1941-11-29-09 |
Previous | 9 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
1941 XAUANTAINA. MARRASKUUN 29 PÄIVÄNÄ Sivu
Kaikki tuntevat toisen viulun tarinan.
Omituinen, itseensä sulkeutunut
luonne on toinen viulu. Elähtänyt
\-anhapoika, jonka kaikki ruuvit pääkopassa
eivät liene aivan yhtä kireälle
asetetut. \''ailla varoja — mistäpä
toisella viululla voisi varoja ollakaan
mutta turhan tarkka, ^arvostaan.
Musteella käsittelee hän saivaren
tarkasti päällysriuttunsa j a Juhlapukunsa
kulueita kohtia. RjUiat mene-
\'ät elämiseen ja nuotteihin, ^ niin,
ja Ingrid Bloniin listoihin^ sillä toi-seila
viululla on hyvä sydän, oh, —
\ielä vähän muutakiii, —- tbineri viu*
lu on rakastunut Ingrid Blomiin! Sen
hän pi^ää visusti salaisuutenaan, mutta
onhan toki Ingrid Bloinilla iiaiselli-set
vaistot, vaikkapa onkin kys3anyk-sessä
vain toinen viulu — ja Ingrid
Blom veroittaa; julmalla, niautiimolla
tämän arkaa r ä k k a i i t t a .— Ah, hyväntekeväisyys,
kuinka mutkikkaita
polkuja sinä väliin •ast«letkaan!
Qhjelma bn suo^^ Viimeinen
soittokappale menossa. Koko ajan
seuraavat toiseri viulun silmät salaisen
rakkautensa kohdetta. Ei kasvoja.
Toinen viulu tuntee mitättömyytensä
perinpohjin ensi kerran eläissään.
Taitelijaturhamaisuus on tässä
tapauksessa tipotiessään. Rintakoruun
pysäht}^ harhaileva katse.
Läpi salin heijastuvat sen timantista
taittuvat säteet hänen silmiinsä. Ne
sokaisevat aivan. Hänen soittaja-ryhtinsä
horjuu. Toinen viulu saa
johtajalta äkäisiä katseita epätarkkuutensa
vuoksi, ja sdlonsoittaja potkii
sivultapäin nilkkaan. — Nauroi-vatkohan
äsken herrat ovipielessä hänelle,
välähtää äkkiä epäluulo toisen
viulun mielessä. Loukkaiantuneena
antaa hän jousensa laskeutua ja kap-p^
een päädyttyä menee sanaa.puhumatta
matkaansa.
Ingrid Blom rientää ratsuineen
paikkakunnalla ja sen ympäristössä
ristiin ja rastiin. Hän ajaa Hätää takaa
huonerähjästä huönerähjään, töllistä
tölliin.
Pirullisen vikkelä on hätä. Väliin
se edellä pakenee, väliin taas puikahtaa
huomaamalta ratsun jalkojen välistä
takaisin siihen paikkaan, josta
' se äsken liikkeelle ahdistettiin. Se
nauraa vasten naamaa suloiselle ah-distajalleen,
joka t««kastuneena polkee
jalkaansa sen edessä.
— "Minä en pehmene minä, minä
en ole mikään toinen viulu!" uhotte-lee
Hätä ja vilk4ittelee vihreitä silmiään.
Ingrid Blom muuttuu väli.stä ärtyiseksi,
sillä hän alkaa uupua. "Missä
teillä on hätä I " k y s y y hän miltei
komentaen ukkorahjukselta töllin o-
^ella. Mutta ukko pelästyy ja tuijottaa
tylsästi haalistuneilla silmillään
timanttikoristeeseen.
"Missä teillä on hätä!'' uudistaa
% i d Blom vielä käskevämmin, mutta
ukko pelästyy yhä enemmän. —
"Jaa, tarkoittaaiko armollinen neiti
— että hätä? Jumalan kiitos, eihän
meillä tässä vielä oikein hätää ole
ollut."
Ukko peittelee .takillaan risaista
paitaansa ja aikoo peräytyä, mutta
Jngrid Blom heittää viJhapäissään
'oput listarahansa ukon eteen .por-
* ja ratsastaa tiehensä: ~
Hätä nauraa paluumatkalla- ilkeää
nauruaan; • -
Ingrid Blom itkee kbiönaaii voimattomuuttaan
Hätää vastaan j a su-
Britannian pääministeri Churchillin nuorin tyttö, 19-vuotias Mary, joka toimii innokkaasti vapaaehtoisen
sota-avun palveluksissa ja nykyään opettelee k äyttdemään ilmatorjunnan palokontrollivälineitä.
Kuvattuna pesemässä kasarmin lattiaa.
laa. aivankuin vaha. •— "Oh, älä ole
milläsikään!" lohduttelee isä. "Eihän
se mikään hätä ole, se.on vaan jokapäiväinen
puute, etkä sinä saa sotkea
sitä millään muotoa hätään ja ottaa
niin vakavalta kannalta."
" E i , kyllä se on h ä t ä ! " väittää tyttö
ja on Hädän loukkaaman naisellisuutensa
puolesi kovin onneton.
Varmuuden vuoksi hän kuitenkin
lähtee vielä katsomaan. — "Tässä
taas ollaan!" sanoo Hätä ja istuskelee
erään asumuksen kynnyksellä. Se
on kaupungin laidassa ja siellä makaa
muuan tehtaanomistaja Blomin
työläisiä, joka on saanut keuhkotaudin
ja lahjoittanut puolestaan joukon
tuberkeleitä kaksivuotiaalle lapsel-leenkin,
joka tuskin vielä osaa liikkua
omin jaloinsa. — Hätä piiloutuu sängyn
alle.
Asumuksessa istuu synkännäköisenä
toinen viulu. Ei nosta katset-taankaan,
kun kuulee jonkun tulevan
huoneeseen. Sairaan puoliso on hänen
sisarensa. Hääräilee lapsen riepujen
pesussa.
— "Teillä on hätä, näen kyllä sen,"
^ T U O R I tyttö, joka hämillään kä-
^ siään väännellen seisoi insinööri
Ralph Fernle3m edessä, teki häneen
kiusallisen vaikutuksen. Tyttö
herätti hänessä jollakin tavoin sääliä,
mutta miksi, sitä hän ei pystynjrt itselleen
selittämään.
Hän avasi auton oven raolleen.
"Mitä haluatte?" hän kysyi ystävällisesti.
"Teidän . . . teidän piti mennä ta-sanoo
tulija itkuaan pidätellen, "mutta
enhän minä voi enää auttaa, kaikki
olen antanut mitä olen voinut ja
nyt olen yhtä tyhjä kuin tekin I"
Toinen viulu havahtaa ja tuijottaa
vanhaan tuntomerkkiinsä, timantti-^
koristeeseen. —
"Nyt minä sen uskon'" — jatkaa
puhuja — "eivät ihmiset mahda hätää
karkoittaa, ellei, niin, — ellei jumala
sitä tee." — Se tuli hiukan epävarmalla
äänellä, sillä se ei ollut etukäteen
mietittyä ja tuntui puhujastakin
tyhjältä, — " N i i n kai se on,
sillä teitä varten pitäisi olla koknai-nen
omaisuus, ennenkuin tulisitte autetuiksi
ja sitähän ei minulla ole ..."
Tulija puhuu vielä jotakin lohduttavaa.
Toinen viulu kuulee sanoja
ja sanoja, mutta tuijottaa vaan jäykästi
rintakoristeeseen, eikä tajua niiden
sisältöä.
Painaa puhuja oven perässänsä
kiinni. —
Toinen viulu harppaa hurjistunein
ilmein pitkin lattiaa. Hänen silmänsä
palavat pelottavasti ja laihat soit-tajasormet
puristuvat nyrkkiin, niin
että veri kihoilee kynsien alta.
"Ingrid Blom!" — Kirpoavat sanat
terävinä hänen huuliensa välistä,
— "Ingrid Blom! Oo sinä hienoston
hieno naisihanne! — Sinä keräät juhlissa
listoilla rahaa isäsi palkkalaisten
auttamiseksi ja kannat kokonaisen
perheen kohtaloa kaulakorussasi ja
itket lapsellisia kyyneileitä kurjuuden
ja hädän edessä. — Sehän on
"modäärniä" ja tuottaa hyvän omantunnon!
. . . Mikä kallis koriste! —
Nauroiko joku kerran, kun minä siihen
tuijotin silmäni sokaistuneiksi.
No, se kannatti kyllä nauraa. — En
minä silloin sen oikeata arvoa tajunnut.
Hyvä! Nyt minä sen tajuan.
— Ingrid Blom — älä ole enemmin
lapsellinen! Tunne korusi kalleus
sinäkin. Ole ylpeä, äläkä teeskentele
tietäen tai tietämättäsi. — Kas
näin:
"Teillä On kaunis koriste, neitiseni,
Se maksanee sievoisen omaisuuden,
herra isänne lahja tietystikin — kukapa
muu sellaiseen kykeneisi." —
kaisin The Oaksiin", tyttö änkytti.
"Te olette unohtanut jotakin."
Tyttö hengähti helpotuksesta saatuaan
vihdoin sanotuksi asiansa.
"Minä . . .? Unohtanut jotakin?
Ja nyt juuri, kun minulla on kiire, sepä
harmillista!"
Insinööri Fernley hyppäsi pois hienosta
autostaan, löi oven kiinni perässään
ja juoksi huvilaan, missä hän
oli viettänyt viikonloppunsa hyvän
ystävänsä tohtori McCallan luona.
Kun hän muutamaa minuuttia
myöhemmin palasi tielle, kohtasi häntä
epämieluisa yllätys. Hänen autonsa
oli poissa! ^e oli kadoönut
jäljettömiin.
Ralph Fernley seisoi hetken neuvottomana,
mutta sitten äkkiä hän
juoksi takaisin huvilaan kys3rmään
ystävältään, eikö hän sittenkin ollut
unohtanut jotakin, ja eikö tämä ollut
lähettänyt palvelustyttöä hänen jälkeensä.
Insinööri Fernley pyyhkäisi kädellään
otsaansa. Nyt hän käsitti koko
jutun.
"Ymmärrän sen nyt", hän sanoi.
"Vaununi on varastettu. Aivan silmieni
edestä ja sinun palvelustyttösi
seisoi vieressä."
Tohtori McCalla hymyili.
"Pelkään", hän sanoi, "että sinua
on vedetty nenästä siinäkin asiassa.
Minulla ei ole mitään nuorta palvelustyttöä.
Ehkä haluat soittaa poliisille."
Mutta insinööri Fernley ei kuullut
häntä. Hän ryntäsi jo portaita alas.
Vastatkaa silloin: Hyvä herraseni!
rIsäni lahjako — Eihän toki! Eihän
siihen riittäisi hänkään. Isäni työjuhtien
ja tomppelien lahja se on! Sanoitteko
hinnaksi sievoisen, omaisuuden.
Ei! — Monen ihmisen hiki ja.
veri on-sen.kantamisen hinta!"
. Toinen viulu karjui sen kuin mielipuoli.
"JCas niin, nopeasti autoon vain ja
sulkekaa ovet! Laiskurit! No ovatko
lakkarniskut valmiina? Joutukaa!"
Nuori nainen, joka antoi nämä.käs-kyt,
kiskoi .kiivaasti päältään-anista
pumpulipiikua, minkä aila hänellä <>]i
täysin muodikas tweedpuku, ja sen>
:jäikeen hän heitti {läästääntuoheaQ,
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, November 29, 1941 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1941-11-29 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki411129 |
Description
| Title | 1941-11-29-09 |
| OCR text | 1941 XAUANTAINA. MARRASKUUN 29 PÄIVÄNÄ Sivu Kaikki tuntevat toisen viulun tarinan. Omituinen, itseensä sulkeutunut luonne on toinen viulu. Elähtänyt \-anhapoika, jonka kaikki ruuvit pääkopassa eivät liene aivan yhtä kireälle asetetut. \''ailla varoja — mistäpä toisella viululla voisi varoja ollakaan mutta turhan tarkka, ^arvostaan. Musteella käsittelee hän saivaren tarkasti päällysriuttunsa j a Juhlapukunsa kulueita kohtia. RjUiat mene- \'ät elämiseen ja nuotteihin, ^ niin, ja Ingrid Bloniin listoihin^ sillä toi-seila viululla on hyvä sydän, oh, — \ielä vähän muutakiii, —- tbineri viu* lu on rakastunut Ingrid Blomiin! Sen hän pi^ää visusti salaisuutenaan, mutta onhan toki Ingrid Bloinilla iiaiselli-set vaistot, vaikkapa onkin kys3anyk-sessä vain toinen viulu — ja Ingrid Blom veroittaa; julmalla, niautiimolla tämän arkaa r ä k k a i i t t a .— Ah, hyväntekeväisyys, kuinka mutkikkaita polkuja sinä väliin •ast«letkaan! Qhjelma bn suo^^ Viimeinen soittokappale menossa. Koko ajan seuraavat toiseri viulun silmät salaisen rakkautensa kohdetta. Ei kasvoja. Toinen viulu tuntee mitättömyytensä perinpohjin ensi kerran eläissään. Taitelijaturhamaisuus on tässä tapauksessa tipotiessään. Rintakoruun pysäht}^ harhaileva katse. Läpi salin heijastuvat sen timantista taittuvat säteet hänen silmiinsä. Ne sokaisevat aivan. Hänen soittaja-ryhtinsä horjuu. Toinen viulu saa johtajalta äkäisiä katseita epätarkkuutensa vuoksi, ja sdlonsoittaja potkii sivultapäin nilkkaan. — Nauroi-vatkohan äsken herrat ovipielessä hänelle, välähtää äkkiä epäluulo toisen viulun mielessä. Loukkaiantuneena antaa hän jousensa laskeutua ja kap-p^ een päädyttyä menee sanaa.puhumatta matkaansa. Ingrid Blom rientää ratsuineen paikkakunnalla ja sen ympäristössä ristiin ja rastiin. Hän ajaa Hätää takaa huonerähjästä huönerähjään, töllistä tölliin. Pirullisen vikkelä on hätä. Väliin se edellä pakenee, väliin taas puikahtaa huomaamalta ratsun jalkojen välistä takaisin siihen paikkaan, josta ' se äsken liikkeelle ahdistettiin. Se nauraa vasten naamaa suloiselle ah-distajalleen, joka t««kastuneena polkee jalkaansa sen edessä. — "Minä en pehmene minä, minä en ole mikään toinen viulu!" uhotte-lee Hätä ja vilk4ittelee vihreitä silmiään. Ingrid Blom muuttuu väli.stä ärtyiseksi, sillä hän alkaa uupua. "Missä teillä on hätä I " k y s y y hän miltei komentaen ukkorahjukselta töllin o- ^ella. Mutta ukko pelästyy ja tuijottaa tylsästi haalistuneilla silmillään timanttikoristeeseen. "Missä teillä on hätä!'' uudistaa % i d Blom vielä käskevämmin, mutta ukko pelästyy yhä enemmän. — "Jaa, tarkoittaaiko armollinen neiti — että hätä? Jumalan kiitos, eihän meillä tässä vielä oikein hätää ole ollut." Ukko peittelee .takillaan risaista paitaansa ja aikoo peräytyä, mutta Jngrid Blom heittää viJhapäissään 'oput listarahansa ukon eteen .por- * ja ratsastaa tiehensä: ~ Hätä nauraa paluumatkalla- ilkeää nauruaan; • - Ingrid Blom itkee kbiönaaii voimattomuuttaan Hätää vastaan j a su- Britannian pääministeri Churchillin nuorin tyttö, 19-vuotias Mary, joka toimii innokkaasti vapaaehtoisen sota-avun palveluksissa ja nykyään opettelee k äyttdemään ilmatorjunnan palokontrollivälineitä. Kuvattuna pesemässä kasarmin lattiaa. laa. aivankuin vaha. •— "Oh, älä ole milläsikään!" lohduttelee isä. "Eihän se mikään hätä ole, se.on vaan jokapäiväinen puute, etkä sinä saa sotkea sitä millään muotoa hätään ja ottaa niin vakavalta kannalta." " E i , kyllä se on h ä t ä ! " väittää tyttö ja on Hädän loukkaaman naisellisuutensa puolesi kovin onneton. Varmuuden vuoksi hän kuitenkin lähtee vielä katsomaan. — "Tässä taas ollaan!" sanoo Hätä ja istuskelee erään asumuksen kynnyksellä. Se on kaupungin laidassa ja siellä makaa muuan tehtaanomistaja Blomin työläisiä, joka on saanut keuhkotaudin ja lahjoittanut puolestaan joukon tuberkeleitä kaksivuotiaalle lapsel-leenkin, joka tuskin vielä osaa liikkua omin jaloinsa. — Hätä piiloutuu sängyn alle. Asumuksessa istuu synkännäköisenä toinen viulu. Ei nosta katset-taankaan, kun kuulee jonkun tulevan huoneeseen. Sairaan puoliso on hänen sisarensa. Hääräilee lapsen riepujen pesussa. — "Teillä on hätä, näen kyllä sen," ^ T U O R I tyttö, joka hämillään kä- ^ siään väännellen seisoi insinööri Ralph Fernle3m edessä, teki häneen kiusallisen vaikutuksen. Tyttö herätti hänessä jollakin tavoin sääliä, mutta miksi, sitä hän ei pystynjrt itselleen selittämään. Hän avasi auton oven raolleen. "Mitä haluatte?" hän kysyi ystävällisesti. "Teidän . . . teidän piti mennä ta-sanoo tulija itkuaan pidätellen, "mutta enhän minä voi enää auttaa, kaikki olen antanut mitä olen voinut ja nyt olen yhtä tyhjä kuin tekin I" Toinen viulu havahtaa ja tuijottaa vanhaan tuntomerkkiinsä, timantti-^ koristeeseen. — "Nyt minä sen uskon'" — jatkaa puhuja — "eivät ihmiset mahda hätää karkoittaa, ellei, niin, — ellei jumala sitä tee." — Se tuli hiukan epävarmalla äänellä, sillä se ei ollut etukäteen mietittyä ja tuntui puhujastakin tyhjältä, — " N i i n kai se on, sillä teitä varten pitäisi olla koknai-nen omaisuus, ennenkuin tulisitte autetuiksi ja sitähän ei minulla ole ..." Tulija puhuu vielä jotakin lohduttavaa. Toinen viulu kuulee sanoja ja sanoja, mutta tuijottaa vaan jäykästi rintakoristeeseen, eikä tajua niiden sisältöä. Painaa puhuja oven perässänsä kiinni. — Toinen viulu harppaa hurjistunein ilmein pitkin lattiaa. Hänen silmänsä palavat pelottavasti ja laihat soit-tajasormet puristuvat nyrkkiin, niin että veri kihoilee kynsien alta. "Ingrid Blom!" — Kirpoavat sanat terävinä hänen huuliensa välistä, — "Ingrid Blom! Oo sinä hienoston hieno naisihanne! — Sinä keräät juhlissa listoilla rahaa isäsi palkkalaisten auttamiseksi ja kannat kokonaisen perheen kohtaloa kaulakorussasi ja itket lapsellisia kyyneileitä kurjuuden ja hädän edessä. — Sehän on "modäärniä" ja tuottaa hyvän omantunnon! . . . Mikä kallis koriste! — Nauroiko joku kerran, kun minä siihen tuijotin silmäni sokaistuneiksi. No, se kannatti kyllä nauraa. — En minä silloin sen oikeata arvoa tajunnut. Hyvä! Nyt minä sen tajuan. — Ingrid Blom — älä ole enemmin lapsellinen! Tunne korusi kalleus sinäkin. Ole ylpeä, äläkä teeskentele tietäen tai tietämättäsi. — Kas näin: "Teillä On kaunis koriste, neitiseni, Se maksanee sievoisen omaisuuden, herra isänne lahja tietystikin — kukapa muu sellaiseen kykeneisi." — kaisin The Oaksiin", tyttö änkytti. "Te olette unohtanut jotakin." Tyttö hengähti helpotuksesta saatuaan vihdoin sanotuksi asiansa. "Minä . . .? Unohtanut jotakin? Ja nyt juuri, kun minulla on kiire, sepä harmillista!" Insinööri Fernley hyppäsi pois hienosta autostaan, löi oven kiinni perässään ja juoksi huvilaan, missä hän oli viettänyt viikonloppunsa hyvän ystävänsä tohtori McCallan luona. Kun hän muutamaa minuuttia myöhemmin palasi tielle, kohtasi häntä epämieluisa yllätys. Hänen autonsa oli poissa! ^e oli kadoönut jäljettömiin. Ralph Fernley seisoi hetken neuvottomana, mutta sitten äkkiä hän juoksi takaisin huvilaan kys3rmään ystävältään, eikö hän sittenkin ollut unohtanut jotakin, ja eikö tämä ollut lähettänyt palvelustyttöä hänen jälkeensä. Insinööri Fernley pyyhkäisi kädellään otsaansa. Nyt hän käsitti koko jutun. "Ymmärrän sen nyt", hän sanoi. "Vaununi on varastettu. Aivan silmieni edestä ja sinun palvelustyttösi seisoi vieressä." Tohtori McCalla hymyili. "Pelkään", hän sanoi, "että sinua on vedetty nenästä siinäkin asiassa. Minulla ei ole mitään nuorta palvelustyttöä. Ehkä haluat soittaa poliisille." Mutta insinööri Fernley ei kuullut häntä. Hän ryntäsi jo portaita alas. Vastatkaa silloin: Hyvä herraseni! rIsäni lahjako — Eihän toki! Eihän siihen riittäisi hänkään. Isäni työjuhtien ja tomppelien lahja se on! Sanoitteko hinnaksi sievoisen, omaisuuden. Ei! — Monen ihmisen hiki ja. veri on-sen.kantamisen hinta!" . Toinen viulu karjui sen kuin mielipuoli. "JCas niin, nopeasti autoon vain ja sulkekaa ovet! Laiskurit! No ovatko lakkarniskut valmiina? Joutukaa!" Nuori nainen, joka antoi nämä.käs-kyt, kiskoi .kiivaasti päältään-anista pumpulipiikua, minkä aila hänellä <>]i täysin muodikas tweedpuku, ja sen> :jäikeen hän heitti {läästääntuoheaQ, |
Tags
Comments
Post a Comment for 1941-11-29-09
