Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, April 18, 1953

              00 vuotta suuren
arin
VIXCEXT V-\X GOGH, eräs viime
vuosisadan "suurimpia taidemaala­reita,
oli hollantilaisen pastorin poika,
perheen "musta lammas?, jonka tai-teilijanlahjoihin
ei kukaan, häneri vei-,
jeään Theoa lukuundttaniatta, uskonut:
Eläessään hän ei saanut myydyksi ai­nuttakaan
tauluaan; sitä korkeampi on
niiden hinta ollut hänen kuoltuaan.
Mies. joka aikalaistensa silmissä kor­keintaan
oli -'hullu hollantilainen", jät­ti
lyhyen ja myrskyisän, miitta tuotte­liaan
luomiskautensa tuloksena jälki-pohille
kokoelman taideteoksia, jotka
oikeuttavat käyttämään hänestä nimi­tystä
nero.
Zundertin kyläii pastori toivoi pojas­taan
menestyvää liikemi^tä, mutta tä­män
toiminta <3oifpilintäideliild^
pdveluksessa ; l^jpiir ^ihe^ lyhyeen,
Vincent isai potkat vhimitett>^^ esi-niiestäan
yoitööliiyais^it^^^
tdimhtii^ vlailä^ ^ t f o
tuleva taiteiiqa-ailkoi^ teöla-'
^äa^ Kiiii^Etaä-^feigiäri^
la puhkesi' ankara^^iapviE^^
jätth Vincent^
maallikkosikiti^a^i; Tää^
kin tavoin yrihi auttaa kurjissa "ii^^^
työskenteleviä <kahrÖstyömiehiä,hä ja­koi
heidän kanssaan vaatteensa ja lei­pänsä
ja noudattaessaan evankeliumin
sanomaa kirjaimellisesti, hän joutuikin
heti riitoihin paikallisen papiston kans-
•:sa. •--. .
Borinagen kaivosalueella Vincent van
Goghille selvisi hänen taiteilijakutsu-muksensa.
Hänen ihmisrakkautensa
kuvastuu muutamista hiilipiirroksista,
joissa hän syvästi myötäeläen on kuvan­nut
sorrettuja kaivosorjia. Tästä läh­tien
hän keskittää kaikki voimansa tai­demaalauksen
opiskeluun, oman persoo­nallisen
ilmaisutavan löytämiseen..
Veljensä Theon taloudellisen tuen
turvin hän niukoissa oloissa, usein näl­kääkin
nähden, antautuu kutsumuksel-loisille
muistoille, joita sentään on niin
paljon, että kun niihin muistoihin sy-venn^
vt. luulet, ettei'toisenlaisia muisto­ja
ole olemassakaan. Hymyilet, nau­rahdat
yksiksesi; — Voi, voi silloinkin
Jennin tai Armin kanssa, kuinka me
teimme kepposia! — Niin, kenelle? —
Joo. sehän on salaisuuternme . . .
Elämä on muistoja täynnä ja ken
joutaa vanhoilla päivillään niitä ker­taamaan,
hän voi elää ne uudestaan ja
eläköön todellakin vain valoisissa muis­toissaan,
kyllä niitä löytyy jokaisen
kohdalta, jos osaa ne mielikuvitukselli­sesti
^erotella pahat päivät ja antaa
ajan kulua ikäänkum nuoruuden toi­von
siivillä — vaikka ei meillä enää mi­tään
erikoista toivomista maailmassa .
olisikaan. Näin saamme vanhuudestam-niekm
kauniin ja sivulliset tuon tuosta­kin
sanovat: 'Tuo ei vanhenekaan."
TöUistelepä vain veitikka silmäkul-
'^iissasi ja h3miynhäive suupielessäsi
^astaantulev3lle, niin saat samanlaisen
katseen ja hymyn takaisin ja hyvän-
^i^^en tunne jatkuu. ^
Ihmiset o\'at yleensä hyviä ja elämä
ihanaa, maailma kaunista ja valoi­na
— mielikuvituksessa;
Hei vain, kaikki Ainot lähellä ja Uu-poa.
mehän olemme onneUisia, meillä-
^ on Kalevalan neidon nuni.
Kajaanissa 19S3
69.%-uotias AINO.
leen. Hän halusi taiteellaan palvella
kanssaihmisiään, tehdä työstään ^loh­dutuksen
rikkirevityille sieluille", kuten
hän eräässä kirjeessä mainitsee. Van­hoja
hollantilaisia mestareita esikuA^-
naan pitäen hän aluksi maalasi kotiky­länsä
talonpoikia työssään pellolla ja
• kotiqskareissaan. Hänen väriasteikkon-sa
oli aluksi tumma ja yleissävy ruskeh­tava,
mutta matkustettuaan Pariisiin
hän tutustui impressionistien puhtaisiin
väreihin ja japanilaisiin puupiirroksiin,
jotka vaikuttivat hedelmöittävästi hä­nen
maalaustapaansa.
«Nyt alkoi taiteilijan elämässä kiihkeä
luomiskausi. Vuonna 1888 hän muut­ti
Etelä^Ranskaan, jossa Arles asukkai­neen
ja" ympäristöineen tarjosi hänelle
rikkaan aihepiirin. Leiskuvin ^velti-menvedöin.
ja voimakkain värem iiän
. kuvasi aärlngon kypsäksi paairtsäma
viljapeltoja, ulatta hedelmäpuICa, aa-
. ringonkukkia, j<^a Isähkuvan auringofi-'
kin poutiq^l^ kuumuutta väT^
.taiyaä31a.v -Elämäni^kolmena inic^i-'
senä vudtena^van vGogfa ttiasAiisl^äoiii
-viisataa^teostal - ^ -
Jor- Atleiin kautena täiteUija aika
ajoin kärsi hermostohäiriöistä, Ja pari
^ viimeistä vuotta ennen kuolemaansa v.
1890 hän vietti suurimman osan ajas-
^ taan parantoloissa, joissa kuitenkin ter-veimpinä
hetkinään jatkoi maalaamis­taan.
Monet näistä töistä kuuluvat
hänen parhaimpiinsa.
'Pyrkimyksessään totuuteen, asioiden
ytimeen, van Gogh aikalaistensa mieli­piteistä
välittämättä tinkimättä seurasi
omaa näkemystään, ja hänen taiteelli­nen
tuotantonsa on vaikuttanut Yoimak-kaasti
myöhempään aikaan. Suhtees­saan
työhönsä hän on vuosisadan alun
ekspressionistien edelläkävijä, joita
Norjassa loistavalla tavalla edusti
'Munch ja Suomessa Sallisen varhaisvai­heen
maalaukset.
PO-.LA.
lVinnipegissä syntynyt tenori Ge­orge
Murray päätti ryhtyä laula­jaksi
jo ennen kuin hän pääsi kor­keakoulusta
ja vuosien kovan opis­kelun
jälkeen hänestä onkin kehit­tynyt
yksi parhaita tenoreita Cana-dassa.
Hän on esiintynyt Canadan
yleisradiossa niin laulajana kuin
näyttelijänäkin
Vankileiriesitys ei ollut
suosittu Englalmissa
"Stalag 17", New Yorkin Broadwayl­la
hyvin suosittu teatteriesitys, mikä
kuvaa elämää saksalaisella sotavankilei­rillä,
siirtyi Lontooseen, mutta sen esi-
EINO SALMELAI N EN, SUOMEN
HUOMATTU TEATTERIMIES
60-VUOTIAS
MAALISKUUN 30 päivänä täytti
teatterineuvos Eino Salmelainen, Suo­men
johtava teatterimies 60 vuotta.
Kolme vuotta sitten vietti Eino Sal­melainen
teatteriuransa 25-vuotismerk-kipäivää
ja silloin voitiin todeta, mikä
laajalle ulottuva merkitys hänen isuh-teellisen
myöhään alkaneella teatterin­johtajan
ja ohjaajan työllään on ollut
Suomen teatteritaiteeseen. Hän on par­haassa
mielessä luova taiteilija, jota to­distaa
jo se, että hän on herättänyt alus­ta
asti ja herättää jatkuvasti ohjaajan-teoillaan
keskustelua näyttämöalan puo­lesta
ja vastaan. Hän ei kulje jo tallat­tuja
polkuja, vaan etsii tiensä itse, ko­keilee
ja melkein aina löytää enemmän
jä rikkaampaa kuin toiset.
-Hänen luova ominaisuutensa on il­mennyt
siinä, ^ t ä hän on pystynyt ko­koamaan
teatterilleen laajan, uskolli­sen
}4eisön, antamaan teatterille sen.
usein sanoin selittämättömän. vetovoi-^
man, n^elikuvitiikseen, ajatuksiin jä
tiintt^isiin vetoavan tenhon, joka juuri
teatteritaiteelle on ominaista^ ja jota
suuri yleisö teatterista aina etsii^ Ja
samaJIa hän on luonut oman persoonal­lisen
teatterityylinsä, jossa yhtyvät mie­likuvitus,
todellisuuspohjainen ja elä-mäntäyteinen
realismi toddlisuutta ri­kastuttavalla
tavalla.
!Niin monta kuin muistankin hänen
ohjaamiaan esityksiä Kansanteatterin
ajalta 30luvulla ja Tampereen Työ­väen
Teatterin kaudelta vuodesta 1943
lähtien— loistavat Niskavuori-näyteU
mät, Sanni Kortmanin koulun, Anna*
Liisan ja -Kihlauksen, tai Kerjäläisoop­peran,
Liliomin, Hyvän maan, UkoniU
man, Makupalan, Hamletin — kaikis­sa
ott ollut tuota väkevää monivivahtei­sen
realistisuuden painetta, joka valai­see,
avartaa ja rikastuttaa todellisuutta,
selittää ihmistä ja elämää.
Salmelaisen kokeilut eivät ole kos­kaan
umpimähkäistä keikarointia, vaan
perusteellisen tutkimuksen ja etsimisen
tuloksia. Juuri tästä syystä hänen saa­vutuksensa,
ohjaamansa esityksen koko­naistulkinta
on parasta koko maassa.
Salmelaisen ohjaus perustuu osaltaan
kehityskelpoiseen, tuoreeseen näytteli-jäntaiteeeseen,
ja harva suomalaisista
teatterinjohtajista onkaan tehnyt niin
paljon luovaa työtä näyttelijäin hyväksi
ohjaajana, opetta|ana omilki ja Sääks*
mäen kursseilla ja myös kirjoiti^sillaan
joissa on^ kuten Salmelaisen jäyhissä
lauseissakin, enemmän ajatuksia kuin
sanoja. Salmelaisen teatteri Ivetaä nuo^
ria, ^tysintoisia.ö^ytt^Ujöitä^
ta\iallisesti iiyvän koulun saAtuaan^ ve*
detään pääkaupungui teattereihin. Täs«
tä kiertokulusta huolimatta < kiinnittää
Salmelainen jatkuvasti teatterinsa lois*
tavilla esityksillä koko maan teatteri*
väen huomion tulkintoihinsa. Täydellä
syyllä tällaiista toimintaa on nimitettävä)
uutta luovaksi teatterityöksi.
M. S.
VUOSIA
TÄYTTÄNEITÄ
MESTAREITA
Professori Wäinö Sola, Suomen ni­mekkäin
oopperatenori ja -ohjaaja,
täytti viime tammikuussa 70 vuotta.
Toimittuaan aluksi liikealalla vuoteen
1903 ja näyttelijänä Viipurin teatterissa
1903—08, hän ryhtyy viimejisimainit-tuna
vuonna jatkamaan aikaisemmin
aloittämiaan lauluopintoja Berliinissä.
Opintojaan hän täydensi sitten Parii­siin
1910, Italiaan 1911, Ranskaan 1912
ja Saksaan 1913.tekemillään opintomat­koilla.
Hän oli mukana perustamassa
Kotimaista Oopperaa v. 1911, toimien
sen johtavana tenorina. V. 1919 prof.
Sola kiinnitettiin laulajaksi ja sittem­min
ohjaajaksi Suomalaiseen Ooppe­raan,
jonka hän vasta muutama vuosi
sitten jätti.
Tänä aikana hän ehti esittää yli 100
oopperatehtävää, joukossa oopperakir-jalHsuuden
useimmat huomattavat te-noriosat
ja ohjaamaan suurimman osan
Suomalaisen Oopperan ensi-illoista. Tä­män
suuren työn lisäksi hän on pitänyt
toistatnhatta omaa konserttiaan, avus­tanut,
esityksiä Suomessa, Ruotsissa,
Virossa, Saksassa ja Venäjällä, tehnyt
kolme konserttimatkaa Yhdysvaltoihin"
(1920, 1926 ja 1929), suomentanut kol-tys
lopetettiin 11 näytännön jälkeen.
Sitä esitettiin New Yorkissa yli kaksi
vuotta, mutta brittiläiset arvostelijat
antoivat sille hyvin kylmän vastaano­ton.
" .
Näytelmässä esiintyi kolme canada-laistakin
näyttelijää, nimittäin vancou-verilainen
Lee Patterson, Vernon Gray
Elk Pointista iUta, sekä Bill -Nagy Ha­miltonista,
OnL
misenkymmentä oopperalibrettoa ja
suuren määrän lauluja.
Professori Sola on myöskin tunnettu
kirjallisesta toiminnastaan. Hän on
julkaissut kaksi osaa teosta **V^äinö So­la
kertoo".
Toinen huomattava tapahtuma oH
niinikään tammikuussa tänä vuonna,
kun professori Oiva Soini, yksi Suomen
laulutaiteen huomattavimpia edustajia,
täytti 60 vuotta. V. 1921 hän liittyi
Suomalaiseen Oopperaan ja sitä ennen
hän oli suorittanut huomattavia opin­toja.
Käytyään silloisen Helsingin Luk­kari
urkurikoulun 1911—1914 ja opis­keltuaan
Helsingin Musiikkiopistossa
1916—1918 ja Helsingin yliopistossa
1917, hän jatkoi opintojaan Berliinissä,
Tukholmassa, Pariisis.sa ja Milanossa,
Suomalaisen Oopperan päävoimiin kuu­luen
hän on laulanut oopperan ohjelmis­toa
useimmat barytoniosat. Vuodesta
1939 vuoteen 1952 hän toimi Suomalai­sen
Oopperan johtajana. Hän on myös­kin
toiminut Sibelius-Akatemian ensim­mäisenä
laulunopettajana vuodesta
1931. '
Olutta tulipalon sammu­tusaineeksi
Huntingtonissa, West Virginiassa
syttyi eräässä ravintolassa tulipalo ja
kun olutta oli saatavissa enemmän kuin
vettä, käyttivät poliisit sitä sammutus­aineena.
Kun palokuntalaiset saapui­vat
paikalle, totesivat he, että poliisit
olivat löytäneet oivallisen sammutusai­neen,
3,2 prosenttisen oluen. Oluen
vaahto on suurelta osalta carbon diöxi-de-
ainetta, mitä käytetään useimmissa'
pienemmissä palosammutusvälineissä.
Rakkaudetta ja järjellä on hyvin vä*
hän tekemista keskenään. — Shakes»
pearc.
Lauantainiu huhllkutm 18 p i i v i n i . 1853 Sivu 3
t v . * -