1955-10-08-04 |
Previous | 4 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
(Jatkoa)
NIIXPÄ sitten siinä »untikuun Jauhoina
iltapuhteina sovittiin, että
Erkki saa käyttää omiin töihinsä kolme
arkipäivää ja sunnuntain ja kolme on
oltava talossa, nyt ainakin syksyyn asti.
Sitten määrätään vakituiset taksvärkki-viikot.
Kun näin oli puhuttu asiat selviksi,
*lkysyi Erkki:
— Pitäisikö tästä kirjoitta kont rahtikirja,
että kauppa olisi varma?
— Mitä sitä tyhjää. Miehen sana pätee
vakuutena, on pitänyt ennen eikä
sitä so\i vastakaan muuttaa. Ylimäen
Antti ei ole milloinkaan saitaansa syönyt,
eikä antiaan pois ottanut. Asu sinä
vaan Aution torppaa kuten omaasi ja
raivaa peltoa voimiesi mukaan, niin siitä
elatuksesi lopulta saat. On siinä vapaata
maata — ei tule naapurin aita
eteen, eikä tämän talon pellot ylety sinne
saakka, oma herrasi saat olla. Ylimäeltä
ei sinua häiritä.
Niin alkoi Erkki Koivula, 24^uotias
renkimies, joka oli pienestä huutolais-pojasta
saakka uskollisesti palvellut samaa
isäntää, oman pesän aherruksen.
Seuraavalla viikolla he isännän kanssa
kävivät paikan päällä, jonne näin
rospuuton aikana oli jo kokolailla vaikeata
kulkea. Välillä oleva Suursuo oli
vielä sentään jäässä, joten puolilahoja
puolapuita myöten voi vaivatta kulkea.
Siinä paikkoja tarkastettaessa havaittiin
sauna saatavan vähin korjauksin
siihen kuntoon, että voi aluksi siinä pitää
kortteeria.
Asuinrakennukseen kuului tupa ia
pieni eteinen, jonka perällä oli kamari-pahanen,
niihin ei oltu vielä koskaan
tehty muuria sen paremmin kuin ikkunaakaan,
minkä reikä oli laudoilla joskus
tukittu. Nyt nekin olivat karisseet
pois. Siinä oli tehtävä suurempi remontti,
kengitettävä, koska maahan
painuneet alushirret olivat mätiä.
— Ikkunoita kai me suurennetaan ja
laitetaan jokaiseen ruutu lasista, eikä
laudoista, sanoi isäntä naureskellen. Entinen
asukas ei ole piitannut paljoa päivänvalosta,
mutta nykyinen ei kai ole
valonarka?
— Ei ole, ei! Minä tykkään auringosta
ja haluaisin sitä huoneisiini, mutta
saaneeko tuota kerralla lasia niin
paljon, että näihin neljään reikään? ^-
— Saadaan sitä, saadaan toki . . . Ei
tätä enää keskeneräiseksi jätetä, kun
kerta aloitetaan korjata, sanoi isäntä
muhoilevana koetellen ikkunanpieliä.,.
Ja kokolailla isommiksi nämä tehdään.
Eihän sitä kunnon mies ilkeäisi noin
pienistä ruuduista katsellakaan.
Sitten menivät miehet metsään, jossa
isäntä iski kassaralla merkit niihin puihin,
jotka oli lupa kaataa korjauspuiksi.
sia tuokioita verrattomasti vaihteleva
miekkailu pimeässä majatalossa (sen
pohjalla ranskalainen pantomiimitaiteilija
viime ke\'äänä esitti erään hienon
numeronsa) esitetään 'pistämättömällä"
taituruudella ja loistavalla näytte-lemiskyvyllä.
Aivan huimaavaa akrobaattista lentoa
osoittavat myöhemmissä numeroissa
edelleen sekä yksityiset esiintyjät että
— kuten viimeisessä kohtauksessa ''Tulva
kultaisella vuorella" sekä sitä ennen
"tMellakassa taivaan palatsissa" san-tkarina
ihmeellinen "Apinakuningas",
suuret ylen ilmeikkäät joukot sellaisena
lähes uskomattomaan vauhtiin kiihtyvänä
"^kiehuvana laavana" myllertäen,
että täysin hallitun kokonaisuuden väri-ja
liikeloistoa katsellessa meikäläisen
silmät olivat mennä sekaisin.
Se oli juhlaa; loistavat värit, ehdottoman
oikeat ja hallitut liikkeet, kuviot,
eleet sekä omalaatuinen, lähinnä lyömä-soittimin
aikaansaatu säestävä musiikki
sulautuivat suurenmoiseksi "kiinalaiseksi
sinfoniaksi" — joka imponoi, virkisti
ja, omituista kyllä, rauhoitti katsojan."
AINO RAAPPANA
Elämän pyörteissä
— eli —
LAULU PYSYVÄLLE RAKKAUDELLE
Talkoovoimin kengitettiin ja katettiin
rakennus. Ikkunapuut höylättiin
Ylismäcn vanhassa tuvassa ja Erkki kittasi
niihin isännän ostamat ruudut. Lopusta
sai Erkki pitää huolen.
Eräänä iltana syönnin jälkeen, kua
Erkki tapansa mukaan istui tuvan sivupenkillä,
istahti emäntä hänen viereensä
ja alkoi puhua:
— Sinä Erkki olet ollut meillä pienestä
pitäen. Muistan vallan hyvin,
kuinka minulle tuli kuin sisäinen pakko
mennä siihen tilaisuuteen, jossa ihmisparkoja
annettiin hoitoon väh-ten
tarjoaville. Muissa huutokaupoissa annetaan
tavara eniten tarjoavalle, inutta
kun elävää ihmistä myydään, niin siinä
tulee kysymykseen pienin summa. Kun
sain kuulla, että entisen kotini piika-
Mandan viisivuotias poika tulisi siinä >
tilaisuudessa kaupattavaksi, joka silloin
kunnantuvalla toimitettiin, en saanut
yhtään rauhaa. Sisäinen ääni ^uusl minulle:
Annatko viedä tuon lapsiparan
johonkin mökkiin, jossa on jo ennestään
paljon lapsia, jossa häntä sysitään ja
nälässä Iciusataan, koska omat vekarat
syövät hänenkin osansa. Sellaiseen paikkaan
useinkin halvalla huutolaisia otetaan.
Kärsitkö kantaa kristityn nimeä
jos huolettomuuteen jättäydyt? Tällainen
painostava ä|lni sisälläni puhui ja
ennen huutokauppapäivää valvoin koko
yön ja sitten aamulla kysyin isännältä
mitä hän sanoisi, jos halkisin pojan meille.
Olihan Manda kaikinpuolin kunnon
ihminen ja samaa tuosta sanottiin isästäkin,
vaikka hän jäikin Amerikan reissulle
eikä huoltanut perhettään, josta
kait äitisi sydäntauti ja kuolema johtui.
Ei ole tullut koskaan näistä asioissa
sinulle tarkemmin puhutuksi . . . Mutta
arvaatk-j mitä isäntä minulle sanoi?
Emäntä kurkisti Erkin levottomiin
silmiin ja näytti siltä kuin hän olisi halunnut
sivellä sen pienen pojan poskia,
joka tuona aina muistettavana päivänä
oli niin turvallisesti painanut poskensa
hänen poskeaan vasten.
— Niin. Isäntä sanoi: ''Mene veikkonen
sinne huutokauppaan ja sano,
ettei pojasta tarvitse kunnan maksaa
mitään, hyvä vaan kun luovuttavat hänet
meille." iMinä menin ja kerroin kunnan
esimiehelle isännän terveiset ja ilomielellä
he sinut luovuttivat. Mutta
emäntä ei saanut tietää, että sama painajainen
oli ahdistanut myös isäntää.
Se kun on joskus orpolapsellakin hyvä
haltija suojelijana ja Manda oli hiljaisessa
yksinäisyydessään rukoillut lap-sell^
n hj'vää hoitajaa . . .
Näin olet kasvanut täällä kuin oma
lapsemme, vaikka vuotta myöhemmin
syntyikin meille poika, Ilmari, jonka
kanssa olet saanut leikkiä ja telmiä sekä
myöhemmin töitä puskea. Olet aina
ollut hiljainen, melkein juro, mutta Ilmarin
kasssa, mikäli minä tiedän, olet
sopinut hy\in. Ja vaikka oletkin aika-mieheksi
tultuasi ollut palkkalaisena,
niin luulen silti sinun viihtyneen talossa,
eikä ole pahasti moitteen sijaa ollut
ainakaan meidän puolelta, jos ei sinunkaan,
koska et ole poiskaan lähtenyt.
Nyt toivon vain, että elämäsi sujuu hyvin
ja että saat vertaisesi toverin sinne
uusittuun tupaasi • • •
— Kiitos emäntä kaikesta mitä olette
h\r\'äkseni tehnyt . . . Erkki tarttui
lujasti emännän käteen ja sai vaivoin
sanotuksi nämä koruttomat sanat. Liikutus,
joka harvoin hänestä näkyi, valtasi
nyt miehen niin voimakkaasti, että
siinä oli pidättelemistä, ettei kyyneleet
olisi näkyneet.
Esiliinan kulmaan silmiään pyyhis-kellen
siirtyi emäntä as;kareilleen. Vasan
jmyöhemmin kun isäntä tuli tupaan,
jatkoi emäntä kuin kesken jäänyttä puhettaan:
— Tästä ovat molemmat tyttäremme
jo asettuneet omiin leipiinsä ja saaneet
osansa talosta ja Ilmarille jää tämä talo
yksinään ja hänkin ottaa pian elämän-toverin
. . . Nuorihan tuo on vielä naimisiin
menemään, mutta mennään sitä
nuorempanakin ja nyt kun on hänelle
katsottu rikas ja mukava tyttö, niin ottakoon
hänet. Jäävät joutavat juoksut
vähemmälle ja osaa sitten aikanaan
isännyyttä hoitaa, kun meistä aikä jättää.
Kun hänelle, tuolle pojallemme, jää
yllin kyllin millä elää, niin eiköhän me
anneta tälle Erkille vähän elukanapua,
lehmä ja karitsoiva lammas. Eihän siellä
korvessa ilman elukoita pärjää ja vähäiset
ne ovat Erkin säästöt siitä palkasta
mitä olemme hänelle maksaneet.
Emäntä tämän sanottuaan vilkaisi
ensin punoittavaa Erkkiä ja,katsoi sitten
kiinteästi isäntään, joka pian ju-rahti:
— Riittää noista antaa vaikka kaksikin.
Näin hyvin aluin aloitti renkimies
Erkki Koivula oman elämänsä aiherruk-sen
Ylimäen talon maalla.
Ei hän tiennyt milloin tulisi tuo maa
maksetuksi ja kuinka paljon hänen on
siitä lopullisesti maksettava, ei sitä tullut
ajatelleeksikaan. Taksvärkkiviikot
oli määritelty, ne kun täytti, niin asua
sai ja sillä hyvä. Lieneekö noita sen
paremmin tuuminut isäntäkään. Sokeasti
luotettiin toisiinsa ja ihmiskunnan
rehellisyyteen.
Silloin kun sauna oli kunnossa ja tuvassa
kengitys ja katto valmiina, arveli
kait Erkki, että olisi jo aika etsiä
hutun keittäjä. Turhaa on miehen kallista
aikaansa kuluttaa emännän tehtävissä.
Siinä oli jo kylliksi, että Ylimäen
emäntä oli luovuttanut piikansa talkookahvin
keittoon. Nyt se siltä taholta
sai riittää.
Niinpä Erkki eräänä iltana asteli pappilaa
kohden ja koputteli siellä karjapiian,
Maijan, aitan oveen. Pian hän
istui Maijan sängyn laidalla. Jutteli ta-lonisa~
töistä ja siitä hankaluudesta, kun
täytyy yksin tehdä kaikki. Vihnein hän
sai sanotuksi:
— Tulisitko sinä, Maija, smne korpeen
minulle toveriksi, kun siellä on
minulla niin huonoa yksin — ja kun
olen sinua ^ina katsellut sillä silmällä,
että jos kenet otan, niin sinut otan, ellei
sinulla ole vastaan sanomista.
Kun Maijalla ei ollut vastaansano-mista,
niin asiat puhuttiin selviksi. Papin
rouva antoi luvan kesken vuotta erota
talosta, joten ei muuta kun seuraavana
sunnuntaina kuulutettiin ja kuukauden
kuluttua olivat häät. Ne pidet-tim
Ylismäessä, niinkuin omalle pojalle.
Lahjojakin saivat niin paljon, että olipa
harvinaisen hyvä aloittaa korpimökin
elämä.
Ylimäen emäntä tuumi häävieraille,
ettei hän ikinä olisi uskonut, että Erkki
osasi tehdä valintansa noin hyvin. Maija
kun oli tekevän ja kykenevän maineessa
ja muuten sopuihminen.
Sitten Erkki muutti Maijansa kanssa
Aution torppaan ja siellä he tekivät
yhdessä loppuvalmisteluja. Paperoivat
tuvan sanomalehtipaperilla, joita kirkkoherran
rouva antoi suuren nipun ihan
ilmaiseksi. Antoipa hän paljon muuta-
,. kiu elämäri alkäjaisikii ~ astioita, pjy.
heliinoja ja vahakankaisen kukikkaan
pöytäliinan, joka hyvin peitti ristikko-jalkaisen
pöydän pinnan, jäipä vielä
sivuja roikkumaankin. Mutta ei Maija
raaskinnut pöytäliinaa käyttää muulloin
kuin pyhäisin. Kelpasihan se pöytä
toki heille sellaisenaankin, kun sen hiekalla
hyvin valkeaksi hankasi jt kukapa
sitä näin alkuun oHä paljon liannutkaan,
kun ei ollut lapsia ja Erkkikin
oli kovin siisti.
Aamusta varhain iltaan myöhään he
vielä syksymyöhälläkin raivasivat peltomaata
seuraavaa kevättä ajatellen.
Sitä tulikin jo aika kaistale sulaa maata,
kun ne suutarin muokkaamat tilkutkin
käänsi ja yhdisti yhdeksi lampä-reeksi.
Ruuhijärvi antoi kyllin kalaa ja
silmänruokaa, mikäli sen saaria Ja siintäviä
selkiä ennätti ihailla. Ainahan toki
iltaruskon kauniisti vedenkalvosta
kuvastuessa, täytyi hetkeksi pysähtyä
ruohoisella pihamaalla tai saunarannassa,
varjostaa kädellä silmiään ja antaa
katseen kiitää ajatusten mukana yli
ulapoiden — tai veneessä verkkoja laskiessaan
hetkeksi pysähtyä, kädet hervahtaneina
ihailemaan luonnon suurta
kauneutta.
Kun näin tapahtui, että Maija äkkiä
lakkasi soutamasta, tuijotti vain kauas
tuntemattomaan etäisyyteen, saattoi
Erkki alkuaikoina kysyä:
— Mikä sinun nyt tuli, kun noin yhteen
kohtaan tuijotat, kuin aaveita näkisit?
Havahtui siitä Maija ja sanoi
naurahtaen:
— Etkö sinä sitten näe, miten ihanaa
täällä on? Etkö sinä nauti tästä
ihanuudesta?
— Näkeehän tuon päivänruskon, saaret
ja niemet ja peilikirkkaan vedenpinnan,
mutta mitä nauttimista niissä
oh? Kaloista minä aion nauttia ja kun
nyt lasken verkkoni, niin toivon niitä
huomisaamuna saavani ja sitten niistä
nautitaan, että sen kun soudappis tuon
luodon sivuun. Siellä on kalojen kort-teeripiaikka.
— Satujen saaret veden alta kuvastuvat,
näethän, ylösalaisin on tuokin
pieni pyöriäinen tuossa keltaisine koi-vunlehtineen
ja tiedä, ellemme anna
ajatuksissamme kunnioitusta vedenhaltijalle
ja sen asumuksille, vaan hätäisesti
ryöstäen tahdomme saaliin ottaa, niin
haltia saattaa sulkea ovet kalojen, valtakuntaan
ja verkkomme jäävät tyhjiksi.
Siksi pysähdyn joskus kesken työmme
ja hengessäni siunaan kaiken hyvän antajaa.
Näin sanoen alkoi Maija vakavana
soutaa vanmoin vedoin.
Mutta Erkki jäi miettimään olikohan
tuo puhe totta vai leikkiä. Mutta sen-jälkeen
hän ei häirinnyt vaimonsa hil-jabia
hetkiä, vaikka ne hänen mielestään
olivat lapsellisia ajatuksia, niin sittenkin
hän kunnioitti Maijan tunteita.
Maija, joka kaikessa oli niin osaava ja
hellämielinen. Tietäähän tuon nyt, herrasväessä
palvellut, vaikkapa vain kar-japuolella.
Vaikka ©ivätköhän nuo liene
elukatkin eri sorttia herroilla kuin talonpojilla
— ja ainahan sitä joutuu joskus
karjapiikakin sinne sisäpuolelle näkemään
ja kuulemaan niitä parempia
asioita, kuin mitä maajussin tuvissa harrastetaan,
arveli Erkki.
Syksyn kuluessa oli saatu jo navettakin
sellaiseen kuntoon, että sinne voi
huoletta taluttaa Ylimäeltä saadut, jouluksi
poikivan lehmän ja emälampaan,
jonka piti myös karitsoida.
Hauskaa ja onnentäyteistä aikaa oli
tämä nuorikkojen yhteinen puuhailu
oman pesän hyväksi.
Kuten linnut pesäpuuhissaan iloisesti
visertelevät, niin kuului usein Maijankin
kimeä-ääninen laulu navetan puolelta,
hänen puuhaillessaan siellä elukoita hoidellen.
Lämmin hyvänmielen aalto tulvahti
silloin kuokkaa heiluttavaa Erkin
yli. Kiitollisuudella hänkin otti vastaan
sen onnen, jonka tunsi oSakseen tulleen.
Niillä viikoilla, jolloin Erkin oli ol-
Lauantaina, lokakuun S päivinä, 1§55
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, October 8, 1955 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1955-10-08 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki551008 |
Description
| Title | 1955-10-08-04 |
| OCR text | (Jatkoa) NIIXPÄ sitten siinä »untikuun Jauhoina iltapuhteina sovittiin, että Erkki saa käyttää omiin töihinsä kolme arkipäivää ja sunnuntain ja kolme on oltava talossa, nyt ainakin syksyyn asti. Sitten määrätään vakituiset taksvärkki-viikot. Kun näin oli puhuttu asiat selviksi, *lkysyi Erkki: — Pitäisikö tästä kirjoitta kont rahtikirja, että kauppa olisi varma? — Mitä sitä tyhjää. Miehen sana pätee vakuutena, on pitänyt ennen eikä sitä so\i vastakaan muuttaa. Ylimäen Antti ei ole milloinkaan saitaansa syönyt, eikä antiaan pois ottanut. Asu sinä vaan Aution torppaa kuten omaasi ja raivaa peltoa voimiesi mukaan, niin siitä elatuksesi lopulta saat. On siinä vapaata maata — ei tule naapurin aita eteen, eikä tämän talon pellot ylety sinne saakka, oma herrasi saat olla. Ylimäeltä ei sinua häiritä. Niin alkoi Erkki Koivula, 24^uotias renkimies, joka oli pienestä huutolais-pojasta saakka uskollisesti palvellut samaa isäntää, oman pesän aherruksen. Seuraavalla viikolla he isännän kanssa kävivät paikan päällä, jonne näin rospuuton aikana oli jo kokolailla vaikeata kulkea. Välillä oleva Suursuo oli vielä sentään jäässä, joten puolilahoja puolapuita myöten voi vaivatta kulkea. Siinä paikkoja tarkastettaessa havaittiin sauna saatavan vähin korjauksin siihen kuntoon, että voi aluksi siinä pitää kortteeria. Asuinrakennukseen kuului tupa ia pieni eteinen, jonka perällä oli kamari-pahanen, niihin ei oltu vielä koskaan tehty muuria sen paremmin kuin ikkunaakaan, minkä reikä oli laudoilla joskus tukittu. Nyt nekin olivat karisseet pois. Siinä oli tehtävä suurempi remontti, kengitettävä, koska maahan painuneet alushirret olivat mätiä. — Ikkunoita kai me suurennetaan ja laitetaan jokaiseen ruutu lasista, eikä laudoista, sanoi isäntä naureskellen. Entinen asukas ei ole piitannut paljoa päivänvalosta, mutta nykyinen ei kai ole valonarka? — Ei ole, ei! Minä tykkään auringosta ja haluaisin sitä huoneisiini, mutta saaneeko tuota kerralla lasia niin paljon, että näihin neljään reikään? ^- — Saadaan sitä, saadaan toki . . . Ei tätä enää keskeneräiseksi jätetä, kun kerta aloitetaan korjata, sanoi isäntä muhoilevana koetellen ikkunanpieliä.,. Ja kokolailla isommiksi nämä tehdään. Eihän sitä kunnon mies ilkeäisi noin pienistä ruuduista katsellakaan. Sitten menivät miehet metsään, jossa isäntä iski kassaralla merkit niihin puihin, jotka oli lupa kaataa korjauspuiksi. sia tuokioita verrattomasti vaihteleva miekkailu pimeässä majatalossa (sen pohjalla ranskalainen pantomiimitaiteilija viime ke\'äänä esitti erään hienon numeronsa) esitetään 'pistämättömällä" taituruudella ja loistavalla näytte-lemiskyvyllä. Aivan huimaavaa akrobaattista lentoa osoittavat myöhemmissä numeroissa edelleen sekä yksityiset esiintyjät että — kuten viimeisessä kohtauksessa ''Tulva kultaisella vuorella" sekä sitä ennen "tMellakassa taivaan palatsissa" san-tkarina ihmeellinen "Apinakuningas", suuret ylen ilmeikkäät joukot sellaisena lähes uskomattomaan vauhtiin kiihtyvänä "^kiehuvana laavana" myllertäen, että täysin hallitun kokonaisuuden väri-ja liikeloistoa katsellessa meikäläisen silmät olivat mennä sekaisin. Se oli juhlaa; loistavat värit, ehdottoman oikeat ja hallitut liikkeet, kuviot, eleet sekä omalaatuinen, lähinnä lyömä-soittimin aikaansaatu säestävä musiikki sulautuivat suurenmoiseksi "kiinalaiseksi sinfoniaksi" — joka imponoi, virkisti ja, omituista kyllä, rauhoitti katsojan." AINO RAAPPANA Elämän pyörteissä — eli — LAULU PYSYVÄLLE RAKKAUDELLE Talkoovoimin kengitettiin ja katettiin rakennus. Ikkunapuut höylättiin Ylismäcn vanhassa tuvassa ja Erkki kittasi niihin isännän ostamat ruudut. Lopusta sai Erkki pitää huolen. Eräänä iltana syönnin jälkeen, kua Erkki tapansa mukaan istui tuvan sivupenkillä, istahti emäntä hänen viereensä ja alkoi puhua: — Sinä Erkki olet ollut meillä pienestä pitäen. Muistan vallan hyvin, kuinka minulle tuli kuin sisäinen pakko mennä siihen tilaisuuteen, jossa ihmisparkoja annettiin hoitoon väh-ten tarjoaville. Muissa huutokaupoissa annetaan tavara eniten tarjoavalle, inutta kun elävää ihmistä myydään, niin siinä tulee kysymykseen pienin summa. Kun sain kuulla, että entisen kotini piika- Mandan viisivuotias poika tulisi siinä > tilaisuudessa kaupattavaksi, joka silloin kunnantuvalla toimitettiin, en saanut yhtään rauhaa. Sisäinen ääni ^uusl minulle: Annatko viedä tuon lapsiparan johonkin mökkiin, jossa on jo ennestään paljon lapsia, jossa häntä sysitään ja nälässä Iciusataan, koska omat vekarat syövät hänenkin osansa. Sellaiseen paikkaan useinkin halvalla huutolaisia otetaan. Kärsitkö kantaa kristityn nimeä jos huolettomuuteen jättäydyt? Tällainen painostava ä|lni sisälläni puhui ja ennen huutokauppapäivää valvoin koko yön ja sitten aamulla kysyin isännältä mitä hän sanoisi, jos halkisin pojan meille. Olihan Manda kaikinpuolin kunnon ihminen ja samaa tuosta sanottiin isästäkin, vaikka hän jäikin Amerikan reissulle eikä huoltanut perhettään, josta kait äitisi sydäntauti ja kuolema johtui. Ei ole tullut koskaan näistä asioissa sinulle tarkemmin puhutuksi . . . Mutta arvaatk-j mitä isäntä minulle sanoi? Emäntä kurkisti Erkin levottomiin silmiin ja näytti siltä kuin hän olisi halunnut sivellä sen pienen pojan poskia, joka tuona aina muistettavana päivänä oli niin turvallisesti painanut poskensa hänen poskeaan vasten. — Niin. Isäntä sanoi: ''Mene veikkonen sinne huutokauppaan ja sano, ettei pojasta tarvitse kunnan maksaa mitään, hyvä vaan kun luovuttavat hänet meille." iMinä menin ja kerroin kunnan esimiehelle isännän terveiset ja ilomielellä he sinut luovuttivat. Mutta emäntä ei saanut tietää, että sama painajainen oli ahdistanut myös isäntää. Se kun on joskus orpolapsellakin hyvä haltija suojelijana ja Manda oli hiljaisessa yksinäisyydessään rukoillut lap-sell^ n hj'vää hoitajaa . . . Näin olet kasvanut täällä kuin oma lapsemme, vaikka vuotta myöhemmin syntyikin meille poika, Ilmari, jonka kanssa olet saanut leikkiä ja telmiä sekä myöhemmin töitä puskea. Olet aina ollut hiljainen, melkein juro, mutta Ilmarin kasssa, mikäli minä tiedän, olet sopinut hy\in. Ja vaikka oletkin aika-mieheksi tultuasi ollut palkkalaisena, niin luulen silti sinun viihtyneen talossa, eikä ole pahasti moitteen sijaa ollut ainakaan meidän puolelta, jos ei sinunkaan, koska et ole poiskaan lähtenyt. Nyt toivon vain, että elämäsi sujuu hyvin ja että saat vertaisesi toverin sinne uusittuun tupaasi • • • — Kiitos emäntä kaikesta mitä olette h\r\'äkseni tehnyt . . . Erkki tarttui lujasti emännän käteen ja sai vaivoin sanotuksi nämä koruttomat sanat. Liikutus, joka harvoin hänestä näkyi, valtasi nyt miehen niin voimakkaasti, että siinä oli pidättelemistä, ettei kyyneleet olisi näkyneet. Esiliinan kulmaan silmiään pyyhis-kellen siirtyi emäntä as;kareilleen. Vasan jmyöhemmin kun isäntä tuli tupaan, jatkoi emäntä kuin kesken jäänyttä puhettaan: — Tästä ovat molemmat tyttäremme jo asettuneet omiin leipiinsä ja saaneet osansa talosta ja Ilmarille jää tämä talo yksinään ja hänkin ottaa pian elämän-toverin . . . Nuorihan tuo on vielä naimisiin menemään, mutta mennään sitä nuorempanakin ja nyt kun on hänelle katsottu rikas ja mukava tyttö, niin ottakoon hänet. Jäävät joutavat juoksut vähemmälle ja osaa sitten aikanaan isännyyttä hoitaa, kun meistä aikä jättää. Kun hänelle, tuolle pojallemme, jää yllin kyllin millä elää, niin eiköhän me anneta tälle Erkille vähän elukanapua, lehmä ja karitsoiva lammas. Eihän siellä korvessa ilman elukoita pärjää ja vähäiset ne ovat Erkin säästöt siitä palkasta mitä olemme hänelle maksaneet. Emäntä tämän sanottuaan vilkaisi ensin punoittavaa Erkkiä ja,katsoi sitten kiinteästi isäntään, joka pian ju-rahti: — Riittää noista antaa vaikka kaksikin. Näin hyvin aluin aloitti renkimies Erkki Koivula oman elämänsä aiherruk-sen Ylimäen talon maalla. Ei hän tiennyt milloin tulisi tuo maa maksetuksi ja kuinka paljon hänen on siitä lopullisesti maksettava, ei sitä tullut ajatelleeksikaan. Taksvärkkiviikot oli määritelty, ne kun täytti, niin asua sai ja sillä hyvä. Lieneekö noita sen paremmin tuuminut isäntäkään. Sokeasti luotettiin toisiinsa ja ihmiskunnan rehellisyyteen. Silloin kun sauna oli kunnossa ja tuvassa kengitys ja katto valmiina, arveli kait Erkki, että olisi jo aika etsiä hutun keittäjä. Turhaa on miehen kallista aikaansa kuluttaa emännän tehtävissä. Siinä oli jo kylliksi, että Ylimäen emäntä oli luovuttanut piikansa talkookahvin keittoon. Nyt se siltä taholta sai riittää. Niinpä Erkki eräänä iltana asteli pappilaa kohden ja koputteli siellä karjapiian, Maijan, aitan oveen. Pian hän istui Maijan sängyn laidalla. Jutteli ta-lonisa~ töistä ja siitä hankaluudesta, kun täytyy yksin tehdä kaikki. Vihnein hän sai sanotuksi: — Tulisitko sinä, Maija, smne korpeen minulle toveriksi, kun siellä on minulla niin huonoa yksin — ja kun olen sinua ^ina katsellut sillä silmällä, että jos kenet otan, niin sinut otan, ellei sinulla ole vastaan sanomista. Kun Maijalla ei ollut vastaansano-mista, niin asiat puhuttiin selviksi. Papin rouva antoi luvan kesken vuotta erota talosta, joten ei muuta kun seuraavana sunnuntaina kuulutettiin ja kuukauden kuluttua olivat häät. Ne pidet-tim Ylismäessä, niinkuin omalle pojalle. Lahjojakin saivat niin paljon, että olipa harvinaisen hyvä aloittaa korpimökin elämä. Ylimäen emäntä tuumi häävieraille, ettei hän ikinä olisi uskonut, että Erkki osasi tehdä valintansa noin hyvin. Maija kun oli tekevän ja kykenevän maineessa ja muuten sopuihminen. Sitten Erkki muutti Maijansa kanssa Aution torppaan ja siellä he tekivät yhdessä loppuvalmisteluja. Paperoivat tuvan sanomalehtipaperilla, joita kirkkoherran rouva antoi suuren nipun ihan ilmaiseksi. Antoipa hän paljon muuta- ,. kiu elämäri alkäjaisikii ~ astioita, pjy. heliinoja ja vahakankaisen kukikkaan pöytäliinan, joka hyvin peitti ristikko-jalkaisen pöydän pinnan, jäipä vielä sivuja roikkumaankin. Mutta ei Maija raaskinnut pöytäliinaa käyttää muulloin kuin pyhäisin. Kelpasihan se pöytä toki heille sellaisenaankin, kun sen hiekalla hyvin valkeaksi hankasi jt kukapa sitä näin alkuun oHä paljon liannutkaan, kun ei ollut lapsia ja Erkkikin oli kovin siisti. Aamusta varhain iltaan myöhään he vielä syksymyöhälläkin raivasivat peltomaata seuraavaa kevättä ajatellen. Sitä tulikin jo aika kaistale sulaa maata, kun ne suutarin muokkaamat tilkutkin käänsi ja yhdisti yhdeksi lampä-reeksi. Ruuhijärvi antoi kyllin kalaa ja silmänruokaa, mikäli sen saaria Ja siintäviä selkiä ennätti ihailla. Ainahan toki iltaruskon kauniisti vedenkalvosta kuvastuessa, täytyi hetkeksi pysähtyä ruohoisella pihamaalla tai saunarannassa, varjostaa kädellä silmiään ja antaa katseen kiitää ajatusten mukana yli ulapoiden — tai veneessä verkkoja laskiessaan hetkeksi pysähtyä, kädet hervahtaneina ihailemaan luonnon suurta kauneutta. Kun näin tapahtui, että Maija äkkiä lakkasi soutamasta, tuijotti vain kauas tuntemattomaan etäisyyteen, saattoi Erkki alkuaikoina kysyä: — Mikä sinun nyt tuli, kun noin yhteen kohtaan tuijotat, kuin aaveita näkisit? Havahtui siitä Maija ja sanoi naurahtaen: — Etkö sinä sitten näe, miten ihanaa täällä on? Etkö sinä nauti tästä ihanuudesta? — Näkeehän tuon päivänruskon, saaret ja niemet ja peilikirkkaan vedenpinnan, mutta mitä nauttimista niissä oh? Kaloista minä aion nauttia ja kun nyt lasken verkkoni, niin toivon niitä huomisaamuna saavani ja sitten niistä nautitaan, että sen kun soudappis tuon luodon sivuun. Siellä on kalojen kort-teeripiaikka. — Satujen saaret veden alta kuvastuvat, näethän, ylösalaisin on tuokin pieni pyöriäinen tuossa keltaisine koi-vunlehtineen ja tiedä, ellemme anna ajatuksissamme kunnioitusta vedenhaltijalle ja sen asumuksille, vaan hätäisesti ryöstäen tahdomme saaliin ottaa, niin haltia saattaa sulkea ovet kalojen, valtakuntaan ja verkkomme jäävät tyhjiksi. Siksi pysähdyn joskus kesken työmme ja hengessäni siunaan kaiken hyvän antajaa. Näin sanoen alkoi Maija vakavana soutaa vanmoin vedoin. Mutta Erkki jäi miettimään olikohan tuo puhe totta vai leikkiä. Mutta sen-jälkeen hän ei häirinnyt vaimonsa hil-jabia hetkiä, vaikka ne hänen mielestään olivat lapsellisia ajatuksia, niin sittenkin hän kunnioitti Maijan tunteita. Maija, joka kaikessa oli niin osaava ja hellämielinen. Tietäähän tuon nyt, herrasväessä palvellut, vaikkapa vain kar-japuolella. Vaikka ©ivätköhän nuo liene elukatkin eri sorttia herroilla kuin talonpojilla — ja ainahan sitä joutuu joskus karjapiikakin sinne sisäpuolelle näkemään ja kuulemaan niitä parempia asioita, kuin mitä maajussin tuvissa harrastetaan, arveli Erkki. Syksyn kuluessa oli saatu jo navettakin sellaiseen kuntoon, että sinne voi huoletta taluttaa Ylimäeltä saadut, jouluksi poikivan lehmän ja emälampaan, jonka piti myös karitsoida. Hauskaa ja onnentäyteistä aikaa oli tämä nuorikkojen yhteinen puuhailu oman pesän hyväksi. Kuten linnut pesäpuuhissaan iloisesti visertelevät, niin kuului usein Maijankin kimeä-ääninen laulu navetan puolelta, hänen puuhaillessaan siellä elukoita hoidellen. Lämmin hyvänmielen aalto tulvahti silloin kuokkaa heiluttavaa Erkin yli. Kiitollisuudella hänkin otti vastaan sen onnen, jonka tunsi oSakseen tulleen. Niillä viikoilla, jolloin Erkin oli ol- Lauantaina, lokakuun S päivinä, 1§55 |
Tags
Comments
Post a Comment for 1955-10-08-04
