Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, March 13, 1948

              Ho f Uin anniskeluhuoneea overipie-.
n n'jaten seisoi jo elämänsä Utapuo*
saavuttanut mies, tai tekikö ehkä
tka parransänki hänet vanhenrunan
köireksi kuin olikaan.
Lieneekö vanhus tajunnut, että tar-s:
e;:n häntä ,tai oliko hänellä tapana
om-?iata" jokaiselta uudelta tulok-alta.
joka tapauksessa hän tuli luok-ni
pyysi:
•Ojijiko Lady niin ystävällinen ja
itaii: minulle lasillisen?"
•0'cn pahoillani, etten voi täyttää
, yn:-anne. sillä minulla ei ole rahaa
aikalisäni/'
•N::n, pianhan ne rahat tuhlaantuu
utia vuotta vastaanottaessa", hymäh-vanhus
ymmärtävästi hymyillen.
•Erehdytte. En ottanut raliaa mat-juin;
tllenkaan tänä iltana."
\a:-hus katseli minua arvostellen al-oho-;:
i turvottamilla silmillään.
•M'nusta tuntuu uskomattomalta,
Itä Tf yksinään ja rahattomana olette
litta-uotta juhlimassa, noin kiltin nä-öine-
lady."'
\'arhuksen viimeinen lause sai mi-iit
punastumaan, mutta kiirehdin no-easti
selittämään:
' E - sentään kuljeskele aivan yksi-äisera
sutena. Seurueeni on jo sisällä
to ^ekseen. kuten ehkä tiedätte, ei
ykyaan tässä kaupungissa ole terveel-istä
kantaa rahaa matkassaan, eten-ään
ällaisena iltana. Mitä uudenvuo-
Kirj. ALIXA SIKALA
den juhlimiseen tulee, juhlin sen mie­luummin
väkijuomia nauttimatta, joten
en tarvitse siihenkään rahoja."
"Taidq^ttekin olla . . . . " Lauseen jatko
hukkui Juuri alkaneisiin valssin säve­liin
ja vanhus käänsi minulle "ynseänä
selkänsä.
01 melkeinpä pahoillani etten voi­nut
täyttää vanhuksen pyyntöä, .\jar-telin,
että hänen elämänsä tarina voisi
olla mielenkiintoinen, sillä alkoholin su-menUminakin
hänen silmistään kuvas­tui
pohjaton* suru. Ehkä piisin saanut
'hyväntekeväisyyteni" palkaksi kurkb-taa
silmissä päilyvän suru verhon taak­se,
kuulla paljon elettyä elämää, jossa
valot ja varjot vaihtelevat.
Jonkun ajan kuluttua näin vanhuk­sen
etäämpänä olevassa pöydässä, edes­sään
ei ainoastaan lasillinen, mutta ko­konainen
pullo. Joku laupias samaria­lainen
o!i armahtanut häntä.
Tanssin aikana luovin vanhuksen
luolcse. Päästäkseni keskustelun alkuun
huomautin^kuin sivumennen:
"Olen iloinen kun olette saanut toi­vomuksenne
täyttymään .Olin kovin pa­hoillani
. . ."
"Oh yes. Tietysti olette iloinen sääs-tyessänne
uhraukselta. Olisihan joku
seurueeseenne kuuluva voinut ostaa,
gillä olen katsellut ettei teistä kaikki
ole poikkinaisia'", sanoi vanhus pistä-äynti
vanhainkodissa Rakas mieheni!
En ole huomannut että kukaan olisi
luistanut näitä vanhuksia 'Liekin pals­oilla
Vierailin ensikerran vanhainko-lissa
Port Arthurissa, kun eräs vanha
uitavani joutui sinne.
On hyvä että on olemassa- tällaisia,
des .allaisia laitoksia, jonne voi viedä
•anhaksi ja työkyvyttömäksi tulleen
cis r.aorempien tieltä, sellaisen turvat-onian
jolla ei ole kotia. Tulin vam sii­an
käsitykseen, että pitäisi olla enempi
ilaa. näytti niin ahtaalta heidän makuu-uoncensa.
eli tavallinen olohuoneensa,
yiä useimmat heistä eivät voi paljon
likkua, vaan täytyy olla melkein aina
uoieella. Muuten siellä oli kyllä puh-asta.
Ajattelin, että kyllä täällä on
anr.aan ensin ikävä olla, varsinkin
niiiar.ninkieltä taitamattomana. Siinä
-•^ast.^sa, missä kävin, oli kaksi suoma­nista,
loinen ollut jo yli kuusi vuotta
t'!ka I -annut paljon englantia, to'nen ei
-'•riikiuin vertaa. Heissä on kuuroja,'vä-aiuik
isiä. rampoja ja vanhuudenhupe-"
i'^'i:t Tuntuu siltä, että kyllä ihminen
laali on elävänä kuollut. Sama huone
at uloskuluneet vanhukset aina
-'^^urarut.
Xi::., sinä lukija, kuka lienetkin, käy
josku^ tervehtimässä näitä ja muita sa-nian!,..
sia vanhuksia, niin huomaat teh-
»"•«esi -jtain hyvää heille ja myös itselle-
X-et heti heidän ihastuvan, sen näet
^'iflin kasvoistaan. Tuli mieleeni, että
^•^ii-nka moni heistä onkaan tuudittanut
sillä mielellä että hänestä tulee
jf'^ki: vanhuuden turva. Juuri noita ku-
^i' >'i(I,in ajatuksissaan siellä liikku-
Tos missään niih siellä heillä on
'^'k t,. nunstclla lapsiaan, lähimmäisiään
uniaan, ja nc muistot saattavat
flla •iitvita. ja nc saahavat olla surul-
HILMA T.
Uni Sc oli myös alkua käsittämään
' •: elämää, jonka pitiui tehdä työtä
k.I r, T c(}<>5tä lapsista huolehtiessaan.
MÖKIN MUORI.
Koska sinun lähdöstäsi on kulunut
jo pitkä aika, eikä ole kirjettä kuu­lunut,
niin arvaan sinulla olevan päte­viä
syitä vaikenemiseen. Luulen kui­tenkin
sinun haluavan kuulla miten me
olemme voineet. Olen iloinen sanoessa-ni,
että perheemme terveys on ollut e-rinomainen.
Tällä hetkellä on tosin
kaksi poikaa tulirokossa, Jannella on
ollut hermokuume ja Bettyllä tuhkuri.
Samuelia puski tässä eräänä päivänä
härkä ja pikku Robert katkaisi eilen
kolme sormeaan. — oli toki onni ettei
kaikki viisi sormea mennytI Ja niin
meillä on kaikki asiat, kaikin puolin
hyvin, ettei sinun siis tarvitse olla huo­lissasi.
Unhotin kertoa, että Alice karkasi
kuukausi sitten erään köyhän nuoren
miehen' kanssa. Tyttö parka, hän on
kolme viimeistä vuotta odottanut että
joku kosisi häntä. Ja sinä voit arvata
miten iloinen minä olen kun hän vih­doinkin
pääsi naimisiin. Mutta ei hänen
olisi pitänyt varkain lähteä^ sillä minä
olin iloinen päästessäni hänestä. Sinä
tiedät että hänellä on aina ollut mainio
ruokahahi ja viimeaikoina oli hän suo­rastaan
syödä meidät maantielle.
Eräänä päivänä hävisi meidän lehmä
tielle tietämättömälle, mutta sitten näyt­ti
että se oli onni. sillä toissa vönä pa­i
t
loi navetta perustuksiaan myöten. Toi­von
että asuinrakennuskin olisi palanut,
"sillä tiedät miten surkean kehno se on
jo. Mutta tuuli ci ollut sinne uäin, jo-tcn
sc jäi kököttämään.
Toivon että sinulla on siellä asiat yhtä
pulskasti kaikin päin kuin meillä tääl­lä.
Piirrän koko perheen terveisin.
USKOLLIXEX VAIMOSI.
TIEDELMIEHET ovat todenneet, et­tä
- Skandinavian maiden. Ruotsin ja
.\'orian sekä myöskin Suomen kohotes-
.sii merestä muutamat muut maat, lähin­nä
Tanska ja Sak55a, vastaavasti laske­vat.
vasti.
"Hy\rainen aika, tnota eh huomannut
äsken. Mutta voinhan korvata ajattele­mattomuuteni,
ja ettehän välitä-jos is­tahdan
hetkeksi juttelemaan kanssan-lune."
.. /-'^ ^ •
"Menkää vaan matkaanne, taidatte
olla joku urkkija", sanoi \'anhus vihai­sella
äänellä.
En tiedä mitä hän tarkoitti urkkijal­la,
mutta'tavallaan hän oli oikeassakin.
Huolimatta hänen moisesta käytökses­tään
istahdin häntä vastapäätä', välit­tämättä
osakseni tulevista ihmettele­vistä
katseista, miksi tunkeudun tuon
tä3'dellisesti rappiolla olevan vanhuksen
sfuraan. ^Minua kiinnosti enemmän van­huksen
elämäntarina ja pala palalta
sainkin sen. häneltä.
"Perhettämme oli neljä henkeä", hän
kertoi, "isä, äiti, siskoni ja minä. Ny­kyiseen
"olemukseeni nähden teistä ehkä
tuntuu uskomattomalta että olen joskus
ollut vankka ja voimakas, terveyden
esikuva. Kun olin noin kahdenkymme-nenkolrrien
vuoden, tuli elämääni rak­kaus.
Mentyäni Ethelin kans.sa naimi­siin
tunsin itseni sanomattoman onnel­liseksi.
Häälahjana vanhemmiltani saim­me
neljän huoneen talon, jossa olimme
kuin .kaksi lintua pesässään. Veri virtasi
suonissani tulisena ja voimakkaana ja
minusta tuntui, että voisin vuoretkin
siirtää tasoittaakseni vaimoni elämän
tien sileäksi. Suurin onneni olikin tehdä
hänet onnelliseksi. Oli kuin taivas täh­tineen
olisi loistanut vaimoni silmistä
täyttäessäni hänen vaatimattomat toi­vomuksensa.
Ensimmäisen lapsemme synnyttyä ei
riemullamme ollut • rajoja. Tunsimme
onnemme olevan entistä täydellisemmän
pienen DaV'e-pojun uinuessa vuotees­saan.
Joskus vaimoni kuin tulevia aa­vistaen
kuiskasi: "Onkohan onnemme
• liian ihana kestääkseen kauan?"
Daven ollessa parin vuoden aloin
maistella väkijuomia, joskus vain, sat­tumalta.
Mutta aikaa voittaen sattumat
muuttuivat jokapäiväiseksi kapakassa
käynniksi. Vaimoni pyysi ja rukoili sy-däiitäsärkevin
sanoin vetämään sormeni
pois paholaisen pelistä ennenkuin se vie
koko käden. iMonasti tein vaimolleni
pyhiä lupauksia, etten istu enää juoma-seuraan,
mutta olin heikko raukka, ri­koin
lupaukseni aina pian .Joskus puo- pelastaa vaimoni hengen. Lasken- sen
Uistelin juomahimoani sillä tekosyyllä, kokonaan Dave-pojun ansioksi, että
että likainen kaivantotyö vaatii väki­juomaa
pölyn huuhtomiseksi kurkusta.
Vaimoni koetti saada minut ymmärtä-riään,
että raittiit kaivostyöläiset ovat
terveempiä kuin väkijuoman käyttäjät,
mutta niinuUa^oli jo himo väkijuomiin.
P.tholainen, viinapaholainen, oli vienyt
e: ainoastaan käteni, mutta ruumiini ja
sieluni. Pääni oli täynnä vain mustia
tylsiä ajatuksia ja ruumiini ei kyennyt"
t\i)skentelemään enää samalla tarmolla
kuin ennen, mutta minulla ei ollut tar­peeksi
tahdonvoimaa katkomaan krfh-
1« ita jfJtka olivat tai oikeastaan olin itse
ympärilleni kietonut.
Dav^n ollessa neljännellä syntyi hä­nelle
herttainen sisko. Nyt ^iilkeenpäin
ajatellen en jaksa ymmärtää kuinka
vaimoni kesti raskausaian. Palkkani,
mitä ehdin juonniltani tienaamaan, me­ni
melkein kaikki väkijuomiin, joten
\aimoni joutui tekemään pesu- ja sili-tystyötä
saadakseen edes viiltlamättö-mät
menot peitetyksi.
* En olisi halunnut enää lasta ia minä
haavoitin syvästi vaimoni kultaista sy­däntä
svyttämällä häntä pienokaisen tu­losta,
niinkuin .se olisi ollut yksin hä­nen
syyasä. Kuinka hän raukka jaksoi
kestää kaiken — aik,ana, jolloin hän
olisi oUut vielä enemmän kuin muulloin
hoivan ja huolenpidon tarpeessa^ ja'näi­nä,
joka puoli vuosikymmentä taaksi
päin olin luvannut vuoretkin siirtää hä­nen
tieltään, niin minä — annoin hänel­le
nyt tylyjä ja raakoja sanoja huolen­pidon
ja hyväilyn asemasta.
Uskotteko, lady, että pari vuotta myö­hemmin,
kun kolmas lapsemme syntyi
kuolleena, tunsin hurjaa riemua. Yksi
suu \'ähemmän syömässä! ilakoin mier
lessärii,4iiinkuin muka»olisin perhettäni
ruokkinut, vaikka en edes kunnolleen
itseäni elättänyt. Vaimpm sai raataa
nekin ajat jollpin istuin juomaseurassa,
rt.atäa, ettei äärimmäinen puute kaikkea
tuhoaisi. Hän oli kuin varjo entisestä.
Raskas työja jäytävä suru olivat jät­täneet
syvät merkkinsä. Joskus, kun
satuin olemaan seh^änä, x^aivasi minua
itsesyytökset katsellessani häntä, joka
oli kuin myrskyn runtelma hento .kuk­kanen.
Raskastin , häntä vielä, muUa
rakkauteni väkijuomiin oli voimakkaam­pi.
Sanotaanhan, että alkoholi turmelee
luonnetta, ja minä uskon sen täydelli­sesti,
sillä minun luonteeni se oli tur­mellut
perinpohjaisesti. Ennen en voi­nut
enkä halunnut pahoittaa vaimoni
mieltä ja nyt minä suorastaan kidutin
häntä, en ruumiillisesti, mutta henki­sesti.
Raatelin hänen .sydäntään kuin
julma tiikeri. Ja nyt vuosia jälkeenpäin­kään
en jaksa käsittää miksi sen tein,
vaikka rakastin häntä, .\inoa ymmärret­tävä
johtopäätökseni on ollut että alko­holi
turmeli luonteeni, teki minusta pi­run
ihmisen hahmossa.
Seitsemänvuotiaana kuoli tyttärem­me.
Se oli raskas isku meille kaikille.
\*aikka minä en ollut halukas vastaan­ottamaan
pikku tytärtäni, oli hän noina
elonsa vuosina tullut minulle rakkaaksi
olennoksi. Hänellä oli enemmän vaiku­tusvaltaa
ylitseni kuin vaimollani, sillä
tapahtui usein, että ollessani lähdössä
iltaretkilleni tyttäreni katsoi minuun
kirkkailal silmillään ja pyysi: 'Isä, ole
kotona Sirkkusi luona.' Se oli pyyntö
jota en hennonut kieltää, vaikka tiesin
iloisen toveriseuran odottavan saapu­mistani.
\'aimooni koski isku kaikista kovim-m.
in. Lapset olivat olleet hänelle aina
elämän päivänsäteet, jotka kirkastivat
toivotonta synkkvyttä ja antoivat hä­nelle
voimaa kestämään vaikeimmatkin
ajat. Kuukausia hän häilyikin elämän ja
kuoleman rajamailla. Vien rasittuneille
hermoille oli ankara sielun järkytys lii­kaa
ja lääkäri sanoi, että vain ihme
vaimoni toipui iskusta, sillä hän se oli,
joka iloisella lepertelyllään valoi uutta
elämänhalua äitinsä murtuneeseen mie­leen.
Tyttäremme kuoleman jälkeen en
voinut enää nauttia väkijuomia. Joka
kerta kun yritin kohottaa lasin huulille­ni,
näin edessäni tyttäreni kirkkaat sil­mät
ja kuulin pyynnön: 'I.sä, ole kotona
Sirkun luona!''Olin melkein mielipuoli
iiseyytöksen vaivaamana. Syylin itseä-r.
i tyttäreni kuolemastakin. Ajattelin,
että hän eläisi vielä, jos olisin pitänyt
enemmän huolta perheestäni.
Hellyydestäni huolimatta oli vaimoni
nyt minua kohtaan kylmä kuin jää, ja
niiksi ei — enkö ollut sen ansainnutkinI
En voinut enää korjata minkä mielet­tömyydestäni
olin rikkonut, sillä sydän
(ut liian hieno kapine rikottavaksi ja vai­kea
korjata ehjäksi jälleen."
Vanhus pyyhkäsi poskelleen ilmaan­tuneen
kyyneleen. Hänen katseensa oli
itsenintai.sesti olutlasin kuohuvalla pin-.
nalla ja näytti että hän on kökonalkn
unohtanut ympäristön ja miilutkin.
Annoin hänen elää muisto.ssaan. Oli­han
hänen elämä.ssänä ehkä hetkiä, jot­ka
olivat liian vaikeita kerrottavaksi.
Hetken, perästä kysyin:
3LA.UANTAINA, MAALISKUUN 13 PÄIVÄNÄ. 1948 Sivu 7