1940-03-23-03 |
Previous | 3 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
HELS!NGIN KANSALLISTEATTERI,
mUjoonien markkojen arvoinen rakennus, j^^ 1902, — Teatteri
juontaa alkunsa Kaarlo Bergbomin ja hänen sisarensa Emilien seuranävtän-noi^
tä (ensimmäisenä Kiven*'Lea") 1869 lähtien, josta kehittyi Suomaiaisen
teatterin nimellä tunnettu seisova teatteri 1872 Porissa. Teatteri ahtoi
aika-ajoin •näytäntöjä Helsingissä y.m. Suomen kaupungeissa, kunnes se
edelleen kehittyneenä ja laajentuneena sai niputtaa uuddl7nimdlä^
taloonsa Helsingissä, johtajana edelleenkin useita vuosia sen innokas ja
väsymätön alkuunpanija tri Bergbom. — Teatteri on nykyisessä kodissaan
nauttinut kaiken aikaa runsasta valtioapua.
enry /viooren
Kirjoittanut
KAISU-MIRJAMI RYDBERG
Aurinko, tuuli ja vesi on koko kevään
muovannut mustaksi käynyttä
jäävallia kaupnfigin lumenkaatopaikalla
veden rajassa. Olen katsellut
sitä ikkunastani joka päivä ja niiiii-tanttt
usein Hienry Mooren veistoksia
ja keskusteluja hänen atelierissaan
pienen englantilaisen talon yläkerrassa.
Omintakeisen,'erikoislaatiiiseti
kui^anveistäjän käsityksiä siitä; miten
hätien on suhtauduttava luomistyöhönsä
ja materiaaliinsa.
*
X,
Henry Mooren nimi mainitaan Euroopan
taidekirjallisuudessa yhä
^iseammin Brancusin, modernin kuvanveistotaiteen
situnnanahf ajan, rinnalla.
Hänestä puhutaan jo kuvanveistäjänä
samaan aikaan kuin Picassosta
puhutaan ntaalarina.' Eikä
hän kuitenkaan vielä ole kuin nel-jissäkymmenissä.
; Syntynyt Castle-fordissa,
pienessä Yprkshiren kaivoskaupungissa:
1898. Rintamalla
maailmansodan' kahtena viimeisenä
vuotena, sitten taideopintoja Leedin
taidekoulussa ja Lontoossa. Nyt
erään huomattavan teknillisen korkeakoulun
piirustuksen opettajana,
Henry Moore poimii merenrannalta
käteensä simpukoita ja veden han-kaamia,
kuluttamia, silittämiä kiviä.
—- Ihmisen ruumis kiinnostaa minua
jatkuvasti kaikkein enimmän,
sanoo hän. Mutta silti olen tutkinut
\,/aonffo« omia muotoja suurella har-taitdella
niin kauan kuin muistan.
Simpiiköttit^- rantakiviä, luita.
Kallioita ja vuoria; puun ja hennompien
kasvien muoto ja. Olen oUut täällä
monena kesänä peräkkäin; mutta
joka vuosi voin poimia hiekasta picr
niä vesikiviä,' joita en huomannut
(likaisemmin. Niitä, oli siinä tietysti
totoja ennenkin, mutta juuri se muo-
^o, jota nyt tutkin, ei sattunut silmääni,
kun jokin toinen askarrutti
ojatuksiani.
iMonto sdlaisenaan, sen luomat ^
muodot, sen omat rytmit ja kaiken
tämän jatkuva huomioiminen ja tmi-
^^minen on ainakin minulle suoras*
taan taiteellisen luomistyön edellytyksiä.
Kas näin on luonto itse muovannut,
muodostanut, muokannut
pehmeää kiveä. Kas tällaiseksi on
tullut kovan kallion pinta, lohkareit-ten
linjat. Näin hakkasi luonto irti
järkäleen. Näettekö kiven oman
luonteen? Rytmin? Kuvanveistäjä
ei saa tehdä sille väkivaltaa.
Luuko? Luussa^on-fhmeellitiett rakenteellinen.
Iit juus, keveys ja muodon
hieno muuttuminen lukemattomin
toisinnoin. Puussa, puun run-
__gQssa, , kasvamisen prinsiippi, puuveistoksen
ihannekuva: ylöspäin kiertyvä
liike. Simpukan kuoressa luonnon
luja, mutta kuitenkin ontoksi
tekemä muoto — ajatelkaa 'metalliin
tehtyä hahmoa — ja ihmeellinen
niuotovalmius suurimmassa yksinkertaisuudessaan.
Kaukoputki ja mikroskooppi
vielä suurentaa meille luonnon
omien muotojen ja rytmien aluetta
-— miksei siis kuvanveistäjä ammentaisi
siitä avartaakseen muototajunsa
ja muotokokeilu jensa aluetta?
* * *
Henry Mooren Lontoon atelierissa,
keskellä suunnattoman suuren ja
suunnattoman rumasti rakennetun
kaupungin kivierämaata, voi äkkiä
tuntea tuon luonnon läheisyyden jä
luonnon rytmit, josta Henry Moore
niin paljon puhuu. Hänen töissään
on tavaton voima ja viitaalisuus.
Niissä on rytmi ja intensiivinen liike
—-ei suinkaan jotakin jyysiUistä liikettä
jäljittelevä, vaan erikoislaatuisen,
kiihkeän luomistyön, kaut ta syit-'^
tyneen "taideteoksen oma sisäinen^
energia, oma elumä, jota on hyvin
vaikea tällä tavoin sanoilla selittää.
Jos tulee Henry Mooren studioon
katseltuaan päivästä päivään pukumuotien
vaihteluita eri aikoina kaupungin
marmorista, kivestä tai metallista
tehtyjen kuvapatsaiden esittämänä,'
koettuaan suoranaisia järkytyksiä
Albert Memorialin kaltaisten
huonon maun monstrumeitten
edessä ja kahlattuaan suurissa gal-,
teriöissä läpi maalaus- ja kuvanveistotaiteen
historian, tuntuu kuin astuisi
kylpyyn kivihiilikaivoksesta
noustuaan. Nain kuitenkin vain siinä
tapauksessa, että on päässyt vapautumaan
sovinnaisesta suhtautumisesta
taideteokseen, ettei vaadi,
että veistoksen esimerkiksi pitää
esittää ratsastajaa hevosen selässä,
tyttöä kaivolla, karhua, kettua, kissaa,
stmrmiestä nojatuolissa ja niin
edespäin. Ja ettei" toisenlaisat veistoksen
edessä stdje aistejaan ntuilta
mahdollisilta kauneusarvoilta ja sana:
eihän tuo esitä mitään. Eihän
tuo voi olla taidetta^
Kauneus, saiföö Henry Moore, ci
olekaan veistosteni tarkoituksena siinä
mielessä kuin se käsitettiin ja
käsitetään myöhäiskreikkalaisen tai
renessanssin taiteen yhteydessä. Ilmaisun
kauneuden ja ilmaisun voi-ittän
välillä oh jtthktiöh M
ja kauneus voi sitäpaitsi Ulla niin
moninainen olemukseltaan. Minulle
merkitsee eniten ilmaisun Henkinen
vitaalisuus. Syvältä ja syväHe.
"Henry Mooren kaltaisen kuvanveistäjän
tarkoituksena on tsHtää
ajatuksensa ja kuvitelmansa inuo-]
doissa, jotka ovat luonnöllisei sille
materiaalille, josta hän työnsä luo",
kirjoittaa Herbert Read.
Ihmisen nmmis kiinnostaa häntä,
jatkuvasti eniten, eikö hän min sanonut?
Sanoi. Mutta ei hän voi silti kuvata
ihmisen ruumista kivessä jäljennöksenä
siitä, millaiseksi luonto
sen on luonut aivan toisenlaisista aineksista,
lihasta, luusta, pehmeistä
kudoksista. Ei tätä kaikkea hänen
mielestään voi suoraan niuuhtaa kovasta
kivestä tai metallista tehtävään
ihmiseen, tekemättä väkivaltaa
materiaalille ja myöskin lihalle ja
verelle, joka olisi saatava elämään
sille vieraassa olotilassa.
Henry Moore siis tutkii herkeämättä
luontoa,-^tsii sieltä muotoja,
jotka ovat luonnollisia sille kovalle
aineelle, josta hän itse luo. Hän ammentaa
myös alituisesti oman alitajuntansa
loputtomista lähteistä, ja
näin hänen taiteestaan tttlce ikäan^
kuht kompromissi noiden hänen mor-tcriaalillecn
sovcltuviefi muotojen ja
omien luomistyöhön pakoittavien nä"
kemysten ja idcaih kesken. Valkoi-^
sesta alabasterista hän veistää pienen
naisvartalon {Reclining iigure,
1929), jossa on ihmisruumiin selvät
linjat, muttei ihtnisruumiin jäscntett
tarkkaa symmetrisyyttä, ci ihmiskasvojen
selviä piirteitä — materiaali,
alabasteri, ei ote symmetrinen, se ci
ole niinkuin ihmisen liha ja veri, kuvanveistäjä
ci tahdo tehdä sille väkivat
taa, hän ei tee ihmisen jäljemtös-tä
turmellen materiaalin sanomatonta
kauneutta, hän tuo oman ftäke-myksensä
ja alabasterin laadun mukaan,
ja hän kykenee, välittämään
Iväkcj^än tuoreuden ja sisäisen energian
luofftuksecnsä. Xpfficästä kivestä,
Portlandin harmaasta kivestä,
Homtonin rtiskeasta kivestä, .incas-fer-
kivestä, erilaisista marmoreista
ebenholtsista ja erilaisista puutajeis
. ta, joka ainoasta materiaalistaan hän
luo sen mukaan, mitä pitää tuolle
aineelle clävimpänä, luonteaiomai-simpana,
luonnollisimpana muotona.
* • * . •
Hyvin monessa Henry Mooren
työssä ovat elollisten olentojen
nmodot ja linjat häipyneet miltei
- olemattomiin: Han on luonut joukon
mielenkiintoisia ja omalla tavallaan
kauniita abstraktisia muoto-tutkielmia.
Ne voivat olla vain pyöreitä,
soikeita, pitkänomaisia 'tai kaikin
tavoin epäsymmetrisiä kappaleita,
mutta kuitenkin taas täynnii tuota
kappaleen sisäistä energiaa ja voi-mantuntua,
jota Moore niin esimerkillisellä
tavalla kykenee' saamaan
töihinsä.
— Katsokaa,^ tällä tavoin luonto
on porannut reiän kiveen, sanoi Henry
Moore merenrannalla pyöritqUes-sään
kädessään vesikiveä, johon reikä
on muodostunut keskelle.
— Reikä yhdistää kappaleessa sivun
toiseen, tekee sen heti paljon
kolmiulottuvaiseksi, sanoo hän atc-
Henry Moore atelierissaan. Takana
fonin ruskeaa kiveä.
keskeneräinen lepäävä nainen; Horn-y,:-'!'
A'.'
1 I
m
m
m
ti»-!*?. 'mm.
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, March 23, 1940 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1940-03-23 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki400323 |
Description
| Title | 1940-03-23-03 |
| OCR text | HELS!NGIN KANSALLISTEATTERI, mUjoonien markkojen arvoinen rakennus, j^^ 1902, — Teatteri juontaa alkunsa Kaarlo Bergbomin ja hänen sisarensa Emilien seuranävtän-noi^ tä (ensimmäisenä Kiven*'Lea") 1869 lähtien, josta kehittyi Suomaiaisen teatterin nimellä tunnettu seisova teatteri 1872 Porissa. Teatteri ahtoi aika-ajoin •näytäntöjä Helsingissä y.m. Suomen kaupungeissa, kunnes se edelleen kehittyneenä ja laajentuneena sai niputtaa uuddl7nimdlä^ taloonsa Helsingissä, johtajana edelleenkin useita vuosia sen innokas ja väsymätön alkuunpanija tri Bergbom. — Teatteri on nykyisessä kodissaan nauttinut kaiken aikaa runsasta valtioapua. enry /viooren Kirjoittanut KAISU-MIRJAMI RYDBERG Aurinko, tuuli ja vesi on koko kevään muovannut mustaksi käynyttä jäävallia kaupnfigin lumenkaatopaikalla veden rajassa. Olen katsellut sitä ikkunastani joka päivä ja niiiii-tanttt usein Hienry Mooren veistoksia ja keskusteluja hänen atelierissaan pienen englantilaisen talon yläkerrassa. Omintakeisen,'erikoislaatiiiseti kui^anveistäjän käsityksiä siitä; miten hätien on suhtauduttava luomistyöhönsä ja materiaaliinsa. * X, Henry Mooren nimi mainitaan Euroopan taidekirjallisuudessa yhä ^iseammin Brancusin, modernin kuvanveistotaiteen situnnanahf ajan, rinnalla. Hänestä puhutaan jo kuvanveistäjänä samaan aikaan kuin Picassosta puhutaan ntaalarina.' Eikä hän kuitenkaan vielä ole kuin nel-jissäkymmenissä. ; Syntynyt Castle-fordissa, pienessä Yprkshiren kaivoskaupungissa: 1898. Rintamalla maailmansodan' kahtena viimeisenä vuotena, sitten taideopintoja Leedin taidekoulussa ja Lontoossa. Nyt erään huomattavan teknillisen korkeakoulun piirustuksen opettajana, Henry Moore poimii merenrannalta käteensä simpukoita ja veden han-kaamia, kuluttamia, silittämiä kiviä. —- Ihmisen ruumis kiinnostaa minua jatkuvasti kaikkein enimmän, sanoo hän. Mutta silti olen tutkinut \,/aonffo« omia muotoja suurella har-taitdella niin kauan kuin muistan. Simpiiköttit^- rantakiviä, luita. Kallioita ja vuoria; puun ja hennompien kasvien muoto ja. Olen oUut täällä monena kesänä peräkkäin; mutta joka vuosi voin poimia hiekasta picr niä vesikiviä,' joita en huomannut (likaisemmin. Niitä, oli siinä tietysti totoja ennenkin, mutta juuri se muo- ^o, jota nyt tutkin, ei sattunut silmääni, kun jokin toinen askarrutti ojatuksiani. iMonto sdlaisenaan, sen luomat ^ muodot, sen omat rytmit ja kaiken tämän jatkuva huomioiminen ja tmi- ^^minen on ainakin minulle suoras* taan taiteellisen luomistyön edellytyksiä. Kas näin on luonto itse muovannut, muodostanut, muokannut pehmeää kiveä. Kas tällaiseksi on tullut kovan kallion pinta, lohkareit-ten linjat. Näin hakkasi luonto irti järkäleen. Näettekö kiven oman luonteen? Rytmin? Kuvanveistäjä ei saa tehdä sille väkivaltaa. Luuko? Luussa^on-fhmeellitiett rakenteellinen. Iit juus, keveys ja muodon hieno muuttuminen lukemattomin toisinnoin. Puussa, puun run- __gQssa, , kasvamisen prinsiippi, puuveistoksen ihannekuva: ylöspäin kiertyvä liike. Simpukan kuoressa luonnon luja, mutta kuitenkin ontoksi tekemä muoto — ajatelkaa 'metalliin tehtyä hahmoa — ja ihmeellinen niuotovalmius suurimmassa yksinkertaisuudessaan. Kaukoputki ja mikroskooppi vielä suurentaa meille luonnon omien muotojen ja rytmien aluetta -— miksei siis kuvanveistäjä ammentaisi siitä avartaakseen muototajunsa ja muotokokeilu jensa aluetta? * * * Henry Mooren Lontoon atelierissa, keskellä suunnattoman suuren ja suunnattoman rumasti rakennetun kaupungin kivierämaata, voi äkkiä tuntea tuon luonnon läheisyyden jä luonnon rytmit, josta Henry Moore niin paljon puhuu. Hänen töissään on tavaton voima ja viitaalisuus. Niissä on rytmi ja intensiivinen liike —-ei suinkaan jotakin jyysiUistä liikettä jäljittelevä, vaan erikoislaatuisen, kiihkeän luomistyön, kaut ta syit-'^ tyneen "taideteoksen oma sisäinen^ energia, oma elumä, jota on hyvin vaikea tällä tavoin sanoilla selittää. Jos tulee Henry Mooren studioon katseltuaan päivästä päivään pukumuotien vaihteluita eri aikoina kaupungin marmorista, kivestä tai metallista tehtyjen kuvapatsaiden esittämänä,' koettuaan suoranaisia järkytyksiä Albert Memorialin kaltaisten huonon maun monstrumeitten edessä ja kahlattuaan suurissa gal-, teriöissä läpi maalaus- ja kuvanveistotaiteen historian, tuntuu kuin astuisi kylpyyn kivihiilikaivoksesta noustuaan. Nain kuitenkin vain siinä tapauksessa, että on päässyt vapautumaan sovinnaisesta suhtautumisesta taideteokseen, ettei vaadi, että veistoksen esimerkiksi pitää esittää ratsastajaa hevosen selässä, tyttöä kaivolla, karhua, kettua, kissaa, stmrmiestä nojatuolissa ja niin edespäin. Ja ettei" toisenlaisat veistoksen edessä stdje aistejaan ntuilta mahdollisilta kauneusarvoilta ja sana: eihän tuo esitä mitään. Eihän tuo voi olla taidetta^ Kauneus, saiföö Henry Moore, ci olekaan veistosteni tarkoituksena siinä mielessä kuin se käsitettiin ja käsitetään myöhäiskreikkalaisen tai renessanssin taiteen yhteydessä. Ilmaisun kauneuden ja ilmaisun voi-ittän välillä oh jtthktiöh M ja kauneus voi sitäpaitsi Ulla niin moninainen olemukseltaan. Minulle merkitsee eniten ilmaisun Henkinen vitaalisuus. Syvältä ja syväHe. "Henry Mooren kaltaisen kuvanveistäjän tarkoituksena on tsHtää ajatuksensa ja kuvitelmansa inuo-] doissa, jotka ovat luonnöllisei sille materiaalille, josta hän työnsä luo", kirjoittaa Herbert Read. Ihmisen nmmis kiinnostaa häntä, jatkuvasti eniten, eikö hän min sanonut? Sanoi. Mutta ei hän voi silti kuvata ihmisen ruumista kivessä jäljennöksenä siitä, millaiseksi luonto sen on luonut aivan toisenlaisista aineksista, lihasta, luusta, pehmeistä kudoksista. Ei tätä kaikkea hänen mielestään voi suoraan niuuhtaa kovasta kivestä tai metallista tehtävään ihmiseen, tekemättä väkivaltaa materiaalille ja myöskin lihalle ja verelle, joka olisi saatava elämään sille vieraassa olotilassa. Henry Moore siis tutkii herkeämättä luontoa,-^tsii sieltä muotoja, jotka ovat luonnollisia sille kovalle aineelle, josta hän itse luo. Hän ammentaa myös alituisesti oman alitajuntansa loputtomista lähteistä, ja näin hänen taiteestaan tttlce ikäan^ kuht kompromissi noiden hänen mor-tcriaalillecn sovcltuviefi muotojen ja omien luomistyöhön pakoittavien nä" kemysten ja idcaih kesken. Valkoi-^ sesta alabasterista hän veistää pienen naisvartalon {Reclining iigure, 1929), jossa on ihmisruumiin selvät linjat, muttei ihtnisruumiin jäscntett tarkkaa symmetrisyyttä, ci ihmiskasvojen selviä piirteitä — materiaali, alabasteri, ei ote symmetrinen, se ci ole niinkuin ihmisen liha ja veri, kuvanveistäjä ci tahdo tehdä sille väkivat taa, hän ei tee ihmisen jäljemtös-tä turmellen materiaalin sanomatonta kauneutta, hän tuo oman ftäke-myksensä ja alabasterin laadun mukaan, ja hän kykenee, välittämään Iväkcj^än tuoreuden ja sisäisen energian luofftuksecnsä. Xpfficästä kivestä, Portlandin harmaasta kivestä, Homtonin rtiskeasta kivestä, .incas-fer- kivestä, erilaisista marmoreista ebenholtsista ja erilaisista puutajeis . ta, joka ainoasta materiaalistaan hän luo sen mukaan, mitä pitää tuolle aineelle clävimpänä, luonteaiomai-simpana, luonnollisimpana muotona. * • * . • Hyvin monessa Henry Mooren työssä ovat elollisten olentojen nmodot ja linjat häipyneet miltei - olemattomiin: Han on luonut joukon mielenkiintoisia ja omalla tavallaan kauniita abstraktisia muoto-tutkielmia. Ne voivat olla vain pyöreitä, soikeita, pitkänomaisia 'tai kaikin tavoin epäsymmetrisiä kappaleita, mutta kuitenkin taas täynnii tuota kappaleen sisäistä energiaa ja voi-mantuntua, jota Moore niin esimerkillisellä tavalla kykenee' saamaan töihinsä. — Katsokaa,^ tällä tavoin luonto on porannut reiän kiveen, sanoi Henry Moore merenrannalla pyöritqUes-sään kädessään vesikiveä, johon reikä on muodostunut keskelle. — Reikä yhdistää kappaleessa sivun toiseen, tekee sen heti paljon kolmiulottuvaiseksi, sanoo hän atc- Henry Moore atelierissaan. Takana fonin ruskeaa kiveä. keskeneräinen lepäävä nainen; Horn-y,:-'!' A'.' 1 I m m m ti»-!*?. 'mm. |
Tags
Comments
Post a Comment for 1940-03-23-03
