Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, December 23, 1944

              (Canadan suomalaisten viikkoleHti)
PubliShed and printed by the Vapaus
Publishing Company Limited. 100-*102
Elm Street West, Sudbury, Ontario.
Begistered at the Post Office Dept,,
Ottawa/as second class matter:
TUaushlnnatr
1 vk. .$2.00
3 kfib* ••«••••••*•••«••••• «60
Yhdysvaltoihin:
1 vk. . . . . . . ...........$2.50
Suomeen ja muualle ulkomaille:
]b VlCa • • •••••« • • • •««• •«• •««$3«00'
6 IcICt •«*••••••*«••«••'••••• 1*65
Xiiekki ilmestyy jokaisen viikon lau«
fintfttaia 12-sivuisena, sisältäen parasta
kaunokirjallista luettavaa kaikilta aloil-
Vanhanpojan foululahja
ta.-.: .
Asiamiehille myönnetään 20 proi^en-tln
palkkio.
Pyytäkää asiamlesvälineltä jo tä­nään.
ILMOITUSHINNAT: Yleinen ilmoi­tushinta
40 senttiä palstatuumalta ja
kerralta. Alin llmoitushhita $1.00. AJln
, maksu kuolinilmoituksesta ^.OO ynnä
50 senttiä jokaiselta mulstovärsyltä täi
kUtoslauseelta. ESrikoishinnnt pysyvistä.
ilmoituksista. Tilapäisilmoittajien on
lähetettävä maksu etukäteen. " ^
Kaikki Liekille tarkoitetut maksu-
. osoitukset on ostettava kustantajan ni­meen:
Vapaus Publishing Cööipäfiy
Limited. , . . .
Kustantaja ja painaja: Vapaus Pub­lishing
tTömpäny Limited. 100-102 Elm
Street West, Sudbury, Ontario
. Toimittaja A. Päiviö,
Liekkiin aijötut kirjoitukset osoi­tettava:
,
LIEKKI
P.O. Box 69 Sudbury, Ont.
Toimituksen kulmasta
Mitt^s tässä kaiken tämän humun
keskellä voisi pakista mistään muus­ta.
Ei mitään. Kaikkialla elehtii sala­peräinen
kiihko. Kaikkialla kuhisee
ihmistä kääröincen. Paketteja Ja pa-
' ke'te ja — niitä luodaan ja viedään,.
Mitä kääritään ja piilotetaan, ja niitä
kiikutetaan postikonttoriin. Paketti-luukun
edusta on päiväsiä päivään
täynnä ihmisiä. Kärsivällisesti siinä
saa vuoroaan' odotellg, vaikka sisälä
näyttää häärivän useampia naisia
ktnimeisella kiireellä.
Se on niin elävöittävän lämmintä
kaikki tuo humu. "Joulu on vain ker­ran
vuodessa!" Olisihan meilläkin sel­laisia
rakkaita ihmisiä, joille pitäisi
paketti lähettää. Ja voi kuinka haus­kaa
se olisi, että sen voisi tehdä lä­hettää
oikein kauniin ja arvokkaan
paketin heille itsekttllekin. Antamisen
onni, seir tässä nyt ihminen tuntee.
. Niinpä kiertelemme siinä mielessä ih­misiä
täynnä kuhisevissa kaupoissa ja
katselemme ja etsimme, kunnes huo-^
maamme, ettemme löydä mitäiht, ja
, palaamme allapäin ja tyhjin käsiji ta­kaisin.
Missä tässä on vika, eikö järki toi­mi?
kyselemme itseltämme. Ja silloin
selkenee, että kyllä järki toimisi, mut­ta
kukkaro tekee tenää. Laiha kukka­ro
tf^ee tyhjäksi sydämen Ja järjen
kauniit aivoitukset, SiUä niitä kallii­ta
paketteja pitäisi olla niin monta —
monta kymmentä, jos yhtään.
Ja lopputulos on harras toive: Kun-^
pä ei kukaan lähettäisi meille paket-
' tia, ci yhtään pakettia! Mutta tiedäm­me,
että se toivo on turha. Taas suo­daan
meille se surumielisyyttä tuot­tava
ilo ja taas saamme jäädä odotta­maan
uutta joulua, sitä joulua, jolloin
kerrankin saisimme nauttia antajan
onnesta. — AP.
Trokit jyrrääAiit rumpua myöten ra­vassa.
Jeepit koettavat pärräta slow-spiidissä.
Siellä Ja täällä an «joku ta-ker.
tunut upottavaan rapaan ij*a toiset
koettavat kiskoa sitä pois rommakos-ta,
keskemtnäll^ sitä tientapaista, jos­sa
liikenne sitten -mataa eteenpäin. Ja
jos joutuu tieltä syrjään, silloin oerii
PIENEN.^ ja vähäpätöisenä oli
Bert Fergus syntynyt tähän maa­ilmaan
köyhälistön korttelin huone-rähjässä,
joka ei ollut kunnollinen
edes eläinsuojaksi. „
Sanottiin, että hän oli papin poi­ka,
petetyn tyttöparan elävä todistus
leramellä leikkimisestä. Mutta mene
ja tiedä ihmisten puheiden todenperäi­syys.
Ei hänelle amakaan kosfkaan
o.soitettu hengenmiehen pojalle kuu­luvaa
arvonantoa. Jo pienenä paita­ressuna
hän Oli kaikkien naäpiiristos-sa
asuvien tiellä ja isöinpana synti-putkina
tekemättömiii&in^^ kolttosiin.
Se kasvatti pojaille Juron, itseeiisästfl-keuturieen
luonteen ja sentähden hän
ei ollut suillaan keskipisteenä nuor--
ten kisoissa. Ja tuo luonne kai olL
estänyt häntä katselemasta itselleen
sitä kainalqista4cahaa, vaikka olisisen
luullut tuohon mennessä ehtineen tul­la
eteen kuin luonnostaan.
Nyt oli Bert päättänyt, että "ak­ka"
ali saatava vaikTca kiven alta.
Mutta se oli kiusallinen pvllma^un_
ei ollut selvillä ketä lähennellä sillä
tarkoituksella. Montahan niitä kyllä
oli siinä nä3iöpiirissä. Tuo oli niin
' sievä ja sorja, tuo taas niin sopivan
lihava tyllykkä, tuolla oli taloudelli­sia
etuja, ja niin ede^äin. Ketäbän
heistä nyt alkaisi oikein ajatella? Bert
tunsi rakastavansa heitä kaikkia ja
se teki jutun vielä kiusallisemmaksi.
Eräänä päivänä , Ber^t kuuli, että
naapuristoon oli tullut uusi asukas.
TyttökQ vai leski, siitä ei oltu vielä
selvillä. • Hyvännäköiseksi ja rikkaak­si
hänet akkojen kokoukset todisti­vat,
vaikka ei heistä yksikään tiennyt
selvittää minfeä näköinen ja miten ri­kas
hän oikeastaan oli.
''Kyllä sinun Beöt pitää ottaa tuos­ta
uudesta naapuTisJtä akka' itsellesi.
Tyttö kai se on tai leski, \kun ei sillä
ole miestä matkassa. Ja ne sen huo-pähempi.
Parkkauspaikat lienevät
jolloiij^m olleet kovia tantereita, mut­ta
nyt ne ovat rapakkoa, täynnänsä
toinen toistaan syvempiä pyöräin jäl-kiä.
^'
Aukeallepystytetyt teltat ovat kuin
joukko purjeveneitä juuttuneina me­reen.
Jossain sillein tällöin koettaa
troki tai tatikki 'jyrrätä Jonnekinpäin.
Mutta ainutlaatuinen on kokemuk­sesi,
jatkaa lehtimies, jos astut tien-öheeny
Vyötäröäsi myöten seisot sil­loin
liejussa. Ellei vyötäröä, niin pol­via
myöten. "KetunHolot*' ovat tä>Ti-nä
vettä. Kun niissä on asujamia,
ammentavat ne veden pois. ' Ja mikä
merTcillisintä, ilma on rfin kylmää « tä
hampaat kalisevat. Luulisi ravan
jäätyvän, mutta eipäs jäädy. Sade
muuttuu toisinaan rämiäksi, siisteeksi,
lumeksi ja rakeiksi. Mutta samante­kevää
— -mudakko pysyy entisellään.
Jäätävä tuuli tunkee vaatteiden läpi,
mutta ei boveta «liejua.
Sotilaita 'däkeemarssivan tässä lie­jussa
käVsrvällisinä, sänaltomina,lis- -
koen yhtä jalkaa ylös toisen upotessa
syvälle. Tulee ajatelleeksi, miten ih­meessä
he jaTvsavat, miten minnekään
pääsevät. Mutta ne pääsevät. Vaik­ka
univormut ovat ravassa ja he ovat
kuin o§a liejusta. He elävät loppu­mattomassa
mudäkossa Ja ravassa ei­kä,
kuten näjrttää, «mikään muljauta:
täytyy olla niin. Rapaa on heidän
vaatteissaan, kengissään, käsissään,
jaloissaan, kasvoissaan, aseissaan ja
kantamulbissaan. — Rapa on ylitsc-p^
äsernäton risti rintamilla, yksi suu­rin
yastus j a kärsSmys.
Kirj. ELISA.
nekalut on kovin tarpeen sinulle, kun
sinun huoneessasi ei ole muuta kuin
pöytä ja kolmijalkairiensän^ky", toi­mitti
naapurin muija.
"Ja eilen katkesi pöydästäkin jälr
ka", huomautit! Berf, alakuloisena äi­diltä
perimänsä pöydän kovasta koh-taiosta.
• '
'Totise5ti"r-vahvisti:muija, "kyllä
sinun on ny t välttämättä saatava ak­ka.
Ei ne kestä enää. huonekalut­kaan,
kun noin vanhaksi akattomana
£i muija joutanut enempää esitte­lemään,
nopeasti hän lönkyttt vie­mään
naapurin muijille tietoa, että
Bertin pöydässäkin on nyt enää Vain
kolme jalkaa fälellä:- ^
Miettiväisenä Bert katseli hänen
jälkeensä. "Tuleekohan niistä kai­kista
kauniista tytöistä tuollaisia suu­laita
toisten asioista huolehtivia ak­koja?
Tulisikohan siitäkin nätistä
- ja sorjasta — kylää kiertävä, huns­votti,
jonka koti olisi aina epäjärjes­tyksessä
ja vaatteet päällä kuin tuu­len
tuomat? . .
* • *
Nopeasti vierähti aika syksystä
vuoden lyhimpään päivään. Joulu oli
lähellä ja hyvällä puolen. Ihmiset
kiiruhtivat kuumeisella innolla, kuka
kauppoihin ostoksille, kuka kotia val­tavat
kääröt käsivarsillaan ja salape­räinen
hymy huulillaan. Mutta ison
näyteikkunaan likistäytyneenä seisoo
pieni tyttönen. Nälkäisin silmin hän
katselee ikkunalla. olevia lehija. Hä­nellä
ei ole käätöjä kann^ttavaira, hä­nellä
ei näytä olevan kiire minnejtään^
Kaitse muuttuu surulliseksi Ja vähän
väliä hän pyyhkäisee kuluneella käsi­neellä
silmäkulmaansa. ^
Hetken aikaa on Bert tarkastellut
tyttöstä, varmana siitä, että tyttö on
yksi kovanonnen lapsista, joille har­voin
joulu on muuta kuin katkera
pettymysten päivä. Salassa toivotut
lahjat jäävät saaipumatta.
Bert siirtyi tytön vierelle ja sanoi
matalalla äänellä:
"Haluaisiko pikku neiti saada jon­kun
noista leluista?"
Tyttönen käännähti äkkiä. Toti­sin
silmin hän mitään vastaamatta
tarkasteli Berttiä. Bert uudisti ky­symyksensä.
Nyt kääntyi tyttö ta­kaisin
ikkunaan-ja osoitti ujosti isoa
kaunista nukkea:
"Minä olisin kovin iloinen jos sai­sin
tuon, mutta se on niin kallis."
"Mikä sinun nimesi on tyttöseni?^*
kysyi Bert. \
"Pierrette.".
"Miksi et ole isän ja äidin seuras­sa?"
• . , > • ;
"Isä kait on kapakassa ja äiti . .
Tytön ääni väräiiti pidätetystä nyyh­kytyksestä.
"Tule, mennään sisälle, minä ostan
sinulle tuon nuken", sanoUBert nope­asti.
Hän arvasi, että tytön äiti oli
muuttanut sinne mistä ei enää palata
ja hän oli tietämättään koskettanut
liian arkaan paikkaan, veresltänyt eh­kä
jo arpeutuneita^^haavoJa.
Odottaessaan ^rvuoroaan pitkässä
ostajajonossä- kaupan'sisällä^ oli An­ne
LaRase myöskin nähnyt Pierret-ten
ja nähnyt Bertin juttelevan tytöl­le.
Bert oli hänen lapsuuden leikki-toverinsa.
Joitakin vuosia vanhem­pana
hän oli aina käyttäytynyt kuin
isovqji pikkusiskoa kohtaan, mutta
vuosien yierittyä oli hän ollut enem­män
kuin v<rli .\nnelle. Nuoren sv-dämensä
hehkulla oli Anne rakastu­nut
juroon, hiljaiseen poikaan, mutta
ilman vastarakkautta. Nyt oli vie.
rähtänyt lälhelle pari vuotta siitä kun
l>ä:n oli viinieksi nähnyt Bertin, mut-ta
nuoruuden raikkaus ei ollut unhoit­tunut
tälläkään ajalla.
AVine näki Bertin Ja tytön tulevan
käsikädessä sisälle ja menevän lelu-osastolle.
He keskustelivat innok­kaasti
ja hetken kuluttua, kun myy­jätär
oli valmis palvelemaan, osoitti
Bert isoa nukkea ja myyjätär laittoi
sen sievästi pakettiin'. Kun Bert al­koi
poistua, riensi Anne hänen luok-
. seen.
"Haloo Bert! Etkö enää tunne
entisiä leikkitovereitasi?"
Nauraen hän ojensi kätensä. Bert
katsoi .\nnea kuin aavetta ymmärtä­mättä
edes tarttua ojennettuun kä-teen.
**'Annet Annet Onko se mahdol­lista
eftä sinä 6let täällä? Sinunhan
piti olla JQU
''^Niin clen oliutkih^nnu^ tulin ei-lisaamuria
kotia, joululomalle."
".\ime, tekee oikein hyvää silmille
nähdä sinut jälleen. Siitä on jo ijäi-syys
kun olen saanut sinut viimeksi
nähdä. Nytpä menemme johonkin
rauhalliseen kahvilaan, jossa saamme
jutella — ja tälle pikku neidillekin on
maitolasi ja joku leivos virkistävää,
ennenkuin hän menee kotiaan siskon
luo." "
Bert oli kuiri toinen ihminen. Poi­kamaisen
iloisesti hän jutteli. Ja kun
Pierrette jätti heidät kahdenkesken
rauhallisen kahvilan nurkkaan, otti
Bert Annen käden omaansa ja sanoi:
. "Olisiko sinulla aikaa tulla huo­meniltana
yksinäisen vanhanpojan
asuntoon jouluiillalliselle?"
"Oh, Bert, anna minun tulla laitta­maan
illallinen!"
"Se on mahdotonta, Anne, sillä
va<nhanpojan asunto ei ole keittiöllä
varustettu, ei edes pienimmalläkään
keittouunilla; saat tyytyä ulkona lai­tettuun
illalliseen — ja sitten, saariko
tulla sinua hakemaan kello viisi?''
"iVIinä odotan sinua,"
* * *
. Jouluillan humu ja hälinä kantau­tui
hillittyinä ääninä Berlin vanhan­pojan
aJsuntoon, talon toisessa ker­roksessa,
missä Anne ja Bert istuivat
vierekkäin lepösohvalla. Miettiväi­senä
silmäili Anne ympärilleen.
"Bert, sinulla on täällä niin kaunis­ta
ja viihtyisää etten olisi uskonut
"1•K uvittelit löytäväsi täällä vain
kolmijalkaisen, sängyn ja pöydän",
ke^eytti Bert hymyillen.
"Bert!" .^ne punastui.
"En ihmettele vaikka sellaista luu­lit,
sillä tiedän sen^olevan yleisenä pu­heenaiheena,
enkä ole koskaan yrit-t
ä n y t k p n kumota juttua. Siinä on
kyllä perää sen verran, että minulla
on äidin jättämä vanha pöytä, josta
katkesi jalka. Sitä en henno heittää
pois, se on'ainoa muisto äidiltä."
VBert", kysyi Arne äkkiä, ''minkä-tähden
ostit tuntemattomalle tytölle
nuken?"
"Hän muistutti minua omasta lap­suudestani.
Monasti katselin näyte­ikkunoita,
mutta koskaan en saanut
mitä hartaasti toivoin. Anne, sinä
tiedät, että elämäni on ollut taistelua.
Olen ollut hyljitty ja kaikkien tiellä.
Rasikailla ponnistuksilla olen saavut­tanut
nykyisen asemani, mutta kai­paan
nyt elämäntoveria. Anne, tie-dätkä
mitä toimille selvisi eilen näh­dessäni
sinut? Minä rakaslan sinua