Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, February 22, 1947

              Sivu 2
•umiiiiiiiiuimt
x^Cancdan suomalaisten viikkolekti)
Publlshed and printed by the Vapaus
Publishing Company Umited. 100-102
Elin Street West. Sudburj-, Ontario.
Registered at the Post Office Dept<
Ottawa, as sccond class matter:
Tilaushinnat:
1 vniosllcerta >$2.50
6 kuulcautta l'*^
3 kuukautta • -"^^
Vhdysvaltolliin:
1 vuosikerta 53.10
6 kuukautta 1-80
StiomRen ja munalle ulkomaille:
1 vuosikerta $3.75
6 kuukautta 2.00
ijeKKi umcstyy jokaisen viikon laa-
«ntnina 12-sivuiscna, sisältäen parasta
Kaunokirjallista luettavaa kalkilta aloil­ta.
Aslamiehille myönnetään 20 prosen­tin
palkkio.
Pyytäkäii asiamlesYälineitä jo tä-
. r r.MOlTtTSHINNAT: Yleinen llmol-tu.
shlnta 50 sentrtä palstatuumalta ja
kerralta. Alin ilmoitushinta $2.00; Alin
maksu kuolinilmoituksesta $3.00..ynnä
..V -sfiutia jokaisella muistovarsyltä tai
tlito.sLiu.scclta. Erikoishiniiat pysyvistä
^moitr.ksista. Tilapäisilmoittajien on
.•i>hotoitavä nu\ksu etukäteen.
•Kaikki Liekille tarkoitetut maksu-
CSfJltuksot on o.^^txtttava kustantRjan nl^^
\-2it:*^u: Viipaus Publishing^ Comijiany,
L i m i t e d . ' ' ' " ' ' ' '
Kustantaja ja painaja: Vapaus Pub*
Ushine Company Limited, 100-102 E lm
otrut" "\i'est. Sudbury. Ontario
Toimittaja A. Päiviö.
Liekkiin aijotut kirjoitukset osoi­tettava:
LIEKKI
P.O. Box 69 Sudbury, Ont
Toimituksen kulmasta
Ysiäviimmc ovat pakinoineet jota­kin
sivistyksistä. Hyvä aihe kyllä­kin.
Xäiden pakinain täydennyk-si-
ksi jnlkaisenmie tässä niinicrossa
toimittaja Raoul Pahnt^renin jumi
iätä asiaa koskevan kirjoituksen, jo­ku
selvctitää kysymyksen niin, ettei
.sUhni liene paljon lisättäviiä.
• • »
Seurates.umune talviurheiluja, tar-hunnin
sanoen hiihtourheiluja, o-le
n: me panneet merkille, että yhdel­tä
paikkakunnaita, nimittäin Beaver
Julkeita, on niiJjin kilpailuihin osan­otto
ollut suurin ja sinne on enimmän
voitot ja mestaruudet viety. Näyt­täisi
siltä, että si(ilä ovat miehet ja
naiset, nuorukaiset ja neitoset, pa­rempia
kuin muualla. Mutta ei tä­mä
johdu aivan siitä, vaan siitä, että
siellä harra.'itetaan tuota urheilua ja
velmennutaan kilpailuihin. J7 / W Ö . ' -
kaan sanoen sitä, että siellä elää ur­heilun
henki. Ja se on elänyt siellä
kauan. Kikä ainoastaan elänyt tal­vella,
mutta myöskiii kesällä. Kesäi­sissä
jnheiluissa, kenttäurheiluissa,
ovat Beaver Laken jehut myöskin
näyttäneet joukkokuntoaan. Bea-verhrkelaiset
siis kclpanvat esimer­kiksi
urheiluharrastuksissa muille ja
epäilemättä vaikuttavatkin siinä' in.
nostavasti ympäristöönsä. farsin-kin
kilpailumielessä. Täytyyhän, se
käydä ajan mittaan hiukan kateeksi
.// sisullekin, ettei nyt majava Järve­läisille
pärjätä!
Xiin. voimistelu ja urheilu —
'-henkeäsalpaavat'' kilpailut eri mi­toin
arvioiden - - ovat todellakin ja
erityisesti nuorison terveyden lähde,
yanoihan jo tunnettu Suomen kan­sakoululaitoksen
perustaja Ihino
Cv:::naeus t,htä asiasta aikoinaan:
"Paitsi tätä yleistä päämäärää,
jotta ruumis kehittyisi sopusuhtai­seksi,
terveeksi, notkeaksi, voimak­kaaksi,
kestäväksi ja reipasryhtisek-si,
on ruumiinharjoituksien tarkoi­tuksena
.seminaarissa oppilaiden neu-vokkuui^
en herättäminen, iloisen
mielen ja raittiini elämänhalun ylle-pitäminen
sekä avoimen, sydätnelli-
Latuja lumessa
-Ulos luontoon", sanon sinulle, ys­täväni.
Seuraa minua tuonne kevät­hangille,
niin kerron sinulle latujen
tarinoita. Katso edessäsi avautu­vaa
näkyä! EikÖ se houkuta sinua?
p:ikö tuo ylväänä seisova vaara kut­su
juuri sinua ja minua rinteelleen?
Eivätkö nuö' jylhät hongat ja naa­vaiset
kuuset tahdo kätkeä juuri
me'dät, salamyhkäiseen hämäräänsä?
Ja näetkö, ystävä hyvä, että tuo t i -
nianttikentän tar\-oin välkehtivä han­ki
kantaa meidät ilomielin sinne. —
Siis lähdet? Arvasin sen!
Täällä olemme! Valkoisessa pak­kasen
paratiisissa. - - - L u p a s in kertoa
sinulle latujen tarinoita. Kuten he­ti
alkumatkalla huomaat, riittää mi­nulla"'
kdlä aiheftar. Hankir-on-vsubv.
rastaan ky.llästj?.tty..'- laduilla. -'Kes­kitymme
kuitenkin, vain muutamiin.
— Näetkö tämän hieman mutkaisen
ja kapean lylynlykkijän jäljen? Sii­näpä
on naapurin pikku Pertti teh­nyt
^ensimäi.sen taipaleen suksillaan,
jotka ovat vielä lapsen jalassa viku­roineet,
mutta olen varma, että ne
joutuvat ajan mukana alistumaan
isäntänsä tahtoon. Jää yhtä^ varma,
jälki, kuin ort tuo tuossa, joka on jo
todellisen suomalaisen lylynlykkijän
latu. .
Ja, katsos tuolla! Siellä kulkee
nuorisoseuralaisten kilpalatu. Sen
vieret ovat kuin myllerretyt, sillä
niihin on vinhaa vauhtia kiitävien
kilpailijoiden sompat • monasti voi­malla
iskeneet." Onpa tällä ladulla
hikeäkin, sillä so on ollut kovan mit-'
felyn kenttänä. Siinä on ollut kes­tävyys
kestävyyttä ja nopeus no­peutta
vastassa.
• Nythän saavumme jo metsään.
Täällä muuttavat ladut jo hieman
luonnettaan. Tuolla aukealla ne oli­vat
paremmin arkipäiväisiä, mutia
täällä ne saavat romantiikan hohtei-sen
luonteen. Onhan tosin täällä­kin
hiihdetty kilpaa, puunkäataja on
painunut tuosta Isonsuon poikki hak-kuupaikalle.
ja muitakin latuja näet,
jotka kuvastavat arkipäivää, mutta
katselkaamme tarkemmin.
Näetkös tuon ladun? Se ei enää
olekaan yksinäinen, vaan siinä nä­kee
muutakin. Metsän '"Jussihan'
siinä on loikkinut koira perässään.
Omaa laatuaan kilvoittelua sekin.
Katsojina ovat olleet näiden vaaro­jen
jylhät kasvatit.
Mlkaisehan tänne! Eipä ole tä­mäkään
latu yksinäinen. Ei, vaa:i
,^illä on vierustoveri — niin sano.ik-seni.-
Ja näillä hiihtäjillä ei ole
suiirftaan ollut kiire, sillä jäljet viit­taavat
useihin pysähdyksiin. Ehkä
heillä on ollut hyvinkin "tärkeää'
keskusteltavaa. Sellaista, mitä nuo­ret
ihmiset toisilleen puhuvat, kun­han
vain -ulkoiset olosuhteet suovat
tarpeeksi hyvät mahdollisuudet. Ji
sen ja tuttavallisen yhdyselämän ai-kaansaantinen
heidän kesken."
l/uflnkujmme, kuinka /iyvin t^-
m ; sanonta soveltuu koulun ulkopuo-hilekin,
aivan meidän keskuuteem­me
kyli.Ksä ja kaupunt^eissa, kaik­kialla.
— .IP.
oOo
K I R J E E N V . V I H T O A
Emilia, /soäiti. Salama, Hilkka,
Xiki, Kuusien kukista ja: Pakinanne
täällä ovat.
jos missään, niin juuri täällä ihmi­nen
inspiroituu puhumaan. Huur­teinen
suomalainen metsä. Se hakee
vertaistaan. — Tämä latu kertoo siis
— rakkaudesta. Katso, .tuonne .se
jatkuu. Eteenpäin metsän pimen­toihin.
Nuo huurteiset kuuset ikään­kuin
vieläkin myhäilevät •kuulemal­leen
ja näkemälleen. — Mutta tuossa
rinteessä ne suorastaan nauraa ho­hottavat.
Eivätkä varmastikaan ai­heetta.
Ehkäpä eivät ne aina asian­omaiselle
niin hauskojakaan ole, mut­ta
pienen alkusäikähdyksen jälkeen
3'htyy hän itsekin nauramaan noiden
naavapartojen-4caTissä,
Rinteen 'kyyti toikin neidät ta­kaisin
timanttikentälle. • Aukean yli
hiihdettyämmve saavumme kotiin ja
olemme mekin siten jättäneet latum­me
Suomen talven valkopohjaan.
Tar^käiW''y1isitÄiÄ' M
latuja • ja""6pi 'ymmäi"tämään niMen
kieltä." Xe kertovat sinullia; avoi­mesti,
mutta säilyttävät myös ystä-
A'änsä salaisuuden. Ja muista, ett.ä
omakin latusi on k e r t o m u s n i in
hangella kuin elämässäkin.
L A U R I SAARISTO,
Kemi, Suomi.
T A T ' A v f A T V \ H E L M I K U U N 22 PÄIVÄNÄ ' 1947
Keväimcssä kerrm • astelin
kengin pienin, kirkkaanpunaisin.
Niin oV askel nopsa, kevyt silloin,
kuolen tietä tuskin tttnsinkaan,
kirkkaan punaiset kun kengät illoin
veivät karkclohnaan, tahssfniaan.
Niin-vV sydän, aatos riemmitäysi,
ylimielin nauroi, iloitsi,
jos vain punäkengän hento kärki
joskus varkain harkaari uskalsi'.
Salaa suukko —moinen harharetki
tukat onnea ja tuska toi . . .
Niin viaton pV varastettu hetki
kuin vainjtse nuhruus olla voi.
Monin kengin, monenlaisin, mielin
etonfietä kuljin jälkeenpäin,
harmain kengin, valkoisin Ja^sievin,
jaloissanT mustatkin ma näin. .
Mutta ah, en saata edes kieltää,
aina hvmyilen ja huokaisen,
konsa vainen onitscm rieiitaa^
kenkäpari 'J^trkkaan^^unainen-..
Kcväimessä vielä kiäkisin
itse kengin kirkkaanpumisin.
LASTU.
t e l u a k u n oleja saanut tästä työs­tä!
Olen t u l l u t o l e t e l l e e k s i las­kentoa
j a j o n k u n v e r r a n k i r j a n ­pitoa,
j a monta muuta asiaa, j o i ­t
a muuten e n o l i s i kotona harras­tanut.
Entäs sen luonteen ka-raistus
— ei t u r h i s t a arvosteluis­ta
aina ole nenä kippurassa. Heti
tuntee henkilön, jolca on ollut
v a i n vähän mukana. Jos hän e-sittää
ohjelmaa tai m u u t a j a k u u ­lee
että j o k u onärvdkteliut moit­t
i v a s t i , h i i l i heti ori v a l m i i n a "pää­telmä:
""Enpä mene toista ker­t
a a ! " Se on j u u r i itsensä taan-nuttamista.
K a i k i l l a k i i u l i j o i l la
on arvosteluoikeus eikä kaikki
pidä samasta. Jos aipt ^edistyä,
on arvostelu otettava vastaan,
v a i k k a se väRän k i r v e l i s i k i n . Ei
o l l a tietävinäänkään, ajatella
v a i k k a näin:. Kyllä minä teille
näytän, teen ensi k e r r a l l a parem­m
i n ! Usein kyllä arvostelusta
pistää e^iin kateuskin, j o t a meis­sä
ihmisissä on yhdessä n i i n k u in
toisessakin. Jos satut olemaan
vähän erilainen j a kykenevä
useampaan tehtävään, n i i n koe­tetaan
etsiä moitteen syytä,
^ u t t a täytyy oppia ymmärtä­mään
ihmisiä j a elämää eikä an­taa
sen t u r m e l l a omia mahdolli­suuksiaan.
Omasta kohdastani sanon, m i ­ten
tyhjää ja^köyhää olisi elä­mäni
o l l u t , jos o l i s i n sattunut e-lämään
p a i k k a k u n n a l l a , jossa ei
o l i s i mitään yhteistoimintaa ol­l
u t . ^
Ottakaapa te nuoret j a ajatel­kaa
tätä asiaa näin, j a ottakaa
toimintaan osaa, n i i n vuosien
päästä olette kanssani samaa
mieltä. — Kyllä Isoäitikin on o l ­lut
yhdessä jos toisessakin, mutta
k a i k k i on o l l u t opiksi j a h u v i k s i :
pahat asiat "ovat unohtuneet ja
hyvät asiat ovat a i n a muistossa.
Tehtäviäkin on uusia j a vanhoja,
k u n nyt vain voisin n e . h y v in
suorittaa.
L i e k i n j a Vapauden asioissa
voi kääntyä puoleeni. Jos lähi-tukkityömailla
onf suomalaisia,
j o t k a haluavat t i l a t a lehtiä, niin
asun a i v a n osuuskaitpan vierellä,
pistäytykää meillä.
ISOÄITI.
Yhtä ja toista
Taas on vuosi vierähtänyt ja
uusi alkanut. Moni on ajatellut,-
mitähän tämäkin taasTuo tulles­saan,
j a yrittääpä j o k u nostaa s i ­tä
verhoa, mikä kätkee t u l e v a i ­suuden.
Valetaan uudenvuoden­t
i n o j a j a koetetaan lukea t u l e v a i ­suutta.
Toiset sen l u u l e v a t näke­vänsä
teelehdistä. Vanhassa
maassa ennen nuoret uudenvuo­den
yönä laittoivat eteenSä p e i l in
ja sen kahtapuolta kaksi k y n t t i ­lää,
n i i n että se muodosti pitkän
tien, johon p i t i tuijottaa, kunnes
sieltä tuli oma kulta, se oikea
tulevaisuuden toveri. Mjiistan,
että i t s e k in s i i h en t u i j o t i n , mutta
mitään ei t u l l u t tietä p i t k i n , jo­ten
vanhaksi piiaksi p i t i muka
jäädä. Mutta l i i a n k i n pian se
oma t u l i.
Jokainen toivoo aina jotain
onnea, eihän kukaan tahtoisi on­nettomuutta
etukäteen nähdä e i ­kä
k u u l l a , j a sitä huonoa onnea
pakkaa olemaankin enemmän.
Siispä o n k i n parhaiten n i i n , että
tulevaisuus on k u l l e k i n tunte­maton.
Me ihmiset olemme n i i n e r i l a i ­sia
että toisinaan ihan hämmäs­tyttää.
K u n tässä vuoden alussa
k y s e l i n uusia jäseniä S. Järjes­töön,
n i i n oikeastaan ei kellään
tuntunut olevan mitään järjes­töä
vastaan, mutta o l i m u i t a s y i ­tä.
Eräs sanoi pelkäävänsä että
siellä saa v i r k o j a . Ja minä k un
olen v i r k a i l i j a i n v a l i n n a n aikana
n i i n peloissani, että jos eivät a n ­na
minulle mitään, n i i n s i l l o in
huomaan selvästi, että nyt olen
vanha j a toverit ajattelevat aivo­ni
alkavan pehmetä. •
K u n ajattelen elämää taak.se-päin,
n i i n huomaan, että järjestö­toiminta
on ollut j u u r i se koulu,
jossa olen jotain oppinut. Jos
eivät kerran olisi valinneet m i ­nua
Tover^taren kirjeenvaihta­j
a k s i , n i i n tuskinpa o l i s i n ko.s-kaan
pistänyt mitään paperille.
J a n i i n suurta j a huvia j a v a i h -