Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, May 19, 1951

              I.-- J • Jatkoa.
\ IV
«Helena oli jatkanut surullisen sekavaa
ja aiililTä kurjaa elämäänsä viikosta toi­seen
ja kuukaudesta toiseen. Oli etsinyt
uuden asunnon, kun entisestä oli pois
häädetty ja uudeai työpaikan, kun enti­sen
oli juopottelun seurauksena menet­tänyt,
kunnes tuli se aika että hänet täy­tyi
eräästä työpaikastaan viedä kiireesti
sairaalaan, jossa kohta tapahtui aiyan
tavallinen synnytys. Helena oli tuskan-huutojqnsa
tvuolcsi sen verran huumattu
ettei hsn ttK}ta tapausta tiennyt, selveni
vasta vuofsellaan siistissä huoneensa,
jossa oli useita sysmytykssn läpi käynei­tä
tai sitä odottavia liaisla.
Mitähän m < mahtanut tapahtua?
koetti -Helcsa apiiköida, kun vierelle
tullut smr^Bisiliioitäjatar ilmoittij-että hän^
on saaijut teriresn ja kauniin tytön, jon­ka
hän phn saisi nähdä. Hetken peräs­tä
hän tuUkiii käärön kanssa ja laslaen
sen Helenniivleirdle sanoi iloisesti:-
"Katsokaaäaa ssyt, eikö olekin kau­nis!
Voitte olla Iloinen ja omiellinen."
'HelenaBa kcslti hyiiiylirä, vaikka
tunsi, että llömesu ja ^önnelllRsn hän; ei.
voi olla e^kä"^s^aan^ltmalsaän.^l^^
seltuaaiit pditteiaiä 'avatun pikkujHJi^n-sa
kasv^ja-ttil!ä^-&äh .^§IÄVJonlkinlär^
pelonsekaista.
kun hä^l^atsdr jollen
tunte%pnnatssaä^^ läippöä ja
hell)rytl^^;tuota. piMiu> jraukk^
ja hän liyjnyili sille sekä sairaarihoita-jattarelle
teeskentelemättömästi. Äi­din
tuniie oli herännyt ja sen pohjalta
hän nyt koetti ajatella tulevaisuuttaan,
pirtun Vuoksesi^ Ä taukka^ ^
- J - F b E NA V 1
Liekille Mrjoittanut AKU PÄIVIÖ ,
a^ti^ le^täi^ä1i:o^^ Siniit'
miniiii lii^jästi yiäfefta! jä: Suojella \
maailman pahuudelta, ettet joutuisi Sä-"
moille teitii kuinIslntin äitisi C . , '
Ip»läissä ajatuksissa ja entisen e l ä m ä ^ •
mifistehiissa killui yhdeks^ päivää,-jol-loiiijhj^
iivfai: kpa^äj*önsä kanssa
saii;aalan., ^ <P3^5^iteke>3isyystift^ hä­nelle
oli fhajnkittumuka^n^^^^^i^ varus- .
teiji^ ja jpl^eni sunm asiinto
eT'4^n^l^^ttoman pariskunnan luona,
jonka i^atmo: lupasishu^^^
aikoiiitä^ toistaiseksi.
(Niin alkoi' iHelenan , elämä uudessa
vaiheessa, ensin mdkeinpa iloisena ja
toivokkaana, sillä Jap^^ illoin-ja öin oli
hänelle kmfeJu kaiessa. Hän oK kiinty­nyt
siihen ja sen, tulevaisuuden kuvitte-luihi%
sen;kasvatuksen, missä hän tuli­si
näyltäm|iän>roikä
ihmisenä oli. ,
Mutta tätä et kestänyt kauan^ kun
tinen tapa vähin erin^tempasi hänet
mutkaansa^ Väsyneenä ja alemtniius-tuBteeT^.
vjaiassa iUoinv^V!^ päästyään
hän-aKfpi pistäytyä ju^^
,nesyiiyahtlsielläj^inapitempään ja ker­ran
jo tulr vasta syödänyöllä humalaise­na
Icotiin. nyt; tapahtui se inikä jos­kus
ennenkin, että hyväntahtoinen hoi-tajanainen,
oli suuttunut ja sanoi: >
;iSinä-r-r-^utkal Hankuitselksi uusi
kortleeri kolmen päivän: sisällä, tahi
nuiuten minä ilmoitan asian poliisille!"
iPoUisille: . . . Tuollaista oltu He-vavataaii
tilaisuus esittää oma lausun­tonsa.
^Nänlä lausunnot merkitsevät
huomattavan paljon ohjelmiston valin-nassa.
Radio ^ City elää aamuvarhaisesta
. myöhäisyön tunneille. iMilloin esityksiä
.ei ole, on harjoituksia ja siivousta. Pö-
, lynimurit käwät, peilejä hangataan,
, kaiteita ja ovenkahvoja pyyhitään ja
2viilloitetaan. . £imenkuin pölynlmureit-
, ten pussit tyhj^npetään, tarkastetaan ai- .
. na, ettei niiden kitaan ole joutunut kai- .
. lisarvoisia,esineitä. Timantinkin,löytä­minen
ief - ole ntikään harvinaisuus, Fa- '
i3äs keino löytää kadotettu esine Radio
. Citys^^ ovat sen erikoistehoiset; suuret .
•».pölynimurit,;- • .
leualle ennen sanottu. Se oli kamala
uhkaus.
"KyUä minä hankin tmden kortteerin,
jos olette niin liyvä ja katsotte lapsen
perään vielä huomenna", sopersi Helena.
"Hyvä ön, ja kyllä ^ u n täytyy
tuosta pikku raukasta huolehtia nyt yöl­läkin,
ei sinusta kurjasta siihen ole", sa­noi
suuttunut nainen^
Helena oli juomapaikassa tutustunut
erääseen nuoreen komeaan naiseen, Jes-sieen,
jä heistä oli tullut niinhjarät ystä-vätettä
uskoivat toisilleen elämänsä sa­laisuuksia.
Niinpä edellisenä iltana oli
tuo ystävä Helenan valittele^'an tarinan
jälkeen sanonut: ' v
"Mitä sillä tavalla raadat huonolla
palkalla; rupea metsästämään miehiä.
. Niin minäkin olen tehnjrt jo rtoista "annot­ta
ja tullut komeasti toimeen; Varsin­kin
jos usein tapaa-seHafeea. kaverin
jolla <mJ£oiiasti Jiahaa^ ^'eivät^ole n
kia> äiiilta=^\mi k^saistaprsSlmät- ^imm^a
.•. ;u - -Mutte nyt: oir; minun: ieläniäsääni
sa^ttnnnt' seilaillen ; ifcmedKnen käänne
että minä «voin luopua tuosta ammatista
ja ruveta esittämään aivan kunniallisen
aviovaimon osaa,yjosta ajatuksesta olin
jo tnelkein- luopuötit. T
tosin vähän. vanheihpi:iminua^ on misr
tään; väUttämättä kiiiityjiytimi sa­moin
kuin-?niiiäkin iiäiieöi ja olemme
sopineet>i^ttä huomenna liittomme lail-listötaan^
Jaösitt^ahäh-^de.minut emän­näksi;
v^lniiiseeii; kotiinsa^ joka on jossa-kii^
ilähettyvillä olevan ipikltu kaupungin
Iaidässa>; Hän sanoo olevansa ;aromatil-taanseppä.
Nj^ hän on joillakin asioil­laan
ja tuleeminun liuoheeseeni tunnin
kuluttua.*V
*'^Mikä ihmeeUinen tmni.sinulle, eihän
niitä usein,tapahtune. Mutta miten mi­nä-
voisin 'metsästää' kun minulla ei ole
sellaista asUntoai Eihän se missään per-hepaikassa
eikä; tavallisessa vuokrahuo­neessa
käy ••laatuun", oli (Helena arvel­lut.
*'Ei sitä kyllä voi kaikissa paikoissa
. . . Mutta :ota minun asuntoni, se on
sellainen jossa voi", oli Jessie sanpnut.
Helena ei ollut voinut sitä asiaa heti
päättää, oli hirvittänyt sellaisen aske­leen
ottaminen. Mutta tänä yönä se oli
hänelle selvinnyt ja häh päätti mennä
koettamaan tavata Jessiä.
Aamulla surkeassa kunnossa ollen
hän meni työpaikkaansa vain sanoak­seen
että hän on sairas eikä voi työtänsä
. jatkaa. ;Saatuaan muutaman palkkadol-
.larinhäp kävi vähän lääkitsemässä itse­ään
Ja ryhtyi etsimään Jesiä. Ei tavan-
. nut-<häntä tutussa juomapaikassa, mutta
eräs tarjoilija tiesi sen verran, että Jes^
.sien kortteeri oli tuossa sivukadulla
erään kivitalon kellaTissa. Helena meni
neuvotulle kadulle ja huomasi siellä
. erään talon, joka sopi siksi, minkä mies
oli maininnut. Hän käveli Sen lähett\'-
villä ikäN-iin asti ja aikoi jo mennä uu-.
. delleen juomapaikkaan, kun Jessie tuli­kin
talon nurkan takaa miehen, siis tule­van
aviomiehensä rinnalla.
Helena kiiruhti heidän luo ja sanoi:
'\Tessie, joko jätit ne huoneet — minä
tulin nyt päätökseen?"
''Kyllä, mutta palataanpa takaisin,
kyllä sinä ne saat, minä esitän asian ta­lonmiehelle,
eiköhän se sitä tietä luon­nistu,"
Tuossa tuokiossa~öii Helenalla tiedos­sa-
uusi asunto, johon hän sai kannella
«nsm vähät tavaransa ja sitten lapsensa.
Nyt hzn tunsi olevansa "kotonaan", sil­lä
Jessie oli sanonut, ettei talonhoitajan
puolelta puututtu asukkaiden yksityi-
-seen -^Epiään. -ellei- miföän---erikoista ta-:
pdbtimut»:-; , • \ • ,
Tuli ilta, mutta nyt Helena huomasi
ettei hän voisi mennä edes juomapaikas­sa
käymään, sillä pikku Helmi oli levo­ton.
Hänen täytyisi tyytyä siihen jrri-tykseen
että käy siinä talon nurkalla
kurkkailemassa ja koettaa antaa jollekin
sopivalta näyttävälle ohikulkijalle mer­kin.
Mutta minkälaisen merkin, siitä ei
ollut Jessien kanssa puhuttu. Ehkäpä
vain sanoa "Haloo!" Muutamille Mn
jo rohkenikin niin tehdä, mutta ne joko
vastasivat siihen ohimeimen tai eiA^t
kiinnittäneet mitään 'htiomiotai
Jokohan minä olen tullut sen näköi­seksi
etten onnistu tässäkään, ajatteli
. jo Heletia. Mutta vieFä tätyy yrittää.
Seutu oli huonosti valaistu ja sHnä
kulki vähän ihmisiä. Mutta jopa kääntyi
kuiihauksesta joku juureva mies; ehkä
vähäii hiirrialassa, koiska kävely oli hiu­kan
epävarmaa. Miehen tultua melkfeiioi
vierelle sanoi Helieha hyvin kiitduvasti:
"H^iSö!" västaii läifö pitkääii' ja py­sähtyi
^Helimaheteeii. Nyt Helena säi­kähti,
sillä hän tunsi midien -— aiv£m
varihäad. Sehän ei voinut olla miiii kuin
Huhta-Jussi, tuo suorasukainen aiiies, jo­ka
olf heillä renkinä jä säiiöi isälle kes­ken
vuoden poislähtiessääh, että *'enim-nä
rupea tässä kaatuvassa talossa nälis-säöi
ja palkatta puskemasöi";
Mies katseli Helenaa pitkään^^ katsoi
ja katsor ja viimdn kysyä jyräytti:
"'Puhutkö sinä suomea?"
"Puhun"; vastasi Helena vainuina pa­koon
juoksemaan.
"No tottavie, sitten minä sinut tun­nenkin.
Sinähän olet Könkölän Hele-naP'--•.••:^^•-•
'SMiMSöHköläitjamistä? EreMyt-te
suuresti: Minä olen Hehni Anderson
Hdsiugistä."
"Hm. Onpa sitten maailmassa kaksi
aivan samannäköistä ihmistä; Mutta
mitä sinä sillä haloollasi tarkoitit; oletko
sinä niitä tyttöjä? . . . "
"Olen", sanoi Helmi ja päätti viedä
leikin loppuun, vaikka sydän takoi ta­vallista
kovemmin.
Helena johdatti miehen huoneeseen­sa,
:pssa tämä Helenaa katsellen yhä
jahkaili:
•'Aivan kuin ibhetty Könkölän Hele­na,
vaikka oletkin vähän vanhempi ja
vankempi^ niinkuin pitääkin olla koknen
vuodeii perästä; äänikin aivan samanlai^
naasti otti; Helena tarjouksen
kiihkolla tyhjensi eteensä tuota"?. .
- Ja,;iiiin..että,hän:hetken p e r ä s t ä ^ ^ l
humalassa kuin mieskin ja ^ SKif
• yhteisestä, sopimuksesta. Mm\ I
- ,uIos.. -K^ityksin ja hoipehellS' |
valsivat Helenan asuntoa feohti v--^ I
horjahteli niin pahoin että Heleilaap ^
-tyi häntä tukea, mutta ovella tarp'^'^ i
se onnettomuus, että he horjahti^>t ] ,
lemmat, kaatuivat rapuille ja tulivat • liP'° ^
listen alas. Helenalta pääsi kirkak" ' I ""-^
loin mies ryömi ylös ja sai.vedetvk|; '^'P
sensä oven ulkopuoleUe, kadoteaU'' ' U*^"^
Jotkut keUarikerroksen asukkaaTh^ iJdituUuts
livat kirkaisiifl ja rienskät paikaJaJ^ Wpos^^
vaten 'Helenan tunnottomassa tikr' > deltakin.
Han selveni miten, hänelfe oH ^ \ l ^löetty-äai
vertavuotava-haava päässä ja toinai' - 3itase»aU<
ka poikki. Kiireesti.kutsuttiin ^' i)Elma mu
ttta mole
me, Bma
\is& heti .ai
^0. Elma-v
li kului ail
«Helena makasi sairasvuoteella }e ^tlä, Elma
kipsisiteessä ja pään häaVa nfedottil^ -laa hänkin
Hän oli jo ollut hereillä h^^^^ ja^^J Jli hauskaa
taÄut muistella^ kaiken tap^uneeDf:' Mia oU t
heitav Sairaanhoitajattaren^ aamiii
\^ ;teea meeeflfeMBJen-^Ä^ L fannari
neI^A?tä^tänaä.t.-5;:0- -;'|'A'.'öS .T- iiHifl £ kuinko
'f- .^•^-a^'-'.Jfih&^^ • hetöHä-^-rf^^'^^mm^
hoitojatar ystavälliseisti >jä cdotin-lenan
silmistä kyyneliä. • "^y^ c \ ' Jhdla-taga
imUännekään, kiäikki on nyt hyvin.]:!;' ^'gi. Hän'
k^ne kjfllä i^ränee enöällefen, mint'i.' igfll& K
tä jO;,Ää kuuden viikon kiiluttua v£': B ^ ikä «M^ti
silla käveliä täältä sairaälaita ulö3,£l'[ ^
päänne haava olliit vaaräliin^n, c!i.
vain saaiiut^ kaätuessanne kolahda.:/
joka vuorostaan kutsui sairasyauniQ';
Helena lapsineen vietiin sairaiaan.^
X V
1
nen.
Samassa kuului.kirpeä lapsen itku.. -
"Mitä; onko sinulla lapsikin?" Mm-mästyi
Jussi.
'iOn", sanoi Helena kiirehtien lapsen
; luo.:::.;-
"No sitten meni juttu myttyyn. Mi»
nä en rupea millekään sellaisen tytön
kanssa jolla on itkevä lapsi vierellä.
^Nlutta kun sinä olet minut tänne saanut,
niin minä maksan. ^Mikä sinun taksasi
^•'Ei mitään nyt."
"Sano pois vaan."
"No olkoon dollari", sai Helena väki­näisesti
sanotuksi.
"Tuossa on ja hy\^ää yötä Helnii eli
Helena, kumpi tahansa. Mutta suoraan
sanoen minä soisin että ottaisit toisen
ammatin."
Tuo teki Helenaan masentavan vai­kutuksen
ja Jussin jättämä dollari tun­tui
v^astenmieliseltä. Hän tunsi, ettei voi
tänä iltana enää metsästystä VTittää.
Seuraavana iltana oli lapsi rauhalli­nen
ja Helena arveU voivansa käydä tu­tussa
juomapaikassa ja -dipyä siellä jon-
> kin aikaa; Täällä hän tapasikin kohta
hismalaissn -miehen, joka pyrM hänen
seuraansa ja halusi tarjota juomia. Ah-rapun
reunaan."
''iMinähän: olin niin juövuksissa';id
Heleiialta itsesyytöksen pakoittam'
"Niin, tyttö parka. Mutta unöSitJ
kaa se nyt ja ajatelkaa tulevaisuuttj:-
ne valoisin toivein. Ehkäpä tämä
lahdus oli teille loppujen lojmksi onni
si. Me sairaalan henkilöt tiedämmep:!-
jonrsell^isla -tapa^ksia^ vKuinlja. BJ'
muuten voitte, tuntuuko kipua jte
kin?"
^'Tunnen jotakin huonoa vointia; mut
ta jalassani en tunne mitään kipua."
*fSe huoöo vointinne johtuu €deliis^|
tä tilastanne ja nukutuksesta, mutta sf,
kin menee ohi muutamissa tunneia.
Tuon teille jotakin virvoketta." I
"Kuulkaahan", pidätti Helena. 'JE^
ten on lapseni laita, onko hän täällä rJ,
missä?" j
"Täällähän se pikkuruinen ^)n ja
vässä voininissa, tuon hänet pian
däfcsenne." j
Hetken perästä hoitajatar toikin Is-,
sen Helenan nähtäväksi. ' ^
Tämänjälkeen Helena sai hiljalleuj
. mielensä rauhoitetuksi ja aika alkoib-;
lua odotuksessa. Mutta omituista, kiC-^
ka hänen mieleensä tuli nyt yhtenäi^
Eero, sellaisena kuin oli hänet enEö^
nähnyt kotipuolessa ja taas sellaisenau-1
jaana jättiläisenä kuin oli hänet viiineS|
nähnyt. Kuinka hän nyt olisi halunr.'
tavata hänet, nähdä hänet, tarttua b-f
nen käteensä ja puhella hänen kan^sai;
kertoa kaiken elämästään ja saada k-^ E
a venyi h
rjailla. V
^pafvassa
1 suuressa
Halla men
\ Orcnit-lut
heille j
m vuokr
|, silla ha
tavien se
a maanak
leella-mat
tävät, kj
\ Länrnij
' Vitsin ja ]
samatkan
Seuraavan
V Yorkin
issa, joist£
)ka voi pis
.menin tei
sta, mrs. 1
meriin, yi
nusta hyv
in viimeise
|ssani.
'l4 p:n aai
idm kaupu
vielä pai
tin ajurilli
stuisi. !^
lyiollai
tavaroita j
ttamaan 1
^,oriajak>T
poitti halu
.^Tuo. teki
|itU samal
fstausvari]
neltä, juuri häneltä jotakin — - ^
ja tukea. Mutta miten hänelle vok ec^
kirjoittaa? . . . Siinä tuli hänen r-'-
leensä ajatus, että eikö häntä vob.^r ^ uud
sellä jossakin sanomalehdessä. ^^^^'^
hän seuraavalla kerralla hoitajattai*-^ • }^^^
"""^Lestyykö tää^a tai lähettjr:3i;
suoomaallaaii.ssttaa ssaannoomaalleehhtteeää?: '' . i l |Li?..™. ,;^-.
"KyUä, ja minä luulen että e^F.^..^^^^^
las täällä lukee niitä, kun J«^\^;::. Crn"^
ystä\'änsä niitä aina tuo. ' , „ .;-f?l|%inim (
neltä niitä teille?"
Helena kiitti ja lietken P^^^J^^J
jatar toikin hänelle pari lehteä ja
"Tätä lehteä kuuluvat tällä »a-^
manteretta olevat suomalaiset typ
enJi»mCmytä nH elulekneav apny. ysi hoitajattais,ot^; l
^öiä katen:
^'^t}^-en:
"Kuinka j
^"Ennenku
hautta
,^ ia ojea
i ^ v e t i i