Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, July 20, 1940

              1940
murrosikäänsä. Toiset
nen ijässään olevinaan mie-iän,
mutta häntä inhottirat
)t puheensa ja tyttöniaail-ikumisensa,
eikä tytöt ol-nnostaneet
hänen puhdasta
Itänsä. Paitsi Marttisen
- tuo pikku raukka. Käsit-
Uyyden aalto tulvahti joka
in sydämeensä, kun tuU
ienen Mirjamin kärsin>t
lei! Eikös tuolla vaan
jokin Marttisen pellon
,. Jopa väinkin, sieltä ty-ä
taas tulikin vanhaa pol-m.
Tuossa tuokiossa oli
ypännyt aidan yli Mirja-ja
aivan unohtanut enti-attoman
ujoutensakin.
n hitaasti tyttö tuntui lä-mitähän
hän tuon tuosta-akseenkin
vilkaisi. Eikö-llutkin
se koiranpentu pe­tipä
vain. Jo kuului sel-
[irjami hellästi niaamtteli:
pikkuinen, tule tule. Anna
olla, ei se sinulle mitään
rjami huomaamattaan tuli
e Reinoa, kun tämä liik-la
seisoi aitaan nojaten,
nka sinä säikähdytit mi-in
surumieliset silmät kat­alin
kirkkaasti ja iloisesti
ä sydänalasta riipaisi. Mi-luutos
oli tytössä vomut
)ahtua!
[taa. Onko herrasväki hu-
Saako sivulliset liittyä
en hän kumarsi sy\-ään ja
:uaan.
n sinä tulla saat, kun et
väheksy. Tule pikkuinen,
as löysit sen sammakon?"
jiraiipentu ei meinannut-t,
vaan ärhenteli samma-kuin
ei olisi kuullut mi-in
Reino äkkiä kumartui
inun polulle ja niin taas
itkamaan matkaa, Mirjar.
Ien edellä ja pieni palleroi-entu
häntäänsä heilutellen
iimeisenä Reino, kömpelö-iona.
Mutta tyttö oli niin
)iranpentunsa maanittele-oUenkaan
huomannut po-suutta,
tokkopa lie muis-olemassa
oloakaan kaikin
nassa kivensä luona tyttö
avan pojan ja punastui.
:en lapselliselta sinusta
:uakaan tämä. Me vielä
si tultiin tänne ristiäisiä
Mirjami nauraa heläyt-
5 oma itsensä. HänotU
n syliinsä ja kiipesi kivel-istui
toiselle reunalle ja
t roikkuivat veteen a|ti.
iän koiralle nimi t'äy^
»han tässä kastevettäsift
ti. \ Kai minä kummi saan
piksi kelpaa?"
Jca molempia yht'aikaa,
1 keksit koiralle nimen.
1 tuntuu olevan tyhjä ja
nyt voi pikkuiseksi aina
han luetella!"
lirikö Turva?"
linä ole turvan puuttefes-
)veri?"
kä kutsua."
ihti?^'
linä vahtia tarntse, eika
on vahti."
pe, Mosse.Tossu?' '
Minä olen liian vaaUyai-aisia
ollenkaan, sen pitää
!940
= ^ ^ ^ ^ i , ^ i ^ ^ H ^ ^ 20 PAIVÄNX
Sivu
Kirj. JACK LONDON
'JoIletnousey^os,Johnny,enanna saada sitä v^htoamaan. Hän vain
smulle ruuan palaa." muutaman kerranloiskutti kas^^^
Uhkaus ei tehnyt poikaan mitään Teeo hanasta virtaavaa vettä ja-sillä
vaikutusta. Han tarrautui itsepin- hyvä. Hampaitaan hän ei pessyt: Hän
taisesti un^n j a k-amppaili sen suo- ei sitäpaitsi ollut milloinkaan nähnyt-masta
unohduksesta niinkuin unta- i - - : - - i - - - -
näkevä kamppailee unestaan. - Po­jan
kädet menivät vetelästi n)rrkkiin
ja hapuili heikosti ja suonenvedon-tapaisesti
ilmaan: Nämä sysäykset oli
tarkoitettu äidille, mutta tämä näytti
olevan tottunut välttämään niitä ja
ravisti hänä armottomasti olkapäästä.
"Antakaa mintm olla!"
seytyä päivässä', äiti.
Hän piteli kiinni rikkinäisestä pan^
nunkannesta sillä aikaa Icuin kaatoi
kahvia kahteen kuppiin. Poika ei ki-
Se oli parkaisu, joka alkoi mata- nannut vastaan, sillä se oli heidän ali-iana
unen syvyyksistä, kohosi nopeasti tuinen kiistansa ja äiti oli siinä koh-voivotukseksi
ja epäselväksi ininäksi, den kivenkova. Kerran päivässä oU
Se oli eläimellinen parkaisu, piinatun hänen pakko pestä kasvonsa. Hän
sielun huuto, täynnä ääretöntä kapi- kuivasi ne likaiseen pyyheliinaan,
ieen. Äiti katsahti fayHyUä olevaan
herätyskelloon. Se osoitti puolta
kuutta. Muut tehtaalaiset tähän ai­kaan
vasta havahtui\^t unestaan. Hän
kietoi ison huivin hartioilleen jä asetti
vanhanaikuisen hätturisan päähänsä.
, V »„».v,m^.aan nannyt- "^'^^ O" meidän juostava", sdnoi
kään hammasharjaa eikä myöskään ^^n kiertäes^än lampunliekin alas ja
tiennyt, että niinkin typeriä ihmisiä puhaltaessaan sen sammuksiin,
oli maailmassa, että pesivät hampaan- haparoivat pimeässä portaita
sa. alas. Ulkona oli kirkas pakkassää, ja
ensin Johnnyä puistaitti. Tähdet tutk­i
a . . . . ..
'^Vatsani ei ole Oikein kunnossa ta- kuin koneen on laita. Ensiluokkai-nään"
v<selitti häh. sen naulakoneen oli yhtä mahdoton
Kaukainen, liitkävteteitieii ja 4imeä valmistaa huonoja nauloja kuin hä-
\nfaeUys sai heidät nouse^^ nen tehdä erehdystä.
Ja: se ei ollut kumma. Ei ollut vie­lä
milloinkaan ollut sitä aikaa, ettei
hän olisi öUut läheisissä suhteissa ko-neihin.
Hän oli syntynyt ja kasva­nut
koneiden parissa. Kaksitoista
vuotta sitten'oli tämän tehtaan ku-tomösalissa
tapahunut pientä häm­mästystä
herättänyt seikka. John­nyn
äiti oli pyörtynyt. Hänet ojen­nettiin
pitkäkseen lattialle, keskelle
"Saisit sentään käskemättäkin pe f?^'" J*'^""^^ P"»stai«»-Tähdet tuik- kkoonneeiiddeenn kkoolliinnaaaa.. PPaarrii vvaannhhaahhkkooaa
^^tyä kerran päivässä", nurisi äiti ^"."^^^''^^^ taivaalla ja kaupunki le- "»»«^«^^«tsuttiin paikalle kangaspuit-
Hän nit*-i; >;i-K.L:-.- ... ' Pasi Tohn ia hän<»n ä.v ^^»sa äärestä. Esimieskin antoi
tahraiseen ja märkään ja niin risai­seen,
että hänen kasvoilleen jäi siitä
nöyhtää.
"Kunpa me emme sentään asuisi
nointia ja tuskaa.
Mutta äiti ei siitä välittänyt. Hän
oli nainen, jolla oli synkkäilmeiset sil­mät
ja väs3meet kasvot; ja hän oli
tottunut tähän tehtävään, joka tois­tui
joka päivä hänen elämässään. Hän
tarttui vuodevaatteihin ja koetti ve­tää
ne pois, mutta poika lakkasi sysi­mästä
ja tarrautui epätoivon vimmal­la
peitteeseen- Kyjrristyneenä vuo­teen
jalkopäähän hän vielä joten­kuten
oli suojassa. Sitten äiti koetti
kiskoa vuodevaatteet lattialle. Poika
harasi vastaan. Äiti kävi lujemmin „„ ^^^^^ ^j^^
kasiKsi. mn Oli vaavempi, ja poi- tukalaa heidän oli asua niin
ka ja vuodevaatteet tulla jymähtivät j^^^j^^^^ tehtaasta.
päsi pimeässä. John ja hänen äi­tinsä
kulkivat kumpainenkin laahus­tavin
askehn. Jalkalihaksia ei kan­nustanut
kunnianhimo niiden kohot­taessa
jalkoja maasta.
Viidentoista minuutin sanattoman
kävelyn jälkeen kääntyi äiti oikealle.
"Älä myöhästy", oli hänen viimei­nen
varoituksensa hänen häipyessään
pimeään.
Johnny ei vastannut, meni vain me­nojaan.
Tehdaskorttelissa aukaistiin
apuaan. Ja muutamain minuuttien
kulutua oli kutomosalissa uusi elolli­nen
olento. Se oli Johnny, joka oli
tullut maailmaan, kangaspuiden koli­seva
melu korvissaan jä jo ensimmäi­sessä
hengähdyksessään vetäen sisään­sä
kutomosalin lämpimän kosteaa,
lentävien hyötyjen täyttämää ilmaa.
Hän oli ensimmäisenä päivänään ys­kinyt
puhdistaakseen keuhkonsa höy­dyistä
ja samasta syystä hän oli yski­nyt
aina siitä asti.
Johnnyn vieressä oleva poika kitisi
ja nyyhkytti. Hänen kasvonsa olivat
vääristyneet vihasta katsastajaa koh­taan,
joka piti häntä uhkaavasti sil-portteja,
ja pian hän oli yksi niistä
näin kaukana", sanoi äiti, kun hän lukemattomista olijoista, jotka pi-istuutui.
"Minä koetan parhaani, meässä ponnistelivat tietään. Hänen
Sinä tiedät sen. Mutta dollaria hai- astuessaan tehtaanportista sisään soi
vempi vuokra on jo suuri säästö, ja pilli taas. Hän katsahti itään. Kai- taan, joka piti häntä uhkaavasti sil-täällä
on väljempääkin, niinkuin tie- pea päivänkoitto kajasti kattojen ta- niällä matkan päästä. Mutta rullat
dät". kaa. Sen verran hän ehti nähdä päi- pyörivät täysinä. Poika sadatteli
Hän tuskin kuunteli äitinsä puhet- vänvaloa kun hän jo käänsi sille sei- kauheasti edessään surisevia rullia,
ta. Hän oli kuullut sen jo monta ker- känsä ja liittyi tovereihinsa. mutta hänen huutonsa ei kuulunut;
taa ennen. Hänen ajatusmaailmansa Hän asettui paikoilleen kangaspui- se hukkui koneiden pauhuun, joka
oli ahdas ja äiti jankutti alinomaa den ääreen, jotka monilukuisina, pit- ympäröi sen muurin tavoin,
kuinka tukalaa heidän oli asua niin kinä riveinä täyttivät salin. Hänen Johnny ei välittänyt tästä kaikesta
edessään, pieniä kehruurulHa sisältä- mitään. Hänellä oli kyky mukau-van
laatikon yläpuolella, oli toisia iso- tua kaikkeen. Kaikki mikä toistui
ja, nopeasti pyöriviä rullia. Niihin muuttui yksitoikkoiseksi, ja täljalsia
hän kehräsi pikku rullista juoksevaa ajauksia hän oli nähnyt monasti; tie-hamppukuitua.
Työ oli yksinkertais- si olevan yhtä hyödytön ruveta vas-
^ ta. Se kysyi vain nopeutta. Pikku tustamaan katsastajaa kuin uhmata
lat vaillinaisesti ja huuhtoi ne mel- rullat tyhjenivät niin nopeasti ja iso- konetta. Koneet oli rakennettu käy-kein
kokonaisina alas kurkustaan kah- ja rullia oli niin paljon niitä tyhjen- mään määräperäisellä tavalla ja val-j
— — villa. Tuo kuuma ja sakkainen nes- tämässä, ettei hetkeäkään saattanut mistamaan määräperäisiä tuotteita.
,,kmJattM.e., .„.Äiti.....tar.tui samalla te tävi kahvista. Johnnyn mielestä olla joutilaana. Samoin oli laita katsastajan.
hänen olkapäähänsä ja ravisti häntä. ^ ^jj kahvia — erinomaista kahvia. Hän työskenteli koneellisesti. Kun Mutta kello kaksitoista syntyi sa-
Hän huitoi taas nyrkeillään, ia nvt rr.-.._— i Hla nlf tx/hior.f,rr„.* I - ^ C - L . . . - t . - - . - i . - — »•••• - ^
lattialle, pojan seuratessa mukana
\'aistomaisesti- suojellakseen itseään
huoneen purevalta kylmyydeltä.
Keikahtaessaan y l i vuoteen reunan
näytti hän putoavan päälleen. Mutta
tietoisuus heräsi. Hän suoristautui
ja oli hetken vähällä kadottaa tasa­painonsa.
Mutta sitten hän tuli jaloil-
"Dollari merkitsee enemmän ruo­kaa",
huomautti hän viisastelevasta
"Minä ennen kävelen tuon matkan ja
tiedän saavani enemmän suuhuni."
Hän söi jouTiiin, pureksi leivänpa-
Tämä oli eräs hänen harvoista jäljellä­olevista
mielikuvitelmistaan. Hän ei
ollut milloinkaan juonut oikeata kah­via.
Paitsi leipäpalaa sai hän velä palan
silavaa. Äiti kaatoi uudelleen kah­via.
Kun leipäpala alkoi loppua, ru­pesi
hän odottamaan lisää. Hänen
Hän huitoi taas nyrkeillään, ja nyt
lujemmin ja osuvammin. Hän aukai­si
silmänsä ja äiti päästi hänet irti.
Hän oli herännyt.
"No, hyvä on", mutisi poika.
.Äiti otti lampun ja riensi ulos jät­täen
hänet pimeään.
"Sinä saat muistutuksen tehtaassa",
varoitti hän häntä.
Poika ei välittänyt, vaikka olikin
pimeä. Hän pukeutui ja meni keit­tiöön.
Hän käveli raskaasti ollak­seen
niin hoikka ja pieni. Hänen laa­haava
käyntinsä näytti aiheutuvan
jalkojen omasta painosta, mikä oli
käsittämätöntä, koska jaloissa oli vain
luu ja nahka. Hän veti rottinki-tuolin
pöydän luo.
"Johnny!" huudahti hänen äitinsä
kiivaasti. hän sen oli oppinut. Hän joi kahvin-
Hän nousi yhtä kiivaasit tuoliltaan ^ pyyhki suunsa kädenselkäänsä ja
ja meni pesukaapin luo. Se oli likai- hankkiutui nousemaan,
nen ja tahrainen. Vremäriputkesta "Odotahan", sanoi äiti kiireesti,
nousi löyhkä. Siitä hän ei välittänyt. *'xäältä taitaa sinulle vielä riittää yksi
Se oli hänestä luonnollista samoin
V.,;
se, että saippua oli astianpesu-
^^^fiesta likainen ja huono vaahtoa-
Eikä hän iuur? ylittänytkään
pieni rulla oli tyhjentynyt, käytti hän lissa hälinä. Se näytti jollakin sala-vasenta
kättään jarruna, seisautti ison peräisellä tavalla yh('äkkiä levinneen
rullan ja peukalollaan ja etusormel- ylfympäri. Johnnyn vierustoveri,
laan sieppasi kiinni sen langanpäästä. yksijalkainen poika nilkutti kiireesti
Samalla hän oikealla tarttui pienen erääseen tyhjään käämilaatikkoon.
rullan lankaan. Nämä erilaiset käsi- Hän kyyristyi sinne kainalosauvoi-liikkeet
tapahtuivat nopeasti ja yht- neen'kaikkineen ja hävisi näkyvistä.
^ ^..^.i.doii iis^a. ntiiien aikaa. Sitten hän salamannopeasti Tehtaan ylivalvoja lähestyi erään nuo-kysyvä
katseensa pisti äidin silmään, solmi langat yhteen. Se ei ollut vai- ren miehen seurassa. Tämä oli hyvin
"No, älä ole ahne, Johnny", virk- keata. Hän oli kerran kerskaillut voi- puettu ja hänellä oli kiilloitettu pai-koi
hän. "Sinä olet saanut osasi, vansa solmia niitä nukkuessaankin Ja danrintamus — Johnnyn käsityksen
Veljesi ja siskosi ovat pienempiä kuin kyllä hän niin toisinaan tekikin, yh- mukaan siis "hieno herra", tarkastaja,
sinä." tenä ainoana yönä vuosisatoja soi- '^'^ '
Hän ei vastannut^n^^
oli ylipäänsä vaitelias. Nytkin hän ganpäitä.
vain sammutti nälkänsä katselemalla, Eräät pojat laiskottelivat, ja välit-tulisiko
lisää. Hän ei milloinkaan tämättä ajoissa vaihtaa pikku rullia
nurkunut ja hänen kärsivällisyytensä niiden tyhjennyttyä käyttivät väärin
oli yhtä traagillinen kuin koulu, jossa sekä aikaa että koneistoa. Tätä estä­mässä
oli siellä katsastaja. Tämä sai
Johnnyn vierustoverin kiinni tästä
hairahduksesta ja antoi hänelle kor­vapuustin.
"Katso Johnnyä --- mikset ota esi­merkkiä
hänestä?'
suuttuneena.
viipale — ohut.
Hän teki ikäänkuin silmänkääntö-tempun.
Vaikka näytti kuin hän oli­si
hänelle leikannut kappaleen leiväs­tä^
panikin hän leivän koriin ja antoi
hänelle sensijaan loisen omista ohuis­ta
• viipaleistaan. Hän luuli narran­neensa
pojan, mutta tämä oli sitten-
Ohikulkiessaan hän silmäili tarkas­ti
poikia. Toisinaan hän pysähtyi
..™j™,,.,.j.gj,,j.„.,^^y^^j.^j^^—Hänen täytyi
huutaa niin paljon kuin jaksoi^" saa­dakseen
äänensä kuuluviin, ja ponnis­tus
vääristi hänen kasvonsa hullun-kurisesti
kieroon. Hänen nopea kat­seensa
huomasi Johnnyn vieressä ole-
<'an tyhjän koneen, mutta hän ei
virkkanut mitään. Sitten hänen kat­seensa
kiinnittyi Johnnyyn j a h ä n sei­sahti.
Hän tarttui Johnnyn käsivar-kysyi
katsastaja teen vetääkseen hänet askeleen ver­ran
etemmäksi koneesta, mutta sa-olla
oikea koiran nimi."
"Uljas?"
"Hm. • Voisihan se mennä, mutta n«n3a '»•«.^..'f'^"''f"'^
minusta se tuntuu vähän liian ylpeäl- sen äkännyt Suta ^^^^^
•e, enkä halua, että siitä yJp4 t„. otti viipaleen ^^^^'^1^"^
Ice» Hän teki sen johtopaatoksen, eiiei
Poikaa alkoi jo huvittaa. Tästä- hänen äitinsä sairaaloisuutensa takia
hän alkoi tuUa.kunnia-asia keksiä koi- syönyt paljoa. viioalet-
* nimi. Hän sulki toisen silmänsä Äiti näk hänen ^^^^^^^^^^^^^^
ia katsoi veitikkamaisesti tyttöön. taan kuiviltaan ,a kaas kuppinsa
(JatkutfT säilön hänen kuppiinsa.'
*«" cicuiniaitsi Koneesta, mutta sa-
Johnnyn rullat surisivat täydellä massa hän hämmästyksestä huudah-vauhdilla,
mutta tämä epäsuora ke- taen laski hänet irti.
huminen ei tehnyt häneen mitään vai- "Tavattoman laiha", naurahti yli-kutusta.
Joskus ennen se oli tehnyt... valvoja hämillään,
mutta siitä oli ja pitkä, pitkä aika. "Pelkkää luuta ja nahkaa", oli vas-
Hänen tylsät kasvonsa jäivät ilmeet- taus. "Katsokaa noita jalkoja. Po-torniksi,
vaikka hän kuuli miten iiä- jassa on riisitauti — ainakin alkuas-net
asetettiin loistavaksi esikuvaksi teelleen. Jollei hän vielä saa kaatu-toiselle.
Hän tiesi olevansa mainio vatauia, niin se johtuu «iitä, että tu-työntekijä.
Hän oli kuullut siitä niin berkuloosi ennättää ennen."
usein. Mainiosta työntekijästä hän "Johnny kuunteli, mutta ei ymmär-oli
kehittynyt mainioksi koneeksi. Jos tänyt. Ei hän vastaisista vahingoista
hänen työnsä sujui huonosti, «johtui välittän}^. Tarkastajan muodossa
se huonosta raakaine^ta aivan niin- häntä uhkasi paljoa läheisempi ja