Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, July 5, 1947

              ,..icin. niin tuskin olisin jaksanut
kiusausta lähettää sen aivoi- i pehmeäpäinen 25-3.5 savagesta.
nvt olin kuitenkin varma ettei
;ep3ase'k3rkuun, joten tahdoin tar­kastaa
vähän aikaa sen eleitä, kun
j^oin sattuu niin hyvää tilaisuutta
niin liiheltä kuin nyt.'
Syötyään parhaimmat paikat ka­lasti
ja' nakattua jäännöksen jokeen,
laskeutui vaari itsekin veteen, hUjaa
hyristen. ^ äijälle vedeUe päästyään
.ivastaelämän piti. EtukäpäliUään
pulskutti ja meurusi vettä vimmatus­ti
ja sitä tehdessään hyrähteli kiihke­ästi.
Takakäpäliä koetti pysyttää
pohjassa sitä tehdessään. Toisinaan
painautui kokonaankin veden alle.
Hyrii^än kuului vastaus suvannon
vlä- ja alapuolelta. Koetin ^darsel-vää
siitä ja — siellähän oli neljä toi­sia;
kaksi kummallakin puolella su­vantoa.
Kaikkiaan viisi karhua ^^h-teistä
apajaa vetämässä. Ne toiset
neljä olivat vähän pienempiä, mutta
ei ainoata lähimaillekaan niin pientä,
Idlaiselta se näytti, jonka", perään
lähdettiin.
Karhujen tarkoitus selvisi minulle
heti. Se oli johdonmukainen ja ku­ten
näytti, harkittu: Yksi karkotta­massa
kaloja suvannon syvemmiltä
vesiltä, johon ne olivat pakoutuneet
ja toiset sen molemmin puolin, ah­taassa
vähä vesisessä väylässä, vah­dissa,
siepaten kiinni karkoitetut ka­lat,
joilta niska purastiin heti poikki
ja kuljetettiin kasaaiv jokirannalle.
Monesti sattui ajomieskin-saamaan
lohen kiinni, jolloin se aina riousi
monesti kerrotulle kivelle sitä syö­mään.
Olin niin kiintynyt katselemaan
Icalastustouhua,. että unhotin ^antaa
tover'lle sovitun merkin. Säpsähdin
aikalailla kun aivan läheltä takanani
kuului risahdus. Vaistomaisesti kään­sin
luodikon piipun sitä kohti. Se oli
kuitenkin unhotettu toveri joka siel­tä
konttasi luokseni. Annoin hänelle
merkin noudattaa suurinta varovai-suiita.
Luokse päästyään kuiskasi
hän:
"Xäetkö karhua."
'Katsohan tuon jcuusen ja rannan
kulmauksesta keskelle jokea, mutta
varovasti", sanoin.
Toverini teki työtä käskettyä. H än
veti päänsä kuitenkin äkisti takaisin,
kasvoilla hämmästynyt ilme.
''Viikset ammu?-' kuiskasi hän.
'Odota"', suhahdin.
Ajomies oli parhaillaan kivellä syö-n^'
äs5a saalistaan. Vartosin hetkeä jol­len,
se taaskin ryhtyy toimeensa, ei­kä
siihen pitkälti aikaa kulunutkaan,
-itten kuiskasin toverilleni :''katso-l^
an nyt."
"^litä se tuolla tavoin
August Strindbergin Vdhä-Kätekismus
meuruaa?"
^y-^yi hän.
'Karkottelee kaloja tovereilleen",
virkuin.
'Onko niitä useampiakin?"
ÖJ^- Katsopas tuosta nom tuonne
yläsiirkälle ja tuosta raosta alapää-suvantoa
niin näet."
. toverini katsoi. Katsoi uudelleen
J'"^ P.V'iritti ronton takana päätään ih-
'"<;iyksest;i. Sitten hän virkkoi:
'^•^Hu aiut tehdä niille?"
Kats.. ja j^euraa esimerkkiä", sen
^^^nottii.i h:.i,päsin ronton yli jokitör-b
r ^ . selvästi näki
-VihT seunisi perässä, i . nicidät päästivät ne mer^
'jyrinän ja alkoivat hiljak-
•-^^^n tajlu,u-lla metsää kohti jonne
•|;'^i'^>'vt:. Isoin joukosta, se joka
ra!' hetkeksi metsän
'-^^nsi päänsä meitä kohti
Ruotsissa oli äskettäin mielen­kiintoinen
kirjallinen väittely,
Joka koski kirjallista vapautta
kapitalistisessa ja sosialistisessa
valtiossa. Porvarilliselta taholta
väitettiin, että Neuvostoliitossa
ei muka kirjailijoilla ole vapaut­ta,
mutta kapitalistisessa valtios­sa
sensijaan on. Asiaa ruvettiin
tutkimaan. Onko Ruotsissa kir­jailijoilla
vapaus tuoda julki aja­tuksensa
sellaisina kuin he tah­tovat
ne esittää? Bonnierin kus­tannusliike,
joka omistaa neu-vostovihamielisyydestään
tunne­tun
"Dagens Nyheter"-lehden,
väitti ainla noudattavansa vapau­den
periaatteita. Rimoilija Erik"
Blomberg toi i l l o in julkisuuteen
kirjeitä, jotka osoittivat, miten
Bonnierin kustannusliike oli pai­nostanut
häntä luopumaan poliit­tisista
mielipiteistään. Julkisuu­dessa
tuotiin myöskin esiin, ^ t tä
Ruotsin suuremman kirjailijan
August Strindbergin kirjeitä jul-kaist^
sa oli toimitettu karsintaa
eräitten tärkeitten tosiasiain sa­laamiseksi.
August Strindberg, joka eli v.
1849—1912, oli nuoruudessaan
terävä yhteiskunnallisten olojen
arvostelija, mutta sortui van­hemmilla
päivillään Nietzschen
filosofiaan ja mystiikkaan. Vuo­sina
1879—85 oli Strindbergillä
vallankumouksellinen kautensa.
Noina vuosina ilmestyivät hänen
romaaninsa 'Tunainen huone",
yhteiskuntasatiiri "Uusi valta­kunta",
uusia uria aukova ru­nokokoelma
"Runoja" sekä teok­set
"Todellisuuden utopioita" ja
"Naimiskauppoja". Viimemaini­tun
teoksen johdosta nostettiin
Strindbergiä vastaan oikeusjut­tu
ja hän joutui sellaisen painos­tuksen
alaiseksi, että hänen her­monsa
pettivät. Se Strindberg,
joka myöhemmin esiintyi, ei
enää ollut sama voimaihminen
kuin "Punaisen huoneen" Strind­berg.
Vallankumouksellisen^ kaute­naan
kirjoitti Strindberg erään
teoksen, jota hänen kustantajan­sa
Bonnier ei ensinkään suostu­nut
julkaisemaan, vaikka Strind­berg
vaati, että tuon teoksen "pi­täisi
tunkeutua kansaan". Tämä
kirja oli "Vähä-Katekismus ala- "
luokkaa varten" (Lilla Katekes
för underklassen). Strindberg
kirjoitti sen todennäköisesti v.
1884 ja luovutti sen jälkeen käsi­kirjoituksen
Bonnierille, joka
pisti sen laatikkoonsa ja säilytti
sitä kuin mitäkin vaarallista rä­jähdysainetta
niin kauan kuin
Strindberg eli. Eräässä kirjees­sään
V. 1891 vaati Strindberg an­karasti
Bonneria painattamaan
ja hyrähti.^ Sitten katosi tiheikköön.
Seisoimme hetken äänettöminä kat­sellen
toisiamme ja paikkaa jossa kar­hut
äsken kalastivat. Toverini virk­koi
sitten: -
"•Sinne ne meni. Mikset ampunut?
Pclkäsilkö kun oli niin monta?"
"Sitä en pelännyt", virkoin. '•Luo­dikon
makasiinissa oli tarpeeksi mon­ta
kuulaa kaataa jokainen, mutta en
hennonut häiritä niitten kokoontu­mis-
ja yhteisloimintavapaulta. kun
nekään eivät ryhtyneet vastarin­taan."
EMIL HUKKAL.\.
Kirj. ERKKI V A LA
Vähä-Katekismuksen", mutta
taaskin tulpksetta. Vasta 1913,
Strindbergin /kuoltua, painatti
Bonnier tuon 30 vuotta kassakaa­pissa
maanneen käsikirjoituksen.
Mutta sitä ei painettu kansaa
varten, vaan Strindbergin koot­tuihin
teoksiin, joita on kaikki­aan
55 osaa ja jotka maksavat yh­teensä
niin^paljon, ettei tavalli­nen
kansanmies niitä mitenkään
voi hankkia.
Mikä oli sitten tämä vaaralli­nen
käsikirjoitus, jonka kustan­taja
niin tarkoin halusi pitää sa­lassa?
Se oli aforismien muo­toon,
lyhyin, iskevin laiisein kir­joitettu
kirjailijan eläihänkatso-muksen
julistus, hirvittävä hyök­käys
kapitalistisen järjestymän,
koko olemusta ja moraalia vas-^
taan. Strindberg oU:.valinnut
tällaisen muodon kiinnittääkseen.
huomion oleellisiin seikkoihin,
vallitsevan järjestelmän perus­virheisiin.
Kuulkaamme nyt, mitä-Strind­bergillä
on sanottavana. Anta­kaamme
hänen itsensä puhua
muutamien "Vähä^Katekismuk-sen"
otteiden kautta. Näitä ot­teita
lukiessamme ottakaamme
kuitenkin huomioon, että ne ovat
kirjoitetut 60 vuotta sitten sen
ajan olosuhteissa ja sen ajan tyy­lillä.
Mitä on yhteiskunta? kysyy
Strindberg ja vastaa: "Eräs yh­teiselämän
muoto, joka on kehit­tynyt
yläluokan pyrkimyksestä
pitää alaluokkaa komennossaan."
Ja mitä menetelmiä yläluokka
käyttää pitääkseen alaluokkaa
nujerrettuna. Vastaus: "Uskon­toa
»politiikkaa, lakeja, tieteitä,
taiteita ja moraalia."
Sen jälkeen Strindberg ryhtyy
erittelemään* näitä menetelmiä
kutakin erikseen. "Mitä on us­konto?
Eräs alhaisella kehitysas­teella
syntynyt tarve, jota ylä­luokka
käyttää pitääkseen ala­luokkaa
alhaalla. Yläluokka nau­raa
salaa uskonnolle, mutta ar­velee,
että kansaa varten täytyy
olla uskonto. Taikausko on hyö­dyksi
yläluokalle. — Mitä mene­telmiä
käyttää uskonto tässä tar­koituksessa?
Pelkoa ja lohdutus­ta.
Millä uskonto peloittelee? Ka­dotuksella
ja ikuisella rangais­tuksella
niitä, Jotka eivät tottele
yläluokkaa. Millä uskonto loh­duttaa?
Antamalla toivoa autuu­desta
tulevassa elämässä niille,
jotka tässä elämässä tekevät työ­tä
yläluokkaa varten ja kärsivät
yläluokan tähden. Mitä me tie­dämme
Jumalasta? Emme mi­tään.
Yläluokka nauttii täysin
siemauksin tästä elämästä ja
osoittaa alaluokalle paikan tai­vaassa.
— Kuka oli Kristus? Epä­tavallinen
ihminen, joka tahtoi
omalla tavallaan valistaa ja pe­lastaa
alaluokan .Onnetonta kyl­lä
uskoi hän myöskin taivaaseen,
ja sensijaan, että olisi osoittanut
työtätekeville ja raskautetuille,
etta heidän ^pitaisi j a i ^ t a a ela-niänsä
h3rväksi maan päällä, o-soitti
liän tien tuntemattomaan.
Sen vuoksi on Kristus vanhentu­nut
ja kelpaa nykyisin vain ylä­luokan
tarpeita varten Ic^dutta-j
aksi alaluokalle, kiin täniä ori
kynitty liian puhtaaksi."
Kuten näkyy käytti Strindberg
sangen voimakasta kieltä. Suo­messa
tällaiset purkaukset olisi­vat
vieneet miehen suoraa päätä
vankilaan ainakin 1930-luvulla.
Strindberg sanookin laeista, että
ne ovat "yläluokan keksintö voi­dakseen
niin sanottua laillista
tietä sortaa alaluokkaa". Valtaa
pitävästä luokasta hän sanoo, et­tä
se teoistaan päättäen on täy- ^
sin vailla omaatxmtoa. "Sehän
onkin luonnollista, koska sen
kaikki ohjeet ovat tarkoitetut
'alaluokkaa varten. Itseänsä var­ten
heillä on yksi ainoa laki:
mitä minä teen, on oikein!" Ja
sitten hän raivoaa: "Kylläinen
yläluokka moittii alaluokkaa sii­tä,
että se ajattelee vain ruokaa.
Ja alaluokka ottaa vastaan sel-
-laisen moitteen!"
Meidän päivinämme ei tavalli­sesti
enää puhuta ylä- ja alaluo­kasta.
Strindberg ei kai tuohon
aikaan keksinyt muutakaan ni­mitystä
puhuessaan omistavista
ja osattomista. Mutta luokkatais­telun
luonteen hän näkyy hyvin
tajunneen. Niinpä hän sanoo po­litiikasta:
"Mitä on politiikka?
Valtiotaitoa eli yläluokan taitoa
pitää alaluokkaa alistetussa ase­massa.
— Mitä on ulkopolitiikka?
Yhteistyötä eri kansallisuuksien
yläluokkien kesken. Lähetystöt
ja konsulaatit ovat yläluokan
r
Van/taa ja tiutta. V. 1886 rakennettu purjelaiva ja sataman seudul­la
vierailijoita kuljettava helikopteri rinnakkain Long Beachilla,
Calif.