Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, August 3, 1946

              1946 LAUANTAINA, ELOKUUN 3 PÄIVÄNÄ Sivu 9
MfciKä hän ei tullet? Q ä^
^airaaaa - ehkä ^juoHut? . . ^^^E^^
ei voi olla mah^plKstar
kohtaat! hänet vigl^ k^Fai^! • •
Vuoiela istui u^eiiv kumiTKul%nsa
ja muisteli eljyn^^ä. o p ^ i s i n ^ ja
vaiherikkainta f^m^r o% tul­lut
hänelle lv«in iumaK^^ Ifthl^^.
Onni, joka tuli
yhtä UKkia myö? fcattpsi, ^ ^fööell^
iäi vaija kun[i nujusto
iiiista unest*. • M-vi
-knin«\ullaiw^v^4^
ja puitten le|i4et kellastuivat.
" Mioä tapaan v?^^
jiän itselleea y a ^ u t t ^ i j^X^M^^^^t^
lalvi, jäi hät^ o4Qtfcel?nä4^
vättä. ":,. 'V
Aune muisteli ^i»$tst|tW-Armas
Yu^i-ela^^
näyttäjftvBj^t fe^ut^^ >
.leli p e l i t ^ a g t^
karia ja y ^ o ä a t t i - J p I i ^ i ^^
pabnkin e^ro^^Jta^^
kiniL Mutta Äö^:Wif$l^y^^
tcnsa äitinä' R p S p f e ^ . ; ; ^ ^^
hänen ini^nsä^ ty^tt|Ätajä
Ia/ usein UH^^ti i^jp^t;".^^
antoi kovia' sanojakin, ioivöi; Aune
hänen niuuttuyan; ja t^k^yä^ jiotakin
mainittavaa — piJT»»' feMt^n i^ma^^^
Vuorela . . .
Joskus, heikompina hetkinä Aune
toivoi Armaan . tapaamista. Mutta
ifehellisyyden mnaessä ja .-velvoUih-.
suudeutunnon pakoittamana hän taas
vakuutteli: Sitä ei saa tapahtual On
parempi iiäiril.^. - .,• . . . ';.
Suomen kansan kohtalon. Öietki
Kii: Syttyi- sota - ja parhaimpienkin
oH astuttava arnieijati"riveihin." Ai­rola
reservivänrikkinä sai kutsun
s<^iapalveluk;&?fin ja Äuite-r<»sya seu­rasi
miestään sunmaTiken.tiHä sani-t^
urinä.
-Talvisota, 1940 . oli jQutunut.' rat-kaisevaaii.
vaiheeseen.. Taistelu jat-.
kui päivä päivältä yJiä kiöikeänipänä
ja monen .lahjakkaan, nuiprukais^n e^
läraänlanka- katkasi kesken' vihreyt­tään.
Vänrikki Airola tuhoutui^
, myös komppaniaTOisa. - a i ^ ä ja-.bävi-;
si ajh/aiijäyettömiin.v
Armas Vpor^Ia myös sai .,|^^^
haaveet kummiullansa- ja sj^i^yä, soi-.
,dan hyrskyihin. - Tuskin^ c^i Aunen '
sydämestä ennätt^j^,hailitua ^nsicn-,
nwinen järkytys^ kiiii;Jo :tuH Jtoinehv. :
tuo. hänen ihailemansa, mies ^^j^^ ^an-;.
kari kannettiin kuolettaviisti; haavoi­tettuna
kenttäsairaalaan. : 'V^kka
Aune ei ollut nähnyt häntä vuosiin,.
ei sea kohtalokkaan saariretfeen jäl­jen,
ja vaikka hänen, kasvonsa oK-vat
palttinanvalkeat-, tunsi: hän; he^
>Armas — Armas Vuorela» " h ä a
parkaisi ja lysähti laolvilleea paariea
ääreen. v
^oleva avasi silmänsä vielä ker-ja
kaunis, onnellinen hymy levi­si
bäiien kasvoUleen. : • -
"Aune, minä tapasin siöul- .vi^lä
ji^rran!" hän. kuiskasi. soctuneella
"^^li ]a käsi yritU;kofiota,:jnaUa
^pui lojäta alas ja kuului syvä hen- t
^ys. - • . . . . .
Aunen sydän puristui-kokoon, ja,
jäänen hengityksensä tahtoi- salpaan-;
Ji^fi, vaivaa tuota meidän kylän Moskaa,
fmn el kimen tuotteita saa lukea koskaan/
Ei im^spii^nessä seiso järki,
yHtcL ter^äk^f siis teroita kynäsi kärki,
^tnna q(fiokscsi Uekin palstoilla luistaa,
• iqs:a lukijiit si^ua kiitollisuudella imistaä.
Tasoisin /usviakin nähdä lehdessä tässä
mm>A joka/i^nla^idittu saunan lämpimässä:
^iekm iuMjakk sy4än niistä ilostunpi
t^mu^tcf^m Hpfistossa homehtuupi.
Sa^ifi ^t^<^ sm lipjaston laatikossa, kylpef:,
josta nyt ol^ m^ftava ja ylpce.
IjiikijpiUe JUekjn tahdon saman ilon suoda,
'i^i^jiiiie^ voi saunalle tuoda.
Sä^ ty^jj^tmijL se. lajotikkosi lehtehen tähliki
voi liel^o rakkmd^m poM
Ij^yllä mejdn yn^ rakkauden kieltä,
ms <poikJieq[Pq,s hetkeksi meille sieltä.
Miksi. Raeuksen Magnus on hiljaa kuin hiiri,
vaikka vois johtaa meitä kuin taistehitiyVm^
Rajala, ot^ aiheeksi vaikka mustaa multaa,
sff Lukijoille Liekin, on puhdasta kultaa.
Toivon että otatte tämän haasteen vastaan
ja kasvatatte sitä kuin vanhemmat lastaan.
LAISKA.
Ysrävälle
^ 'Vieläkö tämäkin uhril^-Miän.vai-
^^J'> ja kyynelten tulvanaan vuo.
^ 1 hän pamoi plemllä. sonnittaan
•^fnas Vuorelan silmäluomet rkiiuui.
J e a h ä n pyyhki k y y n d e ^ J a ha-kasvonsa
kirkastuivat
«t sinä ole. kuollut, sinä dät. ra-
•^^'tamiesi sydämissä" .
Miterikä voit, kallis ystäväni? O-letko
terve ja elämääsi tyyiyväinen?
— En ymmärrä miksi sinua niin kai­paan.
..Ajattelen usein, kuinls:;?, on-nentuaeen
tuova se .iietki olsiikaan
kun edes näkisin sinut ja hymysi,
vaikka vain kadulla ihmisvilinässä.
Miten se askeleitani ke\'entäisikään,
kun sydämeni tuntisi ja tietäisi mi­nun
nähneen sinut.
Aj^tteliri usein meistä kahdesta
. Y '.Sinä tulit minun elämääni kuin
kaiujis aufingoimpusu. Sydämeni
tuft^i lämmort.-ja kasvatti minussa
hellän mijeltyniiyksejn, sinuun. Odo­tin,,
sillä halusin vaip, sinut, kallis
ystäyäniy vain, sinut. '
Toi^\>raukseni täyttyi, mikä
ra^ät kulk.eojaaixvtodelHsuuidea yh-
. .teillä latua- |)äiyänyak«sa. Siinä i?ä-kyi-
elämän todellinen puoli myöskin
varjoineeu, mikä särki meiltä kauniin
u^ikuvan^ -
Elettiin — mutta koettelemuksen
aikaa ei voinut, kestää loppumatto­miin.
Tilli h^tki — eron hetki, yk­sinäisyys.
Olin yksin. Olithan lou­kannut;
minua. Koetin unohtaa si-,
nut — en voinut. Odotin viestiä si­nulta,
se saapui.
. Lähdin luoksesi, elin jälleennäke-noiisen
ilossa. Näimme toisemnae, o-limjme
odöttaueet tätä ratkaisevaa
lietkeä. Voimaa kätten puristus
v^i njeid^t hetken vaitioloon. Kysyin,
itselläni; "Missäoyat ystäväni tun,-
leet,; missä oraani?" OHnko sittenkiu
kaapuutt~ja kärsimysten-kautta oppi-riut
sinut -unohtanaaan . . .
(Äiö. Afnoostaau ystävyyden
furtue harraonigoi meidäA sydämet
— tu<* tulleista kaunein, kun
siitä o», katkeruus, pyyhitty pois.
Erosimme tietäen et^ kaipuun
luateejnnvs oli hävinnyt sydäraistäjn-me
ja tilalle oli tuleva uudet elämän
riennot viehäKyk^neen/
HELEN ESP.
Näin hiljattain Liekistä, että joku
halusi kalajuttuja. Päätin kirjoit­taa
tämän, joka on enempi karhujut-tu
kuin kalajuttu, eikä se olisi suuren
arvoinenkaan, eKei se olisi tosi.
Olimjne ty^nlomass^ ol.evalla ke-sälcmaUa
ja matkalj^ kesk.i-Pntarios-ta'
pohäpis-Ontarioon autolla,. MeniuJ-m.^
uutta tietä, joka oikaisee pitkän,
m.atkan, mutta nnenee asunjiattou?an
metsäsieudun läpi. Tällä- n»»,tkajja
näkee paljon rnetsänriistaa, elävää ja
kuolluttakin. Näimme monea elukan
jääneen auton alle ja kuolleen. Se,
mistä piti- tässä kertoa, oli karhun
perhekunnalle tapahtunut outo. on­nettomuus.
Kaunis karhunpoifcanten
oli tienvieressä kuolleena. Siihen
heti innostuimme ja otimme autoon.
Mutta metsästä alkoi kuulua kova
met&li ja kohta huomasimme, etlä
3S0 karhu tuli meitä kohti. Auto oli
käynnissä sen ajan kuin nostimme
pennun autoon. Nyt tuli meille
karkuunläjhtö. Otimme kovan vauh­din
ja samoin, teki karhu. Emme tie­dä
miten meille olisi käynyt, mutta
pelastuimme kun pudotimme kar-feunpenikan
tielle. Samalla tuli vas­taan
iso kuorma-auto. Miten heille
kävi emme tiedä, mutta me pelas­timme
nahkamme karhun raivolta.
.Ajattelemattomuudessa tekevät
ihntiset tyhmyyksiä, niin teinune
mekin. Emme osanneet kuvitella,
minkä vaikitt uksen tekee karhue­moon
kun näkee yhdeu lapsistaan
joutuneen ihmisen ja koneen uhriksi.
Varmaan oli turma juuri tapahtunut.
Ehkä karhu oli ensi säikäbdystääa
ja kiukki\aan lauhduttamassa tie-,
puolessa. Ehkä tutki tapahtuman
syytä. Emme tunne karhun sielu-elämää,
miten se vaikuttaa kun on
noin luovuttava yhdestä kuoroakun-lansa
jäsenestä. Karhulla voi olla
lujemmat siteet perheeseensä kuin
on monilla ihmisillä. Me emme ol­leet
syyllisiä tappoon, olimme vain
On päivä niin kirkkaan kirkas,
hiljaa aaliosct lepattavat rantaan.
Jossain kaukana käy eläina vilkas*
M-a. tuijotan tuphon valkoiseen
santaan
hikin aallot^ jäljen soman jätti
ja poies kauas taasen lähtK
Tuo näky on kuin lapsuusum,
nd aitta sailyviintm miclcssäin,
Sammlaiset aaltosQt keinuval kmti
ennen tmtinoin mun kotir/miuissain,
Siihin kun niiJl& rantamiiia .
pikku jaloin juoksin kilpasilla.
Tuohta kääntynyt moni Mtti ajan.
Kauai ekiittyt^ jo elämän vtrta.
Elon pyiirre vienyt monen
vaeltajan. . . .
iV«>i kaukana oh muisto jetti silla.
HiO-^f^skyisen elämän aältojeit pääl'
yltä eteenpäin vam vaeUan täältä..
HULD.^ RIVER.
syyllisiä ruumiinvarkauteen. Syytök­sien
laajuutta emme tulleet tuate-maan,
vaan tulimnie tuntemaan kar­hun
raivon ja lain ankaruuden. Jos
ei meillä olisi ollut karkuunpää.semis-tä,
niin olisimme varmaan olleet
kappaleina.
VOITTAJ.A.
I^aihnan ^niten ^ m
MiäS' Rosita Forbes' lieneö maail­man
^eniten ; matkustellut nainen.
Hän on ammatiltaan kirjailijatar ja
on kulkenut kaikissa maanosissa ai­heita
etsien' Kuuluisuutta saavutti
hän tutkimalla tuntemattomia aluei­ta
Brasiliassa, Paraguayssa sekä U-ruguayssa.
Arabialaisen naisen
pukuun pukeutuneena on hän päiis-syt
muhamettilaisten pyhiin kaupun­keihin.
Ihnituk) olisi useassa lapa-uksessa
merkinnyt kuolemaa. Kiinas­sa
yritti kerran kokonainen armeija­kunta
ottaa häntä vangiksi.' Laske-naalla
erään tulvivaii joen kosket jpää
si hän vainoojiensa käsistä karkuun.
Maailmansodassa toimi • hän ambu-lanssiväunun
kuljettajana ja sai ur-hopjlisuutensa
palkaksi -kaksi >itari-njerkkiä.
Ennen sotaa kerrottiin, että erään
Vittenbergin kaupurigin kirkon tor­nissa
asuu 72-vu.otias nainen ja häa
on asunut tornissa 218-vuotia^sta as­t
i Ei mbtsiäu päähänpistosta, vaan
voidakseen, hoitaa hyvin vh-kansa—
kirkoakellpjen soit,tanfiisen. .
Ainoat vieraat," jotka hän ottaa
vastaan, ovat läpsiä. . Hän pitää
lapsjista ja kertoa heille tarinoita
nuoruudestaan. Ani harvoin saa
jpku täysi-iisäinenkin kunnian pääs­tä
hänJiä katsomaan — poikkeuksien
yuoksi-
JR.upkatavarginsa saa hän torniia
korissa, joAka hän köydellä laskee
maahan. Siellä se täytetääa ja sit­ten
rpuya Otto ^'hissaa" korin Jäl­leen
toru iiu- Avaimen lähettää hän
rautaisessa koukussa niille pyrkr-jöillsf,
jotka hän haluaa ottaa vas­taan.
IRouva Otto sanoo olevansa onnel­linen
ylhäisessä asunnossaan- Hän
näkee sieltä tarpeeksi paljon ihmi­sistä
— heidän hattunsa. Hän sanoo,
sen riittävän <ja luulee, että hän ei
pitäisi lähimmäisistään yhtään niin