Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, December 23, 1944

              Sivu 6 LAUANTAINA, JOULUKUUN 23 PÄIVÄNÄ 1944
V Minun ioulukynttiläni Tanssilattialla IHkuttiin hiljaisella
vauhdilla, sysäiltiin toisia tanssijoita
ja toiset sysäilivät meitä. Havaijilai­nen
soitto hiveli uinuvien unelmien
korkeuksissa ja lattialla parit yhteen-puristautuneina
haaveilivat rakkau­den
unelmissa. Upottiin joukkoon, ennen joulua. Isänikin oli tukin- j.^^^ syksyvuodesta ei tarvinnut ostaa
inä Unikukan kanssa, sylitysten . . . ajossa-läheisen talon metsässä.-^ Ja. ruokatarpeita ihmisille eikä eläimille,:
SINÄ syksynä tuli talvi aikaisin, jo­ten
metsätöitä alettiin tehdä jo
Kirj. SPOKANEN KALLE
mma
Olin tanssinut paljon ja rakastin
tansseja, kuten nuorten tapa on, mut­ta
tanssi tänä iltana ei tuntunut tans­silta,
vaan se oli uinailua, haaveilua
ja tuntemattoman kaukaisuuden kyn-nj''
ksen yli hinailemista.
Ensimmäisen välialjan kuluessa me­nimme
ravintolaan. Sinne lykkään­tyi
koko laajan tanssisalin täysi ih­misiä
samaan tungokseen. Ravinto­lassa
täyttyi jokainen tuoli ja pöytä,
ja ravintolan tiskin edusftalla kuohui
odottajia yli äyräiden. Unikukka sai
kiinni tarjoilijan, puhui -sille jotakin,
——:——— —r——.. koska niitä oli tullut jonkunverran
toiseen huoneeseen, enkä minä osan- omista pienistä viljelyksistä,- niin oi-,
ttut.mennä minnekään, niin kummal- tiin 'iloisia että saadaan joulurahaa
le se minusta tuntui. En ikinä muis-- i$än tukinajosta ja voidaan ostaa oi-ta
olleeni niin omituisen tunteen vai- kein kaupasta joulukynttilätkin. Oli-lassa.
Unikukka kääntyi puoleeni pa isä luvannut ostaa kuuseenkin jon-riisuutumisensa
aikana ja puhui: ^ kun kynttilän, Muita koristuksia oli-
"Sfaiä olet oikullisin nuorimies mi- kin^^edelliseltä vuodelta, jolloin isom-tä
koskaan olen tavaiinut. Jotain pi veli oU niitä laittanut kotona olles-sinulla
on väärin, näen sen . . ja saan. Kaikkia^ näitä ajatellessa tun-kun
en osannut sanoa mitään, niin hän tui aika >menevän hupaisesti joulua
kysyi: "Sano suoraan, mikä sinua vai­vaa?"
"En ole tottunut olemaan naisen
jota en kuullut, ja kohta meidät vier, kanssa samassa'huoneessa yöllä."
tiin pöydän liio, jossa saimme tilaa.
Kuultuaan etten tilannut alkohooli-pitoisia
juomia, kysyi Unikukka:
"Oletko sinä aivan raitis; etkö ol­lenkaan
maista minkäänlaista väfki-juomaa?"
"En miiiä faittiöden kajmalta asioi­ta
katso^ mutta minidla on niin haus­kaa
selvänä, etten lystiäni pöhnäilyl-lä
halua;pilata^» :
"Oletko koskaan naaistanut?" .
' ^^>ain paljon e^^ .
"Onko sinulla hauskempaa olla sel­vinpäin
k-uin hienossa- hiprakassa?"
"On, juovuksissa pilaantuu iaus-kä
ilta", sanain ja kun ei Unikukka
sanonut raitaan, niin lisäsin: "En ha­luaisi
pilata tämän illan lystiä sinun
'kanssasi."
"Harvinaistal Sinä olet.kelpo nuo­ri
mies. Koetetäanpas . . . minäkin
koetan tulla toimeen ilman^ ryyppyä
tänä iltana."
"Ei tarvitse olla ilman, minun täh­teni.
Tyydytä itsesi ja elä halujesi
mukaan", sanoin.
Unikukalta jät ryypyt maistamat­ta
sinä. iltana, ja myöhemmäHä tans­siessa
hän oikein ilosta kimmähteli ja
sanoi olevan vasta oikein lystiä huvi­tellessa
sdvin päin.
Me tanssimme kahden joka tanssin
sinä iltana. Samoin näytti toisetkin
tanssivan kukin omansa kanssa. - .-
Vähän jälkeen puolen yön päätim­me
lähteä etsimään nukkumapaikkaa.
Emme ajaneet Sacramentoon, vaan
valtatielle tultuamme käänsin auton
vuoristoon päin. Ajettuamme pari­kymmentä
mailia valtatietä 5aa\Tjim-me
Arbon-nimiseen kaupunkiin. Uni­kukka
ehätti kirjoittamaan meidän
m;>lempien nimet hotclirn rekisteriin
ja minä ilmoitin tarvitsevamme kaksi
huonetta. ^
Meidät vieriin rakennuksen toiseen
kerrokseen ja käytävilstä meni ovi
peräkkäin oleviin huoneisiin. Kun ai­oin
ilmoittaa palvelijalle huoneiden
sopimaMomuudesta, niin lieneekö Uni­kukka
huomannut aikeeni, koska e-hätti
sanomaan:
''Oo, h i i . . , mainiota' Xämä huo­neet
ovat sievät^ . . ja sänky . . .
puhdas ja pehmoinen kuten ollakin
pitääl"
'Enpä voinut oikeastaan sanoa mi­tään.
Palvelija oli mennyt pois ja
sulkenut oven jälkeensä. Seisoin epä­röiden
huoneessa y.i Unikukka aloitti
riisuutumisen.
"PelkälJtkö jotain?-' k\:syi hän, vei­tikka
silmissä välähdellen.
.Seisoin kuin tuomiolla. En todel­lakaan
tietänyt mitä tehdä. Hänen
sormensa liikkuivat valtavan hius-paljouden
pöyhimisessä ja helmikoris­teet
alkoivat rapista kaulasta piiron­gin
päälle. IM inä en osannut mennä
"Sinun täytyy tottua joskus
; :K>^ sisälle tulo
ttiinj;ui.ii^^ ajatteli että
kaikki eläimet viedään. Äidin sil­missä
.oli kyyneleitä, vaikka hän
koeti:! j;iiitä2s^
sista olisi tuntunut nii^ pahalta, sillä
me Ä i n ^ itki, niin
silloin oli jotain kauhean pahaa ii-pahtunuti.
-Minä sänoiiij^^ naapurin
t äti Valehteli minulle viime \ uonna
siellä koulun kuusijuhlassa. Kun se
pappi sanoi,^että hyvä paimen antaa
henkensä lampaiden edestä ja minä
kysyin, että kuka se on se hyvä. pai-men,
niin naapurin täti sanoi, että se
on tuo pappi itse. iMutta minusta
tuntuu että se on pahempi kuin susi,
ei sekään"vie kaikkia lampaita yh­dellä
kerralla ja tokko vain se saisi
minim pientä valkoista lanimastani
kiinni ollerijkaan, .jdka oh niin hvnä
juoksemaan. 'Mutta tuo paimen kun
vie nayetästä päin kaikki, ja juuri
lupasi^ tulla ennen joulua, jolloin ei
kenellekääri saisi tehdä vääryyttä.
-kinkereitä pitämässä ja händlä oli^^^ v^^^^ tämä se pap-sani
tänä iltana yhtähyvin kum^^
kun toisen naisen kanssa jossam muu- : taimen jiahka; nippui i^npöräitä v^ö^i^^ papinkin
alla milloin hyvänsä?" -j jolj^ta ^ meidän isän reenperässä asialia;>:kiin^ se .niistä kirkollisverols-
-^Ensitätie^^
ine viettanunen tapaMu^^^^^ Sitten :ärti lohdutti, että ehkä isä
kumka _sanoism . . i k ä ä & um kulki- joka.muistuttipappia, ^Hevosen py-^ niistä tirkeista mitä
^^m^^^^^^ Mn a;jaä, e t t ä ^ s ^ ^ verorästit
^r«t«o •^.^.««»«^^ en i^aiyjä ettäs mi-
Ja sillä herralla oli samanlaisesta na- tenkään antaa, eihän meillä sitten
hasta turkki kuin siinä reenperässä- olisi edes maitoa joulupuuroon,
kin riippui. . - - Minä sanoin, että kuinka me sitten
Ennenkuin äiti kerkesi navetasta' saamme niitä, joulukynttilöitä, >53
pihalle olivat herrat jö menneet sisäl- kaikki raha menee sille herralle ? Äi-le.
Me riensimme sinne heidän jäles- ti sanoi, että ehkäpä isot veljet lähet-sään.
Voi voi kun sen herran naama taisivat jonkun markan, sillä kolme
punoitt*t.'lEö tiedä oliko hähel^^^ isoa veljeä oli maailmalla, kaksi koti-kylmä,
vaikka oli niin vällyjen ja maassa ja yksi ulkomaalla,
nahkojen peitossa siellä reessä ollut.
Hän heti kysyi isääni. Äidin sanot­tua
ettei häii ole kotona, herra otti
nahkaisesta laukustaan esille paljon
papereita, valitsi n^stä joitakin ja
"Minun? . . . »
"Niin sinun, kuin kaikkien rhui-denkin."
.
"Kyllä kai se niin on . . . mutta
Eikö se voi täpahtuä*nnnun kans-odottaessa.
Olin laskemassa mäkeä nuorem­man
veljeni kanssa pienillä kelkoil­lamme,
äidin ollessa navetta-askareil­la)
kun tieltä alkoi kuulua niin komea
kulkusten helinä, ettei sitä meidän
tiellä tavannut kuulua. Tulijoiden
saavuttua pihaan ryntäsimme navet­taan
äidille sanomaan että: "Nyt tuli
pappi!" Olimme iiäet nähneet edel­lisenä
talvena kun pappi kulki luku-emme
tunne toisiamme
minä osaa sanoa, mutta minusta tun­tuu
kuin meidän seikkailussamme oli-
^si jotain huonoa."
Unikukka pysähtyi riisuutumises-saän.
Hän loi minuun pitkän tutki­van
katseen, eikä hetkeen"piihunut7
Minä seisoin paikallani kuin puu-äijä,
tietämättä mitä sanoa.,
"Pidätkö sinä minua huonona nai­sena,
mitättömänä, josta et perusta?"
jä sitä sanoessaan hänen kasvonsa
^ muuttuivat jäykiksi ja osoittivat sy­vää
loukkausta.~
" E i lainkaan niin ole asian laita'.
Päinvastoin minä kunnioitan ja ju-mv^
loin sinua niin suurenti, etten voisi
hiu^arvan vääryyttä sinulle tehdä."
Varmaan olin naurettava tätä sa-noessani
hänen mielestään, koska
näin säälin tai ylimielisen hymyn
leikkivän hänen huulillaan.
Keskustelumme aikana hän pii rii­suutunut
jo yöpaitaan valmiiksi, ja
pää yöpaidan sisällä hän kädet ojos­sa
ylös astui aivan eteeni ja kat­sellen
minuun tutkivasti sanoi vallan
vakavana:
"Sinä, poika parka, olet rakastu­nut."'
En vastannut heti.
"Punastuit, siis totta on, sinä olet
rakastunut.''
"En tahtoisi siitä puhella kenen­kään
kanssa'', sanoin.
"Miksikä et sinä pysy rakastettu­si
luona? . . . 00, kyllä näen, sinä olet
saanut rukkaset," Tänvän hän puhui
minulle aivan härnäämällä.
Sun vietävä: Pitikö minun tun­nustaa
totuus'valko valehdella? niin
ajattelin, mutta en ääneeni. Ajatte­lin
vielä lisää . . . muistelin koko illan
menettelymme. Siieerailin jokaisen
teon ja tapahtuman Unikukan kans­sa,
että mikä olisi voinut olla huonoa.
Niin. ajelu naisen rinnalla autossa ei
voinut olla paha.- tanssia klubihuo-neella
tietysti oli luvallista, etsiä nuk­kuma
lilaa yöllä hotellissa eri huoneis­sa
sopii kyllä, mutta itse paha, ja koko
paha on nyt juuri tässä seistä naisen
kanssa maatamenon hetkellä, kah-den-
kesken . . .
CJatkmu
• Oli enää kaksi päivää jouluaattoon
ja mistään ei'ollut tullut joulurahaa.
Isän tili oli mennyt verorästeihin ja
sitten tuli huono sää, joten ei päässyt
ajoon ollenkaan, että olisi saanut edes
sanoi: * ' , ., etumaksua tehtyä työtä vastaan.
Teidän viimevuotiset kirkollis- ja Isoilta veljiltä oli tullut kaksi joulu-kunnallisverot
ovat maksamatta ja ne
on heti maksetta\^ ulosottamisen
uhalla." :
Äiti pelästyksissään koetti selittää,
"että meill^ ei ole nyt yhtään rahaa,
kun ei isä ole saanut tukinajostäkaan
vielä^-maksna. Silloin se herra ky­syi,
että mitä teillä on ulosmitattavaa
— lehmiä, lampaita tai muuta? Äiti
selitti, että onhan meillä yksi lehmä
ja hieho, viisi lammasta jä kaksi ka­ritsaa,,
mutta eihän meille jää sitten
mitään jos lehmäkin viedään, josta jonkun pieneen kuuseemme.
korttia, mutta ei yhtään rahaa,
kuinka pian me unqhdammekaan
ne, jotka ovat meidän tähtemme yön­sä
vai vonneet, ne, jotka ovat valmiit
antamaan oman osansa'meille silloin
kun olemme pieniä; jotka lukevat
esirukouksia meidän puolestamme
vielä silloinkin kun me olemme ka ai­kana
maailmalla, ettei meille tapaii-tuisi
mitään pahaa. Kuinka vähiin
olisikaan tarvinnut että olisimme
saaneet joulukynttilöitä pöydälle ja
saamme vähän maitoa.
Ei se herra ollut kuuleyinaankaan
sellaisia selityksiä, .sanoi vain ajuril­leen,
että mennään navettaan katso­maan.
Minä, nuorin veli ja äiti menimme
Aaton edellisenä aamuna äiti la;i-toi
vanhat kyrittiläntekovehkeet kun-toon-
ja haki aitasta talia, jota oli sa.v
tu syksyllä teurastetuista kolmesia.
lampaasta ja vasikasta. Olisihan
tarvittu tarkasti ruokaankin. mut:a
äiti tahtoi että pöydällä olisi jouI>
• kynttilä ja että minä ja nuorin veh
mukana ja kaikki se herra merkkasi
kirjoihinsa mitä siellä oli. Vaikka
minä itkin ja pyysin, että ei merkata saisimme pienet kynttilät kuuseemme.
sitä pientä valkoista lammasta, joka jonka isä lupasi hakea läheisestä me:
on minun nimikkoni, mutfä ei vsilittä-nyt
minun pyynnöistäni mitään. Sa­noi
vain, että jos ei maksua suoriteta
jouluaaton edellisenä päivänä, niin
sästä aatto-aamuna. Äiti laittoi nnr.i-tamia
kvnttilänsvdämiä kunto(Mi. la;:-
toipa yhden kolmihaaraisenkin ia 5 i -
noi minulle, että laita sinä poju it>e
tulemme myymään ne julkisellai. pak- sydämet niihin pieniin kynttilöihii':
kohuutokaupJ^a. Soimasi vielä isää- kun minulla on niin paljon tehtävää:
ni, että kun on niin huoleton ettei
maksa verojaan. Äiti koetti selittää,
ettei hän ole voinut, kun ei ole ollut
rahaa, mutta-sitä ei herra enää kuun­nellut,
vaan meni rekeensä, jossa ajo­mies
oli jo pitämässä vällynsyrjää oli sulanut tarpeeksi ja äiti kaatoi sen
koholla, että herra sai mennä sinne pieneen kirnuun, joka oli sitä varten
U-ity ja sanoi, että saat kastaa it^e
pitää leipoa ohraista joululeipiiä ;a
jiestä lattiakin. ^
Sehän oli minulle mieluista touhiia.
ja niin laitoin kuusi sydäntä silki a:-
kaa kun äiti o|i navetassa. Sitten tah