Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, January 15, 1949

              i
h
ma siellä d i raskasta ja tympaiseivää,
^illä kymmenkunta nahkaa oli latidoille
levitettynä kiÄV^amassa. Ne oli asetet­tuna
toiselle sSriälle ja osa kattoon lan-koien
varaan. JCaksi suurehkoa pesu-karhunnahkaa,
Joput vesikkojen.
,^Ielva naurahti ja katsoi l^esliin.
Kestätkö tällaista?" kysyi hän nyr­pistäen
nenäänsä. "
Leslie hymähti, katsellen hahkoja.
N iiohan on isoja vesikkoja?" Hän
katsoi Dawsoniin. /'Ovatko hiuutenkin
Nahat olivat laudoilla* tufkispuoli si­sälle
päin, vain \'ähän näkyi tummaa,
kiiluvaa karvaa hännän.reunoista, joka
oli levitettyjä naulattu litteäk^i laudalle.
•Hyviä, erikoisen hyviä he X3vat tänä
vuonna", vastasi Dawsön katsahtaen hä­neen
"Tunnetko nahkoja?" Hän-is-luutui
koneen \aereen penkille ja aik$)i
täyttää piippuaan.
• Ei muuten ^)le tullut niihin tutustut­tua
kuin että,poikasena täällä päin niitä
p\yd}steiin. Öliii jöiiiulbmät aina isän
luona kämpällä. ISiflien aikaan hän
vähän oli pois sieltäj riyk^^sih'hän käy
ainoastaan vierailemassa."
''Kuulostaa kuin kattiisit ^ sellaista
muutosta", sanoi Däwson.
•Niin teerikin,'Dätvsön/ Tiinsih s t o
ta innostusta ja inieMiikiintoä kärkk^^
tähän rannikkööläinääh, IPÖifcasllle mai­niota
seutua t ä m ä . "'
Leslie istuutui Melvah Viereen> vasta­päätä
Dawsoriiä. ' Seurasi-syvä äSnet-tönn-
3's. Däwsön Veteli SauTiUja piiput
taan ja katsoi stiöräanetfe^^ /Melva
katsoi häneen. 0a ^ s i i e i i % ä l ^ i i i i l ki
loisesta toiseen, väkäVähä jäjnrifettiVäi-
.senä.'.
Mhdoin häh rikkoi •äärbettötriyj-den.
••Dawson", häii säiiöi^ ''Melva ja im^^
nä rakastammie töisiäEfime. Sellaisen
asian tähden tähdöiitinie. pUh^lla kätns-sanne
näin heti tulonne paalia."
Dawson -ei iiikalit-ähiit. Yhä 'hah
katsoi eteensä. Hän öddtti -hyvän ai­kaa
ennenkuin vastasi.
"Arvasin sen, Ä i kun liäin teidät'',
sanoi hän raskaasti, Vhä väin katsoen
eteensä.
^elvan ja Leslföii katseet -hakivat
selitystä toisistaan.. Mitä ^tämä tällai­nen
tarkoittaa? Miksi ei heidän s^aisi
rakastaa? Miksi ei-isä Vöi "katsoahei­hin
ilolla ja tdivöttaa heille onnea?
•Etkö ota palttoota j a tilötä villahui­via
pois, Melva? Kylmä cittkä. j ö s ^ l ös
menet kovin lämpimänä. Autfah sinua."
Leslie oli kalpea eikä hänien kätehsa ol­lut
täysin vakava, mutta hänen äänensä
oli varma ja lohdultävä,"
Kiitollisena katsoi MelVa häntä sil-mim
ja antoi hänen auttaa päältään pak­sua
lakkia. "Heitä sinäkin omasi pois",
sanoi hän. • ;
"Olette molemmat liian nuoria puhu­maan
rakkaudesta." Da^^'son j c ä ä n t y i
heihin. "-Miksi ajattelitte että siitä pi­tää
minulle puhua?"
LosUe otli Melvan käden omaansa ja
lNat.soi Da\vsoniin. ''Me tahdomme tei-tiän
suostumuksenne avioliitollemme,
l)a^vson", hän.sanoi lyhyesti.
1 )a\vsonin piippu putoS hänen kä-
I « ENLIEKK
X X V I .
Rourken tuskanhuuto havahdutti mrs.
Prynnen huumauksesta, ja jotakin ta­vallisesta
tyyneydestään olemuksessaan
«stui hän portaille ja huusi kamarinei-tiään.
Rourke sipaisi kädelläänUiasvojaan,
mutta oli tuskin tietoinen siitä, > t t ä se
tuii punaiseksi verestä. Sekavin tun-tem
ja murtunen sydämin katseli hän
tylsästi häv*tystä känrieilä, tointui sitten
hiukan, näki €ealen tulevan eriiäntänsU
luQ ja sai ajatelluksi, että hiin siiuri kuin
hänen hehkilököhtaineh tuskansa ja epä­toivonsa
olikin, täytyi hänen kuitenkin
näytellä Rourken osaa. Hän kääntj^i
siis ja astui horjuvin askelin alas sa­lonkiin.
^ Danny makasi kojussaan ja nukkui,
tavoilleen uskollisena, raskaasti ja sike­ästi
kuin lapsi, ja Dravös, jonka korvat
hänen koneensa mähtaVa j\^skytys huu-
' niasi, ei tietänyt känneila tapahtunees­ta
murhenäytelmästä sen enempää, kuin
Dannykään. Rourke tarttui pojan här-;
tiöihin, ravisti hänet kiivaäsfi~hereilie
ja ajoi hänet hyvin ' tähdätyin potkuin
ylös kahlielle. • •
Sinne bnnellisesti pääst}'ään hieroi
Danny lineh silmistään ja totteli vas­taansanomatta
isäntänsä käsk3'jä. Ce-cilen
auttahiana nosti hän tiedottoman
kajiteenin ja kantoi hänet äläs hyttiin,
niissä emaritä j a palvelijatar saivat ot­taa
hänet huostaansa Darthyn ihennessä
takaisin heittämään yli laidan viimei­sen
riiUniiin —- läskaärin, jörika telitä-vätiä
pUrsiihielien määräyksestä öl^
ampua irlantilainen takaapäin.
Rourke itse nierii ylös komentosillalle,
niissä ruöriniiiesy^ eäell^eh öli iDäikal-laän.
Tämä seikka kumitiastut^ 'häntä
alilksi, niutta jäikfeenpSin miehistön ris­tikuulusteluissa
kävi Selville, että pursi­mies
erikoisesti öli tahtonut säästää
Quickin ja Dravosin, koska h'e olivat
välttämättömiä ainoina laivalla, jotka
VTOinärsivät -merenkulkua. Hän oli
niyöskih ankarasti määrännyt ruorimie­hen
p5^symääji paikallaan, huoliihätta
siitä päättyikö täistelii hänen tovefeil-nämä
olivatkin. Heidät ajettiin kans-siin,
eivätkä he saaneet jälallaankaan
astua sieltä ulos 'muulloin kuin^tehtä-xiään
suorittaessaan, ja silloinkin mrs.
Prj'imen ja Cecilen vartioimina. Drävos
ja Danny j ä t n \ ' ä t tuskin koskaan kone^
huonettaan; töinen hiikkui siellä lielve-tillisestä
melusta liuol imättav sillä aikäk
kuin töinen vuorostaan väl\W, Röiir-kelta
puolestaan vaadittiin ji^leen uiitta
todistusta hänen ihiiieeilisiestä sitkeydes­tään.
Ja hän antoi sen hiiddlään;'miU^^^
herkeämätön ponnistelu ja^^aruillaiahölo
sekä tuskäilihen tiietoisiius häiitä koh­danneesta
sanomattoman siiufestä ta]^-
piostä ka^u enemmän hänen vbimiileeh
kuin hän itse ymiiiärsilcään, ja muut,
jolka tunti tunnilta näkivät'hänet kes­tävänä,
HymjHleväiiä, '%yiiehä jä työ­teliäänä,
osasivat tuskih ahtä£^ oikeata
ar\'oa hänen itsehiilihnäileen.
Vasta kun Rance inäärättynä päivänä,
heihäkiiun viidentenätoista, laski ank­kurinsa
Bömbäjm satamassa, vasta kun
Drävos ja Dähhy vihdoiiikin väpäutu-
. neiha työstään sähkökönehuöheessa tuli^
Vat käiinelle vapauttamaan häriet —
vasta silloin lyyhistj'i Rourke kokoon ja
hoiperteli kuin juöpiiniit äläs salonkiin.
Tuskan j a väsjTnyksen sumentamin ai­voin
kulki hän aivan riirs. Prynnen ohit­se
näkemättä tätä tai edes kiiulemätta
hänen levottomiiudeh j ä säälin huudah­dustaan.
Hän meni ensimmäiseen, par
^haaseieh hyttiin j ä heittäytyi jo hukkuen
niakuulavälle. . Sariiällä Ketkdlä putosi
ladattu revolveri haneh vöiiiiättbmästa
k ä d e s t ä ä n . . . ^
Oli yö, kun Rourjke herä^. Aluksi
oli hän väin tietoinen siitä, että oli levän- ^
nyt k3'iliksi, iettä hänellä oli jano ja että
alus seisoi.paikallaan.
Sitten hän osittain inuisti mitä oli ta-
• .,3.- ^ • "". • • ' .
päKtiiriut. Hän liÖusi, ihmeelliseh rau­keana
ja päässään tyhjän tunne, työnsi
oVeh auki ja astui salonkiin. Sitä valaisi
himineästi fotogeniläriippu, joka riippui
ketjuissäaiv keskellä huonetta olevan
pöydäii yläpuolella, j a se naj^^tti iiiuur
ten autiolta ja h}'ljät3dtä, paitsi että
**01emme ankkurissa Bombayn sata­massa.''
"*Hm, Alan muistaa. Kyinka voi
kapteeni?" •
^*^Hänet on viety sairaalaan, sir, jiiii-däkseenisinne
toipumaan r-^-^^
nakin, e t t ä juuri sttU sanaa tohtori kävt-ay
;:. ; ; •
^^Häii on siis parantumassa?" ^
^''On, sitä häii on^ tohtori sanoi miiu- -
ten, ettei ole iainkaaii vahingoksi, vaik­ka
hansaisildn tuollaisen suoneniskun
kerran vuodessa;;^'
;*Sepä hyvä. Ja pravos?" ^
; - r i än on; nieiinyt maihin jiiihuakseen '
viranomaisille ks^inästa, eikä hän ole
t^illut vielä takaisin." -
Hieman empien esitti R^^ -
nij^ksen, joka oli ollut hätfeh huulillaan
siitä i ä h t i e n k u i n hän oli syömisensä lo­pettanut.
'\Ta mrs. Pryrtne?"
•^•Oo,;sir.^'. :''\:-^:.
^'Mitenkä on hänen laitansa, Danny?" '
Danny suoristautui. Suuttumus teki
hänet t Upeaksi,
' ' E n ole koskaan nähnyt niin kiittä­mätöntä
naisväkeä, sir. Ja kaiken sen
jälkeen, mitä itse olin sanonut tuolle •
mustasilmäiselle ranskalaiselle noidalla'
V "No, Danny!"
" E i , sir, « n peruuta ainoatakaan sa­naa,
vaikka sitten paikaJla aiitaisitte
minulle eropassin. Niinkuin en minä
olisi sitä nähnyt! Olimme tuskin laske­neet
ankkurin, ja te itse makasitte aivan'
tiedottomana kqju^äniite, kun nuo kaitsi» ^
huusivat itselleen veneen j a tahtoivat -
nlennä mäihin edes h j ^ ^ t i ä sanomatta, ;
ja hiinäV jolla kuitenkinolioUumitä Va-kavhhmat
a i k ö m u'k s e t tytön suh- :
.teen —.":•: ^
"Oietko sinun aikomuksesi "imillöih-kaän
olleet muuta kuin vakavia, penik -
ka, heti kiin sinun ön önnistiihut saada .
joku nainen hyrriyilemään'itsellesi?^*
leen onnellisesti vai ei. Se, että Quic­kin
kimppuun oli liyökätty jä h ä n t ä hää- Danny istui siellä nukkuen nojaten räi-vöitettu,
näytti Johtuneen sattumasta keänlöistaväta päätään käsivarsiiirsä^
tai Edeltäpäin aavistamattomien ölosuh- jötlia olivat ristissä pöydällä, taivassä
teiden äiheuttajnasta pakosta. Muut
laskaarit oli kuitenkin täydellisesti lan­nistettu,
ja l ie osöittiva| jäljelläolevan.^
matkan aikana suorastaan uskomatonta
intoa noudattaa asianomaisten riiieltä
vallitsi äänetön hiljaisuus, ja jRourken
herkkä vaisto sanoi, etta aluksessa oli
vain hän ja hänen palvelijansa.
Hän tarttui Dannyn olkapäähän
raaasti tärioän hereille. Poika fokkasi
nopeasti tötliele^nalla jokaista käskj^ä ja hiiuäahtaen pystyyn, tarttui Rourken
tekemällä täyden tunnustuksen pursi- käteen ja alkoi itkeä kumartuneena sen
a-ie-{
el-iäl-iiu-|
;ta.|
nsa
an-|
sa-j
i)'t'|
va-l
m
ciesiaan. ^Ei!^^ hän huudahti.
miehen kapinahankk<eiden kaikkiin yksi­tyiskohtiin
nähden.
Siten sujui Rancen matka Adenista
Bombäyhyn enemmittä seikkailuitta.
Mutta tämä oli suureksi osaksi" irlanti­laisen
ansio; neljäänkymmeneenkahdek-saan
tuntiin ei hän jättänyt silmänrä­päykseksikään
komentosiltaa tai edes
suonut itselleen muutamien minuuttien
lepoa. Huolimatta ampumahaavan ai-
- heuttanriasta kivusta ei h ä n uskaltanut
I Hän katsoi heihin puolittaisella kauhul- ;^;;;iQ;;an jittöä"kantta^skaarien
• . '^^^'^^^^ haltuun, niin nöyriä ja liehakoivia kuin
Isa. parkaisi Melva pelokkaana ja .—— •
-<umariui hänen puoleensa. 'Tsä!
Piiksi sinä noin? Miksi? Ethän voi
moiuia Lesliä kun et edes tunne häntä.
Mniä rakastan häntä, isä. Tiedäthän
piiui eitä hän on hyvä. Ainahan olem­me
aivustelleet ihmiset samoin — josta
pidiit, siitä -minäkin. Tiedäthän
p*^'- isä:"^ , • •
Kamala tuskan piirre levisi Dawsonin
kasvoine, hänen katsoessa^ Meivaä,
kuunnellessa hänen rukoilevia äähojaän
Hänen ihonsa kävi harmaaksi j a hänen
silmänsä näyttivät päintivan S i ^ p ä i n .
|HikipTsarat k i m a i t d i h ä h e h otsallaan.
^ oi. isä!" Melva polvistui Mneii
eteensä. "Voi isä! Älä noin", hän pyy­si,
kyynelten virratessa alas hänen pos-kiaan.
"Minä en ymn\ärrä'miksi sinä
noin!'*
' E n t ä — j^iitäsanöf sinun isäsi ja
äitisi, teslie?" sanoi JDawson tarttuen
Melvaan ja kehoittaen häntä nousemaan.
".Älä — älä itke. Istu tuonne.''
"He eivät tiedä. Tahdon että solmim­me
avioliittomme ennenkuin ilmoitan,
heille." Leslie kiersi käsivartensa Mel­van
ympärille ja painoi hänet lähelle it-seäaii
MelVä peitti ^ kasvonsa hänen
rintaansa vastfeh-
(JaÄuiä.) "
yli—^^liikuttava, mutta^anoista ja näl­käistä
miestä mitä suurimmassa piää-rässä
hämmennjntävä teko.
N i i n lempeästi kuin suinkin irroitti
Royrke kätensä ja työnsi Dann\-n S\T-jään
samalla selvin sanoin selittäessään
asettavansa ruoan ja juoman moisten
tunteenpurkauksien edelle, Dannyn
herkkätunteinen mieliala haihtui, kun
häntä muistutettiin velvollisuuksistaan,
hän kiiruhti pois ja palasi pian tuoden
tarjottimella runsaasti erinäistä syötä­vää
sekä samppanjapullon. Ja hänen
isäntänsä ahmi kaiken viimejstä leivän-sirua
ja viimeistä pisaraa .myöten.
Rourke tunsi aterian jälkeen itsensä
kuin uudeksi ihmiseksi, ja sytytettyyään
piippunsa aloitti hän ristikuulustelun,
vanha hujamorinsa silmissään, .mikäli
hänen saamansa vastaukset eivät nostat­taneet
niihin ihmettelyn ja levottomuu­den
synkkä^ ilmettä.
"Kuinka kauan olen maannut, Dan­ny,
veitikka?" öli hänen ensimmäinen '
kysymyksensä.
-i*Tunti\iisari ön tehnyt kokonaisen
kierroksen: nukkuessanrie."
"Ja missä olemme nyt?"
Oh, sir
'•Jatka kertöiiiii&tasi. Mrttn öli liirs. *
Pi-ynneh laita?" kysyi Röiirke j a s i l - - ^ r
maili uteliaasti palvelijaansa koettaen*,
päästä selville tämän vain puoleksi pei­tetystä,
häiiiillisen itsetietoisesta ilhlec.-
tä. Saattoi selvästi huomata, iettä poika
ylpeili jostakin rohkeasta tai viekkaasta-*
teosta, joka ei vielä oiliit päl^^^^
" N i i n , sir . . Miha sanoin, että tuo
mrs. Prynne osoitti mitä suurinta kiit-
-tärnättömyyttä, siliä kukaan ei tiedä pa- '
remmin kiiin minä, mitä te olette tehnyt
hänen hyväkseen, eikä hän kuitenki^^
odottanut edes niin kauan, että olisi eh­tinyt
saada kiittää t e i t ä — ."
"Mitä se asia sinuun kuului?'*
" E i kuulunutkaan, sir, mutta te it­sehän
olitte kuollut kaikelle, ja mikä on
minun tehtäväni, ellei teidän asibitten-ne
hoitaminen sellaisissa tilaisuuksissa.^
Ja senvuoksi pysähdytin heidät, juuri
kun he lähtivät hytistään ja sanoin:
'Mrs. Prynne', sanoin minä, 'isäntäni
tervehtii ja py^lää saada puhua kans-sanng
pari sanaa, ennenkuin todella läh­dette".
'Mitä hän minusta tahtoo?'ky­syi
hän silloin näytellen erinomaisesta •
kummastunutta — tuo tekopyhä ilki-mys
— vaikka minä näin hänen kalpene- -
van, aivan kuin olisi hän peljännyt jota­kin.
'Hän tahtoo puhua pari sanaa
kanssanne',' toistin minä. 'Minulla ei -
ole aikaa', vastasi hän, 'antakaa minun
mennä.' 'En, sita minä juuri en aiTT teh-dä',
sanoin minä, sillä nyt aloin aavistaa,
että hänen kiireeseensä oli jokin syvemj^i
syy kuin vain kiittämättömyys. Ja seu­raavassa
hetkessäjaliiT varma asiastani,
sillä hänen kasvonsa kävivät lumival­koisiksi,
silmät loistivat vihreinä, ja hä n
huusi Cecileä a^uun ja tempasi samalla
revolverin ampuakseen minut, mutta
sillä kertaa olin minä rivakampi liiklceis-säni
kuin hän j a otin revolverin häneltä.
Samassa tuli mc^ Drävos, joka Jumalan
kiitos öii kuidlut metelin, juuri paral^
si temmatakseen toisen revolverin C.e-
• eilen kädestä- H ^ raahasi tytön erää-m&
r