Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, May 6, 1944

              1944
PUHELIMEN hillitty kilahdus he-xätti
hänet, mutta s3]xuuur£^y&>
sen ajan toKtonfceiä Göimör tuijotti
pimeyteen täysin käsittämättä/mistä
^%synQrs. Hän:4iflisi,^tei
y^aann<aki^sa-litidneiässaan >l&6töna;an
HcOitrealis^. ^Hän mtiiisi Itseksi
'^Mitäixhmettä?", remseoktiin muisti,
sassä oli.
Bänlän ?oli Crofton ^Hotellissa Li-
*:veif3»o61issa, Nova Scotias^. Ja jJu-
^Min l^en yöpöydällään oU jhiuri
Soinut. -Siellä löK ^"«tmKiäti {»tilas.
'Potilas —Mmen töimfettoman viffiön
jälkeen,, jolloin hän oli ^hoitanut väm
talonemännän- nuhaa ja "antanut -van­halle
Crieevylle puhdistettua soodaa
»vatsavaivaan.
Sytyttäen vuodelatoppUnsaConnor
nosti läLuulotoxvim korvalleen:
Janninkielen käyttö — jä^njonilla ei
sitä die lainkaan — on perusenglan-ninfidelen
käytiö täi^eä asia ja suuri-apu
.kanssakäymisessään muidi^n ih-tmisten
kanssa. Toisilla taasen, joil­la
rei ole ollut mahdofllisuufttä käydä
r«iglannin!kielistä kotiiua ja ^illä ta­ivalla,
e>ttä fcyikeneisivat ilmaisemaan
sijatuiksensa o&ealla tavalla työasiois-
'ta ja muista, on peruSehglaänlÄkielen
'Cppiminen samalla ;tai^^alla erh^Lin
•täiikeä kysyit^ys, sillä fcielerikäytön
^ puute tulee joka päivä esille heidän
^jokaii^iväisessä dämässään. Perus-
•'englanninkieli poistaisi ;n!ot3>easti tuon
-.puutteen ja antaisi sam^maihdolli-isuuden
jatkuvaan* kielen käytön tut-
'Ikhniseen jakielStaitton c^rmiseen.
'New Yöridn kaupungissa tehtiin
siHynmienen vuotta sitten kokeita pe-varusen^
nnirikiden käyittädttisessä 11-
•Jtalkouluissa, erikoisesti vieraissa mais­sa
syntyneille, Canadassa Quebecin
iiMakunna:^ on sen lijrötyjjo tunnus-
Jtettii, jdten VakavsfeU tehdään työtä
>sen ffiteen, että saaltaisiin perusö^g-lanninkieli
käytäntöön koko maakun-
^nassa, .niin että se tulisi kaikkialla
«feäjÄäntöön. Harvard yKt^iÄton ko-vlmis^
i^englannink^ tutkimisessa,
.^qnkä ^rjcibtajaiiä. 6n^^ 'Ric-
'Sianis, on tbimittanut .laajaperäisiä
•t^^umuksia peruseäglanninkiden a-
^foilla. .Se on väbni^anut luätt^on
he^iosti ^saatavis^ :jul]kaisui^,ja op-
^p3ki;?joista, -.joita .«^ftajat voisivat
^käyttää hyväkseen toimiessaan vie-ra^
elisten opettajina iltakouluissa
j a muissa kouluissa, joissa opetetaan
Men^antia ulkosynftsrisiile.
;Terusehglanninkic3en käyttämisen
suosijat viittaavat siihen, mJten sen
käyttäminen olisi hyödyllinen ei ai­noastaan
niille, jotka entuudestaan
eivät osaa englantia, mutta myöäkin
niille, jotka jo jonkun verran sitä o-saavat,
mutta hailuaviat oppia nope­asti
lisää, siHä perusenglannirfdelessä
tm yksinkertaisempia muotoja, joten
Ben afvullä on huokeampi q)pia lisää
•öityisesU siHöm, kun on
sä jokaisen oppimisen ))aiko edessä^
V Samaila kuinmmkih.h^
c*Ctä peruseiiglanniBaiieien käytlämi-
'tieni«i talkoita varsinsitsen englannin-
«Mäen hälyttämistä ja tt uuden
si^i^etun kielen stöeitltam^ Eikä
Sk litoin talkoita .pyikiä vieraskiehs-len
oman äidinkielen käyttämiseen.
Taroä lyhennietty kieli taikiöitföa ai-
>i)oastaan sitä, että sen aviäla* «Ritaan
«nopeasti ja huckeaisti puSiumaan eng-
' lantia ja kä3rtetämään ^ oikealla ta­valla
jokapäiväisessä keskustdussa,
jolUoin siitä on todellinen hyöty elä­män
toiminnassa työssä, elämänsidi-teissa
fcokomiisuudessaan. — Com­mon
Ooundl.
Kirj.ROGmGAiaS
— Halloo hallool
Hänen korvaansa kuului omituinen,
i^n»^^rina,^Jöta iäinpiti jöi^inlai-iS^
liöPäiiianä.
• Äixbaja Tfliyöhäiskesän ^yifs^ oli
'^^ikfn rrai1n>miilt -seiidälla^^^^'1^
-paikoin kaatanut pi&eliapyt^tä ja
katkonut johtoja. liiäiUxn'^mor
i[aötti,ikuttiies häiriö^^^^
juuri puhua, i^kunsam ^Uu iitisiiitui.
cHän sai odottaa-^udelleen ^ari se­kuntia,
öitten kirkaisuinani kysyi
huolestuneesti:
— Onko -tohtori Coiinor? Onko
tohtori Göttnor tavattavissa?
— ilCyllä, puhelimessa. Mitä ha­luatte?
— Oh, Fred! Ötetko se sinä sit­tenkin!
'milä on Ruth Vincent!
Keiskusneiti ilmioitti minulle
— Ruth Vincent?
-— Niin juuri. Donald, mifeheni,
on loukkäantufiiit! Voitko tiilla heti?
Rys3an keskusnmdiltä lääkäri^, ja
^hän ilmoitti sinun nimesi — —
^utta missä ihmeessä sinä olet,
Ruth?
Jälleen tuo syvä, vallittava ^ i
katkaisi keskustdun. Se toistui taas­kin
kaksi kertaa piemkkäin. ^JSitten
nainen vastasi:
—• Olen Western Seadissa, sumu-asemalla!
Tulimme tänne^ljä kuu­kautta
sitten Hontrealistä. ^Donald
on asemanhoitaja, iisken hän pani
varakoneen käyntiin, kun sutn-i moot­tori
meni epäkuntoon. "Hän kompas­tui
ja löi päänää konepyörän reunaan.
Hän loukkaantui ^jöujin... "Fred,
olemme 'ihan yksin täällä, ja — jos
Donald kuolee
'Cbnnor kuuli RuÖiin äänen ^värise­vän,
tukahtuvan, ^yötätuniionaaato
valtasi hänet niin voimakkaana, :että
häntä huimasi. Kolme vuotta — ja
vidäkin Ruth vaikutti MiOsn ttällä
tavoin! Mifä hyötyä siis oli ollut
hänen Vakaalta i^lätöksestaän, että
Mnen öli unohdettava tyttö tämän
lirentyä naimisiin -Bon OLairdin katis-
.-sa!."
Westisrn^^H^ sumuasemalla?
Göhnor toisti typeiästi. — Tub iääni,
ijoi&a äsken kuulin, oli siis sumusi-reeni?
—J^iin, Fred, — meillä on ollut su­mua
^yhtämittaa jo kaksi viikkoa!
Sireeni on ulvonut lakkaamatta. Tred,
sinun on tultava tänne veneellä.
Myrsky särki Scott Beadiille johta­van
sillan —olemme aivan erossa
mantereesta.
— Hyvä on, tulen niin pian kuin
suinkin pääsen, Ruth. Älä Jiuolehdi
turhaan! Pidä Don lämpimänä. Nä­kemiin!
^
Laskiessaan kuulotorven kädestään
Gonnor kuuli sumusireenin valittavan
ulvonnan.
Hän vilkaisi vaistomaisesti yöpöy­dällään
pievaan kdloon. Se oli k)mi-mentä
vailla yksi. iPukeutuessaan
kiireisesti ©on koetti k«vitella, iniltä
hento, «lilohien Ruth näyttäisi kanil­la
kalliosaarella. Ja millaista hänen
dämänsä olisi sidlä.
— :Miksi> miksi hänen pitikään,
naida Don Xaird! Connor mutisi
katkerasti. — Mdiaanikkö, A ^ l a tu­levaisuutta!
Mies ei toki saattanut
rakastaa häntä sen enenunän kuin
minä, joka suomstaan jumaloin hän-tk!
Ja nyt hänet on viety sumuase-mälle,
majakanvartijan vaimoksi! Se
on huutavaa vääryjrttä!
•Fred Gonnor kiiruhti pimeän, nuk­kuvan
hotdlin läpi alakertaan ja rien-siaautovajaan,
.jö;^ säib^U^töaan.
Äteri:«U käytavä'^\^^
huoneistossaan noutamissa in^
mmttildäi&uxisa. Y^ilaivas ioli pil­vien
peitossa,:Jnuttäräma:^tUiitui^^ti
kttniittalfösen kuulakkaalta. Sumu­seinä
oli jossakin -kauempana, Wes­tern
Headin seuduilla,--^ M
mu, joka tuntui Wuluvaril*»r6 Sco-tian
niaisenaati^rhtä iiinteästi kuin
rantojen kalliot.
Connor sulloi kiireesti kiiltävät
instrumeötit laukkuunsa, ja hänen
mieleensä muistui ;imivä, jolloin häh
oli ensi kerran astunut tälMin huo­neistoon.
;Hän muisti, miten suuresti
oli hämmästynyt nähdessään mitä
täydelUsirmnM»
instrumenttikökoelman kaapissa, jos­sa
oli odottanut näkevänsä vain joi­takin
alkeellisia, maalaistohtorille
välttämättömiä työkaluja.
:Hän oli saapunut Liverpooliin kol­me
viikkoa sitten sairaalansa ylilää­kärin
kehoituksesta hoitaakseen väki-.
tuisen lääkärin, tohtori Leslien, virkaa
hänen rEnglannin^matkansa ajan. Ja
hän oli hämmästyfcs^seeri todäinut,
^ttä Leslife^li kaikkea muuta kuin u-nelias
maalaislääkäri, ^kaikki hänen
välineensä olivat ehdottomasti ajan
tas^a, v i e l^ tieteen viimeisimmän
sananmukaisia.
Mikä todellakin oli onneksi Don
Lairdille, Gonor^jatteli. Ja^Ruthille!
Satatöaan päästyään hän luad pie­nen
moottorialuksen laiturissa.
— Hd! Onko täällä ketään, joka
ajelee tätä alusta? hän huusi.
Vtnesuöjan ovi raukeni. lisältä
heijastuvassa valossa Gönhor inäki
overalleissa olevan pitkän miehten.
Hän ^ tidt^, tettä miehen nimi-oli
Oiker, Ja hän sai selittää asiansa Use­ampaan
ierlaan, r ennenkuin mies ta­jusi,
mitä hän haiusi.
•Gonnor istutitui veneen kieulaan
öttaienlätikkunsa viereensä. Alus oli
»viidentoista ijalan pituinen,, voihia-kasrakeriteineh
moottomgne. VMe-isi&
äynti^ei.tulisi rtefcemääh iheille
charttea, i^&käfcjUi^s^^
fräilt^Äien jseutuvilla. 3lutta su-^
; mu<oli Aehlän v&oH
Sireenin ^valittava nlvonta rhalkoi
iilmaa, .valkeni voihkaisten »ja ^kajahti
uudelleen muutaman sekunnin ku­luttua.
— Miten usein tuo sireeni karjuu ?
Gonnor kysyi seuralaiseltaan.
— Kaksi kertaa minuutissa, kaksi
ja puoli sekuntia kerrallaan, mies se­litti.
— Siis näin: Huuh! kaksi ja puoli
sekuntia, viiden sekunnin väliaika,
huuh! kaksi ja puoli sekuntia, viiden-
Ivymmenen sekunnin. lepo ja taas
huuh!
— Ja nuo merkinannot ilmoittavat
laivoille, että ne sivuuttavat Western
Headin?
—Niin. Aivan niin.
— J^ikä kä3rttää varoitusaseman
koneistoa? :1SähkÖkö?
— Sähkö? VEi, d. Hma — pu­ristettu
ihna. Öljymoottorit -kehittä­vät
jatkuvasti ilmaa säiliöön.
köl l>yhl
— 'En tiennyt sitä, Gbnnor sanoi
hieman rharmistuneena. — Olen vasta
äskettäin tiillut paikkakunnalle.
— Tiedän. Uusi lääkäri.
Connor ei pimeässä nähnyt miehen
kasvoja, mutta hän vaistosi O&erin
hymyDevän säälivästi. Msdidottomia
nämä täkäläiset asukkaat, hän ajat­teli.
Heidän jnielestään lääkärin oli
oltava vanha ja harmaapäinen ollak­seen
kykenevä!
; ' Tiiuli jpainoi J^enettä säikl^
mutta Oiket ÖhjäiUÄtunee kariea
välitse, ja muuiairtän mmuutin kulut­tua
he olivat kaukana rannasta kii-f^
äen^kMl sunlfisiri^^
* te ar^kcatäiÄ ^
^mäksiia^ääitdBkääii^^i.
^ i i e ^ t v i ^ l ^ i^
^A00!tömm^ ^fcttu:.tai
tähdeti:eivätÄ
Miitta Mc jsaa^ito^
J l i f t m Ä Ä ^Jcs-
: sakin ihei^n^^ l^si
valk^^ valp^an^tavom^^
Siiöenin T|jy!|^
>liäirits^Ä^äaÄ^
seäti Gööift>r puri 4iamj«iansa yhte^sE
joka -viMenl^jmn^ väli­ajan
kuluttua. vHän koet pakot­tautua
odottamaan; ään
; na, mutta fd voinut. Oiker poltteH
äänettömänä .pilppuaan, ohjasi ko­netta,
jalijoiteli moottoria. Äkkiähän
huomautti:
. — Katsokaa! Sumun sormia!
Nyt olemme pian keskellä Sumua!
Gonnor tirkiSteli pimeyteen. Ai­van
Vedenpinnan yläpuolella hän e-foitti
kunmialiisia, liärmaita kaista­leita,
jotka todellakin näyttivät liik­kumattomilta
jättiläissormilta.
Sumu sulkeutullieidän yimpärilleeri.
Avara, laaja pinteyö, joka äsken oli
ympäröinyt heitä, mm»ttui oudoksi^
kylmäi^steaksi vankilaksi. Venejti
etuiyhdyt tuskin eroittuivatharmaaa
seinämän.läpi.
—MyvB. ^Lupja! Gonnor hen^ti.
— Miten saatatte löytää «seman täl­laisessa
sumussa?
—Kyllä minä löydän! Oiker vah­tasi
varmasti. — Olen käynyt täailä
siksi usein! Älkää turhaan pe)jäilkc,
että ajan teidät karille!
— vfearille? Gomior toisti.
— Niin :juuri, -karille! Aseman
^edustalla on kareja •— suunnattomia
»
^..^orenfjärkäleitä/ suuria kuin talot!
koko. rannikko oh sellaista. .Ja.aaHot
ovat hirmuisia! ^^Kun ne heittävät
laivan rantakareille, se-ei :enää kei-
:paa muuksi kuin.polttopuiksi!
Gonnor värisi. Tällaiseen 'karunn,
hirvittävään y3rntpäristöön Don Laird
oli. siis --tuprtut /Ruthin ^^a vaatinut
. -häntä
' — vA^man 4ikm
lah(Ielma,:Öiker. selitti ttuokiota myc -
hemmin.
^-T^iihen.me.laskemme. Ei ole mi­tään
syytä .pelkoon!
—2)n minä — Gonnor aloitti, mu t-ta.
Mnen äänensä hukkui sireenin
mylvintään.
— Taidamme olla lähempänä! Oi­ker
mutisi. — Sumu vahvistaa sitä­paitsi
sen ääntä.
Koko matka pimeyden ja sunu i
läpi tuntui jollakin tavoin- epätodel' -
seita painajaisundta. 'Mutta sen:-i-jaan,
että he olisivat paenneet hirviö­tä,
jonka karjahdukset* karmivat hei­dän
sdkäpitään, he kiitivät suoraan
sitä kohti. Hirviö oli ryöstänyt
Ruthin, ja he olivat matkalla pelasta­maan
hänet! Samantapaisen unen
Connor oli nähnyt usein — miten hän
taisteli jonkin kauhun läpi Ruthin
luo päästäkseen, mutta hän ei kos­kaan
oUutpäässytperilleasti — unes­saan.
—Nyt taidamme olla ihan perillä!
Oiker huusi äkkiä. Luulen pohju­kan
olevan edessämme!
Gonnor heräsi säpsähtäen ajatu':-
sistaan. He olivat perillä, vaikka et
hän kylläkään saattanut käsittää, mi­ten
Oiker tiesi pohjukan olevan hei­dän
edessään. Sireenui mylvähdy'--
set olivat nyt korvia huumaavat, ja
Gonnor eroitti aaltojen kohinan nit­een
murtuessa kallioita vastaan.
— Ottakaa tämä sähkölyhty! Oi-