Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, April 27, 1940

              (Jatkoa)
Rouva Smith-Jonesin silmät, oli­vat
sumeat ky^melistä — kiitollisuu-
Toiset naapurit olivatvkövin uteli­aita,
kyselrv^ät,mistä olin, tullut, onko
perhettä y.m., mutta. Hark ei-kysyr
njt koskaan.
Viikot kuluivat • vCTkalleeni Tifes
kuinka kauan: olisin^Jenkinsillä: ol­lutkaan
jos «i-BiUyUe; olisi tapahtu­nut
vahinkoa. • *
Oli eräs iltapäivä, toukokuussa^ den ja onnen kyynelistä,
kun olin taa& liejukpiirluonaVmaatar "Ja>,ajatella!V huudahti hän, "että
muokkaaraassjKv Olidj- ty^jö^^^öifiienv hän sittenkin:;on-elossa ja teri^e —
kun xihreät maissini:tain38t."Oli^ ihan;; terve!. Hänen yskänsä on pa­henneet
mullasta:; JaVauriiÄ^^^ rantujuitrr^ ^e.;,on parasta, kaikesta,
Ja toisella pui?Ifefr3ieju)^ jauhanen ympätiUäänop kiintoisia ih-nyn
talo; BiÖi oli; useiniuköifiäu^ naiaäi^oita:T\^dö juuri kaipasi. Joh^
kanssa leikkimässä liejukon^itöyiääln kuiisaikäajniniua ennen hänen läh-lä,
mikä oli kyJläL^x^aaraUi^täv siirä!, töääö peloitti^ että hän antautui liian
töyräs oli noirt: kolmekymmentä:.jal- kiinteästi opintoihinsa ja seurusteluun
kaa korkea jä";sen alajjuolellä; tois- ympärillänsä olevan vähäisen, sulje-takynimentä
jalkaa vahva vesiliejuk- tunpiirimme: kanssa. Tämä koke-n,
jos saaren sisäosissa: olisi joku ta koska hän rajoitti tämän epämiel-i^
tynyt siirtokuntaa. Jos laivoja ^V"^»* P»«eensä ilniauksrt m^
ko.. Paikka :sijaitsiL. ijphkua mat^^
työpaikaltani. Bill: oli nytkin siellä
koiransa kanssa. Yhtäkkiä kuulin
huudon: "JOel" Vilkaisin sinne päin
enkä nähnyt mitään. * Koira vaan
mus laajentaa: hänen ajatustapaansa.
Xe ihmiset saattavat tietenkin olla
hieman inaaseutulaisiiil vivahtavia;
mutta ilmeisesti he ovat jonkun ver­ran
si\astyneitä ja hienostuneita —
haukkui törmällä vimmatusti. Juok- muutoin ei Waldo-poikani olisi iki­sin
hätään. Seisoin töi-mällä ja hiio- nä ylistänheitä'mielenkiintoisiksi',
mäsin Billyn vedessä kivien välissä.. Karkeat,. oppimattomat ja rahvaan-
Aioin hjT^ätä sinne, mutta kuranen
vesi muuttui silmissäni vieläkin musr
temmaksi. Tuntui kuin jalkani olir.
sivat olleet kivestä, tai niinkuin olisin
omaiset eivät milloinkaan voisi olla
kiintoisia ainoastakaan Smith-Jone-sista."
Kapteeni Cecil Burlinghame nyök­jälleen
seisonut liukkaalla^ mustalla käsi kohteliaisuuden osoitukseksi —
sillalla. Vanha .pelko, palasi. - Minä., hän ajatteli saaren sisäosissa näke-en
voinut hypätä.. Seuraavassa tuor miänsä alastomia, karvaisia raakalai-kiossa-
ilmestjä taas, vaalea paä, ve­denpinnalle
>—- se-oli .niinkuin Jint-myn
pää.. Minä porhalsin törmältä
liejukkoon. Iskin\ kyjkeniiiveen. Et­siä.
"Ilmeisesti, Burlinghame'', huo­mautti
herra Smithrjones, /'jäi osa
venimäUä" maassa kuin te kävitte."
Burlinghanie .TTa\isti päätänsä.
"Olen ihan \Tumälla'', x-alitti hän.
"Kiersimme koko saaren: jnnpärij
mutta missään, emme nähneet merk-kiflkääh
ihmiskäsin parannetusta sar
tamasta. Jollaisen olettaisi.siellä; olcr
van
edistiTiyt
edes silloin tällöin poikkeaisi; siellä
käymässä kauppaa «iirtolaisten kans-.
sa, olisi meidän pitänyt tav^ata aina­kin
kiiimiti^srengas jossakin rannikon
monista luonnollisista, satamaksi so­pivista
lahdelmista.
— Ei, hyvät.ystävät'*, jatkoi hän,
"sikäli käin minä olen" talpuvaitien
uskomaan, ei Waldon kirjettä voida
tulkita ^illä tavoin. • '
— Ilmeisesti hän näyttää olevan
hy\-ässä turvassa ja iloisella mielellä,
ja se tieto riittää meille. Xyt mei­dän
pitäisi olla helppo löytää hänet
— jos \nelä haluatte lähettää häntä
noutamaan."
"Hän on saattanut jo lähteä mat­kalle
Bostoniin", virkkoi rouva Smith-
Jones. "Hänen kirjeensä on päiv-ät-ty
monta kuukautta sitten.''
Taaskin Burlinghame piidistipää-tääb.
"Älkää luottako siihien, hyvä rou­va
!" varoitti hän ystävällisesti. '^Saat-taa
kulua viisikymmentä vuotta, en­nenkuin
ainoakaan lai\4 taas poik­keaa
sen S3rrjäiseh saarien rauhassa ~
miehistö. Ensimmäineii ja toinen
perämies olivat uusia. Edellinen näis­tä,
AVilliani SUrk. oli esittänyt Bur-liiighahielle
hyvät "suositukset. Alus­ta
alkaen näytti älykkäältä ja koke­neelta
merimieheltä. Se, että häh oli
harvapuheinen, vain lisäsi harien ar-
Burlinghamen sihnissä. Stärk
oli taipuvainen pitämflän atikaraa so-tilaskuria,
joten miehistö pian alkoi
vihata häntä sydämen pohjasta, mut-tomim
toimenpiteisiin, tyytyivät hiie-het
ainoastaan nurisemaan siitä kes­kuudessaan,
niikä on- jokaisen kun­non
merimiehen etuoikeus ja nautin­to.
Heidän uskollisuuttaan mainiota
Burlinghamea kohtaan ei kuitenkaan
edes kynfnmenen Starkia olisi jaksar
nut järkyttää!
llisitoikkoinen ja seikkailutonmatr
ka kyrrirrienerinen eteläisen lev'eysas-teen
ja sadannenviidennenkymriienen-nen
läntisen pituusasteen leikkaus­kohtaan
päättyi vihdoin ja. maata nä­kyi
edestä ylähangan puolelta. Sie­vissä,
valkeassa Prisdllassa-öli kiih­tymys
ylimmillään. Levottomana
rouva Smith-Jönes melkein alinomaa
tähyili kenttäkiikarillaan, odottaen >
joka hetki näkev^sä Waldo'£merso-.
ninsa läihäh, kuihtuneen hahmon sei­somassa
rannalla: heitä vastassac.
saarta teiltä tarkastamatta^ Waldon
sin, kopeloia vedestä,poikaa, ja sain kirjeestä paättäeu täytyy siellä olla
hänet kiinni. . Uin ja ryön^Pr pidin siirtokuiita sivistjmdtä- i^^^ On-kiinni
kivestä, .pärskyvä j w i ^ sy^! jollette te sitä sinhe lähetä.'
nallani; Mutta miriä olinönpeliinen
ja keskellä kaiken hyrnj^lin suuressa
rauhassa*: Tuntui kuuL olisiav taas
hoivannut Jimmsrä..... Voi, miten iulr,
lu olen ollut, että pien voinut jättää
oman poikani!
?!
Toiset kuulivat'köirar^ni^tdin ja-rierisivät
köysien kähssä aj^tamaah.
He lopullisesti-pelastivat'meidät lie- syleilyyni.
heeai oli illallispöydässä. - Mblly ei
ensin tuntenut minua, sitten hän vaa­leni
ja jiöimyhihkasi:
•"Isä — isä! Voi äiti, se on isä •—
tullut takaisinl"
Sitten Älölly: vihdoin sanoi:
"Joe, minun rakkaani!" ja riensi
"Ne sanoivat että sinä
jukosta, johon olin- • Billyä pidellen
vajonnut. Vaikka oM väsynyt, olin
minä kuin uusi mies.^ Pelastamaliä
tämän lapsen hengen miiiä: uudistin
oman elämäni;
Jennyn itkifessä^ lapsensa vieressä
Mark Jenkins taputti minua ja vai­voin
sai sanotuksi:
"Joe, olet tehnyt sankarityön!"
Väänsin vettä vaatteistam ja sa­noin:
"Alä kiitä Mai-k, olisit tehnyt mi­nun
pojalleni saman. - Mtitta ininun
tieni on nyt selvra: minun täytyy
mennä takaisin kotia;. Äfaksa minun
palkkani, minä lähd^^-heti/?
^lark ajoi mintit-autollaan puoleö-
•yön Juttallei-- J^Bnä-roM-kätönul^-hä-nelle
fcaikkf ja hän^ oli antkmit mi­nulle
vanhan puktinsa ^ viisikym­mentä
dollaria ylifahaa. K.lin--
tustelin t ä t ä , l i ä i i ^ ^ -^
Kuii hänellä ei^^l€^Ömka>i)i^
Iiän auttaa minua' alkamaan tiudeh
elämän, ja p j ^ ; : että lalrjöittmsm^
joskus hänellö-'
En tiedä; miksi ölm varma; etta
^lolly asuu yhä'-s^iiaSsa paikassa,
mutta sen tunän sinä iltana, kuir
tulin jälleen Tulsahoeen.
Eräs tuttavani asemalla katsoi mi-päälleni
pitkään. Sanoiir, niin-um
olisin eilen hänet tavannut:
äow ya \Valt? Huomenna-^tava-
^ :MinuIla on nyt kiire." Tunsin,
^ ^ k a hän katsoi jälkeenil -
Minä juoksin viimeisen katunelion
/*^ani, ja rappuja ylös neljä lautaa
r*^"^- En Jytään ajateUut. että
siellä olisi'vieraita asukkaita.
""^ oli auki ja astuin si^n. Per-olet
joessa; mutta minä tunsin
että sinä tulet takaisin vielä", minä
tiesin sen!"
Bessie alkoi itkeä tuolissaan ja pel­käsi
minua, mutta Molly sanoi:
"Sano päivää isälle niinkuin iso
tyttö!'V :••
Minä katsoin epäillen Möll>^ ja
tarjosin käteni/johon hän tarttui ja
sanoi:
"Minä pidihheidät sinulle!" "
Seuraavat kuukaudet olivat minul­le
v^feta; sjllä* Tulsahoe on
paik^' ja'kalkki tunsivat^ minut^ ja
varsinkin sukulaiset halveksivat mies-
John' Alden Siiiith-Jones hypähti
pystyyn ja alkoi kävellä edestakaisiki
lattialla; '
"Kuinka pian voidaan Prisdilla pari­na
kimtoon lähteäkseen takaisin saa­relle?'*
tiedusteli han.
"Se voi tapahtua viikossa, jos tar­vitaan",
vastasi Burlinghame.
"Entä lähdcftkö sinä miikaän kb-mehtajana.'*"
"Sepä hyvä!" huudahti Smith-
Johes. "Ja nj^, kunnon jrstävä, aloi­tetaan
valiriistelut vitkastelematta.
Minä aion tulla riiukaan." ;
"Ja minäkin lähden"', ilmoitti rou­va
Smith-Jones,-
^Molemmat; miehet katsahtivat här
neen ällistyneinä.
"Mutta, rakas", esteli hänen puoli­sonsa,
"onhan mahdoton tietää, min­kälaiset
vaarat ja vaivat meitä bdoit-tavat
— siria et jaksaisi kestää sel­laisen
retken rasituksia".
"hiiriä lähden", vakuutti rouva
Kaksi viikkoa he purjehtivat pit­kin
rannikkoa, pysähtyen sillpin lält
löin päiväksi, joUoin retkikuntia läher-tettiin
sisämaahan etsimään sivist>'s-asutuksen
merkkejä, Kaksi päivää
he viipryiyät siinälahdessa, jossa Sally ,
Corwith oli pllut ankkurissa. Siltä
kohdalta he tuukeutuivat syvemmäl­le
maahan . kuin mistään muualta^i
mutta. tiilokäE^tomasti. Burlirighameri .
suuDniitelman, ^mukaaiii heidän ;oU, en­siksi
hätäisesti tarkastettava, koko, >
rannikl^ö Ja tehtävä vain. lyhyijtä ret­kiä
saaren sisäosiin. Jollei siten löy-dettäisi
kadonnutta Waldqa olisi seu-.
rueen uudelleen tutkittava koko alue
ja viivyttävä niin monta viikkoa tai,,
kuukautta kuin saaren jokaisen neliö-metrui
perinpohjainen tarkastaminen ,
vaatisi.
Ohjelman alkuosaa suorittaessaan
he laskivat ankkurin samaan lahteen,
jonka pinnalla Waldo Emerson ja-
Nadara olivat nähneet Priscilläh kei-nuv-
an, sitten paeten sert luota.
Burlinghame muisti, että jalökivi-pussi
oli löydetty juuri silta kohdal­ta.
Sally Corvvithin lahden jälkeen,
kuten he olivat alkaneet niriiittää tois­ta
ankkuripaikkaa, tuntui tämä tar­joavan
parhaat onnistumisen riiahdol -
lisuiidet. He ristivät sen Eu^leriie-tä,
jökä Jättää vaimonsa ja lapsensa Snrith-Jories jyrkästi! "Tunnen Wal- lahdeksi sen kovaohriisen nais-rukan,
oman örinen^ noiaäri Mutta kuh do-poikahi- ja hänen hienostuneen; Eugejiie Marie Celeste de la Valöisiri,
tunteikkaari liihrit^nsa: Lskbri var- Grecyri kreivittären, miikäan, jonka
oman örinensa nojaan,
minä ohö. Miöilyh mielestä hyvä,' olin
minä'kohta^ toistenkin joiikkb^ 'masU jaksavani hyviäj kestää kaikkiy- jalökiVet oli löydetty rahnalta:
mitä häh on kestänyt. -Hän kertiw Buriih^mme ja WaWori isä olivat;
ölerarisa mielettkiintoislen^^^^ i^^ seutassaan kutisi Prisdllan päall^töri =
pa!*issav Ilmeisesti-ei niih-bUra^^ säa- ja inietiistöti jäsentä kulutt^^^
ren asukkaiden puolelta ole mitään vän riietS^sä", tMsäh^olfe'^^^^^ '
pelk^ihistä, jä sitäpaitsi tähdöii etsien ifariiisakitrikseti jälkiä/^^ ^V^
omakohtaisesti tutustua niihin hra löysi ehsiriiinäi-kilöihin,
joiden parissa hän ori elä-- nen perämies Stark ihmisen v^äl^rt-nyf.
Olen aina hiiölekkaasti koetta^ neen luurangon. Hä^
nuf koota Waldöri ympärille vain va- johdpgta riensivät seurneen muutjä-lioväkeä,
ja jos hän sillä aikaa,- jorika - senet hänen luokseen. Kolkkp hah-r
hän on ollut poissa äidillisestä vai-_ mo virui korkeassa jruöhikossa.^^
vortnastani, on saanut joitakin tunne- neliä hemättömällä läikällä. Sen ym-levia
vaikutuksia, tahdon oppia tUB"- päriltä^pUvat nrädäntymisnesteetU
temaan ne osatakseni taistella niiden paneetkasvullisuuden,^^ jättäen sen-seurauksia
vitaan." väruiriaan eristettyim ja k^
Siihen se päätt3ni- Jos roiiva Smith-r hoittavana, ikäänkuin luontp olisi
t l Toku mmussasamalla myöskin Jones tunsi poikansa, tunsi herra kammonut ja kauhuissaan kaihtanut
«;yntyi — uu«:i elämä, parempi kuin Smith-Jones varmasti vaimonsa. sitä.
vaiiha Ja MbUyn avulla vannon. Viikkoa myöhemmin lähti Prisdlla' Stark seisoi osoittaen sitä sanaa-riiirikuin
eiäniä tulee Bostonin satamasta pilkäUe matfcaUe kaan virkkamatta toisten tull^
^ Cape Hornin ympäri etelämerellfc^ ^ —nen-luokseiisa^Ensika satzyijiii'B^^
Aluksi oli enimmäkseen entinen linghame. Hän kuniairttii s^^
paaya;
KtÖk^ki^Öhneksi myllyt aukesivat
ja i^ä^itf työhöni takaisin'
ES?^ a i M n Mbllylle ensimmäi­sen
niäkSunij sanoi häh:
"Se on niinkuin ennen v'anhaän."
"Eir aivan"; sanoin katsellessani
härieri. punottavia käsiään,.
"Mihä pidän tästä, olen oik^
onnellinen. Sinun täytyi joskus me­nettää
työM, että opit pitämään mak-surahoja
arvossa."
Jokin kubli minussa sinä yöilä sil­lalla,
vaikka en hypännytkään, mut-että
elän sen,
elää. -
(LOPPU)