Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, September 27, 1947

              TAIDE JA oat
'Hiljaisen
muna
lä, että Sholohov nueluummin asui
• B 1 Donin varrella 150 km. päässä rauta­tiestä
kuin . pääkaupungissa. Mutta
Sholohov ei asettunut asumaan kau­as
suurkaupungeista siksi, että halusi
työskennellä häiriintymättä ja pysy­tellä
kaukana tiipalit6mista ja ihmi­sistä.
Päinvastoin hän halusi päästä
mahdollisimitnan lähelle niitä, joista
hän ammensi aineistoa työtään var­ten,
lähemmäksi sitä elämää, joka
pulppusi. raikkaana hänen ympäril­lään
Donin kasakkakylässä. Koko
Sholohovin elämä ja tuotanto erot­tamattomasti
liittynyt Doniin. Hän
syntyi dönilaisella maaperällä, kas­voi
siellä, taisteli nuorukaisena Do­nin
aroilla valkobandiitteja vastaan
ja pyhitti tuotantonsa Donin kasak-kamaailman
omaperäiselle elämälle.
Täältä^ hän sai lukemattomia vai­kutteita
ja ihmistyypejä, täällä hän
imi itseensä kansan luomistyön tra­ditioita.
Sholohov teki usein retkiä
eri kolhooseihin, ^keräsi ympärilleen
vanhuksia ja nuorisoa, kuunteli hei­dän
laulujaan ja lukemattomia tari­noitaan
sodasta, vallankumouksesta,
ja kolhoosielämästä. Kasakkakylässä -
perehtyi kirjailija kasakkain muinai­suuteen
,hrstoriaan, heidän henkiseen
elämäänsä ja työhönsä. Ollen inno­kas
metsästäjä ja kalamies oli Mihail
Sholohov hyyissä veleissä kalastajien
kanssa, joilta hän oppi vuosisatojen
kuluessa kertynyttä kansantietoa.
Veshenskajan kasakkakylän asukkaat
antoivat kirjailijalle halukkaasti apu­aan:
kuvattujen tapahtumien osan­ottajina
he tekivät kuvauksiin oikai­suja,
kylän-vanhukset aukaisivat kir­jailijan
eteen muistojensa aarrearkut
— kertoivat taruja, lauloivat vanhoja
lauluja.'^
Sholohovin romaanit nauttivat ko­timaassaan
laajaa kansansuosiota,
niistä puhuttiin kansan keskuudessa;
melkein jokainen kirjailijan kotiky-
M.\KSIM GORKI:
Jatkoa ensimmäiseltä sivulta
käjan kasakkakylän, kohdalla Don
ikäänkuin sulkee kylän vihreäin ran­taäyräittänsä
syleilyyn, luoQen siitä
ihmeellisen viihtyisän, rauhallisen so­pukan.
Täällä, lähellä virtaa, seisoi
ullakkokerroksella varustettu talo —
Mihail Sholohovin koti. Talon kuis­tilla
olivat kylän asukkaat tottuneet
päivisin näkemään puolisotilaalliseen
pukuun pukeutuneen lyhyehkön
mieshenkilön, jolla oli kasakan luja^
rakenteinen, sopusuhtainen vartalo,
hänellä oli valppaat, hiukan ilkamoi­vat,
vihertävät silmät, puhdaspiirtei­nen
miehekäs otsa, kotkan nenä,
vaalea, lyhyeksi leikattu aaltoileva
tukka. Mies oli kirjailija Mihail Sho­lohov,
luomisvoimiensa kukoistukses­sa
(hän on nyt 42-vuotias). Öisin hän
työskentelee tarmokkaasti, vaikka­kin
kiirehtimättä, työhuoneessaan-ollen
harvinaisen työteliäs ja vaatien
paljon itsellään korjaa hän- lukemat­tomia
kertoja käsikirjoitustaan eri­tellen
sen jokaisen lauseen. Tottumus
öiseen työskentelyyn on syntynyt
siitä, että päivisin hän on vieraili-jain
piirittämä: kasakoita, kolhoosi-iaisia,
työläisiä, komentajia, yli(^pi-laita,
matkailijoita, ulkomaalaisia, sa-nomalehtimrehiä,
kirjailijoita, sävel­täjiä;
jokainen heistä vaatii aikaa
ja huomiota Sholohovilta — mieheltä,
joka kosketuksessaan ihmisiin on har­vinaisen
miellyttävä, sopuisa, •myötä­mielinen,
hillitty ja erittäin vaatima­ton.
. ^^"^^mi
Kirjailija antoi hyviä neuvoja luo^
naan kävijöille, auttoi monia ratkai­suun
sekä kirjallisuutta että käj^än-nöllistä
elämää koskevissa vaikeuk­sissa,
otti aktiivisesti osaa kotikylänsä
elämään. Näin oli ennen nyksristä
sotaa. Saksalaiset polttivat Veshens­kajan
kasakkakylän, jolloin myöskin iän asukas piti itseään tai läheisiään
kirjailijan koti ja hänen kirjastonsa jonkun Sholohovin romaanihenkUön
tuhoutuivat. Saksalainen pommi sur- esikuva. Läheisestä yhteydestä kan-
Päivän syntyminen on maailman
kauneifita katseltavaa.
' Auringon ensimmäinen säde syt­tyy
taivaalle, öinen pimeys lymyää
Jiljalleen vuorten onkaloihin ja ki­vien
halkeamiin, kätkeytyy. puiden
tuuheaan lehvistöön, kasteen vihmo­man
ruohikon raikkaaseen syliin.
Mutta vuorten huiput h3nnyilevät
ystävällistä hymj^än, ikäänkuin pu­helevat
pehmeäviivaisille yÖn var­joille:
.
— Älkää peljätkö — se on aurin­ko!
. .
Kivien halkeamista juoksee esiin
vihreitä sisiliskoja, jotka unisia sil­miään
räpytellen puhelevat toisil­leen:
Tänään tulee kuuma päivä!
Kuumana päivänä kärpäset lentä­vät
laiskasti, sisiliskojen oa helppo
pyydystää ja syödä niitä. ^ Iso kär­pänen
on maukas pala! Sisiliskot o-vat
aika herkkusuita.
'Kukat htiojuttelevat hiukan vallat­tomina
kasteen raskauttamia varsi-aan,
puhelevat kuin hämäilleni
— Kirjoittakaapa, armollinen ker-ra,
miten kauniita me olemme aamu­kasteen
somistamina! Piirtäkää sa­noin
kukkien kuvia. Yrittäkää, se on
helppoa — mehän olemme niin yk­sinkertaisia
. . .
Jikku veijarit! Ne tietävät mai­niosti,
ettei ihminen kykene sanoin
kuvaamaan niiden suloista kauneutta,
tietävät ja naureskelevat.
Nostan kunnioittavasti hattuani ja
virkan:
— CMette kovin rakastettavia. K i i ­tän
teitä huoriiaavaisuudföta, mutta
minulla ei ole tänään aikaa. Kenties
myöhemriSin . . .
K i i k k ^ t hymyilevät ylväinä ku­rotellen
kaulojaain kohti aurinkoa;
auriingonsäteet kimaltelevat kastepi­saroissa
sirotellen timanttisadettaan
terälehtiin ja lehtiin.
Kullanväriset mehiläiset ja kima-,
laiset parveilevat kukkien yllä, juovat
ahneesti niiden imelää hunajaa, rie­mukas
laulu heläjää lämpimässä i l ­massa:
- " 1
— Siunattu olkoon aurinko —
elämän iloinen lähde!
Siunattu olkooii maata kauni3tava
työ!
Punarintaiset lehtokertut heräävät,
seisovat vartaloaan huojutellen hen­noilla
jaloillaan ja laulavat hekin
hiljaisen ilonsa laulua — linnut tie­tävät
paremmin kuin ihmiset, kuinka
hyvä on asua maan päällä. Lehto­kertut
ottavat aina ensimmäisinä au­ringon
vastaan. Niitä sanotaankin
"sarastuksen linnuiksi" senvuoksi. et­tä
niiden rintahöyhenet ovat aamun­sarastuksen
väriset. Iloiset viheriä-varpuset
hyppelevät pensaissa, kel­lertävän
harmaissa pukimi^saan ne
muistuttavat kadulla kisailevia lap­sia,
ovat yhtä raisuja ja väsymättö­män
äänekkäitä.
Pääskyset kiitävät kuin mustat
nuolet itikoiden kintereillä. Niiden
iloinen ja onnellinen liverrys heläjää
— on ihanaa omistaa nopeat, kevyet
siivet!
koistava ja ihana maankolkka oma-laatuisine,
traagillisuutta uhoavine
historiallisine kokemuksineen ja mah­tavine,
sekä henkisesti että ruumiil­lisesti
voimakkaine asujamineen tuli
])oleonin sotien aikana näki koko Eu­rooppa
heidän uljuutensa.
Tsaarin hallitus käytti kasakoita
hyväkseen rajojensa vaatijoina. Se ei
koskenut heidän maihinsa, säilytti
masi hänen 75-vuotiaan äitinsä.
Useat kirjailijat kummastelivat si-
Hood Riverin ystävile kiitokset.
Ennen lähtöäni sain ilmak3^iä;
kin Hilda ja Oskari Lindgrenin po'-
jan omistamalla lentokoneella. Haus­kaa
oli ja kiitos kyydistä 1
^Tin tuli lähtöaamu. Oli itkua.
Asemaa kohti ajellessa sataa, tihtiutti
vettä, joka kuulu olevan harvinaisia
Oregonissa kesällä.
Onnellisen «matkan jälkeen sitten
juhannuksen aattopäivinä olin takai­sin
Timminsissä. Sunnuntaina oli ko-kiire
kentälle katsomaan mitä
siellä on aikaan saatu. Sinne oli i l -
" ^ t j T i y t komea talo. Kyllä tuntui
kodikkaalta, kun -menin kentälle, jos­sa
oltiin niin kovassa touhussa.
Huikattuani tervdidyksen olivat
kaikki ympärilläni. Jokainen sanoi
JQtakin, ja olihan sitä sanottavaa mi­nullakin,
olinhan kasvanut leveyttä
^>"ä rcisuUa 20 paunaa.
Toivoisin että kaikki joilla vaan
^" "^^^(lollisuutla kävLsivät terveh-
''"lässä etäällä olevia sukulaisiaan.
^ virkistää.
^'>'os kaikille tuttaville .matkan
varrella.
NETT.A.
saan johtuu Sholohovin romaanien
kansanomainen sävy: kansan elämä
oli kirjailijan tutkimuksen peruskoh-teena.
Elimellinen yhteys dönilaiseen
kan$an elämään vie Sholohovin' ro­maanien
«lukijan niissä kuvatun elä­män
keskelle. Tästä kirjoittaa eräs
lukijoista: "Lukiessani "Hiljaisti
Donia" elin ikäänkuin uuden elämän
jossakin Donilla, . . Niin osuvasti ja
ikäänkuin kohokuvina esittää hän
kirjansa henkilöt, että ne tulevat lu­kijalle
"läheisemmiksi, rakkaammiksi
ja ymmärrettävämmiksi kuin läheiset
todellisessa elämässä."
* * *
Kansalaissodan päättyessä ei tu­leva
"Hiljainen Donin" kirjoittaja
ollut vielä seitsemäätoista täyttänyt
(Mihail Aleksandrovitsh Sholohov on
syntynyt v. 1905). Maitoparta-poi­kasena
nousi hän satulaan ja tarttui
aseisiin, ja hänen nuori mielensä säi­lytti
kiinteästi muistissaan verisen
draaman yksityiskohdat, draaman,
joka kolmen vuoden ajan piti vallas­saan
Vähä-Venäjän hedelmällisiä.
aavoja aroja.
Ensimmäisessä kirjassaan - - -Tai
vaansininen aro"-nimiscssä novelliko­koelmassa
— hän kertoili kansalais­sodasta
Donin rannoilla. Tämä ku-koko
Sholohovin tuotannon tapahtu- heidän tapansa ja tottumuksensa sekä
myönsi heille erikoisetuja. Vastapai­noksi
koetti itsevaltius tehdä Donin
samoin kuin muistakin kasakoista
itselleen nöyriä palvelijoita ja aseen
mapaikaksi.
• * •
"Donin suuri sotilasalue" oli aivan
erillinen osa entisessä V^enäjän valta­kunnassa,^
alue omine tapoineen ja
omine lakeineen. Sinne oli vuosisato­jen
aikana ollut tapana Keski-Venä-jän
alueilta paeta kaikkien rohkei­den,
tottelemattomien ja vapautta
rakastavien henkilöiden, jotka eivät
halunneet alistua tsaarivallan virka­miesten
komentoon eivätkä olla ti­lanomistajien
maaorja. Donin ran­tamilla
tapasivat he hedelmäUbtä
maata joka ei kuulunut kenellekään,
mutta oli alati alttiina villien paimen-tolalskansojen
hyökkäyksille. Tähän
maahan asettuivat nuo rohkeat kar­kulaiset
ja elelivät siellä vapaata,
mutta kuitenkin ainaista valppautta
vaativaa ja vaaranalaista elämäää.
Jo lapsuusvuosistaan lähtien tottuivat
he hallitsemaan yhtä hyvin auran-kurkea
kuin säilää, viii::atetta kuin
ampuma-asettakin. Donin kasakka
muokkasi rauhallisena peltoaan, mut­ta
vaolla odotti myös ase ja satuloitu
ratsu*
Näin elivät hämä sotilas-maanvilje­lijät.
KahdesanncllatOLsta vuosisadal­la
käväisivät he Berliinissä, tuhoten
Fredrik Preussilaisen sotajoukot. Na-kaikkinaisen
tyytymättömyyden ja
vapaan ajattelun Hukahduttamiseksi.
Senvuoksi liittyi v. 1917, vallanku­mouksen
alkaessa, suurin osa kasa­koista
saman vallankumouslipun alle
muun kansan kanssa, mutta määrätty
osa kasakoista pysytteli vielä vuosi-.,
kausia taantumuksellisten tunnusten
vallassa ja kannatti valkokaartilais-liikettä.
Tämä kasakoiden jakautumi­nen
kahteen toisilleen vihamieliseen
leiriin leikkasi syvältä; se erotti toi­sistaan
läheiset - joskus aivan verisi-'^
tein toisiinsa kuuluvat — ihnliset ja
teki heistä toistensa vihamiehiä. Voi­makkaat,
järkähtämättömät, ehjät
luonteet, jotka täydellisesti jättäy-tyiyät
intohimojensa valtaan, kamp­pailivat
epätoivoisesti ja ilman ar­moa.
Yhtä voimakas ja syvä oli voit-tajain
riemu kuin voitettujen epä­toivo,
jota lisäksi syvensi tietoisuus
puolustamansa vastaisen asian vää­ryydestä.
• • •
Näitä traagillisia tapauksia kuvaa­kin
Sholohovin romaanissaan "Hil­jainen
Don", joka käsittelee kansa-s