1956-03-24-03 |
Previous | 3 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
PENTTI LAURILA:
npAPASIX tanssilavalla jo viime ke-sänä
oikein reippaan ja pirteän tytön,
Kailin. ^Olemme s^n jälkeen olleet
yksissä aika paljon ja sanon suoraan,
^ t t ä pidän tytöstä. Hän leikkii mielellään
nykyaikaista, .mutta on pohjimmaltaan
oikein kiltti ja kultainenT^-aikka
hiukan ajattelematon. Hänellä on tällä
hetkellä poninhäntäkampaus ja hän pitää
ko\nn paljon viimeisen «muodin multaisista
vaatteista, uhraapa usein rahaa
palkastaan vaatteisiin syömisen kustannuksellakin,
vaikka muokkaa tavallisesti
vanhasta uutta itse. Sitten hän tuntuu
olevan täysin filimihuUu ja käy aina elokuvissa,
milloin suinkin vain voi, mutta
näyttää sekoittavan liian paljon elämää
ja Hollywoodia toisiinsa. Niinpä hän
joskus vaatii, että minun olisi käyttäydyttävä
joittenkin filmisankarien tavoin,
mikä ei tietysti ole mahdollista,
ikoska olen tavallinen ihminen. Itsa hän
mielellään pyrkii jäljittelemään ihaile-imiäan
tähtiä — joku aika sitten hän
halusi olla kuin Marilyn Monroe, nyt
*hän potee Sabrina-kuuinetta . . .
- Istuimme tässä eräänä kauniina kesäiltana
sievällä kallionyppylällä. Molemmilla
oli mukanaan lul^amista ja lisäksi
nätustelimme mukanamme olevia pähkinöitä
ja välillä haukkasimme Railin mu-kaiiaaji
tuomia voileipiä. En tiennyt,
mitä lehteä 'Raili lueskeli, minulla oli
mukanani muutama novelli, koska pidän
kaunokirjallisuudesta. ,.
Tunsin, että .Raili oli katsellut minua
pitemmän aikaa ja vihdoin hän kysyikin:
Mikä aihe siinä on?
— Tässä on italialainen kertomus
Giorgiosta, joka rakasti Angela-niniistä
tyttöä . . .
— Angela . . . Hänen täytyy olla vaalea
ja eiikelirhäinen, sillä, eikös vain
hioni viittaa enkeliin?
— E i hän kai ole vaalea, tuntuu aivan
samanlaiselta tytöltä kuin muutkin i l man
mitään liikaa enkelimäisyyttä . . .
— Se on mahdotonta! Hän varmaan
jotenkin muistuttaa Pier Angelia, oletko
nähnyt häntä filmissä?
— En . . . enkä erikoisemmin väiltäkään
tutustua kaikkiin tähtiin. Minusta
vain tuntuu, että tämä Angela on ihan
tavallinen tyttölapsi . . . mutta Giorgio
ei voi mennä naimisiin hänen kanssaan,
kun hänellä ei ole tarvittavia rahoja . . .
— Miten typerää! huudahti Raili
kiukuissaan. Miksi siihen on sotkettu
rahoja . . . novelliin?
Raili vaikeni, kun en vastannut mitään.
Hän oli siirtynyt viereeni ja luki
kertomusta kanssani. Vihdoin hän aloitti
taas:
— Minusta tuntuu, kuule, että tuo
Giorgio on aika tyhmä poika l Miksi hän
lavertelee niin paljon kaikenlaista tytölleen
eikä. suutele häntä?
— Mutta eihän hän tiedä, rakastaako
tyttö häntä.
— Niin, ei tietenkään, mutta jos hän
suutelisi, niin huomaisi hän sen heti.
Miksi hän ei yritä päästä rahavaikeuksistaan
jonkun hienon kaappauksen
avulla, kuten se mies elok . . .
— Taas sinä sotket elokuvat asiaan.
Etkö tiedä, etteivät kunnon ihmiset pyri
selviämään vaikeuksistaan kuten elokuvissa
opastetaan?
— Niin, niin . . . kyllähän minä, älä
nyt taas aloita, mutta eihän tuo olekaan
muuta kuin kertomus ja siinä kyllä
voisi . . .
Mutta, Raili, tämä on tosikertomus
kahdesta nuoresta eikä tänne sovi
kaappaus.
— No, hyvä ori, huokaisi Raili, ei sitten
. . . Muttamitäkunraiaa tuo Angela
oikeastaan tekee? Miten hän on pukeutunut?
. ;
— Pukeutunut? X o niin, hän on konttoristi,
ja tämä tapahtui kesällä . . . ehkä
hänellä on hame ja pusero . . .
— Millainen hame?
— Mistä minä sen tietäisin! sanoin
jo hiukan äkäisesti.
— Mutta eikö siellä ole mainittu hänen
puvuistaan mitään! ? Sehän on sitten
aivan t\-hmä kertomus — e i mitään
tytön puvuista I Miten luulet Angelan
voivan tehdä vaikutusta Giorgioon, jos
hän ei pukeudu kuten pitää, nykyaikaisesti,
vaan kuljeksii esimerkiksi tavallinen
puolihame ja yksinkertainen pusero
yllään?
— Voti> Raili, eiväthän vaatteet tee
ihmistä! Ja voivathan yksinkertaisetkin
vatteet olla sieviä ja aistikkaita, eikö?
— Hm, niin kai! Mutta eikö siellä ole
ketään kolmatta henkilöä? Olisi vaikka
joku miljonääri, joka havittelee Angelan
seuraa. Näetkös, silloin Giorgio raivostuisi
. . .
— Antaisitko sinä tytön mennä naimisiin
tuon miijonöörin kanssa?
•— Oi ei! Mutta mies voisi hiukan
kuherrella A'ngelan kanssa, vaikka lopulta
menisikin naimisiin tämän tyttöystävän
kanssa. Giorgio pelkäisi niiehen
vievän Angelan, suorittaisi hienon ryöstön
ja^ päättäisi siten selvitä vaikeuksistaan.
Hänhän saattaisi 'hiukan kolhaista
vaikka tuota miljonääriä....
— Joko taas tuo ryöstö pujahti tänne,
oletpa sinä tänään. kovin Tosvollisel-^
la tuulella. Älä nyt enää yritä saada
Giorgioa tekemään mitään sellaista, ei
hän kuitenkaan halua joutua vankilaan.
Ja mistä kuvittelet miljonöörin tipahtavan
heidän keskelleen, he'hän ovat köyhiä
ja tuskin koskaan joutuvat samoi-
-hin paikkoihin kuin miljonäärit, he ovat
samanlaisia kuin mekin ja montako miljonääriä
sinä olet >t^vannut?
— Äs, miksi sinä meitä siihen sekoitat,
eihän me olla kertomuksen henkilöitä!
— Mutta voisihan meistäkin kirjoittaa
tällaisen kertomuksen ja pitäisikö
siinäkin olla joku miljonääri, joka havittelisi
sinua? '
— E i tietystikään, jos meistä . . .
mutta muistatko filmin "Kolme kolikkoa
lähteessä?" Siinähän oli sellainen
köyhä nuorukainen, mutta . . .
Melkein menetin malttini, kun sanoi:
— Raili! Etkö voisi lopettaa vertauk-siasi
filmeihin lakkaamatta? Etkö osaa
puhua muusta kuin filmeistä ja niiden
soveltamisesta kaikkeen mahdolliseen!
Raili vaikeni. Hiljaisena ja nieleskellen
hän seurasi kertomuksen juonta,
kunnes jälleen huudahti:
— Mutta nythän hän menettää työpaikkansa!
— Niin, se ei ole niinkään harvinaista,
että nuori ihminen menettää työ-parkkansa.
Onhan niitä sellaisia meidänkin
t-uttavapiirissämme. •
—- Mutta kaikki hänen asiansahan
menevät aivan sekaisin, kun hän nyt ei
ansaitse mitään, huokaili Raili.
— Niinhän se käy, mutta ehkäpä hän
löytää aarteita tai öljylähteitä, kuten
sankarit elokuvissa, sanoin.
— Sinä olet ilkeä! huudahti Raili pahoillaan
ja minä puristin käsivarresta
pyytäen anteeksi.
Railikin tuli jälleen iloisemmaksi, kun
kertomuksemme sankari lopulta sai työpaikan
koneenkäyttäjänä.
— ICuinka paljon luulet hänen ansaitsevan
kuukaudessa? kysyi Raili huolissaan.
— En tiedä varmasti palkkoja tuolla
alalla, mutta tuskin yli kahdenkymmenenviiden.
tuhannen.
— Polttaakohan hän tupakkaa?
— Uskoisin niin.
.— Voi surkeutta! valitteli Raili ai- .
käen laskea ajatuksissaan naputellen
sormella nenäänäsä. Jas hän ei polttaisi,
niin hän voisi säästää vuodessa muutaman
tuhannen, mutta näin ollen . . .
Mutta mitä nyt? Meneekö tuo Angela
kihloihin autonomistajan kanssa?
— Menee . . . Giorgiohan on köyhä ja
se toinen rikkaampi. Angela on kai samanlainen
kuin sinäkin olisit — valitsee
automiehen!
— Ohhoh! Kuulehan — jos minä olisin
Angela . . .
—. . . niin haluaisit kaapin täyteen
«
pukuja viimeisen muodin mukaan, haluaisit
nähdä kaikki elokuvat, käydä
ravintoloissa tanssimassa ja .tahtoisit
ajella hienolla autolla mallia 56, jatkoin
hänen puhettaan ilkikurisesti.
— E i pidä paikkaansa! Sinä et ymmärrä
mitään! Jos esimerkiksi sinä olisit
Giorgio . . . yritti hän jälleen.
— . . . niin haluaisit minun iskevän
leukaan tuota autonomistajaa, joka autoineen
odottaisi sinua työpaikkasi ulkopuolella,
niinkö?
— Iskisitkö sinä todellakin häntä leukaan?
— Kuka! Minäkö?
— Valloittaisitko minut siten? Kuinka
hienoa!
En vastannut mitään ja Raili pohti
kuumeisesti asiaa hieroen pientä nenäänsä.
— Ei, en pitäisi sellaisesta kuitenkaan,
sanoi hän lopulta, ja turhaakin se
olisi, koska rakastaisin sinua . . .
• —Mutta rahakysymys, oletko unohtanut
sen? ehätin väliin. Meidän olisi
odotettava pitkä aika cmnenkuin voisimme
mennä vihille ja sinä kyllästyisit
• ja ottaisit ennemmin tuon autonomistajan,
jolla olisisi rahaa.
— Pyh . . ,! Jos polttaisit vähemmän,
niin •.: '. . Ja minä tietysti auttaisin
sinua säästämisessä, voisin ostaa vähemmän
vaatteita ja käydä vähemmän
elokuvissa ja sitten voisimme yrittää i l taisin
jotakin yhdessä. 'Kyllähän se sii-järjestyisi,
eikähän sitä tarvitse niin
hirveän suurellisesti aloittaa.
— Yyym! hymähdin vastaukseksi ja
luin kertomuksen loppua Railin kanssa.
Raili innostui lukemaan ääneen viimeisiä
lauseita:
. . , Giorgio kohtaa Angelan puistossa.
Tyttö katsoo häntä kiinteästi, hiljaisena,
vetää sitten nopeasti autonomistajan
antaman sormuksen sormestaan,
irroittaa häneltä saamansa korvarenkaat
ja juoksee Giorgion luokse
nyyhkyttäen. He syleilevät toisiaan . . .
— Se oli sittenkin kiva kertomus,
ihan oikea kertomus ilman mitään liikoja
koristuksia. Ja sinä raivostuit minulle,
vaikka vain kiusottelin sinua aina
välillä. Halusin nähdä minkälaisena sinä
minua oikein pidät . . .
Olin hämilläni ja taoin koivunoksalla
kalliota osaamatta sanoa mitään.
— Minä katsos olen ajatellut, että sinä
vain pilanpäiten haluat seurustella
kanssani ja sen vuoksi halusin tietää
pidätkö minua aivan typeränä, luuletko
minun ajattelevan vain vaatteita ja
elokuvia . . .
Pyörähdin nopeasti' ympäri vetäen
Railin syliini suudellakseni häntä, mutta
hän peräytyi huudahtaen:
— Hoo, poika! Älähän pidä kiirettä.
Haluan ensin tietää mitä ajattelet minusta
ja oletko vakavissasi, sillä minä
en halua leikitellä tunteilla, ystäväiseni.
— 'Raili tyttöseni, pidän sinusta niin
paljon etten voi kertoa! Olen tiennyt
ettet ole sellainen kuin mitä olet näytellyt
olevasi. Tiedän, että valmistat
vaatteesi itse melkein kaikki ja että
«muokkaat entisiä uuteen uskoon — tiedän
että olet hyvä tyttö. Suo anteeksi,
että olen halunnut kiusotella sinua saadakseni
sinut olemaan hiukan vähemmän
elokuvatähtien .mallin mukainen.
Mutta yhdessähän me ryhdymme tästä
alkaen toisiamme vakinaisesti muokkaamaan
omalla tavallamme, eikö niin?
Ealokunnan juhlat"
eiisi sunnuntaina
Finnish-haaUUa
Ensi sunnuntaina esitetään hauska
näj^elniä "Palokunnan juhlat"
nuorikkojen toimesta Finiiisli-haa-
UUa. Ensinimäinen esitj^s kello 1
päivällä ja toinen kello 7 illalla.
Xumeroiiuja paikkalippuja saatavissa
tavanmukaisissa myyntipaikoissa.
Esitys peruutettiin kovan lumimyrskyn
takia kaksi viikkoa aikaisemmin
ja silloin ostetut paikkaliput
ovat edelleen voimassa.
Saapukaa joukolla katsomaan erittäin
hauskaa nuoren väen esitystä.
ERI KULMILTA
MAAPALLOA
15 V. KESTÄNYT UNI
Helmikuun viimeisenä sunnuntaina
tuotiin Pariisiin 21 vuoden ikäinen amerikkalainen
tyttö, joka on ollut unen-kaltaisessa
horrostilassa 15 vuotta. Hänet
viedään Lourdesiin missä on — ainakin
väitetään olevan — ihmeitä tekevää
vettä.
Tytöltä leikattiin 6-vuotiaana umpisuoli
ja sen jälkeen hän ei ole herännyt
unesta. Hän avaa silmänsä päivällä,
mutta ei voi puhua. Hänen kätensä
ja jalkansa nukkuvat aina, sanoo hänen
äitinsä, joka myöskin kertoi, että
tyttöä on syötetty letkulla nenen kautta.
» « *
T E R V E E L L I N E N 'MUOTI
Jokseenkin kaikissa ns. sivistysmaissa
on havaittavissa, että naisten pituus
kasvaa, mutta paino vähenee, toisin sanoen
lihavia naisia näkee yhä vähemmän.
Tämän terveyden kannalta erittäin
ilahduttava kehitys ei niinkään paljon
johdu valistuksen ja tiedon lisääntymisestä
kuin siitä, että muoti suosii
solakkuutta ja elintason noustessa yhä
yseammat naiset haluavat pukeutua
muodikkaasti. Lihavuus ci heille ole
vain terveydellinen, vaan enemmiänkin
sosiaalinen kysymys.
• * •
KALEVALAMERKKI 1955
Tämän vuotuisen Kalevalajuhlien
tunnuksena ja aikana myytävänä on ollut
Akseli Gallen-iKallelan taideteoksen
mukaan piirretty kolmivärikuva, joka
esittää Kalevalan 44. runossa kerrottua
kohtausta, missä neito leikkaa hiuksiaan
Väinämöisen kanteleen kieliksi.
Merkin myynnistä kertyvän tuoton Ka-levalaseura
käyttää Gallen-Kallelan mu-seorahan
kartuttamiseen osaksi myös
Elias Lönnrotin elämäntyön edeltäjän,
Kristfrid Gananderin hautapatsaan pystyttämiseen
Rantsilaan.
• • •
S.\KSAN NAISTEN USKOLLISUUS
Saksalaisten Nordrhein-Westfalenin
osavaltion tilastollisen toimiston ilmoituksen
mukaan on naisten "syyllisyys"
avioeroihin viime vuosina huomattavasti
vähentynyt. Vielä v. 1948 vaativat
miehet avioeroa vaimon hairahdusten
takia 53%:ssa avioerotapauksista,
nykyään vain 33% :ssa. Miesten "syyllisyys"
sen sijaan on lisääntynyt 37.4Ö
stä 55.5%:iin. Pelkästään naisen syyksi
katsottavien avioerojen määrä on
alentont.t 26*cta 14.5%: iin. — Ulkomaisten
miehitysjoukkojen vähentämisen
vaikutustako?
• « »
HALUSI RAUHAA
Muuan persialainen nuorukainen i l moittautui
saksalaiseen yliopistoon oppilaaksi
tukka ajettuna 2 millin pituiseksi.
Tukkansa leikkaukseen hän i l moitti
syyksi sen, että halusi olla piilossa
ihailijattareltaan.
— Ruvetaan vaan, sanoi Raili, painautuen
kylkeeni ja antaen vapaaehtoisesti
huulensa suudeltavakseni.
T.ainintaina> maallskuim 24 päiväDi* 1956 Sivu 3
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, March 24, 1956 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1956-03-24 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki560324 |
Description
| Title | 1956-03-24-03 |
| OCR text | PENTTI LAURILA: npAPASIX tanssilavalla jo viime ke-sänä oikein reippaan ja pirteän tytön, Kailin. ^Olemme s^n jälkeen olleet yksissä aika paljon ja sanon suoraan, ^ t t ä pidän tytöstä. Hän leikkii mielellään nykyaikaista, .mutta on pohjimmaltaan oikein kiltti ja kultainenT^-aikka hiukan ajattelematon. Hänellä on tällä hetkellä poninhäntäkampaus ja hän pitää ko\nn paljon viimeisen «muodin multaisista vaatteista, uhraapa usein rahaa palkastaan vaatteisiin syömisen kustannuksellakin, vaikka muokkaa tavallisesti vanhasta uutta itse. Sitten hän tuntuu olevan täysin filimihuUu ja käy aina elokuvissa, milloin suinkin vain voi, mutta näyttää sekoittavan liian paljon elämää ja Hollywoodia toisiinsa. Niinpä hän joskus vaatii, että minun olisi käyttäydyttävä joittenkin filmisankarien tavoin, mikä ei tietysti ole mahdollista, ikoska olen tavallinen ihminen. Itsa hän mielellään pyrkii jäljittelemään ihaile-imiäan tähtiä — joku aika sitten hän halusi olla kuin Marilyn Monroe, nyt *hän potee Sabrina-kuuinetta . . . - Istuimme tässä eräänä kauniina kesäiltana sievällä kallionyppylällä. Molemmilla oli mukanaan lul^amista ja lisäksi nätustelimme mukanamme olevia pähkinöitä ja välillä haukkasimme Railin mu-kaiiaaji tuomia voileipiä. En tiennyt, mitä lehteä 'Raili lueskeli, minulla oli mukanani muutama novelli, koska pidän kaunokirjallisuudesta. ,. Tunsin, että .Raili oli katsellut minua pitemmän aikaa ja vihdoin hän kysyikin: Mikä aihe siinä on? — Tässä on italialainen kertomus Giorgiosta, joka rakasti Angela-niniistä tyttöä . . . — Angela . . . Hänen täytyy olla vaalea ja eiikelirhäinen, sillä, eikös vain hioni viittaa enkeliin? — E i hän kai ole vaalea, tuntuu aivan samanlaiselta tytöltä kuin muutkin i l man mitään liikaa enkelimäisyyttä . . . — Se on mahdotonta! Hän varmaan jotenkin muistuttaa Pier Angelia, oletko nähnyt häntä filmissä? — En . . . enkä erikoisemmin väiltäkään tutustua kaikkiin tähtiin. Minusta vain tuntuu, että tämä Angela on ihan tavallinen tyttölapsi . . . mutta Giorgio ei voi mennä naimisiin hänen kanssaan, kun hänellä ei ole tarvittavia rahoja . . . — Miten typerää! huudahti Raili kiukuissaan. Miksi siihen on sotkettu rahoja . . . novelliin? Raili vaikeni, kun en vastannut mitään. Hän oli siirtynyt viereeni ja luki kertomusta kanssani. Vihdoin hän aloitti taas: — Minusta tuntuu, kuule, että tuo Giorgio on aika tyhmä poika l Miksi hän lavertelee niin paljon kaikenlaista tytölleen eikä. suutele häntä? — Mutta eihän hän tiedä, rakastaako tyttö häntä. — Niin, ei tietenkään, mutta jos hän suutelisi, niin huomaisi hän sen heti. Miksi hän ei yritä päästä rahavaikeuksistaan jonkun hienon kaappauksen avulla, kuten se mies elok . . . — Taas sinä sotket elokuvat asiaan. Etkö tiedä, etteivät kunnon ihmiset pyri selviämään vaikeuksistaan kuten elokuvissa opastetaan? — Niin, niin . . . kyllähän minä, älä nyt taas aloita, mutta eihän tuo olekaan muuta kuin kertomus ja siinä kyllä voisi . . . Mutta, Raili, tämä on tosikertomus kahdesta nuoresta eikä tänne sovi kaappaus. — No, hyvä ori, huokaisi Raili, ei sitten . . . Muttamitäkunraiaa tuo Angela oikeastaan tekee? Miten hän on pukeutunut? . ; — Pukeutunut? X o niin, hän on konttoristi, ja tämä tapahtui kesällä . . . ehkä hänellä on hame ja pusero . . . — Millainen hame? — Mistä minä sen tietäisin! sanoin jo hiukan äkäisesti. — Mutta eikö siellä ole mainittu hänen puvuistaan mitään! ? Sehän on sitten aivan t\-hmä kertomus — e i mitään tytön puvuista I Miten luulet Angelan voivan tehdä vaikutusta Giorgioon, jos hän ei pukeudu kuten pitää, nykyaikaisesti, vaan kuljeksii esimerkiksi tavallinen puolihame ja yksinkertainen pusero yllään? — Voti> Raili, eiväthän vaatteet tee ihmistä! Ja voivathan yksinkertaisetkin vatteet olla sieviä ja aistikkaita, eikö? — Hm, niin kai! Mutta eikö siellä ole ketään kolmatta henkilöä? Olisi vaikka joku miljonääri, joka havittelee Angelan seuraa. Näetkös, silloin Giorgio raivostuisi . . . — Antaisitko sinä tytön mennä naimisiin tuon miijonöörin kanssa? •— Oi ei! Mutta mies voisi hiukan kuherrella A'ngelan kanssa, vaikka lopulta menisikin naimisiin tämän tyttöystävän kanssa. Giorgio pelkäisi niiehen vievän Angelan, suorittaisi hienon ryöstön ja^ päättäisi siten selvitä vaikeuksistaan. Hänhän saattaisi 'hiukan kolhaista vaikka tuota miljonääriä.... — Joko taas tuo ryöstö pujahti tänne, oletpa sinä tänään. kovin Tosvollisel-^ la tuulella. Älä nyt enää yritä saada Giorgioa tekemään mitään sellaista, ei hän kuitenkaan halua joutua vankilaan. Ja mistä kuvittelet miljonöörin tipahtavan heidän keskelleen, he'hän ovat köyhiä ja tuskin koskaan joutuvat samoi- -hin paikkoihin kuin miljonäärit, he ovat samanlaisia kuin mekin ja montako miljonääriä sinä olet >t^vannut? — Äs, miksi sinä meitä siihen sekoitat, eihän me olla kertomuksen henkilöitä! — Mutta voisihan meistäkin kirjoittaa tällaisen kertomuksen ja pitäisikö siinäkin olla joku miljonääri, joka havittelisi sinua? ' — E i tietystikään, jos meistä . . . mutta muistatko filmin "Kolme kolikkoa lähteessä?" Siinähän oli sellainen köyhä nuorukainen, mutta . . . Melkein menetin malttini, kun sanoi: — Raili! Etkö voisi lopettaa vertauk-siasi filmeihin lakkaamatta? Etkö osaa puhua muusta kuin filmeistä ja niiden soveltamisesta kaikkeen mahdolliseen! Raili vaikeni. Hiljaisena ja nieleskellen hän seurasi kertomuksen juonta, kunnes jälleen huudahti: — Mutta nythän hän menettää työpaikkansa! — Niin, se ei ole niinkään harvinaista, että nuori ihminen menettää työ-parkkansa. Onhan niitä sellaisia meidänkin t-uttavapiirissämme. • —- Mutta kaikki hänen asiansahan menevät aivan sekaisin, kun hän nyt ei ansaitse mitään, huokaili Raili. — Niinhän se käy, mutta ehkäpä hän löytää aarteita tai öljylähteitä, kuten sankarit elokuvissa, sanoin. — Sinä olet ilkeä! huudahti Raili pahoillaan ja minä puristin käsivarresta pyytäen anteeksi. Railikin tuli jälleen iloisemmaksi, kun kertomuksemme sankari lopulta sai työpaikan koneenkäyttäjänä. — ICuinka paljon luulet hänen ansaitsevan kuukaudessa? kysyi Raili huolissaan. — En tiedä varmasti palkkoja tuolla alalla, mutta tuskin yli kahdenkymmenenviiden. tuhannen. — Polttaakohan hän tupakkaa? — Uskoisin niin. .— Voi surkeutta! valitteli Raili ai- . käen laskea ajatuksissaan naputellen sormella nenäänäsä. Jas hän ei polttaisi, niin hän voisi säästää vuodessa muutaman tuhannen, mutta näin ollen . . . Mutta mitä nyt? Meneekö tuo Angela kihloihin autonomistajan kanssa? — Menee . . . Giorgiohan on köyhä ja se toinen rikkaampi. Angela on kai samanlainen kuin sinäkin olisit — valitsee automiehen! — Ohhoh! Kuulehan — jos minä olisin Angela . . . —. . . niin haluaisit kaapin täyteen « pukuja viimeisen muodin mukaan, haluaisit nähdä kaikki elokuvat, käydä ravintoloissa tanssimassa ja .tahtoisit ajella hienolla autolla mallia 56, jatkoin hänen puhettaan ilkikurisesti. — E i pidä paikkaansa! Sinä et ymmärrä mitään! Jos esimerkiksi sinä olisit Giorgio . . . yritti hän jälleen. — . . . niin haluaisit minun iskevän leukaan tuota autonomistajaa, joka autoineen odottaisi sinua työpaikkasi ulkopuolella, niinkö? — Iskisitkö sinä todellakin häntä leukaan? — Kuka! Minäkö? — Valloittaisitko minut siten? Kuinka hienoa! En vastannut mitään ja Raili pohti kuumeisesti asiaa hieroen pientä nenäänsä. — Ei, en pitäisi sellaisesta kuitenkaan, sanoi hän lopulta, ja turhaakin se olisi, koska rakastaisin sinua . . . • —Mutta rahakysymys, oletko unohtanut sen? ehätin väliin. Meidän olisi odotettava pitkä aika cmnenkuin voisimme mennä vihille ja sinä kyllästyisit • ja ottaisit ennemmin tuon autonomistajan, jolla olisisi rahaa. — Pyh . . ,! Jos polttaisit vähemmän, niin •.: '. . Ja minä tietysti auttaisin sinua säästämisessä, voisin ostaa vähemmän vaatteita ja käydä vähemmän elokuvissa ja sitten voisimme yrittää i l taisin jotakin yhdessä. 'Kyllähän se sii-järjestyisi, eikähän sitä tarvitse niin hirveän suurellisesti aloittaa. — Yyym! hymähdin vastaukseksi ja luin kertomuksen loppua Railin kanssa. Raili innostui lukemaan ääneen viimeisiä lauseita: . . , Giorgio kohtaa Angelan puistossa. Tyttö katsoo häntä kiinteästi, hiljaisena, vetää sitten nopeasti autonomistajan antaman sormuksen sormestaan, irroittaa häneltä saamansa korvarenkaat ja juoksee Giorgion luokse nyyhkyttäen. He syleilevät toisiaan . . . — Se oli sittenkin kiva kertomus, ihan oikea kertomus ilman mitään liikoja koristuksia. Ja sinä raivostuit minulle, vaikka vain kiusottelin sinua aina välillä. Halusin nähdä minkälaisena sinä minua oikein pidät . . . Olin hämilläni ja taoin koivunoksalla kalliota osaamatta sanoa mitään. — Minä katsos olen ajatellut, että sinä vain pilanpäiten haluat seurustella kanssani ja sen vuoksi halusin tietää pidätkö minua aivan typeränä, luuletko minun ajattelevan vain vaatteita ja elokuvia . . . Pyörähdin nopeasti' ympäri vetäen Railin syliini suudellakseni häntä, mutta hän peräytyi huudahtaen: — Hoo, poika! Älähän pidä kiirettä. Haluan ensin tietää mitä ajattelet minusta ja oletko vakavissasi, sillä minä en halua leikitellä tunteilla, ystäväiseni. — 'Raili tyttöseni, pidän sinusta niin paljon etten voi kertoa! Olen tiennyt ettet ole sellainen kuin mitä olet näytellyt olevasi. Tiedän, että valmistat vaatteesi itse melkein kaikki ja että «muokkaat entisiä uuteen uskoon — tiedän että olet hyvä tyttö. Suo anteeksi, että olen halunnut kiusotella sinua saadakseni sinut olemaan hiukan vähemmän elokuvatähtien .mallin mukainen. Mutta yhdessähän me ryhdymme tästä alkaen toisiamme vakinaisesti muokkaamaan omalla tavallamme, eikö niin? Ealokunnan juhlat" eiisi sunnuntaina Finnish-haaUUa Ensi sunnuntaina esitetään hauska näj^elniä "Palokunnan juhlat" nuorikkojen toimesta Finiiisli-haa- UUa. Ensinimäinen esitj^s kello 1 päivällä ja toinen kello 7 illalla. Xumeroiiuja paikkalippuja saatavissa tavanmukaisissa myyntipaikoissa. Esitys peruutettiin kovan lumimyrskyn takia kaksi viikkoa aikaisemmin ja silloin ostetut paikkaliput ovat edelleen voimassa. Saapukaa joukolla katsomaan erittäin hauskaa nuoren väen esitystä. ERI KULMILTA MAAPALLOA 15 V. KESTÄNYT UNI Helmikuun viimeisenä sunnuntaina tuotiin Pariisiin 21 vuoden ikäinen amerikkalainen tyttö, joka on ollut unen-kaltaisessa horrostilassa 15 vuotta. Hänet viedään Lourdesiin missä on — ainakin väitetään olevan — ihmeitä tekevää vettä. Tytöltä leikattiin 6-vuotiaana umpisuoli ja sen jälkeen hän ei ole herännyt unesta. Hän avaa silmänsä päivällä, mutta ei voi puhua. Hänen kätensä ja jalkansa nukkuvat aina, sanoo hänen äitinsä, joka myöskin kertoi, että tyttöä on syötetty letkulla nenen kautta. » « * T E R V E E L L I N E N 'MUOTI Jokseenkin kaikissa ns. sivistysmaissa on havaittavissa, että naisten pituus kasvaa, mutta paino vähenee, toisin sanoen lihavia naisia näkee yhä vähemmän. Tämän terveyden kannalta erittäin ilahduttava kehitys ei niinkään paljon johdu valistuksen ja tiedon lisääntymisestä kuin siitä, että muoti suosii solakkuutta ja elintason noustessa yhä yseammat naiset haluavat pukeutua muodikkaasti. Lihavuus ci heille ole vain terveydellinen, vaan enemmiänkin sosiaalinen kysymys. • * • KALEVALAMERKKI 1955 Tämän vuotuisen Kalevalajuhlien tunnuksena ja aikana myytävänä on ollut Akseli Gallen-iKallelan taideteoksen mukaan piirretty kolmivärikuva, joka esittää Kalevalan 44. runossa kerrottua kohtausta, missä neito leikkaa hiuksiaan Väinämöisen kanteleen kieliksi. Merkin myynnistä kertyvän tuoton Ka-levalaseura käyttää Gallen-Kallelan mu-seorahan kartuttamiseen osaksi myös Elias Lönnrotin elämäntyön edeltäjän, Kristfrid Gananderin hautapatsaan pystyttämiseen Rantsilaan. • • • S.\KSAN NAISTEN USKOLLISUUS Saksalaisten Nordrhein-Westfalenin osavaltion tilastollisen toimiston ilmoituksen mukaan on naisten "syyllisyys" avioeroihin viime vuosina huomattavasti vähentynyt. Vielä v. 1948 vaativat miehet avioeroa vaimon hairahdusten takia 53%:ssa avioerotapauksista, nykyään vain 33% :ssa. Miesten "syyllisyys" sen sijaan on lisääntynyt 37.4Ö stä 55.5%:iin. Pelkästään naisen syyksi katsottavien avioerojen määrä on alentont.t 26*cta 14.5%: iin. — Ulkomaisten miehitysjoukkojen vähentämisen vaikutustako? • « » HALUSI RAUHAA Muuan persialainen nuorukainen i l moittautui saksalaiseen yliopistoon oppilaaksi tukka ajettuna 2 millin pituiseksi. Tukkansa leikkaukseen hän i l moitti syyksi sen, että halusi olla piilossa ihailijattareltaan. — Ruvetaan vaan, sanoi Raili, painautuen kylkeeni ja antaen vapaaehtoisesti huulensa suudeltavakseni. T.ainintaina> maallskuim 24 päiväDi* 1956 Sivu 3 |
Tags
Comments
Post a Comment for 1956-03-24-03
