Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, January 29, 1944

              kuin kisan silmät pimeässä. Toti­sesti
hän iiäyttäisi olevansa yhtä hyvä
kuin Jussikin. Hän heitti sauvat
hangelle, tarttui käsin suksim^ lähti
kapuamaan kapeaa polkua mäen har­jalle.
-Huohottaen hän saapui kolmannen
pohn^een laeUe. Hiki oli. Fä^ti-kin.
Hän istahti hangelle. Siimat
siirtyivät hitaasti rinnettä alas. Ai,
miten ilkeästi vihlaisi sydänalasta.
Oli siinä putousta kerrakseen. Tove­rit
jäällä näyttivät pieniltä kuin
tanssivat sääsket tyvTienä kesäiltana.
Taisi olla hullua hommaa tämä kii-.
peänunen.
''Jo valuu sisu kaulalle! Ei se
uskalla laskea. Johan sen sanoin!"
kaikui hangella-istujan korviin kau
kainen pni. Jussi ilkkuL
Tipulin veri lämpeni^ sisu sakbi.
Hänkö ei uskaltaisi ? Ja kaatua hän_
ei saa, ei nimessä missään. Ehkäpä
olikin parasta kiivetä ylemmä yksin
tein, PimnkallioIIe saakka. ^Kiän
kukaan noista suunpieksäjistä uskal­tanut
sieltä alas tulla. Jos sitten
kaatuisikin, niin ei kukaan ilkdisi
ilkkua, kun eivät itsekään pääsit a-katta
alas.
Tyttö tarttui suksiinsa alkaen kzdi^
Iata ylemmän
"Nyt se kuitennii tappaa ihtesä",
hätäili iso poika^ jolla oB ja.
^ISksi p a l ^ älyä päässään kaatr
olla kuppi kahvia?" alkoi parrakas
tohtori ja tarjosi jotain Väk^äBe
tuoksuvaa juomaa.
Hyväihen aikai Oliko hän sairas?
Ei suinkaan tohtori muuten istuisi
sängyn.vierellä. Pdko kouristi pikku
sydäntä. TjrttÖ työnsi rajusti tohto­rin
käden syTJään..
"Xiti, äiti; kuolenko minä?"
•*So, soo, tyttö!" hillitsi lääkäri.
"Elä hypi! Et kuole bohtakaan^ jos
maltat pysyä siivosti alallasi sahas­sa,
neitiseni. Olet katkaissut sääresi
ja saanut kelpo täräyksen. Nyt täy-tvy
sinun maata monta viikkoa, ko­konainen
iäisyys. Sellaista on, kun
lentää i^Ieinpäa kuin siivet kantavat.
No, juo nyt tämä sedän keitos."
•X)Ienko taittanut jalkani?'"
"Kyllä maar oletkin. Mntta pääsi
ei ole paperista. Se näyttää k^tä-vän
vauhtia ja täräyisiä halkeamat-.
taJ' V- ,
"En minä olisi kaatunut, jolTei Jus­si
.olisin pannut sauvaansa eteeni^" «
"KyDä minä olei Jussin selkäna­han
parkinnut ja parkitsi vieläkin-^,
tarttui KuQanvaaran emäntä puhee­seen,
-'.f s"- •• •
KaSdlta p helpotuksen huo­kaus.
Luojan kiitosi Tytölle ei ol­lut
tära^sestä tullut mitään pahem-paa^
vaikka hän oli kauan taionok-sissa.
^/cttfcein "luojaa Iyk%^7~et-tätohtoE^
yn sattui'oIamEamina£^uri-tääksecn,
ettet olhit pikfcutyööjen * kyl&sä sairaskäynniDäi k^Sa.
asia l a ^ ^ RuunamäfTT hmpaltaralas^ ^ (äi olhithä^ ja hotäkkää n q ^ d ^^
Laps^avinmessa jamäeaal^n^esi yhdötpäivar osalle.
ulroniaan: kuin konca -tapaturman
"Tlpnlinii, Tiiipuulii» elää m^BlI"
"Minkä päätin, soi päätin"j ajat­teli
Tqiuli pilatusmaisestL Häi kah­lasi
kiven kupe^e... . Nousi suksille,
istumaan. ^E^äpisti lumen pois l a p ^
kaistaan. Laski lakkmsa korvareuh-kat
alas ja veti ne leuan alle solmmm.
Sitten hän nousin tarkasti mäystinet,.
miettimättä matkan mahjdpllisauksia
syiäsi sukset hiljaiseen liikkeeseen.
Hän kyykötti polviensa varassa.
Kädet karrustivat- Onnellisesti hän
sivuutti yhmraän polvekkeen. Hän
nousi seisomaan. Kenenkään ei pi­tänyt
päästä sanomaan', että hän is­tuen
tuli alas. "Eiuu, fiuu", vihelsi
ilma korvissa. Hanget vilisivät hur­jaa
vauhtia. Tuntui, kuin olisi len­tänyt
suoraa päätä kaivoon. Silmät
himmenivät, täyttyivät vedellä.. Sy­dänalasta
juimi ja vihloi. Polvet
muuttuivat vetreiksi, kuin olisivat ol­leet
pullataikinasta.
"Nyt se kaatuu!' kiljahti joku.
"ilinä en saa kaatua", vastasi"^-
kii tuulta halkovassa päässä Vetreät
polvet kangistuivat.
Rips, raps. Rantakoivun rit\^t is­kivät
kirvelevästi kasvoihin. Arve-luttavasti
horjahtaen lensi tyttönen
jäälle. Ei kaatimut. Jo erotti Jus­sinkin.
Hän näytti niin hullunkuri­sella
vesikiditeisissä silmissä, N\^
se ilkunys pani sauvansa eteen. T i -
puli koetti väistää kovasta vauhdis­taan
huolimatta. Sukset sujahtivat
ristiin, .^kka tuli. Se oli Jussin syy,
Jussin syy. Ai, ai, kuinka pisti sää-reei.
Maailma musteni. Yö. Oliko­han
tämä sittenkin vain unta?
8.
«'1K as nnn, neiti Rasavilli Rohkea,
olkaapa hyvä ja .ilfcakaa tulla tajui-hinoet*'
kuubii outo ääni pimQrdestä
T^nilr korviin.
SQDoDat avaiitmvat verkalEe^ Ma-knukamaiL
Sus unta koko mäenlas-lox:
Mutta mitä nierkitä tämä kan-sanbokaus
-sängyn ym{»riHä3 Isä,
kiti; Lyyliy. KnQanvaaian emäntä ja
-rr^ totisestitohtori. - ^ .
. ^Hyväa hnxomentay noti! Ssmko
Semaasana psuvänä Jtissr tuli an-teekaä^^
jxmSSSe. OSbmt OIE täll^ty-nyt
pyhä^mkuun^ Rirröiset: Makset
QE veden voimalla k i n t t u suoriksL
saatteli katuvan ^n^sen tyttä-rensähiOi.
Katuva syntinen seisahtui oven
suuhun. L^kkneuhkana pyöri hänoi
kassaan kuiri vesiratas kevättulvai-sfösa
purossa.
"Päivääl" virkkoi hän katsellen
pitkin seiniä
Tipulin mieli teki kimmota sängys­tä
ja antaa Jussille leukoja loksahut-tava
tukkapölly. ELielenkärjdlä pyö­ri
valikoimaton varasto haukkumasa­noja.
Mutta kun Jussi muistutti piir
mäkorvossa uinutta rottaa,.- lauhtui
Tipulin mieli Olipa Jussirpoikakin
kerran masennettu oikein pohjamutia
myöten. ^
"Päivää", vastattim vitkaan sän­gystä.
-'Hiiletkö sinä hyvin kipeä?" An-teeksipyytäjä
tarkasti huolellisesti
lampun kannatinkoukun laessa.
"En. Jalkaa vain en saa liikuttaa
moneoi viiökoon."
Hiljaisuus. Lakki vain pyöri.
''Tule lähemmäksi, niin saat katsoa
jalkaani!*^
"Näen minä sen kauempaakin."
Jussi tuli kuitenkin arkaillen sängyn
viereeiL
"Onpa se turvoksissa."
'*Ei se noin paksu muutöi ole,
mutta lääkäri pani sen lastoihin, että
luut osaavat kasvaa entisille paikoil­leen.".
"Tuletko ihan terveeksi?"
"TulCT."
HSjaisuus. Lakki siirtyiUhe levot­tomana
käf&stä. toiseen.
"O^jletko hy-hyvin vi-4iainei
- - minulle?" .
"Kyllä minä olen inrvin vifcaincn."
Hiljaisuus.
"Jos sinua haluttaa, niin saat tu-.
kistaa. minua niin paljon kuin jak­sat."
'En halua tukistaa."
-Tukista: pois! Tulen niin lähelle,^
että saat" Poika polvistui sängyn.
viereen. Hänen vesimärät. kiharansa
olivat "npulin käden ulottuvilla.
^ Kirj. JOSEPH LOBOWIKE
"PIOROTHY WALKER ei nähnyt
mitään pahaa siinä, että häir vä­liajoilla
teki työtä Andersonille. Mutr
ta händlä oli ikäänkuin paha aavistus
siitä, että jonain päiväJoä Glenwoodm
korkeakoulun toiset oppilaat voisivat
saada tietää, että- hän on vauL palve­lustyttö.
Hän ei lainkaan välittäiq^
siitä vaifeka hänen täjrtyikin ipestä
suuria kasoja astioita taikka silittää
vaatteita; pestä keittiön lattiata, ja
laittaa talon sylivauvan inaitopullo
kuntoon^^^ saadakseen illallisensa. Hän
ei vähääkään välittänyt siitä kuinka
kovaa hän teki työtä, kunhan vain
ei toiset koululai^t tulisi sitä tietä­mään,
eivätkä osaisi sellaista epäillä-
- kään.
Hän havaitsi myöskin, että rouva
Anderson ei oUut lainkaan niin tur­han
taikka kaikesta siitä työstä mitä
hän joutui heiBä tekemään asunnos­taan,
ruuastaan ja 6 doHarin viikko-palkasta.
Rouva .Anderson jätti mah­dollisimman
paljon tehtäviä Dorot-hyller
nähdeaaäff, että tyttö pyrki
kaikki tekemään, tunnon tarkasti.
Roiiva Am&s^nia ei liikuttanut se,
että Borothy foutni joka. ilta heti
koulusta taitoaan tekemään- t^otä
kello l O ^ l l , jonka.p^eai hän va»'
ta voi mennä yläkertaan hueneeieen»
sa tutkimaan lakiaan. Aamulla
Utoiöt&y nousi jo? keB» 6 ja laittoi
ahmaisen- k6k<> pecheeHe. Puki las^
tesL päälle vaatteet mitä he päiväUä
tulisivat tarvitsemaan, joko mäkeä'
- laskiessaan tai muutoin, aina kengis­tä
lähtioi. Hänr kampasi kafkkien
kohöei lapsen hii&setj-pahdisti hei­dän
kyntensä ja katsoi, että heillä
karkJTTa oli puhtaat ncaiäliinat ja että
heidän kotiläk^msä olivat kunnossa.
. "Vie pois märkä pääsit En halua
tukistaa. Olet saanut varmaankm
vanhemmiltasi kelpo löylyn. Riit­täköön
sei"
Jussi haki ^ g y n alle luiskahta­neen
lakkinsa ja peräytyi oveöe pois-tumfsaikeissa,
mutta palasi epäröiden
"KyDä sinun isäsi on hyvä mies.
Kun oma isäni aikoi pieksää minua
suksikepiHä, tempasi isäsi kepin pois
sanoen, ettei ole ollenkaan tarvis e-nempi
luita katkoa, yksi taittimut
lutt riitti mainiostL"
"Isä on Inrvä", todisti TipuK.
"Olen ajatellut koko päivän, mikä
ero on meidän vanhemmillamme. Jos
sinä olisit ilkeyksissä tai vahingossa
katkai^t minun jalkani, niin et iki­nä^
et moneen vuoteen ainakaan voisi
meille tulla, etteivät vanhempani si­nua
haukkuisi. Sinun isäsi ja äitisi
eivät ole minua sanallaakaan moitti­neet.
Päinvastoin ovat he ystävälli­sempiä,
minulle kuin omat vanhempa­ni.
Ymmärrätkö sitä?"
"En oikein."
"Onko se avistystä?"
"Sitä kai se on."
"Kuule. Minä haluan myös tulla
sivistjmeeksi."
"Eihärr se käy päinsä Sinusta tu­lee
maanviljelijän Isää tahtoo si­tä."
Jussin pää painui alas. Hän repi
karvalafckiaan, kum se olisi ollut ky­nittävä
kukka.
"Halua sinä sivistystä, Jassil" yh- -
tyi hiKmiaaniatta huoneeseen tuQut
isä "Soomi.tarvitseekipeimmin juuri
ävistyndtä maaavillEKIoitä. Kasva
sinjLjdid^ sdlaisÄsil" •
Jatkuu..
Sen ^jMkeem oli hänen itsensä ehdi$:
tävä kouluun. - Sattfja kertojaviifeig.;
sa hänen rinnassaan tosin soi pi^v
rohkaiseva ääni • "Mitä siitä sitten:
vaikka; toiset köulnEaiset koulussani
sivatkin tietää, että hän oli vain pat.
vdust3rttQ? Mitä - hävettävää sifiil"
on? Onhan se rehellistä ja kunnial­lista
työtä. S^än on ainoa keino saa-..'
da rahaa ostaaksesi kirjoja ja viaat-
Nteita. Ainoa keino. Mitä sinä vSi-'
tät? Olethan sinä Dorothy Walkfirj
ja Jos eivät tykkää sinusta sellaäe-naani
kuin olet niin kulkekoot omaa
' tietänsä . . •.•''^
y * , ^ ^ - . ^ * •,
Dorothy kuunteli tätä pientä äan^
tä, mutta ex tahtonut ottaa uskoab .
seen sitä. "He tulevat katsomko
halvi^srv^sti mmua", vastasi Dorot-^
hy takaisin. "He eivät yinmärrä,«.
v ä ^ haluakaan ymmärtää . . . Bt
tulevat' t^emäiot näiHä' asioilla vaiir''
ivaa. Eipä siHäl Se <Jn hyvä näin­kin.
Mehän muutimme tähän kylään
vasta viinae ke^na. He eivät tiedä
sitä, ettameillä ei ole rahaa. He et--
vät tiedä mitään Dorothy Walkeri*ta,'
^vätkä koskaan tule tjetännäänkäan.
BEfc eivät tule nimittämään minua pai-
V€iu3tytSkä^-£aaS^ minä anna
siihen^oskaan^tiäaisnixttakaaii."
Inlaiset «^koskaan, tulleet tie^-
määii töddQ^ita syytä snhen, miiia
' - tah&n^^£npQtlry^VWa^^
saa rh^dän kanssaan acunisteä^
: Mlks&ä tiaasL ki€^|te^it3irtTmsti^eici«-; r
ta, tanssefetä^fkiatsuista.' He ei^*a
ymrhärtaneei sitä^ "YlTalkerpit^
seään liian kaimifna, ollakseen
dätt joukossanime", t^asivat toiitt
tytöt sanoa keskenään. "Häh tahtoo
näyttää joltakin erikoisemmalta kuin
me muut."
Pojat olivat kerrassaan kaikki pet­tyneitä.
Dorothy Walker oli yliveto
kaikista muista tyttöoppilaista kou­lussa.
Mutta siitä huolimatta ei iäc
lainannut pojillekaan mitään hiO-tniota.
Eikä heidän kohteliaisuubll-le
ja y^tävyydenosoituksille yleerii
Dorothy yleensä ei välittänyt loir
sista mitään. Eli vain omaa elämäsi-sä.
Mutta kun Jack Bowman ker­ran
• kemiantunnilla katsoi hänees.
katseella joka nä3rtti kaipaavan, että.
"soisin tuntevani sinut paremmia.
ja lisäksi hymyllä, koski se häneea
mdkeur sietämättömän kovasti, aja­tellessaan
samalla että hän oli
"palvelustyttö."
Kun toiset tytöt kilpailivat kunn­asta
päästä Jack Bowmanin suosio':?.
seisoi Dorothy vain sivunssa, katsel­len
tätä salaista kissojen tappel::^.
Jack Bowmatt oli johtaja, jalkapaac-pelissä,
koulun lehdessä, vanhemmsr-sa
luokassa ja yleensä Glenwood2
korkeassa koulussa. Jostakin sjp^
tiesi Dorothy; että Jack Bowman piti
hänestä ja hän myöskin tiesi sen, eti
hän ei välittänyt väähääkään toisina
pojista,.
» * ... *
Eräänä atana ihnoitti rouva Ac
derson hyvin arvokkaasti Dorothy-fi^
että he qtivat kutsuneet seiiraafva^
illaksi Jadb Bomanin illalfiae^
Tämänr famTfifj^^^tr luuamiästyi IHnr^^'
hy nS«i^ettahäaihaakaJp«ii- "HJt^-
ka? J a i^ B&ieman?'* kertasi bänr*?;
v a AxKieföonitt. jäfcsM^ saamatu tj':-
kin sitä saitotuk^;.
"NBOT tiie^sd^^Va&uutti rouvais-derson
» "Jadk öamfiHfeparhaitaj^
täviättnacj ^ «smne ole tavanö»^