Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, June 20, 1942

              "-S
<
1
s
ff
V
•s
>5
Olemme joskus kuullut sanottavan
että yksikään mies ei ymmärrä nais­ta
ja Hank Meerling, joka ikänsä
puolesta ei keKannut vielä sotavä-
"Tteen, ei suinkaan ollut siinä subtees-ga
poikkeus. Jos joku oliM kysynyt
Hankilta mitä hän ajatteli Virginia
Fordista, heti tunti seri jälkeen kun
hän oli tavannut Virginian iltakut- kuttaa tyttöön?
suissa, olisi Hank varmaankin innois­saan
huudahtanut, että "luulen hä­nen
olevan oikein marjan", taikka ai­nakin
jotain muuta sentapaista.
Luonnollisesti olisi hän sillä tar­koittanut,
että Virginia on hänen rea­listisen
unelmansa kuva, jollaisen
hän oli toivonut joskus jonain päivä­nä
tapaavansa. Unelmansa tuhkan-kellertävästä
tukasta, ja sellaisesta
tule tänne-hymystä, joka todellakin
veti pojanvekkulin puoleensa. Tuol-,
lainen Lana Turnerin vartalo ja kas­vot
sellaiset, joita katsoi mielihyväl­lä.
Sellainen oli Virginia.
Hank oli myöskin joskus kuullut
sanottavan, kuka sen sanqi jä missä,
sitä hän tosin ei muistanut, että tie
naisen sydämeen kulkiee liehakoiden,
kukkien ja imartelujen kanssa. Mut­ta
Hank meni vieläkin pitemmälle.
Hän heitteli sinne makeisia ja teat-teritikettejä.
Kaikki kuitenkin tur­haan,
ilman vähintäkään menestystä!
Hank ei ollut lasinkaan vaniniä, että
tuleekö hänen ajaa aivonsa ulos kal-
/ostaan, lyömällä sitä - tiiliseinään *ja
nimittämällä tätä maailmaa raa'aksi^
taikka onko sitten yritettävä jotain
a ivan u uttä keinoa.:. Miittä mitä
kiiinkahari hän voisi edukseen vai*
Tyttö katseli ymmärtämättä hän­tä.
— Katsokaas, mies jatkoi, juuri
kun te nousitte ylös ja menitte ulos
autosta, pudotitte tämän...
Han ojensi- tytölle pienen kultai­sen
medaljongin, jonka tämä innok­kaasti
otti vastaan.
— Hyvä maailma .-.. minun me-daljongini
^.. jossa o n äidin kuva!'
— Ihastuttava vanha r o u v a . ..
minua on monta kertaa ilahduttanut
katsella häntä ja olen tuntenut ha­lua
saada jutella hänen kanssaan
hänen tyttärestään. ^Fmä näin to­dellakin
suurta vaivaa voidakseni-jät-tää
sen teille, mutta kun te ehdotto­masti
ette antanut' minun' tulla pu­humaan
kanssanne^ jätin yrityksen
j a pidm medaljongin ikuisena mtiis-tona
nuorten - tyttöjen kiittämättö-myydestä
. . . ilkeydestä ja sydämet-tömyydestä.
Tyttö tuli tulipunaiseksi kasvoil­taan.
Hän ymmärsi nyt, miten mies
olikaan mahtanut tuntea itsensä haa­voitetuksi,
ja kuinka itserakasta oli
hänen puoleltaan ollut uskoa, et­tä
. . . että . ..
Mies tarttui hänen käsiinsä.
Hahk ei saanut- itseltään vastausta.
Mutta sitten hän huomasi eräässä
''Rakkaus" aikäkärusilehdessä ilmoi­tuksen
kirjoista, jossa väitettiin, että
lukemalla sen voi jokainen taatusti'
voittaa tytön palkkioksi-itselleen . ' S i i ­loin
kohta -työnsi 'Hank kätensä tas­kuunsa
ja otti sieltä kirjan hinnan.
- * - * * '•
Kun sitten kirja, "Kuinka saada
rakastumaan," saapui, ryhtyi Hank
kohta sitä tutkimaan, ikäänkuin* ko­ko
hänen elämänsä olisi riippunut
yksin sen tutkimisesta. Ja niinpä hän
käyskennellessään hämärillä käytä­villä,
tai istuissaan puiston penkillä,
alkoi kirjasta opittua kallista taito­aan
harjoitella lintujen j a oravien
kanssa. Hän tosin tunsi itsensä jon­kinverran
narrimaiseksi tunnustais-saan
oravalle, "kuinka merkillisen
ihanat ovatkaan sinun silmäsi, aivan
kuin kaksi pientä rinnakkaista tum­maa
pulppuilevaa lampea." Jä kun
eräs ohikulkeva, joka oli Hamkin
kuullut lausuvan nuo sanat oravalle,
sanoi siihen että "höpsis", niin tunsi
hän itsensä käksihverroin hassahta­neeksi.
Kahden \'iikon päästä sen jälkeen
kun hän Oli alkanut harjoituksensa,
meni hän V^irginian luo. Han-oli nyt
täydessä vireessä. Huh! kuinka hän
tuleekin esiintymään ja voittamaan
Virginian • suosion. Kuinka voisi
vastustaa häntä! Täysikuu heloitti
taivaalla, ja samoin vilkuttivat täh­detkin
taivaan täydeltä. Oli aivan
erinomainen ilta. Kuinka urhoolli­sesti
hän tuleekaan kiinnittämään
valkoisen ruusun Virguiian kevättä­kin-
rintapieleen, sen tehtyään hän
huokaisi ja kuiskaisi hänelle: "Eikös
olekin loistavan hurmaava! J a kuinka
sen tummanvalkoiset värit sopivatlihi
yhteen niiden valkoisten helmien
kanssa mitä sinulla on suussasi."
Virginia seurasi Hankin touhua si-vustakäsin
hämmästynein katsein,
mutta ei sanonut mitään. Hän kui­tenkin
salli hänen ottaa itseään käsi-
\^rresta kiinni ja saattaa hänet neljän
korttelin päässä, olevaan puistoon.
Pommituskoneiden lento Atlannin yli on käynyt niin valtavaksi,
että kidjetusluotseilla (pilot) ei ole paljon levon aikaa, vaan usdm- ,\
miten, saatuaan koneen Britanniaan, saavat ke jo tiimiin sisu!tä
astua lentokoneeseen paluutielle. Tässä muutamia keistä juuri saa-pundnaja
taas iäfttevittit;
kivet, jotka olivat smaragdista hiotut
sinertävät silmät olivat "kaksoisjaJo-ja
jotka säkenillään ja tulellaan saat­toivat
hänen rakkautensa levotto­masti
liikehtimään".
Hämmästys ja pelko kuvastui Vir­ginian
silmistä, - mutta iHacnk e i voi-nut-
lukea mitä:niistä näkyiv'. Sillä hä--
neliä oli liian paljon touhilar syöstes-sään
sanojaj joista -ei hän halunnut
menettää ainoatakäaa. Hfia lainaili-lauseita
3*0 runoistakin. Jopa hän hy-:
räili yksinäisen kaihoa eräästä rak-kaus-
ballaadista. i Hän vetosirjo yö­hön,
Virginiaan ja elämän päämää^
rään. Sanalla saiiden: kaikfceen-, niin
että ei mitään jäänyt pois siitä mitä
hän oli oppinut kirjasta "Kuinka saa­da
rakastumaan". J a kiin H a r i i oli
viimein kaikki oppimansa ladellut,
huudahti Virginia, että "kyllä sinä
sitten kuulostat pöhlÖltä".
Hank oli pannut kaikki käytäntö
mitä luvussa VII -'Kuinka saada
kastumaan" oli sanottu. Mutta
Virginian huomautus oli kuin oSäl
kasvoille lyöty. ''Eh?' Hän \im
nousta ylös, muistaen samalla että (
han hän menetellyt sen mukaan
kirjassa "Kuinka saada raka
maan" oli neuvottu. Xyt hän oli i
tenkin hävinnyt! EpäonnistumSö-l
taan kiukustuneena ja kaikella \iipit.j
tömyydellä hän sanoi:
"Kuulehan, Vee! Minä olen (OSBI
pölilö sinim takiasi. Olemme kufe-neet
yhdessä nyt kuukausia ja aöj
olet saattanut minut aivan kä^j
Mitä sanot, emmekö voisi liittyä yfc-j
teai?^'
Virgiäia siirsi itseään lähemnölsj
Hankia ja kallisti päänsä bäneö ol­kapäälleen.
"Nyt sinä olet enemjäo-j
ma itsesi, Hank", kuiskasi hän.
naineD
Kirj. E V A P I T T A RO
Nancy, minä olen alkanut pitää Kävellessä puistoon piti Hank koko
teistä niin tavattoman paljon . . . pii­siko
teillä mitään vastaan oppia tun­temaan
minut hiukan paremmin..."
tarkoitan . . . nyt kun olen saanut vä­hän
siistimmät vaatteetkin, ja . .,
— Oi, hiljaa! kuiskasi tyttö. Luon­nollisesti
minä tahdon . . .
.Angus katseli häntä hetkisen.
Sitten hän veti taskustaan esille
jotakin.
Pienen, valkoisen esiliinan.
Hän solmi sen tytqn vyötäisille —
Istuutui jälleen ja tarkasteli häntä
tarkoin.
Mikä on tarkoitus? kysyi tyttö.
matkan puhetta yllä. Hän kertoi
kuinka kaunis on ilta, ja kuvasi tai­vaan
"sametin pehmoiseksi tyhjS;si
holviksi". Tähdet hän kuvasi "säke­nöiviksi
jalokiviksi. jotka kaunistaa
äititai\*aan rintaa."
* * •
Saavuttuaan penkin hio, missä he
usein ennenkin oli\'at olleet, ei Hank
tuhlannut yhtään aikaa hukkaan.
Hän kallisti kasvonsa Virginian pos­kea
x-asten. Katsoi häntä silmiin pit­kään
ja rakastettav-asti. Sitten hän
huokasi, 5>'\'ään ja pitkään hän huo­kasi.
Hän kosketti Virginian hiuksia
ja mutisi jotain niiden kullan väris­tä
ja silkin hienoudesta, jotka sytytti­vät
hänessä tulen, palavan halun
tj-öntää kaikki sormensa niiden "silk­kiseen
ylenpalttisuuteen. Virginian
Eric \Valdron, näyttelijä, pystyi
näyttelemään mitä osia tahansa. Hän
oli sitä paitsi mainio osissaan. K u i ­tenkaan
ei kukaan halunnut häntä
teatteriinsa. Vuokraisäntä ei \Vald-roneissa
nähnyt muuta kuin jälleen,
erään perheen, joka ei pystynyt mak­samaan
vuokraansa. Siitä johtui, et­tä
eräänä päivänä tulivat poliisit,
jotka häätivät AValdronit kadulle. T a ­varat
kannettiin myös katukäytävälle.
Mae istahti omaan tuoliinsa ka­miinan
viereen. Kaksoset nojasivat
hänen kumpaankin polveansa
— Missä isä on?, kysyi Genevieve.
— Isä on mennyt hakemaan apua,
\-astasi äiti.
— Minulla on nälkä, sanoi Alber-tine.
Genevieve sanoi:
vannut tuoda tulle^^aan painiin. Hls]
tuo sen' kvllä. eikö niin. äiti-'
— Ehkäpä, rakkahin. Enfin o i j
' hänen kuitenkin l ö y d e i t ä v ä melBel
koti.
Viisi tuntia kului. Vii^i pitkää'.i^D-j
tia.
Ronmvaunu, jossa oli ^'^^"^"''j^j
kaiset vanhat matra.^sii sekä kus;
neet peitot päällimmäisinä. pyäaMf-katuvierelle.
.\jaja kosketti M^^-^
piiskallaan.
— Kahdella dollarilla minä yienS-^
nut minne haluat. Mitä sanoi:
astui alas kadulle.
— Minulla ei ole kahta doUanB,
vastasi Mae hiljaa. • r b-
Poliisi Kerrigan, joka mitteli
tua vakain askelin, lähestyi.
— Oletteko syöneet?