Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, January 19, 1957

              Juuä jbuliin edellidhä päivinä kay-
[ dessäni jkaiipun^ssa {nstäjrdyin liöa-
I kaupassa ostamassa kaloja.
puotitusinaasartiimkannuja joulun V
raita. Voi herran p i^ut kUn tulin ko­tiin,
niin kyllä kuulin arvoni jä että
kuinka silakat ovat pieniä joulukaloik­si.
Mutta minä vain sanoin, että "kyU
lä kynnetään kunhan hevoset ovat sj"^©-
>eerv;;;;- '^^/^^^ .
^ Kyllähäw7mina: tiesin n^ niitä oi­keita
joulukaloja oli. Niittä
tenay-järvessä ja niin suuria vonkalei­ta,
että. ovat kaataneet pieniä veneitä.
Amerikkalsuset kaliastiatj^ ole kos­kaan
saaneet .pienempää kuin 20}^aä-naa
painavia. Minut ne ovat saaneet
niin pelkonsa alle, etten enää ole uskalr
tanut mennä Veneellä kalaan.
Niinpä nyfcl^kokösiiijp^
ja tukkeja ;jasiäk)in m Ja ra­kensin
sen ipääll^huo
sitten "ppnftiini^
rilla ja plinjsiinä luulossa, että nyt eirät
Kootenay-järven suuret lohet voi mi­nulle^
^tään; vaikka niit^ vähän vetäi-sinkin
huulesta.
Kun varustukseni olivat mielestäni
tarpeeksi hyvässä kunnossa^ päätin läh­teä
hakemaan jouluksi niitä vonkalei­ta,
kun se-euldEokin niistä tykkää. Tuu­masta
toimeen; eväät pussiin ja matkal­le.
Nostin purjeen ja panin moottorin
käyntiin Ja lautta lähti lotkottamaan
hiljalleen.
Laskin kaksi uistinta Järveen, yhden
kummallekin puolelle lauttaa, sillä en-
[liänt4ennyt-kummallaka puolella laut-i
taa -nTe^v<jö3|^leet olivat. Päästyäni vä­hän''^
ulömmaS; rannasta puhalsi tuuli lu-jemmöi>
purjeeseen ja lautan vauhti
[kiihtyi. pUn nyt aivan varma, ett^ pian
[vonkale on niinun pussissani. Asia ei
fkultenkaa^n öll^^^^^
Aika^ kului ja minun.Xuli nälkä, sillä
päivä alkm kääntyä jb iltapuoldle. Oh­jasin
lauttani kaunista hiekkarantaa
k{^iden ja ajattdin käydä t y ^
sä jonkin niistä sardilnikannuista. Mut^
tä voi ihme. sillain iso vonkale tarttui
uistimeen Ja ininä ak>in kiskoa sitä lär
hemmäksi > . . Silbin se pääsi irti.
Nyt ei ollut enää aikaa ajatella syö­mistä.
Tuli kiire kääntää lautta takai­sin
sille paikalle missä se iso tarttui
• . . Jä oikein, se tarttui uudelleen,
mutta tulos oli sama . . . Vielä kerran,
mutta taaskin-se pääsi irti.
Se oli jo enemmän mitä minä voin
kärsiä. Vedin uistimen ylös ja menin
maihin, sekä pistin kahvin tulelle. Kun
tulin ulos kopista niin säikähdin niin
että housuni tutisi, sillä viiden Jalan
mittainen lohi uiskenteli lautan vierellä,
missä ei ollut vettä: kuiii pari jalkaa.
Minut nähtyään se nousi.aivan veden
pinnalle, aukaisi suutaan ja katseli mi­nua
veitikkamaisesti. En ymmärtänyt
toivottiko'.se hauskaa joulua vaiko on­nellista
uutta vuotta.
Kirosin tyhmyyttäni, kun en ottanut
haulikkoromua mukaani, «ttä olisin
saanut räiskäyttää sitä vasten silmiä:
Sieppasin; sauvoimen ja meinasin an­taa
sille selkäsaunan joulukihjaksi,
mutta se huomasi minun epätoverilli-sen
aikeeni ja piijahti lautan alle pii­loon.
Kun minulla ei ollut muuta keinoa,
niin otin uistimen ja aloin vedellä sitä
ympäri lautan. Silloin se lohi otti taas
kiinni uistimeen. — mutta väin painoon.
Se pudisteli siitä vähän aikaa, heitti sit­ten
irti, heilautti häntäänsä hyvästiksi
ja painui syvyyteen.
Vedin kiukuissani uistimen ylös ja
sanoin/ että annahan olla konstisi näyt-tämättä,
sillä minä olen .
VANHA KALAST.\JA.
YUa canadaUuset tarkkä^mpujap^Cetry Ouelette ja CU Boa TCA:n lentopälvelu"
neitosen Barbara Drybro^hin seWassa, koneen saavuttua Melbournesta Cana- -
daan. Ouelette (oik,)rvoitUiiultamitäUn^.plenoisH7^äärkimmu ja CU Boa,,
sat promsta samassa ;kilpaihfssd,zti-r. . , *,
ERIK HÖ^TJKAN MUISTOLLE
Pakinaa Sointulan
. Munakunnalta
cNyttolemme menossa taas aika vauh-itiaiiittitta
' vuotta^ Kuinkahan moni
|meistä taas ••'-ÖW'''muuttanut pois, ennen-laiinitämä'?
vuosi on lopussa?
"-Tääim Itoeidäi kylässä ei vielä ole sa-ftanut^
Itsmta^ täim talvena; mutta vettä
saatu^mle^Ikein joka päivä. Olin jo
[ihab^^ta^ät,-' että - saadaan lunta, kun
tärvain tiiliif Ehkä s^ jö^^
pmoissssjiÄrtÄtä >suii^^^^ täällä
ilhäallai^iriiiri lämitt^
Ensimmäisen kierrän d vie-
Un-nyt jouhiii y ^ meni kuiten-dn
koko hjn/in. En halunnut mennä
lihinkään jouluaattona enkä jOulupäi-
/äqäj 3 jmutta} sitten jö Tapaninpäivänä
leaih .Isoäidin luokse päivälliselle. Voi
iiuinka. hän olikin laittanut hyvän
>äiyällisen;!;aina lipeäkalasta lähtien
jeidän ; kaildden suomalaisten pitä­jään
joUlukinkkuiin asti. -Kiitän vie­nkin:
Isoäitiä; kaiicesta. Tänä vuonna
^n* sitten niinun vuoroni, jos tie riittää
Mnne asti. ^
Täältä olisi varmaankin kerrottava­na
joitakin Uutisia, miitta meidän iso-iidimme
.saa:^rjoittaa niistä, sillä hän
psaa niistä: paremmin kertoa.
J Kyllä tuo radio on hyvä toveri, saa
muunnella vainj eikä tule koskaan rii-
L M Vaikka se sanoo mitä, niin kaikki
)n hyvin. .-. _
.'Mina:;toivon, että kaikkien Liekin lu­kijain,
fcirjearvaihtajain ja toimittajan
|qiA«^.täyUyisivät tänä vuonna! Meil' '-
lä kaikiilgh^n on niitä toiveita.
IDA G.
&%päi]im^'lq(3ii';viinie ' V I M ^ — niin
^anhofOcAläD^^
r^rci .3,>^ii*>tjCc.:-^'^..f-^\/--ANJA. .•
Eräs lapsuuden
aikainen muisto
Mi$tä hän tuliy sitä ei kukaan tietä^
nyt Joku arveli hänen tuUeeii Teri­joelta,
jonne oli Jättänyt miehensä ja
kaksi lastaan. Niin arvelevat aina ne,
jotka ovat itse siten tehneet. -
Hänen nimensä oli Karoliina, mutta
ihmiset nimittivät hänet sukkahasok-si.
Hän kutoi aina sukkia, mutta oli
myöskin h3rvä hieroja. Hän kulki ta­losta
taloon,; kutoi sukkia Ja hieroi, se­kä
jutteli ummet ja lammet — aika­ihmiset
sanoivat niin.
Olin 8-vuotias, kun näin hänet en­simmäisen
kerran : naapurissa. Minua
kiinnosti kovasti hänen kutomatapan-sa.
Hän kutoi kuin kone ja minä en
nähnyt miten hän otti silmän vartaalta'^
toiselle, vaikka istuin hänen edessään
pienellä tuolilla. Se oli ihmeellistä ku­tomista.
Minä näin sitten^ hänet useinkin ja
pidin hän muutenkin ihmeellisenä. Sit­ten
kasvoin isoksi tytöksi. Naapurissa
oli kaksi pioikaa, jotka soittivat hanu­ria
ja sinne tapasi tulla toisia nuoria.
Olin siinä iässä että halusin opetella
tanssimaan, vaikka en vielä ollutkaan
käynyt rippikpuiua. Äiti ei tykännyt
että opettelisin hyppelemään, mutta
minä en siitä välittänyt.
Tämä Sukkahaso näki sitten äitini jä
sanoi, että katsohan tyttäresi perään,
joka litan nuorena opettelee tanssi-
"maan. Äiti rupesikin jkatsomaan ja^en
saanut mennä naapuriin silloin kun tie­dettiin
sidlä olevan toisia nuoria kool­la.
Siitä %ystä en koskaan unohda
Sukkahasoa^ I .
Mokomakin, inikäUe^ o Onko­han
sieHa Vaaj^d^kella vielä sellai­sia
Siildcaliasoja? -
NIIN loppui hänen elämänlankansa
niinkuin hän oli elänyt elämänsäkin—-
hiljaa Jä sopuisasti. Vahinko, mikä
hänelle sattui kuukausi aikaisemmin,
jolloin hän poltti jalkansa kuumalla ve­dellä,
joutuen sen jälkeen olemaan 2 S
vuorokautta sairaalassa,vheikensi var-niaan
hänen jo ennemmin heikkoa sy­däntään.
Asuimme samalla pihalla, kukin
omassa asunnossamme ja iltapäivisin
aina kokoonnuimme yhteen kahvia juo­maan.
Silloin hän usein kertoi mielen­kiintoisia
juttuja pitkän elämänsä vai­heista.
Jo 5-vuotiaaUa oli hän joutu­nut
eroon äidistään ja pienenä paljas­jalkaisena
paimenpoikana hän oli yksi­nään
tallustellut eri puolilla Suomea.
Milloin oli'vilu ja nälkä, milloin taas oli
h3rvä olla, kun annettiin nukkua uunin
päällä lämpöisessä ja ruokaakin sai tarr
peeksi. Joskus annettiin talosta leivän-kannikan
lisäksi kengät jalkaan.
Tultuaan Canadaan v. 1^3j hän oli
ensimmäisen talven Quebecin maakun­nassa
metsäkämpillä. Työskenneltyään
sitten jonkin aikaa eri puolilla Cana^
daa, asettui hän tänne Port Arthurin
seudulle, ottaen itselleen maapalan In-tolasta.
Sinne hän vei edesmenneen
vaimonsa Idan ja, sidlä hän kasvatti
lapsensa aikuisiksi/ Hän teki paljon
rakennustöitä ja melkein kaikki sen ai­kaiset
Untolan talot ja '^^^rakemlufcset
ovatkin hänen rakentamiaan.*^'^ ' >•
Muistan hänen kerran kertoneen.
miten hän alkuaikoina: oli urakalla puh­distanut
risukkoa Port Arthurin Ja Fort
Williamin välillä. Hän "oli sytyttänyt
ensimmäiset risuläjät, palamaan, kun
äkkiä alkoi puhaltaa kova tuulij alkaen
viedä tulta nopeasti Fort AVilHamia
kohti. Hän pelkäsi kovasti, että nyt
menee koko Fort lVilliamin kaupunki,
mutta onneksi oli joki vUlisää ja tuli
sammui siihen.. Urakka-luH. siten äk--
kiä tehdyksi. Hän sanoi, ettei ollut
koskaan niin väliällä työllä ansainnut
rahaa. . ^
Hän oli mieheni isä mutta oli minulle
oman isän vertainen. Hän toivoi aina
lastensa parasta ja vaikka meissä kus­sakin
on omat heikkoutemme, emme
koskaan kuulleet hänen moittivan. Hän
oli innostunut kaikenlaiseen toimintaan
elämänsä loppuun asti ja monta kala­ja"
piknekkireisua aioimme vielä tehdär
yhdessä ensi kesänä.
Hän luki' ahkerasti ja hänellä oli
enemmän kirjeenvaihtoa kuin meillä
nuoremmilla kaikilla yhteensä. Haalii-la
hänellä oli oma nurkkansa parvek­keella'.
Siellä hän aina istui ja sen
toiset hänelle varasivat, jos hän joskus
sattui viipjmiään.
. Nyt hän on ummistihiut silmänsä
ikuiseen uneen. Toivon hänelle hau-dassaan
rauhaisaa lepoa, jonka tiedän
hänen varmasti ansainneen. Tulemme
häntä kaipauksella muistamaan hyvä­nä^
sopuisana ja aina avuliaana isänä.
PIRKKO.'
LAURI SEMEUUS LASKETTIIN
HAUDAN LEPOON TORONTOSSA
IDA G.
Onko i^&Sbän iahm' äiidtstettu?^
Viime lauantaina laskettiin täällä
haudan lepoon hyvin tunnettu j^ pi­detty
kansalaisenune Lauri Semelius.
Thompsonin hautaustoimisto j- missä
hautausmenot suoritettiin, , oli niin
täynnä vainajan ystäviä ja tovereita,
ettei tuskin yhtäkään olisi enää,sopinut.
Suuri määrä kaikenlaisia kukkalait-teitä
ympäröi siellä. Laurin: NeJ^ertoi*
vat siitä, että Lauri oli ollut hyvin pi­detty
kansalaistemme, varoinkin järj^-
tyneen työväestön keskuudessa;Pas­tori
Koponen toimitti .hautausmenot,
puhuen mm. hau^ustpi^listo^'.Jh-misen
elämänvaiheista,,.läusueii. inyös-kin
toivomuksen, että hänen vaimol­laan
Ehnalla ja ^t^relJfä^^^Vfairella; olisi
kestävyyttä kanta» rekkalupansa pois^
tuntisen aiheuttatm^uH^suni.
Finlandia -kuöro^^pl^jj^
uin j« Xennard ^foi^T^jbiil Xaurfn
miiistolfe Idrjoittäiiut^
Kun vadnöläa, ISlKlettiin tvienaam mx-*
meiseen lepopaikkaansa, niin saatto­joukossa
olkit mrs. Lempi Tyyskä
horjahti ja kaatui tiedottomana tutta­viensa
syliin. Hänet vietiin heti Mount
Sinai-sairaalaan. Vieläkään ei ole saa«
tu varmuutta mikä hänelle oikein ta-^
pahtiii. Me hänen ystävänsä toivom­me,
että hän pian pääsee kotiin per-
'heensä luokse. •
OLIVIA.
Säästäväinen laäkan
Rio de Janeirossa pidätettiin hiljat­tain
eräs ikkunainpeäijä, joka todettiin
laäkänksiw
Lääkäri, Alves de Sousa kertoi, että
työskennellessään sairaaloissa hän oli
varastanut paljon lääkkdtä ja koska oli
jättää ne käyttämättä ja myy­mättä;
lyhtyi hän pesemään ikkunoita,
jossa tonmassa <är ji^ä'liankki{iläak-kdden
ostajiai - • T - -
• ' * > ' . t |