Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, March 3, 1951

              tn
paino3 A B
:odel]a cvarki
iis ji:ikai,ra se­peltä:
-Keväu
'n hy\in. eitei
Tämä runoiB
tmelmia. \ aan
ti huoli iinel-yyrillinen
n.
isaada, pitäisi
minulla ole."
nykyiset olot
oö, parhaiteQ
f>l<a ei uskalla
atakaan riviä
ilaiset 1 mar-tn
ja innostu-malainen
kir­in
aati ei ole
;ala aikakausi
oton, lemnie-
«i täytyy sa-si
'aivan ta-
>n ken-ankin
lokyk}.
Loastaan koi­lta
itsestään,
vielä ••koel-lielolle.
soni- '
>i 10 Heinen
tl siis ole ta-
'ntisen luoda
a. Henkeni ^
>ä. Ja tö.n-at
rivit. j
'ttää hänellä >
i pelkiiä mi- [
-IS, ettei hä- |
lu heti, kun i
^ten s\'dän •
e on vapaa ;
pian koko •
j,
tä runoilija \
rsoa \o!.
Ilkat, vaan ;
en ei ebbä
hmän tii-k
u s t a n t - a m a n a
Tämä sangen
L T V I ^T.ervo j a A r v o T u r t i a i -
^.^enor.t. julkaisseet yhdessä-l
" ; , kckoolma. S i n e i v o l l a 32 r u -
m- " i a Tu-ti:^-imellä 34 r i m c a . on
5-k.ic:tap:ui^ j o u l u n k i r j a n i a r k -
?i-\'iihi niutta enemmänkm:
i ----^'len ^anoa. että se o n m e r k -
v''''oai'< u s e a m m a n k i n ^nlöden
t ' - n p u u ! I a . Se o n l y r i i k k a , j o n -
ta>oiii ei ole enää kysymys
"u.renimasra" - tai " h u o n o m -
D->.ta" - vaan on k y s y m y s a i -
do^-a elävältä l y r i i k a s t a , j o ka
Hvttää runoudelle a s e t e t u n t e h -
h"-an heijastelee a j a n p r o b l e e -
ji\oj.i ja näkemyksensä s e l k e y d e l ­lä
mvös v a i k u t t a a a i k a a n .
5 K u m m a n k i n r u n o i l i j a n o s u u d en
iaaiua? asettaa h i e m a n k y s e e n a -
iaiseki^i, oliko t a r p e e l l i s t a j u l k a i s -
U niitix kokoelmia y h t e i s i i n k ä n ­siin'
sidottuna, mutta t o i s a a l ta
iaaj kummankin r u n o i l i j a n o m a -
laatuisuu-s v a i k u t t a a sen, e t t ä y h -
lci5y.vs jää j o l l a k i n t a v o i n u l k o -
fiaiseksi — j o s k i n se, että n e i m e ­vät
voimansa s a m a s t a a j a s t a , t a as
liittää ne t o i s i i n s a . O n k u i t e n ­kin
varmaa, että k o k o e l m a t j ä ä ­vät
elämään sekä e r i k s e e n . e t tä
yhdessä t c d i s t u k s e n a m e i d ä n v u o -
^ikvmmenemme hyvästä l y r i i k a s -
la."
i ' * ^ .
l Vaikka ei ole mitenkään v ä i t t ä -
inätöntä lähteä erittelemään n ä i -
öen kahden r u n o i l i j a n yhteistä j a
erilaista panosta, n i i n tämä Scy-
"5\mys nousee k u i t e n k i n m i e l e e n,
,^un joutuu l u k e m a a n r t m o k o k o e l -
Inat peräkkäin. Yhtäläisyyttä ja
s;oa on vaikea määritellä. A l l e -
icnjoittanut t u r v a u t u i s i m i e l u u m ­min
tätä kysymystä s e l v i t e l l e s -
i . äu vertaukseen: tässä näkyvät
i.-vöväenliikkeen l y r i i k a n e r i k o i s ­laatuiset
J a n u s - k a s v o t . T o i s e l la
puolen. Elvi S i n e r v o n " O i , l i n tu
nuistasiipi" kokoelmassa, m e l k e i -.
pa' .»^anoisin h u r m i o i t i m e e t (tä­m
ä sana on h i e m a n a r v e l u t t a va
käytettäväksi, mutta p a r h a a s sa
mielessä käytettynä ne k u i t e n k in
yavStaa ajatustani), a j a n kärsi-
Tuyksille antautuneet j a näissä
kärsimyksissä t u l e v a i s u u d e n s y n -
jnytystuskat t a j u a v a t . J a n u k s en
'toiset kasvot, Arvo T u r t i a i s en
'"Kuokkija ja v a a k a l i n t u " - k o k o ­elman
heijastamat, taas o v a t i k i -
autautiunattomat, älylliset, a j an
ilmiöitä tinkimättömällä r e h e l l i ­syydellä
mutta s a m a l l a o m a n p e r -
soonallLsuutensa s ä i l y t tävällä
valppaudella t a r k k a i l e v a t.
i Yhteistä näille J a n u s - k a s v o i l le
pn kuitenkin se. että ne k u m p i k i n
_ heijastelevat omalla t a v a l l a an
Aira Sinervo:
evdn » o yrifkdn Jdnus-kds
sitä m u r r o s k a u t t a , j o t a me jo­k
a i n e n elämme. Tässä o n k o k o ­e
l m a n n i m i " K e l l o p o i j u f erittäin
hyvänä vertaus-ku^^na. K e l l o p o i -
j u t l i e n e e meidän r a n n i k o i l l a m me
h a r v i n a i n e n , m u t t a sum-ten v a l ­t
a m e r i e n vuoksen j a l u o t e e n k u ­l
u t t a m i l l a r a n n o i l l a käytetään
p o i j u i s s a k e l l o j a , j o t k a soittavat
v u o k s e n nousua ja hehstyttävät
pimeässä myrskyssä p u r j e h t i v a i ri
l a i v o j e n k u u l t a v i i n v a a r a l l i s ia
k a r i k k o j a . It^e a s i a s s a t u o l l a i ­n
e n k e l l c p o i j u t jo sinänsä on
k u i n t a i t e e n j a e r i k o i s e s t i l y r i i k an
v e r t a u s i k u v a . J a v o i l y r i i k k a a , j o ­k
a täyttää kellopoijut-tehtävänsä
•huonosti: j o k a s o i v a i n ' h i l j a i s t en
l a i n e i t t e n l i p l a t u s t a s i l l o i n , k un
s e n m e t a l l i k u o r i h e i t t e l e h t i i r a j u ­m
y r s k y n k o u r i s t a . Tämä r u n o ­k
o k o e l m a täyttää nimensä a s e t t a ­m
a n v a a t i m u k s e n , j a s i k s i n i mi
o u t o u d e s t a a n ( h u o l i m a t t a o n p a i ­k
a l l e e n osuva. O n s y y t ä pysäh­t
y ä k u m m a n k i n i - u n o i l i j a n k o k o ­e
l m a a n erikseen.
E l v i Sinervo: OI lintu mustisiipi
" A n n a m i n u n itkeä o n n e s t a s i ­n
u n tulevaisuute^^i tähden", s a n o ­t
a a n r u n o s s a ' " E l o k u u 1945". A l ­l
e k i r j o i t t a n e e l l e ne m u o d o s t u v at
j o n k i n l a i s e k s i symbooliksi " Oi
l i n t u m u s t a s i i p i " k o k o e l m a a se­l
a i l l e s s a . Sama a j a t u s on s a n o t ­t
u monessa m u u s s a k i n runossa,
j o s k u s h i e n o m m i n j a m o n i v i v a h ­t
e i s e m m i n m u t t a y k s i n k e r t a i s uu
d e s s a a n nämä säkeet ikäänkuin
s y m b o l i s o i v a t E l v i S i n e i v o x i l y y -
r i k k o - a s e m i e t t a . R u n o i l i j a k u v aa
tkärsimystä. vieläpä voi sanoa;
kärsimystä monissa muodoissa:
k ä r s i m y s t ä leivättömyydessä. kär­simystä
la k k o t a i s t e l u s s a , äidin
kärsimystä l a p s e n s a v u o k s i , i h m i ­s
e n kärsimystä nähdessään p a r ­h
a i m m a t aatteensa m a a h a n lyö­tyinä.
M u t t a o l i s i a i v a n v i r h e e l l i s ­tä
s a n o a , että E l v i S i n e r v o o l i si
kärsimysten r u n o i l i j a , ei, hänen
l y r i i k k a n s a e i nouse itse kärsi­myksestä
v a a n siitä v a k a u m u k ­s
e s t a , että kärsimys on i'äistä-m
ä t ö n t u l e v a i s u u d e n v u o k s i . P i ­k
e m m i n k i n s i i s v o i s i s a n o a : E l vi
S i n e r v o o n o n n e n r m i o i l i j a , i h m i ­s
e n k a s v a m i s e n , p a r e m m a n huo­mispäivän,
i n h i m i l l i s y y d e n v o i ­t
o n a i h e u t t a m a n o m i e n l a u l a j a.
R u n o s s a " Y k s i n k e r t a i n e n o n n i"
se s a a t i i v i i n i l m a i s u n :
Ah. kuinka ihanaa, kuinka hienoa, kuinka ihanteellista!
^litä runojen urkomuotoon ja sointuun tulee, osoittavat
fdellä olevat otteet, ettei suurempaa täj-dellisyyttä enää voi
keltään kuolevaiselta vaatia. Joskus runotar tämän leimua­van
"riehakkaan'- neron kynsissä vinkuu: "oi"', ' " v o i l " ja
ahkää: " a h ' " ja • • o o h l l " Se ei mtmta kuin kuvastaa hengen
kiihkeyttä.
\ anhoja runouden kulta-aikoja muistuttaa sanasovitus
>einmoinen. kuin
"— mailla Pohjan kaukaisilla,
joit' iki- vaivuttaapi jää."
^ania nmohenki elää vielä siellä täällä kansan keskuudessa.
-Niinpä kerrankin saunamuija kysyi minulta: '"Kaapro-herra
tahtoo paatia. vai lauteilleko herra männöö?"
Nero tarttuu, sanotaan. Minuunkin on Leimun runohen-
<t"a tarttunut pieni osa, tosin niin äärettömän pieni, että
'>tuitaa. Eikä minulla vielä suinkaan voi sanoa olevan
aivan ta\-atonta runokykyäJ.' :Mutta minäkin innostuin heit­t
i naan hansikkaani tätä materialistista aikakautta vastaan.
• ahtaakseni kirjallista lapsenmurhaa. täytyy minun julkaista
••''lokokeeni. vaikka sitä voidaankin moittia itsenäisyyden
! ' - u t t e e s t a . se kun on syntynyt minun ollessani Leimun " K e -
a ; - l ntlniain" vaikutuksen alaisena. Se on tämmöinen:
K A . \ P R O JÄ.\SKELÄISEX P R O T E S TI
>!ta ai^aa vastaan, joka ei u.skalla toivoa, ei rakastaa, ei innos-
.ua.
Oi, kielo vietto
nuokkuu, hymyy;
hui, liero hieiw
maassa lymyy.
1 crsoo kielo kukaties
l (likka H.mn..kala wir.<:.
Kätken k a t s e e n i o h i k u l k i j o i l t a ,
etteivät he k a h d e h t i m i n ua
o m i e l l i s u u t e n i tähden.
M i n u n o i i n e n i tidee h u o m e m ia
— se o n k a i k k i e n .
E i ole m u u t a onnea k u in
k a i k k i e n o n n i.
Se o n k u i n a u r i n k o , j o ka
p a i s t a a k a i k i l l e,
k u i n hyvä m a a . j c k a i ^ v i t s ee
k a i k k i ,
k u i n v u o r i e n t u u l i j o ka
v i l v o i t t a a k a i k k i e n otsat.
Tämä on s u u r i ja
y k s i n k e r t a m e n o n n e n i.
J a epäilemättä tämä o n oikea
aseime — vieläpä s a n o i s i n : a i n oa
o i k e a . Meidän a i k a m m e i i m o i l i -
j a ei v o i kieltää kärsimystä, sillä
s e n s i v u u t t a m i n e n olLsi s e n u n o h ­t
a m i s t a . M u t t a terästää i h m i n en
kestämään käreimystä, joka on
välttämätön v a n h a n r i k k o m i s e k si
j a u u d e n l u o m i s e k s i , siinä a i v o k as
panos a i k a m m e l y y r i k a s s a.
* >> o
R u n o k o k o e l m a s s a on myös o s a s ­t
o , j o k a a l k m i x n o l l a a n v i i t t a a m a l ­l
a S i - S i - D u k s e e n liittää osaston
r u n o t K a t r i V a l a n m u i s t o o n . T ä s ­sä
osastossa on jota&in, joka
ikäänkuin a n t a a u u d e n v i v a h d u k ­s
e n S i n e r v o n I j T i i k a l l e . U s k o i h ­m
i s k u n n a n o n n e l l i s e e n huomis­päivään
näk,vy siinä yhtä v o i ­m
a k k a a n a k u i n m u i s s a k i n , m u t ta
m i e l e n k i i n t o i s t a o n äänenpaino­j
e n t u m m a u h k a . Nämä runot
ikäänkuin n o s t a v a t tuomion v i i ­t
a n h a r t e i l l e e n . Runossa " V a n ­h
a Mooses" se k u u l u u k u i n k u ­m
e a n a u k k o s e n jylinänä:
/ S i i s . h e r r a n i , kansasta tästä
v a p a h d a p a l v e l i j as.
Minä r a k e n s i n , u s k o i n , h o u k ka
— n y t lyö sinä v i h a l l a s.
Tämä t a a k s e k a t s o j a i n s u k u ei
K a a n a i n m a a t a nää.
S e n m u u k a l a i s e t ryöstää. S en
a a v i k k o näämiyttää.
V a a n a r m a h d a lapset, H e i T a .
T u l i p a t s a a n a näytä tie.
M i n m i h e n k e n i h e h k u u heissä
j a heidät, p e r i l l e v i e.
S a m a sä\n,' a n t a a myös^^umeaii
peru.ssointunsa runossa " K u n t u o ­m
a r i t t u l e v a t " : R u n o s s a p u l i u -
t a a n -niistä, j o t k a ovat v i i t a n sa
u n o h t a n e e t j a t u l l e e t l i i a n a l t ­t
i i k s i k a i k k e a ymniärtämään" ja
s a n o t a a n :
" J o s silmäni itkee, r e v i n s en
pois.
J o s käteni kärsii, k u i v e t t u k o o n.
S a a v a t l i a n l a p s e n i hengittää
p u h t a a m p a a i l n i aa
j a r a k a s t a a l u o t t a v a s t i ilmiistä
j a elämää
n i i n k u i n minä o l i n l u o t u sitä
r a k a s t a m a a n . "
SI o «
E l v i S i u e r \ ' o n runous k e h i t t yy
m u o d o l t a a n yhä y k s i n k e i ^ t a i s e m -
m a i s i . 3 0 - l u v u n r a d i k a a l i e n r u -
n o i l i j o i t t e n r m i s a s k i e l i k u v i e z i v ä ­r
i k k y y s on siirtymässä m e n n e i ­syyteen.
S e h T y s k a s v a a t e h o k e i ­n
o j e n y k s i n k e i t a i s u u d e s t a.
Arvo Turtiainen: Kuokkija ja
vaaUalintu
K e l l o p o i j u j e n k a n s i i n s i d o t t ua
k a h t a r u n o k c i k o e h n a a s e l a i l l e s sa
nousee väkisinkin m i e l e e n kysy­mys
myöntämisen j a kieltämisen
sisäisestä yhteydestä. Jos S i n e r ­vo
myöntää p o s i t i i v i s e n kärsi­m
y k s e n välttämättömänä tule­v
a i s u u d e l l e n i i n A r v o T u r t i a i n en
kieltää h y ö d y t t ö m ä n kärsimyksen
p a l j a s t a . e n terävällä älyisellä r i n ­n
a s t u k s i l l a sen mielettömyyden.
R u n o s s a "Tämän näin korvessa
t a l o n p o j a n " on eräs tällainen
älyllisesti s u o r a s t a a n r i e m a s t u t ­t
a v a r i n n a s t u s : s u o m a l a i s e n t a ­l
o n p o j a n ikivanha v i h o l l i n e n,
k a r h u sekä s e n v a n h a s s a että , n y -
ikyisessä muodossaan. Eikä tuo
r u n o ole s u i n k a a n a i n o a , j o s s a t ä -
mäntakainen älyllinen r i n n a s t us
s u o r i t e t a a n . M u t t a etsittäessä a -
v a i n r m i o a T u i t i a i s e n kokoel­m
a l l e määrittelisi a l l e k h j o i t t a n ut
"siksi k u i t e n k i n ehkä lähinnä
t o i s t a sisältöä n i m h - u n o n . " S i s y -
p h o k s e n t\-ydytys". Sisypdios-jät­tiläinen
vyöi-yttää kiveä v e r i s in
käsin vuoren rinnettä ylöspäin.
Hänen p o n n i s t u k s e n s a huoma-e
KIRI. A/XO O.
LUMIKIDE, pieni, jäinen
huima päinen ^
pilvilinnassaan
leikki riemuissaan
—oudoksuen katsoi maailmaan.
Tuulen vinka vieri
halki ilman kieri,
leijas, liiti perhon lailla
suojaa vailla,
kide pieni. '«3
sanoo n a i n e n m i e h e l l e : 'Raka,^-
t a t k o m i n u a ? ' M i e s v a s t a a : ' J u ­m
a l o i n s i n u a . ' Toisessa näytök­sessä
k y s y y n a i n e n : ' R a k a s t a t ko
m i n u a ? " Mies v a s t a a : ' J u m a l o in
s i n u a . ' K o l m a n n e s s a näytökses­sä
n a i n e n taas k y s y i " ' R a k a s ­t
a t k o m i n u a ? " M i e s : ' J u m a l o in
s i n u a . ' "
Ystävät o l i v a t l i i e r a a n hämil­lään
j a näki, etteivät he olleet
Iö.\täneet j u t u s t a h u m n o r i n jyvää.
L o p t d t a eräs näytti tyhmyytensä
j a k y s y i:
" M u t t a mikä on näytelmän
j u o n i ? "
" N o , ettekö käsitä! N a i n e n on
sama, m u t t a miehet v a i h t u v at
j o k a näytöksessä'", v a s t a s i Shaw.
t a a n vastA s i l l o i n , k u n hän i r -
r o i t t a a käteiisä j;V l o h k a r e ryö-r
y y k u m i s t e n vuoren rinnettä
l a a k s o o n . Itse asias.sa k a p i t a l i s ­t
i s e s s a yhteskvmnass.a työväen­l
u o k a l l a o n tuo a n t i i k i n jättiUiis-h
a l i m o n csa. s a n t y ö h u o m a t a an
vasta s i l l o i n , k u n ,se i r r o i t t a a k ä ­tensä.
J a A r v o Tin'tiäisen koko
l y r i i k k a heijastelee tätä S i s y -
pha«en s i s u k a s t a p o m i i s t e l u a . A u -
t a u t u m a t t o n i a n älyllisyyden l y ­r
i i k k a a , kaikeukieltäjän k u n i n ­k
a a l l i s t a h u u m o r i a:
" T u s k a n i o l i s u u r i
j a . m i n u n t e k i m i e l e n i r u k o i l l a .
M u t t a t - a i v a a n p o h j a n l i p u n ­k
a n t a j i e n
h a l l e l u j a - h u u d o t pelästytti-\-ät.
m i n u t :
Niinkö h e l p p o a , niiiikö h e l p ­p
o a k a i k k i o l i s i?
J a kaikenkieltäjien k u n i n -
i k a a l l i s e t l u ut
Helähtivät i l o i s e s t i tomussa,
missä, o l i v a t
v u o s i t u h a n s i a maanneet.
V a i n n u o r i h a u k i
löytää k o h t a l o n sa
ensimmäisessä s i l m u k a s s a.
Tämä runo .vhtyy a k o r d i n a vsii-h
e n v a l l a n k u m o u k s e l l i s e e n n a u ­r
u u n , j o k a vuosisatoja-.ä)n p u l p u n ­n
u t r a i k k a a n a j a v i r v o i t t a v a na
u u d i s t u k s e n vu-rassa.
J a . o m a s t a p u o l e s t a n i pitäisi,
T u r t i a i s e n k o k o e l m a n erään»
p a r h a i m p a n a h ä n e n m e s t a r i l l i s ta
erittelyään r u n o s s a "Mitä s a n o i -
s i t t e k a a n . . ." H ä n p a l j a s t a a s i i ­n
ä e r i n o m a i s e l l a t a v a l l a länsi­m
a i s e n k u l t t u u r i n tämäix h e t k en
A l m a Mäterih. h y s t e e r i s e n t u l e ­v
a i s u u d e n pelon.
. . . a l a t t e silmittömässä p e l o s ­s
a n n e
S o k e a s t i lyödä o i k e a l l e ja
v a s e m m a l l e ,
s o l v a t e n k a i k k e a ja k a i k k ia
s u s i k s i . kääa*meiksi, s i o i k s i,
r i e h u e n
k u n n e s v o i m a n n e ehtyvät . .,
mitä s a n o i s i t t e k a a u s i l l o i n .
mitä s a n o i s i t t e,
jos sillä hetkellä j u u ri
k u u l i s i t t e etäistä i l o i s t a l a u l u a,
k u u l i s i t t e r o h k e i t t e n askelten
lähestyvää k u m u a . ..
ettekä s i l l o i n häpeäisi p e l k o n ­n
e t m - h u u t ta
j a t u s k a n n e a i h e e t t o m u u t t a,
ettekö s i l l o i n n o u s i s i ja
s e u r a i s i heitä
k o h t i . . .
«< »
K e l l o p o i j u t - k o k o e l m a n runoLs-t
a olLsi r u n s a a s t i eriteltävää, k e s ­k
u s t e l u a , Joka s a m a l l a l i i k k u i si
o m a n a i k a m m e monissa kipeissii
kysymyksissä. M u t t a j ä ä k ö ö n t ä ­hän.
R i m o t p u h u v a t itse p u o l e s ­t
a a n , j a t o i v o i s i k o k o e l m a n löytä­v
ä n tiensä tänä j o u l m i a m a h d o l ­l
i s i m m a n m o n i i n käsiin, k a i k k i en
n i i t t e n käsiin, jotka omassa
mielessään m u o t o a m a t t o m i na
t u n t e v a t samaa k u i n nämä r u ­n
o i l i j a t . — (Työkansan S a n o m a t)
Heroja turpeesta suinailee,
ah, liero värjyen uinailee,
nahkasiima, nihohuuV . . .
Hynttäntyy ja purjetiiul!'.
Pilven lonka siirsi,
etsi, haki, kaikkialta
maailmalta,
pientä kidelasta.
—Rapun rautakaitehclta
löysi vasta.
Päivänsäde kirkas kiiti
maata kohti,
telmi, tanssi ympärillä
rappukaitecn.
Pieni kide hohti,
kylpi kyynelissä:
— Missä pilvilinna,
missä — missä.''
Säde tamsi, leikki,
suudelmilla peitti.
Siihen suli,
loppu tuli,
rapun kaiderauta,
siinä pienen kiteen haitta.
Ympärillä säde vallaton
telmii, tanssii
— voiton karkelon.
iCuoIematon Shaw
jutut B e r n a r d Shavvsta. äsket­täin
m a n a l l e menneestä m a a i l -
' m a n k u u l u s t a näytelmäkirjailijas-olloot
truQsrittn.iii^
Tässä on y k s i h ä n e n j u t t u n s a.
S h a w selosti eräässä seurassa
k e r r a n j u u r i v a l m i s t u n u t t a näy­telmäänsä
tähän t a p a a n :'
•'Ensimmäisessä näytöks.essä
i t a v ^ ^ i am a l n p i t l a on tänä talvena ollut ankaria Iqmivyoryjä, jotka,
ov2Li vaatineet 125 ihmisuhria. Mutta talvi on biiut kova myöskiiir
eläimille siellä. Monet ovat menehtyneet Imniltinoksiin ja kuolleet
nälkään. Eläimet, kuten kuvassa näkyvät peura ja vasikka, ovat
muuttuneet hyvin kesyiksi, sUlä nälkä pakottaa ne etsiinään «uojaa
:iimisasuntojen lähelsjydestä.
Lauantaina, maaliskuun 3 päivänäir 1951 Sivu 3