Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, November 13, 1943

              Sivu 2 LAUANTAINA, MARRASKUUN 13 PÄIVÄNÄ im
(Canadan suomalaisten viikkolehJ^i)
Published and priiited by the Vapaus
Publishing Company Limited. 100-102
Elm Street West, Sudbury, Ontario,
s Reglstered,.,at the Post Office Dept.,
Ottawa, as secönd..class matter:
TilaoshiTiinat;
1 vk. T : : ^^
6 kk ilö ~-
3 kk .60
Yhdysvaltoihin:
1 vk. $2.50
6 kk. 1.40
Suomeen ja muualle ulkomaille:
1 vk .$3:ÖO
6 kk. 1^5
Liekki ilmestyy jokaisen viikon lau­antaina
12-sivuisena, siisältäen parasta
kaunokirjallista luettavaa kaikilta aloil-ta.
.
Aisiamiehille myöhnnetään 20 paosen-tlh
palkkio.
Pyytäkää äsiaraiesväMneitä jo- tä­nään.
ILMOITUSHINNAT: Yleinen ilmoi­tushinta
40 senttiä pälstatuiurialta ja
kerralta. Alin ilmoitushinta $:i.OO. Alin
niaksu kuolinilmoituksesta- $2.00 j^nnä
50 senttiä jokaiselta muistovärsyitä tai
kiftoslauseelta; Erlkolsh&iriat pysyvistä
ilmoituksista. Tilapäisilmoittajien on
lähetettävä maksu etukäteen.
Kaikki Liekille tarkoitetut maksu-osoitukset
on ostettava kustantajaiini-nieen:
Vapaus Publishing : Company
Limited.
Kustaiitaja ja painaja: VäpäUS Pub­lishing
Company Limited, '100-102 Bam
Street West.-Sudbury, Ontario
Toimittaja A. Päiviö
Liekkihi aijötut- kirjoitukset osoi­tettava:
•s
•h.
P,0; Box'-69
I f t f - i i i - M i - i i r i i i r - -i
.omd-djdn
ri-l-KESSXMERESSÄ VARPAITA
LIOTTAMASSA JA VÄHÄN *
MUUALLAKIN
Amulla heräsimme hyvissä ajoin ja
sitten.kiireesti kaupungille. Kukapa
sitä hotellihuoneessa viitsii turhaan
•stiiävktopäi^^^^ mittaan pitää ehtiä
niin moneen paikkaan.
-\amiaisen syötyä oli ensimmäisenä
ohjelmassa valokuvaamo. Vieno kyl-
^mhangotteli vastaan mokoTTiaa, mut­ta
minä vänkäilin; että ei se nyt auta,
mennään vaan ikuistamaan itsemme
oikein lännen malliin.
Istuessamme siinä koneen edessä,
oli Vieno iiiin^akava- ja murheellinen,
vaikka varta varten soimme tukevan
aamiaisen näjrttääksemme virkeiltä ja
t3nrtyväisiltä. ' Pukkasin salavihkaa
läntä kylkeen, käskien muistamaan
Liekin joulunumeroa. Se auttoi!
Vienolla riitti jo iloa minullekin an­taa.
(Katsokaa*; kotoa lähtiessä uh­kasin,
miten vien- Vienon' kanssani
kuvaan ja-läihe-täri' sen Liekin joiilu-mrmeröon
hiin "paljon -isonnettuna,
' ettnaamanmie ^ peittävät yhden ko-koniösen
.sivun. Kun tiiohon asiaan
tem-patsaita, intiaanien muinoista
laidetta, jumalain kuvia. Kerrankin
-ai kamerani työkseen toimittaa vir­kaansa,
niin paljon oli kaunista, mis-tä
halusin itselleni ikuisen muiston.
Lopulta saavuimme rantaan. Pal­josta
kävelystä varpaamme napisivat,
• niitä särki ja meri houkutteli, emme­kä
halunneet köettakaan voittaa 'kiu-
«laustaj \'aah-'heitiTnme kengät ja sukat
rannalle ja lapsuu'saikoja muistellen
kahlasimme vedessä etsien pohjasta
^näkinkerikiä. " Niih äyVennyimme
touhuumme, ettemme huomainneet o-himenevää
laivaa, ennenkuin sen lä-
' bettäThät laineet kohosivat polviin
' asti tai vähän'irleminäksikin. • Koho­timme
helmojamme' ja käjhlasimme
läh&nfmäksi rantaa ödottaniaah iiieren
raiihöittumista: Mutta läiiieetpa vain
• isonivat ja-'^pärskälhtäen vasten taka-
• namme olevaa kiviaitaa: tulla hup-sahtivat
nikkaamme. Silloin 'oli kii­re
vi^reSsäölfevälle kivelle, mutta se
cli niin korkea; ettei siihen asituen
fvääsäyt' jäVesi oli ajan tkanssa hionut
«sen niin silieäksi, ettd ittirikäänlaista
"äröä Ollut jalan eikä käden tueksi.
Kun viirheirt Ihonen'^ e^pJäohnistuneen
[1
V^no" V^än yisäsi: ja yritykäen |)eräMä päasiftim^ tiVelle,'
höysti oikein tUhtuvastr^^fcöhitt sii­tä-
lystiä niiii 'pitkästi
hymyn Vienonkin-kasvoille juuri oi-ke^
Uff^-hetkellä.)< Kuva tuli otetuk-oli
laineet jo löiskuteHieet " mfeidät
kor^därnyöten-märäksi ja tyyhtyneet-l-
ln] meren taas Välklkyessä hiiti" hou­kuttelevana.
Hyppäsimme kiveltä
• si, vahinko vam,-kun se kuvaaja yritti että vesi roiskahti, eihän enää ollut
Mifäs nyt oikehi tällä palikallapa- «rteistä^-iiät^pää ktiin-ölemme ja sut- ^ helm6?ile vaaraa, ja iläJcöiden kahla-
•ktstmfime? Toisinaan tulee mai- -Msi-kasvomme -aivan -mahdottomiksi, sinime räntään; olimme sukat ja ken-ncnkin
kvsvmvs eteen asiain kätken- " Siitä'pai^ Stanley- • gäf Käihälöon- ja asetimme' itsernme
laisten keskeVä. Aivan samoin P"*^^^" siirhekseen, • aloittaaksemme ' >iViaidalle ku
;a1kamme-lakkoilivat ja moisesta pu- . p ä ä l l ä iirmareita!
huesSaJkin vja niin- pysähdyimme-api- 'Pian 'siinä merituuli vaälteeitime
•lapuun alle. Toiset sitä kutsuvat kä- kuivaksi puhalsi, ja oli jo aikakin —
pflijojen töitten keskellä' kyiymys: •''^"-^^^^'^^ .v.tuo aita. lie'tähän vräkenfl^
niitäMfrjiyt ensin-'tekisit -r- joHöin kävelyretken .puiston ympäri, mutta kiasteremaan ^ ja;: kuivaama
. useinkin käy sillä tavalla,^ ettei arvaa
tehdä mii ään.
- : Mutta voihan silloin ptihua ihmis-
:ta — että tänään näytteli lunta, muis­tuttaen
talvesta.' Mutta satqihan si­tä
jo syyskuussakin, ja menl^poisy ku­ten
tämäkin. Ja tiedämmehän, että
talvi tu'ec aikanaan ja luultavasti lu-viincn
ja kova. Mutta mitä kaikkea
se tuo mukanaan; maailmassa, sitäpä
emme tiedä, vaikka jotakin aaviste­lemme.
Paremmin kuitenkin ovat a-siat
kuin z^iinie talvea odotellessa, ja
se tuntuu hvvältä. On aivan kuin
nypuuksi, kä'^\miäisten oksiensa lah­den/
mutta kun se eilinen kohduk-fööri
siellä katuvaunussa selitti sen
ainoaksi puuksi johon apina voi kii­vetä,
niin me sanoimme sitä täydellä
svyllä apinapuuksi ja lapset näppä­sivät
meistä kuvankin sen puun juu­rella
— kun ^m'me päässeet puuhuni
(No, se kuva ainakin on meille lä-
1 etettäväl — Toim.)
Oli siellä ouistossa näkemistä. Oli
myötätunitapurjeissi?. suunta selvä- kukoistavia ruusutarhoja, suihkuläh-iiä
ja 'L>oimaa jänterissä.
Välistä piipahtaa < jatus vanhassa
kotimaassakin raina :'!loin kun sieltä
jotakin erikoista'kuvhtu. Näihin ai-kmhin
on kuulunut \ -itä ja toista sii­tä,
miten siellä nyr.visen tilanteen
..pihdeissä yritetään rimpuilla. Tuk­holmassa
ovat Suomen herrat viime
• lauantaina sanelleet, että he ovat val­miit
tekemään rauhan^ tai aselevon
Venäjän kanssa, jos he saavat sanan­vallan
neuvotteluissa, mutta '^me em­me
koskaan antaudu ehdoitta min
kauan kuin armeijaamme ei ole lyö­ty''.
Ja edelleen^ ettei Yhdistyneet
Kansat saisi "luokitella Suomea Hit-
• lerin- vgsallivaltioksi". Eihän toki!
Johan meidän kaikkien pitäisi vii­meinkin
uskoa, ettei Suomen herrat
ole olleet osakkaana Hitlerin yhtiös­sä
eikä missään tekemisissä hänen
kanssaan. Kumma kun emme tuota
' usko emmekä älyä, vaikka se tuhat
kertaa sanottaisiin.
Ontariossa vietetään parhaillaan
opettajien valistusneuvoston toimesta
erikoista valistu5i^'ikkoa, pidetään
joukkokokouksia ja muita avoimia ti­laisuuksia,
joissa selostetaan opetus-ja
kasvatustyön suurta merkitystä
demokraattisessa yhteiskunnassa, op­pilaat-
kouluissa järjestävät toimin­taansa
kMvaavia juhlatilaisuuksia jne.
teitä ja joutsenlammikoita, missä val­keat
joutsenet hiljalleen soutelivat.
Oli suunnattoman suuria puita ja to-oli
kiirehdittävä illalliselle ja sen jal^
keen teatteriin.
ITiden ja ainoan pettymyksen ko­ko
matkallani soi "minulle Stanley-ouisto.
Kun olen aina toivonut, <&ttä
joskus saisin nähdäkin sinfoniaorkes­terin
soittavan, eikä vain kuunnella
sitä radiosta, niin uskoin sen näke­viini'Stanley-
puistossa ja olisin näh­nytkin,
ellei orkesterin kesäkausi olisi
p.Hättynyt edellisenä' sunnuntaina.
Siis myöhästyin. Mutta mitäpä mer­kit
se§ yksi pettymys niin monen kau­niin
ja hauskan hetken rinnalla.
SIRPA-SERKKU
on fuopu
Kun puhutaan-juoruamisesta, niin
nseanrai ajattelee, että se on nyt vika,
joka kuuluu jollekin toiselle, mutta
f^i minulle. Mutta kun oikein ajat­telee,
niin tuskin-ki&aan malttaa olla
juoruamatta, jos ei kaikkein pahim­massa
mittakaav*assa, niin aina sen­tään
erehtyy siihen.
Kaiken takanapäin toisen ar\'oste-iun
voi sanoa >iuoruksi.' ^ie ihmiset
-alemme niin erilaisia, kaikilla meillä
on tapojapa edesottamisia jotka näyt­tävät
toisista vioilta. Ja ^kun kukaan
ei halua kuulla vioistaan edessä pu­huttavan
(niin ter\eellistä kuin se
olisikin), niin niistä puhutaan taka­na.
Ta kun joku hyvä ystävä tuo sen
'isianomiiiselle, vaikkapa ei lisäten.
Tuo kaikki ön oikein hyvää toimintaa
—tuo kansan valistus, kyetäksemme
paremmin toteuttamaan todellista de­mokratiaa
sodanjälkeisissä oloissa,
paremman maailman luomisessa.
AP,
vaan hiukan värittäen, joiika voi teh­dä
äänenpainollakin, niin siinä se on
juoru vahnis ja Voi tulla pahaksikin,.
vaikkei se alkujaan- niin paha ollut­kaan.
Ja kun niitä aivan malli-ih­misiä
on vähän maailmassa^ niin ti«
lenkin itsekukin joutuu Juorun koh­teeksi.
Minun mielestäni kyliänne .
oikein malli-ihmiset ovat ikäviä; pal­jon
hupaisempia ovat ne tavalliset
'hmiset, jotka eivät aivan joka kään­teessä
punnitse, kuinka minä olen ja
ir.itä minä sanon, että aina saisin vain
kiitosta osakseni.
Näin yhteiseltä kannalta katsoen
eivät ne malli-ihmiset useimmiten ole
niin hyödyllisiäkään kuin puusta kat­soen
luulisi. Eivät uskalla ottaa pal­jon
osaa yhteisiin pyrinnöihinkään,
kun pelkäävät, että jos en sattuisi ky­vyiltäni
olemaan se kaikkein paras,
n Un joutuisin arvostelun alaiseksi.
Sillä aina ne ihmiset, jotka paljon te­kevät,
joutm^at arvostelun alaisiksi,
ja olen huomannut, että kateus näyt
VäHrinyinmäiTy^
V "C^N osannut kuvitellakaan, mitä sii-nä
oli ja mitä olit tarkoittanut
niillä merkeillä, jotka olit laittanut
kirjeen loppuun. Tietenkin tämä en-simmäinen
kirje elämässäni oli minul-le
yllätyn, olin vähällä lentää ilosta
ilmaan. Mitään muuta aavistamatta
kuin hyvää avasin kirjeen, kuten olin
joskus nähnyt äitini tekevän, loin y-leissilmäyksen
kihdille ja niin mvös
loppuun. Mitä ollaikaan — neljä ris­tiä!
..v.Säälin sinua, sinulla on pal­jon
surua, hirveästi surua. Tieten­kin
neljä sinun läheistä sukulaistasi
on kuollut, sillä olipa ristit kirjeessä
tai hautuumaalla, niin kuolemaa ne
' tarkoittavat.'Niin minä sen päätin
• enkä voinut enem^ ajatella, vaan
pillahdin • rtkemään ja samassa hä-
•fäännjin-^htiiitaihaan äitiä, joka oli
' >ilkona. ^ Kun äitiä ei kuulunutv
•hätin itseni ikktfnaan' ja näin naapu­rin
^'eritärtnän-tuleVan meille kylään
• tietämättä imitääh minun surustani.
^ K i l i s i n silmäni'ikkunaverhoon ja
xAin ••"-valmis'" köp^^^^ kuultuani
hrititamäan>^^SiSään!" ja ajattelin et-
'äfi^däri "hänelle-iloista seuraa, ettei
hän'^Vaaii 'kSäntyisi" mmun suruuni.
' ^ Mutta' költfenfcin *äh kysyi:
'^^•Mjta? -^^^ vai mi-
'"täolet'itkenyt, kun-Silmäsi ovat pu-
-naisef?"
• ''^•Ett''ole- Sairas"*, sanoin minä.
" Mutta"sepä ei- tyydyttänyt naapu-
• rin • emäntää; vään jatkoi uteluaan,
jollorr sanoin:
"Sain niin surullisen kirjeen, että
^^oleii itkenyt-sitä."
. i'"Oo*-^-^saiioi^-iiaapurin emäntä, "ei
••nMstä tarvitse pe-
• - rustaa^f'se»Ä nieri, vä-
,''Iiin/my^ .
''-Muttä^ tässä ^önkin- kysymyksessä
I:uolema."
"Kuolema!"
•^'Niin,- ja lieijä kuolemaa. Jos ette
i!sko, niin lukekaa."
Mutta -kun naapurin emäntä oli
alkanut lukea,'enmalttanut olla huo­mauttamatta
"Katsokaahan loppuun niitä riste­jä,
kauhun merkkejä."
"En, en minä voi, minua rupeaa
niin pelottamaan että täytyy lähteä
kotiin ennenkuin tulee pimeä."
Samassa äitikin tuli kotiin ja sa­noi:
^'Mitä täällä on tapahtunut, kun
naapurin emäntä itki' mennessään- ja
sillä itket täällä?"
"Jos^ saisit sellaisen kirjeen kuin
minä-sain, niin et ihmettelisi vaikka
clisin-ttkehyt silmät päästäni. "
"Onko joku kuollut?"
(^Onpa'tietenkin-ja vielä neljä. Jo?
et usko,-niin lue. - Katsohan noita ris-
'lejä!"
"Voi! Siitä on ilmoitettava papil-
• !e! sanoi äiti^ ja aikoi lähteä;, mutta
•«^amassa-tuli-isä työstä jameihin kat­sahtaen.*
kysyi:
(Jatkoa-Ib:llä sivulla)
« ' ~'
telee siinä arvostelussa suurta o^n.
Itsestäni puhuen, oleri aina toimin­nassa
joutunut juorun j*a arvostelu"
alaiseksi, mutta en silti haluaisi vaih­taa
osaani malli-ihmisten kanssa. E-lämäni
on näin ollut rikkaampaa ja
aikoja sitten, olen'päässyt siitä, että
taknna-arvostelusta loukkaantuisin.
Otan opiksi sen, minkä huomaan hy­väksi,
ja jätän omaan arvoonsa
minkä aJjattelen vääräksi. Silloin pä;i-
-^en kaikkein vähimmällä. Ja samal­l
a huomaan, etten itsekään malta olka
toista arvostelematta. — Eihän sua
minäkään nuorempana malttanut
näin ajatella, vihaksi pisti, mutta ika
ja kokemus laimentaa veren.
ISOÄITI