Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, September 20, 1941

              r:941 LAUANTAINA, SYYSKUUN 20 PÄWÄNÄ Sivii 7
LONDON
__ f e olette — kuinka sanoisin —
laiska ihminen ja haluaisitte saada
minut vaimoksenne. Se ei ole hy­vin.
Ei, ei koskaan laiska mies tule
minun miehekseni.
Näin puheli Joy Jack Harringto-jiille,
ja viime yönä hän oli puhunut
aivan samoin Louis Savoylk,''mutta
ranskaksi.
— Kuulkaa, Joy!
__ Ei: Ei! Miksikä - kuuntelisin
laiskoja ihmisiä? Tämä ei ole kau­nista;
käytte luonani, koetatte voit­taa
suosiotani, ettekä - tee mitään.
Kuinka te voitte hankkia elatuksen,
perheellenne?- Miksi teillä ei ole kul-
. tahJekfcaa? Onhan sitä monilla muil-
, . lakin liiaksikin. =• > - ' .v
Minäkin.olen työ&kenneDyt^ah-.
ikerasti, Joy. Joka päivä-öl^
tiellä tahi joella. Palasin, juuri nyt.
Koirani'väsyivät. Toiset ovat onnel­lisia
ja löytävät paljon kultaa, mutta
minä — minä en ole onnellinen.-
— Oh! Mutta kun se mies, muis-tatteko,
Mc Cormack, intieianivai-
" monsa kanssa löysi kultaa ~"Klondy-kesta,
te ette mennyt. Toiset meni­vät
jS ovat nyt rikkaita.
— Tehän tiedätte, että suoritin et­siskelyjä
Tanahan yläjuoksun varsil­la
enkä tiennyt Eldoradosta ja Ba-nanzasta
mitään ennen • *kuin liian
myöhään.
— Ne ovat vain verukkeita, te ai­noastaan
— miten sanoisin — kier­rätte
asiaa,
... — Kuinka niin?
— Olette laiska. Ette viitsi työs-
. kenneliä. Eldorador joella on eräs hy-rvin
rikas valtaus. Eräs mies löi sin-
- ne paalunsa ja lähti pois, eikä ku­kaan
tiedä, minne hän on joutunut.
Kuuteenkymmeneen päivään ei ku­kaan
saa oikeuksia tähän valtauk­seen.
Sen jälkeen lähtee paljon toisia
matkalle tuulen nopeudella saadak­seen
ennen muita valtauspaperit.
Heistä tulee rikkaita. He voivat
hankkia perheelleen elatuksen.
Harrington oli hyvin iimostunut,
mutta salasi sen ja kysjä välinpitä­mättömästi.
•
— Koska on määräaika?
— Puhuin tästä asiasta Louis Sa-voyn
kanssa, — jatkoi tyttö kiinnit­tämättä
huomiota kysymykseen. —
Luulen harien voittavan,
— Vieköön hänet pirul
— Niin, hän puheli minulle: 'Joy,
minä olen vahva, minulla on hyvät
Mat. Minulla on hyvät keuhkot.
Koetan voittaa. Sitten te menette
Kanssani naimisiin?' 'Ja m|inä sa­doin
häneUe , . . Sanoin .
— Mitä te sanoitte?
— Sanoin: 'Jos Louis Savoy voit-tulen
hänen vaimokseen.'
~~ Mutta jos hän ei voita?
T~ Silloin ei Louis Savoy tule, niin-sanotaan,
minun • lapsieni isäksi.
Mutta jos minä voitan?
rTe? Ha-ha! Ette ikinä!
. Ärsyttävälläkin, niinkuin nyt, Joy
^lolmeaun nauru hyväili korvaa,
«arnngton ei siitä välittänyt ärsyt­yksestä.
Hän^ oli' jo kauan sitten
^^ttrniut tällaiseen kohteluun. Hän
ransa tunkeilivat hänen ympärillään
ja johtajakoira Wolf Fang pani pit­kän
kuononsa hyväillen hänen polvil-lee
».
— No, mutta jos minä voittaisin?
tutki Harrington.
Tytön katse siirtyi koirista ihaili­jaan
ja päinvastoin.
— Mitä sinä sanot, \Volf Fang?
Jos hän on voimakas ja voittaa, ru-peammekö
hänen vaimokseen? Mi­tä?
Mitä sinä sanot?
Wolf Fang heristi korviaan
haukkui Harringtoniile.
— Hyvin kylmä, — lisäsi tyttö
yhfäkkiä naisellisen epäjohdonmu-kaisestjvtiöusten
ja laittaeri valjakko-aan-
kuiitöon. -
• Hänen ihailijansa katsoi yhä, tyh­mänä
häoeeD.' Tuo tyttäoli älyllään
voittanut hänet jo heidän tuttavuu­tensa
ensi päivänä, ja IJarringtonin
h3A^eiden joukkoon oli ilmestynyt uu­si
hyve: kärsivällisyys.
— He:, W^olf Fang! Eteenpäin!
huudahti tyttö hypäten rekeen, ja
koirat lähtivät. — Hei!
Ne kiisivät Fordy Mileen tietä
myöten ja Harrington katsoi kul­miensa
alta tyttöä. Siellä, missä tie
haaraantui ja katkaisi Fort Cuda-hy'in
virtaavan joen, tyttö pysähtyi
ja kääntyi.
—^Ah, te herra Laiskuri! huudahti
hän. — Wolf Fang, sano hänelle
'kyllä^, jos hän voittaa.
Pian tiesi koko Forty Mile tulevas­ta
kilpciilusta. Lyötiin vetoja ja en­nustettiin,
kumpi kahdesta viimei­sestä
ihailijasta voittaisi Joy Moli-neaun
vaalissa. Asukkaat jakaantui­vat
kahteen leiriin ja kumpikin puo­lue
pyrki siihen, että sen puolueen va­littu
ehtisi perille ensiksi. Alkoi kil­pailu
hyvistä koirista, sillä niistä riip­pui
suureksi osaksi kilpailun tulos.
Paitsi naisen valloittamista, jonka
rakkaus oli vielä voitettava, kilpailu
koski valtausta, jonka arvo oli vähin­tään
miljoona dollaria.
Kun huhu Mac Cormackin kulta­löydöistä
Bananzassa levisi, niin kaik­ki,
Circle City ja Forty Mine mu­kaan
luettuina, läksivät ylös Yuko-nia,
paitsi ne, jotka, kuten Jack Har-
.rington ja Louis Savoy, suorittivat
etsiskelyjä kaukana lännessä. Hir­vien
laitumet ja joet vallattiin ilman
mitään järjestystä ja sattumalta val­lattiin
yksi kaikkein kultarikkaimpia
paikkoja — Eldorado.
Olof Nelson ilmoitti vaatimukse­naan
viisi sataa jalkaa, asetti merk­kinsä
ja katosi. Siihen aikaan oli
lähin ilmoituskonttori Fort Cudahy'n
poliisikasarmissa joen toisella puolel­la
vastapäätä Forty Milea. Mutta
kun laajalle levinnyt huhu tiesi, että
Eldorado oli oikea kultamaa, niin
pian huomattiin, että Olaf Nelson oli
jättänyt tekemättä tuon matkan Yo-konia
alas saattaakseen vajauksen
luetteloihin. Ihmiset katsoivat ah­neesti
omistajatta jäänyttä valtaus­ta,
jossa he tiesivät tuhannen tuhat­ta
dollarin odottavan vain lapiota ja
huuhtelupannua. MutU kukaan ei
^ voinut koskea valtaukseen, sillä laki
Ji^tä paitsi oUuTp^^^Z" T3^tö^ niääräsi kuusikymmentä päivää ai-saattoi
kaikki ihailijansa kärsi- kaa paalujen ^y^^^^J^^"!!^"^"
^ samalla tavoin. Tällaisina Bet- moittami^en ja kaivosoikeuden saa-
J-^iän oli ihastuttava: huulet auke-, niiseen. Tänä ^^ana oh paalut^jan
•»vat, kA=x,^* 1.. . . ^ oikeus koskematon. Kaikki tiesivät
Olof Nelsonin katoamisesta, ja kym­menet
miehet tekivät yalnustuksia
v<iidakseen kiireesti lähteä^ja ehtiäk­seen
ensiksi Fort Cudahyln.
M u t t a Forty Milessa suhtauduttiin
\ tähän verraten tyj^^fi' Asukkaat
ponnistivat kaikkr voimansa varus­taakseen
Jack Harringtonin ja Louis
Savoy n' kaikella välttämättömällä,
eikä ollut niin mieletöntä, joka olisi~
päättänyt ryhtyä kilpailuun yksi­nään.
Umoituskonttoriin oli sata
mailia ja otaksuttiin, että molempien
kilpailijoiden täytyi välillä vaihtaa
koiria neljä kertaa. Tietysti oli vii­meisellä
valjakolla ratkaiseva merki­tys
ja näitä kahtakymmentäviittä
mailia varten kilpailijat koettivat
hankkia mahdollisimman voimakkaat
eläimet. Puolueiden taistelu oli niin
kova ja koirien kysyntä niin suuri,
että hinnat kohosivat ennen' kuulu­mattoman
kerineiksi. Silloin kaikkien
katseet kohdistuivat Joy Molyineau'-
hon. Hän ei ollut ainoastaan koko
jutun alkusyy, vaan hänellä oli myös-
: kin parhain koiravaljakko Chilcbo-
V tin ja Beringin meren välillä: \^ohta-
.jakbirana ei Wolf Fangilla ollut ver­taistaan.
Se, jonka reen eteen tämä
viimeisellä välillä valjastettaisiin, oli­si
varmasti voittaja. Sitä ei voinut
epäilläkään. Enemmän kuin kerran
kiusattiin, että Joy luovuttaisi jom­mallekummalle
kilpailijalle koiransa,
mutta hän oli taipumaton. Ja puo­lueet
lohduttautuivat vain sillä tosi­asialla,
että jos toinen ei saanut koi­raa,
ei sitä saanut toinenkaan.
Mutta miehet eivät yksilöinä e-nempää
kuin kokonaisuutenakaan opi
tietämään naisen sydämen hienoim­pia
ja syvimpiä ajatuksia. Näin oli
Forty Milenkin miesten laita. He ei­vät
voineet lukea Joy Molineau'n sa-laisimpia
ajatuksia ja tunnustivat
myöhemmin, ettei heidän onnistunut
ymmärtää tämän Eevan tyttären ar­voituksellista
käytöstä, tyttären, jon­ka
isä myi tässä maassa turkiksia jo
ennenkuin he edes unissaan olivat
tätä maata nähneetkään. Mutta
kaikki nämä olosuhteet eivät olleet
vaikuttaneet häneen, eikä hän sen
vuoksi ollut vähemmän naisellinen.
Miehet tiesivät, että hän leikki hei­dän
kanssaan, mutta he eivät tien­neet
hänen tarkoitustaan eivätkä kä­sittäneet
hänen pelinsä syvyyttä ja
viekkautta. He näkivät vain avoi­met
kortit, niin että viimeiseen het­keen
saakka Forty Mile oli viatto­massa
tietämättömyyden tilassa, eikä
ollut mahdollista tehdä johtopäätök­siä,
ennenkuin hän löi esille viimeisen
valttinsa.
Noin viikkoa ennen asukkaat läh­tivät
paikalle, josta Jask Harringto­nin
ja Louis Savoy'n niatkan piti al-
^ kaa. Kilpailijat varasivat tarpeeksi
äikaäl ehtiäkseen Olaf Ndsonin val­taukselle
muutamia päiviä ennen
määräajan loppua, antaakseen koiril*
le aikaa levätä. Tiellä he kohtasivat
Dawsonin asukkaita- jotka varasivat
jo koiravaljakoita kilpailutien varrel­le;
Kaksi päivää kiIp:iilijoiden lähdön
jälkeen Forty M i l e alkoi lähetellä
omia valjakoitaan: ensimmäisen seit­semänkymmenen
vi iden mailin pää­hän,
toisen viidenkymmenen ja vii­meisen
kahdenkymmenenviiden. Vii­meistä
väliä varatut valjakot olivat
niin stfurenmoiset, että asukkaat ar­vostelivat
viidenkjmimenen asteen
pakkasessa kokonaisen tunnin niiden
ominaisuuksia, ennenkuin ne lähetet­tiin.
Viimeisellä minuutilla ilmestyi
reessä Joy Molineau. Hänjähesty»
Lon McFanea, jolle oli uskottu Har-ringtöiiin
valjakko, eikä ehditty toin­tua-,
ennenkuin hän irroitti valjakos­taan
\Volf Fangin ja sitoi sen Har­ringtonin
valjakon eteen.
— Louis Savoy parka! puhelivat
ihmiset, mutta Joy Molineau väläyt­ti
vain mustia silmiään ja palasi ta­kaisin
isänsä majaan.
Oli puoliyö. Olof Nelsonin valta­ukselle
oli kokoontunut muutamia sa­toja
turkiksiin pukeutuneita miehiä^
he eivät välittäneet kuudenkymm
nen asteen pakkasesta, vaan olivat
jättäneet lämpimät vuoteensa ja asu­muksensa.
Muutamat valmistelivat
merkkejä alueen valtausta varten.
Kapteeni Constantinen ratsupoliisit
valvoivat, että kaikki kävi sääntöjen
mukaan. Oli määrätty,- ettei kukaan
saanut asettaa. paaluja kuluvan päi­vän
viimeiseen sekuntiin saakka.
Pohjoisessa tällaisilla määräyksillä on
Jehovan lain voima, sillä kuula on
nopeampi ja osuu maaliinsa kuin sa­lama.
Oli kirkasta ja kylmää. Revontu­let
valaisivat taivasta väreilevine>
leiskuvine valoineen. Karhunnah;-
katurkkiin kääriytynyt poliisi astui
esiin pitäen kättään valmiina. Mie­het
tunkeilivat koiriensa joukossa,
nostivat niitä; selvittelivät hihnoja ja
korjailivat valjaita. Sitten he lähes­tyivät
määrättyä paikkaa pitäen lu­jasti
käsissään paaluja ja merkkejä.
He olivat niin usein liikkuneet alueel­la,
että saattoivat nyt tehdä kaikki
vaikka sidotuin silmin. Poliisi ko­hotti
kättään. Riisuen liiat turkit
ja peitteet ja jättäen vain kaikkein
välttämättömimmän, osanottaijat oli­vat
valmiit.
kasvot punehtuivat pakkasen
suudelmista ja öflmissä pa-sellainen
ihana ilme, jonka nakcei
«aisten sihnissä. Honcn ajokoi-
Floyd Patton, Portlandista, Oregonista, .on Setä Samulin laivastot-lääkärin
tutkittavana laivastoori liittymistä varten. Hänen seitsemän
poikaansa palvelee jo laivastossa ja kahdeksas aikoo seurata papan
esimerkkiä. \