Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, February 14, 1953

              '^uralla on outo' aavistus'', uskoi
Zhutka minulle, "että ne jotka vielä
elävät, tullaan pelastamaan. £ n voi ku­vitella
mHtä tuntuisi olla vapaa."
(Hän vaipui syviin ajatuksiin. Tiesin
hän yritti muistella noita vapauden
vuosia. Hän oU viettänyt viisi vuotta
vadtaen «vankilasta toiseen ja keski-tysleiriltä
toiselle. Hänen äitinsä kuoli
täällä. Tiesin, että yhdessä lähestyvän
vapauden toivon kanssa häntä vaivasi
pelko tuntemattoinasta. Osaisimmeko
• me elää normaalista elämää? Kuinka
löytää paikka itsellemme vieraassa maa­ilmassa?
"Pelkään menettäväni rohkeuteni",
lisäsi Zhutka. "Minusta tuntuu peloit-tavan
yksinäiseltä."
Saavuimme miesten leirille. Meidän
oli odotettava iltahuutoa päästäksem­me
pois. Vaistosimme, ettei tämä ollut
normaalinen nimihuuto. Vangit seisoi­vat
jännittyneinä. Mykässä hiljaisuu­dessa
joka vallitsi vihamielisessä jou­kossa,
huomasimme hirsipuita, joissa
neljä naista riippui:
Neljä juutalaista naista Puolasta oli
myöntänyt varanneensa ruutia erikois-joukkueelle
tehtaasta, missä työskente­livät*
Heiciäi hirtettiin numhuudon ai-
!kana,Jotta jokainen näkisi ja muistaisi
tämän oikeudenjaon. Ennen kuole­maansa
he huusivat: "Kauan eläköön
itsenäinen Puola 1 Kuolema rikollisil-
%uolema rikollisille!" sanoi Zhutka,
viitaten sunilli^sti heOtivia' olentoja.
Hän ravisti ivataan. "Ja he olisn^t
voi, hirsipuut nähtyäni."
Käsitin kuitenkin, että me kumpikm
menemme. Olisi järjetöntä istua tyh­jässä
parakissa ja ajatella hurttämistä.
Olimme nauraneet ja lasketelleet kas-iLUJa
kun tuhansia ihmisiä poltettiin.
Saunaan oli rakennettu penkkirivejä hankalaa, eikä lopussakaian kiitosta sei-ja
nä3rttämÖ. Istuimme kovilla penkeil- sonut.
JOIE^ SAIKKONEN:
EPÄONNISTUNUT
NIIN siinä kävi meiUe kuimMatille-kin,
laisi saatiin, muusia eL Alkukin oli
lä; Valot sammutettim ja esuippu avau­tui.
Mustapukuinen mies tuli hauta-seppelettä
kantaen näyttämölle. Hiu­kan
horjuen alkoi hän lausua vaiku­telmaansa
hautajaisista joista iuuri- pa­lasi.
Monoloogi alkoi sanoilla: "Ne hau-tashrat
yhden ainoan miehen.",
Kysyimme kuitenkin
"Hyivistä aainiiskaupoista
seii^ciU "Tämä
ininim^ valnmi, jonka kä
JSiioiiM^ Minä
ku tyttönä soutelm sidli
sijärvellä; vaikka en siUoin
Salintäyteinen Jouto purskahti nau- tuli luudanvartta ja. kiukkuinen kiva^^^^
ruun. Yhden miehen hautaus, musta että ininulla oh jo yfoi, builmuusi, enkä
puku, ruumisarkku, seppele, inuistosa-nat
— mutta ei siinä kaikki. Ön oleva
^hautapatsas . Näyttelijä tukehtui
nauruun päästyään sanelunsa • huippu-
Jwohtaan.
Monologin kirjoittaja oli menettänyt
koko perheensä ruumispolttimossa.
(Hän, juutalainen, voidaan polttaa tai
hirttää millä hetkellä tahansa. Kuolleit­ten
tuhka oli hajoitettu tuntemattomille
kentille ja hän äkkiä muisti yhdelle mie­helle
pidetyt hautajaiseet. Kuinka hän
voi pidättää nauruaan?
SS-miehet . naiiroivat myös.^ Koko
katsomo nauroi hysteerisesti. .
Seuraava numero ohjelmaa oli taiis-si.
Ihana.^ikkal^n^ täösajatar
Olga pääsiäistanssissa nimeltä *-Täb«ir.
«änen $ 0 1 ^ ^
niieid^Iylös i k i ^ kast^^fa^^
Kun ihmiseii ei oie^l^y^ y k s i n ^
muusinkaan IiunttuuUa> niin koetin Qii-näkmhoukuteUa
yhtä,: joka pelkäsi ^ -
ven kyhnyyttä, tomen heikkoja jäitä, "vata, »tselleiii ig|
jollakin taas öli vUödi^ : Aamulla k^^yimme känii^ ä
aika, yhdellä oli esteenä emäntänsä, ei mäl^ mui^^^
luvannut kukaan tullaa Kysäisin jo yh- oli, että: •tuiinuxie liiaa myöiiää»i
tä vaimonpuoltakin, mutta siltä taholta sä oli kolme muusia koko aluedi
oliiÄ^äniink^^^
kanitoivat nii^^^^^
enempää tarvitse. ; K u i i siinä huutelin suoloja. ^^K^
jo aivan hädissäni, nim jopa yksi Aa- mUttiin yksi, eikä toinen i ^ j ^
tamin sukulainen lupasi tulla. Hän ei koon, jiiin sekin animuttiin. Sitta
ollut kooltaan oikein suuri, mutta sitä sä oli vielä kolmas ja oikein suui
parenmiista aineista tehty. nee ollu^ vanhakin, koska si
Ensinimäisen päivän metsästys oli suuret sarvetkin kuin hongan jui^
muutama tusina tuoreita suden jälkiä, Se kulki koko kesän säännc
mutta kun ne eivät kelvanneet illalli­seksi
keittämällä enempää kuin paista­mallakaan,
menimme valmiille suoma­laiselle
kämpälle. Siellä oli hyvin hil­jaista
eloaj vähän miehiä. Repivät ai­van
maan tasalle entisiä kämppiä.
Tällä kertaa miehet olivat murheen
alla:körmyllään. ^ i juhlittu joulun ai- senä päivänäkin Kormack vGo:ii^
kajaisia ja nyt tehtiin katumusta ja kämpälle asti. Oli illaUisenJakaji
elämät» parannusta. Ei % y p p y ä k ^ määnfÄ t^^^
«nää^^jöiäunai^ - d ä l ^ ^ E f t i s t ä : sortista, k a ö ^
sorti^nta h^BM^ :^riöö«oä^^ ja fa)hidiäs_
massa tuossa rannassa, tuli ja
tä miyöten halki pihan, eikä näyi
välittävän kenestäkään mitään. Sjj
lärei se enää tullut . .
Np, kun ei ole, niin ei oIei|
tyhjästä etsii; Jatkoimme matiii|
huntaten samalla tuloksella kuin.6
.. ^ „ :. ^ , - vain sairaaksi ja w^kuolla^%ötkäKtäa 4 liis. SieK^asimheti painpalankob
voineet vapaiitua tunniir s i s ä ä n l ^ » ^ InueÄttaah;. T ^
«mutisi.
PalattUMnme Birkenauun hyvm ala- .'anteit^ensa rytmilliset | i r f ^ - l i i m ö% ;,;leni^1^tts^^ä^:mitii^^^^
- Miespuolinen k < ^ apidainen raUit^- yatyjä mitä;^
^ ^ tdi ^ k k u i s t a p Ä ^ * ? ja^iyrsyi ^ f ^nkldbsan^
meille jotaih uutta taas! " h ä n sanoi.
"Me menemme teattäiin."
* ^ i i ä sinä puhut?" kysyi Zhutka,
kykenemättä käsittämään Bashan in­nostusta.
~ •
^Teatteriin. Menemme awan kcih-ta.
Miehet ja naiset Canäda-parakilta
esittävät näytelmän saunassa.*'
"Minä en mene", sanoi Zhutka vil­kaisten
minuun.
*^En minäkäään mene", toistin. "Eh
Tyttäremme ja siskomme
JUNE HELLEN
WESSMANIN
(MUISTOLLE
knoU U I H U ^ hdrdkimto 1932.
ma lähti. niuU* on vielä lähellämme.
tuhiansin sitein meihin liitäen.
Kotlhin Ja liki liydäntämme.
Jäi muisto parhain, niin kaunis,
vaikka lyhyt oU äämäsi.
Rakkaudella iäti muist^evat.
X i U / i ^ dskoi ja veljet.
Moisina, meitä tervehti . .
«vastaamme suuresti kiifioittuneena; ' Käännähdin m i ä iafcpin; ^S-
«Arvaatkas mitäi Ne x^ttivaf "^P^^ ihastiK&ufc ^
Seurasi toiM Äinieroita:!^
västi liikuttuneita. Ölga, ^äiijäta^,
•palasi blokille meidän kanssamnie. Hän
nyyhkytti hysteerisesti. > ^
^'•Mika vaivaa, Olga?" kysyin:
VÄihoa ystäväni lähti transportissa
tänään. Ja nyt minä olen täydellisesti
yksin . . . ei ketään . . . ^ei missään . . .
ja sitten ne käskivät mmun tanssia : . .
"Älä itke, Olga. Tanssit ihanasti.
Se oli ihana tanssi. Me emme unohda
sitä pian. Älä syytä itseäsi. Me kaikki
olemme pian vapaita ehkä. Näm nel­jä
juutalaista naista hirtettynä tänään.
Sinä-elät,? muista että se on tärkeintä.
Älä itke. Smä jäät elämään ja kohtaat
ystäväsi taas."*
PäbfJäM^ näytännön saksalaiset
^**^^^ii^J^^!p^^^^»l*a tytöUtä veren- j M ^ i vii^r * He <^
liai&. Luäka,hyviir päättäväinen juu­talaistyttö
Puolasta, kieltäyt}^ anta­jasta
verta. "Mitä varten minä sitä
antaisin? jos he sitä tahtovat,^mpu-koot
minut suoralta kädeltä. Voivat ot­taa
kaiken veren mitä tahtovat kun tap­pavat
miniit."
; Saksalamen lääkäri oli yllättynyt hä-
*nen käyttäytymisensä vuoksi:
"Smä kieltäyd}^ antamasta verta
isänmaan h3rvisi?"
"Ei koskaan voi tietää miten pitkälle
ne menevät", sanoi dudka jälkeenpäin
nunulle. "Mmä, halveksittu, alaspol-jettu
juutalainen, minä joka merkitsen
heille vähemmän kuin roska, minä joka
tulen saastaisesta rodusta —• minun pi-fcin,-
tyigcäämii^^
^ me;sen, vaikka^siUa kertaa tylckasinu^ va|n toise^ iȊai.;|
enemmän sianläskistä ja : pmmöista: ^ dVIeidätphjattiin nukkumaanja^
tmm
KM
Tahdon lausua mitä parhaiaiimatkiitok^^^ naapureiUeja
tufttaville^ jotikä yllättivät n i i n i i t h a i i s ^ ^ heti ena^:
iltana Suorniinatkalta palattuani:^ ^
tottäin kiitän yllätyksen
Leslieville
-imniniiuiiiiniiiiiiiiiiiuiiiiHiiiiiiiiiiJmitiiiiiiiiiiiniiiiii
. EVERT SAARELA Alberi»:
iiiiiiniiuuniiiiiiiitiiuiiiiiiiiiiDininiiiniiiiiiiiiiiiiiiiiHiiim»
niimiiiiimiiniMuimiitniiuuuiiiaurainiintiuiiniiuiiiiiiirmuiiiitiiiiiiHiiiiiiiiiiiiHiiinuiiulu
Kl ITOS
Sydämellineh kUtos teme.^sukulaiset Ja tuttavat, kun nifai suurena joukkon»;
tulitte yllättäen uuteen kotiimme Joulukuun 12 p:na 1952.
Kiitos arvokkaista lahjoista, kukista Ja runsaan kahvipöydän antiiruste.
Kiitos Juhlan alkuunpanijoille. Kaunis kiitos myös niille osanottajiBe jo»»
eivät voineet saapua tähän tilaisuuteen.
Teitä kaikkia kiitollisuudella muistaen.
EUn«^ JA SYLVIA HAKALA.
Chaäe River, Nanaimo British CoIomH»-
BiunumnuniunnnmnhiinuiinnniinminuniiinniiimmninimHiiiniHiiuiiuiniiiiiiii^
NIILO AAÄEN
^MUISTOLLE
On knUmot 10 vuotta, kun sain
ttedoa poikani kuolemasta
NenvostoliitosU.
Kerran kesässä kukkii tuomi,
kerran Iässä nuoruus,
kerran kutsuu tuozki,
ei paikkaa vsOikol.
Rauhaisa olkoon leposi
Keuvostcunaan mullassa,
on äidin toivomus..
NETTA TANNER
Boat «58^ TinuniaikvOaterio
numinuiuiutuuuinnuti iniimuiHi lunimmniiiiniiiiiiiit
täisi antaa vertani haavoittuneelle her­rakansan
pohjoismaalaiselle sotilaalle!
Ja hän oli hämmästvnyt kieltäytymi­sestäni!"
s.
s
'Uni hyvää, ruoka makeaa, mutta työ
kuin tervaa.
tMinkä oma käsi tekee, sen oma selkä
kantaa.
Edestä tehty löytyy, purematon pur­tilosta.
Tee hyvm tai pahom, edestäsi sen
löydät. -
Ei hosummen työssä auta.
ss
i
• s
i
i
3
Haluan lausua allamairatiiilte sukulaisiUe jays^
ville kiitoksfit niistä muistorikkaista illoista, jotö
olitte järjestäneet minulle täyttäessäni 50 yuot^
Kiitos yhteisestä, kuin myöskin yksityisistä l a h j^
teille kaikille: Aurie LundeHrOloria ja AlfredjVi^
liams ja lapset, Dora, Rachel j a Gus. Juntunen, TO;
ja Herman Kielinen, Else ja Rimar Söderholm, Syi*^
ja Vick Hermanson, Senja j a Toivo Torvinen, Enjs,
Elna Ja Eino AntUla, Paavo Lahtinen, Matti Santa­vuori,
Kaisa j a Ben Gestrin, Liisa Laury, Fanny
John Niemi, Laina lÄJunen, Emmi Sato, Rauha var
ryneiy Elma Paananen, Olga ja Andy Karjala,*^
j a HSrry Vehkala. Hulda ja John Gröhn, Arno ja
^ A , ^, ^^^^ Niemi, Betty j a Lauri Rantala, A i l i ja. VÖTDÖ
Arola, Olga ja Helmer Mäki, Roy j a Ray Karjala, Aune ja Ja»
Jacobson, Nonria ja Albert Williams. Roy Rasmus (Suomi) J»
Kujanpäät. *^
.Kutos taijoUusta, lauluista ja puheista. Erikoiset kiitote»
nuUe jortka^ tämän kaiken järjestivät.
RAGNAR LUNDELL
269» East PuidorSmbI - ^