Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, May 26, 1956

              MmenkS mi enkS
mene muiut
Kun oikein toden sanon, niin mieleni
palaa kuin riehuva nuotio toivossa, että
voisin päästä 'laulujuhlille Torontoon.
Olen usein ollut laulujuhlilla, sillä tyk­kään
ihailla niitä monia hauskasti pu­keutuneita
naikkosia, tyttösiä ja jo mie­hen
kaulaan silmukan pujottaneita. Ne
kun niin viehkeästi <minullekin hymyile­vät,
jotta olen päässyt sellaisiin tuuiniin-keihin,
että ne ovat kaikiki vähän mi­nuun
pihkaassa, vaikka en enää olekaan
aivan poikakloppi. Ja tykkään minä
, laulustakin, tykkäänpä tietenkin, erit­täinkin
kun simasuut naiset laulavat.
Tällä kerralla vetää laulujuhliin eri­koistesti
se, että sinne menee Miinakin.
Se Miina — olkoon nyt oikea nimi sa­nomatta
— ei olekaan mikään maamii­na
vaan rempseä flikka. Älkää kui­tenkaan
sekoittako häntä "Sudburyn
flikkaan", vaikka asuvatkin samassa
kylässä. Sudburyn Hikan kanssa mi­nulla
ei ole mitään tekemistä, tokkopa
tunnenkaan jos kadulla vastaan sattuu.
Jos vain tietäisin, ettei Miina, jon­ka
laillinen aviomies on jo vuosia ollut
teillä tietämättömillä, ties vaikka ha­meisiin
sekaantuneena, ei siellä juhlilla
kaahottelisi sen Matin kanssa, joka
myöskin kiertelee Miinaa. Jos saan
sen asian varmaksi, että Miina pitäisi
siellä minua vähän parempana, niin
minkäänlaiset esteet eivät voisi pitää
minua pois Torontosta kesäkuun 30 ja
heinäkuun 1 pnä.
Mutta enhän minä sieltä malta olla
pois sittenkään vaikka Miina kävelisi
sivuväärää sen Matin kanssa. Johan
nyti Onhan siellä paljon imuitakin tyt­töjä,
aina Amerikoista asti.. Voisin siel­lä
näyttää Miinalle, että kelpaan minä
vieraankin 'kylän tyttärille. Ja sehän
voisikin olla terveellinen opetus Mii­nalle.
LaulujuihliUa sitten tavataan. Siellä
lupaan ostaa pullakähivit jokaiselle tyt-tölap>
äelle, alle tai päälle 5Ö ikävuoden,
joka vain sopimassa siimeksessä pistää
J>lenenkin pusun minulle.
Siellä juhlilla sitten tavataan!
EETU.
Terveiset täältä vmhasta maasta
— Hyi! Mitä! Kerttu-täti huu-dahiaa
painaen kätensä sydämelleen.'
Janne jatkaa voitonriemuisella asian­tunti
jaäänellään:
— Ja tiedäksä kuinka sun sitten käy?
Juu, sii alat oksentaa verta. Muita ei se
vielä mitään.
. . . m?kä jx>ikaa vaivaa?
Kerttu-täti ivysyy ponnahtaen pystyyn.
Hänen herfckää elimistöään on ilmeises­ti
kohtaamassa paha kolaus.
Janne jatkaa, osoittaen tätiä sormel­laan:
—Sitten susia lakkaa tulemasta kak­ka,
tulee vain verta. Susta tulee pian
verta kaikista sun rei'istä. Sua pistel­lään
ja leikataan, että sä lakkasit vuota­masta.
Kun sun tukkasi lähtee koko­naan
pois, niin sulle annetaan B-kuu-tosvitamiinia,
multa jos sulle yöllä ta­pahtuu
rumia, että sun napas aukee
tai sun sydän halkee, niin sulle anne­taan
B-ykköstä. Se on myrkkyä. Tai
annetaan Eclorionia. ne on takapuoli-pillereitä
ja jonkun toisen täytyy työn­tää
ne sun takapuoleen. Jos ne vaan
mahtuu. Sulle voi yrittää laittaa uutta
verta rentasidilla, Ferrostratilla tai
ISIultitabsilla. Niistä tulee ulos mustaa
rautaa, vaikka ne rikkoo sun hampaasi
ensin, että ne tippuu suusta. Uusi veri
menee vatsan kautta sisään, niin että
sä et huomaa, milloin se anenee, ei ai­nakaan
yhtä hy\'in kuin huomaa sen,
kun sä «neinaat kuolla ja sun vanha veri
tulee ulos ja panee plot! plot!— Min­ne
sä 4äti lähdet?
. — En voi hyvin, Kerttu-täti ähkii
eteisessä. Ei —s i , "Voin hyvm, hyvin
byvin.. .
.Lupasin Canadasta lähtiessäni kir­joittaa
Liekkiin, jotta säästyn kirjeiden
kirjoittamiselta. Nyt sitten täytän lu­paukseni.
On kulunut juuri kuukausi-siitä, kun
lähdin Timminsistä.v Tuntui silloin ai­van
kummalliselta, että onko totta, jot­ta
nyt 26 vuoden kuluttua olen matkalla
kohti synnyinmaatani. Mutta totta se
oli.
Matkustin aivan yksin. Saavuin
Montrealiin sunnuntaiaamuna, joten en
odottanut vastaanottajaa. Kuitenkin oli
Ruotsin Amerikan linjan mies ollut ase­malla,
vaikka en Ihäntä tayannut. Eihän
minulla siellä mitään 'hätää ollut, koska
olin vanha Montrealin asukas.
Maanantaiaamuna imenin sitten lin­jan
konttoriin, missä otettiin ystävälli­sesti
vastaan ja pahoiteltiin ettei tavat­tu
sunnuntaina asemalla. Tapasin siel­lä
Port Arthurista tulleita matkustajia
Sipilän ja Erkkilän rouvat, joista vii­meksi
mainittu oli joskus ollut South
Poroipinessa.
Yhdysvaltain konsulaatissa jouduim­me
jonkin aikaa odottamaan herran pu-heillepääsyä,
mutta kaikki »meni sitten
hyvin. Maanantai-iltana sitten pääsim-'
me Montrealista matkalle. Jouduin taas
aivan yksin, sillä toiset matkustivat
toista rautatietä. Ilman mitään vai­keuksia
pääsin New Yorkiin,
Kun pääsin laivarantaan ei enää tar­vinnut
olla yksin, sillä joka puolella
tapasi suomalaisia, kun meitä kaikkiaan
matkusti siinä laivassa 66. Canadalaisia
20 ja loput yhdysvaltalaisia. Totesimme
sitten,, että yleensä oli canadalaiset py­ritty
sijoittamaan toisiaan lähellä ole­viin
hytteihin. Minulle sattui niin, et­tä
kaksi muuta oli vanhoja tuttuja, mrs.
Saari Hamiltonista ja ^mrs. Kinnari
Montrealista. Samaan ruokapöytään
sattui lisäksi mrs. ja mr. Kainu Yhdys­valloista,
jotka halusivat lähettää ter­veisensä
erikoisesti Mikko Kainulle Ca­nadan.
järjestäminen siellä laivalla var­maan'oli,
siljlä olihan matkustajia kaik­kiaan
nairt 800. Kaikki sujui laivalla
hyvin,^ ruoka ja kohtelu oli 'hyvää. Lai­van
<henkiIÖkunnassa oli paljon suoma­laisia,
mm. eräs upseeri, joka hoiti mei­dän
asiamme, joten pärjäsimme puh­taalla
suomella kaikissa asioissa, joten
mitään valittamista ei ollut.
Göteborgiin saapuessaan laiva oli
myöhässä kolme tuntia, johtuen siitä,
että se joutui kiertämään jäävuoria. Se
kuitenkin aiheutti sen, että jouduimme
odottamaan Göteborgissa 12 tuntia ju­nan
lähtöä ja se tuntui pitkältä. Tuk­holmassa
taas jouduimme odottamaan
T"0 tuntia, johtuen sekin alkuperäises­tä
myöhästjTnisestä. Kaikista myöhäs­tymisistä
'huolimatta saavuimme ^Tur­kuun
26 pnä kello 11 ap.
Turussa oli tulli- passi ym. tarkas­tukset.
Kun ne oli läväisty jatkoimme
matkaa linja-autolla Helsinkiin. -Meren
jäässii olon takia emme voineet tehdä
matkaa laivalla, vaikka lippu olikin sin­ne.
Helsingissä jouduimme odottamaan
matka-arkkujamme, jotka tulivat seu­raavana
aamuna. Kun arkut tullattiin
vasta Helsingissä, jouduimme niitä
odottaniaan.
Minä en kuitenkan ollut yötä Helsin­gissä,
sillä veljeni oli lähettänyt minulle
jo Canadaan puhelinnumeronsa ja niin
soitin heti Kuusankoskelle ja kolmen
tunnin kuluttua olin junassa matkalla
sinne. Veljeni poikineen oli minua vas­tassa
(Kouvolan asemalla, jonne saavuin
myöhään illalla. Tunsin heti veljeni ja
hän tunsi minut, tnutta jokainen arvaa
minkälaisen vaikutuksen tekee, kun ta­paa
iiiin pitkän ajan kuluttua. Samalla .
ajattelin, että nyt minä todella olen
Suomessa omaisteni luona, mikä tun­tui
suorastaan uskomattomalta.
Olin veljeni luona kaksi vuorokautta
ja sitten matkustin takaisin Helsinkiin.
Vielä saman päivän iltana jatkoin mat­kaa
kotiseudulleni. Saavuin syntymä­paikalleni
Kortesjärvelle vapunpäivän
aamuna. Siskoni oli minua vastassa
vanhan, tutun kotikylän bussiasemalla.
Nykyään täältä onkin hyvä liikenne­yhteys
kaikkialle Suomeen linja-autoil­la,
joita kulkee monta päivässä.
M . K .
Lisää ja vahvista
seurakuntaasi
Mikäli me merentakaiset olemme seu­ranneet
sanomalehtien välityksellä Kih­niön
kirkkoherra Kanervon rakkaus-hommia
IS-vuotiaaan tytön kanssa,
olemme meikein poikkeuksetta pappia
tuomitsevalla kannalla j a antoihan Suo­men
oikeuslaitoskin vuoden tuomion, et­sivien
jatkaessa edelleen Kyllikki Saa­ren
murhajutun tutkimista, koska kirk­koherran
epäillään olleen siinäkin mu­kana.
Ennen vanhaan aikaan oli Petsamon
luostarissa eräs munkki sekaantunut
maitomuijan kanssa samanlaisiin hom­miin.
Saatuaan siitä tiedon, olivat toi­set
munkit tuominneet ukko pahan kan­tamaan
yhden 50 kilon säkin santaa
toisesta paikasta toiseen joka päivä elä­mänsä
loppuun asti. Santaa olikin ke­rääntynyt
iso kasa, sillä ukko oli elä­nyt
vielä pitkän aikaa sen jälkeen. Mei­t
ä olisi miespoioiisia paljon sellaisia, jot­ka
emme joutaisi muuta tekemäänkään
kuin santaa kantamaan tai kuritushuo­neessa
istumaan, jos jokaisesta lem­menseikkailusta
olisimme tuomion saa­neet.
En kuitenkaan puolla kirkkoherran
tekoa, varsinkaan kun se on kohdistu­nut
alaikäiseen. Mutta hyvin täytyi
tytönkin olla uskonnolla sokaistun; sil­lä
eihän hänenkään ollut pakko mennä
kamariin. Ja vanhukset katselivat pääl­tä!
Olivatko hekin niin sokaistuneita,
etteivät ymmärtäneet mitä siellä oven
takana tapahtui? Oliko tytön pakko
lähteä autoon, kun häntä haettiin pap­pilaan,
eikö vanhukset voineet estää?
Eikö tyttö enempää kuin vanhukset­kaan
tunteneet kuudetta käskyä? Kai
siinä oli molemmin puolinen suostu­mus,
kun tyttökin niin naurussasuin
antautui valokuvattavaksi oikeuspaikal­la.
Ovathan monet naiset siinä' iässä
ainakin kyllin kypsyneitä apua huuta­maan.
Olkoonpa nyt tuomion kanssa kuinka
tahansa, niin 'Kyllikki Saaren murha­juttua
ei siihen ainakaan voida sovit­taa,
vaikka tapaus olikin samanluontoi-nen,
vain sillä erotuksella, että Kyllikki
ei ollut sovinnolla imaattaya, jonka hän
joutuikin hengellään maksi'maan.
L. H .
".Ainoa mitä minulta puuttuu on rak-kaus",
huudahti hammaslääkäri Earl
Westin naispuolinen asiakas ja kietaisi
käsivartensa lääkärin kaulaan, juuri
kun tämä oli tutkimassa hänen ham-mastarhaansa.
75-vuotias hammaslääkäri onnistui
kuitenkin hienovaraisesti toimittamaan
potilaansa ulos, mutta huomasi sitten
menettäneensä loppakkonsa. Poliisi sai
tarkat tuntomerkit, sillä varkaalta puut­tui
kolme hammasta, häneHä oli neljä
paikkausta yläleuassa, sekä kaksi stifti-hammasta
ja kultapaikka alaleuassa.
Kirje CUntmista
British Columhiasta
Haluan lähettää pienen viestin tääl­tä
Clintonista, missä olen ollut jo pari
viikkoa löytämättä yhtään suomalaista.
Olen jo alkanut ajattelemaan, että on­pa
yksi paikka sellainen, missä ei ole
suomalaista saunaa ollenkaan.
Tämä Clinton on sellainen asutuskes­kus,
jota voisi sanoa kyläkunnaksi.
Asukkaita on kuulemani mukaan noin
600 ja sijaitsee kylä kaihden korkean
vuoren välissä. Ainoa muuhun maäil-maan
yhdistävä tie on maantie ja sitä
myöten tapahtuu bussiliikenne. Rauta­tie
ei ole vielä ehtinyt tänne, ehtinee­kö
koskaan, on vaikea sanoa.
Minua ihmetytti tänne tultuani, että
miten ihmiset täällä hankkivat elatuk­sensa.
Kyselyihini sain o^astäuksen, että
matkailuliikenteestä Ja kauempana ole-viita
metsätyömailta. Se tuntuu vähän
kummalliselta, kun tarkastelee paikka­kuntaa
ja huomioi sen ympäristöä.
Olen kuitenkin tällä lyhyellä ajalla
tullut huomaamaan, että ihmiset ovat
tyytyväisiä ja palkatkin tuntuvat ole­van
kohtalaiset. Täällä ei kuitenkaan
ole yhtään elokuvateatteria eikä tanssi-haalia,
eikä myöskänä yhtään näköra­diota.
Oikein ajatellen täällä ihmiset
elävät kuin luojan kukkarossa, ilman
nykyaikaisiä hemputuksia.
Mutta onpa täälläkin sentään jota­kin.
Oh ryyppytupa. Ulkoa katsellen
se on oikein Uudenaikainen. Sisälle en
ole vielä katsonut. Mutta sehän ei ole­kaan
mitään uudenaikaista, vaan kuu­luu
vuosisataisiin-tapoihin.
Tämä on vain ensimmäinen silmäys
elämään täällä vuorien kolossa. Kun
ehdin tutustua, löytää jotakin mielen­kiintoista,
uutta täi vanhaa, niin an­nan
sitten paremman kuvauksen. Monet
terveiset kotikulman naapureille, ystä­ville
ja tutuille.
^MAILIS.
•.-•ui!
smuistoja
K I R J . H.- M .
Vielä muistan siniaaUot,
lapsuuskodin rannalla,
veneen pienen valkamassa,
kesäleikit sannalla.
Lapsuus^ muisto tää
el mielestäni jää f
vaikka askel hidastuu
ja painuu harmaa pää.
Muistan tyynen lahden pinnan,
vienon häniyn kesäyön,
lammen jossa luistelimme,
äidin pitkän päivätyön.
Vielä muistan nuo,
auringonkin tuon,
pihakoivun oksille
se huurretta kun luo.
Valkopurjeet ulapalla,
saaret kivirantoineen,
puolukat ja koivumetsät,
uutispellot kantoineen.
Kallenhinta ois\
jos viell' nähdä vois'
lapsuuskodin tanhuat,
zaik' äiti onkin pois'.
Muistan siellä kuivumassa
''kalaverkot isän nuo,
pääskyin kevätkisailutkin,
matkat rakkaan mummon luo.
Vielä muistan näät,
talven tuiskusäät,
revontulen loimuvan,
syksyn ettsi jäät.
Muistan keinun lehdikossa,
kiven suuren vierettään.
Työt kun päättyi kesäilloin,
sinne juostiin-mielellään.
Saanko milloinkaan J
nähdä synnyiftmaan,
sen elokuiset kuutamot,
tuomet kukassaan! .
Sivu 6 5^1