Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, April 29, 1939

              1939 lAUAKT^ÄINA, HUHTIKUUN 29 PAWÄNÄ Sivu ^
R
tosikertomus Kirj. TELLERVO
AUHA astelee katua'kiireisin as"- jioksestä minkä hän sai oli hän aina
kelin. Kylmä syystuuli puhal- lähettänjt jonk^ kautta hiukan
taa hänen kulurieemulstermsa lävitse Laurille, lievittääkseen siten osaltaan
ja rikkinäisten kenfcten läpi iunkeu- sitä kurjuutta mitä tämä vankilassa
tiiu svyskura tehden jalat kylmiksi ollessaan saa kärsiä. Nytkin lähe- _
ja märiksi. Kauniiksi ei häntä voisi tän hänelle pienen paketin, ajattelee jaitse^^, ihanan" huvilansa omfetaja ^
sanoa ainakaan nyt, silla-posket ovat Rauha. ; _ ^^^^ ei kuitenkaan ollut
kalpeat, kasvot laihat, mutta kaksi . Seuraavana päivänä saa Rauha tyytyväinen elämään,
ihmeen suurta ja kauhista silmää hä- syödä kyllikseeit, ja hän näkee että "Naiset eiiät olleet m^inneet hä­nellä
on, niin sielukasta^ että niistä aiioppi oh taas tapansa mukaan her- nelle enää \'uosikausiin mitään. Pe-voisi
melkein lukea hänen ajatnk-- liutem, mutta nähtyään, että Pauli tyttj-ään yhden suhteen, oli hän ve-iän
ys- on saanut mvös osy^njsa hprtnkt^ f;»v>^*,^^,* izi;v:«fx x,^^
TBI Calthrop oli kyllästynyt el?h — Tietenkin, vakuutti Jim. -1
J määnsä. Siihen ei kuittaan oi-, Valoisa mieli on paras ase elämän
lut minkäänlaista syytä. JEfänen vii-, taistelussa.
meisin kirjansa oli saanut erinomai- — tiedättekö, ,mr. Calthrop, mj-senmenekin
ja vielä; paremman arr nusta^tuntuu todella omituiselta, että
vostelun. Hän oli meren rannalla si- satuin soittamaan juuri teille.
•-Jos annatte minulle pulielinnu-eiv
kuitenkaan ollut meronne, niin voirnme jatkaa jutte­lua
jok« ilta, ehdotti^J^ — Seu-fensa.
Aina silloin tällöin hän myös osansa herkuista, täytynyt leikistä eroon." Nyt hän
kähtää kuivasti. antaa hän sen anopilleen anteeksi, svtytti kärsimättömänä savukkeen ja
Hänen ajatuksiinsa muistuu taa- vaikka tietää että ennen seuraavaa sy\'entyi sanomalehteensä, multa äk-
.5en mennyt^ hän muistaa lapsuuten- annosta joutuisi hän itse olemaan
53. sekin oli köyhää^ mutta kuitenkin ihan ilman ruokaa että noille fcah-onnellista.
Muistaa nuoruutensa ja delle riittäisi vähänkään. Ei hän va­sen
kun he menivät naimisiin. Lauri litä itsestään, -mutta aiätellessaan
kiä hänen vieressään oleN^a puhelin
kilahti. Hän tarttui kuulotorv^.
— Halloo! Mitä ihmettä?
syhtymätöhtä lastaan tulee kj^yne-leet
silmiin. Miten voisi se raukka
olla terve kun itsekin olen niin ali­ravittu
ja t\io yiskä vaivaa aina jä
raskas seisoiiiätyö.
ja hän. Hän oli käynyt työssä sa­massa
tehtaassa missä Laurikin ja
he olivat olleet niin onnellisia kun
Jcöyhyydessä voi. Sitten oli heille syn­tynyt
esikoinen, pikku poju. He
olivat olleet niin iloisia siitä ja Lauri
oli ollut niin hyvä ja hellä. Poju
oli saanut nimekseen Pauli. Sitten
oli alkanut kapina ja Laurikin oli
mennyt toverien mukana. Se oli ol­lut
toivon ja epätoivon aikaa, kunnes
vihollinen voitti ja sitten hän oli h3rvin kun voin ja rakastan niin
saanut kuulla että Lauri oli joutiinut paljon että hänen täytyy, elää.
vangiksi. Kuinka kipeästi hän tar- Nyt alkoi elämä mennä parem-vitsisikaan
miestään, pikku pojunsa min eteenpäin. Rauha voi muuttaa
kanssa, tietäen että hän olisi syksyllä äitinsä ja nuorimman siskonsa käns-
Eilen hän jäi työstä pois jä nyt
jo oli pikku Kaija syntynyt. Tyttöä
hän oli toivonutkin, mutta pikku
Kaija oU sairas. Kyllä hän toipuu,
ajattelee Räuha^ hoidan häntä niin
saava toisen lapsen.
Rauha havahtuu, hän on jo ka­sa
samaan huoneistoon. Taas alkoi
käynti: tehtaassa, mutta olihan se
— Toivoisin ole\'ani kuollut! kuu­lui
toisesta päästä niatalä, "nti
naisääni. Calthrop aikoi laskea tor­ven
kädeÄlääh. Joku oli soittanut
erehdyksessä väärään hummön.
Mutta sitten uteliaisuus sai haiiessä
vallan. Hän jäi kuuhtel^maaii.
— On kauheata olla yksin, jatkoi
ääni. — Kunpa riiäailmassa olisi edes
joku, joka suostuisi kuuntelemaan,
joku, jolle saattaisi puhua.
— Miksi ette puhuisi miftulle? ky­syi
Jim melkein tahtomattaan.
Hän kuuli hämmästyneen huudah­duksen.
— Oh, kuka puhui?... Kuka te
olette?
Jim kuuli äänestä, että puhuja oli
— — , — — . — , .
vellyt tehtaan luo. Silmistä sammuu nyt oma rakas äiti, joka huolehti uu iU.V . , . se surumielisen kaihois a i.lm.e . ja ti.- VK aijast^a j.ä. VP, aulis^ta , hi.ä. nen h, uos^ta an- — Olen Rog° er Calthrop, vastasi
lalle tulee yksitoikkoinen, alistuva sa voi Rauha niin huoleta heidät
tuijotus,. joka syntyy yhtämittaisen uskoa. Ruokaakip alkoi jo saada
raskaan työn tekemisestä päivästä runsaammin ja ysk*^in alkoi nyt pa-toiseen.
Koko kuuman kesän on hän
seisonut täällä pölyisessä tehtaassa,
tehden raskasta miesten työtä; Lau^
rin äiti asui hänen luonaan ja piti
huolta Paulista sillä aikaa.
Illalla tulee Rauha kofeim inieli
hiukan keveämpäftav siftä täHääii he^
saivat ruokakortit jä- hä!ikiii saisi
syödä, päjv^iäetihSii ollut s ^^
kaan enää ruokaa^- Kokb kes^^^
saanut väin niääräseltä eli ätthofcsit-tain
ruokaa jä- jatjKojä,- vaijika olisi
ollut rahaakin. Siltä piöiest^ än-kerran
nähdäir Onko täniä-sinun
talosi?" • : • \ '• • •
•Ei"V vastasi Mity, "se^ kuuluu
hänelle', hän lisäsi viitaten minuun.
"Miksi olet sltteivt^läy äiti?"
Huomasin heifcöii punan alkavan
kohota KittynppsHlle.-
'Kerron senlcinr feiöe^ aivan heti,
neiti', ehätm-västaamaaii. "Asta ön
hän nopeasti. Eritä kuka te olette?
— Ei, mutta tämähän öh jo omi­tuista!
— Te soitittä miilulle, väitti- Jhn.
Seurasi pitkä täiiko, 1^
viehättävä ääni jatkoi: ";
SiliU tuntuu, vaikka en käsi-täkään,
miten olisin voinut soittaa
teille... juuri teille.
— Sen te joka tapauksessa teitte,
jä koska tunmitte olevan jonkinlai­sessa
pulassa^ hiin ettekö voisi puhua
siitä minulle. Autan mielelläni tei-täj
jos vain voin.
— Klitosy mutta,.. Tiinsin oloni
häiitä. Kun sitten taas tuK
ja Lauri vihdoinkin pääsi pois van­kilasta^
olivat he kaksi, Pauli jä
Rauhäi Kahta vastaanottamassa.
Nyt alkoi taas päirä paistaa heil­lekin.
Rauha oli :parantuhut yskäsi
tään ja^<)hnellisöiiavhte t^^ -
elämää et^ehpjöh.!^^
k«n huomasivat Paulilla ol&vm tai-
' nimittäin siUätävallaj että äitinne pumuksia soittoo», olihan Lauri soit-
j;oa minä... olemme vki^Biwlo:is^s_aj ja hän on taja itsekin: Niin elämä.jatkui tätä
pelkästä ra^atidesta- ottanfut tavak­seen
käydä miniiait?pä: silloin täl­löin
tervehtinfis^.'" ,. • "
Kitty katsoi minmm suurilla, fcyy- oikein tiennyt
neleisillä ^ItniiTään. Liuih iiiistä sil­koin
rajatonta kiitöllisautta jä — —
— rakkautta.
'Ja te, neiti," jg.tfö)in hetkisen
kuluttua, "tuike kum kutsuttuna
häihimme."
rautua kun muutenkin vahvistui eikä
oUut enää sitä ylimääräistä painoa
työtä tehdessä.
Niin tuli kevät. Lauri ei ollut
vieläkään päässyt pois vankilasta ja
p i ^ i i Kaija oli airiä sairas. Kiiinkä
hellästi he hähtä hoitivat; koettaen
ylläpitää -sitä heikkoa dönkipinää,
mikä hänessä oli. Nim tuli kesä, tuH
syksy jätaKiv mutta talvi ivd_ myös
pikku Raijan. Hänet saatettiin
maan multiin pois kärsimästä enem- yksinäiseksi jä halusin vain jutella
piä tuskia eiinenkm jonkun kanssa, Mutta^ en vieläkään
edes nähdä tai kertaakaan hyväillä käsitä, miten puhelu yhdistyi teHle.
Todella ihmeellistä... Voisitteko kat­kaista-
puhelun?
Voih tietenkin, vastasi Jim, —
mutta en halua, tehdä sitä. Minäkin
tunsin -oloni .j*slnäiseksi< vähää en-n
«i kuin-soitittei
Siinä tapauksessa, olemme kuin
kaksi: ääntää ijötkavsatt^ koh­tasivat
toisensa avaruudessa. Toi-
^ t a i p p s t ä : kmilöi pehmjeä nauru.
Aivan niin, mjirensi Jim. —:
^'^inäiiieir. mies. ja-yksira^ — hm
— äänt. iEttekö mntitW k^o^^ mi-yskimin^
vaivata Rauhaa. Häh ei nulle nimene? • r | i.
•» - w<<>jrÄ7>»-. Vtrmt:»' KP- —.Ahtanöaini&niim kdpäatninulle,
;\^stas| ääni J Olen ytemäinen, ja
i^ätiftahaTOittusta tuntui, etten kes-raavalla
kerralla- minä soitan teille.
Hän~sai odottaa pitkän ajan vas­tausta.
Vihdoinkin se tuli. •
— Minun numeroni on Paratiisi
2001.
Calthrop nauroi ääneensä.
— Paratiisi? Onko sellainen paik­kakunta
todellakin olemassa? Vai
elättekö te unien maa»I|nassa?
~ Paratiisi on samanlainen van­kila
kuin mikä muu paikka tahansa,
jossa ihminen saa olla yksinään.
— Päästäkää 'minut siinä tapauk-,
sessa sisään sinne, ehdotti Jim roh­keasti.
—^Ettekö suostuisi näyttäy­tymään
minulle joskus?
— En mitenkään.
— Mutta... Oh, älkää katkaisi
ko! Halloo.., Oletteko vielä siellä?
Kuuletteko minua?
Langan toisessa päässä vallitsi täy­si
hiljaisuus. Jim laski kuulotorven
kädestään, mutta soitti jo hetkeä
myöhemmin keskukseen.
— Yhdistäkää Paratiisiin ~ nuf
mero 2001, pyysi hän.
— Meillä ei ole sellaista nume­roa,
vakuutti puhelinneiti.
Jim laski närkästyneenä torven ta­kaisin
paikalleen. Sen jälkeen seurasi
päivä toistaan, ja hän odotteli soit­toa,
mutta sitä ei tullut ja vihdoin
hän lakkasi kokonaan toivomasta.
Hänelle jäi vain muisto pehmeästä,
matalasta äänestä, joka oli häipjTiyt
jonnekin avaruuteen.
Eräänä iltana, Jihiin istuessa työ-pQ}^
änsä ääressäj toi hänen palve­lijansa
Grisgon sisään teetarjotti-men.
— Muuan laiva on ajautunut luo­dolle,.,
huomautti Grigson yksitoik­koisella
äänellään. Calthrop nousi
paikaltaan, veti ikkunaverhot syrjään
onnellistä^ rataansa kunnes Pauli oli
jo kbuhissa. Sitten alkoi taas tao
kuinka' se
oli taas-alkanut, mutta uskoi tuon
yskän ja %^ymyks«r johtuvan ^itä,
tävaHa ihefetä^ Kittystä ja
niinusta, tuB avio^pKsot", virkkoi
Petteri lopuksi.."Jäijos totta puhun,
^n \ielä koskaan ole sitä katunut,
^'yt olen tuMut ^ y n Ä i Suomessa
katsellaksÄii vidä fcettan ennen koo^
'emaani lapsuuteni leikkikenttiä.
Elämä on tödellafcin Kyvih ihmeelli-nen
~ —. toisinaan."
että.oli taas-tulossa äidiksi. Lääkäri
kuitenkin totesi, että löi^sä oh
keuhkotauti ja että tuleva läp^^n
tulisi olemaan sairas raikka ehkä jät-sikm
elämään. P^tettän sitten eitä
olisi parempi ettei lapsi saisi syn­tyäkään
löin ef hän kuitenkaan
terve jä siten voitaisim
kah äidm ikää. '.r
Monta katkieräa kyyneltä-vuod^ti
Rauha «ill^*h eikä se
täisi enää enemp^i Sktm kuulin äk-
— Öfehfldinen siitä-, sanoi Jim, —
siM mmä tiedän, ihitä yksinäisyys
merlafeee.
— Niin varmaanlän^ s3iä muuten
ette xfeisi kirjoittaa; s^ä: tavalla kuin
kirjoitatte, almusta tuiituu, että
lutte kaikkiin, asioihin va-non
aikaa Laarillekaan; RatAä sai
nyt kyia hoitoa ja ravitsevaa ru(^
te, mutta mikään et « ö ä auttanut
i ä ^ ^ ko- ^tkontuiei Mi
risteltu vaata mhpeen Itiotu hauta
ja se» äarellarm^hie£l]in€n mies pi-
Ja^se miium tayi^ «iinoä kun taas syksy teki tu- dellen käc^estä pientä orpoa poi-ajatellessani
erikoisesti juuri, hänen ja nimpa Kun ut«« - *^ *^
loaan, ei JEtauhaa enää olhit. Oli kaahsa.
Nkholas Cinsifittätista, jonku otak^
Sutaah fuieMH uudeksi kardinaaliksi,
ddesMemeen heuhyorkilatsen kardif
riadiHayesiif tilalla: