Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, December 10, 1955

              ta hän päätti kvsvä työtä ja häntä on-nistikin.^
Maanviljelijät odottavat syksyä ja
viljojen valmistumista. Mutta Stiinaa
se ei kiinnosta. Hänen ajatuksensa ovat
kokonaan muualla — yöllä ja päivällä.
Koska tulee sulhoni minua hakemaan.
Äitikin huomaa tämän ja lohduttelee
tytärtään.
Viljat on korjattu ja kuten täällä ta­pana
on, kokoontuu koko kylän A-äki
aurinkoisena päivänä kentälle, jossa en­simmäisestä
jyväsäkistä valmistettua
leipää paistetaan ja .sj^ödään juuston ja
voin kanssa. Vanhemmat miehet otta­vat
vastaleivotut leivät ja taittavat pa­jan
jokaiselle, antaen sen siunauksen
kanssa. Syönnin jälkeen aloitetaan sit­ten
yleinen^ iioittelu.
Stiina ei halua osallistua toisen iloon
ja sen johdosta hänellä pilaillen k\-sel-lään,
että vieläkö suret sitä mennyttä
armastasi ja . . . unohda pois, on täällä
j)arempiakin.
Kun toiset viimein lähtevät pois, jää
.Stiina yksin miettimään onko Jaska hä­net
unohtanut, kun ei ole kertaakaan
yf / ^ II (Kilpakirjoitus) \uin kaksi nnärjää | | KIRJHEUNX
L;
(Jatkoa)
ILJ.-V koetti tyynnyttää itseään ja
'alkoi laittaa ruokaa astioihin, sa­malla
keittiön ovelle ilmestyy nuo kak­si
veljestä ja toinen heistä sanoo:
— Kumpi meistä on Antero?
Lilja katsoo hetken aikaa ja sanoo
sitten:
— Te olette aivan samanlaiset, mut­ta
Anterolla on pieni ruskea pilkku pos­kessa,
josta minä hänet tunnen ja teil-;
lä Wanja-herra, sitä ei ole.
— Hurraa, Andrewl Kylläpä hän on
tarkkaan katsonut sinut, että tuntee
noin pieneltä pilkusta.
— Onpa h\^ä, että Liljalla oli muis­tissaan
"tunlomerkki, sillä 'muuten taas
olisin ollut Doran sulhanen. Ja nyt
kysyn sinulta eräitä asiaa: Miksi sinä
kirjeellä muistanut, vaikka on jo puoli- et antanut minkäänlaista puheenvuoroa
toista vuotta hänen lähdöstään. Hän siellä kotisaaressa? Ehkäpä se olisi jo-kätselee
kaihoisasti laakevaa aurinkoa ja tenkin paremmin selvinnyt, sillä 'minä
lähtee sitten kävelemään kohti kotimök- olin kuin puulla päähän lyöty silloin.
kiä.
Sahalla on työtä ja suhinaa. Jaska
on perehtynyt hyvin työhönsä. Nuorelle
sopii mikä työ vain, kunhan sai siitä
palkan. Man asuu pienessä huoneessa
työmaan lähellä ja rahaakin on kertj*-
nyt niin paljon, että riittäisi Stiinalle
matkalippuun, mutta ei siihen, että ha­kisi
Stiinan.
Hän ajattelee kirjoittaa Stiinalle,
'mutta päättää jättää sen kuitenkin vie­lä,
kunnes saa enemmän rahaa kokoon, ehkäpä joskus sanon — kyllä.
Syksyn tultua alkavat miehet puhel- Lilja ei ehtinyt lopettaa lausettaan,
la, että pian voi työ loppua pariksi kuu- kun Antero tempaisi hänet syliinsä ja
painoi »kuuman suutelon Liljan huulille
— ensimmäisen . . .
Ruoka tuli vihdoinkin pöytään ja sen
Ja vielä toinen asia, 'aninkä nyt heti
sanon sinulle: ^Muistatko, ;kun olimme
pieniä lapsia, niin sinä sanoit silloin,
eitä kun sinä kasvat suureksi, niin
menet 'minun 'kanssani naimisiin ja mi­näkin
lupasin sen. Mitä sinä sanot sii­hen
nyt?
— Enhän minä nyt ehdi, sanoi Lilja
hämillään.
— Kyllä sinä ehdit samoa yhden ai­noan
sanan —'kyllä tai ei.
Minä en nyt sano mitään, mutta
kaudeksi, kuten aina talvisin. Jaska hä­tääntyy,
että pitääkö hänenkin olla kak­si
kuukautta työttömänä ja kuluttaa
säästöjään. Hän meneekin työnjohtajan
puheille ja tiedustelee asiaa, saaden vas­tauksen,
että niin on tapana talven ai­kana.
Ennenkuin työnjohtaja ehtii lähteä,
kysyy Jaska josko hänellä olisi jotakin
muuta työtä työttömyyskaudeksi. Yli
olkapään tämä heittää vastauksen:
— Tule puheilleni ensimmäisen lumen
tultua.
Kun joulukuun alkupäivinä pyrytteli
lunta, päätti Jaska mennä työnjohtajan
puheille. Hän tapasi tämän matkalla
kotiin.
— Jaha. Siinähän sinä olet. Tulit kai
puheilleni kuten kehoitin. Oletko kos­kaan
olli^t sotaväessä?
— Olen ollut rauha nälkäisessa palve­luksessa.
— Näin sen jo ryhdistäsi . . . Olet
vankka mies. Kuinka vanha olet?
— Täytän syyskuussa 22 vuotta.
— Yövahti jää pois vanhuuden ta­kia.
Saat paikan siihen asti kunnes saki
pannaan käyntiin kevätpuolella. Mitä
tuumaat?
— Kiitos, sanoi Jaska sj^-ään hen­käisten,
kuten olisi nielKt vastauksen.
— — — Juhlittiin parhaillaan uu­den
vuoden alkamista, kun Stiinalle
tuotiin tieto, että hänelle on Amerkas-ta
tullut.kirje postikonttorissa.
Itku ja ilo kilpailivat Stiinan mieles­sä,
kun hän lumim\Tkyssä kiirehti kir­jettä
hakemaan. Kirje oli kirjattu ja
kuitattuaan sen riensi hän kotii» sitä
lukemaan.
Itkien ja vakuutellen rakkauttaati
Jaskalle, hän luki kirjeen. Illemmalla
hän luki kirjeen isälle ja äidille. Kuin­ka
monta kertaa hän sen itse luki, sitä
hän ei enää kohta muistanutkaan.
Eräänä päivänä kysyi äiti, mitä hän
aikoo vastata Jaskalle. Silloin Stiina
hjpähti ylös istuimeltaan ja polvistui
äidin tuolin \iereen. .Äiti silitteli tum-ääressä
vallitsi hilpeä mieliala. Jokai­nen
tunsi itsessään kuin uutta elämää.
Silloin Antero kysj-i:
— Mikä minun sukunimeni on ollut?
— Sehän on Soplosky, sanoi Wanja.
— Mutta kun morsiamesikin nimi on
sama. Olemmeko kai^kkii sitten sukulai-
" sia?
— Ehkäpä jonkunverran kaukaista
sukua, mutta se on niin kaukaista, jo
kolmannessa polvessa, vaikka nimi on
säihnyt samana, sanoi rouva.
— Nyt kun veljelleni Wanjalle
tulee pian häät. niin vietämmekin oi­keat
kaksoisve^ljien kaksoishäät, sillä
Lilja on ollut tyttöni jo lapsesta asti.
— Vai sillä tavalla ovatkin asiat. Ji­miä
hiuksia ja kysyi uudelleen.
Stiina nosti kosteat silmänsä ylös ja
oli kuin hän olisi hakenut voimaa sa­nottavansa
sanomiseen. -Äiti arvasi tyt­tärensä
sydämellä olevan jotakin surul­lista.
Silloin hän kertoi äfdille lähettäneen­sä
pari päivää sitten kirjeen Jaskalle ja
pyytäneensä tätä lähettämään matka­rahan.
— .Äiti. ymmärräthän, että en voi
odottaa toista kahta vuotta . . . Onhan
Jaska siellä minua vastassa.
Äiti ei puhu mitään, mutta puristaa
tytärtään itseään vasten. Vihdoin hän
saa sanotuksi:
— En tahtoisi laskea sinua luotani.
Kotimme on pieni ja köyhä, mutta suuri
on rakkaiis keskuudessamme. Mutta
kerranhan olisit kuitenkin lähtenyt pois,
mutta siltikään en olisi toivonut sinun
•menevän niin kauas. Ehkä en näe sinua
enää koskaan.
Stiina riensi nyt sänkyyn itkien ja
tuumien mitä tekisi, kun oli jo kirjoit­tanut
Jaskalle olevansa valmis tule­maan
yksin.
(Jatkuu)
mankos lilja oli iiiin omituinen, kun
näki Doran sulhasen kuvan luullen sitä
Andre\vksi. Minä olen siitä pahoillani,
että menetämme hyvän palvelustytön,
sillä Lilja on oikein kiltti ja hyvä tyt-
_iJLö, sanoi rouva.
Illallinen oli jo syöty ja ilta oli men­nyt
myöhäiseen, niin että vieraat lähti­vät
pois. Liljalla kun oli kaikki työt
teht\% niin hän jäi istuman pitkäksi ai­kaa
ja miettimään tapahtunutta, joka
oli kuin unta vain. Kuinka tuntuikaan
sydämessä hwältä! Siellä söi kuin rie­mujen
kellot.
Anterolle alKci 'kiireellinen aika saa­da
talon muutkin huoneet kuntoon, sil­lä
hän aikoi heti kirjoittaa myöskin
kasvat us vanhemmiileen noista ihmeel­lisistä
asioista ja pyytää heidät luok­seen.
Kirsti-siskon hän aikoi myöskin
pyytää asumaan taloonsa, sillä siellä oli
paljon tilaa. Antero osti käytetyn pol-
'kupyörän, jonka hän onnistui saaanaan
halvalla, että pikemmin pääsisi aina
iltaisin 'kotiin ja voisi siellä tehdä kor-jaustötä.
Antero oH ihmeen etevä kä­sistään,
niissä pysyivät muutkin työka­lut
eikä ainoastaan neula.
Eräänä lauantaipäivänä tuli Anteron
luokse useita hänen ystäviään ja sil­loin
va^ta sitä aleittiin oikein joukolla
puhdistamaan talon ulkopuoltakin. P i ­ha
siivottiin ja haravoitiin ja sieltä ros­kien
seasta alkoi ilmestj^ä kukkiakin,
jotka ovat sinne ikäänkuin 'hautautu­neet.
Pienet orvokit nostivat päitään
•kahden puolen tuota kiemurtelevaa tie-tä
Ja kulkmk^iaiset keisarinkrinm^
aukoivat nuppujaan ja villeiä nsT
kakkaroita hohti aivan v4o^'
monessa paikassa pihalla. Koh?^
rungoistakin hangattiin vihreä sam'^^
pois. joten ne aivan loistivat valkoi^
vihreätä taustaa vasten. Sunnuntai T
taan mennessä «äytti kaikki puhtaat'
ja viehättävältä, kun ystävät paia.^
takaisin kaupunkiin.
Sandralla ja Kallella oli ollut luovin
kiireellistä aikaa, sillä syyskalastus
tavallista antoisampi. Heillä tuskin oli
aikaa muutaman tunnin lepoon, kun
jo taas piti lähteä merelle kiikkumaan
koko yöksi, sillä oli niin kutsuttu '•ajo­verkkokalastus".
Merellä piti kiikkua
koko yö, verkkojen ollessa hiukan ala-puolella
merenpinnan. Verkon toinen
pää oli sidottu veneeseen ja toisessa
päässä oli lamppukoho, joka valaisi,
•ettei kukaan se-ilannut verkkojen päälle.
Sandra valitti usein väsymystä, sa-
•moin Kallekin, sillä Täheniväthän he jo
seitsemääkymmentä ikävuottaan, mut­ta
eihän siinä 'auttanut nnuvkaan, sillä
eihän tavallinen köyhä kalastaja voi niin
paljon säästää, että voisi edes vanhuu­den
päiviänsä levähdellä, vaan täytyv
tehdä työtä niin kauan kuin jalat kan-
KIITOS
Sydämellinen kiitos teille ystävät,
kun tulitte yllättämään minua synty­mäpäivänäni.
Kiitos kerääjille ja illan
emännille syömisistä ja juomisista sekä
niistä kauniista kukista.
Kiitos raihalahjasta jonka jätitte
käyntinne muistoksi.
Vielä kerran kiitos kaikille jotka ot­tivat
osaa, mutta eivät olleet mukana.
Aina teitä muistaen,
MRS. ANJA LEE
310 Crescent Circle, Sarnia, Ontario
KIITOS
iParhaimmat kiitokseni teille toverit, kun saavuitte viettämään muistorikkaan
illan Clinton-haalille minulle järjestetyssä tilaisuudessa. Syntymäpäiväni yhtey­dessä
muistelimme 35-vuotisen näyttämötyöni saavutuksia. Sillä ajalla on ollut
tyyntä ja myrskyä.
Kaimis kiitos Vancouverin osaston jäsMiille, jotka tämän tilaisuuden järjestivät.
Kiitos suuresta rahalahjasta sekä kaikista hjrvistä herkuista ja ohjelmasta.
Kaunis kiitos Port Kelisin, Websters Cornersin ja Seattlen tovereille rahalahjasta
ja yksityisistä lahjoista, joita sain vastaanottaa näytebnäillan yhteydessä loka­kuun
2 p:nä. Sydämelliset kiitokseni teille kaikille yhteisesti, jotka osallistuitte ta­valla
tai toisella näihin tilaisuuksiin ja otitte osaa lahjoihin.
Kiitollisuudella muistan teitä aina työni yihteydessä.
Teen parhaani edelleenkin näyttämötyön ormistiuniseksi, että arvokas kulttuu­rimme
tulisi jatkumaan yhtä arvokkaan kuin tähänkin asti.
Port Kells, British Ck>lumbia
Kiittäen,
VILHO NYBERG Marraskmm 11 p. 1955
PARHAINTA ONNEA
70 vuotta täyttäneelle päivän sankarille
ja monta iloista syntymäpäivää vielä ja hyvää-terveyttä toivottavat
allamainitut sukulaiset ja ystävät:
Elaine ja Albert
Carol, Donny, Sylvia ja Jack Hill
Helen, Sid ja Roy
Iiia ja Hemy Jacobson
Aime (ja Jack Jacobson
Gust, Anna ja Tom Jacobson
Celia ja Richard Jacobson
Mr. ja onrs. G. I. Fenby
Eva ja Joe Wagner
Ellen ja Mauri Tuomala
Flora ja Matti Savola
Lavina ja Maurie
PhyUis ja Raymond Savola
Aili ja Verner Arola ja tvtöt
Ida ja Albert Hannuksela ja tytöt
Senja ja Nick Vatunki
Ina Harrigani
Rae Nyeman
Jenny ja Otto Halinen
Mr. 'ja mrs. B. Johnson
Martta Hautala
Julia, Jim, Anna ja Carl
fWhitehead
Mrs. (Alice Eldstrom
Mr. ja mrs. K. Tyback ja tytöt
Ed., iDores, Ina ja Kaarlo
(Huovinea
Sandra ja (Riku Honka
Lina ja (Herman Hill
Leo ja' iSylvia Lutolf •
Vera ja Bill Mimck
Fanny Lind ja Arnie.
K I I T O S
SydämeUinen kiitos ystävilleni, jotka saapuivat niin suurilukuisina yllättäeii
kotiini syntymäpäiväni johdosta, tuoden tullessaan monenlaiset flierkut. Kaunis
kiitos rahalahjasta ja kukista jotka koristivat kahvipöydän. Kiitos kauniista
soitosta ja onnentoivotus-sanoista.
Erikoinen kiitos niiUe ystävilleni, jotka tämän kaiken järjestivät, sillä oim
äärettömän yllätetty ja iloinen. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun sain näin
suurta ystävyyttä osakseni. Se lämmittää sydäntäni eloni ilta -hetkeen asti.
Parhain kiitokseni teille kaikille, sukulaiset ja ystävät, jotka osallistuitte lah­jaan
ja tähän unhoittumttomaan käyntiinne.
927 Finn Road
Kiittäen,
HILDA HUX Steveston, B. C.
Sivu 8 Lauantaina, jouluioiun 10 päivänä, 1955 ^