1940-09-28-07 |
Previous | 7 of 10 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
1940 LAUANTAINA, STOKUUN 28 PÄIVÄNÄ Shm 7
on koko joukko sanottaN^aa teille ja
minä sanon sen autossani. Tulettekö
vapaaehtoisesti vai tarvitseeko minun
kantaa teidät?
— Te ette koske minuun! tyttö sa-
Tämä kuva on otettu canadalaisten joukkojen saapiiessa Islantihi, jossa heHä vastassa oli brittiläisten
koululasten tupakkalahjalähetys canadalaiulle sotilaille. Brigadicri Page näyttää sitä hyvin
huomattavasti hymyillen.
vuuteen, mutta hän on luopunut mukavuudesta
voidakseen kouluttaa minut,
voidakseen tehdä oloni mahdollisimman
mukavaksi. Ja kaiken tämän
siksi, että te voisitte vieriskellä
apilassa, voisitte elämää kuin Arabian
prinssi!
— Isäni oli rehellinen mies, sanoi
nuori mies.
—Rehellinen? T)rttö naurahti lyhyesti.
Lain mukaan ehkä. Mutta
oliko hänellä pienintäkään aavistusta
rehellisyydestä myydessään Siniset
vuoret isälleni? Oliko hänellä pienintäkään
aavistusta ystävyydestä?
— Hiin itse uskoi Sinisiin vuoriin
— vuorenvarmasti! Mutta hänenkin
kaltaisensa asiantuntija voi erehtyä.
Teidän isänne erehtyi itsekin
— pannessaan kaikki yhden kortin
varaan!
Tyttö katsoi häneen ääneti ja nousi
ylös. Mieskin nousi." Tyttö työnsi
tuolinsa syrjään. Mies teki samoin.
Brummondeilla oli ama vapaata ja
^ijostelematonta. Kukaan ei kiinnittänyt
siihen mtään huomota.
— Kukaan ei voi pakoittaa minua
istumaan vierellänne, t3rttö sanoi.
Kukaamer voi pakoittaa minua kuuntelemaan
teitä. Ei, kukaan ei voi
pakoittaa minua 1 Mimi antaa minulle
varmasti anteeksi.
— Menkää vain, jos teitä haluttaa,
mies sanoi katsoen tyttöön. Mutta
jonain päivänä on teidän kuunneltava
minua. Jonain päivänä te haluatte
kuunnella minua. Tulette vapaaehtoisesti
luokseni!
Tyttö nauroi. Sitten hän kääntyi
Ja meni ruokasalin poikki. Mies seulasi
hänlä. Tyttö viittasi Mimille,
joka istui pöydän päässä, ja Mimi viittasi
takaisin. Oikein: Mimi antoi
anteeksi. Ulkona haUissä tyttö puhutteli
miestä jälleen.
— Olkaa kiltti ja menkää tiehenne,
nan sanoi olkansa ylitse.
-Mies ei vastannut. Hän vain seu-
^^5» tyttöä. Hän vaikutti tunteetto-
Jf;alta tahi kuurolta. Hän seisoi tytön
vieressä tämän puhutellessa yhtä
palvelustytöistä. Hän seisoi hänen
^^eressään palvelustytön tuodessa hä-jen
takkinsa. Takki oli musta, val-
«oisin turkiskauluksin. Hänen pään-fa
kohosi kukan kaltaisena vaaleasta
kauluksesta. Takki ei näyttänyt
puussa kasvaneelta. - .
. . . ^ ^ 0 ^ portailla tyttö puhutteH
ne hän sanoi olkansa ylitse samoin
kuin äskenkin.
Mies ei vastannut mitään. Hän
kulki tytön rinnalla, ilman päällystakkia
ja ilman hattua. Kevätyö oli
kolea. Ilmassa oli sateen tuntjia.
Katulyhdyt kuvastuivat kiiltävän-kosteaan
katuun. Käveltyhän hetkisen
tyttö pysähtyi ja kääntyi kiivastuneena
ympäri.
— Te turmelette elämäni! hän
^ j ä U e e n .
Olkaa Jdltti7iA7inenkäätiefaeo^
sanoi. Mutta se ei ole teille kylliksi.
Teidän on turmeltava tämä iltakin.
Minä en aio näyttää teille tietä Little
Fallsiin.
— Mihin aiotte mennä?
—- Mihin tahansa . . . päästäkseni
pois läheisyydestänne! Paikkaan,
jossa saan olla rauhassa teiltä!
— Sellaista paikkaa ei olekaan.
—Sellaisia paikkoja on paljon.
Minä voin paeta Hapgoodsiin.' Tahi
Trevorsiin. Minä voin mennä takaisin
Mimin luokse. V^oin mennä johonkin
hotelliin. Minulla on kahdeksan
dollaria.
— Erehdys. Teillä on yli puoli
miljoonaa dollaria korkoineen.
Tyttö nauroi lyhyesti. — Olkaa
kiltti ja menkää tiehenne. iNIinä
luulen ottavani auton. Kenkäni ovat
märät. Nämä ovat parhaimmat kenkäni
ja minä olen peloissani -niiden
takia."
— Me otamme yhdessä auton, mies
sanoi.
Tyttö katsoi häneen kulmakarvat
rypyssä. — Hyvinkasvatettu mies ei
tunkeudu naisen seuraan, hän sanoi.
— Minä en ole hyvinkasvatettu,
mies vastasi. Isäni aloitti yksinkertaisena
kaivostyöläisenä. Mutta hän
oli rehellinen. Juuri niin: hän oli
"rehellinen. Niin, me otamme yhdessä
auton.
Tyttö kohautti hartioitaan. Sitten
hän katsoi kenkiinsä. Oli alkanut
todella sataa. Mies kutsui auton
ja avasi oven tytölle. Tämä astui sisään
ääneti ja mies seurasi häntä.
— Le.xingtonin yli 54:nnelle, mies
sanoi.
Sadepisaroita kopisi ikkunaan. Tyttö
istui nurkassaan ja mies omassaan.
Auto pysähtyi. — Tulkaa konttoriini,
mies sanoi.
— Olkaa kiltti ja menkää tiehenne,
tyttö sanoi väsyneesti.
—,En, ennenkuin olen sanonut teil-
-lejotain. „
. -^^5aaokaa se pian,:ja menkaa
— Tuletteko kanssani konttoriini?
Siellä on lämmintä.
— En, tyttö sanoi lyhyesti ja lujasti.
.
Mies tavoitti hänet yhdellä pitkällä
askeleella, nosti hänet syliinsä ja kantoi
konttoriin. Siellä hän pani hänet
istumaan kamiinan viereen. Sitten
hän p)olvistui, Otti p>ois hänen märät
pienet kenkänsä ja asetti ne niin lähelle
kamiinaa, että ne kuivuisivat.
Hän hieroi kylmiä jalkoja nenäliinalla.
Saatuaan ne lämpimiksi, hän otti
t3'^ynyn eräältä tuolilta, pani sen lattialle
ja nosti hänen jalkansa sille.
Sitten hän lähti pois sulkien oven jäljessään.
Tyttö istui tuolilla katsellen kenkiään
ja suurta tyynyä ja kamiinaa
ja jalkojaan. Hän oli ollut hyvin
vihainen ja hän tulisi jälleen pian hyvin
vihaiseksi, mutta hänen täytyi
levätä ensin hetkinen, että hän saisi
voimia. Ei voi olla vihainen, niin
vihainen, että haluttaa lyödä jotain
nyrkillä, silloin kun väsyttää. Hän
oli nyt väsynyt. Ja hänellä oli synkkä
a^avistus . . . Vuoroin häntä vilutti,
vuoroin hän hikoili. Pöydällä hänen
vierellään oli puhelin. Niin tietenkin,
Mimi. Oh, niin! "John Fieldin-gin
poika on vienyt minut konttoriinsa.
Hän toi minut tänne ilman muuta.
Hän on turmellut koko elämäni
ja tämän illan myöskin. Hän pakoit-ti
minut luopumaan hyvästä päivällisestä.
Minä olen nälkäinen. Minä
vihaan kaikkia Fielding-nimisiä ihmisiä.
Ole kiltti ja lähetä joku hakemaan
minut täältä, ennenkuin alan
itkeä."
Hän istui yhäti kamiinan vieressä'
miehen tullessa takaisin, mutta hän
oli pannut kengät jalkaansa, ne olivat
nyt kuivat.
— Auto on valmiina, mies sanoi
katsoen häneen. Mies oli pitkä. Hä-.
neliä oli hyvin siniset silmät. Hänen
kasvonsa olivat kalpeat ja auringon-paahtamat
ja niissä oli syviä juovia
suun ympärillä. Hän nä.ytti siltä,
kuin hän olisi työskennellyt raittiissa
limassa tropiikin auringon alla ilman
hattua. Hän näytti kokeneen paljon.
Lucykin oli huomannut hänet puoleensavetäväksi
. . . — Oletteko nälkäinen?
mies kysyi ja katsoi tyttöön.
— Mikä auto? hän kysyi.
— Minun autoni.
— Valmiina mihin?
— Valmiina meitä varten. Me nousemme
siihen. Me ajamme siinä, te.
ja- minä. .Ymmärrättekö? . Minulla =
noi. Hänen silmänsä oli\'at mustat.
Te ette koske DOenchin perheen jäseneen!
— 0'0enchin perheen jäseneen?
mies toisti. Se kirjoitetaan heittomerkillä
ja kahdella suurella kirjaimella,
mutta se kuulostaa Denchiltä
lausuttaessa. Bianca DOench! Heittomerkki
putoaa pois .\nierikassa. Esi-isät
ovat poissa muodista. Louis
XVI on kuollut.
— Olkaa kiltti ja jättäkää nimeni
rauhaan, tyttö sanoi melkein kuiskaten.
Olkaa kiltti ja jättäkää minut
itsenikin rauhaan. Minä voin ehkä
myöntää, ettei teillä henkilökohtaisesti
ole mitään valittamista, että teette
täysin oikein kunnioittaessanne
isänne muistoa, niinkuin minäkin kunnioitan
oman isäni. Se on aivan luonnollista.
Ehkäpä isänne ei ollutkaan
sitä, mitä yleensä tarkoitetaan varkaalla.
Ja ehkäpä minun isäni ei ollut
taitava liikemies. Minä yritän
olla oikeudenmukainen, yritän olla
kärsivällinen — kuten kuulette. Kaiken
tämän minä myönnän siis, mutta
pitemmälle en mene. Viekää minut*
takaisin Mimin luokse tahi Trevorsiin,
niin lupaan sanoa teille rauhallisesti
ja kohteliaasti hyvästi ja
mennä sitten tieheni. Ja sitten te
menette myös tiehenne. Emmekä me
enää koskaan tapaa. Me unohdamme
toisemme. Te menette naimisiin
Lucyn kanssa ja tulette onnelliseksi,
minun paikatessani tätini kattoa.
Maailmassa on niin paljon muutakin
kuin rahaa I Olkaamme nyt järkeviä
ja menkäämme kumpikin tietämme,
etteinme enää koskaan näkisi
toisiamme.
— En, mies sanoi katsoen kulmain-sa
alta tyttöön. Ei!
— Ennen kaikkea inhoan kohtauksia,
rajuilmoja, epäsointuja.' Miksi
olette niin — juonitteleva?
— Minä olen sellainen. Tulen sellaiseksi
teidän puhutellessanne minua.
— Minä en enää puhu teille. Minii
jätän teidät tiyt.
— Minä en halua tulla jätetyksi.
Se on rauhaton, sietämätön ajatus.
Olen vaivautunut paljon saadakseni
teidät käsiini, seurannut teitä kaikkialle.
Bianca D'Oench! Uneksinut
teistä. Ja löydettyäni teidät te tahdotte
paeta. Minä en salli sitä. Teidän
on tultava kanssani. Teidän on
kuultava minua. Minulla on suunnitelma,
ehdotus. Minun on näytettävä
teille listani.' Muutamia nimiä
on jo kirjoitettu siihen. Kun viimeinen
nimi on kirjoitettu, olen vihdoinkin
vapaa, vapaa elämään omaa elämääni,
vapaa nukkumaan rauhallisesti,
vapaa katsomaan ihmisiä kasvoihin
! Ehkäpä kaiken lisäksi tarpeeksi
vapaa tullakseni hyväksi ystäväksi
kanssanne.
Tyttö seisoi ääneti silmänräpäyksen.
Hänellä ei ilmeisesti ollut kiirettä.
Sitten hän katsoi mieheen.
— Hyvä, hän sanoi lyhyesti. Me
lähdemme siis autollanne. Pois täältä.
Auto oli rikkaan miehen loistelias,
hieno, kaunisviivainen auto. Se liu-kuin
äänettömästi autioita, sateen
kostuttamia katuja pitkin. Se suuntasi
kulkunsa pohjoiseen, pois kaupungista.
Tie kulki joen vartta. Autoa
ajava mies oli (»Ijaspäinen, sadetakki
heitettynä frakkipuvun päälle.
Heidän välillään vallitsi hiljaisuus
samoinkuin' heidän ym{^illäänkin.
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, September 28, 1940 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1940-09-28 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki400928 |
Description
| Title | 1940-09-28-07 |
| OCR text | 1940 LAUANTAINA, STOKUUN 28 PÄIVÄNÄ Shm 7 on koko joukko sanottaN^aa teille ja minä sanon sen autossani. Tulettekö vapaaehtoisesti vai tarvitseeko minun kantaa teidät? — Te ette koske minuun! tyttö sa- Tämä kuva on otettu canadalaisten joukkojen saapiiessa Islantihi, jossa heHä vastassa oli brittiläisten koululasten tupakkalahjalähetys canadalaiulle sotilaille. Brigadicri Page näyttää sitä hyvin huomattavasti hymyillen. vuuteen, mutta hän on luopunut mukavuudesta voidakseen kouluttaa minut, voidakseen tehdä oloni mahdollisimman mukavaksi. Ja kaiken tämän siksi, että te voisitte vieriskellä apilassa, voisitte elämää kuin Arabian prinssi! — Isäni oli rehellinen mies, sanoi nuori mies. —Rehellinen? T)rttö naurahti lyhyesti. Lain mukaan ehkä. Mutta oliko hänellä pienintäkään aavistusta rehellisyydestä myydessään Siniset vuoret isälleni? Oliko hänellä pienintäkään aavistusta ystävyydestä? — Hiin itse uskoi Sinisiin vuoriin — vuorenvarmasti! Mutta hänenkin kaltaisensa asiantuntija voi erehtyä. Teidän isänne erehtyi itsekin — pannessaan kaikki yhden kortin varaan! Tyttö katsoi häneen ääneti ja nousi ylös. Mieskin nousi." Tyttö työnsi tuolinsa syrjään. Mies teki samoin. Brummondeilla oli ama vapaata ja ^ijostelematonta. Kukaan ei kiinnittänyt siihen mtään huomota. — Kukaan ei voi pakoittaa minua istumaan vierellänne, t3rttö sanoi. Kukaamer voi pakoittaa minua kuuntelemaan teitä. Ei, kukaan ei voi pakoittaa minua 1 Mimi antaa minulle varmasti anteeksi. — Menkää vain, jos teitä haluttaa, mies sanoi katsoen tyttöön. Mutta jonain päivänä on teidän kuunneltava minua. Jonain päivänä te haluatte kuunnella minua. Tulette vapaaehtoisesti luokseni! Tyttö nauroi. Sitten hän kääntyi Ja meni ruokasalin poikki. Mies seulasi hänlä. Tyttö viittasi Mimille, joka istui pöydän päässä, ja Mimi viittasi takaisin. Oikein: Mimi antoi anteeksi. Ulkona haUissä tyttö puhutteli miestä jälleen. — Olkaa kiltti ja menkää tiehenne, nan sanoi olkansa ylitse. -Mies ei vastannut. Hän vain seu- ^^5» tyttöä. Hän vaikutti tunteetto- Jf;alta tahi kuurolta. Hän seisoi tytön vieressä tämän puhutellessa yhtä palvelustytöistä. Hän seisoi hänen ^^eressään palvelustytön tuodessa hä-jen takkinsa. Takki oli musta, val- «oisin turkiskauluksin. Hänen pään-fa kohosi kukan kaltaisena vaaleasta kauluksesta. Takki ei näyttänyt puussa kasvaneelta. - . . . . ^ ^ 0 ^ portailla tyttö puhutteH ne hän sanoi olkansa ylitse samoin kuin äskenkin. Mies ei vastannut mitään. Hän kulki tytön rinnalla, ilman päällystakkia ja ilman hattua. Kevätyö oli kolea. Ilmassa oli sateen tuntjia. Katulyhdyt kuvastuivat kiiltävän-kosteaan katuun. Käveltyhän hetkisen tyttö pysähtyi ja kääntyi kiivastuneena ympäri. — Te turmelette elämäni! hän ^ j ä U e e n . Olkaa Jdltti7iA7inenkäätiefaeo^ sanoi. Mutta se ei ole teille kylliksi. Teidän on turmeltava tämä iltakin. Minä en aio näyttää teille tietä Little Fallsiin. — Mihin aiotte mennä? —- Mihin tahansa . . . päästäkseni pois läheisyydestänne! Paikkaan, jossa saan olla rauhassa teiltä! — Sellaista paikkaa ei olekaan. —Sellaisia paikkoja on paljon. Minä voin paeta Hapgoodsiin.' Tahi Trevorsiin. Minä voin mennä takaisin Mimin luokse. V^oin mennä johonkin hotelliin. Minulla on kahdeksan dollaria. — Erehdys. Teillä on yli puoli miljoonaa dollaria korkoineen. Tyttö nauroi lyhyesti. — Olkaa kiltti ja menkää tiehenne. iNIinä luulen ottavani auton. Kenkäni ovat märät. Nämä ovat parhaimmat kenkäni ja minä olen peloissani -niiden takia." — Me otamme yhdessä auton, mies sanoi. Tyttö katsoi häneen kulmakarvat rypyssä. — Hyvinkasvatettu mies ei tunkeudu naisen seuraan, hän sanoi. — Minä en ole hyvinkasvatettu, mies vastasi. Isäni aloitti yksinkertaisena kaivostyöläisenä. Mutta hän oli rehellinen. Juuri niin: hän oli "rehellinen. Niin, me otamme yhdessä auton. Tyttö kohautti hartioitaan. Sitten hän katsoi kenkiinsä. Oli alkanut todella sataa. Mies kutsui auton ja avasi oven tytölle. Tämä astui sisään ääneti ja mies seurasi häntä. — Le.xingtonin yli 54:nnelle, mies sanoi. Sadepisaroita kopisi ikkunaan. Tyttö istui nurkassaan ja mies omassaan. Auto pysähtyi. — Tulkaa konttoriini, mies sanoi. — Olkaa kiltti ja menkää tiehenne, tyttö sanoi väsyneesti. —,En, ennenkuin olen sanonut teil- -lejotain. „ . -^^5aaokaa se pian,:ja menkaa — Tuletteko kanssani konttoriini? Siellä on lämmintä. — En, tyttö sanoi lyhyesti ja lujasti. . Mies tavoitti hänet yhdellä pitkällä askeleella, nosti hänet syliinsä ja kantoi konttoriin. Siellä hän pani hänet istumaan kamiinan viereen. Sitten hän p)olvistui, Otti p>ois hänen märät pienet kenkänsä ja asetti ne niin lähelle kamiinaa, että ne kuivuisivat. Hän hieroi kylmiä jalkoja nenäliinalla. Saatuaan ne lämpimiksi, hän otti t3'^ynyn eräältä tuolilta, pani sen lattialle ja nosti hänen jalkansa sille. Sitten hän lähti pois sulkien oven jäljessään. Tyttö istui tuolilla katsellen kenkiään ja suurta tyynyä ja kamiinaa ja jalkojaan. Hän oli ollut hyvin vihainen ja hän tulisi jälleen pian hyvin vihaiseksi, mutta hänen täytyi levätä ensin hetkinen, että hän saisi voimia. Ei voi olla vihainen, niin vihainen, että haluttaa lyödä jotain nyrkillä, silloin kun väsyttää. Hän oli nyt väsynyt. Ja hänellä oli synkkä a^avistus . . . Vuoroin häntä vilutti, vuoroin hän hikoili. Pöydällä hänen vierellään oli puhelin. Niin tietenkin, Mimi. Oh, niin! "John Fieldin-gin poika on vienyt minut konttoriinsa. Hän toi minut tänne ilman muuta. Hän on turmellut koko elämäni ja tämän illan myöskin. Hän pakoit-ti minut luopumaan hyvästä päivällisestä. Minä olen nälkäinen. Minä vihaan kaikkia Fielding-nimisiä ihmisiä. Ole kiltti ja lähetä joku hakemaan minut täältä, ennenkuin alan itkeä." Hän istui yhäti kamiinan vieressä' miehen tullessa takaisin, mutta hän oli pannut kengät jalkaansa, ne olivat nyt kuivat. — Auto on valmiina, mies sanoi katsoen häneen. Mies oli pitkä. Hä-. neliä oli hyvin siniset silmät. Hänen kasvonsa olivat kalpeat ja auringon-paahtamat ja niissä oli syviä juovia suun ympärillä. Hän nä.ytti siltä, kuin hän olisi työskennellyt raittiissa limassa tropiikin auringon alla ilman hattua. Hän näytti kokeneen paljon. Lucykin oli huomannut hänet puoleensavetäväksi . . . — Oletteko nälkäinen? mies kysyi ja katsoi tyttöön. — Mikä auto? hän kysyi. — Minun autoni. — Valmiina mihin? — Valmiina meitä varten. Me nousemme siihen. Me ajamme siinä, te. ja- minä. .Ymmärrättekö? . Minulla = noi. Hänen silmänsä oli\'at mustat. Te ette koske DOenchin perheen jäseneen! — 0'0enchin perheen jäseneen? mies toisti. Se kirjoitetaan heittomerkillä ja kahdella suurella kirjaimella, mutta se kuulostaa Denchiltä lausuttaessa. Bianca DOench! Heittomerkki putoaa pois .\nierikassa. Esi-isät ovat poissa muodista. Louis XVI on kuollut. — Olkaa kiltti ja jättäkää nimeni rauhaan, tyttö sanoi melkein kuiskaten. Olkaa kiltti ja jättäkää minut itsenikin rauhaan. Minä voin ehkä myöntää, ettei teillä henkilökohtaisesti ole mitään valittamista, että teette täysin oikein kunnioittaessanne isänne muistoa, niinkuin minäkin kunnioitan oman isäni. Se on aivan luonnollista. Ehkäpä isänne ei ollutkaan sitä, mitä yleensä tarkoitetaan varkaalla. Ja ehkäpä minun isäni ei ollut taitava liikemies. Minä yritän olla oikeudenmukainen, yritän olla kärsivällinen — kuten kuulette. Kaiken tämän minä myönnän siis, mutta pitemmälle en mene. Viekää minut* takaisin Mimin luokse tahi Trevorsiin, niin lupaan sanoa teille rauhallisesti ja kohteliaasti hyvästi ja mennä sitten tieheni. Ja sitten te menette myös tiehenne. Emmekä me enää koskaan tapaa. Me unohdamme toisemme. Te menette naimisiin Lucyn kanssa ja tulette onnelliseksi, minun paikatessani tätini kattoa. Maailmassa on niin paljon muutakin kuin rahaa I Olkaamme nyt järkeviä ja menkäämme kumpikin tietämme, etteinme enää koskaan näkisi toisiamme. — En, mies sanoi katsoen kulmain-sa alta tyttöön. Ei! — Ennen kaikkea inhoan kohtauksia, rajuilmoja, epäsointuja.' Miksi olette niin — juonitteleva? — Minä olen sellainen. Tulen sellaiseksi teidän puhutellessanne minua. — Minä en enää puhu teille. Minii jätän teidät tiyt. — Minä en halua tulla jätetyksi. Se on rauhaton, sietämätön ajatus. Olen vaivautunut paljon saadakseni teidät käsiini, seurannut teitä kaikkialle. Bianca D'Oench! Uneksinut teistä. Ja löydettyäni teidät te tahdotte paeta. Minä en salli sitä. Teidän on tultava kanssani. Teidän on kuultava minua. Minulla on suunnitelma, ehdotus. Minun on näytettävä teille listani.' Muutamia nimiä on jo kirjoitettu siihen. Kun viimeinen nimi on kirjoitettu, olen vihdoinkin vapaa, vapaa elämään omaa elämääni, vapaa nukkumaan rauhallisesti, vapaa katsomaan ihmisiä kasvoihin ! Ehkäpä kaiken lisäksi tarpeeksi vapaa tullakseni hyväksi ystäväksi kanssanne. Tyttö seisoi ääneti silmänräpäyksen. Hänellä ei ilmeisesti ollut kiirettä. Sitten hän katsoi mieheen. — Hyvä, hän sanoi lyhyesti. Me lähdemme siis autollanne. Pois täältä. Auto oli rikkaan miehen loistelias, hieno, kaunisviivainen auto. Se liu-kuin äänettömästi autioita, sateen kostuttamia katuja pitkin. Se suuntasi kulkunsa pohjoiseen, pois kaupungista. Tie kulki joen vartta. Autoa ajava mies oli (»Ijaspäinen, sadetakki heitettynä frakkipuvun päälle. Heidän välillään vallitsi hiljaisuus samoinkuin' heidän ym{^illäänkin. |
Tags
Comments
Post a Comment for 1940-09-28-07
