1953-04-18-08 |
Previous | 8 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
Jatkoa
XIV
Runsas vuosi on kulunut edellisistä
tapahtumista ja nyt tapaamme sankarimme
uusissa tehtävissään — tehtaan
toimeenpanevana johtajana. Insinööri
Korvenranta oli kuollut ja hän oli testamentissaan
määrännyt puolet omai-suudestaaa
käytettäväksi lahjakkaiden
työntekijäin kouluttamiseksi ja heidän
teostensa tunnetuksitekemiseen. Ja se
oli Sunilan mielityötä, että sai avustaa
loisia kuten häntäkin oli avustettu. Hän
tahtoi tehdä toiset vielä itseään onnellisemmiksi/
mikäli siihen vain tilaisuuksia
ilmeni. 'Mutta jos johtaja teki parhaansa
ympäristönsä onnellistuttami-seksi,
eivät toisetkaan häntä unohtaneet.
Olipa nimi-, syntymä- tai joku
muu merkkipäivä, niin aina häntä muistettiin
kukilla, lahjoilla ja onnentoivotuksilla.
Kerran hän leikillään sanoi:
—• Kyllä minun kaikki merkkipärvä-ni
tunnetaan: yksinpä pikkukissan ristiäiset,
häät ja kuolinpäivät. Minä olen
onnellisin ihminen maailmassa.
'Et ihme, jos Sunilalle osoitettiin kiitollisuutta,
hän oli sen ansainnut. Sillä
pienellä ajalla, jonka hän oli toiminut
tehtaan johtajana, oli suoritettu useita
tärkeitä uudistuksia, joita tuo jalo ja
' hyväsydäminen Korvenranta ei ollut
huomannut, hän kun ei ollut koskaan
niin läheisessä kosketuksessa työväkeen.
Korvenranta oli varakkaasta kodista ja
kasvanut toisenlaisessa ympäristössä.
Sunila sensijaan, joka oli tavallisen sa-hatyöläisen
poika, joskin isä tarkkuudellaan
oli luonut siedettävän aseman
ensin apusahurina, sitten* sahurina, sirk-kelimiehenä
ja viimein sahanasettajana
— niin hän lähemmin ymmärsi työväestön
kipeimmät tarpeet. Ensityökseen
hän antoi laittaa suojelusvälineitä suojaamaan
työntekijöitä työnva aroilta.
Hän antoi korjata tehtaan asunnot, jotta
työläisillä olisi vapaa-aikanaan viihdytystä
kodissa perheen keskuudessa,
että työntekijä tuntisi ksensä ihmiseksi
eikä orjaksi, että kun hän painuu ulos
tehtaasta, unohtaa kokonaan nuo tehtaan
pölyiset komerot ja iloisin mielin
I Tulevaisuuden
illlilllllillllllH^^
Kirjoittanut V Ä I N Ö S A L M E N O K SA
astuskelee pyhättöään kohden, jossa
hänen rakkaimpansa häntä odottelevat.
Palkkausjärjestelmän hän uudisti kokonaan,
sillä hän katsoi sen jo vanhentuneeksi.
— Miehen tulee saada korvaus työstä,
eikä ajasta ja korvauksen tulee olla
sellainen, että hän sillä tulee toimeen
ja voi perheellensä järjestää siedettävät
. olosuhteet, nim aineellisessa kuin henkisessäkin
suhteessa, hän sanoi.
Tehtaalle järjestettiin huoneisto työväen
Iväytettäyäksi kokousten pitoa jä
eri aineiden opiskelua varten, sekä juhlasali
taiteen ja soiton harrastuksen kohottamiseksi.
Järjestämällä juhlia voivat
työntekijät lähemmin tulla tuntemaan
toinen toistaan ja virkistää itseään
raskaan työpäivän päätyttyä. 'Työ
on raskasta vaikka kohtelu on siedettävääkin",
Sunila tapasi sanoa, ja työväen
toivomuksia hän käsitteli kaikella
ymmärtämyksellä.
Päivä päivältä Sunilan arvovalta nousi
työväestön keskuudessa. Kaikkialla
missä hän liikkui ja mihin katseensa
heitti, kaikkialla hän jakoi valoa, lämpöä
ja päiväpaistetta. Mutta Hänestä
ei pidetty ainoastaan tehtaassa ja vanhemman
väestön keskuudessa, hänestä
pitivät nuoret ja vanhat. Eräs tapaus,
joka sattui kerran kesällä, nosti hänet
•'pikkuväen" keskuudessa yli-inhimilli-siin
rajoihin.
Kesä oli juuri kauneimmassa kukoistuksessaan,
kun Sunila oli kävelemässä
tuota hänelle niin tiittua rantatietä, jota
hän niin lukemattomia kertoja oli
kävellyt yksin ja Sirkan kanssa. Hän ei
koskaan voinut unohtaa Sirkkaa, vaan
tämän kuva pailyi aina hänen sisimmässään
ja välillä pulpahti muistojen
virta voimakkaana, myllertäen myrskyn
tavoin, uhaten särkeä kaiken. Silloin
hän haki lohdutusta tuolta kauniilta
tunut. Hän ajatteli, että hän oli ehkä
saunan pukuhuoneessa riisunut ja mennyt
erehdyksessä naisten huoneeseen.
Poliisit oivalsivat tilanteen niin, että joku
oli halunnut tehdä pilkkaa miehen
kustannuksella ja nyt ruvettiin hakemaan
miehen vaatteita. ; Yksi poliiseista
meni uloskin ja sieltä löytyivät vaatteet
yksi kappale sieltä ja toinen täältä.
•Nyt, kun mies oli jälleen pukeissa, oli
iiän siistimmän näköinen kuljettaa poliisiasemalle,
jossa hän joutui viettämään
lopun yön ja mietiskelemään, mitä seuraava
päivä toisi tullessaan.
Seuraavan^ aamuna laiva lähti Port
Arthuria ja Fort AVilliamia kohti. Kaikki
muut huvimatkailijat olivat mukana,
lukuunottamatta yllämainittua raittius-seuraveteraania
~ joka oli myöskin
palkkaai nauttiva näytelmäseuran johtaja.
Samaan aikaan, kun huvimatkailijat,
sekä raittius- ja näytelmäseuran jäsenet
pahoittelivat johtajansa matkasta
poisjäämistä^ aprikoi tämä tiilenpäitä
lukiessaan, että hän on varmaankin
joutunut joidenkin poikaviikareiden pilan
kohteeksi ja tällä perusteella hän aikoi
pikeudi?ssa puolustautua.
Aamulla aikaisin hän pyysi vangin-x^
rtijalta lupaa päästä pulhelimeen soittaakseen
eräälle tuttavalleen. Hän
pyysi tuttavaansa,tulemaan tulkiksi ja
selitti tilanteen. Tulkki saapuikin mukanaan
rahaa, millä voi lunastaa tuttavansa
pois putkasta. Miehellä ei oi^
keastaan ollut aikaa selittää tulkilleen
asian yksityiskohtia ja tulkki oli siinä
käsityksessä; että kysymys oli vain juo-
. pnmuisesta. Oikeudessa \-asta hän sai
kuulla koko juutun. iSilkkia hymyilj^ti,
että miten^^^^ rmttiusveteraaiii selviytyy
jutiiäaj sfflä s^te oli
kauttiva. Syytetyllä itsellään risteai-vät
kaikenlaiset ajatukset. Hän päätti
ryhtyä rohkeasti puolustautumaan saadakseen
siirretyksi kanteen niitä vastaan,
jbtka todella olivat syyllisiä siihen,
mistä häntä syytettiin. Niin hän
selittikin ja sanoi, että jos oikeuden-valvojien
onnistuu löytää ne vekkulit,
jotka tämän tempun hänelle tekivät,
niin he ovat oikeat sy>'liiset; joille kuu
luu rangaistus. Ainoa syy ja virhe,
mitä hän oli tehnyt, oli se, että hän oli
nauttinut vähän niiestä väkevämpää,
jota hän ei rehellisenä miehenä kiellän
kään. - Vahingossa oli erehtynyt ottamaan
vähän liikaa ystäviensä kanssa
ennakolta ymmärtämättä, mihin ikä-vjyksiin
se saattaa hänet johtaa. Hän'
nukahti fyysillisen ja henkisen väsy-myksenaiheuttamana
ulkona pihamaalla
ketään häiritsemättä. Sikeästi nufc^
kuessaan hän oli avuton ja siinä tilassa
hänelle tehtiin kepponen. Jos hän olisi
saanut rauhassa nukkua aikansa, olisi
lehtotieltä, se oli hänelle kuin pyhättö.
Siellä kävellessään hän muisteli kalkkia
niitä onnellisia hetkiä, joita he olivat
yhdessä viettäneet. Kaikenlaiset pik-kutapauksötkin
muistuivat hänein mieleensä.
Tuossa mättäällä he olivat istuneet
marjoja syöden ja unelmoiden
^aurinkoisesta tulevaisuudesta.^ Tuosta
puusta hän oli katkaissut oksan, joista
Sirkka oli sitonut lehtiseppeleen.
näkyi vieläkin tuo katkaistu
— Hm, miksikä teinkään noiii? Sinä
kaipaat vielä tuöta oksaasi, häh puhelee
ja jatkaa: -— Minunkin elämästäni on
oksa murtunut, kairein kaikista oksista
'
Hän tuntee itsensä helläksi, menee ja
nojaa leveän ja voimakkaan rintansa
puun runkoa vasten, sivelee sitä — tuntee
tuskaa ja puhelee: y
— Runtelin sinua kerran, olin nuori,
kokematon, ryöstin oinaasi, jonka piit
kasvattanut luoniakunnan iloksi.
olit minua heikompi, siksi sinua ryöstin.
Nyt vasta tunnen kuinka väärin tein
ja tässä seison nyt sinulta anteeksi pyy-
' taen. •
Vaistomaisesti hän yhä läheni puuta
ja kurotti käsillään alimmaisia oksia,'
painoi niitä hellästi kasvojaan-vasten. •
Oksissa oli hienonviheriöitä säme.tin
pehmeitä, untuisia lehtiterttuja -— niisr
tä virtasi hänen sieluunsa lämmön tunne
ja ympärillä leijaili anteeksiannon
ihana tuoksu.
Oikealla puolella rantatietä oli Vanha
laivatelakka, johon maasto loivasti
viersi hienohiekkaiselle rannalle. Telakkaa
ei enää käytetty tarkoitukseensa,
paitsi jossain poikkeustapauksessa. Telakka
oli seisonut useita vuosia käyttämättä
ja itsestään rappeutunut. Pitkät
rännin tapaiset ruuhet ulottuivat pitkälle
järvenpohjaan. Ja kun lapset
käyttivät rantaa uimarantana, niin he
usein laskeutuivat ränniä myöden järveen,
jotta hurisi. Vasemmalla puolella
tietä kohosi huviloita. Huvilat olivat
upeita kauniine ; lasiverantoineen,
joista päältäkin huomasi huviloissa asuvan
rikkaita ihmisiä — pääoman omistajia.
'Paikka oli erittäin puhdas ja rauhallinen,
ei siis ihme, että kaupungin ja
lähiseudun lapset viihtyivät rannalla
uiden ja leikkiä lyöden.
Kun Sunila palasi kävelymatkaltaan
ja saapui telakan kohdalle, tuli häntä
vastaan kokonainen liuta pikkuväkeä,
jotka, tervehtivät, tytöt 'kahiosti- niiaten,
pojat lakkia kohottaen.
— Oliko setä uimassa? —- Oliko vesi
lämmintä.^ — Katsokaa meidän korkki-pussejamme,
ne ovat aivan uudet, eikö
ole komeat? — Setä — setä, eikö ole
nemmistä ihmetellen kysyi.
Sunfla katsoi vähän tyhmännäköis,
kysyjään, naurahti hänelle ominai-,
ja miellyttävään tapaansa kysyen^
— No, tunnetteko te pikkuys^i
sitten minut?
— Oi tunnetaan! — Tunnetaan^
Tunnetaan!
V —Tina olet te kUtti-tetä, joka kä)
tilloinmeiUä kun itää tattu tehtaati
Ja tihähäij miniia: nottit kolkealle
maan ja annoit tokelipullia. Xih, j
kelteli sama pieni miehenalku, kas\-
pyhän riemun täyttämät.
- - Ä l ä sinä löpise, eihän setä sella
sia viitsi kuunnella, isompi tytöistä s
noijatyÖrisi pikkupojan syrjään, vai
hemman oikeudella.
Pojan kasvot loistivat yhä niin kiri
käina, kuin jos vasta olisi saanut noit
''sokeripullia" maistaa, tytölle hä
osoitti mieltään.
— Millä olen mallipuuseppä Toivola
tytär Täinäjä tämä suupaltti on mi
nun pikkuveljeni Pentti — ja nämä toi
•set'.:;.^-^--:'^"'^ ;
— Älä sinä niin paljon puhu sedälle
eihän setä tyttöjen puheita viitsi kuiin
nellä^miiuäh pojista sanoi. — Miiu
pien metallisorvari Jäätilan poika Ka
iervo ja tämä on minun veljeni Ossi js
tämä, on Kalle—— ja — niin ne toisel
ovat kotona . . .
— Minun nimeni on Bettj-, riensi
taas eräs tytöistä sanomaan.—- Isäni
on Rauta ja Metallitehdas O.Y:n sähköasentaja,
Kaukola nimeltään.
—-Aina te tytöt tungette itseänne
siihen, yksi pojista sanoi ja työnsi Bettyä
syrjään, vaikka näette, että setä ei
viitsi teihin edes vilkaista. Minä olen
viilaaja Sorkkalan poika Tapio ja osaan
itsekin viilata ja mieheksi tultuani haluan
tulla isäni kaltaiseksi.
•v-No älä ihmettä, vai olet sinä Sorkkalan
poika, vai viilaaja Sorkkalan poir
ka. No enpä ihmettele, jos sinusta
'asentaja tulee, isäsi kaltainen. Sellaisen
miehen pojasta voi tulla oikea mies-ten-
mies. Vai osaat viilata? Sunila hymyillen
kysyi. — No mitä sinä sitten
osaat viilata?
— Luistimia, oikeita teräsluistimia.
Isä kun kerran koetteli niiden teriä, niin
hän sanoi niiden olevan terävät kuin
'•puukon kamarat", poika kehaisi kasvot
aivan tulipunaisena omahyväisyydestä.
— No kyllä olivat terävät. Osaatko
itse luistella?
— Kyllä osaan; — Ja minä — ja minä
— ja minä! lapset kilpaa huusivat.
— Istukaa te setä tähän, Taina sanoi.
— Minä^ja Betty juoksemme tuolta pitkin
rantaa vanhan tohtorin uimahuoneelle
ja iiunme sieltä tänne, että setä
näkee.. Katsooko setä?
— Josko katson? Katson mielihy-
Mutta älkää uiko suoraan, vaan
hauskaa kun ei tarvitse enää uida kädet
pohjassa kiven kanssa kilpaa, yksi pojista
puheli, noin kymmenen vuotias
miehenalku.
— Älkää sentään tulko liian rohkeiksi
hän lähtenyt herättyään kortteeriinsa,, vaikka teillä onkin nuo uimasäkit, kun
eikä mitään tällaista olisi tapahtunut.
Puolustuspuhe näytti huvittavan tuomaria
ja poliiseja. Asiallinen puolustuspuhe
ei kuitenkaan auttanut, vaan ra-pianlainen
sakko tuli. Kaiken lisäksi
tuomari piti ankaran nuhdesaarnan si-veyskäsitteistä
ja juoppouspaheesta.
Juttu oli \nimeinen sinä päivänä ja mies
maksoi sakkonsa. Hyvästellessään poliiseja,
toivottivat nämä hyvää onnea
matkaan ja kehoittivat poikkeamaan
toistenkin huvimatkalla ja voisipa vaikka
tavata samoja neitosia paremmalla
onnella ja menestyksellä.
Kolme vuorokautta myöhästyneenä
palasi raittius\%teraani takaisin «aitiseen
toimeensa reippain ja innostunein mie-r
r. ' ; o ! 1 ; U l f £ Vt ii t l \. f»
niissä ei ole selkävytitä, Sunila varoitti.
— Oi voi kun setä pelkää, te puhutte
ihan kun äiti siellä kotona I Hänkin pelkäsi
nim kovm, vaikka tässä pysyy kuin
vatsallaan hiekan päällä. —^ Setä tulkaa
tuonne rannalle katsomaan kun me
uunme —niinja sukellamme! — Tuolla
tuon rännin päällä, näkeekö setä? —
Siellä on sopiva istua ja katsella. —
Osaakö setä uida? — Tuleeko setä uimaan?
— Jos setä ei osaa uida niin
kyllä me lainaamme korkkipussejamme.
Niin lapset huudahtelivat ja alkoivat
viedä Sunilaa kädestä pitäen kohden uimarannan
hietikkoa.
— Kenen lapsia te olette, kun noin
reippaita ja rohkeita olette? Sunila noin
vain ohimennen kysyi.
Eikö tetä meitä tunne? yksi pie-kiertäkää
tuolta laitaa rantaa, järvi on
syvä, te voitte hukkua, hän varoittavasti
sanoi.
— Oi, me olemme uineet menestyksellisesti
tämän välin, monet kymmenet
kerrat, emmekä ole jedes väsyneet, emmekä
edes raskaasti hengittäneetkäan,
päinvastoin ja olemme vielä tehneet ennätyksiä,
Taina kehaisi.
— Olkaa sentään varovaisia, kehoit-ti
Sunila. Kuinka vanhoja olette?
— !Minä olen kolmetoista.
— Ja minä, Betty ehätti väliin, olen
kahdentoista.
^ Käytte koulua tiettävästi ?
—- Minä pääsin kansakpulusta keväällä,
Betty sanoi niiaten.
— Ja minä käyn yhteiskoulua, siirryn
syksyllä toiselle luokalle, Taina
vastasi niiaten.
— Betty on perin nuorena päässyt
kansakoulusta. Eikö ole halua jatkaa
enää opipikoulnssa?
— Oi setä, kyllä minulla halua olbi.
olen sit^ itsekin usein miettinyt ja puhunut
isällekin, mutta hän on sanonut,
ettei ole varoja. ^
— Mutta jos isäsi nyt vastoin oletta-
LaiMBialiia. B i i l l t i l n i u n 18 i>ii:Tiiuu 1953
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, April 18, 1953 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1953-04-18 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki530418 |
Description
| Title | 1953-04-18-08 |
| OCR text | Jatkoa XIV Runsas vuosi on kulunut edellisistä tapahtumista ja nyt tapaamme sankarimme uusissa tehtävissään — tehtaan toimeenpanevana johtajana. Insinööri Korvenranta oli kuollut ja hän oli testamentissaan määrännyt puolet omai-suudestaaa käytettäväksi lahjakkaiden työntekijäin kouluttamiseksi ja heidän teostensa tunnetuksitekemiseen. Ja se oli Sunilan mielityötä, että sai avustaa loisia kuten häntäkin oli avustettu. Hän tahtoi tehdä toiset vielä itseään onnellisemmiksi/ mikäli siihen vain tilaisuuksia ilmeni. 'Mutta jos johtaja teki parhaansa ympäristönsä onnellistuttami-seksi, eivät toisetkaan häntä unohtaneet. Olipa nimi-, syntymä- tai joku muu merkkipäivä, niin aina häntä muistettiin kukilla, lahjoilla ja onnentoivotuksilla. Kerran hän leikillään sanoi: —• Kyllä minun kaikki merkkipärvä-ni tunnetaan: yksinpä pikkukissan ristiäiset, häät ja kuolinpäivät. Minä olen onnellisin ihminen maailmassa. 'Et ihme, jos Sunilalle osoitettiin kiitollisuutta, hän oli sen ansainnut. Sillä pienellä ajalla, jonka hän oli toiminut tehtaan johtajana, oli suoritettu useita tärkeitä uudistuksia, joita tuo jalo ja ' hyväsydäminen Korvenranta ei ollut huomannut, hän kun ei ollut koskaan niin läheisessä kosketuksessa työväkeen. Korvenranta oli varakkaasta kodista ja kasvanut toisenlaisessa ympäristössä. Sunila sensijaan, joka oli tavallisen sa-hatyöläisen poika, joskin isä tarkkuudellaan oli luonut siedettävän aseman ensin apusahurina, sitten* sahurina, sirk-kelimiehenä ja viimein sahanasettajana — niin hän lähemmin ymmärsi työväestön kipeimmät tarpeet. Ensityökseen hän antoi laittaa suojelusvälineitä suojaamaan työntekijöitä työnva aroilta. Hän antoi korjata tehtaan asunnot, jotta työläisillä olisi vapaa-aikanaan viihdytystä kodissa perheen keskuudessa, että työntekijä tuntisi ksensä ihmiseksi eikä orjaksi, että kun hän painuu ulos tehtaasta, unohtaa kokonaan nuo tehtaan pölyiset komerot ja iloisin mielin I Tulevaisuuden illlilllllillllllH^^ Kirjoittanut V Ä I N Ö S A L M E N O K SA astuskelee pyhättöään kohden, jossa hänen rakkaimpansa häntä odottelevat. Palkkausjärjestelmän hän uudisti kokonaan, sillä hän katsoi sen jo vanhentuneeksi. — Miehen tulee saada korvaus työstä, eikä ajasta ja korvauksen tulee olla sellainen, että hän sillä tulee toimeen ja voi perheellensä järjestää siedettävät . olosuhteet, nim aineellisessa kuin henkisessäkin suhteessa, hän sanoi. Tehtaalle järjestettiin huoneisto työväen Iväytettäyäksi kokousten pitoa jä eri aineiden opiskelua varten, sekä juhlasali taiteen ja soiton harrastuksen kohottamiseksi. Järjestämällä juhlia voivat työntekijät lähemmin tulla tuntemaan toinen toistaan ja virkistää itseään raskaan työpäivän päätyttyä. 'Työ on raskasta vaikka kohtelu on siedettävääkin", Sunila tapasi sanoa, ja työväen toivomuksia hän käsitteli kaikella ymmärtämyksellä. Päivä päivältä Sunilan arvovalta nousi työväestön keskuudessa. Kaikkialla missä hän liikkui ja mihin katseensa heitti, kaikkialla hän jakoi valoa, lämpöä ja päiväpaistetta. Mutta Hänestä ei pidetty ainoastaan tehtaassa ja vanhemman väestön keskuudessa, hänestä pitivät nuoret ja vanhat. Eräs tapaus, joka sattui kerran kesällä, nosti hänet •'pikkuväen" keskuudessa yli-inhimilli-siin rajoihin. Kesä oli juuri kauneimmassa kukoistuksessaan, kun Sunila oli kävelemässä tuota hänelle niin tiittua rantatietä, jota hän niin lukemattomia kertoja oli kävellyt yksin ja Sirkan kanssa. Hän ei koskaan voinut unohtaa Sirkkaa, vaan tämän kuva pailyi aina hänen sisimmässään ja välillä pulpahti muistojen virta voimakkaana, myllertäen myrskyn tavoin, uhaten särkeä kaiken. Silloin hän haki lohdutusta tuolta kauniilta tunut. Hän ajatteli, että hän oli ehkä saunan pukuhuoneessa riisunut ja mennyt erehdyksessä naisten huoneeseen. Poliisit oivalsivat tilanteen niin, että joku oli halunnut tehdä pilkkaa miehen kustannuksella ja nyt ruvettiin hakemaan miehen vaatteita. ; Yksi poliiseista meni uloskin ja sieltä löytyivät vaatteet yksi kappale sieltä ja toinen täältä. •Nyt, kun mies oli jälleen pukeissa, oli iiän siistimmän näköinen kuljettaa poliisiasemalle, jossa hän joutui viettämään lopun yön ja mietiskelemään, mitä seuraava päivä toisi tullessaan. Seuraavan^ aamuna laiva lähti Port Arthuria ja Fort AVilliamia kohti. Kaikki muut huvimatkailijat olivat mukana, lukuunottamatta yllämainittua raittius-seuraveteraania ~ joka oli myöskin palkkaai nauttiva näytelmäseuran johtaja. Samaan aikaan, kun huvimatkailijat, sekä raittius- ja näytelmäseuran jäsenet pahoittelivat johtajansa matkasta poisjäämistä^ aprikoi tämä tiilenpäitä lukiessaan, että hän on varmaankin joutunut joidenkin poikaviikareiden pilan kohteeksi ja tällä perusteella hän aikoi pikeudi?ssa puolustautua. Aamulla aikaisin hän pyysi vangin-x^ rtijalta lupaa päästä pulhelimeen soittaakseen eräälle tuttavalleen. Hän pyysi tuttavaansa,tulemaan tulkiksi ja selitti tilanteen. Tulkki saapuikin mukanaan rahaa, millä voi lunastaa tuttavansa pois putkasta. Miehellä ei oi^ keastaan ollut aikaa selittää tulkilleen asian yksityiskohtia ja tulkki oli siinä käsityksessä; että kysymys oli vain juo- . pnmuisesta. Oikeudessa \-asta hän sai kuulla koko juutun. iSilkkia hymyilj^ti, että miten^^^^ rmttiusveteraaiii selviytyy jutiiäaj sfflä s^te oli kauttiva. Syytetyllä itsellään risteai-vät kaikenlaiset ajatukset. Hän päätti ryhtyä rohkeasti puolustautumaan saadakseen siirretyksi kanteen niitä vastaan, jbtka todella olivat syyllisiä siihen, mistä häntä syytettiin. Niin hän selittikin ja sanoi, että jos oikeuden-valvojien onnistuu löytää ne vekkulit, jotka tämän tempun hänelle tekivät, niin he ovat oikeat sy>'liiset; joille kuu luu rangaistus. Ainoa syy ja virhe, mitä hän oli tehnyt, oli se, että hän oli nauttinut vähän niiestä väkevämpää, jota hän ei rehellisenä miehenä kiellän kään. - Vahingossa oli erehtynyt ottamaan vähän liikaa ystäviensä kanssa ennakolta ymmärtämättä, mihin ikä-vjyksiin se saattaa hänet johtaa. Hän' nukahti fyysillisen ja henkisen väsy-myksenaiheuttamana ulkona pihamaalla ketään häiritsemättä. Sikeästi nufc^ kuessaan hän oli avuton ja siinä tilassa hänelle tehtiin kepponen. Jos hän olisi saanut rauhassa nukkua aikansa, olisi lehtotieltä, se oli hänelle kuin pyhättö. Siellä kävellessään hän muisteli kalkkia niitä onnellisia hetkiä, joita he olivat yhdessä viettäneet. Kaikenlaiset pik-kutapauksötkin muistuivat hänein mieleensä. Tuossa mättäällä he olivat istuneet marjoja syöden ja unelmoiden ^aurinkoisesta tulevaisuudesta.^ Tuosta puusta hän oli katkaissut oksan, joista Sirkka oli sitonut lehtiseppeleen. näkyi vieläkin tuo katkaistu — Hm, miksikä teinkään noiii? Sinä kaipaat vielä tuöta oksaasi, häh puhelee ja jatkaa: -— Minunkin elämästäni on oksa murtunut, kairein kaikista oksista ' Hän tuntee itsensä helläksi, menee ja nojaa leveän ja voimakkaan rintansa puun runkoa vasten, sivelee sitä — tuntee tuskaa ja puhelee: y — Runtelin sinua kerran, olin nuori, kokematon, ryöstin oinaasi, jonka piit kasvattanut luoniakunnan iloksi. olit minua heikompi, siksi sinua ryöstin. Nyt vasta tunnen kuinka väärin tein ja tässä seison nyt sinulta anteeksi pyy- ' taen. • Vaistomaisesti hän yhä läheni puuta ja kurotti käsillään alimmaisia oksia,' painoi niitä hellästi kasvojaan-vasten. • Oksissa oli hienonviheriöitä säme.tin pehmeitä, untuisia lehtiterttuja -— niisr tä virtasi hänen sieluunsa lämmön tunne ja ympärillä leijaili anteeksiannon ihana tuoksu. Oikealla puolella rantatietä oli Vanha laivatelakka, johon maasto loivasti viersi hienohiekkaiselle rannalle. Telakkaa ei enää käytetty tarkoitukseensa, paitsi jossain poikkeustapauksessa. Telakka oli seisonut useita vuosia käyttämättä ja itsestään rappeutunut. Pitkät rännin tapaiset ruuhet ulottuivat pitkälle järvenpohjaan. Ja kun lapset käyttivät rantaa uimarantana, niin he usein laskeutuivat ränniä myöden järveen, jotta hurisi. Vasemmalla puolella tietä kohosi huviloita. Huvilat olivat upeita kauniine ; lasiverantoineen, joista päältäkin huomasi huviloissa asuvan rikkaita ihmisiä — pääoman omistajia. 'Paikka oli erittäin puhdas ja rauhallinen, ei siis ihme, että kaupungin ja lähiseudun lapset viihtyivät rannalla uiden ja leikkiä lyöden. Kun Sunila palasi kävelymatkaltaan ja saapui telakan kohdalle, tuli häntä vastaan kokonainen liuta pikkuväkeä, jotka, tervehtivät, tytöt 'kahiosti- niiaten, pojat lakkia kohottaen. — Oliko setä uimassa? —- Oliko vesi lämmintä.^ — Katsokaa meidän korkki-pussejamme, ne ovat aivan uudet, eikö ole komeat? — Setä — setä, eikö ole nemmistä ihmetellen kysyi. Sunfla katsoi vähän tyhmännäköis, kysyjään, naurahti hänelle ominai-, ja miellyttävään tapaansa kysyen^ — No, tunnetteko te pikkuys^i sitten minut? — Oi tunnetaan! — Tunnetaan^ Tunnetaan! V —Tina olet te kUtti-tetä, joka kä) tilloinmeiUä kun itää tattu tehtaati Ja tihähäij miniia: nottit kolkealle maan ja annoit tokelipullia. Xih, j kelteli sama pieni miehenalku, kas\- pyhän riemun täyttämät. - - Ä l ä sinä löpise, eihän setä sella sia viitsi kuunnella, isompi tytöistä s noijatyÖrisi pikkupojan syrjään, vai hemman oikeudella. Pojan kasvot loistivat yhä niin kiri käina, kuin jos vasta olisi saanut noit ''sokeripullia" maistaa, tytölle hä osoitti mieltään. — Millä olen mallipuuseppä Toivola tytär Täinäjä tämä suupaltti on mi nun pikkuveljeni Pentti — ja nämä toi •set'.:;.^-^--:'^"'^ ; — Älä sinä niin paljon puhu sedälle eihän setä tyttöjen puheita viitsi kuiin nellä^miiuäh pojista sanoi. — Miiu pien metallisorvari Jäätilan poika Ka iervo ja tämä on minun veljeni Ossi js tämä, on Kalle—— ja — niin ne toisel ovat kotona . . . — Minun nimeni on Bettj-, riensi taas eräs tytöistä sanomaan.—- Isäni on Rauta ja Metallitehdas O.Y:n sähköasentaja, Kaukola nimeltään. —-Aina te tytöt tungette itseänne siihen, yksi pojista sanoi ja työnsi Bettyä syrjään, vaikka näette, että setä ei viitsi teihin edes vilkaista. Minä olen viilaaja Sorkkalan poika Tapio ja osaan itsekin viilata ja mieheksi tultuani haluan tulla isäni kaltaiseksi. •v-No älä ihmettä, vai olet sinä Sorkkalan poika, vai viilaaja Sorkkalan poir ka. No enpä ihmettele, jos sinusta 'asentaja tulee, isäsi kaltainen. Sellaisen miehen pojasta voi tulla oikea mies-ten- mies. Vai osaat viilata? Sunila hymyillen kysyi. — No mitä sinä sitten osaat viilata? — Luistimia, oikeita teräsluistimia. Isä kun kerran koetteli niiden teriä, niin hän sanoi niiden olevan terävät kuin '•puukon kamarat", poika kehaisi kasvot aivan tulipunaisena omahyväisyydestä. — No kyllä olivat terävät. Osaatko itse luistella? — Kyllä osaan; — Ja minä — ja minä — ja minä! lapset kilpaa huusivat. — Istukaa te setä tähän, Taina sanoi. — Minä^ja Betty juoksemme tuolta pitkin rantaa vanhan tohtorin uimahuoneelle ja iiunme sieltä tänne, että setä näkee.. Katsooko setä? — Josko katson? Katson mielihy- Mutta älkää uiko suoraan, vaan hauskaa kun ei tarvitse enää uida kädet pohjassa kiven kanssa kilpaa, yksi pojista puheli, noin kymmenen vuotias miehenalku. — Älkää sentään tulko liian rohkeiksi hän lähtenyt herättyään kortteeriinsa,, vaikka teillä onkin nuo uimasäkit, kun eikä mitään tällaista olisi tapahtunut. Puolustuspuhe näytti huvittavan tuomaria ja poliiseja. Asiallinen puolustuspuhe ei kuitenkaan auttanut, vaan ra-pianlainen sakko tuli. Kaiken lisäksi tuomari piti ankaran nuhdesaarnan si-veyskäsitteistä ja juoppouspaheesta. Juttu oli \nimeinen sinä päivänä ja mies maksoi sakkonsa. Hyvästellessään poliiseja, toivottivat nämä hyvää onnea matkaan ja kehoittivat poikkeamaan toistenkin huvimatkalla ja voisipa vaikka tavata samoja neitosia paremmalla onnella ja menestyksellä. Kolme vuorokautta myöhästyneenä palasi raittius\%teraani takaisin «aitiseen toimeensa reippain ja innostunein mie-r r. ' ; o ! 1 ; U l f £ Vt ii t l \. f» niissä ei ole selkävytitä, Sunila varoitti. — Oi voi kun setä pelkää, te puhutte ihan kun äiti siellä kotona I Hänkin pelkäsi nim kovm, vaikka tässä pysyy kuin vatsallaan hiekan päällä. —^ Setä tulkaa tuonne rannalle katsomaan kun me uunme —niinja sukellamme! — Tuolla tuon rännin päällä, näkeekö setä? — Siellä on sopiva istua ja katsella. — Osaakö setä uida? — Tuleeko setä uimaan? — Jos setä ei osaa uida niin kyllä me lainaamme korkkipussejamme. Niin lapset huudahtelivat ja alkoivat viedä Sunilaa kädestä pitäen kohden uimarannan hietikkoa. — Kenen lapsia te olette, kun noin reippaita ja rohkeita olette? Sunila noin vain ohimennen kysyi. Eikö tetä meitä tunne? yksi pie-kiertäkää tuolta laitaa rantaa, järvi on syvä, te voitte hukkua, hän varoittavasti sanoi. — Oi, me olemme uineet menestyksellisesti tämän välin, monet kymmenet kerrat, emmekä ole jedes väsyneet, emmekä edes raskaasti hengittäneetkäan, päinvastoin ja olemme vielä tehneet ennätyksiä, Taina kehaisi. — Olkaa sentään varovaisia, kehoit-ti Sunila. Kuinka vanhoja olette? — !Minä olen kolmetoista. — Ja minä, Betty ehätti väliin, olen kahdentoista. ^ Käytte koulua tiettävästi ? —- Minä pääsin kansakpulusta keväällä, Betty sanoi niiaten. — Ja minä käyn yhteiskoulua, siirryn syksyllä toiselle luokalle, Taina vastasi niiaten. — Betty on perin nuorena päässyt kansakoulusta. Eikö ole halua jatkaa enää opipikoulnssa? — Oi setä, kyllä minulla halua olbi. olen sit^ itsekin usein miettinyt ja puhunut isällekin, mutta hän on sanonut, ettei ole varoja. ^ — Mutta jos isäsi nyt vastoin oletta- LaiMBialiia. B i i l l t i l n i u n 18 i>ii:Tiiuu 1953 |
Tags
Comments
Post a Comment for 1953-04-18-08
