Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, November 30, 1946

              Stvu 2 LAUANTAINA. M A R R A S K U U N 30 PÄIVÄNÄ
IMI»
(Canadan suomalaisten viikkatehti)
Published and printed by the Vapaus
Publishing Company Limited, 100-IÖ3
Elm Sireet West, Sudbury, Ontario.
Heglstered at the Post Office Dept,
Ottawa, as second class matter:
Tilaushinnat:
a vuosikerta $2.50
6 kuukautta . . . 1.40
3 kuukautta • .75
Yhdysvaltoihin:
1 vuosikerta . . . . . . i .$3.10
6 kuukautta 1.80
Hnomeen Ja munalle ulkomaille:
1 vuosikerta $3,75
6 kuukautta 2.00
Ijiekkl Ilmestyy Jokaisen viikon lau<
antalna 12-sIvulsena. sisältäen parasta,
kaunokirjallista luettavaa kaikilta aloil­ta.
~ -
Aslamiehille myönnetään 20 prosen-
" ia'"palkk^^
. Pyytäkää asiamiesvälineitä Jo tä­nään.
TLMOITUSHINNAT: Yleinen ilmoi-tnshinta
50 senttiä palstatuumalta Ja
kerralta. Alin ilmoitushinta $2.00. Alin
maksu kuolinilmoituksesta ^.00 ynnä
yo senttiä JoKaiselta mulstovärsyltä tai
kiltoslauseelta. Erikoishinitat pysyvistä
Ilmoituksista. Tilapäisilmoittajien on
lähetettävä maksu etukäteen.
• Kaikki Liekille taskoite^ut inaksu-
«soltukset on ostettava kustantajan n i ­meen:
Vapaus Publishing Company
Limited.
Kustantaja Ja painaja: Vapaus Pub­lishing
Company Limited. 100tl02 Ehn
ötreet West, Sudbury. Ontario
Toimittaja A. Päiviä
Liekkiin aijbtut kirjoitukset osoi­tettava:
- LIEKKI
P.O. Box 69 - - Sudbury, Ont.
Toimituksen kulmasta
Ei tämä maailma- sentään ole niin
ikävä ja yksitcikkoinen, miltä se jos­kus
tuntuu. Kulttuuri tekee työtään.
Ilmcneepä joskus aivan yllättävä Uu­distus
sicllu, missä kehitys näyttää
ajaiieen karille. Tulemme plan asi­aan.
Toistakymmentä vuotta olemme
olleet melkein ainoa partamies tassu
kylässä ja saaneet kokea sen seu­raukset.
Useampi vastaantulija on
vilkaissut päälle sekalaisin tuntein,
ajatellen tietenkin, että onpa tuo
mies pahasti ajastaan jälessä, onpa
mokoma sivistymätön! Lapsukaiset
Qvat ohimentyä nyhjäisseet toistaan:
Katso joulupukkia! Ja vähän suu­remmat
ja ijkeämmät poikaset ovat
matkineet pukin päkatysfä. Niin ja
näin on huomion kohteena oltu. Ku­vaavin
kohtaus tapahtui kuitenkin
viime kesänä. Kävellessämme hiljal­leen
erästä tyhjää katukäytävää huo­masimme
pikkutyttösen tähtäävän
tulijaa hyvin arkaillen ja arvostellen.
Ei kuitenkaan pakoon lähtenyt, vaan
kohdalle tultua melkein asettui eteen
ja näytti haluavan jotakin sanoa.
Pysähdyimme ja silloin hän, suuret
silmät kohti luotuna, kysyi hartaan
viattomana:"Are You a bad man?"
Kyykistyimme ja sanoimme hänelle
hyvin vakavasti: *'No, V.mnotd bad
ntan^ bui a gqad man, the best man
in the World," — Siihen tyttiinen jäi
yhäti Jälkeemme katsoen aprikoin
maan asiaa.
Xo niin, ei tämä parta ole ollut ai­na
hauska kantaa, mutta kun se on
tuossa huassa jököttänyt jo kolmi­senkymmentä
vuotta, niin emmepä
ole hirvennyt siihen kajota, i^un ei
virJcavaltakaan ole asiaan puuttunut.
Mutta n vt tapahtui muutos. Jo
tuli seuraa. Kaupunkimme kamc-vaalikomitca
näet on julistanut par-takilpaUun,
mikä edellyttää, että-sii­hen
osallistujat eivät aja partaansa
cnncnkuiM Jkarmvaali on sivuutettu.
Ja koska m.m. itse kaupunkimme
pormestari on ilmoittanut kilpailuun
osallistuvansa, niin on selvää, että
emtenpiikää on kylässämsne parta-muistolle
mmm la
Ahaa, jopas Erakko Helmikin he-
. räsi. .äläpäs luulekaan ettei Isoäiti
olisi ollut selvillä rnissä mennään, vii­meisestä
kirjeestäsikin sen jo hais­toin.
Sanoithan myyneesi talosi yk­sinäiselle
miehelle. Hulluuttahan se
olisi ollut lähteä siitä harhailemaan,
tutusta rvanhasta kodistaan •yksinään
maailmalle. Kun toinen tarvitsi .e-mäijtaa
ja toinen isäntää, niin par­hain
ratkaisu oli juuri noin. Kyllä
olisin .enemmän hoputtanut Erakkoa
kirjoittamaan, mutta ajattelin, että
antaa.hänen nyt kuherrella rauhas­sa.
Sitten .vihjaisin IdallCj^ mitä oli
tekeillä, ja oikein tuli keyyt oUa, kun
näin Liekissä vihki-ilmoituksen, et­ten
<y\\n t turhia luuUptellu t. Paljon
onn^i^ toivotan J^elrnille.uudessa:: lii­tossaan.
.Mutta piisin .utelias tietä­mään,
onko se paanari vanhapoika
vai leski. Mitä minä olen yanhoja-poikia
katsellut, niin niillä kaikilla
näyttää olevan itsepintaisia vanhoja
tottumuksia, joten varmaan on suuri
•työ kasvat taa heistä hyvää aviomies­tä.
Siinä tarvitaan järkeä ja kärsi­vällisyyttä.
Mutta kirjoituksistasi
päättäen liiulen sitä sinulla olevan­kin.
Muistahan nyt kuitenkin Liek­kiä.
Luin mielenkiinnolla Liekistä ne
vanhuuden merkit. Vaikka olenkin
isoäiti, niin terveenä ollessani en.
miehiä paljonkin. Näkyypä jo parin
tämän oman talomme äijänkin kas­voilla
merkkejä, missä mennäJn.
Tummina ja jykevinä kohoavat kar­vat
ilmoille, peittäen pian ennen niin
sileät naamat silmiä myöten tuuhe­aan
vaippaansa, osoittaen, millaisek­si
meidät on jumala- luonut.
Hyvällä syyllä voisimme osallistua
tuohon jaloon kilpailuun, kun on vä­hän
etumatkoflkin, mutta, mutta —•
väri? Jos lienee kysymyksessä yksi
puhdas väri, mikä tahansa, niin tur­ha
on yrittää, sillä parrassamme kil­voittelee
sevon kolmenvärisiä karvo­ja.
Mutta riittääköön parta pakina.
Siirymme vakavampaan asiaan.
* * .
Puhuimme viime talvena jostakin
päämäärästä, johon lehtemme levi­kissä
olisi vuoden loppuun mennessä
päästävä. Koska siihen ei ole vielä
päästyllä koska vuodesta ei ole enää
jälellä kuin vajaa kuukausi, niin nyt
on otettava asia esille. Ja koska,
edelleenkin koska, Vapauden talkoo
On päättynyt ja niin hyvin päätty­nyt,
niin mitähän jos jatkamme sitä
hissunkissun tämän lehtemme ni­miin.
Täytämme sen vajaan tuhan­nen,
mikä nyt on menossa. Jokai­sena,
melkein jokaisella telttamme
lukijalla on varmaan joku ystävä tai
tuttava — muistelkaapahan — jol­le
e.i Liekkiä tule ja joka mahdolli­sesti
ei ole siihen vielä millään taval­la
tutustunut. lainaamalla hänelle
lehteä, vaikkapa vain yhden nume­ron,
ja puhumalla hiukan asiasta,
hänestä ehkä tulisi heti uusi tilaaja,
ainakin koetilaaja, ja niin voisimme
vuoden lopussa ilolla ilmoittaa, että
päämäärään päästiin. Teistä, leh­temme
ystävät ja lukijat, tämä asia
riippuu. Me voimme vain lausua
toivomuksen, t— AP.
muista koskaan vanhuutiani, touhu­an
niin innokkaasti. Mutta välillä,
kun liikkeelle läbtiessän tunnun-kan­kealta,
se .muistuttaa, että äläpäs
h>-ppele. Ja joskus, kun oltein in­nostuneena
kirjoitan, tuntuu' kuin
nuoruuden veret liehkuisivat vielä
poskbsa, mutta kun vilkaisen peiliin,
niin sieltä paistaa vanhuus- vastaan.
Mutta välipä tuolle, kun mieli ei
vanhene. Ja tuo elämäntoyerikin
--luntuir*:iiyyälfä; luotetulta toverilta,
josta ei luopuisi millään. Ja kyllä
siinä aina vanhuus ^erehtyy, kun sitoo
i tsensä nuoru u teen,
m
' Minulla on paljon kirjallisuutta ja
kaikenlaisia julkaisuja, joita lainaan
ystäville. Nyt, kun.paketin lähettä­jät
ovat Suorriesta saaneet kaiken­laista
luettavaa, ystävät muistavat
minuakin ja lähettävät niitä. Niistä
löytää aina mielenkiintoista. Erääs­säkin
lehdessä oli keskustelun aihee­na
".Viihtyykö miehenne kotona?".
Eräs insinöörin rouva siinä kertoo
tähän tapaan: • .
Voinpa sanoa,.että.mieheni viihtyy
kotona, .'\ivan liiankin hyvin. Täy-tyy
olla melkein vihaiset hevoset
häijtä vetämään, jos mieli saada hä­net
joskus mukaansa. Leikki sijan­sa
saakoon. Olen iloinen, että-mie-heni"^
viihtyy i>erheensä parissa, e-tenkin
kun ystävättäreni valittavat,
kuinka vaikea heidän on saada mie-h-
erisä pysymään kotona, .ja kysyvät
minulta reseptiäni. Se resepti on
•hyvin yksinkertainen. Miehen pitää
saada olla kotonaan kuin kotonaan.
Mikäli olen huomannut useat naiset
siivoavat miehensä ulos. Mies on
luonnostaan siivoton ja sekottava,
hän ripustaa vaatteitaan mahdot­tomiin
paikkoihin, puuhaa aina 'sel­laista
mikä aiheuttaa roskaa ja jät­tää
jälkensä korjaamatta. Hän voi
nostaa naulaiset kenkänsä kiillote­tulle
pöydälle, tahraa prilianttisella
päällään vaalean sohvatyynyn pääl­lisen,
jne. Tarvitaan hirvittävä mää­rä
itsehillintää vaimon puolelta olla
huomauttamatta tästä. Mutta kun
vaimo saa mieleensä istutetuksi sen
tosiasian, että koti on koti yhtä pal­jon
miehen kuin omansa; ja tarkoi­tettu
joka tapauksessa e.nemmän
miehen mukavuudeksi ja viihtyisyy­deksi
kuin kunniaksi vaimon sisus-tuskyvylle
ja siivoustaidolle, niin op­pii
olemaan natkuttamatta. Tie­dän,
että monet ystäväni pitävät mi-n
«a leväperäisenä perheenemäntänä,
mutta siitä minä viis. Jos mieheni
on innostunut rakentamaan jotakin
vekotinta, niin annan kylmästi hänen
työkalunsa vetelehtiä olohuoneen lat­tialla,
ja jos joku tHapäiskävija pitää
sen siivottomana, niin pitäköön. Pää­asia
on ettii mieheni viihtyy.
Minua kiinnosti tämä ahe, koska
minulla on juuri sellainen mies, jota
ei tahdo saada kylään millään. Jos
kerran talvessa saat naapuriin, niin
hyvä on. Kaiket päivät hän häärii
nlkowa, pääasiallisesti merenrannal­la.
Parit pitkävartiset kumisaappaat
pitää aina olla nunin vierellä varal­ta,
kun hän tulee sieltä märkänä. E i ­kä
tarvitse^ ajatellakaan, että hän
sieltä tulee syömään ajallaan, ja jos
menet häntä käskemään, nim hänel­lä
on aina joku puu siinä kunnossa,
ettei sovi juuri lähteä Olen oppinirt.
etten häntä käskekään, kyJläpähän
Murhe painaa urheilukansaa,
suru jäytää sydän juurta —
muistellessa
^'Isäämme", uhrautuvaa uurtajaa,
fyyskulffuurin parhainta poikaa:
Ikävä tieto hai koi ilmaa,
kuin ^rajuitma vaikuttaen.
On ikiunecn vaipunut parhain
mitä työläisurheilu omata voi.
* "
Isämme kun eessä joukon astui,
kohos rinta ylös myös_.yl£isön. -
Reippaus rehti vain inosi
ei-urheili Jankin olentoa.
Humaus kävi läpi kansan,
kun Tanner ilmestyi joukkoineen.
Se oli kuin taikasauvan lyönti,
kaikk' sorapuheetkin latnautui..
Sulavin ja jäntevin liikkein
esiintyi johtaja edessä valionsa.
Hymy väreili kasvoilla miehen,
nti tiesi tehneensä parhaansa.
Vtiosikymmeniä opettajana toimi,
pidetty urhea, väsymätön mies.
Kaikki uhrasi, kaikki antoi,
parhaansa urheilun eteen kantoi.
Uhrasi illat, lepohetket,
ehkä joskus myös leipätyön.
Uhmasi tuiskut, vihurHuulet
joukkonsa luokse päästäkseen.
Kaunis oli työsi, tulokset jalot
toimistasi, toveri Tanner.
Häipymätön muistosi, jammu-maton
palosi
minkä niin monen perinnöksi istutit.
Ylväänä liehukoon lippu,
voimistelu- ja urheiluisamme
muistolle.
EINO E. n ILLMAN.
tulee kun kerkiää. Ja kun on oikein
suuri myrsky, että vesi on valkoisena
vahtona, silloin hän kiertää kotini^
men. Kotisaarelta hän ei ole ipy-nyt
kaupungissa neljättäk\mmeneeii
vuoteen, eikä lähtisi millään. Ulat
istuu kotona ja lukee. Siinäkiti me
olemme erilaiset. Kun lehdet tulee,
niin hän/ottaa ensimmäisen numeron
ja lukee sen tarkkaan läpi. MiBä
selaan kaikki ensin ja luen otsikot
ennenkuin rupean oikein lukemaan.
E i häntä saa enää haalillekaan, mut­ta
minua on aina kehoittamassa me­nemään.
Minussa onkin vissiin pi­sara
mustalaisverta, kun aina suun­nittelen
Suomimatkaa ja muuta sel­laista.
Meri on hänelle kaikki kai­kessa.
Pelkään, että jos tulisi joku
sellainen este,.ettei hän pääsisi ran­nalle
;pariin viikkoon, niin hän var­maan
kiioHsi jo ikävään.
Mutta,enpä moiti. Minua hän ei
Ole vaatinut ^itotona istumaan, olea
saanut mennä silloinkin kun lapset
olivat pieniä. Hän aina tapasi sa­noa,
kun epäilui miten hän lasten
kanssa tulee toimeen, että •olisinpa
huono mies, jos en ömieni
kanssa tulisi toimeen". Xiin o\m
me, kaksi eiluontoista ihmistä, ollee
yhdessä 49 vuotta ja hyvin olemm
tulleet toimeen, vaikka huolta ja su
rva on ollut elämän varrella kyllik^i
Yhteiselämä vaatii kummaltaki
toistensa perusluonteen ymmärtämis
tä ja kärsivällisyyttä. IMutia nykyi
sin se näyttää siltä, etteivät ihmise
yritäkään tulla toimeen toisten:
kanssa, vaan ensimmäisen epäsovu
sattuessa erotaan ja haaveksit
suuresta raicfcaudesta. jopa yli
jänkymnienen ikäiset ihmisetkin,