elsi ilon-sekaisesti
hymyillen.
"Se kai olen ollut ja ehkä sinäkin
ennen nuorempana. Jokos nyt olet niin
vanha että voimme huoleti mermä nai­misiin?"
kysyi Hugo nostaen veitikka­maisesti
Elsin leukaa.
Elsi punasteli ja löi leikkiksästi Hugon
käden alas.
"Ölen kohta jo vanhapiika!"
"Et sinä ehdi likellekään sitä ikää,
nut miehen käännähtävän ja katsovan
suoraan häntä ja Kazania. Oma hil­jainen,
syvä huokauksensa vasta herätti
hänet.
Hän suoristautui ja näki Kazanib
seisovan hampaat irvillä. Vieras oli nous­sut
ja seisoi Janin vieressä etukumaras-'
sa tarkastellen häntä himmeässä lam-punralossa.
Kohottaessaan silmänsä
Jan näki vieraan kalpeissa, kiihkeissä
kasvoissa kuvastuvan siurua, joka oli
kuin heijastus hänen surustaan. Hetken
aikaa katselivat molemmat miehet ääne-sillä
jo huomenna meille soivat hääkel- *i toisiaan. Kazan seisoi harja pystyssä,
lot kauncimmin kuin koskaan ennen", Jan tunsi, että toinen ei ollut mikään
kuiskasi Hugo Elsin korvaan, sulkien korvjenmies. Hänessä oli etelänpuolelai-hänet
tiukkaan syleilyynsä.
Elsi ummisti silmänsä ja oli näke­vinään
cdes-sään Sonjan valkoisen sän­gyn,
Hugon vastamaalatun talon ja pier
net siniset kukat sen edustalla. *
Loppu.
.sen leima. Siitä huolimatta jokin näky­mätön
liitti heidät yhteen, sai heidät
ystäviksi ennenkiiin kumpikaan oli suu­tansa
avannut. Vieras ojensi kätensä ja
Jan tartut siihen.
"Tulette juuri pohjoisesta", virkkoi
LAUANTAINA, MAHRASKUUN 8 PÄIVÄNÄ, 1947 smj 5
f
II
;f||
11
il
•N'
Sff'