1942-01-24-06 |
Previous | 6 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
Sivu 6
LAUANTAINA, TAMMIKUUN 24 PÄIVÄNÄ
miksi itse iette^^Ieäitäy^^^
Yksi sodan syy kaukoidässä on kumi, jonka lastau:ta Singaporcsta Xew Yorkiin lähetettävään laivaan
tämä kuva esittää. ^
kerran Mutta sen pienen suunnitelman
yli täytyy minun kerta kaikkiaan
vetää risti. — Gallegher!"
Viimeinen sana-tuli äkkiä kuin pisteiin
laukaus; Howard hypähti ylös,
mutta samassa silmäiSräpäyk?essä häneen
tarttui kolme aseistettua miestä.
Forbes heittäytyi taaksepäin tuolissaan
ja nauroi kohti, kurkkua. " K u -
kistettul" huusi hän. "On viisainta
seurata heitä vastustelmatta, Howard.
Muutoin teille koituu vain harmia. £ i
hyödytä tehdä itsemurhaa, 3mm3är-rättdkö
. . . Emme tule tekemään teille
mitään pahaa — henkenne on liian
kallisarvoinen. Päästämme" teidät
pian jälleen vapaaksi, kohta kun se
pieni toimitus on suoritettu."
rautoihin, -Kas^ niin, pitäkää kiiret-
SÄHKÖKIPINÄ
Ensimmäisen silmänräpäyksen rajun
kamppailun aikana Frank Howard
tunsi hurjaa halua- riuhtaista
joltakulta vangitsijaltaan ase ja uskaltaa
kaikkensa vapautensa puolesta.
Jos-häh olisi seisonut heidiin edessään
laillisesti nuhteettomana miehenä,
hän olisi säikkymättä näyttänyt
heille miekan kärkeä ja ryhtynyt uhkarohkeaan
kamppailuun.
Mutta pahaksi onneksi hän ei ollut •
nuhteeton lain edessä. Häntä, tuomittua
rikollista, paennutta vankia
vastaan, joka taisteli saavuttaakseen
jälleen vapautensa, ja välttyäkseen
hyvinänsaitusta rangaistuksesta, Forbes
tietysti saisi puoldleen koko yhdyskunnan
miehet. Sellaisissa olosuhteissa
ei Jacksonkaan luultavasti
epäröisi käyttää vaikutusvaltaansa, ja
tulos taistelusta niin ylivoimaista vastustajaa
.\'astaan oli sehik Silloin
Dorothy menettäisi ainoankin suojelijansa
. . . Salaman nopeudella tämä
kaikki välähti hänen aivojensa lapi.
Oli parempi k a t t a a . £ h k ^ hän
myöhemmin^ turvattoman naisen puö- -
lustajana; saisiapua . . .
• Hän-antautui.
- "Viekää hänet Gh^eriin'», komen.
•ei -Forbes, • *.*ja lukitkaa hänet sinne
tavsdliseen paikkaan: . Katsokaa; «itä
kaikki tehdäjjn .mukavaksi häntä var- .
ten ja ettei -händtä puutu mitään niin
-kauan 'kuiat,hä^« ^ 3 ; ^ ^ . siivosti Jos
hän^ rupeaa vikuroimaan, niin lyökää
Sanoin kuvaamiattomat olivat ne
tunteet, jotka liikjkuiyat Howardin
mielessä hänen antaessaan viedä itsensä
vankilaan. Tie kulki ensin "ky-län'Maitaa,
sitten yli sillan sen ulkopuolelle,
i^uljettuaan jonkun matkaa
hylkyjä pitkin he saapuivat ison
rautaisen Jiöyrylaivan luo, jonka kyljessä
oli ammottava aukko. Sen kautr
ta hänet vietiin h>'ttiin, mikä tbden^
näköisesti kerran oli kuulunut kapteenille.
Siellä hänen vartijansa päästivät
hänet irti.
Ennen poistumistaan Gallegher py-rähtyi
hetkiseksi käsi ovenrivassa.
"Kuulitte m i t ä kapteeni sanoi",
lausui hän lyhyesti ja karskisti. "Jos
pysytte hiljaa, ei kukaan'tee teille
mitään pahaa. Ja muistakaa, että
pakeneminen on hyödytöntä. Täällä
ei ole mitään minne paeta."
Ovi lyötiin kiinni, ja Howard jäi
yksin, k a ^ ^ ^ . muuta kuin iloisiin a-
^ jaluksiin.
Ensi työkseen hän tutki tarkkaan
tilapäisen vankilansa. Se oli kaikin
. puolin mukava, iso, ilma^^a ja- hyvin
kalustettu. Se oli valittu vankilaksi
'luultavasti sen tähden, että sen seinät
kokonaan olivat rautaa. Useat
ikkuna-aukot päästivät sisään runsaasti
valoa ja räitista-ilmaa, mutta
ne olivat kuitenkin aivan liian pienet,
jotta täysikasvuinen mies olisi päässyt
niiden läpi. Kattoikkuna oli suljettu
ja peitetty paksuilla hirsillä. L y hyesti,
ei näyttänyt olevan mitään
mahdollisuuksia paeta.
- Ennenkuin hän vielä oli täysin ehtinyt
tutustua uuteen ympäristöönsä,
kitisi avain ovessa, ja eräs hänen vangitsijoistaan
astui sisään kantaen tarjotinta,
jonka asetti laivan mesaani-mastoa
päroivälle isolle pöydälle.
'-'Tässä on herralle päi\'ällistä", sanoi
hän lyhyesti. '
Howard meni pöydän ääreen-ja istuutui.
Samassa osuivat hänen silmänsä
'muutamiin omituisiin koneisiin,
jotka mies -oli työntän)rt syrjään
raivatessaan tarjottimelle tilaa. Hän
x>li-juuri tekemäisillään kysymyksen,
mutta t:itkahdutti -sen nopeasti; sillä
mies kumartui äkkiä hänen puoleensa.
•'Kuulin mitä olette sanonut BilHlle
ja Joelle, si^"-,kuiskasi- hän. • 'Onko
ai\'an totta, että .todeUa voisitte toimittaa
meidät pois täältä, jos saisitte
siihen tilaisuuden?"
"Totta? — Tietysti se on totta.
.Antakaa minulle vain vene, kaksi täi
kolme vahvaa miestä, veitsiä ja kirvei
tä ja kompassi, niin lähden hetkieä-epäröimättäi
Eri ymmärrä,
>y"'sevön^:i^^
; j^y|^e-äM r^r nimitetään
viaikk'ei meillä, totta tosiaan, koskaaii
ole ollut omia lapsia."
"Otan mukaani jokaisen, ken vaia
tahtoo tulla mukaan. Mutta minun
täytyy tietysti ennen kaikkea ollava-paalia
jalalla, että . . ."
"Hiljaa, hiljaa . . .! — Ehka siitä
selviydytään, sir. Pysykää vain
karskina, niin kaikki järjestyj-, saat»
tepa nähdä . . . Teillä j a sillä nuorella
riaisella.ön ystäviä täällä, sir. JEQ
uskalla viipyä kauempaa nyt, mutta
paläanvielä." . ~ .
Howard ei koettanut pidättää miestä.
.Hän paloi. ^ saada läliemr
min taf l^astäa ^pneita,- jotka äsken oli
huomannut, ja iiiin pian k u in oli kuul-lut
• avainta yäännettavatt lukossa, hän '
typrisi; nopeasti'tarjottimen syrjään ^
ja alkoi tottunein käsitellä ;
. laitteita. ^, .
"Eihän se toki liene mahdollista",
mutisi hän. "Tämähän on aivan uskomatonta!
—: Eihän vain Forj>es ...
mutta, kautta elämäni — hän ei to-dennäkmsesti
3rmmärrä tätä. Hän on
tosiaankin — hän on tosiaankin —
hän ori panettanut minut hyttiin,
jossa on laivan langaton leimätini —
T-aivaian Luoja!. — Kunpa se olisi
käyttöke^oirieri . . ."
Jatkuu.
.;.V ^.C^
Kirj.,A. LINDEWALL
Maailmassa tapahtuu joka päivä
miltei uskomattomilta tuntuvia ta-
-^pahtumia. Uskomattomalta esim.
minusta tuntuu, että Immu-veljeni
on kolme kertaa pelastanut minut
kuoleriialta. Kolme kertaa olen pudonnut
järveen ja joka kerta on Immu
ollut niin lähellä, että on ehtinyt a-puun.
Ensimmäisen kerran putos.in vanhan
sahan rannassa, Lohjalla, tukkien
päällä juc&sennellessani. Koetin niinkuin
tukkimiehetidn hypätä; tukilta
toiselle, mutta minulta puuttuikin
tukkimiehen taito; menetin tasapai-^
noni ja moiskis, olin ahventen valtakunnassa.
Veljeni, joka istui lähellä
olevalla kallionkielekkäällä ongella,
nähdessään miten pikku-veljelle kävi,
jätti onkimisen hetiieksi aikaa ja
tuli ja hinasi minut kuivalle maalle.
Otaksuin häujen olevan mielissään,
kun noin viime hetkellä oli saanut minut
kiskastuksi kuoleman kidasta,
mutta käytöksensä ei ainakaan osoittanut
sitä, sillä odottamani lellittelyn
ja hyväilyn aseniasta antoi hän kämmenellään
takapakaroilleni pari niin
hyvää iskua, että silmäni iskivät tulta
ja ajoi minut kotiin, missä äitini
vielä yleisen vallitsevan tavan mukaan
ripsutteli takamuksiani, kun o- .
Iin vaatteeni kastellut.
Toisen kerran molskahdin järveen •
myös vanhan sahan rannassa. Hel-luhtai-
lauantaina, kun vein iHapäivä-kah\
ha saharannassa työskentelevälle
veljelleni^ lähdin .hänen, kahvia-juodessaan
kävelemään lankkua myötcny
joka oli asetettu kahden laiturin s ä lille,
:aikomuksella mennä sitä-pitkin
-toiselle laituriHe, Ollessani puohvä-'
Iissä lainehtiva vesi lankun alla jollakin
tapaa sekotti silmäni ja yhden
lankun asemesta olin näkevinäni ii^-
si lankkua vierekkäinj ja kun astuin
tuolle larikullCj joka oli vain midiku-vituksissani,
kuului yhtä äkkiä mols-kahdus
ja sydäntäsärkevät apuhuuto-ni.
Velij joka vähän matkan päässä
joi käi^^aanj pUsi ehtin3rt apuuri heti
paikalla ,mutta sanoi tapauksen näyttäneen
niin hullunkuriselta, että ei
nauramisen takia TO
apuun. Pari ririinuiittia- huudettuani
ja puUkoituani kylmässä vedessä otti
hän viimein saivaristostani kiinni ja
veti laiturille. Veljen lausunnon mukaan
olin hyvin Wpyaisesti kävellyt
lankkua myöten ja keskipaikkeilla
yhtä äkkiä kääntynyt hieman siviÖle
ja ottanut oikein harppa-askeleen
tyhjän päälle ja — ploiskis . *. i
• Olin alle kymmenen, vuoden, kuten
kahdella erisiriimäisellä kerrallakin,
kunVmerenneidot'' minua taas
kosiskelivat, mutta eivät vaan saaneet
omakseen,. vaikka - jo ^ tarkastelinkin
valtakuntaansa: useariaman minuutin.
Oli joulukuun alkupuoli ja Lohjan
järven pikkuselkä oli vasta ollut ym-peen
jäätynyt-pari vuorokautta, kun
sunnuntai^aamuna vanhempani .son-nustivat
irtinut hiistelemaan. Äiti?» '
puki päälleni-kaiken; maMhnanrfXJ"
syt, etten. vaan päldtuisi ja isäni t«-
rotti' luistimeni-teräväksi ."kum4>?f'
tavcitsi" ja.tuli-vviciä^järven rantaan
Etomaan ne jalkaani.
- N im me;-tusina ikäistäni poifcaaja \
«minär iui^tKmiöii^- r a n i ^ Ta^'
perin HrinJaJiadncra-^ympärillä pitctn-
.rnäri aikaa,^ttaTiähdessämöic isompien*
potkletr luistelemaan nlommÄsi '
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, January 24, 1942 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1942-01-24 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki420124 |
Description
| Title | 1942-01-24-06 |
| OCR text | Sivu 6 LAUANTAINA, TAMMIKUUN 24 PÄIVÄNÄ miksi itse iette^^Ieäitäy^^^ Yksi sodan syy kaukoidässä on kumi, jonka lastau:ta Singaporcsta Xew Yorkiin lähetettävään laivaan tämä kuva esittää. ^ kerran Mutta sen pienen suunnitelman yli täytyy minun kerta kaikkiaan vetää risti. — Gallegher!" Viimeinen sana-tuli äkkiä kuin pisteiin laukaus; Howard hypähti ylös, mutta samassa silmäiSräpäyk?essä häneen tarttui kolme aseistettua miestä. Forbes heittäytyi taaksepäin tuolissaan ja nauroi kohti, kurkkua. " K u - kistettul" huusi hän. "On viisainta seurata heitä vastustelmatta, Howard. Muutoin teille koituu vain harmia. £ i hyödytä tehdä itsemurhaa, 3mm3är-rättdkö . . . Emme tule tekemään teille mitään pahaa — henkenne on liian kallisarvoinen. Päästämme" teidät pian jälleen vapaaksi, kohta kun se pieni toimitus on suoritettu." rautoihin, -Kas^ niin, pitäkää kiiret- SÄHKÖKIPINÄ Ensimmäisen silmänräpäyksen rajun kamppailun aikana Frank Howard tunsi hurjaa halua- riuhtaista joltakulta vangitsijaltaan ase ja uskaltaa kaikkensa vapautensa puolesta. Jos-häh olisi seisonut heidiin edessään laillisesti nuhteettomana miehenä, hän olisi säikkymättä näyttänyt heille miekan kärkeä ja ryhtynyt uhkarohkeaan kamppailuun. Mutta pahaksi onneksi hän ei ollut • nuhteeton lain edessä. Häntä, tuomittua rikollista, paennutta vankia vastaan, joka taisteli saavuttaakseen jälleen vapautensa, ja välttyäkseen hyvinänsaitusta rangaistuksesta, Forbes tietysti saisi puoldleen koko yhdyskunnan miehet. Sellaisissa olosuhteissa ei Jacksonkaan luultavasti epäröisi käyttää vaikutusvaltaansa, ja tulos taistelusta niin ylivoimaista vastustajaa .\'astaan oli sehik Silloin Dorothy menettäisi ainoankin suojelijansa . . . Salaman nopeudella tämä kaikki välähti hänen aivojensa lapi. Oli parempi k a t t a a . £ h k ^ hän myöhemmin^ turvattoman naisen puö- - lustajana; saisiapua . . . • Hän-antautui. - "Viekää hänet Gh^eriin'», komen. •ei -Forbes, • *.*ja lukitkaa hänet sinne tavsdliseen paikkaan: . Katsokaa; «itä kaikki tehdäjjn .mukavaksi häntä var- . ten ja ettei -händtä puutu mitään niin -kauan 'kuiat,hä^« ^ 3 ; ^ ^ . siivosti Jos hän^ rupeaa vikuroimaan, niin lyökää Sanoin kuvaamiattomat olivat ne tunteet, jotka liikjkuiyat Howardin mielessä hänen antaessaan viedä itsensä vankilaan. Tie kulki ensin "ky-län'Maitaa, sitten yli sillan sen ulkopuolelle, i^uljettuaan jonkun matkaa hylkyjä pitkin he saapuivat ison rautaisen Jiöyrylaivan luo, jonka kyljessä oli ammottava aukko. Sen kautr ta hänet vietiin h>'ttiin, mikä tbden^ näköisesti kerran oli kuulunut kapteenille. Siellä hänen vartijansa päästivät hänet irti. Ennen poistumistaan Gallegher py-rähtyi hetkiseksi käsi ovenrivassa. "Kuulitte m i t ä kapteeni sanoi", lausui hän lyhyesti ja karskisti. "Jos pysytte hiljaa, ei kukaan'tee teille mitään pahaa. Ja muistakaa, että pakeneminen on hyödytöntä. Täällä ei ole mitään minne paeta." Ovi lyötiin kiinni, ja Howard jäi yksin, k a ^ ^ ^ . muuta kuin iloisiin a- ^ jaluksiin. Ensi työkseen hän tutki tarkkaan tilapäisen vankilansa. Se oli kaikin . puolin mukava, iso, ilma^^a ja- hyvin kalustettu. Se oli valittu vankilaksi 'luultavasti sen tähden, että sen seinät kokonaan olivat rautaa. Useat ikkuna-aukot päästivät sisään runsaasti valoa ja räitista-ilmaa, mutta ne olivat kuitenkin aivan liian pienet, jotta täysikasvuinen mies olisi päässyt niiden läpi. Kattoikkuna oli suljettu ja peitetty paksuilla hirsillä. L y hyesti, ei näyttänyt olevan mitään mahdollisuuksia paeta. - Ennenkuin hän vielä oli täysin ehtinyt tutustua uuteen ympäristöönsä, kitisi avain ovessa, ja eräs hänen vangitsijoistaan astui sisään kantaen tarjotinta, jonka asetti laivan mesaani-mastoa päroivälle isolle pöydälle. '-'Tässä on herralle päi\'ällistä", sanoi hän lyhyesti. ' Howard meni pöydän ääreen-ja istuutui. Samassa osuivat hänen silmänsä 'muutamiin omituisiin koneisiin, jotka mies -oli työntän)rt syrjään raivatessaan tarjottimelle tilaa. Hän x>li-juuri tekemäisillään kysymyksen, mutta t:itkahdutti -sen nopeasti; sillä mies kumartui äkkiä hänen puoleensa. •'Kuulin mitä olette sanonut BilHlle ja Joelle, si^"-,kuiskasi- hän. • 'Onko ai\'an totta, että .todeUa voisitte toimittaa meidät pois täältä, jos saisitte siihen tilaisuuden?" "Totta? — Tietysti se on totta. .Antakaa minulle vain vene, kaksi täi kolme vahvaa miestä, veitsiä ja kirvei tä ja kompassi, niin lähden hetkieä-epäröimättäi Eri ymmärrä, >y"'sevön^:i^^ ; j^y|^e-äM r^r nimitetään viaikk'ei meillä, totta tosiaan, koskaaii ole ollut omia lapsia." "Otan mukaani jokaisen, ken vaia tahtoo tulla mukaan. Mutta minun täytyy tietysti ennen kaikkea ollava-paalia jalalla, että . . ." "Hiljaa, hiljaa . . .! — Ehka siitä selviydytään, sir. Pysykää vain karskina, niin kaikki järjestyj-, saat» tepa nähdä . . . Teillä j a sillä nuorella riaisella.ön ystäviä täällä, sir. JEQ uskalla viipyä kauempaa nyt, mutta paläanvielä." . ~ . Howard ei koettanut pidättää miestä. .Hän paloi. ^ saada läliemr min taf l^astäa ^pneita,- jotka äsken oli huomannut, ja iiiin pian k u in oli kuul-lut • avainta yäännettavatt lukossa, hän ' typrisi; nopeasti'tarjottimen syrjään ^ ja alkoi tottunein käsitellä ; . laitteita. ^, . "Eihän se toki liene mahdollista", mutisi hän. "Tämähän on aivan uskomatonta! —: Eihän vain Forj>es ... mutta, kautta elämäni — hän ei to-dennäkmsesti 3rmmärrä tätä. Hän on tosiaankin — hän on tosiaankin — hän ori panettanut minut hyttiin, jossa on laivan langaton leimätini — T-aivaian Luoja!. — Kunpa se olisi käyttöke^oirieri . . ." Jatkuu. .;.V ^.C^ Kirj.,A. LINDEWALL Maailmassa tapahtuu joka päivä miltei uskomattomilta tuntuvia ta- -^pahtumia. Uskomattomalta esim. minusta tuntuu, että Immu-veljeni on kolme kertaa pelastanut minut kuoleriialta. Kolme kertaa olen pudonnut järveen ja joka kerta on Immu ollut niin lähellä, että on ehtinyt a-puun. Ensimmäisen kerran putos.in vanhan sahan rannassa, Lohjalla, tukkien päällä juc&sennellessani. Koetin niinkuin tukkimiehetidn hypätä; tukilta toiselle, mutta minulta puuttuikin tukkimiehen taito; menetin tasapai-^ noni ja moiskis, olin ahventen valtakunnassa. Veljeni, joka istui lähellä olevalla kallionkielekkäällä ongella, nähdessään miten pikku-veljelle kävi, jätti onkimisen hetiieksi aikaa ja tuli ja hinasi minut kuivalle maalle. Otaksuin häujen olevan mielissään, kun noin viime hetkellä oli saanut minut kiskastuksi kuoleman kidasta, mutta käytöksensä ei ainakaan osoittanut sitä, sillä odottamani lellittelyn ja hyväilyn aseniasta antoi hän kämmenellään takapakaroilleni pari niin hyvää iskua, että silmäni iskivät tulta ja ajoi minut kotiin, missä äitini vielä yleisen vallitsevan tavan mukaan ripsutteli takamuksiani, kun o- . Iin vaatteeni kastellut. Toisen kerran molskahdin järveen • myös vanhan sahan rannassa. Hel-luhtai- lauantaina, kun vein iHapäivä-kah\ ha saharannassa työskentelevälle veljelleni^ lähdin .hänen, kahvia-juodessaan kävelemään lankkua myötcny joka oli asetettu kahden laiturin s ä lille, :aikomuksella mennä sitä-pitkin -toiselle laituriHe, Ollessani puohvä-' Iissä lainehtiva vesi lankun alla jollakin tapaa sekotti silmäni ja yhden lankun asemesta olin näkevinäni ii^- si lankkua vierekkäinj ja kun astuin tuolle larikullCj joka oli vain midiku-vituksissani, kuului yhtä äkkiä mols-kahdus ja sydäntäsärkevät apuhuuto-ni. Velij joka vähän matkan päässä joi käi^^aanj pUsi ehtin3rt apuuri heti paikalla ,mutta sanoi tapauksen näyttäneen niin hullunkuriselta, että ei nauramisen takia TO apuun. Pari ririinuiittia- huudettuani ja puUkoituani kylmässä vedessä otti hän viimein saivaristostani kiinni ja veti laiturille. Veljen lausunnon mukaan olin hyvin Wpyaisesti kävellyt lankkua myöten ja keskipaikkeilla yhtä äkkiä kääntynyt hieman siviÖle ja ottanut oikein harppa-askeleen tyhjän päälle ja — ploiskis . *. i • Olin alle kymmenen, vuoden, kuten kahdella erisiriimäisellä kerrallakin, kunVmerenneidot'' minua taas kosiskelivat, mutta eivät vaan saaneet omakseen,. vaikka - jo ^ tarkastelinkin valtakuntaansa: useariaman minuutin. Oli joulukuun alkupuoli ja Lohjan järven pikkuselkä oli vasta ollut ym-peen jäätynyt-pari vuorokautta, kun sunnuntai^aamuna vanhempani .son-nustivat irtinut hiistelemaan. Äiti?» ' puki päälleni-kaiken; maMhnanrfXJ" syt, etten. vaan päldtuisi ja isäni t«- rotti' luistimeni-teräväksi ."kum4>?f' tavcitsi" ja.tuli-vviciä^järven rantaan Etomaan ne jalkaani. - N im me;-tusina ikäistäni poifcaaja \ «minär iui^tKmiöii^- r a n i ^ Ta^' perin HrinJaJiadncra-^ympärillä pitctn- .rnäri aikaa,^ttaTiähdessämöic isompien* potkletr luistelemaan nlommÄsi ' |
Tags
Comments
Post a Comment for 1942-01-24-06
