Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, August 9, 1947

              if, ^'h .1:
•i i
i ' ! »'f
K il *
1
Sivu 2 LAUANTAINA ELOKUUN 9 PÄIVÄNÄ
mmi» 1947
iCana^ suomalaisten mh^
fHbliahed and rprinteä bjr ^ Vapaos
jpQliilstibis Comi^xyr liimitett iQOhrioa
• m Street West, Sudbury, Ontario.
' lieglstered at tiie^ Post dfH^ DepW-Qttowa,
aa «ec^m^ clc^ miittiBr: •
TOavdiimiat:;
1 vt icdkerta V . . \i. 1 J . . . . ;43:S0
6 Jn ulcautfeii..-.,........... 1.40
••• ^^^JultautttaV.:s;;.'i..-.vi-.. •
MisfäMsin aiheen
6 kcxikautts». . . . . . . . . . . . . ..
1 vuoaikeim ;., .. i i . ; . ;^.75
vie Jä<uicaut^^. .V ...; ^.v. ^iLOO
• Minä halu^ -
ihalimnut^^^joilta^^^^pi^bän
ensin pieniä ja
olen
kertomuksia lefcttJin» ^Iffeidän"
JMeMa i^nestyy 4<)b|^ lehtiimme.
teiinoidPjalUstä^inttavaa^lcallälb^
^ Aslamiehme mydnnetasn 20 prosen«
«ta .palkkio. -
^!Fyytäkää aslan^lesyäUneitä Jo
nSän.
ILMOmTSHINNAT: Yleinen fltitol-tuBfainta
50 aenttlä palstatuumalta ja
fceiraltia. Alin UmoitiLähinta^OO. A I ^
maksu jcuolinilmoituksesta ^$3.00 ynisiä
«d«ihttlä Jokaiselta miilstoTäf^l^
kUtosIaoseelta. Srikoishinnat pysj^dstä
ilmoituksista. XUapäisilmoittajien on^
IKhietettävä maksu etukäjteen.
' ^XaikU liiekllfe tarkoitetut maksu-osoitukset
on ostettava kustantajan nl-ibieeh:
Vapaus Publishing Company
Umited:
Kustantaja Ja painaja: Vapaus Puh-
Bahlng Gömpariy Limited, 100-102 Elm
Street .West, audhury, Ontario
. Tolnittaja Ai Päiviö.
• Liekkiin aijotut 4clrjoitukset nsol-tettava:
UEKKl
Bm 69 Sndfaory. Ont.
ToimttBksen iHrfmasta
Nyt kävi niin, että ka^i lehtemme
numeroa peräkkäin tulee vain Ssi-vuisena.
Ja syynä siihen an paperi,
asianomaisen levyisen puperin puute,
hnkkeenhoitajamme,sanoo, etta pa­peria
oit kyllä tilattuna, mutta sitä ei
ole saapunut. Ja siihen on tyydyttävä,
vaikka se tekisi vähän kiusaakin.
• * *
. Emme ole saaneet mitään selostus­ta
tai pakinaa Toronton liittojuhlasta
(paitsi juhlakuplettia, jjoka lauletaan
seuraavassa numerossa), mutta sieltä
palanneet kekuvat^iitä onnistuneiksi
kaikin päin: nähtiin loistavia urheUur
kUpaUuja sekä voimistelu- jäätanssi-esityksiä,
ja ihmisiä oli paljon. Luul­tavasti
tarkempi selpsius näistä kai­kista
nähdään jo seuraavassa Vapau­dessa,
ja tyydymmekin ehkä siihen,
ellei joku — esim. Lasse —- muista
JUekkiä erikoisella pakinalla,
: 'Äskettäin kaastpimme lännen metr
sämiehet pakinoimaan ammattialansa
salaisuuksista. Heti siellä otettiinkin
haaste vastaan ja seuraavassa nume­rossa
saamme valistusta.
• • *
Isoäiti kirjoittaa, että s(Mulalaiset
eivät saaneet yhtään Liekm 28:tta
mmeroa. Siis ho&o Spintulan lehti-l^
äärä, lähes sata kappaletta, joutu­nut
hukkateiHe. Se on ikävä juttu,
missä ja milloin tahansa sellainen sat­tuu
tapahtumaan. Täältä kyUä kaik­ki
lehdet postitetaan oma samalla ta­valla,
joten hukkaantumiaen täytyy
tapahtua matkalla.
• • •
Kuinkahan usein meidätt täytyy
huomauttaa siitä, että oikeuden ja
kohtuuden mukaan kaikkia lehdel­lemme
lähetettyjä kirjoituksia, runot
niihin luettuna, iidisi seurata lähettä­jän
oikea nimi, varsinkin silloin kun
nimimerkki ei ole tuttu. — AP.
den suurimman kalan väitetiiän ole­van
pirarucun, joka saavuttaa 15 ja­lan
pituuden.
'Mutta minulla <ei ole aihetta mistä
kirjoittaisin. Minmi edessäni o^n
muutamia pahpja esteitä, joiden jii
minun on niin v^ikeia pä^tä. Ensin
minä pidän väärällä poimia mitään,
jonka toinen on kirjoittanut, tahtoo
sanoa varastaa^aOietta tm mitään t^^^^
sen kirjoituksesta. Sitten minä x)el-kään
helisevältä kaJskatavia Sianoja,
jotka minun .luullakseni tekevät ker­tomuksen
vallan naurettavaksi.
Mitä minä sitten kirjoittaisin?
Kirjoittaisinko keväästä, kesästä?
Minä en voi. Kevät on niin kaunis
ja lumoava, kaikki luomistyö niin
kiihkeää, maassa, ilmassa ja yedeasä
ja, miksikä en voisi saniDa, nuorten
ihmisten rinnassa, että en löydä sa­noja
kuvatakseni sitä.
Kesä,->mitä voisin sanoa siitä. M£--
nusta tuntuu kesä odotusajalta. Ke­sällä
maamies tarkastelee ja o^Pttaa
satonsa kehitystä, arvaillen voiko
tämä kesä palkita hänen vaivannä­könsä.
Metsässä, siellä jossain rauhalli­sessa
paikassa lintuemo, vaalif ja o-~
dottaa poikastensa kehitystä. Lintu­emo
omalla vaistollaan, odoltaa ja tar­kastelee
kuinka poikasten pikku sii­vet
vahvistuvat. Lentääkseen pois.
Ja kesällähän niin monet nuoret ih­miset
haluavat ottaa sen suuren as­keleen.
He ikäänkuin haluaisivat
elämäänsä osan kesän kauneudesta.
Voisinko sanoa mitään syksystä?
Syksy on luovutusten aika. Syksyllä­hän
rakas maaemo antaa kasvatta­mansa
sadon maamiehelle, kullekin
sen mukaan kuinka ovat sitä kevään
ja kesän kuluessa vaalineet. Syksyllä
lintuemo metsässä ja vedessä antaa
poikasensa ulos.
. Ihmiselämää haTuaisin £hkä pa­remminkin
"perata rnjrähäiskesään.
Kun olemme saaneet lapsemme kas"
vatetuksi niin paljon, että-voimme
heidät laskea omille siiyilleen, onkin .
elämänune kesä vierähtänyt »myöhäia-kesään,
ja sitten syksyyn.
KAARLO. ^
^ei miAua sHti jalkapuuh
Siksi kai en sitä kipuakaan niui pa­hana
pitän3rt. Mutta tä^aiä ei
nittävsUi yksin kipu, kun potilasta
rangaistaan vielä jalkapuussa. Tuota
ohnetonta kipeätä jalkaa kiikutetaan
toossä i h ^ j k i i i ^ i ^ Se
' <m -fliin: surkeata sitten
itse jcjutua siihen.
K^yin >saiarg^a^
yää tuttavaani- ^§ii|iä viereisessä
sängyssä makasi heqto, |i4^nnaaha^i-nen
vanhus. Oi,^min i t ^ ^
hän kpmpastiii cpOFtitassa
katkesi ja hän tuupe^ui
niistä joku timtemat(>n Qhikiil^
net löysi ja toimitti sairaillakin. Siellä
hän on maannut jalk*i yetqsitees^
määrättömän Jkauan. Tuo pieni v a ­piseva
vanhus/ jonka löPtain toi^e
on saada nukkua ^pQJs, ikuiseen u-neen
», missä kipeän jailan vaikea, asen­to
ei häiritse levon rauhaa
Mikä Oli elämän itarkpitus syöst^-
' F/» lammen vetten lietoin
vieno kuu lup valcaan,
keltaruusut valjut kietoin
iiaislavyöhön vihantaan.
Kunnaalle on kulku sarvaon^
nään sen. yöhön vmnuvan;
sprsm tuolla uivan arvaan
Acil^ssa kahUan.
Kyynelvedet mousee sUmiin;
^^6mtt{isi^^
SuUe^rm^^ar}^^
^hön^ous äänetön.
MKOLAUS LEN AU.
lei ^ipeiekaa pimees pöyrö^^
l;pn, jaehah^ yäkauret
J i 3 5 ^ ^ varaas-itaä
niiten iikollilaasten keksinnööa
Ja siitte^illä punaasentuvan Eemelin
4ire«Ilä kuuluu olevan sellaanen erin-pmaanen
virma. Emmä ittekkää ym-inäwä
iotta mistä se johtuu, mutta
aina kun niUla iikoin on jota­kin
uutta keksittävää, niin sitä rupiaa
niin jumalattomasti kututtamhan ja
sään tuonenmaiUe lyin ^syyttämhän, ja siiloon sen Eemelin
intoa pursuvan nuor^, jpi^teik paa- PH^ aina sitä vispUäriskulla kynsiä
f ien äärellä moni raikastava sydän i>
kien kalpaa ennen aikaansa lähte­nyttä?
Mö:si elämä niin itsepintai­sesti
.puhaltaa vanhuksen ^rinnas^a
hiljalleen hiipuvaan don hiillok^nf^
Miksi ei se anna hii|lo|<sen sammua ja
siten vapauta uupmiutta, joka niin
yksui ja hyljättyjä makaa epämukä-.,
vaJIa vuoteellaan? 'Mitä'se odottaa
hänen kohdaltaan? Ihmistäkö, jon­ka
silmistä vanhus kerran elämän
varrella epätoivon kyyneleet kuiva­si?
Vaiko lapsenlasta, joka arkisessa
kevottomuudessaan ^ lopultakin huo­maisi
. ne lukemattomat hyvät työt,
joita vanhus suuressa rakkaudessaan
hänen hyväkseen teki — ja edes yh­den
ja viimeisen kerran kiirehtisi
vanhuksen luo anteeksi pyytäen o-maa
sydämettömyyttään ja kiitolli­sena
vanhuksen rakastavan sydämen
anteeksiantavaisuudesta? _ Siten hän
toisi pienen lämpimän valonsäteen
unhoitetun vanhuks^ pian samxau-vaan
elämänlUaipn. Sitiä kai niin sit­keästi
odotti elämä, sitä pientä va-lonpilk^
dusU murheen pilvien lo-mästa.-
SIRPA SERKKU.
Sairaalassa
Tahdon opetella varovaiseksi . . .
En loiki portaita alas kahta askelta
kerralla «nkä kadulla kulkiessa astu
banaanin kuoren päälle. En astu,
kierrän sen kaukaa. Ajattelen tar­koin
jokaisen askeleeni ja olen onnel­linen
kun molemmat jalkani ovat vie­lä
kävelykunnossa. En marise vaik­ka
reumatismi joskus ilmojen edellä
tuota kehnompaa jalkaani runtelee
enkä kiukkuisena ärähdä jos tanssies­sa
naapurin kengänkorko osuu juuri
tuon pikkuvarpaan päälle, missä
*'koorni'' niin ilkeästi jomottaa. En
ärähdä, hymyilen vain, sillä onhan
sääriluuni vielä eheät.
Eihän yksi koomi voi minua mi­tenkään
jalkapuuhun johtaa, jos vain
pidän luuni koossa. Vaikka katkai­sinkin
sääreni kerran, kauan sitten,
Pitääkhän mum pitää piänen s^-
liityspuheen Ruusa-tärille, josse oi-keen
toresta on sellaases luulos, että
se Tuamhampoika on yksin ainut jo­ka
sitä käjenkpjramäiliä seliällänsä
mäthän päällä sais imeskellä. Kuul­kaahan
nyk kum minä oikhen suar-han
sen seliitän.
Siälähän ktduu olevan niitä oikeen
sellaanen kolomen konkkaronkka, jo­honka
kuuluu se Punaasentuvan Ee­meli
ja Tuamhampoika, jokka on ai­na
samaa vyhtiä takkuamas, ja siit-ten
niillä on viälä hanslankarina se
Seleman tytär, joka niitä auttaa ja
onkans aina joukos niijusthin kun
rapa rathas. Ja siitte siälä kuuluu
olevan sellaasia ihmisiä jqta sanothan
iikoUilaasiksi. Emmä itte tiärä mitä
neon kummoon ollu siältä niinkauvan
pois, mutta nehän kuuluu olevan
sellaasia hyviä keksijöötä, jokka kek­sii
keisariille ihka uuremmanaikaasia
sotavällnehiä. Ja siitte tua Punaa­sentuvan
Eemeli ja Tuamhampoika,
ja-kraapia niistä kohorista josta sitä
parahiten kututtaa, ja siitähän se Ee-imeli
aina siitte tiätääkin lähtiä luu-
Fj^elhon.
• Yhyrenkin kerran kun sitä taas
oli ruvennvi syyttämhän — ja sitä oli-kiii
siiloon oikeen kauhiästi kututtanu
jmohesta eri kphorasta — niin seoli
satronU Eemelille, että muurrappas
ny Eemeli taas siitä vispilästä kuivia
riskuja ja tuu taas kraapimhan nua^
riiun varphan.väliä ja kynnen ^vsr
toota, kun niitä taas niin kauhiästi
kututtaa. — Jotakin ne iikkollilaaset
taas vishin funteeraa, oli Eemeli tuu-minu
ja murtanu vispilästä viim-meesiä
kuivia riskuja. Siitte kun seoli
aikansa niitä kynsiny, hinkannu ja
kraapinu ja kaikki kynnen elustat
krassannu, siiloon Eemeli taas oli
täyttä travia hyppäämäs Tuamham-poijalle.
ja Seleman tyttärelle sanhon,
että mennäämpä taas luuriskelho, jot-
' ta Tnihän ne likollit ny keksii kun
meirän äireen varphanväliä niin ku­lutti.
Ja siitte neoli lähteny ja vishin-kin
jostakin kanervikosta luuranhet,
kun yhyren taloon navettaprunnin
tykönä oli ollut muukamia fris-kinnäköösiä
miähiä, vishinkin iikoUi-laasia
ja neoli siinä justhin praatan-het
ässä taliinia ja sanonhet että ny
heon keksinykkm sellaasen aatomi-ponmim^
aiskaajan joka paiskaa mih-kä
vaa haluaa, jä lähäretethän sille
amerukan tuurmannillekin malli,
--r Nun^jua-Ruusa-tätikin mahtaa vi­älä
muistaa/kuinka siäloli prunnin
selekäpuumpääs ama joku raskas pai­no,
millQon vanaha hamppuloukku
kahaceureisin . puumpäälle köyrem-pätkällä
sirottuna ja milloon mitäkin.
Täs aatommheittäjäs oli ollut vana­ha
myllynkivi painona, että kun prun­nin
vinttisankoo oli täynnä vettä, niin
se helepommasti nousi prunnista ylhä
kun se myllynkivi siällä toises pääs
painoo. Ne iikollilaaset olivat ottan-het
sen myllykiven siitä selekäpuum-päästä
pois ja tehenhet siihen koy-kääsistä
lauroosta sellaasen. looran jo­honka
se myllynkivi justhin para­hiksi
mahtuu ja panhet sen myHvTi-kiven^
siihen loorhan. Ja sen teettaja-mestari
oli sanonu niille kamp^aat^^
lensa, 'että oletethna ny p<)'jaat et
tämä kivi on sc aatomipommi ja tua