Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, December 7, 1946

              p
E
R
U
S
T
E
T
T
U
Canadan suomalaisten viikkolehti
0
N
N
A
1
9
3
^ . . ^ . ^ ^ ^ — ^ - ~ ~ n „ „ „ „ „ . . „ _ ^ ..„...,........„...„.,. , „ . , _ . . . , . , . . . . . „ „
Hevoiien kärryineen seisoi lähtö-valmiifia
porrasten edessä ja läh.
tövalmiina oli Taneli Ahtolakin. V ib
doinkin oli toteutumassa kauan mie­lessä
kytenyt suuiinitelma. Ensi ii
se oli kytenyt hiljaa Tanelin omassa
mielessä ja sitten h ä n oli esittänyt sen
vaimolleen. ' Yhdessä oli sitä tutkittu
ja punnittu, suunniteltu sinne ja tän­ne,
ja lopputuloksena oli että Taneli
alkaa valmistautua pitkälle matkal­le.
Canadaan. Ensfmmäinen homma
oli kirjoittaa tuttavalle, että^ l i e t ­täisi
nyt sen matkalipun, jonka hän
oli aikoja sitten luvannut, että vain
piai? pääsee rikkaan Canadan kultaa
kaivamaan. Kovin olikin viimeaikoi­na
täällä kotona saanut suolivyötä
kiristää, että tulot piisasi 'menoille.
Maksupäivänä piti laskea tarkasti
mihin mikin erä oli menevä ja loppu
sai jäädä vaimon talousrahoiksi. Jos­kus
oli tilin välillä arvaamattomia
menoja ja silloin jäi taloiisrahoja vä­hemmän,
joten vaimo sai melkein
tyhjästä / loihtia kuusihenkisen .per­heen
ylöspidon. Velkaa hän ei ha­lunnut
tehdä ennenkuin viimeisessä
hädässä, ja onneks sellaista hätää ei
ollut sattunut. Mutta nyt ehkä lop­pui
tuo ainainen puutteen kanssa
kamppailu.
'•Hyvästi nyt Anna." Taneli tun­si
kurkussaan karvaan palan ja sil­missään
kosteaa tarttuessaan vaimon­sa
käteen. Olihan tämä ensimmäinen
hyvästijättö ja ero kymmenvuotisen
avioliiton aikana. Sitä kun oli tullut^
koko nuoruutensa pyörityksi tässä
kotinurkilla, niin mihinkäpä siitä oli­si
tullut aikanmiehenäkään'lähdetyk­si.
^ . , •.
"Kyllä minä muistan teitä aina",
jatkoi Taneli, "ja lähetän rahaa, et­tei
tarvitse.puutetta nähdä. Koetan
hommata tulemaan rahaa-heti kun
perille pääsen, kunhan pärjäisitte s i i -^
henasti."
, "Kyllä me täällä^ pärjätään", va­kuutti
Anna. ''Antaa kait se kaup­pias
Hirvinen luottoa, kun olemme
^iin kauan häneltä käteisellä osta­neet/'
•"Lupasi se antaa, kun eilen hänel­le
siitä juttelin." Enkä minä kauan
sillä reissulla ole, kolme neljä vuotta
korkeintaan. Kyllä kai siihen men­nessä
on jo ehtinyt säästää talon hin- '
nan."
''Toivotaan ainakin", kuiskasi An­na.
'Hy vasti nyt lapsukaiset. Olkaa
äidille kilttejä." Taneli tunsi ää­nensä
pettävän. #
•i5ä: Tässä on kukEif" Kolmi­vuotias
Anneli ojensi lähtijälle pu­naista
apilaa.
'•Kiitos, lapsi!" kuiskasi Taneli
tukihtiuieella äänellä Ja kätki kas­vonsa
tytön aaltoilevaan pellavatuk-
^.^3n. 'Isä säilyttää tämän kukan
aina muistona pikkutytöstään."
Sumein silmin nousi Taneli odotta­jalle
rattaille. Ensimmäinen osa ma.
•^^sta kaukaiseen maäräppäähän oi
alkanut. .
K Kirj. ELISA
Canadaan saavuttua oli Tanelilla
tuttavan hommaama työmaa valmii­na.
. Työ oli hyväpalkkainen. Tili­päivinä
tuntui Tanelista että hän on
rikas, kun laski dollarit Suomen ra­haksi.
Jos saan tällaisella palkal­la
työskennellä sairastelematta, niin
suunnitelmani toteutuu nopeasti,
ajatteli Taneli. Ensin nj^ks^n pile­tin
ja sen rahan minkä lainasin ko-tiinlähetettäväksi
ja sitten joka sent­ti
säästöön.
Säännöllisesti joka kuukausi lähet­t
i Taneli rahaa perheelleen ja Anna
kirjoitti, ettei hän ollut koskaan unek­sinutkaan
saavansa käsitellä sellaisia
rahasummia yhdellä kertaa.
"Poloinen Anna", ajatteli Taneli.
••On to_ttunu't aina elämään j i i in niu­koissa
oloissa." Huonopalkkaisen
tehdastyöläisen tyttärenä, yhtenä
kymmenlukuisesia lapsilaumasta, oli
Anna jo lapsuudestaan tullut tunte­maan
elämän kovuuden.
Valoisia olivat Tanelin tulevaisuu­den
suunnitelmat. Vaikka työ tam­men
teossa oli raskasta, tuntui se
käyvän kuin leikiten ajatellessa omaa
kotia, jonka 'hän kerran saisi.
Kolmatta vuotta oli Taneli ollut
Canadassa kun ensimmäiset merkit
huonosta ajasta alkoivat ilmaantua.
Työmaita sulettiin siellä. täällä ja
käynnissä olevissa alennettiin palk­koja.
Tanelin työmaalla myöskin
alennetiin vähän palkkaa, mutta kun
kävi säännöllisesti työssä eikä men­nyt
kaupunkiin tuhlaileniaarr, niin
aina jäi jotain säästöönkin. Pari
vuotta aikoi Taneli vielä yrittää ja •
sitten takaisin synnyinmaahan, per­heen
luo. oman kurkihirren alla asu-;
maan. Pitkiltä olivatkin tuntuneet
kuluneet vuodet. Usein oli hän tuol-.
la ajalla etsinyt matkalaukustaan
apilankukan: se oli kuin kiinteä läm­min
side hänen ja perheen välillä,
kannustaja yrittämään aina tarmok-kaammasti
päämäärää kohti.
Marraskuun pimeänä iltana tulivat
miehet työmaalta kämpän seinien si­sälle.
'Avaran huoneen täytti vilkas
puheensorina ja Taneli hymyili it­sekseen
kuunnellessaan sitä. Miehiä
oli monesta eri kansallisuudesta ja eri
•"Eipä sen pitäisi sinulle kuulua
vaikka makäankin vapaa-aikani käm­pässä.
Ja toisekseen minulla on per­he
Suomessa, Ei minun rahani tääl­lä
jouda naisiin eikä viinaan", sanoi
Taneli matalalla äänellä ja* käänsi
selkänsä. ^
•Vai niin koppava olet**, mutisi
mies ja meni ulos.
Iltasella, kun kaikki <5li rauhallis­ta,
etsi Taneli rakkaan apilan kuk­kansa.
-Kohta sinä .Anneli saat poi­mia
isälle kukkia omalta maalla",
ajatteli Taneli melkein ääneen.
•"Mamma kertoi kirjeessään nätistä
talosta, joka myydän polkuhinnasta,
ja tilipäivän jälkeen lähettäii isä teil­le
joka sentin mitä on. että saatte
oman kodin. Isä yrittää täällä vie­jä
hetken^ja sitten . . ,""
Vi'kko sen jälkeen kun. Taneli lä­hetti
säästönsä ja joka sentin viimei­sestä
tiHstä vaimolleen-luomeen, tu­li
se yllättävä tieto, että miehiä vä­hennetään,
ja Tanelikin sai lopputi­lin;
viikon palkan.
Tanelista, joka oli tottunut "pysy­mään
paikallaan", tuntui olo niin
avuttomalta ajatellessa työnetsin-tään
lähtöä, ja juuri talvea vastaan.
Mistä sitä saisi, kun työmaita suljet­tiin
kaikkialla, tai ainakin vähennet-tin
työläisiä. Mutta yrittää täytyi,
jos mieli saada edes henkiriepunsa
talven yli .viedyksi.
Taneli tunsi hyvää mieltä siitä,
että oli lähettänyt säästönsä vaimol­leen.
Sattuu, että joutuu olemaan
pit-emmänkin ajan työntönnä. niin
on toki hyvä että perheellä on oma
koti. ja niin halvalla sen saakin, et­tei
tarvitse velkaa irhdä. Saa siinä
tei jaksanut kirjoittaa, ja toisekseen
tuntui, ettei ne siellä kotona uskoisi
jos kert^Msi minkälaista elämiiä liial­la
rikkaassa Canadassa työläiset saa­vat
kokea, ja jos uskoisivat, niin An­na
voisi liikaa surra hänen kohtalo­aan.
Ja sattuipa niinkin, että kun
hänellä oli kirje valmiina, ei hän
voinut sitä lähettää postirahan puut­teessa.
Matkoillaan-Taneli lapasi entisiä
työtovereitaan. Monet heistä, ennen
raittiit -ja terveesti ajattelevat mie­het,
olivat sortuneet väkijuomien uh­reiksi,
•'unhoittaakseen surut", kuten
he selittivät.
••Pojat", sanoi Taneli vakavana.
"Hetkeksi te voitie unhoittaa kur-
"jan elämänne. Kun heräätte huma­lasta,
on teillä varmaan ikävämpi olo
kuin ennen humalaa. Ei niillä kei-
*noin elämäämme korjata."
sitten keväällä kylvää jotakin leivän
apua. Kun olisi saanut vielä olla
edes niin kanan työssä olisi saanut
!eh:jKin hinnan, niin hätäkös siifiä
sitten olisi elellä, vaikkei täältä niin
säännöllisesti rahaa tulisikaan . . .
ajatteli Taneli.v;,, ^ v
. Idästä länteen .lännestä etelään.
pohjoi_5een, ristiin rastiin." Canadan
laajoilla vilja-aavikoilla, korpien kät­köistä
kaivantojen porteille matkaili
Taneli työtä etsien. Yksinään hän
kieliä puhuttiin. Parranajossa siinä ei matkustellut, koht^otovereita oli
useimmat puuhailivat ja toiset laitte- ' tuhansia, saman kurjuuden, saman
it-livat
itseään kaupunkiasuun.
"Ja nyt sinäkin Taneli jätät tuon
ainaisen kämpässä murjottamisen ja
lähdet kerrankin lauantai-illan kun­niaksi
kaupunkiin", kuuli Taneli sel­känsä
takana sanottavan.
^•Eipä minulla ole tässä mitään asi­aa
kaupunkiin", vastasi Taneli yksi­kantaan.
'•Xo, mitä peeveliä sinä aina tääl­lä
kämpässä makaat. Ota ilo irti elä­mästä
niinkuin toisetkin miehet."^
Taneli kääntyi puhujaan päin ja
mitteli katseillaaif miestä, joka kohta
tilipäivänä tuhlasi kaikki rahansa.
epätoivon ahdistamia. Kaikilla sa­ma
päämäärä: Antakaa meidän re­hellisellä
työllä ansaita leipämme;
antakaa meille työtä, ettei rakkail­lemme,
jotka ovat meistä riippuvai­sia,
tarvitse kärsiä •puute<ta . . .
Joskus sattumalta sai Taneli tila­päistä,
jonkun päivän kerrallaan ke.s-täviiä
työtä niin kurjilla palkoilla,
ettei niistä saanut mitään kertymään
perheelle lähetettäväksi- Kirjeiden
lähettäminenkin harveni, sillä mitä­pä
olisi kirjoittanut. Ainainen kamp­pailu
olemassaolon pakosta kulutti
hermoja ja tylsytti ajatuskykyä, et-
Kierrelt\-ään vuosikausia paikasta
toiseen, eläen jungelikängeissä, met­säpirteissä,
fariyareilla ruokaa vas­taan
töissä, onnistui Tanelin viimein
päästä kaivantoon töihin. Taas tun­tui
elämä joltakin. Kunpa tätä jat­kuisi
edes jonkun aiki^a!
" Xyt hän kirjoitti vaimolleen, jolta
ei ollut saanut kirjettä moneen kuu­kauteen.
Anna "oli ehkä kirjoittanut,
mutta muutellessa otti joskus kmi-kausia
ennenkuin kirje saavutti vas­taanottajansa.
Tai olisiko Anna
kyllästynyt mieheen, joka ei voinut
huolehtia peheestään? . . .
Kuinka suurta iloa Taneli tunsi-kaan
saadessaan viimein .Annalta kir­jeen,
jossa hän kertoi: '•Onhan sitä
pientä puutetta ollut joskus, mutta
on sentään pärjätty. Talo vain kai­paa
isäntää. Työt jää^väkisinkin ta­kapajulle
vaikka pojat koettavat au­tella,
ovathan he vielä niin nuoria.
Tulisit pois sieltä, kyllä täällä jo pär­jättäisiin
paremmin kuin ennen . . ."
Xoin .\nna, kirjoitti. Mutta Ta­neli
vastasi: ••Vielä yritän, että voi­llaan
ostaa eläimiä ja joitakin konei­ta,
työvälineitä', ja vähän käyttöra­hoja.
Sitten tulerf kotiini"
Mutta Taneli ei tiennyt, mitä vie­lä
tuli eteen. Tuli sota. Pieni Suo­mi
sai tuntea sen raatelevat kynnet.
Mutia vain hetken. Tuli rauha taas.
Kunpa se kestäisi, toivoivat^hmiset.
Viimeisessä kirjeessään kertoi An­na
olevan kaikki hyvin. Vanhin poi­kakaan
ei ollut vielä asevelvollisuus-iässä
ja niin hän säästyi. Xyt Tane­li
päätti lähteä kbtimaahan heti kun .
saa asiat järjestykseen.
"Menköön siellä asiat miten ta­hansa,
niin nyt menen", jutteli hän
huonetoverilleen. ''Lahdin tänne vain
muutamien vuosien reisull^ja nyt on
tois*amkymmentä vuotta vieräbty-nyt."
_
''Xiinhän se aika menee ettei huo­maakaan",
hymähti toveri.
''Huomaakaan!" kivahti Taneli.
'•Minä olen sen menon huomannut
joka ikinen päivä, mutta kun.se huo­no
aika tuli juuri kun minä olin mel­kein
valmis täältä lähtemään."
^Jatkoa e^nnella sivulla)
kv