Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, November 1, 1952

              H!ÄN oli sukunsa ainoa periUineii. Isä
kuoli hänen ollessaan rippikouhii-ässä.
Täten joutui Aapdi nuoiiena huo­lehtimaan
isännäif" tehtävistä suuressa
Kivistön talossa, joka oli seudun suu­rimpia
ja varakkaimpia taloja. Asqseli
«i säikähtänyt työn p^joutta. Olihan
Ihsin kynunenvuotiaasta saakka juossut
isän jajes;».i»UoUla. Isä ei koskaan
antanut hänen joutilaana olla. Nain
oli A h l i s t a kehittynyt roteva, työhön
pystyvä ja kykenevä mie^, kun isä jät­ti
maallisen vadluksensa.
Äiti alkoi puhella AapelUlej ettei hän­kään
jaksa kauan emäntänä häänullä.
(Nuorta nroiniaa pUsi taloon saatava. Aa­peli
ymnuur^iiiidin tarkoituksen, hy­mähti
ja ajatteli, ettei vielä «le kiiret^
tä, kunhan ensin Jkää karttuu. M
äiti puheli usein, että hänen vbiinansa
pbn pettävät ja hän tahtoisi nähclä, ky.
ikeneekö ipojan ivaimo tekemään ne työt,
mihin Imnenvqimleiisa on pitänyt riit*
tää.
— Jos minun vaimoni ei kestä siinä,
missä äidin oh täytynyt kestää, otetaan
lisäapua^ sanoa karahutti Aapeli, veis«
tellessään pärevalkean: valossa työrekeä;
Kivistön emäntä säikähti. Hän kat­seli
tarlduiavaisena rukkinsa takaa Aa­pelin
voimakkaita käsivarsia, hänen
(kääntäessään paksua, mutta samalla
notkeata näreen suikaletta pajuvitsak^
si, jolla hän sitoi ^kaplaat reen jalaksiin.
Mitä? ' CHisikbhan poika perinjrt isoäi­tinsä
tuhlä^an liiohtcten ja ajattelee ke­rätä
palvelusväkeä kuten tämäkin oli
tehm^t.
Ja vanhan äidin ajatukset kiitävät
omiin nuoruusvuosiinsa. Kun hän nuo-
• rena miniänä taloon tuli ja alkoi töissä
kulkea miesten rinnalla, huomautti
' anoppi, ettei heiUä emännän tarvitse
muuta tehdä kuin ruokatalouden hoitaa
» Ja lapset kasvattaa. Mutta lapsia ei
ollutkaan kuin yksi ainoa poika. Silloin-
^'hanuehti: uuden pell(Hikin kuokkimises­sa
apuna x)lla. Ja olivatpa hänen aika-
. naan Kivistön takkua .kasvavat peitot
. muuttuneetkin viljavainöiksiy" ja nä-
• vettään oli lisääntynyt kymmenen pää-
, täventisten kymmenen lisäksi., Jos vain
• Aapeli saisi työtä tekevän emännänyoli-
• sivat talon vuotuiset tulot aika hiiomat-
• tavat, tuumi äiti.
Aapeli taas ajatteli pitäjän toisella
puolella olevaa Halmelan Liisaa, joka
rippikoulussa oli komein ja rikkain tyt­tö.
Liisa oli joskus hänelle silmää is-
' kenyt, ja Aapeli osti kauppiaalta kara­melleja
Ja tarjosi niitä ^Liisalle. Pitihän
tytön arvata, ettei karamelleja Joka ty­tölle
syötetä. Ja kun äitikm hoputtaa
, emännän ottoa, pitänee yrittää.
Ja Aapeli yritti, «än lähetti kirkon­kylän
lautamiehen kysymään, mitä L i i -
' sä ajattelisi Kivistöön muuttamisesta.
. Lautamies olikin tunnettu h},n^äksi pu­hemieheksi
ja kaikki varakkaammat
. käyttivät häntä näissä asioissa.
Liisa oli ilostunut lautamiehen esityk- >
seäi ja lähettänyt senunoisia terveisiä,
. että Aapdiin pitäisi pian käydä itse pu-
• "humassa asiansa, muutoin Isa tekee käu-
. pattiPukarihmiHeikinkansa^v
EikäAs4}eä kauan odotellutkaan^ kun
. %a4itjo ajoi iLyiv^alläoriill^
. (Liisaa vtervehtimään.' Haimdan isäiitä
. otti-myös ilomielin Aapelin vävj^kseen.
PukarilanHe&ki oli myös rikas, niutta
. hän oli kovin viinaan menevä.
Ja toisella rkäynnillään vei Aapeli ko-
^ nieat kihlat Liisalle^ ja kolme kuukaut­ta
myöhenunin vedettiin monella hevo­sella
Liisan- myötäjäistavaroita Kivis­töön.
KunA'ihdoin «Liisan himikko-He-lunaa
"lapsineen*' kuljetettiin riihiku-
Jan kautta navetan eteen, katseli Kivis­töni
emäntä hymjHlevänä ikkunan ääres­sä
jä kysäisi vihdoin pojaltaan, joka sei­soi
toisen ikkunan edessä:
heinäkuun 6 p:nä 1953. Patsaan kus-tannusairvio
on n. 6 miljoonaa markkaa,
josta kansalaiskeräyksellä oni saatu 3.7
milf. markkaa.
lOirj. Hilja flaa^^
— Joko ne nyt tuovat koko Halmelan
karjan?
<-^£i, eivätpä tuokaan! Siinä on vain
Liisan niniikkolehmä, jonka hän on kas­vattanut
vasikasta/ja sen vasikat. Lii­sa
ei halunnut luopt^amistään, mikä on
hänen omaansa, vastasi Aapeli ja siveli
tyytyväisenä viiksiensä alkuja.
--Onpas s i U ä ^ t ^ ^ Tuo-
' pas nyt kynuneinen l e h f l ^ tullessaan
taloon, niissä jo ennestään on yli kolme­kymmentä!
Sillä lailla sitä pitää!
Kuulehan/ Aapeli, onko sinulla tietoa,
kuinka paljon tyttö saa rahan^^^^p
kun noin paljon tavaran puolta anne­taan?
kynisi äiti.
— En ole kysynyt, mutta erinäisiä
summia isäntä kuului laskenen kirstim-sa
pohjalle ja toisia saatana oli sanonut
ylös. Eihän rahakaan iKihitte^ ole,
kyllä sitä aina talon taipeissa menee
. . . Rahaa.en ole JSaimielE^^ halun* ;
nut. Olen, tahtonut vain Liisan . . . Ja
Liisan omaisuus, kuinka paljon sitä lie­neekin,
pahnaan kirjaan vallesmannin
virkahuoneessa. Ja sen saa periä van­hin,
poika tai tyttö, jos Herra meille lap­sia
suonee.
— Vai suonee! Mikäpäs siinä on, et­tei
kaksi nuorta saisi lapsia! Sepäs on
oikein ajateltu, hymähti äiti tyytyväise­nä
Ja läksi puhuttelemaan lehmäin tuo­jia.
Häät vietettiin tavan mukaan Kivis­töllä
ja Halmelassa olivat vihkiäiset.
Molemmissa taloissa olivat komeat pi­dot
ja kummassakin tanssittiin kaksi
päivää, "Häähumujen Jälkeen läksivät
sukulaiset koteihinsa Ja nuori pari sai
levätä tarpeekseen.
Aapelin äiti toi Liisalle aittojen ja
kaappien avaimet ja kehoitti häntä ot­tamaan
huolekseen kaikki emännälle
kuuluvat tehtävät. Hän oli väsynyt Ja
halusi siirtyä vanhuuden lepoon. Aapeli
nauroi äidin väsymykselle ja sanoi Lii­salle,
ettei se ollut kuin rakkautta Ja
mitä suurinta luottamusta Liisaa koh­taan.
'Mutta nuori aviomies erehtyi. Äiti
tosin rakasti Ja kunnioitti Liisaa, mutta
hän oli todella sairas, vaikka hän ei it­sekään
sitä tiennyt. Liisa ei ehtinyt
olla Kivistöllä kuin puoli vuotta, kun '
jo anoppi kuoli hivuttavan sydäntaudin
.murtamana.^
Äidin kuolema oli todellinen suru Aa­pelille
ja Liisalle. Anoppi oli opastanut
Lii^ä;! miten emännän tuli valvoa na­vetassa^
etteivät palvelijat pääse sotkea
maan heiiiTa lehriiieri alle ja kaatamaan
jauhojuomisiaan maahan. Ja kirnuami­sen
oikean taidon Liisa oppi vasta mie­helässä.
Ei ollut siihen aikaan meije-reitaj
joihin kerma olisi viety, eikä lä­hellä
kaupunkia tai. tehdasseutua, mi­hin
voin olisi nuorena saanut kaupaksi.
Voi suolattiin ja pakattiin suuriin saa­veihin
ja hyvien kelien aikana vietiin
kaupunkim niyytäväksi.
Kun Aapeli toi suuret rahat voista, .
kävi Liisa tarkemmaksi voin kulutta­jaksi
kotitaloudessa. Ja täten seuraa­valla
kerralla taas rahasumma karttui.
Olihan hän, Liisa, . sopinut miehensä
kanssa siitä, että hänen omaisuutensa Ja
se, mikä saadaan voilla karttumaan sii­hen
asti, kun ensimmäinen poika SVTI-tvy,
jää kaikki tälle permnöksi.
Aapeli oli nauranut ensin Liisan esi­tykselle
ja kysynyt, eikö hän haluakaan
toisille lapsille antaa mitään perintöä.
Liisa sanoi Kivistössä olevan tarpeeksi
toisillekin, hän vain ajatteli sitä ensim­mäistä,
jota hän odotti.
Ja kahden vuoden odotuksen perästä
symtj-i Samuli. Mutta hänen synty­mänsä
oli vähällä viedä hengen Liisal­ta.
Kauan nuori äiti maksi lapsivuor
teessä ja lääkäri- sanoi, ettei hänestä
-koskaan tule täysin-tervettä. Aapeli
suri tätä, mutta Liisa lohduttdi, että se
oli Kaikkivaltaan armollinen tahtcv
Liisa parani kuitenkin sen verran,^ et­tä
voi huoneissa liikkua ja j ^ ^ p ^ y e -
lijolden töitä. Pieni SamuUkaOTpi Lii­san
hellässä h<Mdossa.hyväksi, tottele­vaiseksi
pojaksi.
Vaikka i l i s a sairasteli paljon, ei Aa­peli
koskaan kyllästynyt lwneen. OEIän
. rakasti ja; kunnioitti nuoruutensa lem­mittyä
ja raatoi töitä k a h ( t e n p « u^
sen edestä. Iltapuhteet ja sunnuntait
hän omisti kokonaan Liisalle ja. rakkaal­le
Samulilleen, i^äin ^ilui a^a^ kunnes
Samuli täytti kaksitoista vuotta. Sitten
halvaantuivat Liisan jalat. Hän oli nyt
vuoteen oma, ei päHssyt edes käänty­mään
ilman toisen apua. INäiir-i^rasti,
Liisa kaksi pitkääj. vuotta ja kuoli toisen
halvauksen kohtaamana.
Kun Liisa joutui vuoteei^ omaksi, tuli
Aapeli valittamacm, ettei ypita enää s^
da nimeksikään, kun emännän jvälpas
silmä ei ole katsomassa, ovatko keräaat
tarpeeksi hapantuneet ja. miten lammin
on kirnuus. Mutia « m a ^
häntä ja sanoi iEcJvan. pian oppivan yhtä
taitavaksi kuin hänkin;
— feeva. senanioisenmökin tyttö jon­ka
äiti ei osaa edes lehmää km^^^o^a^ lyP"
sää! Ei tyttärestä tule sen parempaa,
vastasi isäntä halveksien.
— Eeva on vielä hubrj, kyllä ha^^ op­pii.
Pidän erikoisesti ^ a s t a : i f ö n ^^
kätensä ovat pehmeät ja hellät auttaes­saan
minua. Ja: häh itkee haikeasti pu-hellessäni
hänelle, ettei nuoruuteen eikä
terveyteen vbi turvata. Jumala yksin
tietää- .mita milloinkin tarvitsemme.
Hän minutkiu sitoi tautivubteeseehj kun
liiaiisi ahnehdin maaJlista tavaraa ja ha­lusin
koota koko maiailinan rik­kauden
ainoalle pojallemme, Samulille.
-Eevalla on nöyrä luonne. Odota, Aa­peli,
saat nähdä, että tulet olemaan
Eevaan tyytyväinen, puheli Liisa helläs-
.ti.
— En halua palvelijain kanssa olla
mi/sääri tekemisissä. Kunhan he vain
työnsä tekevät, on minulle yhdenteke­vää,
kuka ne tekee. Sinä, Liisani, olet
ainoa. Jonka soisin Juosta tepsuttele­van,
kuten silloin nuorena emäntänä ta­loon
tullessasi, puheli mies jä hyväili
sairaan veltoiksi käyneiUi käsiä.
Kun Samulille sattui pieni tapaturma
tai joku rengieistä kiusasi häntä, juoksi
Mn äidin kamariin valittamaan. Ä^^
hyväili ja puhdi. Ja niin Samuli tisein
jäi kuuntelemaan äidin kertoessa monta
ihanaa kertomusta; Ne viehättivät Sa­mulia
ja hän koetti seurata e^imerl^^^
Jos pailvelijat eivät päässeet'yföiniie-lisyyteen
töistä, mitä kunkin piti. tehdä,
sillbin hekin kävft^ät valittauiassa emän­nälle.
Ja itkien he hänen Itiötään pa­lasivat.
Eivät emäntää syyttäen, vaan
siunaten hänen hyvyyttään.
Eieva~oli jo vuoden palvellut Kivistös­sä,
kun emännän jalat halvaantuivat.
Hän oli ahkera ja koetti emännän mie­liksi
pysytellä kotona, eikä kulkenut
toisten mukana yöllisissä tansseissa,
joita kylän pojat panivat toimeksi mil­loinkin
minkin t aion riiheen ja talvisin
Jonkun mökkiläisen tupa^.
Ja nyt emäimän sairastaessa hän päi­visin
auttoi häntä, käänsi häntä vuo­teessa,
siisti, vei hänelle ruokaa ja oli
valmiina, kun emännän kello kilahti.
Mutta yönsä sai hän olla vapaana, sillä
isäntä silloin palveli ja auttoi emäntää.
Kun Liisa tunsi -voimansa heikkene-
T ^ , puhea hän AapeliDe, ettei lä2
pKla suotu surra hänen kuolen«^^^^
Pamvastpm, on oltava kiitoOi^E^
, häÄ on päässyt ruunuiBisista^Sairt
sistä j a mies^yapautunutÄi^ 2^
raatt vannon rmnaUa olemisesta
: - ^ - ^ t » ^ sinä et öle vitota;;
valittanut Eevan saamattomuutta';^
o» oppinut taitavasti tekemään k ^
emännälle kuuluvat työt. JahanpiBs
huolen Samulin vaatteista ja sukistaS
van kuin Samuli olisi hänen poikansa
Ja Saimili on tottunut Eevalta pyy^
xnään, mitä hän millomkm toryitsee. Si!
nä olet vielä siksi nuori, että taivitset
vidä toisen vaimon. Älä etsi rikasta.
sInuHi on jo tarpeeksi maallista U
vyytta'. Eeva ei omista muuta kuin ä».
luä puhtauden ja oikean työtannon ja
rakkauden Samuliin. Kun mml ma-kaan
toivomassani lepomajassa, ota 'Ee.
vatilaUehi. Hänestä saat nuoren ja
toimdiaan Arimon.
—- !Nb, no, älähän, rakkaani, väsytä
kövitt« itseäsi. Eevahan oh vasta hiukan
yli-kahdenkyinmenen . . . Ja miiiä tay:
tän vuoden kuluttua viisikymmenti
Tyttäreksi Eeva sopii minulle paremmin
kuih vaimoksi, vastusteli Aapeli. :
— Aapeli rakkaani, tytärtä ei suotn
.meille, vaikka sitä usein rukoilin Usko
. minUia, että sinä olet vielä saapa tyttä­ren,-
kun teet Eevasta Kivistöön emän-nän.
Eeva on minua hoidellut hyvin,
enkä' voi palkita hänen vaivojaan. Pal­kitse
sinä he ja anna Samulin myös saa­da
hyvä hoitaja Eevasta. Hän ei mojti
vanhuuttasi . . . ja minä soisin sinulle
terveen ja nuoren vaimon vanhuutesi
höitajafei i . . Mutta, Jos näet, ettei
hän ole mieleesi, älä silloin ota häntä, .
Aäf^eli d vastannut mitään vaimonsa
puheltnin. Hän näki, miten kpva iuu-.
me ajoi tämmöisiä ajatuksia Liisan sai­raisiin
aivoihin, jotka jo viikkpjaoUyat
olleet lääkärin suurena huolena,. Lääkä­ri
oli jo sanoniit, että jos kuolema, ei.
vapauta nyt tämän kuumeen aikana
häntä', jää hän mielipuolena elämään
ehkä hyvinkin pitkäksi ajaksi. LHsa
nukkui ikuiseen uneen silloin, kun syys­tuulet
kylmästi puhalsivat Aittojärven
suurelta selältä ja ensimmäinen pakka­nen
nipisti Kivistön pihassa punaiset jo;
riihit aivanmustiksi.
-Kun Liisan kuolemasta oli kulunut
vuosi, vihittiin Eeva Ja Kivistön isäntä,^
AapeU. Häitä ei pidetty, eikä vieraita
kutsuttu vihkiäisiin. Pappilassa kä^,
Aapeli entisen palvelijattarensa kanssa.
Kyläläiset puhhivat paljon tästä toi­sesta
avioliitosta. Isäntä ei ollut eiiäär
entisellään: Häii tosin uurasti: töisä,.
mutta liikkui sanattomana työrniestea^^
keskuudessa. Entistä useammin m..
ajoi kaupunkiin voisaavien kanssa j.a:
sieltä tultuaan kiiruhti kamariinsa, et­teivät
vieraiden silmät nähneet i s äÄ
hoipertelevia askeleita. _
Jo muutamien kuukausien kuluttua
vihkimisestä huomasi isäntä, kuinka
kiukkulsesti hänen nuori vaimonsa pu-.
huttdi paJvdljoita ja käännytti ovelta
täkaism kerjäläislapsia, eikä - antaiwt
heifle lei\^npalastakaan. Eikä hän erää
tahtonut puhella mökkiläisten vaimo-,
jenkaan kanssa. Ei ollut enää ruoka­pöydässä
keittoruokia. Suolaisilla sär­kikaloilla
sai-s^ki höystää perunoitaan,
ja kovin oli piimäkin muuttunut «veti- -
"seksi; i^miehet^v^ toisilleen
tähän tapaan, kun näkivät isännän sei­sahtuneen
heidän töitään tarkkaamaan:
— E l tainnut isäntäkään kunnon mo­kaan
päästä, kun-piika emännän tilalle
korotettiin j ^ toiselle kuitenkin —
Isäntä ei olTut kuulevinaan näitä huo­mautuksia,
mutta ne harmittivat kui­tenkin
häntä. Hänen teki mieli
siitä Eevalle, mutta ei uskaltanut, pes­ten
hänen loukkaantuvan. Kun ruoka
yhä huononi ja työmiehiä ei tahtonut
saada kiireellisinä heinä- Ja leikkuuai-koina
työhön, huomautti hän:
Miksi et keitä Ja paista lihaa vaea
SITU 4 Laqantaina, narraskuun 1 p i i i T i n ä . 1952