Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, July 21, 1951

              w
I
f.
(KAUNOKIRJALLINEN VIIKKOLEETl)
lilEKSa, the oiUy Finnish literarytveeMy in Canada
Published and printed by the Vapaus Publishing Company
liznited. 100-102 Ehn Street West, Sudbxiry, Ontaaio.
Registsred at the Post Office Departsnent, Ottawa, as
second class matter.
Liekki ilmestyy jokaisen viikon lauantaina 12 si-vtilsehia,
sisältäen parasta kaunokirjallista Ja tieteellistä luettavaa.
TIILA0SMINNÄT:
1 vuosikerta .,... . $ 4 ^
6 kuukautta . . . . . . . . ^. 2^
1 Tuosikerta .03.50
6 kuukautta 2.00
Skiuukautta. 1^
SUOMEEN J A MUUAILLE UEiKOMMLLE
1 vuosikerta .$5.00 6 kuukautta . . . . . . . . . . 2.75
\^ ILMOITUSHINNAT:
75 senttiä palstatumnalta. Halvin kiitosilmoitus $3.00. Kuo-lemanilmoitus
$3.00 Ja sen yhteydessä Julkaistava, muisto-värsy
$1.00 Ja kiitos $2.00. Kirjeenvaihtoilmoitukset $1.50.
Erikoishinnat pysyvistä ilmoituksista. Tilapäisihnoittäjieh
on lähetettävä maksu etukäteen.
Asiainiehllle myönnetään 15 po-osentin palkkio.
Kaikki LiekiUe tarkoitetut onaksuosoitukset on ostettava
kustantajan nimeen: Vapaus Publishing Company Limited.
Kustantaja ja painaja: Vapaus Publishing Company Limi­ted.
100-102 Elm Street West, SUdbury, Ontario.
Toimittaja: J. W. Saari,
Liekkiin aiotut kirjoitukset osoitettajjia^-
LIEKKI
P. O. BOX 69 SUDBTDR.Y, ONT.
"folMltibei Ik f' •
Rauhanneuvottelut, joita käydään parhaillaan Ko­rean
sodan lopettamiseksi, ovat hyvin lupaavia, sano­taan
asiasta lähetetyissä uutisissa. Toivottavaa olisi,
että sota saataisiin loppuun mahdollisiniman pian,
sillä se on vaatinut jo huomattavan määrän uhreja,
puhumattakaan siitä kurjuudesta ja kärsimyksestä,
mitä se on Korean asukkaille tuottanut.
Jos Korean sota loppuu nyt käytävien neuvottelujen
tuloksena, huokaa koRo maailma helpotuksesta. 1'ä-män
sod^i nimessä on saatu aikaan kiihkeä varustelu,
sotatarviketehtailijat ovat saaneet suunnattomia ase-tilauksia
ja kansojen elintaso on laskenut ennätys­määrään.
Meiclän ei tarvitse ottaa esimerkkiä kauem­paa
kuin omasta maastamme. Elinkustannusindeksi
on korkein, mitä se on vielä ollut ja tämä kaikki johtuu
asevarustelusta, valmistelusta sotaan. Verot, niin
välittömät kuin välillisetkin, ovat kohonneet ja elin­taso
on painettu mahdollisimman alas.
Mutta on kyseenalaista, lopettavatko sodanlietsojat
asevarustelua, vaikka Korean sota loppuisikin. Julki­sesti
on jo annettukin lausuntoja,* että varustelu jat­kuu,
mikä merkitsee kansojen elintason edelleen pol­kemista.
Mutta samalla kertaa on huomioitava se tosi>
seikka, että rauhanvoimat ovat jatkuvasti kasvaneet
ja kasvavat yhä. Sodanlietsojat ovat tuleet tuntemaan
tavallisten ihmisten rauhanhalun ja se merkitsee pal­jon
vastaisuudessa, jolloin ryhdytään taas etsimään
toista Koreaa, missä voidaan käyttää sotahysterian
kehittämiä aseita.
Rauha Koreassa olisi erittäin tervetullut siksikin,
että se vähentäisi uuden maailmansodan puhkeamisen
mahdollisuuksia. On muistettava, että maailmanpalo
saattaa alkaa pienestäkin kipinästä, elleivät rauhan­voimat
ole tarpeeksi valppaita ja voimakkaita. Liioit­telematta
voidaan sanoa, että juuri rauhanvoimien voi­makkuus
on estänyt Korean sodan puhkeamasta uu­deksi,
maailmansodaksi. Sitä ovat sodanlietsojat kai­kella
voimallaan yrittäneet, mutta eivät ole onnistu­neet.
Korean sodan loppuminen olisi äärettömän suu-rimerkityksellinen
rauhanpuolustajille ja Räikille"
maailman ihmisille, koska se antaisi tilaisuuden rau­han
vakiinnuttamiselle maailmana, mitä maailma
kaipaa.
Jos siis Korean sota saadaan lopetetuksi, merkitsisi
se suurta voittoa rauhanvoimille ja tappiota pankkiiri-kenraaleille,
jotka ovat kaikella mahdillaan yrittäneet
saada Korean sodan kehittymään kolmanneksi maail­mansodaksi.
Nämä ovat niitä ihmisiä, jotka elävät
sodasta, kasaavat rikkauksia sodan kustannuksella ja
sodassa kaatuneiden ja raajarikoiksi ruhjottujen mies­ten
verellä. Mailmassa on jo vuotanut liian paljon
verta näiden pankkiiri-kenraalien hyväksi. Ihmiset
voivat sen estää. Rauhanvoimat voivat pysäytätä ve­renvuodatuksen
niin Koreassa kuin kaikkialla muual­lakin
maailmassa.
Siksi rauhanvoimien tulee saada yhä enemmän tu­kea
kaikilta tavallisilta ihmisiltä. Rauhantyö ei saa
olla jonkin ryhmän tai järjestön monopolina, vaan
kaikkien ihmisten tulee omaksua se sydänasiakseen.
Voiko koskaan tuntea suurempaa tjrydytystä kuin sen,
että rauhan tultua voi jokainen ihminen sano^, että
(RINXAN MUISTIKIRJASTA 1907)
MINÄ tahtoisin katkoa kalzket maan
ja uudestansa ne luoda.
Minä tahtoisin laulaa lempeä vaan
ja kaikille onnea ^oda
ja itkeä iskut ne ihmisten,
ja maailman murheet kantaa.
Ja lapsille synkeän syksyisen,
jotk* kulkevat kumpuja kyynelten,
minä tahtoisin äuvoä antaa.
Ja mä tahtoisin päivyen kohottaa
taas taivaalle uudestaftsa,
ettei olis määrää auringon maan
ja tää kansa olis auringon kansa.
Ja ettei täällä ois syksyä, yötä,
vaan ainaista riemua, onnea vaan
ja toiset ei toisilla teettäisi työtä
ja kantaisi vääryys valtikkätaan.
Oi, kuink* olis armasta silloin täällä,
kun alla ei kuolien huokaisi maa!
Kun leyhyisi vuorilta suviset tuulet,
ja ilma olis puhdasta, tuoksuavaa,
kun laulut ne helkkäisi metsissä, mailla,
k\inmaan lapsoset kulkisi vaivoja vailla,
kun sijansa saisivat aattehet suuret
ja rinnoissa ihtmsten olis niiden juuret
ja elo ois ainaista Pmvää.
Oi, kuinka olis armasta silloin täällä,
ei mieli olis synkkää: ei pystyssä tie . . .
Jok* ainoa kulkisi kukkien päällä —
fhutt' kuinkahan kaukana a^a se He?
Olen uottanut sitä ja vieläkin uotan,
mä turhaankotoivon ja turhaanko
luotan >
ja haaveita hulluja haaveksin?
Ja konsaan ai^a tuo eikö koita,
ja konsaan elo eikö kuoloa voita ?
Ja ainako surut synkät sielua kaivaa,
ja ainako yllä on yö?
Ja konsaan lopu eikö orjien työ
ja valkene armaampiaantu?
Se aamu se kerran on valkeneva!
Sen aamun sen täytyvi valjeta!
Yalsmgosta vlisastiaia
Eräs nuori nainen, jonka-hyveisiin
ei kuulunut seurata kellon osoittimia,
kertoo:
Kerran, monta vuotta sitten myö­hästyi
junasta. Sillä junalla piti sul­haseni
ja minun matkustaa yhdessä
mnun kotipaikkakunnalleni vihittäväk­si.
Mutta kuten sanoin, myöhästyin
junasta ja sulhaseni matkusti ilman
minua.
Seisoin aseonasiUalla ja mietin tilan­netta,
siltä en olhit lainkaan varma, oli­ko
kiivasluontoinen ja perin täsmälli­nen
sulhaseni vihoissaan ollen lainkaan
mennyt hääpaikalle. Epäilin asiaa to­dellakin.
Menin aseman odotushuoneeseen tie-nustelemaan,
milloin seuraava juna läh­tisi.
Siellä oli nuori ja komea poliisi
uudessa upeassa univormussaan ja hän
antoi minulle auliisti ja rauhallisesti
tarvittavat tiedot. Syvennyimme mielen­kiintoiseen
keskusteluun, jopa niin, että
seuraavakin juna livahti ohi.
Muutaman kuukauden perässä olin
kihloissa tuon poliisin kanssa. Mutta
vihkiäisiin tulin täUä kertaa ihan täs^
mäUisesti.
-Älä nai rahaa, lainaaminen tulee hel­pommaksi.
— Skotlantilainen sanan­lasku.
minäkin osaltani vaikutin ihmisteu-rastuksen
lopettamiseen ja onnelli­sempaan
ajan tuloon koko ihmis-kimnalle.
Auttakamame siis osaltamme it­sekukin
työskentelyä rauhan puo­lesta.
Elmar Greenin kirjoittama Stalinin palkinnon - /
NeuvostoHitossa 1946'painettu ja 1950 englan^kS?
käännetty suomalaisaiheinen novelli, 292 si\'ua, hinta «*•
senttiä postimaksuineen. Voi tilata osoitteella "XEiy-"^
FACT", 479 Queen St. West; Toronto 2B, Ontario. ^
"Wind from the South" on meille suomalaisille hyvin mie. =
lenkimtomen novelli, sillä siinä käsitellään suomalaista aihetta
missä suomalaiset miehet ja naiset esiintyvät neuvostbliittoi:
laisen kirjailijain kuvaamina. Tunmistaa myös täytyy, että
kirjailijanimeä käyttävä kirjailija Elmar Green — joka on
kasvanut orpokodissa, työskennellyt maataloustöissä, ollut
sodassa ja kehittynjrt ensin sanönaalehtikirjeenvaihtajaksi ja
sitten ansioituneeksi kirjailijaksi, on käsitellyt tätä aihetta
erinomaisella asiantuntemuksella ja ymmärryksellä, ^ j ^ .
lan kannaksella syntyneenä hän ei vain tunne suomen^eltä^
jota tässä teoksessa käytetään englanninkielisessäkin asussa
melko runsaasti — ja suomalaisten elämäntapoja, m n myös
Suomen tavallisen kansan sieluneläinääkin.
Tämän novellin päähenkilöinä esiintyy kaksi, suomalaista
veljestä, Einari ja Vilho, sekä ensinmainitun vanhemman vei.
jen vaimo. Einari vaimoineen edustaa tyypillistä suomalais-ta
talonpoikaa, joka työskentelee uskollisesti kuin ennen
Jakob Raakelin saadakseen, herra Kurkimäen suuressa karta­nossa
siinä toivossa, että saisi joskus itselleen pienen maati­lan.'
Vilho työskentelee meijerissä, siis teollisuuden palveluk-sessa.
Molemmat ovat rehtejä ja oikeudenmukaisia kansan-mehiä.
Einari on maailmankatsomuksissaan vanhoillisempi,
mutta vaikka Vilholla on yleensä edistyksellisiä ja 'kapinoi.
, via" mielipiteitä, niin hänkään ei. ole mikään "puoluemies".
Kuten sanottu, nämä kaksi "pikkiiihm'stä" nevat tässä
novellissa pääosaa. Heidän erämänsä eri vaiheet, työmaalla,
kotona ja lemmentiellä, sekä sodassa ja sen jälkeen siviilissä
muodostavat mielenkiintoisen juonen, jota täydentää yhtem
kansan nimissä omaa etuaan palvelevan kartanonherran, ja
sotarintamalle "pääsemättä" jääneen suojeluskuntalalskihon
sekä kartanonherran nykyaikaisen tyttären ja muiden vähem­män
tärkeät mutta silti huolellisesti tyypitetyt osat.
Lyhyesti sanoen tässä novellissa yhtyy hjrvä nykyaikainen
sisältö, hieno juoni ja taiteellinen kokoonpano, missä jonkun
ruhtinaan asemesta kuvataan taiteellisen hienosti ja mukaan­satempaavalla
tavalla tavallisten kansanihmisten elämää ja
ihanteita, heidän pettymyksiään, toiveitaan ja saavutuksiaan.
Se ei ole vain mielenkiintoista ja helppotajuista luettavaa, raan
myös innoittava taideluomus, joka antaa uskoa ja luottamusta
kaikkeen siihen mikä on ihmiskunnassa kaunista ja hy^'ää,
sekä siis edistykseen tähtäävää.
Mielenkiintoisen juonensa, uudenaikaisen ja hyvän sisältön­sä
sekä helppotajuisen kielenkäyttönsä ja halvan hintansa pe­rusteella^
tätä novellia tulee suositella kaikille niille jotka itse
lukevat tai joiden perhepiireissä on englanninkieltä luke\ia
henkilöitä. — W.'E.
oo l i i I
Tyttönen oli viiden vuoden ikäinen ja hänen villatakiinsa
riippui hänen selässään. Sen hihat oli kierretty hänen hoikan
vartalonsa 3mipärille.' Hän tuijotti erään myymälän ikku­nassa
olevaa makeislaatikkoa. Lopulta hän meni sisälle ja
kysyi:
"Mitä tuo maksaa?"
"Kuusi senttiä", sanoi myyjä.
"Eikö ole mitään kolmen sentin hintaista?"
Myyjä ei ollut kuulevinaankaan.
''Onko tämän hinta kolme senttiä?" kysyi lapsi osoittaen
pientä punaista asiaa. «
"Viisi", vastasi myyjä katsellen kadulle.
Ulkopuolella riensi kokonainen lasten pyörre sivukadun
portaita ylös ja alas. Pikku tyttö seisoi yhä makeiskaupassa
koettaen keksiä jotain, mitä voisi ostaa kolmella sentillään.
"Entäs tuo, mikä on punaisessa paperissa?"
Myyjä kohautti olkapäitään ja katseli muualle.
Kadulla alkoi joku laulaa. Pieni tyttö meni ovelle puris­taen
kolmea sentin kolikkoa kourassaan. Laulaja, raajarikko
mies, nousi pienelle korokkeelle, ja lapsilauma keräyt)! hänen
ympärilleen.
Tyttönen riensi ulos/makeiskaupasta ja liittyi raajarikkoisen
laulajan ympärillä olevaan joukkoon. Kun laulu oU inelkem
-loppunut, hän tunkeutui lähemmäksi ja seisoi hetkisen katse­len
miestä. Hän hymyili hieman ja hänen lapsenkas^oiUeen
tuli osanoton ilme. Hän astui lähemmäksi ja työnsi kolse
sentin kollkkoaan laulajan käteen.
"Sota ei ole mikään luonnonilmiö, kuten vuodenaikojen
vaihtelut tai kukkien kasvaminen ja kuihtuminen,
misen luoma ja niinollen on myös ihmisen vallassa ^ ^ . '^
tuho ja hävittää se kokonaan synkentämästä elämäämme. -
Inga Klose, saksalainen opiskelija.
Vaikeneminen on hengen väkevin voitto luonnon
Foerster, *
juilusl<i-